15.6.2004

Espoon käräjäoikeuden tuomio 2.5.2002

Virallisen syyttäjän ja B:n asianomistajana vaadittua A:n tuomitsemista rangaistukseen rikoslain 20 luvun 1 §:n 1 momentin nojalla Espoossa 23.9.2000 tapahtuneesta raiskauksesta ja A:n kiistettyä syytteen käräjäoikeus katsoi B:n kertomuksen ja hänen kertomustaan tukevan näytön perusteella asiassa selvitetyksi, että B oli 23.9.2000 yöllä pakotettu sukupuoliyhteyteen tarttumalla hänestä kiinni, kaatamalla hänet maahan ja kuristamalla kurkusta ja lyömällä häntä ohimoon ja että B:lle oli tuolloin aiheutettu tutkimustodistuksesta ilmenevät ruumiinvammat.

B oli käräjäoikeudessa varmuudella tunnistanut A:n raiskaajaksi. B oli edelleen esitutkinnassa näytettäessä A:ta tunnistanut varmuudella A:n raiskaajaksi. C:n kertomuksesta ilmenevin tavoin B oli myös välittömästi 23.9.2000 yöllä tunnistanut A:n raiskaajaksi eikä C:n kertomuksesta ollut ilmennyt, että tunnistamisessa olisi ollut mitään epäselvyyttä. Sille maininnalle esitutkintapöytäkirjassa, että B oli 24.9.2000 esitutkinnassa näytettäessä hänelle vain A:n passikuvaa ilmoittanut, että kyseinen henkilö oli ollut C:n seurassa yöllä ja saattoi olla myös raiskaaja, B oli käräjäoikeudessa esittänyt järkevän selvityksen eli sen, että hän ei ollut halunnut pelkän valokuvan perusteella henkilöä kunnolla näkemättä ilmoittaa kannanottoaan raiskaajan henkilöllisyyden suhteen.

C:n kertomuksen perusteella oli selvitetty, että A:n kertomus hänen poistumisestaan ravintolasta kävellen suoraan kotiin ei pitänyt paikkaansa. Lisäksi A:n kertomus oli käräjäoikeudessa hänen esitutkinnassa kertomaansa verrattuna täydentynyt merkittävässä määrin hänen ilmoitettuaan esitutkinnassa muun muassa, ettei hän missään vaiheessa syytteessä todettuna ajankohtana yöllä ollut tavannut B:n näköistä naista. Vaikka A:n kertomuksen paikkansapitämättömyys ja täydentyminen ei sellaisenaan riitä näytöksi tuomitsemiselle, ristiriita A:n kertomuksen ja muun näytön välillä sekä A:n muistikuvien täydentyminen vähensivät hänen kertomuksensa uskottavuutta merkittävästi.

Se seikka, että A:ssa ei 29.9.2000 ulkoisessa tarkastuksessa eikä tuolloin otetuista näytteistä ollut löytynyt mitään jälkiä, jotka viittaisivat raiskaukseen, ei huomioon ottaen raiskauksesta ennen kyseisen tutkimuksen tekemistä kulunut pitkähkö aika osoittanut B:n kertomusta raiskaajasta virheelliseksi.

C:n kertomuksesta ilmenevä A:n liikkuminen raiskauksen tapahtuma-aikaan ainakin noin 20 minuutin ajan alueella, jossa raiskaus oli tapahtunut, ei ainakaan sulkenut pois mahdollisuutta, että A oli syyllistynyt B:n raiskaukseen.

A:n poistuminen paikalta tilanteessa, jossa B oli sanonut A:n tehneen jotain, ja siten se seikka, että A ei ollut jäänyt selvittämään asiaa, jonka vakavuus hänen oli täytynyt B:n järkyttyneestä olemuksesta ja käyttäytymisestä ymmärtää, osaltaan tuki sitä johtopäätöstä, että A oli menetellyt moitittavalla tavalla B:tä kohtaan.

B:n täysin uskottavan tunnistamisen perusteella asiassa oli siten selvitetty, että hänet raiskannut henkilö oli ollut A.

Käräjäoikeus on tuominnut A:n hänen syykseen luetusta raiskauksesta ehdottomaan 1 vuoden 10 kuukauden vankeusrangaistukseen.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Juha Lehto sekä lautamiehet.

Helsingin hovioikeuden tuomio 22.5.2003

A valitti hovioikeuteen, joka toimitti asiassa pääkäsittelyn.

Hovioikeus katsoi käräjäoikeuden tuomiossa lausutuilla perusteilla selvitetyksi, että B oli tuomiossa mainittuna aikana ja mainitulla paikalla raiskattu ja hänelle oli aiheutettu tuomiossa mainitut vammat.

Hovioikeus totesi, että raiskaajan henkilöllisyyden osalta käräjäoikeuden tuomio oli perustunut lähinnä siihen, että B oli tunnistanut A:n raiskaajaksi, ensin melko välittömästi tapahtuman jälkeen ja sitten esitutkinnassa ja lopulta myös käräjäoikeudessa.

B oli myös hovioikeuden pääkäsittelyssä tunnistanut A:n raiskaajaksi. Tunnistaminen oli uskottava.

C:n kertomus B:n melko välittömästä A:n tunnistamisesta tuki A:n syyllisyyttä. C:n kertomus A:n tapaamisesta tapahtumayönä ei sulkenut pois sitä mahdollisuutta, etteikö A olisi voinut raiskata B:n.

