3.10.2003

Helsingin käräjäoikeuden tuomio 27.3.1998

Käräjäoikeus lausui virallisen syyttäjän syytteen sekä Adobe Systems Incorporatedin, Autodesk Incorporatedin, Borland International Incorporatedin, Lotus Development Corporationin, Microsoft Corporationin, Novell Incorporatedin ja Symantec Corporationin (jäljempänä ohjelmistoyhtiöt) yhteisen rangaistusvaatimuksen johdosta seuraavaa:

1. Tekijänoikeusrikos

A oli 1.1.1993 ja 12.12.1994 välisenä aikana yhtiönsä kautta harjoittanut tietokoneohjelmien ja -ohjelmistojen kauppaa sekä suoraan asiakkaille yhtiön liikkeestä käsin että postimyyntinä. A oli tässä toiminnassaan syyllistynyt tekijänoikeuslain rikkomiseen myydessään jäljempänä mainituin tavoin a) päivitys- ja tuotevaihto-ohjelmia, b) lisenssittömiä tuotteita, c) esittelytuotteita, d) erillisiä lisenssiasiakirjoja, e) muunneltuja lisenssiasiakirjoja, f) MS Office -ohjelmistoja ja g) muunneltuja tuotteita.

a) Päivitys- ja tuotevaihto-ohjelmat

Käräjäoikeus totesi, että päivitystuote oli tarkoitettu sellaiselle asiakkaalle, jolla oli jo ennestään saman ohjelmistovalmistajan tietokoneohjelma. Kyse oli uusilla ominaisuuksilla varustetun ohjelman myynnistä vanhan ohjelman täydentämiseksi. Tuotevaihtotuote oli puolestaan tarkoitettu myytäväksi kilpailevan ohjelmistotuottajan asiakkaalle, jolla ennestään oli tietokoneohjelma. Päivitys- ja tuotevaihtotuotteilla oli valmistajan kannalta markkinointiluonne, minkä johdosta näitä ohjelmia myytiin vanhoille asiakkaille edullisempaan hintaan kuin vastaavia ohjelmia uusille asiakkaille.

Ohjelmistoyhtiöiden mukaan A oli purkanut hallussaan olleita, ohjelmistoyhtiöiltä peräisin olevia tuotevaihto- ja päivitysohjelmia sekä pakannut niitä uudelleen valkoisiin laatikoihin, joihin A oli laittanut myös tarroja. Uudelleen pakattuja tuotteita A oli markkinoinut täysinä tuotteina. Uudelleen pakatut tuotteet olivat olleet sisällöltään erilaisia. Joissakin tuotteissa oli ollut erilaisia käyttöoikeustodistuksia ja joistakin ne olivat puuttuneet kokonaan.

Käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että A oli menetellyt edellä kerrotulla tavalla.

Menettelyn oikeudellisen arvioinnin osalta käräjäoikeus totesi, että tekijänoikeus oli yksinoikeus, jonka mukaan tekijällä oli yksinomainen oikeus määrätä teoksen kappaleiden valmistamisesta ja teoksen saattamisesta yleisön saataville muuttamattomana tai muutettuna. Päivitys- ja tuotevaihtotuotteet muodostivat kokonaisuuden, joka koostui esimerkiksi alkuperäispakkauksesta, levykkeistä, käyttöoikeustodistuksista ja ohjekirjoista. Ohjelmistoyhtiöiden tarkoituksena oli ollut laskea tuotteet ohjelmineen liikkeelle mainitussa muodossa ja tällä kokonaisuudella oli niille taloudellista merkitystä.

Käräjäoikeuden mukaan mainitunlaista tuotekokonaisuutta oli pidettävä tekijänoikeudellisesti suojattuna teoksena. Pakkauksessa ja käyttöoikeustodistuksessa oli olennaista tunnettu merkki. Tuotteen ulkomuodolla ja tunnetun merkin käyttämisellä oli merkitystä tuotteen markkinoinnissa ja erityisesti massamarkkinoille suunnatuissa tietokoneohjelmissa, joista käsillä olevassa tapauksessa oli kysymys. Puheena olevan kaltaisen ohjelmistokaupan laatu ja kilpailutilanne huomioon ottaen tuotekokonaisuuteen puuttuminen loukkasi ohjelmistoyhtiöiden tekijänoikeudellisesti suojattuja taloudellisia oikeuksia.

Käräjäoikeus katsoi siten selvitetyksi, että A oli muuttanut päivitys- ja tuotevaihtotuotteita tavalla, mikä loukkasi ohjelmistoyhtiöiden tekijänoikeuslain suojaamaa yksinoikeutta määrätä siitä muodosta, jolla tuotteet saatettiin yleisön saataviin. Tuotteiden levitys kyseisessä muodossa olisi edellyttänyt ohjelmistoyhtiöiden suostumusta. Päivitys- ja tuotevaihtotuotteiden levittäminen A:n muuttamassa muodossa loukkasi näin ohjelmistoyhtiöiden levittämisoikeutta. Sillä, oliko luovutuksen kohteena ollut tietokoneohjelman teoskappale vai käyttöoikeus, ei käräjäoikeuden mukaan ollut merkitystä, koska levittämisoikeuden raukeaminen saattoi koskea vain teoskappaleita niiden muuttamattomassa muodossa.

Koulutuksensa ja ohjelmistoalan laajan työkokemuksensa perusteella A:n olisi pitänyt tietää menettelynsä olevan lain vastaista. A oli ainakin laiminlyönyt häneltä vaadittavan selonottovelvollisuuden.

Sanotun perusteella käräjäoikeus katsoi A:n syyllistyneen levittämisoikeuden loukkaukseen päivitys- ja tuotevaihto-ohjelmien osalta. Kyseisiä tuotteita oli myyty 751 kappaletta ja takavarikoitu A:n yhtiön varastosta 154 kappaletta.

Ohjelmistoyhtiöiden mukaan A oli lisäksi loukannut niille kuuluvaa tekijän valmistusoikeutta, sillä A:n asiakkaat olivat valmistaneet päivitys- ja tuotevaihto-ohjelmista tietämättään laittomia kopioita käyttäessään ohjelmia omissa tietokoneissaan.

Käräjäoikeus katsoi, että myydessään päivitys- ja tuotevaihto-ohjelmia asiakkaille A:n oli pitänyt tietää, että tuotteiden käyttö ei ollut mahdollista muutoin kuin että asiakkaat valmistivat tuotteita käyttäessään tietokoneohjelmasta uusia kappaleita. Tähän seikkaan A oli suhtautunut hyväksyvästi. A oli muuttanut päivitys- ja tuotevaihtotuotteita ilman ohjelmistovalmistajien suostumusta. Asiakkaat olivat valmistaneet ohjelmista kappaleen ilman tekijänoikeuden haltijoiden suostumusta. Menettely oli loukannut tekijänoikeuden haltijoiden valmistusoikeutta. A oli toiminut tekijän ominaisuudessa eikä A:n menettelyä ollut sen vuoksi pidettävä rankaisemattomana jälkitekona.

Sanotun perusteella käräjäoikeus katsoi A:n syyllistyneen myös valmistusoikeuden loukkaukseen päivitys- ja tuotevaihto-ohjelmien osalta.

b) Lisenssittömät tuotteet

Ohjelmistoyhtiöiden mukaan A oli ottanut ohjelmistovalmistajien eri tuotteista kuponkeja, joilla hän oli tilannut korjauslevykkeitä, joiden mukana ei ollut ollut käyttöoikeustodistusta. Yhtiöiden mukaan korjauslevykkeitä ei voinut laillisesti myydä erikseen. Korjauslevykkeitä oli ollut myynnissä ruskeisiin laatikoihin pakattuna. Yhtiöiden mukaan pelkkiä levykkeitä oli myyty myös kelmutettuina ja muina ilman käyttöoikeustodistusta olleina pakkauksina.

Käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että ohjelmapaketeista oli otettu pois korjauslevykkeiden tilauskuponkeja A:lle toimitettavaksi. A:lla oli näin ollen ollut mahdollisuus hankkia pelkkiä levykkeitä, joiden mukana ei ollut ollut käyttöoikeustodistusta. Käräjäoikeuden mukaan pelkkiä levykkeitä ei myöskään ollut myyty vain niille asiakkaille, joilla jo oli saman ohjelman käyttöoikeus.

Käräjäoikeus piti näin näytettynä, että A oli joko saanut ilman lisenssejä myydyt tuotteet erehdyttämällä ohjelmistovalmistajia luovuttamaan ne hänelle tai hän oli ainakin muunnellut hallussaan olleita tuotteita. Kerrotulla tavalla haltuun saatujen tai muunneltujen ohjelmien myyminen ja myytäväksi tarjoaminen oli loukannut ohjelmistoyhtiöiden yksinoikeutta määrätä ohjelmien levittämisestä. A:n asiakkaat olivat puolestaan käyttäneet levykkeitä omissa tietokoneissaan ja siten valmistaneet ohjelmista kappaleita ilman niiden valmistajan lupaa, millä menettelyllä oli loukattu ohjelmistoyhtiöiden yksinoikeutta määrätä ohjelmien kappaleiden valmistamisesta. Kyseisestä menettelystä oli vastuussa A edellä kohdassa a todetun mukaisesti.

Käräjäoikeus katsoi A:n syyllistyneen sekä levittämisoikeuden että valmistusoikeuden loukkaukseen kysymyksessä olevien lisenssittömien tuotteiden osalta. Kyseisiä tuotteita oli myyty 113 kappaletta ja takavarikoitu A:n yhtiön varastosta 1 039 kappaletta.

c) Esittelytuotteet

Käräjäoikeus totesi, että esittelytuote oli jälleenmyyjille esittelykäyttöön tarkoitettu tuote. Jälleenmyyjä sai ostaa esittelytuotteen esitelläkseen ohjelmistoa asiakkaalle. Myyntiin tarkoitettua ohjelmistopakettia ei tällöin tarvinnut avata. Esittelytuotetta ei ollut tarkoitettu jälleenmyyntiin, ja tätä koskeva kielto oli merkitty tuotteeseen.

A oli kertonut myyneensä esittelykäyttöön tarkoitettuja tuotteita jälleenmyyjille. A:n yhtiön tiloista oli myös takavarikoitu myyntivarastoa, jossa oli ollut esittelytuotteita.

Käräjäoikeus totesi tekijän yksinoikeuden sisältävän sen, että tekijä sai luovuttaa tuotteeseen kohdistuvia oikeuksia rajoitetusti. Luovutuksensaaja ei voinut luovuttaa oikeuksia tätä laajemmin. A oli myynyt esittelytuotteita yksittäisille kuluttajille. A oli kerrotulla menettelyllään loukannut ohjelmistoyhtiöiden oikeutta määrätä ohjelmien levittämisestä. A:n asiakkaat olivat puolestaan käyttäneet esittelykäyttöön tarkoitettuja ohjelmistoja omissa tietokoneissaan ja siten valmistaneet ohjelmistokappaleita ilman ohjelman valmistajan lupaa, millä menettelyllä oli loukattu ohjelmistoyhtiöiden yksinoikeutta määrätä ohjelmien kappaleiden valmistamisesta. Kyseisestä menettelystä A oli vastuussa edellä kohdassa a kerrotun mukaisesti.

Käräjäoikeus katsoi A:n syyllistyneen sekä levittämisoikeuden että valmistusoikeuden loukkaukseen kysymyksessä olevien esittelytuotteiden osalta. Kyseisiä tuotteita oli myyty 12 kappaletta ja takavarikoitu A:n yhtiön varastosta 26 kappaletta.

d) Erilliset lisenssiasiakirjat

Ohjelmistoyhtiöiden mukaan asiakkaat, joilla jo ennestään oli tietokoneohjelma, voivat hankkia pelkkiä käyttöoikeustodistuksia, joilla asiakkaat saivat luvan kopioida hallussaan olevaa ohjelmaa. A oli myynyt asiakkaille tietokoneohjelmistoihin lisäkäyttöoikeuksia. Nämä asiakirjat olivat olleet peräisin ohjelmistoyhtiöiden alkuperäisistä ohjelmistopaketeista. Käyttöoikeustodistukset oli pakattu Microsoft Corporationin kirjekuoriin, millä asiakkaat oli saatu uskomaan, että A oli myynyt alkuperäisiä lisäkäyttöoikeustodistuksia.

Käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että ohjelmistopaketeista oli otettu pois käyttöoikeustodistuksia. A:lla oli näin ollen ollut hallussaan erillisiä käyttöoikeustodistuksia. Käyttöoikeustodistuksia oli saatu myös tilaamalla niitä ulkomailta. Käräjäoikeus piti edelleen näytettynä, että A oli myynyt erillisiä käyttöoikeustodistuksia ohjelmistoyhtiöiden esittämällä tavalla.

Käräjäoikeus katsoi, että kerrotulla tavalla käyttöön saatujen käyttöoikeustodistusten myyminen ja myytäväksi tarjoaminen oli loukannut ohjelmistoyhtiöiden yksinoikeutta määrätä ohjelmien levittämisestä. A:n asiakkaat olivat valmistaneet käyttöoikeustodistusten perusteella ohjelmia omille tietokoneilleen ja siten valmistaneet ohjelmista kappaleita ilman ohjelman valmistajan lupaa, millä menettelyllä oli loukattu ohjelmistoyhtiöiden yksinoikeutta määrätä ohjelmien kappaleiden valmistamisesta. Kyseisestä menettelystä oli vastuussa A edellä kohdassa a kerrotun mukaisesti.

Käräjäoikeus katsoi A:n syyllistyneen sekä levittämisoikeuden että valmistusoikeuden loukkaukseen kysymyksessä olevien erillisten lisenssiasiakirjojen osalta. Kyseisiä tuotteita oli myyty 74 kappaletta ja takavarikoitu A:n yhtiön varastosta 125 kappaletta.

e) Muunnellut lisenssiasiakirjat

Ohjelmistoyhtiöiden mukaan A oli myynyt ohjelmistotuotteita, joista oli poistettu alkuperäinen käyttöoikeustodistus ja joihin oli lisätty tarroitettu alun perin toiseen tietokoneohjelmistoon kuulunut käyttöoikeustodistus.

Käräjäoikeus totesi edellä kohdassa d kerrotun mukaisesti asiassa selvitetyn, että ohjelmistopaketeista oli otettu pois käyttöoikeustodistuksia. Käräjäoikeus katsoi edelleen näytetyksi, että A oli myynyt ohjelmistotuotteita, joissa oli ollut muihin tuotteisiin kuuluneita tarroittamalla muunneltuja käyttöoikeustodistuksia.

Ohjelmistotuotteiden muuntelu kerrotulla tavalla oli tapahtunut ilman ohjelmistovalmistajien suostumusta. Alkuperäisestä julkaisumuodosta poikkeavien ohjelmistopakettien myyminen ja myytäväksi tarjoaminen oli loukannut ohjelmistoyhtiöiden yksinoikeutta määrätä ohjelmien levittämisestä. A:n asiakkaat olivat käyttäneet ohjelmia omissa tietokoneissaan ja siten valmistaneet ohjelmista kappaleita ilman ohjelmistovalmistajien lupaa, millä menettelyllä oli loukattu ohjelmistoyhtiöiden oikeutta määrätä ohjelmien kappaleiden valmistamisesta. Kyseisestä menettelystä oli vastuussa A edellä kohdassa a kerrotun mukaisesti.

Käräjäoikeus katsoi A:n syyllistyneen sekä levittämisoikeuden että valmistusoikeuden loukkaukseen kysymyksessä olevien muunneltujen lisenssiasiakirjojen osalta. Käräjäoikeus totesi, että kyseisiä tuotteita oli myyty ja takavarikoitu yhteensä 118 kappaletta.

f) MS Office -ohjelmistot

Microsoft Corporationin mukaan A oli hankkinut suuren määrän MS Office 4.0 -tietokoneohjelmistoja ulkomailta. A oli muuttanut kyseiset ohjelmistot vastaamaan 4.2 -versiota käyttäen apunaan muista Microsoft Corporationin tuotteista erotettuja levykkeitä ja käsikirjoja, sekä myynyt näin valmistamiaan ohjelmistoja edelleen asiakkaille.

Käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että A oli menetellyt edellä esitetyllä tavalla.

Ohjelmapaketin muuntelu sen sisällön ja ulkoasun osalta oli loukannut Microsoft Corporationin yksinoikeutta määrätä ohjelmapaketin saattamisesta yleisön saataviin. A:n asiakkaat olivat käyttäneet ohjelmistoja omissa tietokoneissaan ja siten valmistaneet ohjelmista kappaleita ilman Microsoft Corporationin lupaa, millä menettelyllä oli loukattu sen oikeutta määrätä ohjelmien kappaleiden valmistamisesta. Kyseisestä menettelystä A oli vastuussa kohdassa a kerrotun mukaisesti.

Käräjäoikeus katsoi A:n syyllistyneen sekä levittämisoikeuden että valmistusoikeuden loukkaukseen kysymyksessä olevien MS Office -ohjelmistojen osalta. Kyseisiä tuotteita oli myyty 190 kappaletta ja takavarikoitu A:n yhtiön varastosta 14 kappaletta.

g) Muunnellut tuotteet

Ohjelmistoyhtiöiden mukaan A oli avannut yhtiöiden ohjelmistopaketteja, poistanut niistä käyttöoikeusasiakirjoja, levykkeitä, käyttöoppaita ja rekisteröintikortteja tai lisännyt niihin A:n toimesta valmistettua materiaalia. Ohjelmistopaketteja oli tarroitettu ohjelmistoyhtiöiden tuotteisiin merkitsemien rajoitusten tai tietojen peittämiseksi. Kerrotulla tavalla oli tehty myös tuotteita, joita ohjelmistoyhtiöt eivät olleet valmistaneet.

Käräjäoikeus, viitaten siihen, mitä edellä kohdissa a - f oli lausuttu, katsoi A:n menetelleen ohjelmistoyhtiöiden esittämällä tavalla. Muunneltujen tuotteiden myytäväksi tarjoaminen oli loukannut ohjelmistoyhtiöiden yksinoikeutta määrätä ohjelmien levittämisestä.

Käräjäoikeus katsoi A:n syyllistyneen levittämisoikeuden loukkaukseen kysymyksessä olevien muunneltujen tuotteiden osalta. Kyseisiä tuotteita oli takavarikoitu A:n yhtiön varastosta 100 kappaletta.

Käräjäoikeus totesi, että A:n syyksi luettujen rikosten tekoaika oli 1.1.1993 - 12.12.1994. Tekoaikana rangaistus tekijänoikeusrikoksesta oli säännelty tekijänoikeuslain 56 §:ssä. Tekijänoikeuslain 1.9.1995 voimaan astuneella muutoksella tekijänoikeusrikoksen tunnusmerkistö oli siirretty rikoslain 49 luvun 1 §:ään. Koska rikosten tuomitsemishetkellä voimassa olevan lain soveltaminen ei johtanut lievempään lopputulokseen, A:n syyksi luettuihin tekoihin sovellettiin tekoaikana voimassa ollutta lakia.

