15.1.2004

Kuopion käräjäoikeuden tuomio 17.8.2001

Käräjäoikeus tuomitsi A:n taposta vankeusrangaistukseen.

Teon uhrin lapselle, joka uhrina olleen isänsä kuollessa oli viiden kuukauden ikäinen, vaaditun kärsimyskorvauksen osalta käräjäoikeus lausui, että iästään johtuen lapsi ei ollut voinut ymmärtää isänsä kuolemaa tässä vaiheessa. Koska tieto isän väkivaltaisesta kuolemasta kuitenkin aikanaan tuli aiheuttamaan hänelle henkistä kärsimystä, käräjäoikeus katsoi lapsen oikeutetuksi korvaukseen, ja arvioi kohtuulliseksi korvauksen määräksi 30 000 markkaa.

Käräjäoikeus velvoitti A:n suorittamaan lapselle vahingonkorvaukseksi kuolemantapauksen aiheuttamasta kärsimyksestä 30 000 markkaa korkoineen.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Paavo Perola ja lautamiehet.

Itä-Suomen hovioikeuden tuomio 27.6.2002

A sekä lapsen puolesta tämän huoltaja valittivat hovioikeuteen. Hovioikeus pysytti käräjäoikeuden tuomion.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Markku Ukkola, Heikki Laakso ja Helena Lindgren. Esittelijä Liisa Laatikainen

Perustelut

Vahingonkorvauslaissa on lähtökohtana, että korvausvelvollisuus henkilövahingoista pääsääntöisesti käsittää vain vahingon, joka on aiheutunut vahinkotapahtuman vuoksi välittömästi loukkaantuneelle henkilölle itselleen (HE 187/1973 vp s. 13 ja 23). Sellaisen vahingon korvattavuus, joka aiheutuu muulle henkilölle, perustuu nimenomaisiin erityissäännöksiin. Niitä ovat vahingonkorvauslain 5 luvun 3, 4 ja 4 a §.

Kuten viimeksi mainittua säännöstä koskevassa hallituksen esityksessä (HE 116/1998 vp s. 4) on todettu, ruumiinvammana ilmenevä henkilövahinko on yleensä välitöntä vahinkoa, sillä se voi vain poikkeuksellisesti aiheutua muulle kuin teolla välittömästi loukatulle itselleen. Sen sijaan psyykkistä häiriötä, joka lääketieteellisen näytön perusteella on luokiteltavissa henkilövahingoksi, saattaa vahinkotapahtuman johdosta aiheutua muillekin henkilöille.

Esillä olevassa tapauksessa korvausvaatimusta ei ole perustettu siihen, että lapselle olisi aiheutunut lääketieteelliseltä kannalta välittömäksi henkilövahingoksi luokiteltava henkisen tilan häiriintyminen. Asiassa ei siten ole kysymys vahingonkorvauslain 5 luvun 2 §:ssä tarkoitetusta välittömän henkilövahingon korvaamisesta.

Kuten edellä on todettu, vahingonkorvauslain 5 luvusta ilmenee yksilöidysti, millaisesta välillisestä vahingosta voidaan tuomita maksettavaksi korvausta sille, jonka läheinen on saanut surmansa. Luvun 3 §:ssä säädetään hautauskulujen korvaamisesta. Luvun 4 §:n mukaan korvattavaksi tulee elatuksen menetys, joka johtuu siitä, että elatukseen tai elatusapuun oikeutettu jää tarpeellista elatusta vaille sen vuoksi, että elatusvelvollinen on saanut surmansa. Korvaus elatuksen menetyksestä ei riipu siitä, onko elatusvelvollisen kuolema aiheutettu tahallisesti vai tuottamuksesta. Vakiintuneesti on katsottu, että korvaus elatuksen menetyksestä koskee taloudellista vahinkoa, eli korvauksella tyydytetään elatukseen oikeutetun aineellisia tarpeita.

Vahingonkorvauslain 5 luvun 4 a §:ssä säädetään puolestaan surmansa saaneen läheiselle aiheutetun kärsimyksen korvaamisesta. Käsiteltävänä olevassa tapauksessa on kysymys tästä korvauslajista. Mainitun pykälän 1 momentin mukaan surmansa saaneen vanhemmilla, lapsilla ja aviopuolisolla sekä muulla näihin rinnastettavalla surmansa saaneelle erityisen läheisellä henkilöllä on oikeus saada korvausta kuolemantapauksen aiheuttamasta kärsimyksestä, jos kuolema on aiheutettu tahallisesti tai törkeästä huolimattomuudesta ja korvauksen tuomitseminen harkitaan kohtuulliseksi ottamalla huomioon surmansa saaneen ja korvausta vaativan välisen suhteen läheisyys, teon laatu sekä muut olosuhteet. Säännöksen säätämisen yhteydessä vuonna 1999 ei siis puututtu edellä mainittuun pääperiaatteeseen, vaan lakiin otettiin uusi erityissäännös tietynlaisen välillisen vahingon korvaamisesta.