D:tä oli kuultu asiassa ensi kerran hovioikeuden pääkäsittelyssä. Hänen kertomuksensa poikkesi olennaisesti asiassa muutoin esitetystä selvityksestä. D:n mukaan A olisi koko ajan ollut taksitolpalla yhdessä hänen ja E:n kanssa odottamassa taksia. A:n oma aikaisempi kertomus ja sen kehittyminen tai muuttuminen sekä B:n ja C:n pääosin yhdenmukaiset kertomukset huomioon ottaen D:n kertomus ei ollut uskottava.

Hovioikeudessa uutena todisteena esitetty taksikuitti osoitti, että D ja E olivat poistuneet ravintolan edustalta taksilla tapahtumayönä klo 4.21. Taksikuitti ei kuitenkaan osoittanut mitään siitä, oliko A ollut D:n kertomalla tavalla taksitolpalla odottamassa taksia. Taksikuitilla ei muutoinkaan ollut asiassa olennaista merkitystä, koska rikoksen tarkka tekoajankohta oli jäänyt epäselväksi. Rikos oli tapahtunut ravintolassa klo 3.30 annetun valomerkin ja rikosilmoituksen tekemisen klo 5.30 välisenä aikana. Kellonajan epäselvyydellä ei A:n syyksilukemisen kannalta ollut merkitystä.

Näillä ja lisäksi käräjäoikeuden tuomiossa mainituilla perusteilla hovioikeudella ei ollut pääkäsittelyn perusteella aihetta arvioida asiassa esitettyä näyttöä ja siitä tehtyjä johtopäätöksiä toisin kuin käräjäoikeus oli tehnyt.

Hovioikeus katsoi, ettei A:lle tuomittua rangaistusta ollut syytä muuttaa.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Raija Karppinen, Aino Virkkunen ja Risto Jalanko. Esittelijä Eija Soininen.

Suullinen käsittely

Korkein oikeus on toimittanut asiassa suullisen käsittelyn.

Perustelut

Tapahtumatiedot

1. B oli 23.9.2000 Espoon Matinkylässä poistunut yksin Ravintola West Pointista kello 3.30 annetun valomerkin jälkeen ja lähtenyt kävelemään muutaman kilometrin matkaa kotiinsa Nöykkiöön Länsiväylän pohjoispuolelle. B:n käyttämää reittiä kulkien kolmen neljän sadan metrin päässä ravintolasta Mårtensbron koulun pihalla hänet oli kertomansa mukaan raiskattu alempien oikeuksien ratkaisuissa kuvatulla tavalla.

2. Tekijän poistuessa paikalta raiskauksen jälkeen B oli lähtenyt koulun pihalta ja saanut pysäytetyksi auton, jossa olleiden kahden miehen ja naisen kanssa hän oli alkanut etsiä raiskaajaa. Noin puolen tunnin ajelun jälkeen B oli Jälkimainingilla noin kilometrin päässä ravintolasta ja koululta nähnyt kadulla ystävänsä C:n, jolle B oli rynnännyt kertomaan raiskauksesta. Melkein heti B oli havainnut lähellä miehen, jonka hän oli tunnistanut hänet raiskanneeksi henkilöksi. Hän oli puheillaan sekä osoittamalla ja tönimällä miestä ilmaissut syytöksensä. Mies oli A, joka B:n ryhdyttyä syyttämään häntä oli kiireesti poistunut paikalta.

3. Ravintola West Pointissa, joka oli suosittu yökerho Espoossa, oli tapahtumayönä ollut paljon väkeä. Siellä olivat olleet myös A sekä Korkeimmassa oikeudessa kuullut kolme todistajaa, A:n työtoverit D ja E sekä B:n ystävä C. Hekin olivat poistuneet valomerkin jälkeen ja viimeistään kello neljältä, jolloin ravintola suljettiin. Noin puoli tuntia myöhemmin A oli koulun lähellä olleelta bussipysäkiltä lähtenyt seuraamaan C:tä, joka veljensä ja tämän kahden ystävän kanssa oli kävellyt Jälkimainingilla olevan kotinsa ja lähellä asuvan A:n kodin suuntaan. Näin A on C:n seurueen mukana päätynyt paikalle, jossa B tunnisti hänet tekijäksi.

4. Jälkimainingilta B oli viety autolla kotiinsa. Sieltä hän oli ensin soittanut poikaystävälleen ja sitten mennyt taksilla tämän luokse Suvisaaristoon, josta rikosilmoitus oli tehty puhelimitse kello 5.30.

Kysymyksenasettelu

5. Raiskauksesta syytetty ja alemmissa oikeuksissa siitä rangaistukseen tuomittu A on kiistänyt raiskanneensa B:n ja vaatinut syytteen ja B:n korvausvaatimusten hylkäämistä. A on todennut, että syyksilukeminen on perustunut yksinomaan B:n kertomukseen tapahtumista ja A:n tunnistamiseen tekijäksi. A:n mukaan syyksilukemista ei voida kuitenkaan perustaa pelkästään asianomistajan kertomukseen eikä tunnistamista voida pitää luotettavana.

6. Alempien oikeuksien tavoin voidaan pitää selvitettynä, että B on kerrotulla tavalla raiskattu. Näin ollen kysymys on siitä, onko tekijä ollut A.