2. Tietokoneohjelman suojauksen poistovälineen luvaton levittäminen

Microsoft Corporationin mukaan A oli myydessään päivitysohjelmia täysinä ohjelmina levittänyt niiden mukana kirjallista asennusohjetta. Tällaisella asennusohjeella oli voitu kiertää tietokoneohjelman kontrolliohjelma, joka tarkisti, oliko tietokoneella alkuperäinen täysi ohjelmisto. Ilman tällaista asennusohjetta A:n myymää ohjelmaa ei ollut saatu asennettua asiakkaan tietokoneeseen .

Käräjäoikeus katsoi näytetyksi, että A oli levittänyt myymiensä ohjelmien yhteydessä asiakkaille kerrottua asennusohjetta, mitä menettelyä A ei ollut sinänsä kiistänytkään.

Käräjäoikeuden mukaan lain tarkoittamana suojauksen poistovälineenä saattoi olla myös informaatio. Suojauksen poistoväline oli käsiteltävä laaja-alaisena. Oleellista suojauksen poistovälineen määrittelyssä oli, että sellaiseksi välineeksi voitiin lukea myös erilaiset kirjalliset ohjeet tai tekniset laitteet, joiden avulla suojauksen kiertäminen oli mahdollista.

Edellä kerrotun perusteella käräjäoikeus katsoi, että A oli menettelyllään levittänyt luvattomasti suojauksen poistovälinettä.

3. Tavaramerkkioikeuden loukkaus

Ohjelmistoyhtiöiden mukaan A oli loukannut niiden tavaramerkkioikeutta rekisteröityihin tavaramerkkeihin päivitys- ja tuotevaihtotuotteiden sekä muiden muunneltujen tuotteiden osalta.

a) Päivitys- ja tuotevaihtotuotteet

Käräjäoikeus lausui, että A oli kohdassa 1a tarkemmin kerrotulla tavalla poistanut alkuperäisistä laatikoista ohjelmistoja ja pakannut ne uudelleen valkoisiin laatikoihin. Tämän jälkeen A oli liimannut laatikoihin tarroja, joissa oli ollut suojattuja merkkejä. Laatikoiden sisältämä aineisto ei ollut ollut samanlainen kuin alkuperäisessä laatikossa oli ollut. Asiakkaille oli annettu mielikuva alkuperäisistä tuotteista. A:lla ei ollut ollut lupaa markkinoida tuotteita ohjelmistoyhtiöiden tavaramerkeillä.

Käräjäoikeus katsoi A:n syyllistyneen tavaramerkkioikeuden loukkaukseen kysymyksessä olevien päivitys- ja tuotevaihtotuotteiden osalta. Kyseisiä tuotteita oli ollut yhteensä 905 kappaletta.

b) Muut muunnellut tuotteet

Käräjäoikeus totesi, että A oli valmistanut myös muunlaisia tuotteita, joita ei ollut olemassa, ja markkinoinut niitä tavaramerkin haltijoiden nimissä alkuperäisinä tuotteina. Tuotepakkauksia ja lisenssejä oli kerrotuin tavoin tarroitettu ja niissä olevia tietoja sisällöstä oli peitelty. MS Office -ohjelmistopaketteja tarroittamalla ja niiden sisältöä muuttamalla A oli muunnellut MS-Office 4.0 -ohjelmistot 4.2 -ohjelmistoiksi, ja ne oli myyty yleisölle.

A:n menettely oli selvitetty kohdissa 1a - g myös siltä osin kuin se koski tavaramerkkioikeuden loukkausta. A oli käyttänyt takavarikoituja tarroja, joissa oli ollut ohjelmistoyhtiöiden suojattuja merkkejä ja joiden osalta A oli menetellyt yhtiöiden kertomalla tavalla.

Käräjäoikeus totesi, että A ei ollut myynyt tietokoneohjelmia alkuperäisessä muodossaan asiakkaille. A:n oli näytetty eri tavoin muunnelleen alkuperäistuotteita, joten kyseessä ei ollut ollut sallittu harmaatuonti. A:n menettely oli siten loukannut tavaramerkin oikeudenhaltijoiden oikeuksia niiden suojattuihin merkkeihin.

Edellä kerrotun perusteella käräjäoikeus katsoi A:n syyllistyneen tavaramerkkioikeuden loukkaukseen myös kysymyksessä olevien muiden muunneltujen tuotteiden osalta.

Käräjäoikeus totesi, että A:n syyksi luettujen rikosten tekoaika oli 1.1.1993 - 12.12.1994. Tekoaikana rangaistus tavaramerkkioikeuden loukkauksesta oli säännelty tavaramerkkilain 39 §:n 1 momentissa (7/1964). Tuomitsemishetkellä voimassa olevan lain mukaan tavaramerkkioikeuden loukkaus oli säännelty tavaramerkkirikkomuksena tavaramerkkilain 39 §:ssä (716/1995) ja teollisoikeusrikoksena rikoslain 49 luvun 2 §:ssä (578/1995). Koska rikosten tuomitsemishetkellä voimassa olevan lain soveltaminen ei johtanut lievempään lopputulokseen, A:n syyksi luettuihin tekoihin sovellettiin tekoaikana voimassa ollutta lakia.

4. Petokset

Käräjäoikeus katsoi virallisen syyttäjän ajamasta syytteestä vastoin A:n kiistämistä selvitetyksi, että A oli 1.1.1993 - 12.12.1994 hankkiakseen itselleen ja edustamalleen yhtiölle oikeudetonta taloudellista hyötyä erehdyttänyt itse tai henkilökuntansa kautta lukuisia tietokoneohjelmien ostajia ostamaan edellä kuvatuin tavoin muunneltuja ohjelmistotuotteita täysinä tuotteina.

Käräjäoikeus totesi ohjelmia ostaneiden asianomistajien kertoneen yhdenmukaisesti, että heille oli syntynyt vahinkoa ohjelmistokaupoista. Asianomistajat olivat olleet siinä käsityksessä, että he olivat ostaneet yhtiöstä täysiä tuotteita. Asianomistajien mukaan he eivät olleet saaneet täysiin ohjelmistopaketteihin kuuluvaa ohjelmistovalmistajien tuotetukea.

Käräjäoikeus lausui edelleen, että yhtiön toimesta harjoitetusta ohjelmatuotteiden muuntelusta ei ollut kerrottu ostajille, jotka olivat saaneet muunnellun tuotteen alkuperäisen täyden tuotteen asemesta, mistä heille oli syntynyt vahinkoa. Asiakkaiden kertomuksista oli pääteltävissä, että A:n yhtiön ohjelmistotuotteita koskevassa palvelussa ja neuvonnassa oli ollut puutteellisuuksia ja että asianomistajat eivät olleet saaneet sellaista tuotetukea, jollaista virallinen jälleenmyyjä olisi voinut heille tarjota, ja jollaista heillä olisi ollut oikeus odottaa.

Edellä kerrotun perusteella käräjäoikeus katsoi, että asianomistajia oli erehdytetty ja heille oli syntynyt vahinkoa. Ostajilta oli salattu, ettei heidän ostamansa tuote ollut alkuperäinen vaan muunneltu tuote, minkä seikan A oli tiennyt. Näin ollen A:n menettely oli ollut tahallista.

Käräjäoikeus luki A:n syyksi 43 petosta seuraavasti:

4.1) Bitman Oy:lle oli myyty päivitystuote kokotuotteena eli uusasennuksena sekä valmistajan myyntiin tarkoittamaton pelkkä levyke kotelossaan.

4.2) B:lle oli myyty päivitysversio uusasennuksena.

4.3) Turun Neurolaboratorio Oy:lle oli myyty MS Office For Windows 4.2, joka oli koottu 4.0 -version pohjalta. Myös ohjelmapaketissa ollut lisenssikortti oli ollut virheellinen.

4.4) Huber Talotekniikka Oy:lle oli myyty muunnellulla käyttöoikeustodistuksella varustettu ohjelma.

4.5) W:lle oli myyty pelkät MS Excel 5.0 -ohjelman levykkeet ilman käyttöoikeustodistusta.

4.6) Labema Oy:lle oli myyty kaksi ohjelmaa, joissa kummassakin oli ollut mukana muunneltu käyttöoikeustodistus.

4.7) Hakaniemen Metalli Oy:lle oli myyty viisi päivitysversiota uusasennuksena.

4.8) Hollola Armarium Oy:lle oli myyty muunnellulla lisenssiasiakirjalla varustettu päivitystuote tuotevaihtona.

4.9) L:lle oli myyty muunnellulla lisenssiasiakirjalla varustettu ohjelma.

4.10) MK:lle oli myyty ohjelma, jota valmistaja ei ollut tarkoittanut myytäväksi.

4.11) AK:lle oli myyty pelkät levykkeet ilman käyttöoikeuslisenssiä.

4.12) H:lle oli myyty pelkät neljän tietokoneohjelman levykkeet ilman käyttöoikeustodistuksia ja -oppaita.

4.13) Mikkelin asuntokeskus Oy:lle oli myyty MS Office for Windows 4.2, joka on koottu 4.0 -version pohjalta ja varustettu väärällä käyttöoikeustodistuksella.

4.14) Skanska Oy:lle oli myyty päivitystuote uusasennustuotteena.

4.15) TK:lle oli myyty ensiasennustuotteena tietokoneohjelma, joka sisälsi vain levykkeet ilman lisenssiä.

4.16) V:lle Valoteksti-toiminimen haltijana oli myyty tietokoneohjelman päivitysversio varustettuna yksilöimättömällä käyttöoikeustodistuksella.

4.17) Fundia Betoniteräkset Oy:lle oli myyty MS Office for Windows 4.2, joka oli koottu 4.0 -version pohjalta ja varustettu 4.0 -version käyttöoikeustodistuksella.

4.18) Kalustesampo Jokihaaralle oli myyty ilman käyttöoi- keustodistusta MS Office for Windows 4.2, joka oli koottu 4.0 -version pohjalta.

4.19) Savon Teknia Oy:lle oli myyty päivitysversio täytenä tuotteena.

4.20) Oriveden Yrtec Oy:lle oli myyty tietokoneohjelma varustettuna pelkillä levykkeillä ilman käyttöoikeustodistusta sekä ilman lisenssiä ollut tietokoneohjelman versiopäivitys.

4.21) Oy Vaara & Partners Haveriasioimisto Ab:lle oli myyty kolme MS Office for Windows 4.2 -ohjelmistoa, jotka oli koottu 4.0 -versioiden pohjalta ja varustettu niihin kuulumattomilla käyttöoikeustodistuksilla. Lisäksi asianomistajalle oli myyty neljä päivitystuotetta alkuperäistuotteina.

4.22) Sermet Oy:lle oli myyty seitsemän tietokoneohjelman päivitysversiota uusasennustuotteina.

4.23) O:lle, oli myyty kolme eri tietokoneohjelmaa, joista kaikista oli puuttunut käyttöoikeustodistus.

4.24) A. Ahlström Oy:lle, nykyisin Ahlstrom Oyj, oli myyty ilman käyttöoikeustodistuksia kolme MS Office for Windows 4.2 -ohjelmistoa, jotka oli koottu 4.0 -versioiden pohjalta.

4.25) Suomen Elokuva-arkistolle oli myyty MS Office for Windows 4.2, joka oli koottu 4.0 -version pohjalta ilman asianmukaista käyttöoikeustodistusta.

4.26) Oy Suomen FD-Market Ltd:lle oli myyty viisi tietokoneohjelmaa ilman asianmukaisia käyttöoikeustodistuksia ja ohjekirjoja.

4.27) Stowe Woodward Finland Oy:lle oli myyty 11 tietokoneohjelman päivitysversiota ensiasennusohjelmina.

4.28) Vansoft Ltd Oy:lle oli myyty pelkät tietokoneohjelman levykkeet ilman käyttöoikeustodistuksia ja ohjekirjoja.

4.29) AE Automation Experts Oy:lle oli myyty ilman asianmukaista käyttöoikeustodistusta MS Office 4.2 -ohjelma, joka oli koottu 4.0 -version pohjalta.

4.30) SK:lle oli myyty muunnellulla lisenssikortilla varustettu tietokoneohjelma ja lisäksi kolme muuta ohjelmaa, joissa oli ollut vain levykkeet ilman käyttöoikeustodistuksia ja ohjekirjoja.

4.31) Advanced Warehouse Automation Oy:lle oli myyty kaksi tietokoneohjelmaa, joissa oli ollut vain levykkeet ilman lisenssejä ja ohjekirjoja.

4.32) P:lle oli myyty tietokoneohjelma ilman asianmukaista käyttöoikeustodistusta ja toinen ohjelma, joka oli päivityspakkaus, vaikka se oli myyty uusasennuspakkauksena.

4.33) Oy Matkahuolto Ab:lle oli myyty uusasennustuotteena päivityspakkaus ja toinen tietokoneohjelma, jota ei ollut tarkoitettu lainkaan jälleenmyyntiin.

4.34) JT:lle oli myyty tietokoneohjelmana pelkät levykkeet ilman käyttöoikeustodistusta.

4.35) Kaisis Oy:lle oli myyty kolme tietokoneohjelmaa, joissa oli ollut pelkät levykkeet ilman lisenssejä ja ohjekirjoja.

4.36) U:lle oli myyty tietokoneohjelma, jossa oli ollut pelkät levykkeet ilman lisenssiä ja ohjekirjoja.

4.37) S:lle oli myyty päivitystuote uusasennustuotteena.

4.38) Konecranes Nordic Oy:lle oli myyty ohjelma, jota valmistaja ei ollut tarkoittanut lainkaan myytäväksi. Kyseinen esittelyohjelma oli asianomistajan vaatimuksesta myöhemmin vaihdettu.

4.39) J:lle oli myyty tarroittamalla muunnellulla käyttöoikeustodistuksella varustettu päivitysversio uusasennustuotteena.

4.40) Lemminkäinen Oy:lle oli myyty MS Office 4.2 -ohjelma, joka oli koottu 4.0 -version pohjalta ja lisäksi myyty 51 kappaletta lisäkäyttöoikeuksia 4.2 -ohjelmaan.

4.41) Vakka-Suomen Puhelin Oy:lle oli myyty 27 eri tavoin muunneltua tietokoneohjelmaa. Käyttöoikeustodistuksia oli muunneltu tarroittamalla. Päivitystuotteita oli muunnettu ensiasennustuotteiksi ja esittelykäyttöön tarkoitettuja tuotteita oli myyty normaaleina jälleenmyyntiversioina.

4.42) Insinööritoimisto Olof Granlund Oy:lle oli myyty yhdeksän päivityslisenssiä, vaikka yhtiö oli tilannut täyteen käyttöoikeuteen oikeuttavia lisenssejä.

4.43) Tecnomen Oy:lle oli myyty 57 MS Office 4.2 -ohjelmistoa, jotka oli koottu 4.0 -versioiden pohjalta.

5. Väärennys

Ohjelmistoyhtiöiden mukaan ohjelmistopakkaus sisälsi oikeudellisesti merkittäviä tietoja ohjelmiston käyttöoikeudesta ja sen laajuudesta. Pakkaus sisälsi todistusmerkkejä tai leimoja, jotka liittyivät ohjelmistotuotteeseen. Ohjelmistopaketit ja niissä olevat merkinnät olivat todistuskeino ohjelmistotuotteisiin liittyvien oikeudellisesti merkityksellisten seikkojen selvittämiseksi. Paketteja oli käytetty kaupanteon yhteydessä hyötymistarkoituksessa ja paketin aitoutta koskevan erehdyksen harhauttamana asiakas oli saatu ostamaan se. Ohjelmistovalmistajan tuotepakkauksilla on kaupankäynnissä suuri todistusarvo ja pakkauksien oikeudellisiin merkintöihin luotettiin yleisesti. Merkintöjen aitouteen liittyi oikeusvaikutuksia. Pakkauksiin liittyvä viesti koski esineen oikeudellista luonnetta tai käyttöoikeuden laajuutta.

Ohjelmistoyhtiöiden mukaan A oli erehdyttänyt asiakkaita ohjelmistopakkausten oikeudellisesta luonteesta. Teossa oli käytetty A:n itsensä valmistamia tarroja, jotka oli liimattu myytäviin tuotepakkauksiin. Toiminta oli tapahtunut ansiotarkoituksessa ja sillä oli petetty asiakkaita sekä aiheutettu ohjelmistoyhtiöille vahinkoa saamatta jääneinä tekijänoikeusmaksuina ja markkinahäiriön muodossa sekä myös sillä perusteella, että asiakkaat olivat luulleet ohjelmistovalmistajien myyvän A:n myymien tuotteiden kaltaisia kokonaisuuksia.

Syyttäjän ja ohjelmistoyhtiöiden mukaan A oli väärentänyt lisenssikortteja, jotka olivat olleet eri ohjelmistopaketeissa. Tämä oli tapahtunut valmistamalla tarra, joka sisälsi toisen ohjelmistotuotteen nimen. Tarra oli liimattu lisenssikorttiin ja sillä oli peitetty alkuperäisen ohjelmiston nimi.

A oli kiistänyt väärentäneensä lisenssikortteja tai paketteja käytettäväksi harhauttavina todisteina. A oli muuttanut korttien ja pakettien sisältöä, koska ei ollut halunnut niiden vanhentuneen sisällön harhauttavan asiakkaitaan.

Käräjäoikeus lausui, että A oli aiemmin kerrotulla tavalla laittanut tarroja käyttöoikeustodistuksiin ja ohjelmistopaketteihin.

Käräjäoikeus lausui lisenssikorttien osalta, että asiakas voi tehdä lisenssikortin perusteella päätelmiä ohjelman sisällöstä ja tuotteen aitoudesta. Asiakas oli saatu uskomaan, että kyseessä oli täysi tuote ja että hänellä oli tekijänoikeuden haltijalta saatu lupa valmistaa ohjelmasta kappale ja käyttää sitä. Edellä kerrotuin tavoin merkityksellisten tietojen vuoksi lisenssikorttia oli pidettävä laissa tarkoitettuna todistuskappaleena. Tämän vuoksi käräjäoikeus katsoi, että lisenssikortin muuntelemista oli pidettävä laissa tarkoitetun todistuskappaleen väärentämisenä.

Käräjäoikeus lausui ohjelmistopakettien osalta, että asiakas on saatu A:n ohjelmistopaketteihin lisäämien tarrojen perusteella uskomaan, että kyseessä oli täysi tuote. Paketteihin oli liimattu tarroja, joista ilmeni tietoja tuotteen laadusta ja sisällöstä. Tiedoilla oli merkitystä kaupanteon kannalta. Mainitunkaltaisia ohjelmistopaketteja oli pidettävä todistuskappaleina. A oli käyttänyt tarroja, joiden aitoutta koskevan väärän tiedon perusteella asiakkaita oli erehdytetty.

