23.12.2003

Tutkinnanjohtajan pyyntö Turun käräjäoikeudessa

A, B ja C olivat kanssasyytettyjä törkeää huumausainerikosta koskevassa asiassa. Esitutkinnassa, jota suoritettiin sen selvittämiseksi, oliko A syyllistynyt laittomaan uhkaukseen, oli B asianomistajana kertonut, että A oli esittänyt B:lle uhkauksia tämän oikeudenkäyntiavustajan välityksin. Edelleen B oli kertonut saaneensa tietää C:ltä, että A oli ottanut yhteyttä myös C:n avustajaan, asianajaja D:hen. B:n mukaan A oli asianajajan välityksin esittänyt C:lle tappouhkauksen, jotta tämä muuttaisi aiemmin törkeän huumausainerikoksen esitutkinnassa antamaansa kertomusta.

Esitutkinnassa poliisi kuuli todistajana B:n oikeudenkäyntiavustajaa. Asianajaja D sen sijaan kieltäytyi kertomasta hänen ja A:n välisen keskustelun sisällöstä vedoten avustajan asemaansa. Tutkinnanjohtaja katsoi, että D:llä ilmeisesti oli tiedossaan A:n syyllisyyden kannalta tärkeä seikka jonka hän kieltäytyi ilmaisemasta. Sen vuoksi tutkinnanjohtaja esitti käräjäoikeudelle esitutkintalain 28 §:ssä tarkoitetun pyynnön, että D kuulusteltaisiin todistajana tuomioistuimessa.

Käräjäoikeuden päätös 9.5.2001

Asianajajista annetun lain 5 c §:n 1 momentin mukaan asianajaja tai hänen apulaisensa ei saa luvattomasti ilmaista sellaista yksityisen tai perheen salaisuutta taikka liike- tai ammattisalaisuutta, josta hän tehtävässään on saanut tiedon. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 23 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan taas asiamies tai oikeudenkäyntiavustaja ei saa todistaa siitä, mitä päämies on hänelle asian ajamista varten uskonut, ellei päämies todistamiseen suostu.

Kuten lain esitöistäkin (HE 94/1993 vp s. 243) ilmenee, asianajajan ensiksi mainitun lainkohdan mukainen salassapitovelvollisuus koskee kaikkia salassa pidettäviä seikkoja, jotka hän on saanut tietoonsa toimeksiantonsa yhteydessä. Jälkimmäisessä lainkohdassa säädetty todistamiskielto taas koskee lain sanamuodon mukaan vain sitä, mitä päämies on asiamiehelle tai avustajalle asian ajamista varten uskonut. Todistamiskielto ei siten näyttäisi koskevan sellaisia seikkoja, joista avustaja olisi saanut tiedon muutoin kuin päämiehensä kertomana.

Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 23 §:n 1 momentin 4 kohta on todistamista koskeva erityissäännös ja sellaisena se lähtökohtaisesti syrjäyttää asianajajista annetun lain 5 c §:n 1 momentin. Onkin mahdollista katsoa, että todistamiskielto koskee ainoastaan sellaisia seikkoja, jotka päämies on asianajajalle itse uskonut ja että asianajajaa muutoin koskeva salassapitovelvollisuus ei häntä todistajana kuultaessa ulottuisi sellaisiin tietoihin, jotka asianajaja on päämiehestä tai jostakin häntä koskevasta muutoin saanut. Näin on asiaa kirjallisuudessa tulkinnut Ylänkö (Asianajajan velvollisuuksista 1985 s. 129). Tällainen tulkinta onkin perusteltu silloin, jos kieltäytymisoikeuden ja -velvollisuuden perusteena katsotaan olevan pääasiassa sen seikan turvaaminen, että päämies voi uskoutua avustajalleen pelkäämättä sitä, että hänen kertomustaan voidaan käyttää häntä vastaan. Toisaalta kirjallisuudessa on myös katsottu, että todistamiskieltoa sovelletaan asianajajiin asianajajista annetun lain 5 c §:n osoittamassa laajuudessa (Ylöstalo-Tarkka: Asianajajan käsikirja 2001 s. 99 ja 238).

Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 23 §:n säätämisen jälkeen on perustuslain 21 §:n sekä Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan määräyksillä turvattu jokaiselle oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin rikosasiassa taas kuuluu oikeus käyttää avustajaa. Tämä käy ilmi edellä mainitun yleissopimuksen 6 artiklan 3 kappaleen c kohdasta, jonka mukaan jokaisella rikoksesta syytetyllä on oikeus halutessaan puolustautua valitsemansa oikeudenkäyntiavustajan välityksellä. Tämän oikeuden on katsottava edellyttävän myös sitä, että syytetyn avustajan on voitava toimia mahdollisimman tehokkaasti. Tällöin ei enää riitä, että suojellaan pelkästään avustajan ja päämiehen välistä luottamuksellista suhdetta, vaan avustajan on voitava selvittää asiaa pelkäämättä, että hän joutuu paljastamaan tehtävässään saamiaan tietoja, erityisesti sellaisia, jotka ovat hänen päämiehensä edun vastaisia.

D:n ja A:n mahdollinen tapaaminen on liittynyt siihen, että D on toiminut C:n avustajana. Asiat, joista D:tä halutaan kuulla, ovat siten hänen avustajantehtävässään saamiaan tietoja.

