15.4.2004

Asian tausta

A oli 27.6.1997 tehnyt Merita Henkivakuutus Oy:n kanssa Selekta-sijoitus-säästöhenkivakuutussopimuksen, jossa edunsaajiksi oli määrätty omaiset.

A oli 28.9.1998 tehnyt testamentin, jossa hän oli määrännyt kaiken omaisuutensa asuinkumppanilleen B:lle ja määrännyt erään asianajajan testamentin toimeenpanijaksi ja pesänselvittäjäksi.

A kuoli 28.3.1999 naimattomana ja lapsettomana. Hänen perillisiään olivat hänen seitsemän sisarustaan.

Kuopion käräjäoikeuden tuomio 2.3.2001

B:n A:n sisaruksia vastaan ajaman kanteen johdosta käräjäoikeus lausui, että todistajana kuultu P, joka oli ollut A:n henkilökohtainen pankkineuvoja, oli keskustellut A:n kanssa suurehkon rahamäärän sijoittamisesta helppohoitoisesti ja hyvätuottoisesti. Todistaja oli esitellyt A:lle Selekta-säästöhenkivakuutuksen. Vakuutuksesta keskusteltaessa P oli kertonut, että jos säästöhenkivakuutuksen tekijä kuolee, vakuutus menee edunsaajalle ja edunsaaja on vakuutuksenantajan asiakirjapohjan mukaan omaiset. Omaisilla tarkoitetaan perintökaaren mukaisia sukulaisia. Edelleen todistaja oli kertonut A:lle, että edunsaajamääräystä voi milloin tahansa muuttaa. Todistaja oli tuntenut A:n kymmenen vuoden ajalta ja tiennyt, ettei hänellä ollut lapsia ja että hänellä oli avovaimo ja ainakin yksi veli. Jonkun viikon kuluttua keskustelun jälkeen A oli tehnyt pankissa Selekta-sijoituksen. Myöhemmin A oli kahdesti lisännyt sijoituksen määrää, mutta niissä yhteyksissä ei ollut keskusteltu edunsaajasta. Vakuutusta tehtäessä todistaja ei ollut tiennyt, voitiinko testamentilla muuttaa edunsaajaa.

Todistajana kuultu Selekta-asiantuntija S oli kertomansa mukaan kaksi kertaa keskustellut A:n kanssa säästöhenkivakuutuksen osalta samoista asioista kuin P. A oli mieltänyt säästöhenkivakuutuksen korkosijoitukseksi, koska vakuutus oli siinä vain lisänä muun muassa paremman korkotuoton saamiseksi. A ei ollut liittänyt siihen henkivakuutusta, jolloin sijoituksen tuotto oli noussut henkivakuutusmaksun jäädessä pois. Keskusteluissa ei ollut ollut puhetta testamentista eikä testamentin merkityksestä edunsaajan vaihtamiseen. A ei myöskään ollut ottanut kantaa siihen, kenelle vakuutussumma maksettaisiin, mikäli hän kuolisi ennen säästösumman nostamista. S:n mukaan Selekta-säästöhenkivakuutuskoulutuksessa oli sanottu, että testamentissa voidaan erityisellä määräyksellä muuttaa edunsaajaa.

A oli sijoittanut säästöhenkivakuutukseen 250 000 markkaa 27.6.1997, 200 000 markkaa 22.10.1997 ja 150 000 markkaa 9.3.1999.

A:n säästöhenkivakuutuksessa oli edunsaajiksi määrätty omaiset, mikä vakuutussopimuslain 50 §:n tulkintasäännön mukaan tarkoitti hänen sisaruksiaan.

Korkein oikeus oli ratkaisuissaan KKO 1942 II 75 ja 1986 II 150 katsonut, että testamentissa yksilöidyllä määräyksellä oli voitu muuttaa vakuutuksen edunsaajaa. A:n tekemässä yleistestamentissa ei ollut ollut erillismääräystä säästöhenkivakuutuksesta. Sen vuoksi pelkästään testamentin sanamuodosta ei voitu päätellä, että A olisi tarkoittanut muuttaa edunsaajaa. Näin ollen A:n tarkoittama edunsaaja oli ratkaistava testamentin tulkinnan ja olosuhteiden perusteella.

Jutussa oli selvitetty, että A oli mieltänyt säästöhenkivakuutuksen talletukseen rinnastettavaksi hyvätuottoiseksi sijoitukseksi eikä niinkään henkivakuutukseksi. A oli usein ilmaissut haluavansa jättää kaiken omaisuutensa B:lle eikä sukulaisilleen mitään. A oli myös usein ilmaissut halunsa avioitua B:n kanssa. Näin ollen säästöhenkivakuutuskorvauksen meneminen sukulaisille olisi A:n tahdon vastaista. Sillä seikalla, että säästöhenkivakuutukseen talletetut varat olivat lähtöisin sukutilan metsistä, ei ollut näytetty olleen vaikutusta A:n tahtoon siitä, että hän oli halunnut kaiken omaisuutensa, myös vakuutuskorvauksen menevän kuolemansa jälkeen B:lle. Sen vuoksi A:n testamenttia oli tulkittava olosuhteet huomioon ottaen siten, että hän oli yleistestamentillaan muuttanut edunsaajamääräystä ja määrännyt myös säästöhenkivakuutuskorvauksen B:lle.