Käräjäoikeuden mukaan edellä selostettu A:n menettely täytti väärennysrikoksen tunnusmerkistön. Syytettä ei ollut ajettu niiden asiakkaina olleiden asianomistajien intressissä, jotka olivat ostaneet A:n yhtiöstä muunneltuja tuotteita. Molempia syytteitä oli ajettu ohjelmistoyhtiöiden intressissä, joiden oikeussuojan tarve oli tullut katetuksi muiden tekomuotojen kohdalla, mistä yhtiöt olivat vaatineet A:lle rangaistusta. A:n yhtiön asiakkaita ei ollut syytteissä katsottu asianomistajiksi väärennysrikoksessa ja heille syntyneet vahingot oli käsitelty petosrikoksen kohdalla. Näin ollen käräjäoikeus katsoi, ettei A:n toimintaa, koskien ohjelmistopakettien muuntelua, ollut erikseen luettava hänen syykseen väärennysrikoksena.

Käräjäoikeus hylkäsi syyttäjän A:han kohdistaman syytteen väärennyksestä ja ohjelmistoyhtiöiden törkeää väärennystä koskevan rangaistusvaatimuksen.

6. Markkinointirikos

Syyttäjän mukaan A oli 1.1.1993 - 12.12.1994 harjoittanut tietokoneohjelmien ammattimaista markkinointia ja aiemmin kerrotulla menettelyllä antanut asiakkaille totuudenvastaisia ja harhaanjohtavia tietoja markkinoimistaan tuotteista.

A oli vedonnut siihen, että hän oli myynyt laillisia tuotteita, eivätkä asiakkaat olleet saaneet väärää käsitystä kaupan kohteesta. A:lta oli myös puuttunut rangaistavaan tekoon vaadittava tahallisuus.

Käräjäoikeus lausui, että A oli liiketoiminnassaan pakannut uudelleen ohjelmistovalmistajien ohjelmia, muuttanut ohjelmistopakettien sisältöä, myynyt päivitysohjelmia ja muiden maiden markkinoille tarkoitettuja ohjelmia täysinä ohjelmina. A oli tarroittanut uudelleen pakatut tuotteet valmistamillaan tarroilla.

Harhaanjohtavan mainonnan perusteella ostaja oli saanut käyttöönsä ohjelman, joka sinänsä oli voinut toimia, mutta ostaja ei ollut kuitenkaan saanut sellaista ohjelmaa, minkä hän oli luullut markkinoinnin perusteella ostavansa.

Käräjäoikeus katsoi, että A oli markkinoidessaan uudelleen pakkaamiaan tietokoneohjelmia antanut kohderyhmän kannalta merkityksellisiä, totuudenvastaisia ja harhaanjohtavia tietoja. Ottaen huomioon A:n koulutuksen ja sen, että toiminta oli ollut laajamittaista ja sitä oli harjoitettu ammattimaisesti liikkeestä käsin, A:n olisi pitänyt tietää toimintansa lainvastaisuus.

Käräjäoikeus katsoi A:n syyllistyneen markkinointirikokseen.

7. Kilpailumenettelyrikos

Syyttäjä ja ohjelmistoyhtiöt olivat käräjäoikeudessa lausuneet, että A oli 1.1.1993 - 12.12.1994 liiketoiminnassaan käyttänyt totuudenvastaista ja harhaanjohtavaa ilmaisua ja aiheuttanut asianomistajille vahinkoa. Ohjelmistoyhtiöt olivat kertoneet, että niille oli syntynyt vahinkoa halpojen hintojen aiheuttamasta markkinahäiriöstä ja maksamattomista tekijänoikeuskorvauksista.

A oli vedonnut siihen, että hän oli myynyt laillisia ohjelmia ja että tarroituksella ja muilla merkinnöillä hän oli peittänyt harhaanjohtavat merkinnät. A:lta oli puuttunut rangaistavaan tekoon vaadittava tahallisuus.

Käräjäoikeus lausui, että A oli käyttänyt toisen elinkeinotoimintaa koskevaa harhaanjohtavaa ilmaisua tarroittaessaan pakkaukset uudelleen itse valmistetuin, valmistajan tuotenimikkeitä käyttävin tarroin. A:n tietoisuutta koskeva arviointi oli sama kuin markkinointirikoksen kohdalla esitetty.

Käräjäoikeus tuomitsi A:n tekijänoikeuslain 2 §:n, 56 §:n (442/1984) ja 56 c §:n (418/1993), tavaramerkkilain 39 §:n 1 momentin (7/1964) sekä rikoslain 30 luvun 1 ja 2 §:n ja 36 luvun 1 §:n nojalla tekijänoikeusrikoksesta, tietokoneohjelman suojauksen poistovälineen luvattomasta levittämisestä, tavaramerkkioikeuden loukkauksesta, 43 petoksesta, markkinointirikoksesta ja kilpailumenettelyrikoksesta yhteiseen yhden vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen 31.3.2000 päättyvin koetusajoin.

Käräjäoikeus ratkaisi edelleen tämän rikosasian yhteydessä petosrikosten asianomistajien korvausvaatimukset.

Käräjäoikeus lausui, että A:n yhtiön asiakkaina olleita asianomistajia on erehdytetty ostamaan muunneltu tuote alkuperäisen täyden ohjelman asemesta. A:n mukaan asiakkaalle aiheutuneen vahingon määränä voitiin enintään pitää asiakkaan A:n yhtiölle ohjelmasta maksamaa hintaa. A oli kiistänyt ohjelmasta esitetyt vaatimukset enemmälti määriltään.

Käräjäoikeus katsoi, että ohjelmien osalta vahinkona oli pidettävä sitä määrää, minkä ostaja oli muunnellusta tuotteesta maksanut A:n yhtiölle.

Käräjäoikeus velvoitti A:n suorittamaan 25 asianomistajalle vahingonkorvauksena enintään määrän, jonka nämä olivat ostamistaan ohjelmista A:n yhtiölle maksaneet.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Maija Nyyssönen ja käräjäviskaali Jukka Mäkelä sekä lautamiehet.

Helsingin hovioikeuden tuomio 21.12.2000

Ohjelmistoyhtiöt ja A valittivat hovioikeuteen.

Valituksessaan ohjelmistoyhtiöt toistivat käräjäoikeudessa esittämänsä vaatimuksen A:n tuomitsemisesta rangaistukseen törkeästä väärennyksestä sekä että A:lle tuomittua rangaistusta korotetaan. A vaati valituksessaan, että rangaistus- ja korvausvaatimukset hylätään tai että tuomittua rangaistusta joka tapauksessa lievennetään.

Hovioikeus lausui syytekohdittain:

1. Tekijänoikeusrikos

Valmisohjelmasta ym. teoksena

Hovioikeus totesi, että tekijänoikeuslain 1 §:n mukaan tekijänoikeussuoja ulottuu tietokoneohjelmiin, jotka yltävät teostasoon. A oli ostanut Suomesta ja Yhdysvalloista erilaisia tietokoneen valmisohjelmia. Vakiintuneen käytännön mukaan tuollaiset valmisohjelmat yltivät teostasoon ja niitä voitiin siten pitää tekijänoikeudellisesti suojattuina teoksina.

Tietokoneohjelmiin liittyvää tukimateriaalia, kuten ohjelmistopakkaukseen liitettyä käyttöohjekirjaa, suojattiin yleisten tekijänoikeudellisten säännösten mukaisesti kirjallisena teoksena. Myös valmisohjelmiin säännönmukaisesti liitettyä lisenssiasiakirjaa voitiin pitää siinä määrin itsenäisen ja omaperäisen luomistyön tuloksena, että se ylitti teoskynnyksen. Sen sijaan rangaistusvaatimuksessa tarkoitettuja eri tietokoneohjelmien pakkauslaatikoita ei hovioikeuden mukaan voitu pitää sillä tavoin itsenäisen ja omaperäisen luomistyön tuloksina, että niitä voitaisiin pitää tekijänoikeudellisesti suojattuina teoksina.

Ohjelmistolevykkeiden, lisenssiasiakirjan ja tukimateriaalin pakkaaminen ohjelmistopakkaukseen ei yleensä edellyttänyt sellaista luovaa panosta, että pakkauksen, levykkeiden ja lisenssin muodostama kokonaisuus voisi nauttia tekijänoikeudellista suojaa. Myös A:n ostamien ohjelmien kohdalla - kuten yleensäkin - tietokoneohjelmistoa, käyttöohjekirjaa ja lisenssiä suojattiin niitä kutakin erikseen tekijänoikeuslaissa tarkoitettuina teoksina.

Levittämisoikeuden raukeaminen

Hovioikeus totesi, että syytteessä ja ohjelmistoyhtiöiden rangaistusvaatimuksessa tarkoitetun teon tekohetkellä voimassa olleen tekijänoikeuslain 23 §:n 1 momentin mukaan (418/1993) tietokoneohjelman kappaleen sai levittää edelleen sekä näyttää julkisesti, kun kappale oli tekijän suostumuksella myyty tai muutoin pysyvästi luovutettu.

Valmisohjelmiin oli säännönmukaisesti liitetty lisenssiksi otsikoitu asiakirja, jonka ehtojen mukaan ohjelmiston loppukäyttäjä sai ainoastaan käyttöoikeuden ohjelmaan. Harkittaessa sitä, oliko tietokoneohjelman luovutuksen kohdalla kysymys teoskappaleen vai käyttöoikeuden luovutuksesta, ratkaisevaa oli luovutuksen tosiasiallinen luonne. Siinä tapauksessa, että ohjelma luovutettiin fyysisellä tallennusalustalla kertakorvausta vastaan ja luovutuksensaajan käyttöoikeutta ei ollut ajallisesti rajattu, luovutusta voitiin yleensä pitää teoskappaleen omistusoikeuden luovutuksena.

A oli käräjäoikeudessa esitetyin tavoin hankkinut Suomesta ja Yhdysvalloista loppukäyttäjille myymiänsä päivitys- ja tuotevaihto-ohjelmia (white box -tuotteet) ja esittelykäyttöön tarkoitettuja ohjelmia levykkeillä ynnä ohjelmien korjauslevykkeitä kertakorvausta vastaan. Ohjelmistoyhtiöt tai syyttäjä eivät olleet edes väittäneet, että näiden ohjelmistojen käyttöoikeutta olisi ollut jollakin tavoin ajallisesti rajoitettu. Hovioikeus katsoi siten, että kaikkien ohjelmien kohdalla oli ollut kyse teoskappaleiden luovutuksesta.

Hovioikeus lausui edelleen, että tekijänoikeuslain mukainen tekijän yksinoikeus levittää teosta raukesi tekijän suostumuksella tapahtuvalla teoskappaleen pysyvällä luovutuksella. Sen sijaan se ei rauennut, jos luovutuksen kohteena oli rajoitettu käyttöoikeus teokseen. Suomessa noudatettavan kansainvälisen raukeamisen periaatteen mukaisesti sillä seikalla, missä ensimmäinen luovutus oli tapahtunut, ei ollut merkitystä.

Edellä mainituin tavoin A:n hankkimia tietokoneohjelmia oli pidettävä teoskappaleina. Ohjelmat oli alunperin luovutettu jakeluketjuun tekijän suostumuksella ja siten tekijänoikeuslain 23 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla. Sillä seikalla, oliko A saanut ohjelmat haltuunsa edellistä myyntiporrasta erehdyttämällä, ei ollut tekijänoikeusrikosta koskevassa asiassa merkitystä.

Hovioikeus totesi, että ohjelmistoyhtiöt olivat vedonneet siihen, että A:n ostamien ohjelmien levittämisoikeutta oli ainakin sopimuksin rajoitettu. Päivitysohjelmat oli tarkoitettu myytäviksi vain tahoille, jotka jo ennestään omistivat vanhemman version ohjelmasta. Tuotevaihtotuote oli puolestaan tarkoitettu myytäväksi ainoastaan loppukäyttäjälle, jolla ennestään oli vastaava kilpailevan ohjelmistonvalmistajan valmistama ohjelma. Esittelykäyttöön tarkoitettuja ohjelmia ei ollut tarkoitettu myytäväksi lainkaan loppukäyttäjille. Ohjelmistoyhtiöiden esittämän mukaan A:lla ei ollut ollut myöskään oikeutta myydä edelleen hankkimiaan korjauslevykkeitä.

Hovioikeuden mukaan tekijänoikeuslain 23 §:n 1 momentin levittämisoikeuden raukeamista koskeva säännös oli luonteeltaan tekijänoikeuden rajoitussäännös. Sen vaikutusta voitiin rajoittaa sopimuksin. Tällaisen rajoitussopimuksen rikkominen ei kuitenkaan ollut tekijänoikeuden loukkaamista vaan ainoastaan sopimusrikkomus, jonka seuraamukset määräytyivät sopimusoikeudellisten periaatteiden mukaan. Näin ollen vaikka A:n ja ohjelmistoyhtiöiden katsottaisiin sopineen A:n ostamien ohjelmien kohdalla yllä tarkoitetuista rajoituksista A:n oikeuteen luovuttaa hankkimiaan ohjelmia edelleen, tällaisen rajoituksen rikkominen ei voinut olla tekijänoikeuslaissa tarkoitettua tekijänoikeuden rikkomista. Sillä seikalla, oliko A syyllistynyt menettelyllään sopimusrikkomukseen, ei ollut käsillä olevassa tekijänoikeusrikosta koskevassa asiassa merkitystä.

Edellä mainituilla perusteilla hovioikeus katsoi, että ohjelmistoyhtiöiden levittämisoikeus A:n hankkimiin tietokoneohjelmiin oli rauennut.

Teoskappaleen muuttaminen

Hovioikeus totesi, että tekijänoikeuslain teoskappaleiden muuttamista koskevan 3 §:n 2 momentin mukaan teosta ei saanut muuttaa tekijän kirjallista tai taiteellista arvoa tai omalaatuisuutta loukkaavalla tavalla, eikä sitä saanut saattaa yleisön saataviin tekijää sanotuin tavoin loukkaavassa muodossa (respektioikeus).

A oli käräjäoikeuden tuomiossa esitetyin tavoin hankkinut päivitys- ja tuotevaihtotuotteita ja myynyt ne uudelleen pakattuina eteenpäin (white box -tuotteet). A oli myös myynyt loppukäyttäjille korjauslevykkeinä hankkimiaan ohjelmistoja, joihin oli kuulunut ainoastaan levykkeet (brown box -tuotteet). Lisäksi A oli myynyt yleisölle esittelykäyttöön tarkoitettuja ohjelmia poistettuaan ja peitettyään tätä ennen ohjelmien pakkauksista ja lisensseistä tuotteiden käyttötarkoitusta osoittavat merkinnät. Edelleen A oli myynyt loppukäyttäjille ohjelmistoja, joista oli poistettu alkuperäinen lisenssiasiakirja ja joihin oli lisätty tarroitettu alunperin toiseen ohjelmistotuotteeseen tarkoitettu lisenssiasiakirja. Lopulta A oli muuttanut MS Office 4.0 -tuotevaihtopaketin tarroittamalla ja levykkeitä vaihtamalla vastaamaan uudemman MS Office 4.2 -tuoteversion sisältöä.

Koska ohjelmistopakkaus ei edellä todetuin tavoin ollut tekijänoikeudellisesti suojattu, pakkauksen kopiointi tai muuntelu ei voinut olla tekijänoikeuden rikkomista. Tekijänoikeuslaissa ei asetettu - tekijän respektioikeutta koskevaa säännöstä lukuunottamatta - rajoituksia levykkeiden uudelleen pakkaamiselle tai lisenssiasiakirjojen tarroittamiselle tai muullekaan ohjelmistoyhtiöiden rangaistusvaatimuksessa mainitulle menettelylle. Kun A:n menettelyn, ottaen huomioon ohjelmistotuotteiden luonteen, ei voitu katsoa loukkaavan tekijän respektioikeutta, ei A:n menettely tältä osin hovioikeuden mukaan loukannut tekijänoikeutta.

Erilliset lisenssiasiakirjat

Hovioikeus totesi, että A oli käräjäoikeuden tuomiossa esitetyin tavoin myynyt loppukäyttäjille myös lisäkäyttöoikeuksina ohjelmistopaketeista irrottamiaan lisenssiasiakirjoja. A ei ollut kuitenkaan itse valmistanut ohjelmista laittomia kopioita. Se, että tällaisia asiakirjoja ostaneet loppukäyttäjät olivat valmistaneet A:n menettelyn seurauksena teoksesta laittomia kopioita, ei voinut olla A:n syyksi tekijänoikeusrikoksena luettava teko. Kun A ei muullakaan tavoin ollut erillisiä lisenssiasiakirjoja myymällä loukannut tekijänoikeuden haltijan tekijänoikeuslain 2 §:n 1 momentissa tarkoitettuja oikeuksia, ei A:n menettely tältäkään osin loukannut tekijänoikeutta.

Johtopäätökset

Kun A:n Suomesta ja Yhdysvalloista hankkimia erilaisia valmisohjelmia oli pidettävä luonteeltaan teoskappaleina, jotka oli tekijän suostumuksella myyty tai muutoin pysyvästi luovutettu, ohjelmistoyhtiöiden levittämisoikeus ohjelmiin oli rauennut. A:n ei voitu katsoa muuttaneen tekijänoikeuslaissa kielletyllä tavoin ohjelmakokonaisuuksia. Myöskään se, että A oli myynyt erillisiä lisenssiasiakirjoja, ei ollut loukannut tekijänoikeutta. Edellä sanotun perusteella A ei ollut menettelyllään rikkonut tekijänoikeuslakia. Sen vuoksi tekijänoikeusrikosta koskeva syyte ja asianomistajayhtiöiden rangaistusvaatimus oli hylättävä.

2. Tietokoneohjelman suojauksen poistovälineen luvaton levittäminen

Tekijänoikeuslain 56 c §:n mukaan joka ansiotarkoituksessa levittää yleisölle tai tätä tarkoitusta varten pitää hallussaan välinettä, jonka yksinomaisena käyttötarkoituksena on luvattomasti poistaa tai kiertää tietokoneohjelmaa suojaava tekninen apuväline, on tuomittava suojauksen poistovälineen luvattomasta levittämisestä rangaistukseen.

A oli käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevin tavoin myymiensä päivitysohjelmien mukana levittänyt kirjallista asennusohjetta, jota ilman ohjelmia ei ollut saanut asennettua asiakkaiden tietokoneeseen.

