21.3.2003

A:n oikeusapuhakemus Seinäjoen oikeusaputoimistolle

Seinäjoen oikeusaputoimistoon toimittamallaan hakemuksella A haki oikeusapua ja oikeudenkäyntiavustajan määräämistä Seinäjoen käräjäoikeuden lainvoimaisen tuomion 6.3.2002 purkamista koskevassa asiassa taannehtivasti 13.11.2002 lähtien.

Oikeusaputoimiston oikeusapupäätös 9.12.2002

Oikeusaputoimisto ei myöntänyt A:lle oikeusapua. Perusteluinaan oikeusaputoimisto lausui oikeusapulain 10 §:n 1 momenttiin viitaten, että oikeusapua ei voida myöntää sen jälkeen, kun tuomioistuimessa käsiteltävä asia on saanut lainvoiman. A:ta oli asian käräjäoikeuskäsittelyssä avustanut valtion varoilla yksityinen asianajaja. A oli tyytynyt käräjäoikeuden tuomioon. Näin A oli lähtökohtaisesti saanut sen oikeusavun, jota hänen oikeusturvansa edellyttää.

Oikeusaputoimisto lausui edelleen, että purkuhakemuksen tueksi ei ollut esitetty uutta näyttöä tai muitakaan seikkoja, joiden nojalla A:n oikeusturvan olisi voitu katsoa edellyttävän oikeusavun myöntämistä vielä uudelleen sen jälkeen, kun asia oli jo saanut lainvoiman.

A saattoi oikeusaputoimiston tekemän päätöksen oikeusaputoimistoon 18.12.2002 toimittamallaan ratkaisupyynnöllä Korkeimman oikeuden tutkittavaksi.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU

Korkein oikeus, joka hylkäsi purkuhakemuksen, lausui oikeusavun osalta, että oikeusaputoimisto ei ole myöntänyt A:lle oikeusapua lainvoiman saaneen tuomion purkamista koskevassa asiassa. Ratkaisua on perusteltu seuraavasti:

"Oikeusapua ei voida myöntää sen jälkeen, kun tuomioistuimessa käsiteltävä asia on saanut lainvoiman (oikeusapulain 10 § 1 momentti). Hakijaa on asian käräjäoikeuskäsittelyssä avustanut valtion varoilla yksityinen asianajaja. Hakija on tyytynyt käräjäoikeuden tuomioon. Näin hakija on lähtökohtaisesti saanut sen oikeusavun, jota hänen oikeusturvansa edellyttää. Purkuhakemuksen tueksi ei ole esitetty uutta näyttöä tai muitakaan seikkoja, joiden nojalla hakijan oikeusturvan voitaisiin katsoa edellyttävän oikeusavun myöntämistä vielä uudelleen sen jälkeen, kun asia on jo saanut lainvoiman."

Oikeusapulain 1 §:n 1 momentin mukaan oikeusapua annetaan valtion varoin henkilölle, joka tarvitsee asiantuntevaa apua oikeudellisissa asioissa ja joka taloudellisen asemansa vuoksi ei kykene itse suorittamaan sen hoitamisen vaatimia menoja. Tässä tai muussakaan lainkohdassa ei oikeusapulain soveltamispiirin ulkopuolelle ole rajattu ylimääräistä muutoksenhakua koskevia asioita, jotka ovat pääasiaan nähden itsenäisiä asioita ja joihin pääasiassa mahdollisesti myönnetty valtion varoin annetun oikeusavun etu ei ulotu. Siten se seikka, että rikosasia on saanut lainvoiman, ei muodosta oikeusapulain 10 §:n 1 momentissa tarkoitettua estettä oikeusavun saamiselle samaa rikosasiaa koskevassa purkuasiassa.

Arvioitaessa hakijan oikeusavun tarvetta ylimääräistä muutoksenhakua koskevassa asiassa sillä seikalla, että hakija on pääasiaa käsiteltäessä saanut oikeusapua ja määrätyn oikeusavustajan, ei saa olla ratkaisevaa merkitystä.