Näillä perusteilla käräjäoikeus vahvisti, että kanteessa tarkoitetun henkivakuutuksen edunsaajamääräys "omaiset" tarkoitti B:tä ja että tämä oli oikeutettu nostamaan vakuutusyhtiöltä henkivakuutuksen kuolemantapaussumman.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomarit Paavo Perola, Esko Randelin ja Laura Lehkonen (eri mieltä).

Eri mieltä ollut käräjätuomari Lehkonen lausui, että A:n säästöhenkivakuutuksessa oli edunsaajiksi määrätty omaiset, mikä vakuutussopimuslain 50 §:n 5 momentin tulkintasäännön mukaan tarkoitti hänen sisaruksiaan.

Korkein oikeus oli ratkaisuissaan KKO 1942 II 75 ja 1986 II 150 katsonut, että testamentissa yksilöidyllä määräyksellä oli voitu muuttaa vakuutuksen edunsaajaa. A ei ollut antanut testamentissaan erillismääräystä säästöhenkivakuutuksesta, vaikka hän oli B:n hyväksi tehdyn yleistestamentin lisäksi antanut yksilöidyn määräyksen pesänselvittäjästä ja testamentin toimeenpanijasta. Testamentin sanamuoto ei siten osoittanut, että A olisi tarkoittanut muuttaa edunsaajaa.

Ennen säästöhenkivakuutuksen tekemistä annettujen tietojen perusteella A:lle ei ollut jäänyt epäselväksi, ketä edunsaajamääräys omaiset tarkoitti, eikä ollut syytä epäillä, etteikö hän olisi tätä ymmärtänyt. A oli vielä myöhemminkin voinut havaita Selekta-asiakirjasta edunsaajaksi omaiset. A oli myös saanut tietää, että hän voi milloin tahansa vaihtaa edunsaajaa. A ei ollut halunnut pankissa ottaa mitään kantaa siihen, kenelle hän haluaa antaa säästöhenkivakuutukseen sijoittamansa rahat, mutta hän oli tiennyt, ettei avopuolisoa rinnasteta aviopuolisoon.

A oli tehnyt testamentin ollessaan yli kaksi kuukautta sairaalahoidossa ja antanut sen tekemistä varten tarpeellisiksi katsomansa tiedot muun muassa pesänselvittäjästä ja testamentin toimeenpanijasta testamentin laatijalle. Puolta vuotta aikaisemminkaan keskustellessaan testamentin tekemisestä sen laatijan kanssa A ei ollut pitänyt tarpeellisena mainita testamentin laatijalle mitään säästöhenkivakuutuksestaan. A oli päästyään pois sairaalasta 26.10.1998 ollut täysin oikeustoimikelpoinen ja hoitanut itse kaikki taloudelliset asiansa, joihin oli kuulunut lisäsijoitus mainittuun vakuutukseen.

A oli tiennyt voivansa muuttaa edunsaajamääräystä. Hänellä oli ollut säästöhenkivakuutuksen tekemisen jälkeen yli puolitoista vuotta ja testamentin tekemisen jälkeen lähes puoli vuotta aikaa varmistua, kuka oli edunsaaja, sekä halutessaan muuttaa määräystä. A oli säästöhenkivakuutuksella hakenut hyvää korkotuottoa sijoitukselleen ja hänelle oli tullut selväksi, että muita talletuksia parempi korkotuotto ja lievempi verotuksellinen kohtelu vakuutustapahtuman jälkeen oli mahdollista saada vain yhdistämällä sijoitukseen vakuutus. Mikäli säästöhenkivakuutus rinnastettaisiin talletuksiin, sen korkotuotto sijoitukselle olisi muihin talletuksiin nähden huomattavasti parempi ja korvaussumma kuuluisi kuolinpesään kuten muutkin talletukset. Korkeampi korko olisi tuolloin ristiriidassa pankkien noudattamien yleisten talletusehtojen kanssa ja korvauksen kuuluminen kuolinpesään olisi ristiriidassa vakuutussopimuslain 48 §:n kanssa.

Olosuhteista sijoituksesta neuvoteltaessa, sijoituksen tekoaikaan tai sen jälkeen taikka edes myöhemmin A:n tehdessä siihen kaksi eri kertaa lisäsijoituksen ei ilmennyt, että hän olisi aikonut edunsaajaksi ketään muuta kuin omaisensa tai edes aikonut muuttaa edunsaajaa. Vaikka A oli yleistestamentissa määrännyt kaiken omaisuutensa B:lle, tämä ei osoittanut, että hän olisi edes mieltänyt testamenttimääräyksen koskevan säästöhenkivakuutuksen perusteella kuolemantapauksessa maksettavaa vakuutuskorvausta.

Säästöhenkivakuutus oli riidattomasti ollut vakuutussopimus, johon oli vakuutuskorvauksen edunsaajamääräyksen osalta sovellettava vakuutussopimuslain 48 §:n ehdottomia määräyksiä. Edunsaajamääräyksen muuttaminen oli mainitun ehdottoman säännöksen mukaan suoritettava ilmoittamalla kirjallisesti vakuutuksenantajalle. Muulla tavalla tehty edunsaajamuutos oli mitätön. Testamentissa yksilöity määräys edunsaajan muuttamiseksi oli oikeuskäytännössä rinnastettu vakuutussopimuslain 48 §:ssä tarkoitettuun ilmoitukseen. Testamentin tulkinnalla ei siten voitu muuttaa yleistestamenttia koskemaan sellaista edunsaajamääräystä, josta voidaan määrätä vain ehdottomia säännöksiä noudattaen. Näillä perusteilla edunsaajamääräystä oli tulkittava sanamuotonsa mukaisesti.