Hovioikeus totesi, että edellä selostetussa säännöksessä tarkoitettua poistovälinettä ei ollut tekijänoikeuslaissa tarkemmin määritelty. Lain esitöissä oli kuitenkin todettu, että tietokoneohjelman suojauksen poistamiseen käytettävä väline oli yleensä toinen tietokoneohjelma (HE 211/1992 vp s. 12). Tästä oli siten pääteltävissä, että suojauksen poistovälineen oli oltava joko toinen tietokoneohjelma tai ainakin tietokoneohjelmaan rinnastuva väline. Hovioikeus katsoi siten, ettei A:n levittämä pelkkä kirjallinen neuvo voinut olla laissa tarkoitettu tietokoneohjelmaan rinnastuva suojauksen poistamiseen tarkoitettu väline. Sen vuoksi tietokoneohjelman suojauksen poistovälineen luvatonta levittämistä koskeva syyte oli hylättävä.

4. Petokset

Hovioikeus katsoi, ettei aihetta käräjäoikeuden tuomion muuttamiseen tässä kohdassa tarkoitettujen tekojen osalta ollut ilmennyt.

5. Törkeä väärennys

Hovioikeus totesi, että ohjelmistoyhtiöt olivat vaatineet A:lle rangaistusta törkeästä väärennyksestä, koska A oli yhtiönsä liiketoiminnassa

- uudelleen pakannut päivitys- ja tuotevaihto-ohjelmistoja itse tarroittamiinsa valkoisiin laatikoihin, - myynyt yleisölle esittelytuotteita, joiden pakkauslaatikosta ja lisenssikortista oli poistettu merkintä siitä, että kysymyksessä oli esittelytuote, - peittänyt ohjelmistopakkauksiin kuuluvissa käyttöoikeussopimuksissa - lisensseissä - alunperin olleen nimen yhtiönsä valmistamalla tarralla tai lisännyt lisenssikorttiin toisen asiakkaan käytössä olleen lisenssinnumeron, - myynyt yleisölle MS Office 4.0 Trade-Up -tuotevaihtopaketteja lisäämällä MS Office 4.0 -version pakkauksen päälle tarrat, jotka peittivät pakkauksen sisällöstä kertovat tekstit, ja - myynyt liiketoiminnassa muitakin päivitys-, tuotevaihto- ja esittelytuotteita, joiden pakkaukset oli tarroitettu tekijänoikeuden haltijan tuotteeseen merkitsemien rajoitusten ja tietojen peittämiseksi.

Rangaistusvaatimusten mukaan väärennys oli siis toteutettu ohjelmistolaatikoita ja niiden sisältämiä lisenssejä tarroittamalla tai lisäämällä ohjelmistopakkausten sisältämiin lisensseihin toiselle asiakkaalle kuulunut lisenssinumero.

Hovioikeus lausui, että rikoslain 33 luvun 1 §:n mukaan se, joka valmistaa väärän asiakirjan tai muun todistuskappaleen käytettäväksi harhauttavana todisteena tai käyttää väärää tai väärennettyä todistuskappaletta tällaisena todisteena, on tuomittava rangaistukseen väärennyksestä. Todistuskappaleena pidetään rikoslain edellä mainitun luvun 6 §:ssä lueteltuja todistuskappaleita. Siinä todistuskappaleena on mainittu muun ohessa asiakirja tai sen näköisjäljennös, merkki ja leima.

Hovioikeus katsoi, ettei ohjelmistoyhtiöiden rangaistusvaatimuksessa tarkoitettua pakkauslaatikkoa voitu pitää laissa tarkoitettuna asiakirjana tai sen näköisjäljennöksenä taikka muunakaan laissa mainittuna todistuskappaleena. Näin ollen A:n ei voitu katsoa pakkauslaatikoihin kohdistuneella menettelyllään syyllistyneen väärennykseen. Siten ohjelmistoyhtiöiden rangaistusvaatimukset oli hylättävä niiltä osin kuin ne koskivat pakkauslaatikon väärentämistä.

A oli liimannut ohjelmiin liittyviin lisenssikortteihin tarroja, jotka sisälsivät toisen ohjelmistotuotteen nimen. A oli myös lisännyt eräisiin lisenssikortteihin toisille käyttäjille kuuluvia lisenssinumeroita. Kun ohjelmiston loppukäyttäjä voi käräjäoikeuden tuomiossa esitetyin tavoin tehdä lisenssikortin perusteella päätelmiä ohjelman sisällöstä ja tuotteen aitoudesta, lisenssikorttia voitiin pitää asiakirjana, jota siitä ilmenevien tietojen johdosta käytettiin todisteena oikeudellisesti merkittävästä seikasta. A oli siten lisäämällä lisenssikortteihin loppukäyttäjiä harhauttavia tarroja tai toisen käyttäjän lisenssinumeroita väärentänyt 118 todistuskappaletta käytettäväksi harhauttavina todisteina ja siten menettelyllään syyllistynyt väärennykseen.

Hovioikeuden mukaan edellä tarkoitettuja lisenssikortteja ei voitu pitää rikoslain 33 luvun 2 §:ssä tarkoitettuna erityisen merkityksellisinä todistuskappaleina. Kun väärennyksen tekeminen ei ollut edellyttänyt erityisesti rikoksen tekemiseen suunniteltua laitteistoa eikä A väärennysrikosta tehdessään ollut toiminut erityisen suunnitelmallisesti, väärennystä ei voitu pitää törkeänä.

3, 6 ja 7. Tavaramerkkioikeuden loukkaus, markkinointirikos ja kilpailumenettelyrikos

Hovioikeus katsoi, ettei kysymyksessä olevilta osin ollut aihetta käräjäoikeuden tuomion muuttamiseen.

Hovioikeus muutti siten käräjäoikeuden tuomiota niin, että hovioikeus luki A:n syyksi rikoslain 33 luvun 1 §:ssä tarkoitetun väärennyksen, mutta hylkäsi syytteen tekijänoikeusrikoksesta ja tietokoneohjelman suojauksen poistovälineen luvattomasta levittämisestä. Hovioikeus tuomitsi A:n käräjäoikeuden tavoin yhden vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen käräjäoikeuden tuomitsemin koetusajoin. Muilta osin hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Kristiina Martimo, Pirkko Kauppinen ja Markus Nikolainen. Esittelijä Matti Vedenkannas.

Perustelut

2. Tietokoneohjelman suojauksen poistovälineen luvaton levittäminen

2.1. Kysymyksenasettelu ja alempien oikeuksien ratkaisut

Kysymys on siitä, onko A levittäessään käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevällä tavalla myymiensä päivitysohjelmien mukana kirjallista asennusohjetta, jota ilman ohjelmia ei olisi saanut asennettua asiakkaiden tietokoneille, syyllistynyt tekijänoikeuslain 56 c §:ssä tarkoitettuun suojauksen poistovälineen luvattomaan levittämiseen. Mainitun lainkohdan mukaan rangaistukseen on tuomittava se, joka ansiotarkoituksessa levittää yleisölle tai tätä tarkoitusta varten pitää hallussaan välinettä, jonka yksinomaisena käyttötarkoituksena on luvattomasti poistaa tai kiertää tietokoneohjelmaa suojaava tekninen apuväline.

Käräjäoikeus on tuominnut A:n suojauksen poistovälineen luvattomasta levittämisestä, kun taas hovioikeus on katsonut, ettei A:n levittämä pelkkä kirjallinen neuvo voi olla laissa tarkoitettu tietokoneohjelmaan rinnastuva suojauksen poistamiseen tarkoitettu väline.

2.2. Korkeimman oikeuden arviointi

Säännöksessä käytetyn ilmaisun "väline" voidaan katsoa viittaavan siihen, että siinä tarkoitettuna suojauksen poistovälineenä ei voisi tulla kysymykseen pelkkä suullinen tai kirjallinen ohje. Toisaalta lain esitöistä ilmenee, ettei mainitulla ilmaisulla ole ollut tarkoitus viitata siihen, että suojauksen poistovälineen pitäisi olla fyysinen esine. Lain esitöissä on nimittäin todettu, että suojauksen poistamiseen käytettävä väline on yleensä toinen tietokoneohjelma (HE 211/1992 vp s. 12). Sen mukaan säännös olisi siis tarkoitettu sovellettavaksi nimenomaan suojauksen poistamista varten suunniteltuun tietokoneohjelmaan, jonka avulla voidaan muuttaa tietokoneohjelman kopioinnin estävä koodi. Ero kirjalliseen ohjeeseen ei siten ole kovin suuri. Korkein oikeus katsoo kuitenkin, ettei säännöstä voida sen sanamuodosta poiketen tulkita laajentavasti siten, että se koskisi myös pelkkää kirjallista ohjetta.

Tämän vuoksi A:n ei voida katsoa syyllistyneen hänen viakseen väitettyyn suojauksen poistovälineen luvattomaan levittämiseen.

3. Tavaramerkkioikeuden loukkaus

3.1. Ohjelmistoyhtiöiden rangaistusvaatimus

Ohjelmistoyhtiöistä Microsoft Corporation, Novell Incorporated, Borland International Incorporated, Adobe Systems Incorporated, Lotus Development Corporation ja Symantec Corporation ovat vaatineet A:n tuomitsemista rangaistukseen teollisoikeusrikoksesta white box -tuotteiden sekä muiden muunneltujen tuotteiden osalta.

White box -tuotteiden osalta ohjelmistoyhtiöt ovat katsoneet, että A oli yhtiönsä liiketoiminnassa poistanut tavaramerkin haltijoiden liikkeelle laskemista alkuperäisistä tuotepakkauksista tietokoneohjelmistoja ja pakannut ne uudelleen valkoisiin pahvilaatikoihin. Tämän jälkeen A oli liimannut laatikoihin valokopiointikoneella valmistamansa tuotetarrat, joissa oli käytetty tavaramerkin haltijoiden suojattuja tuotteen tai valmistajan nimen sisältäneitä tavaramerkkejä. Tarrassa ilmoitettu ohjelmiston tyyppi (täysi tuote) ei ollut kuitenkaan vastannut laatikon sisältöä (päivitystuote). Valkoisten laatikoiden päälle oli liimattu "guaranteed original product" -tarra, jonka tarkoituksena oli ollut luoda asiakkaille mielikuva siitä, että tuote oli ohjelmistovalmistajan sellaisenaan liikkeelle laskema. Tuotteiden sisältö oli kuitenkin ollut sattumanvaraisesti koottu eikä kyseessä enää ollut ollut sama tuote, jonka ohjelmistovalmistaja oli tarkoittanut myyntiin. Pakkauksesta ei ollut myöskään ilmennyt, että tuotteeseen oli tehty muutoksia.

Muiden muunneltujen tuotteiden osalta ohjelmistoyhtiöt ovat katsoneet A:n syyllistyneen seuraavaan rikolliseen menettelyyn: a) A oli tavaramerkin haltijoiden oikeuksista piittaamatta availlut ohjelmistopaketteja, poistanut niistä lisenssejä, levykkeitä, opaskirjoja ja rekisteröintikortteja sekä lisännyt niihin yhtiönsä toimesta valmistettua aineistoa. b) A oli luonut tuotteita, joita ei ollut edes olemassa (MS Office 4.4 ja 4.5) ja tekijänoikeuden haltijoiden nimissä markkinoinut niitä alkuperäisinä tuotteina. c) Itse tuotepakkauksia ja lisenssejä oli tarroitettu ja näin peitetty niiden sisällöstä kertovia tietoja. Esittely-, päivitys- ja tuotevaihtopaketteja oli tarroituksen jälkeen myyty yleisölle täysinä tuotteina. d) MS Office 4.0 -sovellusohjelmistopaketteja oli tarroittamalla ja sisältöä muuttamalla muunneltu MS Office 4.2 -ohjelmistoiksi ja myyty sellaisinaan yleisölle.

3.2. A:n käsitys

A on tunnustanut menetelleensä sinänsä edellä kerrotuin tavoin ja myös liimanneensa uudelleen pakkaamiensa ohjelmistolaatikoiden päälle valmistamiaan tuotetarroja, joissa oli käytetty ohjelmistoyhtiöiden suojattuja tavaramerkkejä. A on kuitenkin katsonut, ettei hän ollut syyllistynyt tavaramerkkioikeuden loukkaamiseen, koska hän ei ollut tehnyt muutoksia itse tietokoneohjelmiin ja koska tavaramerkkisuojaa nauttii tietokoneohjelma, ei sen sijaan ohjelman pakkaustapa tai sen myyntilaatikko. A on edelleen vedonnut asiassa siihen, että tekijälle kuuluvan levitysoikeuden rauettua on myös tavaramerkin haltijalle kuuluva levitysoikeus rauennut. Tällöin ei tavaramerkillä varustettuja tuotteita ole täytynyt levittää edelleen alkuperäisessä pakkausasussa.

3.3. Sovellettavat rikossäännökset

Tekoaikana voimassa olleen tavaramerkkilain 39 §:n 1 momentin (7/1964) mukaan sitä, joka on tahallisesti loukannut tavaran tunnusmerkin haltijalle tavaramerkkilain mukaan kuuluvaa oikeutta, oli rangaistava sakolla tai vankeudella enintään kuudeksi kuukaudeksi. Voimassa olevan rikoslain 49 luvun 2 §:n 1 kohdan mukaan se, joka tavaramerkkilain säännösten vastaisesti ja siten, että teko on omiaan aiheuttamaan huomattavaa taloudellista vahinkoa loukatun oikeuden haltijalle, loukkaa oikeutta tavaran tunnusmerkkiin, on tuomittava teollisoikeusrikoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi. Voimassa olevan tavaramerkkilain 39 §:n 1 momentin mukaan se, joka tahallaan loukkaa tavaran tunnusmerkin haltijalle tavaramerkkilain mukaan kuuluvaa oikeutta, on tuomittava, jollei teko ole rangaistava rikoslain 49 luvun 2 §:ssä tarkoitettuna teollisoikeusrikoksena, tavaramerkkirikkomuksesta sakkoon.

3.4. A:n menettelyn arviointi

3.4.1. Kysymys tavaramerkkioikeuden sammumisesta

Edellä on käsitelty kysymyksessä olevien, A:n myymien ohjelmatuotteiden levittämisoikeuden raukeamista ohjelmistoyhtiöiden tekijänoikeuden kannalta. Tavaramerkkioikeuksien kannalta Korkein oikeus toteaa tältä osin seuraavaa.

Tavaramerkin haltijan yksinoikeuden on vakiintuneesti katsottu sammuvan silloin, kun suojatulla merkillä varustettu tuote on ensi kerran oikeudenhaltijan toimesta tai suostumuksella laskettu markkinoille. Suomessa sovellettiin ennen 1.1.1994 niin sanottua kansainvälisen sammumisen periaatetta, jonka mukaan merkitystä ei ollut sillä seikalla, missä mainitunlainen tuotteen ensimmäinen liikkeelle laskeminen tapahtui. Euroopan yhteisöjen tavaramerkkidirektiivi (neuvoston ensimmäinen direktiivi jäsenvaltioiden tavaramerkkilainsäädännön lähentämisestä, 89/104/ETY), joka Suomen oli Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen (ETA-sopimus) nojalla saatettava voimaan 1.1.1994 lukien, rakentuu puolestaan niin sanotulle alueellisen sammumisen periaatteelle, jonka mukaan vain Euroopan yhteisön alueella - 1.1.1994 jälkeen Euroopan talousalueella - tapahtunut tuotteen luvallinen liikkeelle laskeminen saa aikaan tavaramerkkioikeuden sammumisen (direktiivin 7 artiklan 1 kohta). Kun tavaramerkkilakia muutettiin ETA-sopimuksen voimaan saattamista silmällä pitäen, mainittu alueellista sammumista koskeva direktiivin määräys katsottiin voitavan tulkita vain sellaiseksi vähimmäisvaatimukseksi, joka ei välttämättä edellyttänyt Suomessa voimassa olleen oikeustilan muuttamista tässä suhteessa (HE 302/1992 vp s. 3 ja 5). Tarkoituksena siis tuolloin oli, että Suomessa edelleenkin noudatettaisiin kansainvälisen sammumisen periaatetta.

Euroopan yhteisöjen tuomioistuin on sittemmin vuonna 1998 antamassaan ratkaisussa (asia 355/96, Silhouette International Schmied, tuomio 16.7.1998, Kok. 1998 s. I-4799) tulkinnut direktiiviä toisin ja katsonut, että sen 7 artiklan 1 kohdan määräykset eivät salli sitä, että jäsenvaltiot alueellisen sammumisen sijasta soveltavat kansainvälisen sammumisen periaatetta. Nyt kysymyksessä olevien tekojen ajankohtana, siis myöskään siltä osin kuin on kysymys vuodesta 1994, ei alueellisen sammumisen periaate ilmennyt Suomen lainsäädännöstä, vaan vakiintuneena pidettiin tavaramerkkioikeuden sammumista tuotteen ensimmäisen luvallisen liikkeelle laskemisen perusteella riippumatta siitä, missä tämä liikkeelle laskeminen maantieteellisesti oli tapahtunut. Edellä mainittua yhteisöjen tuomioistuimen toisenlaista tulkintaa ei voida rikosasiassa noudattaa vastaajan vahingoksi. Asiassa ei ole väitettykään, etteikö kysymyksessä olevia ohjelmatuotteita olisi laskettu liikkeelle ohjelmistoyhtiöiden toimesta tai suostumuksin ennen kuin A on ne hankkinut. Näin ollen asiassa on otettava lähtökohdaksi, että ohjelmistoyhtiöiden tavaramerkkioikeus on sammunut ennen niitä luovutuksia, joilla A on hankkinut kyseiset tuotteet.

3.4.2. White box -tuotteet

Tavaramerkin tarkoituksena on tuotteen yksilöiminen ja erottaminen muista tarjolla olevista tuotteista. Tavaramerkin tehtävänä on myös osoittaa sillä merkittyjen tuotteiden olevan peräisin samasta kaupallisesta lähteestä. Tavaramerkkilain 4 §:n 1 momentista (7/1964) ilmenevä oikeus tavaran tunnusmerkkiin sisältää sen kiellon, että elinkeinotoiminnassa kukaan muu kuin tavaramerkin haltija ei saa tavaroidensa tunnuksena käyttää kyseistä merkkiä tavarassa tai sen päällyksessä.

Asiassa on riidatonta, että A ei ole kajonnut tietokoneohjelmien sisältöön. Koska tavaramerkki on muun muassa osoituksena siitä, että tuote, sellaisena kuin se tarjotaan saataville, on peräisin tavaramerkin haltijalta tai tämän suostumuksella ja valvonnassa toimineesta lähteestä, tavaramerkkioikeudesta johtuu myös tavaramerkillä suojattujen tuotteiden pakkausta koskevia rajoituksia. Vaikka tuotteen levittämisoikeus olisikin sen liikkeelle laskemisen vuoksi rauennut, voi tavaramerkin haltijalla tämän estämättä olla oikeus puuttua siihen, miten tuotteet pakataan jakeluketjussa.