Oikeusavun yleisten ja taloudellisten edellytysten muutoin täyttyessä oikeusapulain 7 §:n mukaan oikeusapua ei kuitenkaan myönnetä, jos asialla on hakijalle vähäinen merkitys, se olisi selvästi tarkoituksetonta verrattuna hakijalle siitä koituvaan hyötyyn, asian ajaminen olisi oikeuden väärinkäyttämistä tai asia perustuu siirrettyyn oikeuteen ja on aihetta otaksua siirron tapahtuneen oikeusavun saamiseksi. Toisaalta lain 16 §:n mukaan oikeusaputoimisto ja asiaa käsittelevä tuomioistuin voivat päättää jo myönnetyn oikeusavun lakkaamisesta, jos myöhemmin havaitaan, että oikeusavun myöntämisedellytyksiä ei ole ollut tai ne ovat muuttuneet.

Oikeusapulain säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen (HE 82/2001) perusteluissa esitetään, että oikeusavun myöntämisvaiheessa oikeudenkäynnistä odotettavissa olevaan lopputulokseen tulisi kiinnittää huomiota vain silloin, kun kyse on ilmiselvästi perättömistä vaatimuksista. Perustelujen mukaan pääsääntö olisi edelleen, että oikeusavusta päätettäessä tulisi pidättäytyä ennakollisista kannanotoista pääasian menestymismahdollisuuksien suhteen.

Korkein oikeus katsoo, että A:n hakiessa oikeusapua hänen hakemustaan tuomion purkamisesta ei ole voitu pitää ilmiselvästi perusteettomana ja sellaisena, joka selvästi ei voi menestyä. Tämän vuoksi Korkein oikeus myöntää A:lle, jonka kuukausittainen käyttövara esitetyn selvityksen perusteella on 586,31 euroa, oikeusavun korvauksetta taannehtivasti 13.11.2002 lukien. Oikeusapuun kuuluvat oikeusapulain 4 §:ssä tarkoitetut etuudet ja 5 §:ssä tarkoitetut avustajan toimenpiteet. A:n yksityiseksi avustajaksi määrätään asianajaja B.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset presidentti Leif Sevón sekä oikeusneuvokset Erkki-Juhani Taipale, Kati Hidén (eri mieltä), Mikael Krogerus ja Pasi Aarnio (eri mieltä). Esittelijä Jukka-Pekka Salonen.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Oikeusneuvos Aarnio: Lainvoiman saaneen tuomion purkamista koskevan asian osalta olen Korkeimman oikeuden päätöksestä ilmenevällä kannalla. Erimielisyyteni koskee oikeusapua.

Oikeusaputoimisto ei ole myöntänyt A:lle oikeusapua tuomion purkamista koskevassa asiassa. Ratkaisua on perusteltu seuraavasti:

"Oikeusapua ei voida myöntää sen jälkeen, kun tuomioistuimessa käsiteltävä asia on saanut lainvoiman (oikeusapulaki 10 § 1 momentti). Hakijaa on asian käräjäoikeuskäsittelyssä avustanut valtion varoilla yksityinen asianajaja. Hakija on tyytynyt käräjäoikeuden tuomioon. Näin hakija on lähtökohtaisesti saanut sen oikeusavun, jota hänen oikeusturvansa edellyttää. Purkuhakemuksen tueksi ei ole esitetty uutta näyttöä tai muitakaan seikkoja, joiden nojalla hakijan oikeusturvan voitaisiin katsoa edellyttävän oikeusavun myöntämistä vielä uudelleen sen jälkeen, kun asia on jo saanut lainvoiman."