Eri mieltä ollut jäsen hylkäsi kanteen.

Itä-Suomen hovioikeuden tuomio 5.11.2002

A:n sisarukset valittivat hovioikeuteen.

Hovioikeus lausui, että A:n säästöhenkivakuutuksessa oli edunsaajiksi merkitty omaiset, mikä vakuutussopimuslain 50 §:n 5 momentin tulkintasäännön mukaan tarkoittaisi hänen sisaruksiaan. Säännöksen säätämiseen johtaneiden lain esitöiden (HE 114/1993 vp s. 56) mukaan pykälän tulkintasäännöt ovat toissijaisia. Niitä noudatetaan vain, jos edunsaajamääräyksestä tai olosuhteista ei muuta seuraa. Koska yksilöllisen vakuutuksen edunsaajamääräys on vakuutuksenottajan yksipuolinen tahdonilmaisu, määräystä on ensisijaisesti tulkittava siten, että lopputuloksen voidaan olettaa vastaavan määräyksen antajan tahtoa. Tulkinnassa noudatetaan samoja periaatteita kuin testamentin tulkinnassa.

Todistajien P:n ja S:n kertomuksista ilmeni, että A oli mennyt pankkiin tarkoituksenaan sijoittaa rahansa helppohoitoisesti ja tuottavasti. Pankissa A:lle oli esitelty useampia sijoitusvaihtoehtoja, muun muassa Selekta-sijoitus, josta oli puhuttu viiden vuoden ajalle tehtynä korkosijoituksena. A ei ollut P:n mukaan mieltänyt Selekta-sijoitusta vakuutukseksi, vaan hyvätuottoiseksi määräaikaiseksi sijoitukseksi. P:n ja S:n kertomuksista oli pääteltävissä A:n ymmärtäneen, että vakuutuksen edunsaajamääräys omaiset, joka oletustietona tulostui lomakkeelle, oli tarkoittanut hänen sisaruksiaan. P:n kertomuksesta oli niin ikään pääteltävissä, että A oli mieltänyt vakuutuksen osaksi omaisuuttaan ja että A:lla oli ollut se käsitys, että edunsaajamääräystä oli mahdollista muuttaa testamentilla. Asiassa todistajina kuultujen henkilöiden kertomusten mukaan A oli useassa eri yhteydessä kertonut, että hän halusi kaiken omaisuutensa jäävän B:lle, jonka kanssa hän oli asunut avoliitossa vuodesta 1993 alkaen. Lisäksi kertomuksista ilmeni, ettei A ollut halunnut, että hänen omaisuuttaan luovutettaisiin hänen sukulaisilleen. Nämä seikat huomioon ottaen hovioikeus katsoi, että A oli 28.9.1998 tekemällään testamentilla halunnut määrätä myös vakuutuksen kuolemantapaussumman B:lle. Sanotut olosuhteet huomioon ottaen säästöhenkivakuutuksen edunsaajamääräystä oli tulkittava siten, että määräys on voimassa B:n hyväksi.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Merja Vanala, Matti Hakkarainen (eri mieltä) ja Terho Turunen.

Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos Hakkarainen lausui, että vakuutussopimuslain 50 §:n säätämiseen johtaneiden lain esitöiden (HE 114/1993 vp s. 56) mukaan pykälän tulkintasäännöt ovat toissijaisia. Niitä noudatetaan vain, jos edunsaajamääräyksestä tai olosuhteista ei muuta seuraa. Koska yksilöllisen vakuutuksen edunsaajamääräys on vakuutuksenottajan yksipuolinen tahdonilmaisu, määräystä on ensisijaisesti tulkittava siten, että lopputuloksen voidaan olettaa vastaavan määräyksen antajan tahtoa. Tulkinnassa noudatetaan samoja periaatteita kuin testamentin tulkinnassa.

A:n säästöhenkivakuutuksessa oli edunsaajiksi merkitty omaiset, mikä sanotun pykälän 5 momentin tulkintasäännön mukaan tarkoitti hänen sisaruksiaan. B oli velvollinen näyttämään, että A oli halunnut edunsaajamääräyksen olevan voimassa hänen hyväkseen.

S:n todistajankertomuksen mukaan edunsaajamääräyksen tarkoittamia perintökaaren mukaisia sukulaisia ei hänen läsnäollessaan ollut käyty läpi ja A oli ollut vaitonainen. S oli pitänyt itsestään selvänä, ettei perintökaaren mukaisilla sukulaisilla tarkoitettu ainakaan avopuolisoa. Asiasta ei ollut pankissa keskusteltu kovin yksityiskohtaisesti, mutta A:n aluemyyntipäällikön ammattikin huomioon ottaen ei ollut syytä epäillä, etteikö hän olisi ymmärtänyt omaisilla tarkoitettavan hänen sisaruksiaan. Edes P:llä ei kertomansa mukaan tuolloin ollut ollut tietoa siitä, voitiinko edunsaajamääräystä myöhemmin muuttaa testamentilla. S ei puolestaan ollut hovioikeudessa muistanut, oliko A:n kanssa ollut puhetta siitä, voitiinko edunsaajamääräystä muuttaa jälkikäteen. Vaikka A oli kertonut P:lle, ettei hänellä ollut lapsia ja että hänen pitäisi tehdä testamentti, P:n kertomuksesta ei voitu päätellä, että A:lla olisi ollut käsitys, että edunsaajamääräystä oli mahdollista muuttaa testamentilla, etenkin kun P:llä itselläänkään ei tuolloin ollut ollut tietoa siitä. A ei ollut vakuutusta ottaessaan eikä myöhemminkään muuttanut säästöhenkivakuutukseen B:tä vakuutuksen edunsaajaksi. A ei ollut muuttanut edunsaajamääräystä säästöhenkivakuutusasiakirjaan testamentin tekemisen jälkeenkään sijoittaessaan 9.3.1999 vakuutukseen 150 000 markkaa. Huomioon ottaen nämä olosuhteet sekä myös sen, ettei A:lla ollut osoitettu olleen erimielisyyksiä muiden sisarustensa kuin yhden veljen kanssa, ei ollut esitetty riittävää selvitystä siitä, että A olisi halunnut vakuutuksen edunsaajamääräyksen olevan voimassa B:n hyväksi.