Tavaramerkkilain 4 §:n 3 momentista ilmenee, että sen jälkeen, kun suojatulla merkillä varustettu tuote on laskettu liikkeeseen ja muu kuin merkin haltija on tehnyt tuotteeseen olennaisia muutoksia, ei tuotetta saa edelleen laskea liikkeeseen tavaramerkillä varustettuna, jollei muutosta selvästi ilmoiteta tai jollei se muuten selvästi ilmene. Ottaen huomioon edellä mainitut tavaramerkin tarkoitus ja tehtävät ei säännöstä ole perusteltua tulkita siten, että se koskisi pelkästään itse tuotteeseen tehtäviä muutoksia, eikä tulisi sovellettavaksi silloin, kun kysymys on esimerkiksi tuotteen pakkaamisesta uudelleen. Toisenlainen tulkinta olisi omiaan mitätöimään ratkaisevasti sitä suojaa, jota tavaramerkillä on tarkoitettu antaa oikeudenhaltijalle.

Euroopan yhteisöjen tavaramerkkidirektiivistä (89/104/ETY) edellä mainittu periaate ilmenee 7 artiklan 2 kohdasta. Sen mukaan 1 kohdan säännöstä siitä, että tavaramerkin haltija ei saa kieltää tavaramerkin käyttämistä tavaroissa enää sen jälkeen, kun hänen oikeutensa on sammunut, ei sovelleta, jos tavaramerkin haltijalla on perusteltua aihetta vastustaa tavaroiden laskemista uudelleen liikkeelle, erityisesti milloin tavaroihin tehdään muutoksia tai niitä huononnetaan sen jälkeen, kun ne on laskettu liikkeelle.

Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen tulkintakäytännössä perustamissopimuksen 28 ja 30 artiklan sekä tavaramerkkidirektiivin 7 artiklan osalta ilmenee, ettei tavaramerkkioikeudesta johdu ehdotonta estettä sille, että jakeluketjussa tuote pakataan uudelleen ja siihen kiinnitetään oikeudenhaltijan tavaramerkki (esim. yhdistetyt asiat 427/93, 429/93 ja 436/93, Bristol-Myers Squibb ym., tuomio 11.7.1996, Kok. 1996 s. I-3457, kohdat 32 - 36). Tavaramerkin haltijalla on kuitenkin oikeus puuttua tällaiseen menettelyyn tietyin edellytyksin, joihin kuuluu muun muassa se, että tavaramerkin haltijalle on ilmoitettu etukäteen uudelleen pakatun tuotteen saattamisesta markkinoille ja että uudesta pakkauksesta ilmenee, kuka on pakannut tuotteen uudelleen (asia Bristol-Myers Squibb, kohdat 47 - 49).

Myöskään siltä osin kuin on kysymys 1.1.1994 edeltävästä ajasta ei tavaramerkkilain 4 §:n 3 momentin säännöstä voida tulkita siten, että se koskisi pelkästään itse tuotteeseen tehtäviä muutoksia, eikä edellä todetuin tavoin tulisi sovellettaviksi silloin, kun kysymys on tuotteen pakkaamisesta uudelleen.

Kuten edellä on todettu, A on pakannut päivitys- ja tuotevaihto-ohjelmia uudelleen ja kiinnittänyt pakkauksiin ohjelmistoyhtiöiden suojattuja tavaramerkkejä. Uudelleen pakkaamisesta ei ole ennalta ilmoitettu asianomaisille ohjelmistoyhtiöille, eikä siitä ole ilmoitettu myöskään asiakaskunnalle näissä uusissa pakkauksissa tai muutoinkaan, vaan päin vastoin A on tavaroiden huolellisella uudelleen pakkaamisella nimenomaan pyrkinyt saamaan aikaan vaikutelman, että pakkaus oli lähtöisin ohjelmistoyhtiöistä. Näin ollen A on syyllistynyt tavaramerkkioikeuden loukkaukseen 905 päivitys- ja tuotevaihto-ohjelman osalta.

3.4.3 Muut muunnellut tuotteet

Kohta a. Muuttamalla ohjelmistoyhtiöiden alunperin liikkeelle laskemien ja niiden merkeillä varustettujen ohjelmistopakettien sisältöä edellä kerrotuin tavoin eli poistamalla paketeista levykkeitä, käyttöoppaita ja rekisteröintikortteja sekä lisäämällä niihin yhtiönsä toimesta valmistettua aineistoa A on oikeudenhaltijoiden suostumuksetta ja näille edes ilmoittamatta muuttanut ohjelmistopakettien sisältöä edellä selostetussa tavaramerkkilain 4 §:n 3 momentissa tarkoitetulla tavalla. Näitä muutoksia on pidettävä olennaisina. A ei ole ilmoittanut muutoksista mitenkään pakkauksissa tai muullakaan tavoin. Se seikka, että A ei ole tehnyt muutoksia itse tietokoneohjelmiin, ei merkitse, etteikö kysymys olisi tavaramerkkioikeuden loukkauksesta.

Kohta b. MS Office 4.4 ja 4.5 -tuotteiden osalta A on käyttänyt rekisteröityjä tunnusmerkkejä sellaisissa tuotteissa, joita Microsoft Corporation ei ole edes laskenut liikkeelle. Menettelyn rangaistavuutta ei poista se A:n väite, että Microsoft Corporation oli aikaisemmin ilmoittanut laskevansa liikkeelle mainitunlaisia ohjelmistoja.

Kohdissa a ja b mainittuja muunneltuja tuotteita, joiden osalta A siis on syyllistynyt tavaramerkkioikeuden loukkaukseen, on takavarikoitu 100 kappaletta.

Kohta c. A on tosin tarroittanut tuotepakkauksia ja lisenssiasiakirjoja rangaistusvaatimuksessa ilmoitetulla tavalla. Esitetyn selvityksen perusteella ei kuitenkaan sen enempää tuotepakkausten kuin lisenssiasiakirjojenkaan tarroittamisessa voida katsoa olevan kysymys tavaramerkkilain 4 §:n 3 momentissa tarkoitetusta olennaisten muutosten tekemisestä tunnusmerkillä varustettuun tavaraan.

Kohta d. A on muuttanut tunnusmerkillä varustettujen MS Office 4.0 -ohjelmistopakettien sisältöä siten, että ne ovat vastanneet MS Office 4.2 -ohjelmistoa, ja sen jälkeen varustanut ohjelmistopaketit viimeksi mainittua ohjelmistoa osoittavilla tarroilla. Kuten edellä on todettu, tavaramerkillä suojatun tuotteen levittämisoikeuden raukeamisen jälkeen tuotteen uudelleen pakkaaminen saattaa tulla kysymykseen ilman, että se loukkaa tavaramerkkioikeutta, mutta uudelleen pakkaamista koskevat toimet sallittuja vain tietyin edellytyksin. Niihin kuuluu muun muassa edeltävä ilmoitus oikeudenhaltijalle sekä pakkaukseen tehtävä merkintä uudelleen pakkaamisesta ja sen suorittajasta. Tällaisiin toimiin A ei ole ryhtynyt. A on siis myös tältä osin syyllistynyt tavaramerkkioikeuden loukkaukseen. Muutettuja ohjelmistopaketteja on ollut 204 kappaletta.

3.5. Syyksilukeminen

Edellä mainituilla perusteilla A on syyllistynyt tavaramerkkilain 39 §:n 1 momentissa (7/1964) tarkoitettuun tavaramerkkioikeuden loukkaukseen white box -tuotteiden osalta sekä muiden muunneltujen tuotteiden osalta kohdissa a, b ja d mainituissa tapauksissa. A:n menettely on ollut omiaan aiheuttamaan huomattavaa taloudellista vahinkoa ohjelmistoyhtiöille, joten hänen tekonsa toteuttaa myös voimassa olevan rikoslain 49 luvun 2 §:n 1 kohdan tunnusmerkistön. Tekohetken lain soveltaminen johtaa asiassa kuitenkin lievempään lopputulokseen kuin voimassa olevan lain soveltaminen.

4. Petokset

4.1. Alempien oikeuksien ratkaisut ja A:n näkemys

Alemmat oikeudet ovat katsoneet A:n syyllistyneen 43 petokseen. Syyksi lukemisen mukaan A oli erehdyttänyt ostajia ostamaan muuntelemiaan ohjelmistotuotteita täysinä tuotteina. A:n yhtiön toimesta harjoitetusta ohjelmistotuotteiden muuntelusta ei ollut kerrottu ostajille. Ostajat olivat saaneet muunnellun tuotteen alkuperäisen tuotteen asemesta, mistä ostajille oli syntynyt vahinkoa. A:n yhtiön ohjelmistotuotteita koskevassa palvelussa ja neuvonnassa oli ollut puutteellisuuksia, eivätkä asianomistajat olleet saaneet sellaista tuotetukea, jollaista virallinen jälleenmyyjä voisi heille tarjota ja jollaista heillä olisi ollut oikeus odottaa. A:n menettely oli ollut tahallista.

Korkeimmassa oikeudessa A on katsonut, että koska hänen menettelynsä ei ollut rikkonut tekijänoikeutta, ei hän ollut voinut syyllistyä petoksiin asiakkaisiinsa nähden. Tietokoneohjelmien myyntipakettien muokkaamisesta ei ollut myöskään aiheutunut asiakkaille petoksen tunnusmerkistön edellyttämää taloudellista vahinkoa. Asiassa ei ollut myöskään selvitetty, että asiakkaat eivät olisi saaneet asianmukaista tuotetukea tai että asiakkaille olisi aiheutunut vahinkoa väitetystä tuotetuen tai päivitysmahdollisuuden puuttumisesta.

4.2. A:n menettelyn arviointi

Rikoslain 36 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan petoksesta on tuomittava se, joka hankkiakseen itselleen tai toiselle oikeudetonta taloudellista hyötyä taikka toista vahingoittaakseen, erehdyttämällä tai erehdystä hyväksi käyttämällä saa toisen tekemään tai tekemättä jättämään jotakin ja siten aiheuttaa taloudellista vahinkoa erehtyneelle tai sille, jonka eduista tällä on ollut mahdollisuus määrätä.

Korkein oikeus katsoo alempien oikeuksien tavoin selvitetyksi, että asianomistajille on A:n määräysvallassa olevan A:n yhtiön toimesta myyty käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevin tavoin muunneltuja ja uudelleen pakattuja tietokoneohjelmistotuotteita. A on salannut sen, että kysymyksessä ovat olleet muunnellut tuotteet. Voidaan pitää ilmeisenä, että asianomistajien ostopäätöksiin on ollut vaikutusta sillä seikalla, että asianomistajat ovat luulleet ostavansa ohjelmistoyhtiöiden myyntiin saattamia ensiasennusohjelmia. A on lisäksi myynyt asianomistajista Lemminkäinen Oy:lle ja Insinööritoimisto Olof Granlund Oy:lle lisenssiasiakirjoja lisäkäyttöoikeuksiksi näillä ennestään oleviin tietokoneohjelmiin salaten sen, etteivät yhtiöt kaupan perusteella todellisuudessa olleet lainkaan saaneet kaupan kohteina olleita käyttöoikeuksia. Mainitulla tavalla menetellessään A on rikoslain 36 luvun 1 §:ssä tarkoitetulla tavalla hankkiakseen itselleen ja yhtiölleen oikeudetonta taloudellista hyötyä erehdyttänyt asianomistajia tai näiden edustajia.

Petoksesta tuomitseminen edellyttää lisäksi taloudellisen vahingon aiheuttamista erehtyneelle tai sille, jonka eduista erehtyneellä on ollut mahdollisuus määrätä.

A:n on edellä kohdassa 1.6. katsottu syyllistyneen valmistusoikeuden loukkaukseen ja siten tekijänoikeusrikokseen siltä osin kuin hän on myynyt lisenssiasiakirjoja lisäkäyttöoikeuksina Lemminkäinen Oy:lle ja Insinööritoimisto Olof Granlund Oy:lle. Mainitut yhtiöt ovat kärsineet tällöin taloudellista vahinkoa, koska ne eivät, niin kuin edellä on todettu, ole todellisuudessa saaneet kaupan kohteina olleita lisäkäyttöoikeuksia.

Tietokoneohjelmien tai -ohjelmistojen myyminen muille kuin mainituille erillisiä käyttöoikeuksia ostaneille asianomistajille ei ole ollut tekijänoikeuslain vastaista eikä asiassa ole edes väitetty, että niiden A:n myymien ohjelmien tai ohjelmistojen, joiden osalta hän ei ole menetellyt tekijänoikeuslain vastaisesti, ostajilla ei olisi ollut oikeutta käyttää ostamiaan ohjelmia.

Petoksen tunnusmerkistön täyttymisen edellytyksenä olevasta taloudellisen vahingon aiheuttamisesta on kysymys silloin, kun petollisen menettelyn kohteen taloudellisessa asemassa tapahtuu menettelyn johdosta todellinen heikentyminen. Tällaisen heikentymisen saattaa toteuttaa jo taloudellisen tappion välitön vaara ilman että lopullista tappiota syntyisi.

Korkein oikeus katsoo, että aiemmin mainituin tavoin muunneltujen ohjelmistotuotteiden ostajilla ei ole ollut samanlaista mahdollisuutta hankkia päivitysversioita tai saada ohjelmistoyhtiöiden tuotetukea kuin ohjelmistoyhtiöiltä lähtöisin olevien alkuperäisten tuotteiden ostajilla. Muunneltujen tuotteiden edelleen myyminen olisi myös ollut normaalia ensiasennustuotetta vaikeampaa. Näin ollen näiden muunneltujen tuotteiden ostajille on syntynyt ainakin huomioon otettava vaara taloudellisen tappion syntymisestä ja petoksen tunnusmerkistössä tarkoitettu edellytys taloudellisen vahingon aiheutumisesta on jo näin täyttynyt.

Tämän lisäksi A:n yhtiön jälleenmyyjille ja niille asianomistajille, jotka eivät ole voineet teknisistä syistä käyttää muunneltuja ohjelmia, on asiassa selvitetty aiheutuneen taloudellista vahinkoa seuraavasti.

Jälleenmyyjänä toiminut Oy Suomen FD-Market Ltd on ilmoittanut yhtiön lunastaneen takaisin asiakkailleen myymänsä A:n yhtiöltä hankkimansa tietokoneohjelmat. Jälleenmyyjänä toiminut Vakka-Suomen Puhelin Oy on ilmoittanut, että yhtiö oli joutunut avaamaan A:n yhtiöltä hankkimansa jälleenmyyntiin tarkoitetut ohjelmapaketit eikä se ollut voinut myydä niitä asiakkailleen sen jälkeen, kun epäilyt ohjelmien laittomuudesta olivat tulleet tietoon. Siitä huolimatta että A:n ei ole katsottu näidenkään myyntien osalta rikkoneen tekijänoikeuslakia, on hän vastuussa kummallekin asianomistajayhtiölle aiheutuneesta vahingosta, koska nämä ovat voineet lähteä siitä, että edelleen myytäväksi tarkoitetut tuotteet ovat olleet myös ohjelmistoyhtiöiden asettamien käyttöoikeusehtojen mukaisia.

Asianomistajista Hakaniemen Metalli Oy on ilmoittanut, etteivät sille ensiasennusohjelmina myydyt viisi päivitysversiota olleet asentuneet ilman aikaisempaa ohjelmaversiota. Oy Matkahuolto Ab puolestaan on ilmoittanut, ettei sen hankkimaa ohjelmaa ollut voitu asentaa, koska ensiasennusversiona myyty päivitysversio oli vaatinut enemmän kovalevytilaa kuin ensiasennusohjelma olisi vaatinut. Molemmat asianomistajayhtiöt ovat joutuneet hankkimaan uudet ohjelmat muualta, joten niille on aiheutunut muunneltujen tuotteiden myynnistä vahinkoa.

Sitä vastoin Korkein oikeus toteaa, että V:n osalta syytteessä on vaadittu A:lle rangaistusta petoksesta sillä perusteella, että hän oli myynyt Valoteksti -nimisen toiminimen haltijalle V:lle tietokoneohjelman päivitysversion varustettuna yksilöimättömällä käyttöoikeustodistuksella. V on yhtynyt syytteeseen ja vaatinut A:n velvoittamista suorittamaan hänelle vahingonkorvaukseksi kahden ohjelman hankintahintaa vastaavan määrän. Alemmat oikeudet ovat syytteen mukaisesti lukeneet A:n syyksi petoksen ja velvoittaneet hänet suorittamaan V:lle vahingonkorvausta. V:n kertomuksesta kuitenkin ilmenee, että hän oli ostanut A:n yhtiön jälleenmyyjänä toimineelta TT:lta MS Word for Windows 6.0 -ohjelman ja ettei hän ollut ollut yhteydessä A:n yhtiön toimihenkilöihin. Kauppaa ei siten ole tehty syytteessä tarkoitetulla tavalla A:n tai A:n yhtiön henkilökunnan toimesta eikä A:n ole näytetty kaupassa muutoinkaan rikoslain 36 luvun 1 §:ssä edellytetyllä tavalla erehdyttäneen V:tä.

A:n syyksi jää siten edellä olevan perusteella alempien oikeuksien hänen syykseen lukeman 43 petoksen sijasta 42 petosta.

5. Väärennys

5.1. Asianosaisten näkemykset ja hovioikeuden ratkaisu

Ohjelmistoyhtiöt ovat vaatineet A:n tuomitsemista rangaistukseen törkeästä väärennyksestä, koska A oli yhtiönsä liiketoiminnassa asiakkaiden harhauttamiseksi pakannut uudelleen päivitys- ja tuotevaihto-ohjelmistoja itse tarroittamiinsa valkoisiin laatikoihin. Tuotteisiin oli lisäksi lisätty omatekoinen "guaranteed original product" -tarra, jonka avulla oli valheellisesti ilmoitettu, että kysymyksessä oli ohjelmistovalmistajalta lähtöisin oleva ohjelmistopaketti. Mainitunlaisia laatikoita oli valmistettu 905 kappaletta.

A oli lisäksi myynyt ja tarjonnut myytäväksi yleisölle 38 esittelytuotetta, joiden pakkauslaatikosta ja lisenssikortista oli poistettu tai peitetty merkintä siitä, että kysymyksessä oli ollut esittelytuote. A oli edelleen peittänyt ohjelmistopakkauksiin kuuluvissa käyttöoikeussopimuksissa alunperin olleen nimen itse valmistetulla tarralla tai lisännyt lisenssikorttiin toisen asiakkaan käytössä olleen lisenssinumeron. A oli myynyt ja tarjonnut myytäväksi yleisölle 204 MS Office 4.2 -ohjelmistoksi muunneltua MS Office 4.0 Trade-Up -versiota eli tuotevaihtopakettia, joiden pakkausten päälle oli lisätty tarrat, jotka peittivät pakkauksen sisällöstä kertovan tekstin. Vielä A oli myynyt liiketoiminnassa 100 muutakin päivitys-, tuotevaihto- ja esittelytuotetta, joiden pakkaukset oli tarroitettu ohjelmistoyhtiöiden tuotteisiin merkitsemien rajoitusten ja tietojen peittämiseksi.