Asianomistaja B:n kertomus

7. Asianomistaja B, jota on kuultu tapahtumapäivänä suoritetussa lääkärintutkimuksessa, samana päivänä esitutkinnassa sekä seuraavana päivänä ja vielä 29.9.2000 esitutkinnassa sekä todistelutarkoituksessa kaikissa oikeusasteissa, on eri vaiheissa määritellyt ravintolasta poistumisensa ajankohdan hieman eri tavoin. Yhdenmukaista kertomuksissa on kuitenkin se, että hän oli poistunut ravintolasta valomerkin jälkeen ja joka tapauksessa ennen kello neljää. Korkeimmassa oikeudessa B on kertonut poistuneensa ravintolasta lähempänä neljää kuin puoli neljää. Edelleen hän on kertonut kävelleensä ravintolasta sen edustalla olevan toriaukion yli ja apteekin kulman ohi suoraan koululle, jonka pihalla raiskaaminen tapahtui, ja että sanottu matka kesti kävellen muutamia minuutteja. B ei ollut huomannut itseään seurattavan ja mies oli koulun kulmalla yllättäen tarttunut häneen takaapäin. B:n arvion mukaan teko on tapahtunut aikavälillä 3.45 - 4.20 ja kestänyt kokonaisuudessaan 10 - 15 minuuttia.

8. B ei muistamansa mukaan ollut ravintolasta lähdettyään pysähtynyt ainakaan hetkeä pitemmäksi aikaa keskustelemaan kenenkään kanssa eikä hän ole osannut mainita tuossa vaiheessa tavanneensa ketään tuttuaan. Hän ei ollut ravintolassa tai sen ulkopuolella nähnyt myöskään ystäväänsä C:tä.

9. Raiskauksen jälkeen B lähti kulkemaan omaa reittiään edelleen kotinsa suuntaan koulun toisella puolella olevalle tielle miehen lähtiessä eri suuntaan, B:n käsityksen mukaan takaisin ravintolan suuntaan. Autolla, jonka B oli saanut pysäytetyksi, oli ajeltu puolisen tuntia B:n havaitessa Jälkimainingilla ensin C:n ja sitten tunnistaessa A:n.

Vastaaja A:n kertomus

10. A on kertonut poistuneensa ravintolasta valomerkin jälkeen kello neljään mennessä yhdessä työtovereidensa D:n ja E:n kanssa. Esitutkinnassa ja käräjäoikeudessa hän on kertonut lähteneensä kävellen kotiinsa työtovereidensa mennessä taksitolpalle taksia odottamaan. Hovioikeudessa ja Korkeimmassa oikeudessa A on kertonut menneensä D:n ja E:n kanssa taksitolpalle ja vasta näiden saatua taksin lähteneensä kävelemään Espoonlahdentien suuntaista kävelytietä kotiinsa päin. Bussipysäkillä koulun lähellä hän oli tavannut C:n, jolta hän oli jo aikaisemmin apteekin luona saanut tupakkaa, jonka kanssa hän nytkin oli keskustellut ja jota hän myös oli seuraillut kotimatkallaan. A on selittänyt kertomuksensa muuttumista ja täsmentymistä sillä, että hän oli ollut tapahtumayönä melko vahvasti juovuksissa eikä ollut ensin muistanut asioita tarkasti. Tarkemmiksi muistikuvat olivat muodostuneet myöhemmin, kun hän oli saanut tietoja tapahtumista muilta henkilöiltä.

11. Korkeimmassa oikeudessa kertomansa mukaan A ei ollut yöllä Jälkimainingilla ymmärtänyt, mistä hänelle tuntematon ja hänen ensimmäistä kertaa näkemänsä B oli häntä syyttänyt. A oli kuitenkin pitänyt tilannetta uhkaavana, koska B:n seurassa oli ollut miehiä. A, joka kertomansa mukaan oli kerran aikaisemmin joutunut pahoinpitelyn ja puukotuksen kohteeksi, oli pelännyt turvallisuutensa olevan vaarassa ja tämän vuoksi katsonut parhaaksi lähteä nopeasti pois paikalta.

Todistajien D:n, E:n ja C:n kertomukset

12. Todistajina Korkeimmassa oikeudessa kuullut D ja E ovat kertoneet yhtäpitävästi, että he olivat poistuneet A:n kanssa ravintolasta noin kello neljän aikaan ja A oli edelleen ollut heidän seurassaan vielä noin 20 minuuttia ravintolan läheisyydessä olevalla taksitolpalla tai joka tapauksessa ravintolan edustalla olevalla toriaukiolla kuuloetäisyydellä heistä. E on todennut lähellä asuvalla A:lla olleen paikalla muitakin tuttavia, joiden kanssa hän oli keskustellut. D taas on selittänyt A:n olleen juovuksissa ja ainakin tämän kovan äänen kuuluneen lähietäisyydeltä koko taksin odottelun ajan. Sekä D että E ovat kertoneet tarjonneensa A:llekin taksikyytiä, mistä tämä kuitenkin oli kieltäytynyt jääden vielä taksitolpalle heidän lähtiessään. Jo hovioikeudessa on esitetty taksikuitti todisteeksi siitä, että D ja E olivat poistuneet paikalta taksilla kello 4.21.

13. D:tä ja E:tä ei ole kuultu esitutkinnassa. D:tä on kuultu ensimmäisen kerran hovioikeuden pääkäsittelyssä ja E:tä vasta Korkeimmassa oikeudessa. Nämä todistajat ovat tulleet tietämään A:han kohdistetusta syytteestä vasta keväällä 2002 A:n tiedusteltua heiltä mahdollisia muistikuvia tapahtumayöstä ja valmiutta tulla kuultaviksi todistajina asiassa. D ja E ovat kuitenkin ilmoittaneet muistavansa kyseisen illan ja yön tapahtumat varsin hyvin, koska työnantaja oli järjestänyt mielenkiintoista ohjelmaa, ruokaa ja juomaa ja ravintolassa oli jatkettu tuota muutoinkin hauskaa iltaa.