Eri mieltä ollut jäsen hylkäsi kanteen.

Perustelut

Sopimukseen sovellettava laki

1. B on Korkeimmassa oikeudessa esittänyt kanteensa tueksi muun ohella, että A:n 27.6.1997 tekemässä Selekta-sijoitus-säästöhenkivakuutukseksi nimitetyssä sopimuksessa ei tosiasiassa lainkaan ole kysymys vakuutuksesta, vaan pikemminkin talletuksesta, ja että sopimukseen ei näin ollen sovelleta vakuutussopimuslakia.

2. Todistajina kuultujen vakuutusyhtiötä sopimuksen tekemistä edeltäneessä neuvottelussa edustaneiden P:n ja S:n kertomuksista ilmenee, että A:n tarkoituksena hänen tehdessään kysymyksessä olevan sopimuksen on ollut varojen sijoittaminen mahdollisimman hyvätuottoisesti eikä vakuutusturvan hankkiminen. Tähän viittaa myös se, että kysymys on ollut lyhytaikaisesta, todistaja S:n mukaan ilmeisesti viideksi vuodeksi tehdystä sopimuksesta. A ei myöskään ollut halunnut liittää sopimukseen sellaista kuolemanvaraturvaa, jonka perusteella hänen kuoltuaan edunsaajalle olisi suoritettu kuolemantapaussummana vakuutussäästöjä suurempi määrä.

3. Arvioitaessa sitä, sovelletaanko sopimukseen vakuutussopimuslakia, ei olennaista merkitystä kuitenkaan voida antaa A:n tarkoitukselle, vaan kysymystä on arvioitava sopimusta koskevien objektiivisten seikkojen perusteella.

4. Sopimuksen ehtojen mukaan vakuutus päättyi muun muassa vakuutusajan päättyessä tai A:n kuollessa. Jos vakuutus olisi päättynyt vakuutusajan päättymisen johdosta, A:lle olisi suoritettu vakuutussäästöjen määrä lisättynä säästöille sopimuksen mukaan annettavilla hyvityksillä ja vähennettynä säästöistä sopimuksen mukaan tehtävillä veloituksilla. Vakuutussäästöt oli sopimuksen mukaan vakuutettu 95-prosenttisesti kuoleman varalta. Tämä tarkoittaa sitä, että vakuutus on tuottanut sopimuksessa määrätylle edunsaajalle oikeuden saada kuolemantapaussummana 95 prosentin osuuden vakuutussäästöistä A:n kuoltua vakuutuksen ollessa voimassa.

5. Vakuutussopimuslain 1 §:n 1 momentin soveltamisalasäännöksen mukaan lakia sovelletaan muun muassa henkilövakuutukseen. Lain 2 §:n 1 momentin 1 kohdan määritelmäsäännöksen mukaan henkilövakuutuksella tarkoitetaan vakuutusta, jonka kohteena on luonnollinen henkilö. Laissa ei ole määritelty, mitä vakuutuksella tarkoitetaan. Lain säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen (HE 114/1993 vp s. 21) perusteluissa on todettu, että henkilövakuutuksen muodot ovat käsitteinä siinä määrin vakiintuneet, ettei niiden määrittely laissa ole tarpeellista. Lisäksi on todettu, että laissa oleva määritelmä saattaisi myös tarpeettomasti rajoittaa vakuutusten kehittämistä.

6. Valittu sääntelytapa jättää varsin avoimeksi sen, millaisin edellytyksin sopimusta voidaan pitää vakuutuksena. Näin ollen vakuutussopimuslain sovellettavuus sellaisiin henkivakuutussopimuksiksi nimitettyihin sopimustyyppeihin, jotka tosiasiallisesti ovat pikemminkin sijoituksia kuin keinoja kuolemanvaraturvan hankkimiseen, on tulkinnanvaraista. Kun otetaan huomioon henkivakuutustoiminnan laajuus ja siihen liittyvien taloudellisten etujen merkittävyys sekä se, että henkivakuutuksia voidaan käyttää jäämistösuunnittelun yhtenä keinona, ratkaistaessa kysymystä vakuutussopimuslain soveltuvuudesta sopimukseen on tärkeää, että vakuutuksenottajien perusteltuja odotuksia mahdollisimman pitkälle suojataan. Tämän vuoksi on syytä ottaa vakuutussopimuslain soveltamisalasäännöstä tulkittaessa huomioon myös se yksityiskohtainen normiohjaus, joka koskee vakuutusyhtiöiden ja -yhdistysten oikeutta harjoittaa henkivakuutustoimintaa.