Oikeusapulain 1 §:n 1 momentin mukaan oikeusapua annetaan valtion varoin henkilölle, joka tarvitsee asiantuntevaa apua oikeudellisessa asiassa ja joka taloudellisen asemansa vuoksi ei kykene itse suorittamaan sen hoitamisen vaatimia menoja. Tässä tai muussakaan lainkohdassa ei oikeusapulain soveltamispiirin ulkopuolelle ole rajattu ylimääräistä muutoksenhakua koskevia asioita, jotka ovat pääasiaan nähden itsenäisiä asioita ja joihin pääasiassa mahdollisesti myönnetty valtion varoin annetun oikeusavun etu ei ulotu. Siten, toisin kuin oikeusapupäätöksen perusteluista voisi päätellä, se seikka, että rikosasia on saanut lainvoiman, ei muodosta oikeusapulain 10 §:n 1 momentissa tarkoitettua estettä oikeusavun saamiselle samaa rikosasiaa koskevassa purkuasiassa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että purkuhakemuksen kohteena olevalla tuomiolla ja sillä ratkaistun asian laadulla ei voisi muutoin olla merkitystä päätettäessä oikeusavun tarpeesta purkuasiassa. Erikseen kussakin yksittäistapauksessa joudutaan harkitsemaan myös se, voiko olla merkitystä sillä, että hakijalla on samaan asiaan liittyvässä aikaisemmassa oikeudenkäynnissä ollut avustaja tai asiamies. Oikeusapua ei kuitenkaan voida purkuasiassa evätä pelkästään sillä perusteella, että hakija on jo pääasiassa saanut oikeusapua valtion varoin.

Oikeusapulain 7 §:ään sisältyy säännös oikeusavun rajoituksista. Sen mukaan oikeusapua ei anneta esimerkiksi, jos asialla on hakijalle vähäinen merkitys (1 kohta) tai jos se olisi selvästi tarkoituksetonta verrattuna hakijalle siitä koituvaan hyötyyn (2 kohta). Viimeksi mainituista lainkohdista, samoin kuin lain 6 §:n 2 momentin 2 kohdasta, jossa kuvatuissa tilanteissa oikeusapuun ei kuulu avustajaa, ilmenee, että oikeusavusta päätettäessä tulee ottaa huomioon muun muassa sen asian merkitys, johon oikeusapua haetaan, samoin kuin arvioida, minkälaiseen ratkaisuun tuossa asiassa voidaan päätyä tai todennäköisesti tullaan päätymään. Oikeusapulain säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen (HE 82/2001 s. 85) perusteluissa toisaalta esitetään, että oikeudenkäynnistä odotettavissa olevaan lopputulokseen tulisi oikeusavun myöntämisvaiheessa kiinnittää huomiota lähinnä vain silloin, kun kyse on ilmiselvästi perättömistä vaatimuksista. Perustelujen mukaan pääsääntö olisi edelleen, että oikeusavusta päätettäessä tulisi pidättäytyä ennakollisista kannanotoista pääasian menestymismahdollisuuksien suhteen.

Oikeusavun rajoituksia koskevien säännösten soveltuvuus on parhaiten todettavissa pääasiaratkaisun yhteydessä. Oikeusapulain 16 §:n mukaan pääasiaa käsittelevä tuomioistuin voikin käsiteltävänään olevassa asiassa aina muuttaa oikeusapupäätöstä tai päättää oikeusavun lakkaamisesta, jos oikeusavun myöntämisedellytyksiä ei ole ollut olemassa tai ne ovat muuttuneet tai lakanneet. Ei kuitenkaan voida pitää tarkoituksenmukaisena, että tuomioistuimet joutuisivat ehkä useinkin ottamaan oma-aloitteisesti harkittavakseen kysymyksen oikeusapupäätöksen muuttamisesta tai oikeusavun lakkauttamisesta myös tilanteissa, joissa oikeusavun edellytyksiä ei alunperinkään ole ollut. Oikeusapulain 16 §:n säännös merkitsee jo sellaisenaan sitä, että myönteisen oikeusapupäätöksen ensivaiheessa saanut ei voi olla varma edun pysyvyydestä. Yleistä epävarmuutta on kuitenkin omiaan huomattavasti lisäämään sanotun säännöksen runsas soveltaminen, mihin voi käytännössä syntyä tarve, jos oikeusapu ensivaiheessa myönnetään silloinkin, kun rajoitussäännösten soveltaminen olisi todennäköisesti johtanut pyynnön hylkäämiseen.