Säännöksen esitöissä on todettu (HE 116/1998 vp s. 8, 10, 11), että siinä tarkoitettu korvaus on hyvitystä läheisen ihmisen yllättävästä menetyksestä aiheutuvasta, lähinnä suruun ja menetyksen tunteeseen rinnastuvasta kärsimyksestä. Tämän korvauksen keskeisenä tarkoituksena on helpottaa surutyön tekemistä ja auttaa surevaa selviytymään läheisen äkillisestä menettämisestä johtuvasta elämäntilanteen yllättävästä muutoksesta. Pykälän tarkoituksena on siis mahdollistaa läheisen menettämisestä aiheutuneen, kuoleman tapahtumisaikaan ajoittuvan kärsimyksen hyvittäminen surmansa saaneen erityisen läheiselle henkilölle. Mainitun hallituksen esityksen mukaan korvausta vaativalta ei edellytettäisi erityistä selvitystä siitä, että kärsimystä on aiheutunut, vaan surun ja menetyksen tunteeseen verrattavissa olevaa kärsimystä voidaan lähtökohtaisesti olettaa aiheutuneen, jos pykälän 1 momentissa korvauksen tuomitsemiselle asetetut edellytykset täyttyvät (s. 10).

Asiassa on arvioitavana, voiko viiden kuukauden ikäiselle lapselle aiheutua sellaista kärsimystä, jota tarkoitetaan vahingonkorvauslain 5 luvun 4 a §:ssä.

Selvää on, että pieni lapsi on paitsi fyysisesti myös tunne-elämänsä ja älyllisen kehityksensä kannalta riippuvainen vanhemmiltaan tai muulta huoltajaltaan saamastaan hoidosta ja huolenpidosta. Tämän suhteen katkeaminen vanhemman kuoleman vuoksi on siten epäilyksittä omiaan vaikuttamaan kielteisesti pienen lapsen kehitykseen ja tunneperäiseen hyvinvointiin. Toisin kuin eräiden muiden maiden oikeudessa lainsäädännössämme ei kuitenkaan ole lähdetty siitä, että vanhemman menetys sinänsä olisi korvaukseen oikeuttava vahinko. Lapsella on oikeus saada korvausta vanhemman kuolemasta aiheutuneesta aineellisesta vahingosta eli elatuksen menetyksestä, mutta sitä haittaa, joka vanhemman kuolemasta aiheutuu lapsen tunneperäiselle tai henkiselle kehitykselle, ei ole sellaisenaan säädetty korvattavaksi vahingoksi. Tällainen vanhemman menetyksestä aiheutuva haitta on myös riippumaton sen teon laadusta, jolla vanhemman kuolema on aiheutettu.

Niin kuin edellä on todettu, vahingonkorvauslain 5 luvun 4 a §:ssä on puolestaan tarkoitettu läheisen kuolemantapauksesta johtuvaa surun ja menetyksen tunteeseen verrattavissa olevaa kärsimystä, ja tästä suoritettava korvaus on kytketty erityisiin edellytyksiin, jotka rakentuvat sille lähtökohdalle, että sanotunlainen kärsimys on riippuvainen siitä, millaisella teolla kuolema on aiheutettu. Vaikka jo lapsen ensimmäinen ikävuosi ja vuorovaikutus lapsen ja hänestä huolehtivan henkilön välillä ovat lapsen kehityksen ja perusturvallisuuden syntymisen kannalta tärkeitä ja vaikka jo sylilapsen tiedetään reagoivan perhettä kohdanneeseen murheeseen, on ilmeistä, ettei viisikuukautinen lapsi kykene ymmärtämään vanhemman poissaoloon johtaneita syitä. Näin nuorelle lapselle vanhemman poissaolosta aiheutuvien haitallisten seurausten ei voida olettaa olevan sidoksissa siihen, mistä vanhemman kuolema johtuu tai millaisella teolla se on aiheutettu. Kun tämän ikäinen lapsi kokee vanhemman menetyksen, siitä johtuvat haitalliset seuraukset ovat luonteeltaan erilaisia kuin vahingonkorvauslain 5 luvun 4 a §:ssä tarkoitettu kärsimys.

Edellä esitetyin perustein Korkein oikeus katsoo, ettei viiden kuukauden ikäiselle lapselle vanhemman kuolemantapauksesta mahdollisesti aiheutuvia haitallisia seurauksia voida pitää vahingonkorvauslain 5 luvun 4 a §:ssä tarkoitettuna korvattavana kärsimyksenä. Säännöksen sisältö ja tarkoitus huomioon ottaen korvausvelvollisuutta ei alempien oikeuksien tavoin voida perustaa myöskään siihen seikkaan, että tieto isän kuolemasta tulisi myöhemmin aiheuttamaan lapselle henkistä kärsimystä.

Näillä perusteilla Korkein oikeus on ratkaissut asian tuomiolauselmasta ilmenevällä tavalla.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden ja käräjäoikeuden tuomiot kumotaan ja A vapautetaan suorittamasta lapselle korvausta kuolemantapauksen aiheuttamasta kärsimyksestä.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Anja Tulenheimo-Takki, Eeva Vuori, Kari Kitunen, Liisa Mansikkamäki ja Pauliine Koskelo. Esittelijä Elisa Mäntysaari.