7. Nyt kysymyksessä oleva sopimus täyttää riskinsä osalta sosiaali- ja terveysministeriön suomalaisten vakuutusyhtiöiden ja vakuutusyhdistysten sekä Suomessa toimivien ulkomaisten vakuutusyhtiöiden vakuutusluokista antaman päätöksen 6 b §:ssä säädetyt edellytykset, joiden perusteella sopimusta voidaan pitää mainitun päätöksen 6 §:n 1 momentin 1 kohdan a kohdassa tarkoitettuna henkivakuutusluokkaan 1 kuuluvana pääomavakuutuksena. Voidaan pitää ilmeisenä, että vakuutusyhtiö on määritellyt kysymyksessä olevaan sopimustyyppiin sovellettavat yleiset ehdot pitäen silmällä sitä, että sopimus täyttää mainitussa päätöksessä asetetut edellytykset. Ilmeisenä voidaan pitää myös sitä, että näiden edellytysten täyttymisen perusteella sopimusta on yleisesti vakuutuksenottajille markkinoitu vakuutuksena. Näin ollen on edellä todetut yleiset lähtökohdat huomioon ottaen perusteltua katsoa, että kysymyksessä on myös vakuutussopimuslain 1 §:n 1 momentissa tarkoitettu henkilövakuutus. Sopimukseen sovelletaan siten vakuutussopimuslakia.

Edunsaajamääräyksen tulkinta

8. Asiassa on kysymys paremmasta oikeudesta vakuutuskorvaukseen. A:n tekemässä sijoitus- ja henkivakuutussopimuksessa on edunsaajaksi nimetty omaiset, jollaisena määräys siten on tullut sopimuksen osaksi. B:n kanteen ensisijaisena perusteena on, että A oli tarkoittanut edunsaajamääräyksellä B:tä.

9. Vakuutussopimuslain 50 §:n 5 momentin mukaan siinä tapauksessa, että edunsaajaksi on määrätty vakuutuksenottajan omaiset, on määräys voimassa vakuutuksenottajan puolison ja perintökaaressa tarkoitettujen perillisten hyväksi. Tämä tulkintasääntö on kuitenkin toissijainen, sillä pykälän 1 momentin mukaan tulkintasääntöä on noudatettava vain, jos määräyksestä tai olosuhteista ei muuta seuraa. Kysymys on siitä, sovelletaanko tässä tapauksessa mainittua pykälän 5 momentin mukaista tulkintasääntöä vai voidaanko edunsaajamääräystä tulkita kanteessa tarkoitetulla tavalla.

10. Niin kuin vakuutussopimuslain 50 §:n 5 momentin säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen perusteluissa (HE 114/1993 vp s. 56) on todettu, edunsaajamääräystä on ensisijaisesti tulkittava siten, että lopputuloksen voidaan olettaa vastaavan määräyksen antajan tahtoa. Tämän mukaisesti Korkein oikeus katsoo, että arvioinnin tulee perustua siihen, mitä vakuutuksenottaja on määräyksen antamishetkellä tarkoittanut. Arvioinnissa ovat merkityksellisiä myös ne olosuhteet, joissa määräys on annettu. Vakuutuksenottajan myöhemminkin, esimerkiksi testamentissa antama tahdonilmaisu voidaan edunsaajamääräystä tulkittaessa ottaa huomioon, jos siitä voidaan päätellä, mitä hän on jo määräyksen antamishetkellä tarkoittanut.

11. A on edellä kerrotuin tavoin tehnyt sopimuksen sijoitustarkoituksessa eikä hankkiakseen kuolemansa varalta läheisilleen vakuutusturvaa. Kysymys on ollut verraten lyhytaikaisesta sopimuksesta, jonka A on ilmeisesti mieltänyt talletussopimukseksi. Sopimukseen sisältyvä edunsaajamääräys "omaiset" ei ole perustunut hänen nimenomaiseen valintaansa, vaan se on tulostunut sopimuslomakkeelle oletustietona vakuutusyhtiön tietojärjestelmästä. Todistaja P:n kertomuksesta ilmeni, että sopimusneuvottelussa A:n kanssa oli käyty läpi myös se, mitä edunsaajamääräyksellä "omaiset" yleisesti tarkoitettiin. Edunsaajamääräyksen sisältö on tällä tavoin selostettu hänelle rutiininomaisesti yhtenä osana sopimusehtoja päähuomion ollessa kuitenkin koko ajan sijoitustapaan ja sijoituksen tuottoisuuteen liittyvissä kysymyksissä. Todistajien P:n ja S:n kertomuksista ilmeni edelleen, ettei A ollut kysellyt edunsaajamääräyksestä. Hänelle oli kuitenkin ilmoitettu, että määräystä voitiin myöhemmin muuttaa. Siitä, miten muuttamisen tulisi tapahtua, ei ole näytetty olleen tarkempaa keskustelua, kuten ei myöskään siitä, ettei vakuutukseen sijoitetuista varoista voitaisi kuoleman varalta määrätä pelkästään tekemällä testamentti.