14. Todistaja C, joka on todennut olevansa B:n vanha ystävä, on Korkeimmassa oikeudessa kertonut, että hän oli nähnyt B:n ravintolassa, mutta ei osannut sanoa, milloin tämä oli poistunut sieltä. Uudelleen C olikin nähnyt B:n vasta Jälkimainingilla tämän tullessa kertomaan raiskauksesta.

15. C oli itse tullut ravintolasta ulos jo ennen kello neljää ja ensin seisoskellut 15 - 20 minuuttia ravintolan edustalla.

16. A:n C oli ravintolasta poistumisen jälkeen nähnyt seuraavan tunnin aikana yhteensä kolme kertaa, ensin ravintolan edessä, toiseksi ravintolan lähellä olevan apteekin edessä, missä A oli pyytänyt tupakkaa ja he olivat jutelleetkin "enintään tupakan verran", ja sitten vielä jonkin matkan päässä koulun lähellä olevalla bussipysäkillä. Korkeimmassa oikeudessa C on arvioinut, että tapaamisten välit olisivat olleet noin 15 minuuttia, mutta hänen aiemmin kirjattujen kertomusten perusteella on mahdollista tehdä sellainen johtopäätös, että ensimmäisen ja toisen tapaamisen väli olisi kuitenkin ollut jonkin verran lyhyempi kuin toisen ja kolmannen tapaamisen väli. Lisäksi C on Korkeimmassa oikeudessa kertonut, että toiseen tapaamiseen apteekin eteen A oli saapunut ravintolan suunnasta.

17. Sen sijaan C ei ollut ilmoituksensa mukaan havainnut, mihin suuntaan A oli apteekin luota poistunut. Hän on kuitenkin kertonut lähteneensä itse kävelemään apteekin kulmalta hitaasti eteenpäin ja odotellessaan veljeään katselleensa jatkuvasti taaksepäin apteekin kulmalle. C olisi ilmoituksensa mukaan nähnyt, jos A olisi tullut bussipysäkille ravintolan edessä olevalta torilta päin apteekin ohi. Siten A:n oli C:n käsityksen mukaan täytynyt tulla bussipysäkille sivummalta esimerkiksi koulun suunnalta. Heidän keskustellessaan bussipysäkillä A oli kertonut kotiosoitteensa, joka oli lähellä C:n kotia Jälkimainingilla. Bussipysäkiltä A olikin lähtenyt seuraamaan C:tä sekä tämän veljeä ja ystäviä.

18. Jälkimainingilla C oli nähnyt B:n, joka kertoessaan sekavasti raiskauksesta oli yllättäen tunnistanut A:n tekijäksi. A oli pikaisesti poistunut paikalta.

Tunnistaminen ja tekijän tuntomerkit

19. Alemmat oikeudet, jotka ovat todenneet B:n toistuvasti tunnistaneen A:n tekijäksi, ovat antaneet täysin uskottavaksi toteamalleen tunnistamiselle, jota ensimmäisen tunnistamisen nähneen todistaja C:n kertomuksen on katsottu tukevan, suuren merkityksen katsoessaan A:n syyllisyyden tekoon tulleen näytetyksi. Korkein oikeus toteaa, että harkittaessa tunnistamisten merkitystä on tarkasteltava, paitsi tunnistamistilanteita, myös sitä, mitä B on muutoin eri vaiheissa kertonut tekijästä ja tekijän tuntomerkeistä.

20. B oli tapahtumayönä pian raiskauksen jälkeen ilmoittanut C:lle tunnistavansa A:n tekijäksi. C on kertonut esitutkinnassa, että B oli tosin yöllä ollut hysteerinen, itkuinen, järkyttynyt ja myös humalassa, muttei kuitenkaan sekava ja että hänelle jäi se käsitys, että B kykeni hyvin miehen tunnistamaan ja oli tunnistuksessaan varma. Myös Korkeimmassa oikeudessa C on ilmoittanut käsityksenään, että B oli ollut tunnistuksessaan ehdottoman varma ja vakuuttava.

21. Heti tapahtumayön jälkeisenä aamuna kello 7.50 alkaen suoritetussa lääkärintarkastuksessa ja 9.45 alkaen suoritetussa esitutkintakuulustelussa B on kertonut hänet raiskanneen miehen olleen 20 - 30-vuotias ja tummahiuksinen. Esitutkintapöytäkirjaan tehdyn merkinnän mukaan B ei pystynyt antamaan parempia tuntomerkkejä.

22. Seuraavana päivänä 24.9.2000 jatketussa esitutkintakuulustelussa B:lle oli näytetty A:n passikuvaa. Tämän johdosta B:n on merkitty kertoneen, että "voin varmuudella sanoa, että henkilö on sama, jonka tunnistin aamulla eli silloin, kun näin C:n juttelevan hänen kanssaan. Voin myös sanoa, että henkilö saattaa olla sama, joka raiskasi minut. Tapahtuma-aikaan oli pimeää."

23. Kuulustelua jatkettaessa 29.9.2000 B:lle oli näytetty lasin takaa A:ta. Tällöin pöytäkirjaan on merkitty B:n pystyneen varmuudella sanomaan, että henkilö oli sama, joka oli raiskannut hänet.