Hovioikeus on katsonut, ettei rangaistusvaatimuksessa tarkoitettua pakkauslaatikkoa voitu pitää laissa tarkoitettuna asiakirjana tai sen näköisjäljennöksenä taikka muunakaan todistuskappaleena. Näin ollen A:n ei voitu katsoa pakkauslaatikoihin kohdistuneella menettelyllään syyllistyneen väärennykseen. A oli liimannut ohjelmiin liittyviin lisenssikortteihin tarroja, jotka olivat sisältäneet toisen ohjelmistotuotteen nimen, ja lisännyt eräisiin lisenssikortteihin toisille käyttäjille kuuluvia lisenssinumeroita. Hovioikeus on katsonut, että A oli sanotulla menettelyllään väärentänyt 118 todistuskappaletta käytettäväksi harhauttavana todisteena ja syyllistynyt tältä osin väärennykseen. Sanottuja todistuskappaleita ei kuitenkaan voitu pitää erityisen merkityksellisinä todistuskappaleina. Koska väärennyksen tekeminen ei ollut edellyttänyt erityisesti rikoksen tekemiseen suunniteltua laitteistoa eikä A ollut toiminut erityisen suunnitelmallisesti, hovioikeus ei ole pitänyt väärennystä törkeänä.

Ohjelmistoyhtiöt ovat vaatineet edelleen A:n tuomitsemista rangaistusvaatimuksensa mukaisesti törkeästä väärennyksestä, kun taas A on vaatinut syytteen hylkäämistä kokonaan.

5.2. Väärennyksen tunnusmerkistö

Rikoslain 33 luvun 1 §:n mukaan se, joka valmistaa väärän asiakirjan tai muun todistuskappaleen tai väärentää sellaisen käytettäväksi harhauttavana todisteena taikka käyttää väärää tai väärennettyä todistuskappaletta tällaisena todisteena, on tuomittava rangaistukseen väärennyksestä. Luvun 6 §:n 1 momentin mukaan todistuskappaleena pidetään asiakirjaa ja sen näköisjäljennöstä, merkkiä, leimaa, rekisterikilpeä, ääni- ja kuvatallennetta, piirturin, laskimen tai muun vastaavan teknisen laitteen tuottamaa tallennetta sekä automaattiseen tietojenkäsittelyyn soveltuvaa tallennetta, jos sitä käytetään tai voidaan käyttää oikeudellisesti merkityksellisenä todisteena oikeuksista, velvoitteista tai tosiasioista. Pykälän 2 momentin mukaan todistuskappale on väärä, jos se todisteena käytettäessä on omiaan antamaan erehdyttävän kuvan alkuperästään tai antajansa henkilöllisyydestä, ja 3 momentin mukaan väärennetty, jos sen sisältöä on oikeudettomasti muutettu jonkin todistelun kannalta merkityksellisen tiedon osalta.

Todistuskappaleen tulee olla, niin kuin lain esitöissäkin on todettu (HE 66/1988 vp s. 112), tarkoitettu käytettäväksi nimenomaan harhauttavana todisteena. Todistuskappaleen käyttämisen olisi tähdättävä siihen, että sen vastaanottaja todella erehtyy luulemaan todistuskappaletta oikeaperäiseksi tai väärentämättömäksi ja että vastaanottaja juuri todistuskappaleen aitoutta koskevan erehdyksen harhauttamana saataisiin tekemään tai tekemättä jättämään jotakin.

5.3. A:n menettelyn arviointi pakkausten osalta

Asiassa esitetyn selvityksen perusteella ohjelmistoyhtiöt eivät ole myyneet tietokoneohjelmistojaan sellaisissa rangaistusvaatimuksessa kuvatuissa valkoisissa pakkauslaatikoissa, joissa A on myynyt ohjelmistoyhtiöiden päivitys- ja tuotevaihto-ohjelmiksi tarkoittamia ohjelmatallenteita. Näitä pakkauslaatikoita voidaankin pitää ulkonäöltään olennaisesti erilaisina kuin ohjelmistoyhtiöiden pakkauslaatikoita. Pelkästään A:n näihin pakkauslaatikoihin kiinnittämien tarrojen perusteella kyseisiä pakkauksia ei voida pitää sellaisina rikoslain 33 luvun 6 §:n 2 momentissa tarkoitettuina väärinä todistuskappaleina, jotka olisivat omiaan antamaan erehdyttävän kuvan alkuperästään.

Tietokoneohjelman ostaja on voinut pakkauslaatikon päällyksestä ilmenevien tietojen perusteella päätellä, millaisen tuotteen pakkaus on sisältänyt. Ohjelmistovalmistajalta lähtöisin olevassa pakkauksessa alunperin olleet merkinnät ovat sisältäneet tietoa, jonka valmistaja on halunnut antaa pakkauksessa olleesta tuotteesta. Väärennysrikoksen tunnusmerkistön tarkoituksena on suojata tämänkaltaista todistuskappaleen aitoutta. A:n toimesta pakkauslaatikot on kuitenkin edellä kerrotuin tavoin avattu ja myös niiden sisältöjä on muutettu alkuperäisestä. Pakkauslaatikoiden alkuperäisillä merkinnöillä ei tämän jälkeen ole ollut sellaista todistuskappaleelta vaadittavaa ominaisuutta, että A:n voitaisiin katsoa ohjelmistoyhtiöiltä peräisin olleita pakkauslaatikoiden merkintöjä muunnellessaan syyllistyneen väärennyksen tunnusmerkistössä edellytetyllä tavalla asiakirjan tai todistuskappaleen väärentämiseen. Sillä seikalla, että pakkausten sisältämiä tietokoneohjelmia koskevat tiedot, joita pakkausten muunnellut merkinnät ovat koskeneet, eivät ole olleet kaikilta osiltaan totuudenmukaisia, ei ole tässä arvioinnissa merkitystä.

5.4. A:n menettelyn arviointi lisenssikorttien osalta

A on peittänyt tarroilla ainakin Microsoft Corporationilta peräisin olevista lisenssikorteista ohjelmistotuotteen nimen ja liimannut niihin toisen ohjelmistotuotteen nimen sisältävän tarran sekä lisännyt WordPerfect-tekstinkäsittelyohjelmien lisenssikortteihin toisille käyttäjille kuuluneita lisenssinumeroita muuttamatta muutoin lisenssikorttien sisältöä. A on liittänyt ensiasennustuotteina myymiinsä päivitys-, tuotevaihto- ja esittelyohjelmia sisältäneisiin ohjelmistopakkauksiin näin muuntelemiaan lisenssikortteja tai vaihtanut pakkauksissa alunperin olleita lisenssikortteja muuntelemiinsa todistuksiin tarkoituksenaan saada aikaan vaikutelma, että muunnellut tuotekokonaisuudet ovat vastanneet pakkauksessa ilmoitettua ensiasennustuotetta.

Tietokoneohjelman käyttäjä voi, kuten hovioikeuskin on lausunut, kaupan kohteen yksilöivän asiakirjan, kuten lisenssikortin perusteella tehdä päätelmiä ohjelman sisällöstä ja aitoudesta. Koska kysymyksessä olevien tuotteiden luovutukset ovat edellä todetuin tavoin käsittäneet teoskappaleiden luovutuksia, ostajan oikeus hankkimaansa ohjelmatuotteeseen ei tosin ole perustunut lisenssiasiakirjaan. Tästä ei kuitenkaan seuraa, että asiakirja olisi kokonaan vailla merkitystä todisteena. Asiassa esitetyn selvityksen mukaan esimerkiksi hankittaessa WordPerfect-ohjelman päivitysversiota on lisenssinumeron avulla voitu tarkistaa, että ostaja oli rekisteröity myyjän asiakasrekisteriin ja ollut siten myöhemmin oikeutettu hankkimaan ohjelmasta uuden version päivitysohjelmana alennettuun hintaan. Lisenssikortteja voidaan siten pitää asiakirjoina, joita niistä ilmenevien tietojen johdosta käytetään todisteena oikeudellisesti merkittävistä seikoista.

Edellä olevan perusteella Korkein oikeus katsoo, kuten hovioikeuskin, että A on kerrotuin tavoin lisäämällä lisenssikortteihin tietokoneohjelmien ostajia harhauttavia tarroja ja toisen käyttäjän lisenssinumeroita väärentänyt 118 todistuskappaletta käytettäväksi harhauttavana todisteena. A on tällä menettelyllään syyllistynyt väärennykseen.

Väärennyksen katsominen törkeäksi edellyttää rikoslain 33 luvun 2 §:n nojalla tässä tapauksessa sitä, että väärennyksessä on todistuskappale ollut todistusarvoltaan erityisen merkityksellinen tai että rikoksentekijä on käyttänyt väärennysrikosten tekemistä varten hankittua teknistä laitteistoa taikka muuten toiminut erityisen suunnitelmallisesti sekä että väärennystä on myös kokonaisuutena arvostellen pidettävä törkeänä.

Väärennetyt lisenssiasiakirjat ovat liittyneet tietokoneohjelmien kauppoihin, joiden osalta on edellä katsottu olevan kysymyksessä teoskappaleiden luovutus eikä ohjelmistoyhtiöiden väittämin tavoin käyttöoikeuksien luovutus. Koska ohjelmistoyhtiöiden levittämisoikeus mainittuihin teoskappaleisiin on rauennut, tietokoneohjelmia A:lta ostaneiden henkilöiden oikeudet hankkimiinsa ohjelmatuotteisiin eivät ole olleet pääosin lisenssiasiakirjojen ja niiden ehtojen varassa. Tähän nähden lisenssiasiakirjoja ei voida pitää erityisen merkityksellisinä todistuskappaleina.

A on tietokoneohjelmien ohessa luovutettujen lisenssiasiakirjojen osalta edellä kuvatuin tavoin syyllistynyt lukuisiin väärennyksiin, jotka ovat liittyneet hänen liiketoimintaansa. Väärennykset ovat myös olleet varsin suunnitelmallisia. A:n hallussa on ollut teknistä laitteistoa, jota on käytetty apuna väärennysten toteuttamisessa. Ottaen kuitenkin huomioon sen, että A:n ei kyseisiä ohjelmatuotteita luovuttaessaan ole katsottu syyllistyneen ohjelmistoyhtiöiden tekijänoikeuksien loukkaamiseen ja että väärennetyistä lisenssiasiakirjoista ohjelmistoyhtiöille aiheutuneiden haittojen ei näiden rajoitettu merkitys huomioon ottaen ole osoitettu olleen kovin merkittäviä, ei A:n syyksi luettua väärennystä ole kokonaisuutena arvioiden pidettävä törkeänä.

6. Markkinointirikos

6.1. Asianosaisten näkemykset ja alempien oikeuksien ratkaisut

Syytteessä on A:lle vaadittu rangaistusta markkinointirikoksesta sen vuoksi, että A oli harjoittanut tietokoneohjelmien ammattimaista markkinointia, myynyt ja eri julkaisujen kautta mainostanut päivitys- ja tuotevaihto-ohjelmia sekä korjauslevykesarjoja täysinä ohjelmina, muuttanut ohjelmistopakettien sisältöä tarroittamalla uudelleen pakatut tuotteet itse valmistamillaan harhaanjohtavilla tarroilla sekä näillä toimillaan antanut markkinoiden kohderyhmille merkityksellisiä totuudenvastaisia ja harhaanjohtavia tietoja myymistään tuotteista.

Alemmat oikeudet ovat katsoneet, että A oli liiketoiminnassaan pakannut uudelleen ohjelmistovalmistajien ohjelmia, muuttanut ohjelmistopakettien sisältöä, myynyt päivitysohjelmia ja muiden maiden markkinoille tarkoitettuja ohjelmia täysinä tuotteina. A oli tarroittanut uudelleen pakatut tuotteet valmistamillaan tarroilla. Harhaanjohtavan mainonnan perusteella ostaja oli saanut käyttöönsä ohjelman, joka sinänsä oli voinut toimia, mutta ostaja ei kuitenkaan ollut saanut sellaista ohjelmaa, minkä hän oli luullut markkinoinnin perusteella ostavansa. Markkinoidessaan uudelleen pakkaamiaan tietokoneohjelmia A oli antanut kohderyhmän kannalta merkityksellisiä, totuudenvastaisia ja harhaanjohtavia tietoja. Ottaen huomioon A:n koulutuksen ja sen, että toiminta oli ollut laajamittaista ja sitä oli harjoitettu ammattimaisesti liikkeestä käsin, A:n olisi pitänyt tietää toimintansa lainvastaisuus. Tämän vuoksi alemmat oikeudet ovat tuominneet A:n rikoslain 30 luvun 1 §:n nojalla markkinointirikoksesta.

A on Korkeimmassa oikeudessa vaatinut syytteen hylkäämistä. A:n mukaan markkinointirikoksena oli pidetty sitä, että A oli salannut, ettei asiakkailla olisi ollut oikeutta asentaa ja käyttää ostamiaan tietokoneohjelmia. Hovioikeus oli kuitenkin todennut ohjelmat ja niistä annetut tiedot tässä suhteessa moitteettomiksi. Asiakkaat olivat myös saaneet sellaisen ohjelman, minkä he olivat luulleet ostavansa. A:lla ei myöskään ollut ollut markkinointirikoksen tunnusmerkistön edellyttämää tahallisuutta.

6.2. A:n menettelyn arviointi

Tekoaikana voimassa olleen rikoslain 30 luvun 1 §:n (769/1990) mukaan markkinointirikoksesta on tuomittava rangaistukseen se, joka tavaroiden, palveluksien, kiinteistöjen, arvopapereiden tai muiden hyödykkeiden ammattimaisessa markkinoinnissa antaa markkinoinnin kohderyhmän kannalta merkityksellisiä totuudenvastaisia tai harhaanjohtavia tietoja. Voimassa oleva rikossäännös ei puheena olevaan tapaukseen soveltuvilta osilta poikkea aikaisemmasta säännöksestä.

A on yhtiönsä liiketoiminnassa harjoittanut tietokoneohjelmien ammattimaista markkinointia. Asiassa on selvitetty, että hän on myynyt ja markkinoinut sellaisia ohjelmatuotteita, joiden ohjelmistovalmistajat ovat tarkoittaneet tulevan jakeluun päivitys- ja tuotevaihto-ohjelmina sekä korjauslevykesarjoina, tuomatta esiin sitä, että kysymys ei ollut ohjelmistovalmistajien tavanomaista jälleenmyyntiä varten markkinoille saattamista tuotteista.

Kyseiset tietokoneohjelmat eivät sinänsä ole poikenneet ensiasennustarkoituksia varten markkinoille saatetuista ohjelmista, eikä niiden luovutukselle edellä käsitellyistä syistä ole ollut tekijänoikeudellisia esteitä. A on kuitenkin pakkaamalla kyseiset ohjelmakappaleet uudelleen taikka muuntelemalla niiden pakkauksia tai niihin liitettyjä lisenssiasiakirjoja pyrkinyt saamaan aikaan käsityksen, että kysymys olisi asianomaisten ohjelmistovalmistajien sellaisenaan markkinoille saattamista ja säännönmukaiseen jakeluun tarkoittamista tuotteista. A on siten jälleenmyyjänä antanut kyseisistä tuotteista harhaanjohtavan kuvan, mikä on ollut markkinoinnin kohderyhmän kannalta merkityksellistä. Näin on siitäkin huolimatta, ettei kyseisten ohjelmakappaleiden myynti sinänsä ole loukannut ohjelmistovalmistajien tekijänoikeutta. Asiakas, jolle ensiasennustuotteena myytäväksi tarkoitetun tuotteen sijasta on luovutettu ohjelmistovalmistajan muuhun jakeluun tarkoittama tuote, on jäänyt vaille mahdollisuutta hankkia ohjelmasta vastaisuudessa ohjelmistovalmistajan toimittama uusi päivitysversio edulliseen hintaan. Tällainen asiakas on myös voinut jäädä vaille mahdollisuutta ohjelmistovalmistajan tarjoamaan tuotetukeen.

Tietokoneohjelmakaupan ammattilaisena ja alalta saamansa kokemuksen perusteella A:n on täytynyt tietää markkinointinsa olevan kerrotuin tavoin harhaanjohtavaa.

Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että A on syyllistynyt syytteessä tarkoitettuun markkinointirikokseen.

7. Kilpailumenettelyrikos

7.1. Asianosaisten näkemykset ja alempien oikeuksien ratkaisut

Syytteessä on katsottu A:n syyllistyneen kilpailumenettelyrikokseen, koska hän oli elinkeinotoiminnassaan ammattimaisessa tietokonekaupassa käyttänyt tekijänoikeuden omaavien ohjelmistoyhtiöiden elinkeinotoimintaa koskevia harhaanjohtavia ilmaisuja tarroittaessaan uudelleen pakkaamansa ohjelmat itse valmistetuilla ohjelmistoyhtiöiden tuotenimikkeitä mukailevilla tarroilla.

Käräjäoikeus on lausunut tältä osin, että syyttäjä ja ohjelmistoyhtiöt olivat väittäneet A:n käyttäneen liiketoiminnassaan totuudenvastaisia ja harhaanjohtavia ilmaisuja sekä aiheuttaneen yhtiöille vahinkoa. Ohjelmistoyhtiöt olivat kertoneet, että niille oli syntynyt vahinkoa halpojen hintojen aiheuttamasta markkinahäiriöstä ja maksamattomista tekijänoikeuskorvauksista. Käräjäoikeus on edelleen lausunut A:n vedonneen asiassa siihen, että hän oli myynyt laillisia ohjelmia sekä että tarroituksella ja muilla merkinnöillä hän oli peittänyt harhaanjohtavat merkinnät sekä että häneltä oli myös puuttunut rangaistavaan tekoon vaadittava tahallisuus.

Käräjäoikeus on katsonut, että A oli käyttänyt toisen elinkeinotoimintaa koskevaa harhaanjohtavaa ilmaisua tarroittaessaan pakkaukset uudelleen itse valmistetuin, valmistajan tuotenimikkeitä käyttävin tarroin. Ottaen huomioon A:n koulutuksen ja sen, että hänen toimintansa oli ollut laajamittaista ja sitä oli harjoitettu ammattimaisesti liikkeestä käsin, A:n olisi pitänyt tietää toimintansa lainvastaisuus. Tämän vuoksi käräjäoikeus on tuominnut A:n rikoslain 30 luvun 2 §:n nojalla kilpailumenettelyrikoksesta. Hovioikeus ei ole muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Korkeimmassa oikeudessa A on vaatinut syytteen hylkäämistä. Koska hovioikeus oli katsonut A:n myymät tietokoneohjelmat laillisiksi ja hänen toimintansa tekijänoikeudellisesti moitteettomaksi ja koska ainoa asiakkaan kannalta moitittavaksi katsottu menettely oli liittynyt päivitysmahdollisuuteen ja tuotetukeen, ei kilpailumenettelyrikoksen syyksilukeminen ollut mahdollista. A:lta on lisäksi puuttunut rikoksen syyksilukemisen edellyttämä tahallisuus.