12. Siitä huolimatta että käsitettä omaiset on selvitetty A:lle sopimuksesta neuvoteltaessa, voidaan näihin neuvotteluihin ja muutoinkin sopimuksen tekemiseen liittyvät olosuhteet huomioon ottaen pitää varteenotettavana mahdollisuutena, ettei hän ole käsittänyt merkinnän "omaiset" jäämisen sopimusasiakirjaan voivan merkitä sitä, ettei sijoitetuista varoista voi kuoleman varalta määrätä testamentilla. Hän on ilmeisesti ollut siinä käsityksessä, että hän voi milloin hyvänsä määrätä varoista uudelleen. Jos tilanne on tällainen, ei edunsaajamääräys ole tullut sopimuksen osaksi sellaisena kuin A on sen tarkoittanut eikä näissä olosuhteissa sopimuksen määräyksestä yksinään voida päätellä, että A on tarkoittanut mainitulla merkinnällä perintökaaressa tarkoitettuja perillisiään. Arvioitaessa A:n tarkoitusta edunsaajamääräyksen osalta onkin painoarvoa annettava myös muille seikoille kuin sopimukseen tulostuneelle ilmaisulle "omaiset".

13. A:n suhde B:hen oli läheinen. Hän oli vuodesta 1993 alkaen asunut avoliitossa B:n kanssa. Hän oli elinaikanaan ilmaissut useille henkilöille, että hän tahtoi jättää omaisuutensa sukulaistensa asemesta B:lle. Hän on sopimuksen voimassaoloaikana 28.9.1998 tehnyt testamentin, jossa hän on määrännyt kaiken omaisuutensa B:lle. Nämä seikat viittaavat yhdensuuntaisesti siihen, että A on sopimusta tehdessäänkin tarkoittanut määrätä B:n edunsaajaksi.

14. A ei tosin ole ilmoittaessaan tahtonsa jättää omaisuutensa B:lle puhunut tästä nimenomaan vakuutuksensa edunsaajana eikä myöskään testamentissaan maininnut erikseen vakuutusta. Edellä (kohdassa 12) mainituista syistä näistä seikoista ei kuitenkaan voida tehdä ratkaisevia johtopäätöksiä.

15. Olosuhteita kokonaisuudessaan arvioidessaan Korkein oikeus katsoo selvitetyksi, että A on tarkoittanut määrätä kysymyksessä olevan vakuutussopimuksen edunsaajaksi B:n. Näin ollen vakuutussopimuslain 50 §:n 5 momentin mukainen edunsaajamääräyksen tulkinta syrjäytyy ja määräys on voimassa B:n hyväksi.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Anja Tulenheimo-Takki, Mikko Tulokas (eri mieltä), Eeva Vuori, Kari Kitunen ja Juha Häyhä (eri mieltä). Esittelijä Tuomo Antila (mietintö).

Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Vanhemman oikeussihteerin Antilan mietintö tuli Korkeimman oikeuden ratkaisuksi perustelujen kappaleiden 1 - 7 osalta. Muilta osilta mietinnössä ehdotettiin seuraavaa ratkaisua:

Edunsaajamääräyksen tulkinta

B on perustellut kannettaan ensisijaisesti sillä, että A olisi tarkoittanut henkivakuutussopimuksen edunsaajamääräyksellä B:tä. Kysymys on näin ollen mainitun edunsaajamääräyksen tulkinnasta, jossa määräyksen sanamuoto on luonnollisena lähtökohtana. Edunsaajiksi on henkivakuutussopimukseen merkitty omaiset. Kun edunsaajaksi ei näin ollen ole määrätty ketään nimeltä mainittua henkilöä, on tulkinnalla selvitettävä, mitä omaisilla edunsaajina on tarkoitettu.

Henkivakuutussopimuksen edunsaajamääräyksen tulkinnassa sovelletaan vakuutussopimuslain 50 §:ää, jonka 5 momentin mukaan omaisilla tarkoitetaan ensisijaisesti vakuutuksenottajan puolisoa ja perintökaaressa tarkoitettuja perillisiä. B ei ole sanotussa lainkohdassa tarkoitettu henkilö. A:lle on vakuutussopimuksen tekemistä edeltäneessä neuvottelussa muun ohella selvitetty, että edunsaajamääräys "omaiset" tarkoittaa puolisoa, lapsia tai sisaruksia. A ei tästä huolimatta ollut vakuutussopimusta tehtäessä ilmaissut haluavansa antaa toisensisältöisen edunsaajamääräyksen. Mainittu ilmaisu on edunsaajamääräyksenä varsin tavanomainen, mitä osoittaa sekin, että se on tulostunut sopimuslomakkeelle vakuutusyhtiön etukäteen ohjelmoimana oletustietona. Määräyksen merkitystä ei näiden syiden vuoksi voida pitää A:n kannalta yllättävänä tai ankarana. Vakuutussopimuksen edunsaajamääräys on näin ollen sanamuodoltaan selvä eikä sen merkitys ole ollut A:n kannalta odottamaton.

Vakuutussopimuslain 50 §:n 5 momentin tulkintasäännös on kuitenkin luonteeltaan toissijainen. Saman pykälän 1 momentin mukaan pykälän muita säännöksiä noudatetaan vain, jos edunsaajamääräyksestä tai olosuhteista ei muuta seuraa. Kuten vakuutussopimuslain säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen perusteluista (HE 114/1993 vp, s. 56) ilmenee, edunsaajamääräystä on ensisijaisesti tulkittava siten, että lopputuloksen voidaan olettaa vastaavan määräyksen antajan tahtoa. Edunsaajamääräystä tulkittaessa arvioinnin kohteena on se, mitä vakuutuksenottaja on määräyksen antohetkellä tarkoittanut. Myös vakuutuksenottajan myöhemmällä käyttäytymisellä voi olla merkitystä arvioitaessa hänen tahtonsa sisältöä edunsaajamääräyksen antohetkellä. Tämän vuoksi saatetaan merkitystä antaa esimerkiksi vakuutuksenottajan sittemmin tekemälle testamentille.