24. B:n on myös käräjä- ja hovioikeudessa kirjattu kertoneen, että A on varmuudella hänet raiskannut henkilö. Samoin B on kertonut Korkeimmassa oikeudessa ja ilmoittanut olevansa tunnistamisestaan täysin varma.

25. Ensimmäisessä esitutkintakuulustelussa ja siis ennen A:n valokuvan näyttämistä B ei ollut pystynyt antamaan tekijästä kuin äärimmäisen ylimalkaiset tuntomerkit. Oikeudenkäynnin aikana hän on tarkentanut kuvaustaan. B:n vastauskirjelmässä hovioikeudelle on todettu, että A:n kasvot ovat persoonalliset, ja vastauskirjelmässä Korkeimmalle oikeudelle, että B:n mieleen olivat jääneet erityisesti A:n erikoiset silmät. Korkeimmassa oikeudessa kuultuna B on korostanut sitä, että hänen mielestään A on persoonallisesta ulkomuodostaan johtuen helppo tunnistaa. Hän on kertonut kiinnittäneensä huomiota tekijän pituuteen, vartalon rakenteeseen sekä häijyiksi kuvaamiinsa silmiin, jotka B:n mukaan olivat jääneet hänen mieleensä, koska hän oli teon aikana joutunut niitä katsomaan.

Muu selvitys

26. B:stä ja A:sta oli esitutkinnan yhteydessä otettu näytteet DNA-tutkimuksen tekemistä varten. B:n emätinnäytteessä on havaittu viitteitä ihmisen siemennesteestä, mutta siinä ei ole voitu osoittaa vierasperäistä DNA:ta. Tutkimuksella ei siten ole saatu näyttöä tekijästä.

27. B:stä on lääkärintutkimuksessa tehty lääkärinlausunnosta ilmenevät, hänen kertomiinsa raiskausta koskeviin tapahtumatietoihin sopivat havainnot, joilla ei kuitenkaan ole merkitystä näyttönä tekijästä. A:lle lähes viikko tapahtumapäivän jälkeen tehdyssä lääkärintutkimuksessa ei ollut havaittu ulkoisen väkivallan aiheuttamia vammoja tai vieraita materiaaleja.

Esitutkinnasta

28. Vastaaja on kiistänyt syyllisyytensä eikä teolla ole ollut ulkopuolisia silminnäkijöitä. Syytteen toteennäyttäminen voi tällaisessa tilanteessa jäädä ratkaisevasti riippumaan siitä, miten esitutkinta asiassa on toimitettu.

29. Asiassa ei ole käynyt ilmi, millä tavoin vastaajana olevan A:n henkilöllisyys on selvitetty. Kuitenkin heti tapahtumayön jälkeen saman päivän iltapäivällä esitutkinnassa todistajana kuultu C on A:n kanssa yöllä käymiensa keskustelujen perusteella osannut kertoa B:n jo yöllä tekijäksi osoittaman miehen osoitteen. Todennäköistä onkin, että juuri tämän tiedon perusteella esitutkinnassa on saatu selville, että mies oli A, sillä A:n passivalokuvaa on jo seuraavana päivänä näytetty tunnistamista varten sekä B:lle että C:lle.

30. Vaikka syylliseksi epäillyn henkilön henkilöllisyys ja osoite ovat olleet selvillä viimeistään 24.9.2000, A:n asuntoon on tehty kotietsintä henkilön ja tämän vaatteiden löytämiseksi vasta 29.9.2000, jolloin A on viety kuulusteltavaksi ja lääkärintarkastukseen. Tuolloin ei ole todettu ulkoisen väkivallan aiheuttamia vammoja eikä löydetty muitakaan todisteita, jotka olisivat voineet viitata osallisuuteen tutkittavana olevaan tekoon. Epäselväksi on lääkärinlausunnonkin sisältö huomioon ottaen myös jäänyt, olisivatko mahdolliset vähäisemmät merkit ja jäljet voineet jo hävitä tai parantua ja onko siten merkitystä voinut olla sillä, että tekoajasta oli ennen tutkimusta ehtinyt kulua jo kuusi päivää.

31. A:n muistikuvat tapahtumayöstä ovat esitutkintatietojen mukaan olleet aluksi varsin vähäiset eivätkä ne ole sanottavasti täydentyneet jatkokuulusteluissakaan. A on kuitenkin heti ensimmäisessä kuulustelussa maininnut nimeltä todistajina Korkeimmassa oikeudessa kuullut työtoverinsa D:n ja E:n, joiden kanssa hän oli lähtenyt ulos ravintolasta. Esitutkintapöytäkirjasta ei ilmene, miksi D:tä ja E:tä ei ole kuultu tuossa vaiheessa. A ei tosin ole omissa kuulusteluissaan tai käräjäoikeudessakaan maininnut, että hän olisi jäänyt näiden työtovereidensa seuraan ravintolan ulkopuolella tai jäänyt heidän kanssaan odottamaan taksia. Tutkittavana on kuitenkin ollut vakava rikos, josta ei ole esitutkinnan kuluessa saatu juurikaan muuta näyttöä kuin asianomistajan kertomus. Niin epäillyn oikeusturva kuin myös yleinen rikosten selvittämisintressi olisi edellyttänyt, että D:tä ja E:tä olisi kuultu esitutkinnan yhteydessä sen selvittämiseksi, olisiko heillä ollut välittömästi tapahtuman jälkeen kerrottavanaan jotakin asiaan vaikuttavaa tietoa.