Oikeusapulain mukaan oikeusapua haetaan oikeusaputoimistolta, joka pääsäännön mukaan myös päättää sen myöntämisestä. Vaikka oikeusavun rajoittamista tarkoittavia säännöksiä on lain esityöt huomioon ottaen ehkä syytä soveltaa pidättyvästi ennen tuomioistuinkäsittelyä, nuo säännökset ovat kuitenkin osa oikeusapulakia, jonka soveltaminen sinänsä kuuluu oikeusaputoimistoille niiden päättäessä ensimmäisenä asteena oikeusavun myöntämisestä ja epäämisestä. Siten oikeusaputoimiston ei voida katsoa ylittäneen toimivaltaansa silloinkaan, kun se on perustanut kielteisen ratkaisunsa arvioon siitä, minkälaiset menestymismahdollisuudet hakijan vaatimuksilla pääasiassa voi olla. Oikeusavun hakijan oikeussuojan tarve on turvattu tällaisessakin tilanteessa, koska sillä, joka katsoo oikeusaputoimiston perusteettomasti hylänneen oikeusapuhakemuksen, on oikeusapulain 24 §:n mukaan mahdollisuus hakea muutosta oikeusaputoimiston päätökseen saattamalla se ratkaisupyynnöllä tuomioistuimen tutkittavaksi.

Nyt esillä olevassa tapauksessa oikeusapua hakenut A on purettavaksi pyydetyllä käräjäoikeuden tuomiolla tuomittu kahdesta pahoinpitelystä yhteiseen 30 päivän vankeusrangaistukseen sekä suorittamaan vahingonkorvauksia yhteensä runsaat 600 euroa korkoineen sekä oikeudenkäyntikuluja 300 euroa korkoineen. Hänellä on käräjäoikeudessa ollut oikeustieteellisen koulutuksen saanut avustaja. A, joka oli käräjäoikeudessa kiistänyt syytteen ja korvausvaatimukset, on ensin ilmoittanut tyytymättömyyttä tuomioon, mutta myöhemmin tyytymättömyyden ilmoitukselle säädetyn määräajan kuluessa peruuttanut ilmoituksensa, joten käräjäoikeuden tuomio on jäänyt lainvoimaiseksi.

Purkuhakemuksessa on uudistettu vaatimus syytteen hylkäämisestä sillä perusteella, että pahoinpitelyjä ei olisi näytetty, ja katsottu tuomion perustuvan ilmeisesti väärään lain soveltamiseen. Mitään uutta selvitystä tai uusia seikkoja hakemuksen tueksi ei ole esitetty. Tämän vuoksi katson, että rikosasiassa tuomitut seuraamuksetkin huomioon ottaen purkuasialla on A:lle vain vähäinen merkitys. Sama johtopäätös on tehtävissä A:n oman toiminnan perusteella, koska A, jolla on käräjäoikeudessa ollut avustaja, on peruuttamalla tyytymättömyydenilmoituksensa ja luopumalla säännönmukaisesta muutoksenhausta osoittanut harkinnan jälkeen hyväksyvänsä käräjäoikeuden tuomion itseään sitovaksi. Arviota asian merkityksestä ja oikeudesta oikeusapuun ei muuta myöskään se, että A on joutumassa suorittamaan rangaistustaan vankilassa. Päinvastoin on ilmeistä, että purkuhakemus on tehty lähinnä vain rangaistuksen täytäntöönpanon lykkäämiseksi. Kysymys on siten myös tilanteesta, jossa oikeusavun myöntäminen olisi ollut ja on selvästi tarkoituksetonta verrattuna A:lle asiasta odotettavissa olevaan hyötyyn.

Näillä perusteilla ja oikeusapulain 7 §:n 1 ja 2 kohdan nojalla katson, ettei ole syytä muuttaa Seinäjoen oikeusaputoimiston oikeusapupäätöstä. En siis myönnä A:lle oikeusapua.

Enemmistön myönnettyä A:lle oikeusapua velvollisena lausumaan avustajan määräämisestä katson, ettei asian edellä todettuun tilaan nähden A:n oikeusturva edellytä avustajan käyttämistä, minkä vuoksi en oikeusapulain 6 §:n 2 momentin 2 kohdan nojalla määrää A:lle avustajaa.

Oikeusneuvos Hidén: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Aarnio.