Tässä tapauksessa sellaista tulkintaa, että A olisi määrätessään vakuutuksen edunsaajiksi omaiset tarkoittanut B:tä, puoltaa se, että hän oli vuodesta 1993 lähtien asunut avoliitossa B:n kanssa. A on myös elinaikanaan ilmaissut useille henkilöille, että hän tahtoo jättää kaiken omaisuutensa sukulaistensa sijasta B:lle. A on lisäksi 28.9.1998 tehnyt B:n hyväksi kaikkea omaisuuttaan koskevan testamentin. A:lla on näiden seikkojen valossa katsottava olleen ilmeinen tahto järjestää asiat mahdollisen kuolemansa varalta siten, että B tulisi saamaan koko hänen omaisuutensa.

Ilmaistessaan tahtonsa jättää omaisuutensa B:lle A ei kuitenkaan ollut puhunut mitään nimenomaan henkivakuutuksen edunsaajasta. Vakuutussopimusta solmittaessa hän ei reagoinut, vaikka ilmaisun "omaiset" merkitys hänelle edunsaajamääräyksen yhteydessä selvitettiin. A:n toiminta vakuutussopimuksen solmimisen jälkeen ei myöskään ole johdonmukaista sen oletuksen kanssa, että hän olisi alun perin tarkoittanut edunsaajaksi B:n. A:n tekemässä testamentissa ei ole yksilöityä henkivakuutusta koskevaa määräystä eikä muutakaan erityistä viittausta henkivakuutussopimuksessa tarkoitettuihin varoihin. A ei näin ollen ole sen enempää vakuutussopimusta solmittaessa kuin sen jälkeenkään toiminut siten, että hänen voitaisiin katsoa tarkoittaneen B:tä vakuutuksen edunsaajana.

Edellä esitetty huomioon ottaen ei B:n kanteen puolesta esitettyjen seikkojen nojalla voida luotettavasti päätellä, että A:n tahto edunsaajamääräystä annettaessa olisi ollut muu kuin sanotunsisältöisen edunsaajamääräyksen vakuutussopimuslain 50 §:n 5 momentin mukainen tulkinta. Näin ollen Korkein oikeus katsonee, ettei ole esitetty riittäviä perusteita tulkita kysymyksessä olevaa edunsaajamääräystä siten, että siinä käytetty ilmaisu "omaiset" tarkoittaisi B:tä. Korkein oikeus katsonee edunsaajamääräyksen tulleen vakuutussopimuksen osaksi sen sisältöisenä kuin ilmaisua "omaiset" on vakuutussopimuslain 50 §:n 5 momentin mukaan tulkittava.

Edunsaajamääräyksen muuttaminen

B:n kannetta on toisaalta perusteltu myös sillä, että A oli runsas vuosi vakuutussopimuksen solmimisen jälkeen 28.9.1998 tekemällään testamentilla muuttanut edunsaajamääräystä hänen hyväkseen ja että muutoksesta oli pätevällä tavalla ilmoitettu vakuutusyhtiölle, kun ilmoitus oli tehty kirjallisesti B:n toimesta A:n kuoleman jälkeen.

Vakuutussopimuslain 48 §:n mukaan edunsaajamääräyksen muuttaminen on mitätön, jollei siitä ole kirjallisesti ilmoitettu vakuutuksenantajalle. A ei ole toiminut siten kuin mainitussa säännöksessä edellytetään. Hän on tosin tehnyt B:n hyväksi yleistestamentin. Kun tässä testamentissa ei ole yksilöityä henkivakuutussopimusta koskevaa määräystä, on kuitenkin epäselvää, onko A testamentillaan edes tarkoittanut muuttaa vakuutuksen edunsaajaa. Joka tapauksessa on riidatonta, ettei A ollut toimittanut testamenttia vakuutuksenantajalle, mitä edunsaajamääräyksen muuttaminen pätevästi olisi edellyttänyt.

Vakuutussopimuslain 48 §:n pakottavan luonteen vuoksi merkitystä ei voida antaa sille, kuinka A on mahdollisesti ymmärtänyt vakuutussopimuksen merkityksen ja oikeutensa muuttaa edunsaajamääräystä. Edunsaajamääräyksen muuttamisen pätevyyden edellytyksiin nähden erillinen kysymys on se, voisiko vakuutuksenantaja olla korvausvastuussa sellaiselle henkilölle, jonka hyväksi vakuutuksenottaja on tarkoittanut muuttaa edunsaajamääräystä, mutta ei ole ymmärtänyt toimia pätevällä tavalla sen vuoksi, ettei vakuutuksenantaja ollut antanut asiasta oikeata tietoa. Tästä ei kuitenkaan ratkaistavana olevassa, parempaa oikeutta vakuutuskorvaukseen koskevassa asiassa ole kysymys.

Edunsaajamääräyksen muuttaminen on oikeus, jonka käyttämiseen on oikeutettu vakuutuksenottaja vakuutussopimuksen osapuolena. Tämän vuoksi vakuutussopimuslain 48 §:n edellytyksen ei voida katsoa täyttyvän, jos muutosilmoitus on tehty vakuutussopimuksen ulkopuolisen, kolmannen henkilön toimesta ilman asianmukaista valtuutusta. B ei ole A:n tekemän säästöhenkivakuutussopimuksen osapuoli, joten hän ei ole ollut oikeutettu muuttamaan tuon vakuutussopimuksen edunsaajamääräystä. Näiden seikkojen vuoksi sitä, että B on toimittanut A:n tekemän testamentin hänen kuolemansa jälkeen vakuutuksenantajalle, ei voida pitää pätevänä edunsaajamääräyksen muuttamisena.