7.2. A:n menettelyn arviointi

Rikoslain 30 luvun 2 §:n mukaan kilpailumenettelyrikoksesta on tuomittava rangaistukseen se, joka elinkeinotoiminnassa käyttää omaa tai toisen elinkeinotoimintaa koskevaa totuudenvastaista tai harhaanjohtavaa ilmaisua ja siten aiheuttaa toiselle elinkeinonharjoittajalle vahinkoa. Sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain 2 §:n 1 momentin mukaan elinkeinotoiminnassa ei saa käyttää totuudenvastaista tai harhaanjohtavaa ilmaisua, joka koskee omaa tai toisen elinkeinotoimintaa ja on omiaan vaikuttamaan hyödykkeen kysyntään tai tarjontaan taikka vahingoittamaan toisen elinkeinotoimintaa. Saman lain 9 §:n 2 momentissa säädetään, että joka menettelemällä tahallaan 2 §:n 1 momentin vastaisesti tekee rikoslain 30 luvun 2 §:ssä tarkoitetun rikoksen, tuomitaan kilpailumenettelyrikoksesta rikoslain mukaan.

Niin kuin rikoslain 30 luvun 2 §:n säätämiseen johtaneissa lain esitöissä (HE 66/1988 vp s. 81 - 82) on todettu, kilpailumenettelyrikos liittyy elinkeinotoiminnassa käytettyyn viestintään, kuten markkinointirikoskin. Tällainen viestintä voi periaatteessa koskea mitä seikkaa tahansa ja olla osoitettu kenelle tahansa. Säännöksen rangaistavuus ei rajoitu pelkästään kilpailusuhteisiin, vaan rikos voi kohdistua myös esimerkiksi valmistus- tai myyntiportaassa joko ylempänä tai alempana olevaan elinkeinonharjoittajaan.

Sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain 2 §:n säätämiseen johtaneissa esitöissä (HE 114/1978 vp s. 12) on puolestaan lausuttu, että totuudenvastainen tai harhaanjohtava ilmaisu voi kohdistua esimerkiksi tavaran laatuun, hintaan, pakkaukseen, alkuperään, käyttötarkoitukseen, tavaramerkkeihin tai muihin teollisoikeuksiin sekä yleensä kaikenlaisiin hyödykettä koskeviin seikkoihin, jotka ovat hyödykkeen hankkimista suunnittelevan kannalta tarpeellisia. Kilpailumenettelyrikoksena rangaistavana mainitunlaista ilmaisua voidaan pitää vain silloin, mikäli se vahingoittaa toisen elinkeinotoimintaa. Vahingoittaminen voi ilmetä esimerkiksi menetetyn good will´in muodossa.

Ohjelmistoyhtiöt ovat vedonneet siihen, että A:n menettelystä oli niille aiheutunut vahinkoa tekijänoikeuskorvauksien menetyksenä sekä tuotteiden menekin ja maineen vähenemisenä.

Ohjelmistoyhtiöiden tyydyttyä tältä osin käräjäoikeuden tuomioon on A:n menettelyn arvioinnin perustana käräjäoikeuden syyksilukeminen.

A on pakannut uudelleen sellaisia ohjelmatuotteita, joiden ohjelmistovalmistajat ovat tarkoittaneet tulevan jakeluun päivitys- ja tuotevaihto-ohjelmina sekä korjauslevykesarjoina. Pakkaukset A on varustanut valmistamillaan ohjelmistovalmistajien tuotenimikkeitä koskevilla tarroilla. Hän on näin pyrkinyt saamaan aikaan käsityksen, että kysymys olisi ohjelmistovalmistajan sellaisenaan markkinoille saattamista ja tavanomaiseen jakeluun tarkoittamista tuotteista. Tällä tavoin muuntelemiaan tuotteita A on myynyt tuomatta esiin oikeaa asiantilaa. A on siten jälleenmyyjänä käyttänyt tuotteiden pakkauksissa ohjelmistoyhtiöiden elinkeinotoimintaa koskevaa harhaanjohtavaa ilmaisua. Tähän arviointiin ei vaikuta se, että niin kuin edellä on todettu, kyseisten ohjelmakappaleiden myynti ei sinänsä ole loukannut ohjelmistoyhtiöiden tekijänoikeutta. Kyseiset tietokoneohjelmat eivät tosin sinänsä ole poikenneet ensiasennustarkoituksia varten markkinoille saatetuista tietokoneohjelmista, mutta A on voinut myydä valmistamiaan ohjelmatuotteita tuntuvasti halvemmalla hinnalla kuin vastaavia, ohjelmistovalmistajien ensiasennustarkoituksia varten markkinoille saattamia ohjelmatuotteita myyneet jälleenmyyjät.

A:n menettelyn johdosta on ohjelmistoyhtiöiden ensiasennustarkoituksia varten myyntiin saattamien ohjelmatuotteiden menekki pienentynyt. Ilmeisenä voidaan myös pitää, että A:n menettelyn johdosta hänen muuntelunsa kohteeksi joutuneiden ohjelmistoyhtiöiden tuotteiden maine on ainakin jossakin määrin kärsinyt asiakkaiden keskuudessa. Näistä syistä voidaan katsoa, että yhtiöille on aiheutunut A:n menettelystä vahinkoa.

Tietokoneohjelmakaupan ammattilaisena ja alalta saamansa kokemuksen perusteella A:n on täytynyt tietää toimiensa olevan harhaanjohtavia ja aiheuttavan ohjelmistoyhtiöille vahinkoa.

Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että A on syyllistynyt rikoslain 30 luvun 2 §:ssä tarkoitettuun kilpailumenettelyrikokseen.

8. Rangaistus

Korkein oikeus muuttaa hovioikeuden tuomiota siten, että hovioikeuden hylättyä syytteen tekijänoikeusrikoksesta kokonaan A:n syyksi luetaan tekijänoikeusrikos siltä osin kuin hän on myynyt 74 erillistä lisenssiasiakirjaa ja että hovioikeuden syyksilukeman 43 petoksen asemesta A:n katsotaan syyllistyneen 42 petokseen. Korkein oikeus katsoo, että hovioikeuden tuomitsema rangaistusseuraamus on sellaisenaan sen syyksi lukemien rikosten osalta rikoslain 6 luvun 1 §:ssä ja 7 luvun 5 §:ssä tarkoitetulla tavalla oikeudenmukaisessa suhteessa rikosten vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen sekä rikoksista ilmenevään tekijän syyllisyyteen ja rikosten lukumäärän, vakavuuteen ja keskinäiseen yhteyteen. Tekijänoikeusrikoksen syyksilukeminen merkitsee niin vakavaa lisäystä A:n rikoksiin, että sen vuoksi rangaistusta korotetaan.

9. Vahingonkorvaus

Alemmat oikeudet ovat katsoneet, että petosten asianomistajille aiheutuneena vahinkona voitiin pitää sitä määrää, jonka asianomistajat olivat maksaneet muunnellusta tuotteesta A:n yhtiölle. Asiassa ei ole kuitenkaan esitetty selvitystä siitä, että A:n yhtiön kanssa tehtyjä kauppoja olisi purettu. A:n ei ole katsottu ohjelmistotuotteita myydessään rikkoneen tekijänoikeuslakia muutoin kuin mainittujen erillisten lisenssiasiakirjojen osalta. Asianomistajat ovat saaneet tai ilmeisesti ainakin voineet saada mainittuja kahta poikkeusta lukuun ottamatta ostamansa tietokoneohjelmat asennetuiksi tietokoneilleen. Ohjelmat ovat siten olleet käyttökelpoisia ja ainakin pääosa asianomistajista on asiassa esitetyn selvityksen mukaan myös käyttänyt hankkimiaan ohjelmia ja ohjelmistoja, osa vielä pitkähkön aikaa. Asianomistajilla ei ole kuitenkaan ollut mahdollisuutta saada ohjelmistoyhtiöiden tuotetukea eikä päivitysversioita. Asianomistajien ostamien tuotteiden arvo on siten ollut vähäisempi kuin mitä he ovat ostaessaan luulleet. Tästä asianomistajille on aiheutunut korvattavaa vahinkoa. Vahingon määrää ei kuitenkaan voida perustaa asianomistajien maksamaan kauppahintaan, vaan se on, koska muuta selvitystä vahingosta ei ole esitetty, arvioitava oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 6 §:n nojalla. Se seikka, että A on myöntänyt vaadittujen vahingonkorvausten enimmäismäärät, ei ole esteenä korvausten mainittuun arviointiin. Ottaen huomioon, että tietokoneohjelmia on ollut edellä kerrotuin tavoin mahdollisuus käyttää, Korkein oikeus arvioi vahingon määräksi 20 prosenttia siitä määrästä, jonka kukin asianomistaja on ostamastaan tuotteesta maksanut.

Tällä perusteella Korkein oikeus alensi A:n maksettavaksi tuomittua vahingonkorvausta 18 asianomistajan osalta.

Yhden asianomistajan osalta Korkein oikeus pysytti alempien oikeuksien tuomitseman korvauksen, joka perustui normaalien ohjelmien ja ostettujen ohjelmien väliseen hinnaneroon.

Siltä osin kuin oli kysymys erillisten lisenssiasiakirjojen luovutuksesta, A:n yhtiön jälleenmyyjille aiheutuneesta vahingosta sekä siitä vahingosta, joka oli aiheutunut niistä tietokoneohjelmista, joita ei ollut voitu asentaa asianomistajien tietokoneille, ei ollut aihetta poiketa alempien oikeuksien korvausvelvollisuutta koskevasta arviosta.

Hovioikeuden tuomiota ei tällä perusteella muutettu viidelle asianomistajalle tuomitun vahingonkorvauksen osalta.

Syyte petoksesta on erääseen asianomistajaan kohdistetuksi väitetyn petoksen osalta kokonaan hylätty. Korkein oikeus hylkäsi myös tuossa syytteessä tarkoitettuun petokseen perustuvan vahingonkorvausvaatimuksen.

Tuomiolauselma

Muutokset hovioikeuden tuomioon:

A:n syyksi luetaan 1.1.1993 - 12.12.1994 tehdyt tekijänoikeusrikos tekijänoikeuslain 2 §:n ja 56 §:n (442/1984) nojalla sekä 42 petosta.

A tuomitaan 1 vuoden 2 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen, jonka koetusaika on alkanut 27.3.1998 ja päättynyt 31.3.2000.

Muilta osin hovioikeuden tuomiota ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Erkki-Juhani Taipale, Mikko Tulokas (eri mieltä), Kari Kitunen (eri mieltä), Pauliine Koskelo (eri mieltä) ja Mikko Könkkölä. Esittelijät Jussi Karttunen (kohdat 1-3) ja Jukka-Pekka Salonen (mietintö) (kohdat 4-7 sekä rangaistuksen mittaaminen, menettämisseuraamukset, korvaukset ja oikeudenkäyntikulut).

Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Määräaikainen vanhempi oikeussihteeri Salonen: Mietintöni poikkeaa Korkeimman oikeuden tuomiosta seuraavalla tavalla.

Kohdassa 4 mietintöni on Korkeimman oikeuden perustelujen mukainen kohdan 4.1. ja kohdan 4.2. kahden ensimmäisen kappaleen osalta. Sen jälkeen Korkein oikeus lausunee seuraavaa.

Syytteessä mainitut A:n yhtiön asiakkaina olleet asianomistajat ovat pääosin hankkineet tietokoneohjelmia käyttääkseen niitä ohjelmien käyttötarkoituksen mukaisesti omissa tietokoneissaan. Korkeimman oikeuden perustelujen kohdassa 1 on katsottu, ettei A:n menettely ole ollut tekijänoikeuslain vastaista muutoin kuin erillisten lisenssiasiakirjojen luovutusten osalta. Asiassa ei ole myöskään edes väitetty, että niillä asianomistajilla, joille tietokoneohjelmia on myyty tekijänoikeuslakia rikkomatta, ei olisi oikeutta käyttää hankkimiaan ohjelmia. Tässä tapauksessa asianomistajat, jäljempänä mainittuja poikkeuksia lukuun ottamatta, ovat saaneet A:n yhtiöltä sinänsä toimivat ja heidän käyttötarkoitustaan vastaavat tietokoneohjelmat, joita he myös ovat käyttäneet omissa tietokoneissaan. Heille ei siten ole aiheutunut tietokoneohjelmien kaupoissa välitöntä taloudellista vahinkoa. Kyseisille asianomistajille luovutetut tietokoneohjelmat eivät sinänsä ole poikenneet siitä, mitä nämä ovat olettaneetkin ostaneensa. Näin ollen pelkästään siitä, että asianomistajat ovat saaneet tietokoneohjelmasta toisenlaiseen jakelutarkoitukseen kuin tavanomaiseen jälleenmyyntiin aiotun kappaleen, ei voida päätellä, että heille olisi syntynyt taloudellisen asemansa kannalta merkityksellinen taloudellisen tappion vaara. Tässä arvioinnissa voidaan ottaa huomioon myös se, että A:n yhtiö on myynyt tietokoneohjelmat tuntuvasti halvemmalla hinnalla kuin vastaavien tietokoneohjelmien ensiasennusversioita kaupitelleet muut myyjät.

Jotta asiassa petoksen tunnusmerkistö täyttyisi, on näin ollen tullut kunkin asianomistajan kohdalla osoittaa se, että asianomistajalle on aiheutunut petoksen tunnusmerkistön edellyttämä taloudellinen vahinko.

A on syyllistynyt tekijänoikeusrikokseen siltä osin kuin hän on myynyt lisenssiasiakirjoja lisäkäyttöoikeuksina Lemminkäinen Oy:lle ja Insinööritoimisto Olof Granlund Oy:lle. Koska mainitut yhtiöt eivät ole todellisuudessa saaneet kaupan kohteina olleiden lisenssiasiakirjojen mukaisia lisäkäyttöoikeuksia, on niille aiheutunut taloudellista vahinkoa.

Hakaniemen Metalli Oy on ilmoittanut, etteivät sille ensiasennusohjelmina myydyt viisi päivitysohjelmaa olleet asentuneet ilman aikaisempaa ohjelmaversiota. Oy Matkahuolto Ab on puolestaan ilmoittanut, ettei sen A:n yhtiöstä hankkimaa tietokoneohjelmaa ollut voitu asentaa, koska ensiasennusversiona myyty päivitysversio oli vaatinut enemmän kovalevytilaa kuin mitä normaali ensiasennusohjelma olisi vaatinut. Molemmat asianomistajat olivat joutuneet hankkimaan uudet tietokoneohjelmat muualta, joten niille on aiheutunut A:n menettelystä vahinkoa.

Mitä tulee ohjelmistoyhtiöiden neuvonnan ja palvelutuen saamatta jäämiseen, ei asiassa ole näytetty, että asianomistajille olisi aiheutunut näiden etuuksien saamatta jäämisestä petoksen tunnusmerkistön kannalta merkityksellistä vahinkoa. Tässä arvioinnissa tulee ottaa huomioon, että myös A:n yhtiö on tarjonnut asiakkailleen neuvontaa ja palvelutukea.

Eräät asianomistajat ovat ilmoittaneet kärsineensä vahinkoa sen vuoksi, että A:n ensiasennusohjelmina myymien päivitysohjelmien edelleen päivittäminen ei ollut ollut mahdollista, koska päivitysversion hankkiminen ja käyttäminen oli edellyttänyt sitä, että asiakkaalla oli ennestään ohjelmasta tavanomaista jälleenmyyntijakelua varten markkinoille saatettu kappale. A on puolestaan vedonnut siihen, että päivitysversioita ohjelmiin oli ollut saatavissa ainakin A:n yhtiöstä.

Ohjelmistovalmistajat tarjoavat usein tietokoneohjelmien edelleen kehiteltyjä päivitysversioita ostettavaksi ensiasennustarkoituksiin myytävää tuotetta halvemmalla hinnalla niille, joilla jo on käytössään kyseisen tietokoneohjelman aikaisempi versio. Mahdollisuudella hankkia päivitysversio ensiasennustarkoituksiin myytävää tuotetta edullisemmalla hinnalla on ostajalle taloudellista arvoa, joskaan ostajan hankkiessa ensiasennustuotteen ei välttämättä ole vielä tiedossa, valmistetaanko kyseisestä tietokoneohjelmasta jatkossa markkinoille uusi versio vaiko ei. Selvänä ei voida pitää myöskään sitä, että ensiasennustuotteen ostaja tulisi ilman muuta hankkimaan myös ohjelman tulevan päivitysversion. Arvioitaessa siten näiltä osin petoksen edellyttämän vahinkotunnusmerkistön täyttymistä tulee huomiota kiinnittää siihen, onko asiassa esitetty selvitystä ostettujen tietokoneohjelmien päivitysversioista ja siitä, että asianomistajat myös ovat olleet hankkimassa tällaisia ohjelmaversioita. Mainitunlaista selvitystä asiassa on esitetty B:n, H:n, Labema Oy:n, Vansoft Ltd Oy:n ja Oy Vaara & Partners Haveriasioimisto Ab:n osalta. Tämän selvityksen perusteella näille asianomistajille voidaan katsoa aiheutuneen A:n menettelystä taloudellista vahinkoa.

Edellä olevan perusteella Korkein oikeus katsonee selvitetyksi, että A on syyllistynyt petoksiin siltä osin kuin hän on myynyt käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevin tavoin

- B:lle päivitysohjelman,

- H:lle Microsoft 4.2 -ohjelmiston,

- Lemminkäinen Oyj:lle 51 lisenssiasiakirjaa,

- Insinööritoimisto Olof Granlund Oy:lle yhdeksän lisenssiasiakirjaa,

- Hakaniemen Metalli Oy:lle viisi päivitysohjelmaa,

- Oy Matkahuolto Ab:lle Microsoft Excel 5.0 a FI -ohjelman päivitysversion,

- Oy Suomen FD-Market Ltd:lle viisi tietokoneohjelmaa,

- Vakka-Suomen Puhelin Oy:lle 27 tietokoneohjelmaa,

- Labema Oy:lle kaksi tietokoneohjelmaa,

- Oy Vaara & Partners Haveriasioimisto Ab:lle kolme Microsoft Office 4.2 -ohjelmistoa ja kaksi Micrsoft Win/Word 6.0 -ohjelmaa ja

- Oy Vansoft Ltd:lle kaksi tietokoneohjelmaa.