32. Esitutkintapöytäkirjasta ei ilmene, että B:stä otettuja hius-, karva- ja kynsinäytteitä sekä A:sta otettuja karvanäytteitä olisi hyödynnetty esitutkinnassa.

33. Edellä esitettyyn viitaten Korkein oikeus toteaa, että esitutkintapöytäkirjaa ja todistusaineistoa kokonaisuutena tarkasteltaessa syntyy käsitys, että tutkinnassa ei ole nimenomaisesti ja asianmukaisesti pyritty varmistumaan siitä, että käytettävissä olisi kaikki mahdollinen aineisto niin A:han kohdistetun rikosepäilyn puolesta kuin sitä vastaankin. Esitutkinnan puutteellisuudet ovat siten kaventaneet jutun todistelumateriaalia. Kun tutkinnan kohteena on vakava rikos, tutkinnan puutteellisuudesta johtuva näytön epävarmuus ei saa koitua vastaajan vahingoksi. Sen seikan, että yksiselitteistä näyttöä A:n syyllisyyttä vastaan ei ole esitutkinnassa voitu saada, ei voida katsoa puhuvan merkittävästi hänen syyllisyytensä puolesta.

Tunnistamisen merkityksestä todisteena

34. Todistajanpsykologiasta saatava tieto tukee käsitystä, että henkilön tunnistaminen voidaan suorittaa luotettavasti vain kerran. Tämä johtuu siitä, että ihmisellä on taipumus mielessään täydentää näkemäänsä ja tehdä siitä johtopäätöksiä. Ensimmäisen tunnistamisen jälkeen tapahtuneiden tunnistamisten luotettavuutta vähentää yleensä se, ettei ole mahdollista arvioida, missä määrin uusi tunnistaminen perustuu alkuperäiseen havaintoon ja missä määrin itseasiassa ensimmäiseen tunnistamiseen tai muihin aikaisempiin tunnistamisiin.

35. Tunnistamisen merkitystä näyttönä joudutaan näin ollen arvioimaan yleensä ensimmäisen tunnistamisen perusteella. Oikein toteutettuna henkilön tunnistaminen on luotettava todistuskeino. Väärän tunnistamisen mahdollisuus riippuu kuitenkin vertailuhenkilöiden lukumäärästä. Vain yhtä henkilöä käytettäessä satunnaisen erehtymisen ja väärän tunnistamisen mahdollisuus on suuri. Tunnistamisen luotettavuuteen vaikuttavat lisäksi, mahdollisesti oleellisestikin, tunnistettavan piirteet ja vertailuryhmän rakenne sekä tapahtumapaikan olosuhteet, kuten esimerkiksi valaistus, ja tunnistajan henkilöön liittyvät seikat, kuten esimerkiksi tämän päihtymystila.

36. Todistajanpsykologian tutkimustulokset ovat ristiriitaisia sen suhteen, mitä henkilön oma vakuuttuneisuus kertoo hänen tunnistamisensa luotettavuudesta. Siten henkilön omalle arviolle tunnistamisen luotettavuudesta ei voida antaa suurta merkitystä.

Henkilötodistelun uskottavuudesta ja tunnistamisen luotettavuudesta

37. Asiassa kuullut henkilöt ovat kaikki olleet tapahtumayönä alkoholin vaikutuksen alaisina. Todistajista erityisesti C:n voidaan hänen oman kertomuksensa perusteella arvioida olleen lievemmin humalassa kuin asianosaiset.

38. C:n eri vaiheissa antamat kertomukset poikkeavat toisistaan vain vähäisesti lähinnä ajanmääritysten osalta. Asiassa ei voida todeta tulleen esiin mitään sellaista, jonka perusteella hänen kertomuksiaan ei voisi pitää luotettavina.

39. D:tä on kuultu asiassa todistajana ensimmäisen kerran hovioikeudessa noin kahden vuoden kuluttua tapahtumayöstä ja E:tä vasta Korkeimmassa oikeudessa kolmen ja puolen vuoden kuluttua. Ottaen huomioon, että he ovat saaneet kuulla A:han kohdistetusta syytteestä ja siihen johtaneesta tapahtumastakin vasta puolitoista vuotta sen jälkeen eikä heillä sitä ennen ole ollut erityistä tarvetta muistella tapahtumayöhön liittyviä yksityiskohtia, kulunut aika vähentää heidän kertomustensa luotettavuutta.

40. Vastaaja A:n humalatila oli ollut vahva ja hän on itsekin todennut, että hänellä on ollut vaikeuksia muistaa tapahtumayön kaikkia yksityiskohtia. Näin voidaan päätellä myös A:n esitutkintakertomusten niukkuudesta. Samasta syystä hänen paljon myöhemmin vasta oikeudenkäynnin aikana täydentynyttä kertomustaan, johon hänen omankin ilmoituksensa mukaan ovat vaikuttaneet muilta saadut tiedot, ei voida pitää luotettavana.

41. Asianomistaja B:n veren alkoholipitoisuus oli tapahtuma-aikana noin kaksi promillea, mikä on ollut omiaan heikentämään hänen havaintokykyään. Hänen kertomuksensa tapahtumien kulusta on asiassa esitetty kirjallinen todistelukin huomioon ottaen sinänsä uskottava. Tekijän tuntomerkkien osalta B:n kertomus on myöhemmissä vaiheissa täydentynyt tavalla, jonka perusteella on aihetta epäillä merkitystä olleen hänelle eri muodoissa annetuilla tunnistamismahdollisuuksilla ja vasta niissä tehdyillä lähinnä juuri A:ta koskevilla huomioilla eikä siis niinkään alkuperäisillä tekijän tuntomerkkejä koskevilla havainnoilla.