Johtopäätös

Edellä esitetyillä perusteilla mietinnössä ehdotettiin, että hovioikeuden ja käräjäoikeuden tuomioita muutetaan siten, että kanne hylätään.

Oikeusneuvos Häyhä: Hyväksyn mietinnön.

Oikeusneuvos Tulokas: Asiassa on selvitetty, että A on harkittuaan eri sijoitusvaihtoehtoja metsärahoilleen tehnyt Merita Pankissa "Selekta-sijoitus" henkivakuutussopimuksen. Hän on kertamaksuna suorittanut 250 000 markkaa ja myöhemmin lisännyt sijoitustaan 350 000 markalla. Kysymys oli takuutuottoisesta korkosijoituksesta, johon ei liittynyt henkivakuutusta. Ehtojen mukaan säästösumma maksettiin sijoittajan kuollessa 95 %:sti edunsaajalle, joksi tässä tapauksessa oli merkitty "omaiset".

Huolimatta siitä, että kysymys asiallisesti on määräaikaistalletukseen verrattavasta sijoituksesta, Selekta-sijoitus on ehtojen mukaan vakuutussopimus, johon ilmoitetaan sovellettavan vakuutussopimuksen käsitteitä ja vakuutussopimuslakia. Sopimuksen ehtojen muotoiluun ovat ilmeisesti vaikuttaneet verotukselliset syyt.

A:n kuoltua ennen sijoituksen erääntymistä takaisinmaksettavaksi erimielisyyttä on aiheutunut siitä, kuuluvatko varat B:lle yleistestamentin saajana vai A:n sisaruksille, jotka johtavat oikeutensa Selekta-sopimuksen edunsaajamääräyksestä "omaiset" tulkittuna vakuutussopimuslain 50 §:n 5 momentin mukaisesti.

Kunkin sopimustyypin oikeusvaikutukset määräytyvät sopimuksen olennaisten ainesosien perusteella. Tästä lähtökohdasta on nyt poikettu; Selekta-sopimus on muotoiltu vakuutussopimukseksi, vaikka siitä puuttuvat vakuutukselle tyypilliset piirteet. Ristiriidalla voi olla vaikutusta ehtojen sitovuuteen ja tulkintaan. Epätyypillisten ehtojen mieltäminen sopimuksen osaksi ja niiden merkitys saattaa jäädä epäselväksi sellaiselle osapuolelle, joka tarkastelee asiaa sopimuksen olennaisten ja tyypillisten piirteiden pohjalta.

Kanteessa ei ole suoranaisesti riitautettu sitä, voidaanko Selekta-sopimusta pitää vakuutussopimuksena ja onko siihen sovellettava vakuutussopimuslakia. Lähtökohdaksi on sen vuoksi otettava vakuutussopimuskonstruktio.

Edunsaajamääräys sisältyy esitettyyn vakuutuskirjaan ja siihen on todistajien mukaan viitattu Selekta-sijoitusta A:lle esiteltäessä. Määräyksen on siten katsottava tulleen sopimuksen osaksi. Käytetyn termin "omaiset" merkityssisältö on niinikään näytetty selvitetyksi. Varsin epäselvää on sen sijaan, onko A sijoituksen tehdessään ymmärtänyt ehtojen ja säännösten merkitsevän sitä, ettei hän voinut yleistestamentilla määrätä sijoitusvarojen saajasta, vaan että edunsaajan muuttaminen edellytti erityistä menettelyä. Sopimuksen sisällöllinen ristiriitaisuus huomioon ottaen pelkkä ehtojen yleinen viittaus vakuutussopimuslakiin ei ole ollut edunsaajamääräyksen muuttamisen osalta riittävää.

A:n viimeinen tahto omaisuutensa suhteen on tullut selvitetyksi. Yleistestamentin tekeminen osoittaa, että A on halunnut syrjäyttää lakimääräisen perimysjärjestyksen ja jättää omaisuutensa avopuolisolleen B:lle. Testamentti on tehty Selekta-sijoituksen jälkeen, mutta siihen ei sisälly mitään määräystä tai viittausta sijoitettuihin varoihin. Tämä voi johtua siitä, että A on ollut siinä käsityksessä, että yleistestamentti kattaa myös kyseiset varat. Mutta mahdollista on myös, että hän on halunnut metsärahojen menevän sukulaisilleen. Viimeksi mainittu vaihtoehto edellyttäisi, että A olisi testamentin tehdessään ollut selvillä vakuutuksen edunsaajamääräyksen muuttamisesta. Tämä ei vaikuta todennäköiseltä siihen nähden, että säännöt eivät ole olleet täysin selvät edes hänen kanssaan asioineille pankkivirkailijoille.

Edellä kuvatuissa olosuhteissa vakuutussopimuslain 50 §:n toissijaiset tulkintasäännöt eivät johda sellaiseen lopputulokseen, jonka voitaisiin otaksua vastaavan A:n tarkoitusta. Sijoitussopimuksen edunsaajamääräyksen on katsottava tulleen kumotuksi yleistestamentilla.

Hovioikeuden tuomion lopputulos on siten pysytettävä.