Tämän vuoksi Korkein oikeus katsonee A:n syyllistyneen 11 petokseen.

Sitä vastoin Korkein oikeus katsonee jääneen näyttämättä, että jäljempänä mainituille asianomistajille olisi A:n menettelystä aiheutunut sellaista vahinkoa, jota petoksen tunnusmerkistön täyttyminen edellyttää:

- A. Ahlström Oy,

- AWA Advanced Warehouse Automation Oy,

- AE Automation Experts Oy,

- Bitman Oy,

- Savon Teknia Oy,

- Fundia Betoniteräkset Oy,

- Hollola Armarium Oy,

- Huber Talotekniikka Oy,

- H siltä osin kuin hänelle on myyty ilman käyttö- opaskirjoja ja käyttöoikeustodistuksia pelkät disketit Microsoft Win/Access 1.1., Win Visual BasicPro 3.0 ja Norton Utilities V 4.5 -ohjelmiin,

- J,

- Kaisis Oy,

- Kalustesampo Jokihaara,

- SK,

- TK,

- MK,

- Konecranes Nordic Oy,

- AK,

- L,

- Lemminkäinen Oyj siltä osin kuin sille on myyty Microsoft Office 4.2 -ohjelmisto, joka oli koottu 4.0 -version pohjalta,

- Oy Matkahuolto Ab siltä osin kuin sille on myyty toinen tietokoneohjelma, jota ei ollut tarkoitettu jälleenmyyntiin,

- Mikkelin asuntokeskus Oy,

- O,

- Oriveden Yrtec Oy,

- P,

- Sermet Oy,

- Skanska Oy,

- Suomen elokuva-arkisto,

- Stowe Woodward Finland Oy,

- S,

- JT,

- Turun Neurolaboratorio Oy,

- U,

- Oy Vaara & Partners Haveriasioimisto Ab siltä osin kuin sille on myyty kaksi MS Access 2.0 -ohjelmaa,

- W ja

- Tecnomen Oy.

Mainittujen asianomistajien osalta Korkein oikeus katsonee siten jääneen näyttämättä, että A olisi menettelyllään syyllistynyt petoksiin.

V:n osalta olen Korkeimman oikeuden tuomiosta ilmenevällä kannalla, joten myöskään hänen osaltaan A ei ole syyllistynyt petokseen.

Kohdassa 5.3 mietintöni on ensimmäisen kappaleen osalta Korkeimman oikeuden perustelujen mukainen. Sen jälkeen Korkein oikeus lausunee seuraavaa:

A on myynyt ja tarjonnut yleisölle myytäväksi 38 ohjelmistovalmistajan pakkaamaa esittelytuotetta, joita valmistaja ei ollut tarkoittanut vähittäismyyntiin ja joiden pakkauslaatikosta A on poistanut merkinnän siitä, että kysymyksessä on ollut esittelytuote tarkoituksin myydä tuotteet, jotka ovat olleet muuten muuntelemattomia, edelleen normaaleina ensiasennustuotteina. A:n menettelyn johdosta pakkauksen päällys ei ole enää välittänyt pakkauksen sisältämän ohjelmistotuotteen ominaisuuksista sitä tietoa, joka tuotteen valmistajalla on ollut tarkoitus tuotteesta antaa. Sillä seikalla, onko pakkauksen sisältämä ohjelmistotuote ollut ensiasennustuote, ohjelman päivitysversio tai yksinomaan esittelykäyttöön tarkoitettu ohjelma, on ollut ostajien kannalta oikeudellista merkitystä. Kyseisten pakkausten päällyksiä tarroittamalla A on siten väärennysrikoksen tunnusmerkistön tarkoittamalla tavalla harhautustarkoituksessa muuntanut todistusmerkitystä omaavia pakkauslaatikoita. A on tällä menettelyllään syyllistynyt väärennykseen.

A:n on lisäksi väitetty syyllistyneen väärennysrikokseen muun muassa siten, että hän on tarroittamalla muunnellut 204 MS Office 4.0 Trade-Up ohjelmistoversion alkuperäistä pakkauslaatikkoa. A on vaihtanut kyseisten pakkausten alunperin sisältämän ohjelmistotuotteen toiseksi ja myynyt sitä MS Office 4.2 -versiona. Koska ohjelmistovalmistaja on tarkoittanut pakkauslaatikon päällyksen merkinnöillä välittää tietoa vain pakkauksen alkuperäisestä sisällöstä, A:n ei voida katsoa väärennyksen tunnusmerkistössä tarkoitetulla tavalla syyllistyneen asiakirjan tai muun todistuskappaleen väärentämiseen pelkästään pakkauslaatikon sisältöä koskevia merkintöjä muuntamalla ja pakkausta edellä kuvatulla tavalla hyödyntämällä. Sillä seikalla, että hänen pakkauksiin tekemänsä merkinnät eivät kaikilta osin ole vastanneet sitä tuotetta, joka todellisuudessa on myyty, ei ole väärennyksen syyksilukemisen kannalta merkitystä. Rangaistusvaatimus on siten näiden pakkauslaatikoiden osalta hylättävä. Rangaistusvaatimus on hylättävä myös siltä osin kuin A on ohjelmistoyhtiöiden tuotteisiin merkitsemien rajoitusten ja tietojen peittämiseksi tarroittanut hänen eri tavoin sisällöltään muuttamiaan 100:a muuta ohjelmistotuotepakkausta.

Rangaistusseuraamuksen osalta Korkein oikeus lausunee seuraavaa.

Korkein oikeus muuttaa hovioikeuden tuomiota siten, että hovioikeuden hylättyä syytteen tekijänoikeusrikoksesta kokonaan A:n syyksi luetaan tekijänoikeusrikos siltä osin kuin hän on myynyt 74 erillistä lisenssiasiakirjaa ja väärennys myös siltä osin kuin A on muunnellut 38 esittelytuotteen pakkauslaatikkoa. Hovioikeuden syyksilukeman 43 petoksen asemesta A:n katsotaan syyllistyneen 11 petokseen. Korkein oikeus katsoo, että hovioikeuden tuomitsema rangaistusseuraamus on sellaisenaan sen syyksi lukemien rikosten osalta rikoslain 6 luvun 1 §:ssä ja 7 luvun 5 §:ssä tarkoitetulla tavalla oikeudenmukaisessa suhteessa rikosten vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen sekä rikoksista ilmenevään tekijän syyllisyyteen ja rikosten lukumäärän, vakavuuteen ja keskinäiseen yhteyteen. Tekijänoikeusrikoksen syyksilukeminen ja edellä mainittujen pakkauslaatikoiden muuntelun lukeminen A:n syyksi väärennyksenä merkitsevät kuitenkin niin vakavaa lisäystä hänen rikoksiinsa, että sen vuoksi hänelle tuomittu ehdollinen vankeusrangaistus on korotettava 1 vuodeksi 2 kuukaudeksi.

Vahingonkorvausten perustelujen osalta Korkein oikeus lausunee seuraavaa.

Siltä osin kuin syyte petoksesta on hylätty, ei asianomistajilla ole oikeutta saada A:lta vaadittua mainittuun rikokseen perustuvaa vahingonkorvausta.

Siltä osin kuin A on syyllistynyt petokseen, on peruste korvausvelvollisuudelle olemassa. Korvattavan vahingon määrän osalta on mietintöni Korkeimman oikeuden tuomion mukainen siltä osin kuin on kysymys erillisten lisenssiasiakirjojen luovutuksesta ja A:n yhtiön jälleenmyyjille aiheutuneesta vahingosta sekä siitä vahingosta, joka on aiheutunut niistä tietokoneohjelmista, joita ei ole voitu asentaa asianomistajien tietokoneille, suoritettavasta vahingonkorvauksesta. Muiden asianomistajien kohdalla ei korvattavana vahinkona voida pitää asianomistajien maksamaa kauppahintaa, koska tietokoneohjelmat ovat sinänsä olleet käyttökelpoisia ja myös olleet asianomistajien käytössä, vaan lähtökohdaksi on otettava asianomaisen tietokoneohjelman uuden version päivitys- ja ensiasennustuotteen välinen arvioitu hinnanerotus. Tämän vuoksi Korkein oikeus velvoittanee A:n suorittamaan vahingonkorvauksia edellä luetelluille 11 asianomistajalle, joille A:n on katsottu aiheuttaneen taloudellista vahinkoa myymällä näille tietokoneohjelmia tai lisenssiasiakirjoja.

Muiden asianomistajien osalta Korkein oikeus hylännee kaikki korvausvaatimukset.

Oikeusneuvos Koskelo: Kohdassa 1 erimielisyyteni koskee ratkaisun perusteluja seuraavien kohtien osalta. Kaikilta muilta osin olen Korkeimman oikeuden tuomiosta ilmenevällä kannalla.

Kohta 1.5.4. Muut levittämisoikeuden loukkaamiseen liittyvät kysymykset

Tältä osin lausun seuraavan:

Niin kuin käräjäoikeuden tuomiossa on todettu, A on poistanut hankkimiinsa päivitys- ja tuotevaihto-ohjelmapaketteihin kuuluneita lisenssikortteja sekä luovuttanut ja tarjonnut niitä edelleen luovutettavaksi tietokoneohjelmien lisäkäyttöoikeuksiin oikeuttavina asiakirjoina. Teko on käsittänyt yhteensä 74 erillistä lisenssiasiakirjaa.

Tekijänoikeuslain 56 §:n 1 kohdan (442/1984) mukaan tekijänoikeusrikokseen syyllistyy se, joka tahallaan ansiotarkoituksessa valmistaa teoksesta kappaleen tai saattaa teoksen yleisön saataviin vastoin tekijänoikeuslakia. Lain 2 §:n 3 momentin mukaan teoksen saattamisella yleisön saataviin tarkoitetaan sitä, että teoksen kappale tarjotaan myytäväksi, vuokrattavaksi tai lainattavaksi taikka sitä muutoin levitetään yleisön keskuuteen.

Kuten edellä on todettu, luovuttamalla lisenssiasiakirjoja erikseen, ilman ohjelmatallenteita, A on aikaansaanut asiakkaissa sen käsityksen, että asiakirja tuotti heille ohjelmien lisäkäyttöoikeuksia, toisin sanoen oikeuden valmistaa asiakkaalla ennestään olleesta ohjelmasta lisäkappaleita käyttöä varten. A:n menettely on näin ollen hänen tietensä johtanut teoskappaleiden valmistukseen ilman oikeudenhaltijan lupaa. Rikosoikeudellisen arvioinnin kannalta ei ole perusteltua tehdä eroa sen suhteen, onko A itse suorittanut kyseisen valmistustoimen ja luovuttanut ohjelmakappaleen vai onko hän, kuten tässä, luovuttanut asiakirjan, jonka perusteella asiakas on saatu suorittamaan valmistustoimi. Tekotavat rinnastuvat asiallisesti toisiinsa. A:n edellä kuvatussa menettelyssä on siten kysymys tekijänoikeuslain 2 §:n 3 momentissa tarkoitetusta muunlaisesta levittämisestä, jolla lain 56 §:n 1 kohdassa (442/84) tarkoitetuin tavoin on ilman oikeudenhaltijan suostumusta ja siten vastoin lakia saatettu teos yleisön saataviin.

Näin ollen katson, että A on mainittujen 74 lisenssiasiakirjan luovutuksen osalta syyllistynyt tekijänoikeusrikokseen.

Kun otetaan huomioon, että A on myynyt lisenssiasiakirjat liiketoimintansa yhteydessä ansiotarkoituksessa ja että hänen toimintaansa voidaan pitää laajamittaisena ja suunnitelmallisena, on hänen tekoaan pidettävä tekohetkellä voimassa olleen tekijänoikeuslain 56 §:ssä (442/1984) tarkoitetulla tavalla törkeänä. Samoilla perusteilla A:n menettely on ollut voimassa olevan, 1.9.1995 voimaan tulleen rikoslain 49 luvun 1 §:n mukaisesti omiaan aiheuttamaan loukattujen oikeuksien haltijoille huomattavaa haittaa tai vahinkoa, joten hänen tekoaan voidaan arvioida myös mainitun lainkohdan mukaisena tekijänoikeusrikoksena. Rikokseen on sovellettava tekohetken lakia, koska voimassa oleva laki ei johda syytetyn kannalta lievempään lopputulokseen.

1.6. Valmistusoikeuden loukkaaminen

Siltä osin kuin kysymys on 74 erillisen lisenssiasiakirjan luovutuksesta, olen edellä kohdassa 1.5.4. katsonut, että A on tuomittava tekijänoikeusrikoksesta tekijänä. Korkeimman oikeuden perustelujen kohdan 1.6. viidennen, kuudennen ja seitsemännen kappaleen sijasta lausuntoni ilmenee siten yllä olevasta kohdasta 1.5.4.

Muilta osin olen kohdan 1.6. osalta samaa mieltä kuin enemmistö.

Kohta 4. Petokset

Tältä osin hyväksyn mietinnön.

Rangaistusseuraamuksen osalta totean, että vaikka luenkin A:n syyksi petoksia vähemmän kuin enemmistö, katson siitä huolimatta Korkeimman oikeuden tuomion mukaisen 1 vuoden 2 kuukauden ehdollisen rangaistuksen olevan oikeudenmukainen seuraamus hänen syykseen luetuista rikoksista.

Vahingonkorvausten osalta hyväksyn mietinnön.

Oikeusneuvos Kitunen: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Koskelo kohdan 4 petosten, rangaistusseuraamuksen ja vahingonkorvausten osalta.

Oikeusneuvos Tulokas: Ydinkysymyksen tekijänoikeusrikosta koskevan syytteen osalta muodostaa se, millainen A:n oikeusasema on ollut suhteessa tekijänoikeuden haltijoihin. Merkitystä on tällöin asiaan sovellettavalla levitysoikeuden raukeamista koskevalla tekijänoikeuslain 23 §:n 1 momentilla (7.5.1993/418) ja siihen liittyen rajanvedolla teoskappaleen pysyvän luovutuksen ja käyttöoikeuden välillä. Näiltä osin käsitykseni eroaa enemmistön kannasta.

Tekijällä on tekijänoikeuslain 2 §:n 1 momentin mukaan yksinomainen oikeus määrätä teoksesta valmistamalla siitä kappaleita ja saattamalla se yleisön saataviin. Tekijän asiana on määrätä millä tavoin ja missä muodossa se tapahtuu. Nyt kysymyksessä olevien tietokoneohjelmien tekijänoikeuden haltijat ovat hyödyntäneet oikeuttaan luovuttamalla korvausta vastaan käyttöoikeuden ohjelmatuotepaketteihin, jotka sisältävät teoskappaleen valmistamiseen tarvittavan levykkeen, asennus- ja käyttöohjeet sekä käyttöoikeustodistuksen. Yleensä tuotekokonaisuuteen sisältyy lisäksi mahdollisuus saada edullisin ehdoin päivitys- ja tuotevaihto-ohjelmia. Tätä varten toimitettuja levykkeitä ei ole tarkoitettu eikä laskettu liikkeeseen luovutettavaksi muille kuin niihin oikeutetuille ohjelman käyttöoikeuden haltijoille. Vapaaseen vaihdantaan ei ole tarkoitettu myöskään korjaus- ja esittelylevykkeitä.

Käyttöoikeuden luovutuksen ehdot ilmenevät tuotepakkauksista ja luovutuksen yhteydessä annettavista asiakirjoista. Käyttöoikeuteen perustuva sopimusmalli on yleisesti tunnettu ja vakiintunut tietokoneohjelmien jakelussa. Itse asiassa ohjelman luovutus käyttäjälle on luonteeltaan käyttöoikeussopimus jo tekijänoikeuslain perusteella. Tämä ilmenee nykyisin tekijänoikeuslain 25j §:stä, jonka mukaan tietokoneohjelman laillisesti hankkinut henkilö saa valmistaa ohjelmasta sellaiset kappaleet, jotka ovat tarpeen ohjelman käyttämiseksi aiottuun tarkoitukseen. Myös varmuuskappaleen tekeminen on luvallista, jos se on tarpeen ohjelman käytön kannalta. Tietokoneohjelmien osalta teoskappaleiden valmistaminen on siten rajoitettu palvelemaan yksinomaan ohjelman loppukäyttäjän käyttötarpeita. Laajempi oikeus kappaleiden valmistamiseen olisikin omiaan olennaisesti kaventamaan tekijänoikeuden merkitystä ja vaikeuttamaan tuotteiden jakelua.

Edellä mainittua taustaa vasten on ilmeistä, ettei levitysoikeuden raukeamista koskeva yleissäännös sovellu sopimuksiin, joiden pääsisältönä on se, että loppukäyttäjä voi omassa tietokoneessaan käytettäväksi valmistaa tekijänoikeuden suojaamasta ohjelmasta teoskappaleen. Kysymys on luovutetun oikeuden sisältöä ja oikeussuhteen tarkoitusta silmälläpitäen tosiasiallisesti nimenomaan käyttöoikeussopimuksesta, koska muunlaiset ohjelman hyödyntämismahdollisuudet on jo lailla rajoitettu.

A on käräjäoikeuden tuomiossa kerrotuin tavoin pakannut haltuunsa saamansa rajoitettuun käyttöön tarkoitetut levykkeet uusiin pakkauksiin pyrkimyksenään erehdyttää ostajat hankkimaan ne alkuperäisinä käyttöoikeudella laillisesti luovutettavina tuotteina eli niin sanottuina "täysinä tuotteina". Menettelyllään A on loukannut tekijänoikeuden haltijoiden yksinoikeutta määrätä siitä, millä tavoin, missä muodossa ja millaisina tuotteina tai tuotekokonaisuuksina ohjelmat saatetaan markkinoille. A on lisäksi käräjäoikeuden tuomiossa mainituin tavoin syyllistynyt tekijänoikeuslain vastaiseen teoskappaleiden valmistamiseen.

Hyväksyn käräjäoikeuden syyksilukemisen tekijänoikeusrikoksen osalta ja muissakin kohdin lukuunottamatta syytettä väärennyksestä, jonka osalta olen samalla kannalla kuin Korkeimman oikeuden enemmistö. Seuraamusharkinnan osalta pidän tuomittua rangaistusta liian lievänä. Kysymys on laajamittaisesta ja suunnitelmallisesta rikoskokonaisuudesta, jossa on loukattu monen tahon lailla suojattuja oikeuksia tavoiteltaessa huomattavaa taloudellista hyötyä. Teot osoittavat, ettei A suinkaan ole erehtynyt tekijänoikeuslain tai muunkaan lainsäädännön sisällöstä, vaan rikokset ovat tahallisia ja tarkoituksellisia.

Korotan A:n vankeusrangaistuksen kahdeksi vuodeksi vankeutta. Rangaistus on ehdoton.

Myös asiakkaille tuomittujen vahingonkorvausten osalta päädyn käräjäoikeuden kannalle.