42. Ensimmäinen tunnistaminen, jota näytön arvioinnin kannalta voidaan pitää merkittävimpänä, on tapahtunut jo rikosyönä kadulla, piakkoin teon jälkeen. Tunnistamistilanteessa B on ollut kertomassa tapahtuneesta ystävälleen C:lle ja nähdessään yllättäen lähellä olleen A:n hän on tunnistanut tämän tekijäksi. Se seikka, että tunnistaminen on tuossa tilanteessa tapahtunut melko tuoreeltaan teon jälkeen sekä spontaanisti, on omiaan lisäämään sen luotettavuutta. Toisaalta B:n vahvahko humalatila on ollut omiaan heikentämään tunnistamisen luotettavuutta. C:n tavatessaan B on ollut etsimässä raiskaajaa eikä voida sulkea pois sitä mahdollisuutta, että pyrkimyksellä tekijän löytämiseen on ollut osuutta tunnistamiseen ja että tämä seikka saattaa heikentää sen luotettavuutta.

Yhteenveto ja johtopäätökset

43. B oli tapahtumayönä tunnistanut A:n tekijäksi. Vaikka tuo tunnistaminen oli todistaja C:n mielestä vaikuttanut ehdottoman varmalta ja vakuuttavalta, tunnistamiseen liittyy edellä esitetyin tavoin merkityksellisiä epävarmuustekijöitä. Niiden merkitystä ei vähennä se, että A on kuultuaan B:n syytökset, joiden sisältökin on saattanut jäädä epäselväksi, kiireesti poistunut paikalta. Kokonaisuutena arvioiden B:n tunnistamista ei voida pitää, toisin kuin alemmat oikeusasteet ovat arvioineet, niin luotettavana, että syyksilukeminen voitaisiin perustaa lähes yksinomaan siihen ja sitä sellaisenaan tukevaan C:n lausumaan, jolla ei ole itsenäistä merkitystä näyttönä. Tunnistamista ei muutoinkaan voida pitää yksin riittävänä näyttönä syyllisyydestä vakavana pidettävään rikokseen. Ensimmäisen tunnistamisen jälkeisten myöhempien tunnistamisten ei voida katsoa lisäävän tunnistamisen luotettavuutta.

44. Ulkopuolisia silminnäkijöitä raiskauksella ei ilmennyt olleen. Muutakaan ulkopuolista näyttöä A:han kohdistetun syytteen tueksi ei ole voitu esittää. Suoritetutkaan tutkimukset eivät ole antaneet tuloksia, joilla voisi olla merkitystä.

45. Tällaisessa tilanteessa on tarkasteltava myös aihetodisteita ja ottaen huomioon niin syytettä tukevat kuin sitä vastaankin puhuvat seikat harkittava, onko näyttö kokonaisuutena arvioiden niin vakuuttavaa, että vastaaja voidaan todeta syylliseksi ilman, että hänen syyllisyydestään jää varteenotettavaa epäilystä.

46. A on ollut samassa ravintolassa ja lähtenyt sieltä samoihin aikoihin kuin asianomistaja sekä ollut tapahtuman jälkeen Jälkimainingilla paikassa, jonka etäisyys tapahtumapaikasta on sellainen, että siirtyminen sinne kävellen on ollut mahdollista teon jälkeen kuluneessa ajassa. Toisaalta teko on tapahtunut melko lähellä ravintolaa, josta on samoihin aikoihin lähtenyt paljon muitakin ihmisiä. Tämän vuoksi sen seikan merkitys, että A:kin on ollut tapahtumapaikan lähellä, voi sellaisenaan olla vain vähäinen.

47. Hovioikeus on todennut, että rikoksen tarkka tekoajankohta on jäänyt epäselväksi. Hovioikeus on kuitenkin katsonut, että kellonajan epäselvyydellä ei syyksilukemisen kannalta ollut merkitystä ja että C:n kertomus A:n tapaamisesta tapahtumayönä ei sulkenut pois sitä mahdollisuutta, etteikö A olisi voinut raiskata B:n. Korkein oikeus puolestaan katsoo, että tekoajankohta on määriteltävissä melko tarkasti ja että asiassa tulee tarkastella lähemmin sitä, onko mahdollista päätellä A:n voineen olla tapahtumapaikalla tekoaikaan.

48. B:n voidaan hänen oman kertomuksensa perusteella todeta poistuneen ravintolasta joka tapauksessa ennen kello neljää ja lähteneen jokseenkin välittömästi ja ilman merkittäviä pysähtelyjä kävelemään suoraan kotinsa suuntaan. Raiskaaja on saanut hänet kiinni koulun pihalla muutaman minuutin kävelyn jälkeen ja siten B:n tapahtuma-ajasta esittämästä arviosta päätellen noin kello neljä tai ainakin heti sen jälkeen. Välimatka ravintolasta koululle on ollut lyhyt ja ottaen huomioon, että B on koko ajan edennyt matkallaan, myös raiskaajan, jos hän on tullut ravintolan lähistöltä, on täytynyt lähteä liikkeelle pikemminkin ennen neljää kuin sen jälkeen siinäkin tapauksessa, että hän on liikkunut juosten.

49. Raiskauksen jälkeen B oli etsiskellyt tekijää puolisen tuntia ja tavattuaan C:n ja A:n Jälkimainingilla mennyt kotiinsa, soittanut sieltä poikaystävälleen sekä ajanut taksilla tämän luokse Suvisaaristoon. Tähän tapahtumakulkuun siihen sisältyvine keskusteluineen on täytynyt kulua aikaa toista tuntia. Kun rikosilmoitus oli tämän jälkeen tehty kello 5.30, voidaan päätellä, että B:n arvio tapahtuma-ajankohdasta on oikea. Teon voidaan siten todeta päättyneen viimeistään kello 4.20. A:n olinpaikasta ja liikkumisista esitettyä näyttöä tulee verrata tähän tietoon.

50. A on vasta hovioikeudessa ilmoittanut, että hän olisi ollut työtovereidensa seurassa näiden odotellessa taksia. Todistajat D ja E ovat vakuuttaneet A:n olleen ravintolan ulkopuolella, sen edustalla olevalla toriaukiolla ja taksitolpalla ravintolasta poistumisesta lähtien aina kello 4.21 asti. D:n ja E:n kertomuksia, jotka on annettu vasta muutoksenhakuvaiheessa A:n kyseltyä heidän valmiuttaan todistajiksi, ei A:n omat alkuperäiset kertomuksetkaan huomioon ottaen voida pitää niin uskottavina, että A:n syyllisyyttä voitaisiin yksin niiden perusteella pitää poissuljettuna.

51. Kuitenkin myös todistaja C:n Korkeimmassa oikeudessa antama kertomus A:han liittyvistä havainnoista viittaa siihen, että A oli vielä kello neljän jälkeen ollut ravintolan edustalla olevalla toriaukealla ja vähän, ehkä 10 - 15 minuuttia myöhemmin apteekin kulmalla, jonne A oli C:n mukaan tullut torilta eikä siis koululta päin. A:n ei siten voida todeta ainakaan tuolloin olleen palaamassa rikospaikalta.

52. C ei kertomansa mukaan ollut havainnut, mihin suuntaan A oli apteekin luota poistunut. A oli kuitenkin apteekin kulmalla pyytänyt C:ltä tupakkaa, keskustellutkin tämän kanssa lyhyesti ja siten ainakin jonkin hetken viivähtänyt paikalla. C, joka oli jonkin aikaa oleillut apteekin luona, ei kertomansa mukaan ollut tuona aikana nähnyt B:tä. C on kertonut hänen ja B:n olleen parhaita ystäviä. Tähän nähden on epätodennäköistä, että B olisi voinut ohittaa apteekin kulmauksen ilman, että sen välittömässä läheisyydessä veljeään odotellut ja sen vuoksi torilta päin tulijoita tarkkaillut C olisi pannut tätä merkille. Näin ollen ja kuten B:n omasta kertomuksestakin voidaan päätellä, B:n on täytynyt mennä apteekin ohi jo aikaisemmin. B oli kertomansa mukaan kävellyt pysähtelemättä eikä matka koulun kulmalle ole ollut pitkä. Ehtiäkseen saavuttaa B:n A:n olisi siten täytynyt seurata tätä jokseenkin välittömästi. C:n kertomus huomioon ottaen näin ei kuitenkaan voida päätellä tapahtuneen.

53. Koska edellä esitetyn perusteella on epätodennäköistä, että A olisi apteekin kulmalta tai muutoinkaan voinut ehtiä rikospaikalle B:n arvion mukaisena tekoajankohtana, ei A:han kohdistetun syytteen kannalta ole merkitystä sillä, että A on ilmeisesti tullut koulun lähellä olevalle bussipysäkille muualta kuin ravintolan suunnalta ja siten mahdollisesti juuri koulun suunnalta.

54. Vaikka B on tunnistanut A:n raiskauksen tekijäksi, asiassa esitetty muu näyttö puhuu näin ollen sen puolesta, että A ei ole voinut olla tekijä. Tunnistamisen luotettavuuteen liittyy edellä todetuin tavoin siinä määrin epäilyjä, ettei tunnistamiselle sitä vastaan puhuva näyttö huomioon ottaen voida antaa ratkaisevaa merkitystä. Johtopäätöstä, jonka mukaan A ei ole ollut raiskauksen tekijä, ei voida myöskään kumota sen seikan perusteella, että A ei ollut Jälkimainingilla halunnut jäädä paikalle selvittämään tilannetta ja B:n häneen kohdistaman käytöksen syytä, vaan oli niissä olosuhteissa katsonut parhaaksi reagoida syytöksiin pakenemalla paikalta.

55. Ottaessaan huomioon niin syytettä tukevat kuin myös sitä vastaan puhuvat seikat Korkein oikeus päätyy katsomaan, että asiassa esitetty näyttö ei riitä osoittamaan A:ta tekijäksi.

Tuomiolauselma

Syyte hylätään ja A vapautetaan hänelle tuomitusta rangaistuksesta.

Oikeudenkäyntiaineiston julkisuus

Oikeudenkäynnin julkisuudesta annetun lain 9 §:n 2 momentin nojalla Korkein oikeus määrää, että oikeudenkäyntiaineisto on sovellettuja lainkohtia, tuomiolauselmaa ja asiasta laadittavaa selostetta lukuunottamatta pidettävä salassa 30 vuotta käräjäoikeuden tuomion antamisesta lukien. Mainitun lain 2 §:n 2 momentin nojalla Korkein oikeus määrää, ettei asianomistajan nimeä saa mainita julkisessa oikeudenkäyntiaineistossa.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Erkki-Juhani Taipale, Kati Hidén, Pertti Välimäki, Pauliine Koskelo ja Juha Häyhä. Esittelijä Sami Myöhänen.