Mikäli hakemuksessa kerrottu uhkaus on tapahtunut ja D velvoitetaan todistamaan siitä, hänen kertomuksensa koituisi törkeää huumausainerikosta koskevassa asiassa C:n vahingoksi, jos tämä haluaisi muuttaa esitutkinnassa antamaansa kertomusta. Tällöin näet D:n kertomus heikentäisi C:n muutetun kertomuksen uskottavuutta.

On myös kysymyksenalaista, voisiko D siinä tapauksessa, että hän vastoin C:n tahtoa todistaisi hakijan väittämän uhkailun tapahtumisesta, jatkaa hänen avustajanaan. D:n velvoittaminen todistamaan saattaisi siten rikkoa myös ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 3 kappaleen c kohdassa rikoksesta syytetylle taattua oikeutta valita itse oikeudenkäyntiavustajansa.

Edellä kerrotun perusteella käräjäoikeus huolimatta oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 23 §:n 1 momentin 4 kohdan varsin selvästä sanamuodosta katsoi, että D:llä ei ollut ilman päämiehensä lupaa velvollisuutta todistaa nyt kysymyksenä olevasta asiasta.

D on perustellut kieltäytymistään myös sillä, että hän voisi todistamaan suostuessaan syyllistyä rikoslain 38 luvun 1 §:ssä tarkoitettuun salassapitorikokseen ja saattaa itsensä oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 24 §:n 1 momentissa tarkoitetuin tavoin syytteen vaaraan. Viimeksi mainitun lainkohdan mukaan todistaja saa kieltäytyä kertomasta seikkaa tai vastaamasta kysymykseen, jos hän ei voisi sitä tehdä saattamatta itseään syytteen vaaraan.

Käräjäoikeuden käsityksen mukaan D ei syyllistyisi rikoslain 38 luvun 1 §:ssä tarkoitettuun rikokseen, mikäli hän käräjäoikeuden todettua hänet velvolliseksi todistamaan kertoisi päätöksessä tarkoitetuista seikoista. Sen sijaan olosuhteista riippuen voisi nousta esiin kysymys siitä, onko D syyllistynyt avunantajana rikoslain 15 luvun 9 §:ssä tai rikoslain 25 luvun 7 §:ssä tarkoitettuihin oikeudenkäytössä kuultavan uhkaamiseen tai laittomaan uhkaukseen. Sen vuoksi käräjäoikeus katsoi, että D:llä olisi oikeus kieltäytyä kertomasta hakemuksessa tarkoitetuista seikoista myös oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 24 §:n 1 momentin nojalla.

Edellä kerrotuin perustein käräjäoikeus hylkäsi esitetyn vaatimuksen asianajaja D:n velvoittamisesta todistajana kertomaan hänen ja A:n välisen keskustelun sisällöstä.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Kimmo Simola.

Turun hovioikeuden päätös 21.11.2001

Tutkinnanjohtaja haki muutosta käräjäoikeuden tuomioon.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden päätöstä.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Pertti Liesivuori, Maile Åkerberg ja Sirpa Saarnilehto. Esittelijä Nora Lagerstam.

Perustelut

1. 1. Asianajaja D on toiminut C:n pyynnöstä tämän avustajana esitutkinnassa ja sittemmin oikeudenkäynnissä asiassa, jossa C:tä epäiltiin törkeästä huumausainerikoksesta. Samoista törkeistä huumausainerikoksista epäillyn, vangittuna olleen A:n pyynnöstä D on käynyt tapaamassa A:ta Turun poliisivankilassa 29.3.2001. A:n epäillään tässä tapaamisessa esittäneen D:lle C:hen kohdistetun uhkauksen. C on kieltänyt D:tä paljastamasta D:n ja A:n välisen keskustelun sisältöä. Kysymys on tässä jutussa siitä, antaako D:n asema C:n avustajana hänelle oikeuden kieltäytyä A:n mahdollista laitonta uhkausta koskevassa esitutkinnassa kertomasta, mitä A on hänelle tapaamisen yhteydessä sanonut.
2. 2. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 23 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan asiamies tai oikeudenkäyntiavustaja ei saa todistaa siitä, mitä päämies on hänelle asian ajamista varten uskonut, ellei päämies todistamiseen suostu. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2003:119 ottanut kantaa tuon lainkohdan tulkintaan. Kuten ratkaisussa on katsottu, monet syyt puoltavat lainkohdan tulkitsemista sen sanamuodon mukaisesti. Todistamiskiellon voidaan siten katsoa ainakin lähtökohtaisesti koskevan vain sellaisia seikkoja, jotka päämies on uskonut avustajalleen tai asiamiehelleen tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa vireillä olevan tai odotettavissa olevan asian ajamista varten. Avustaja tai asiamies saa tehtävässään muullakin tavoin tietoonsa seikkoja, jotka liittyvät läheisesti ajettavaan asiaan ja saattavat olla rinnastettavissa päämiehen välittömästi ja tietoisesti avustajalleen uskomiin seikkoihin. Sovellettaessa lainkohtaa tiettyyn käsillä olevaan tilanteeseen on sen vuoksi otettava huomioon, paitsi tapa, jolla tiedot on saatu, myös seikkojen luonne ja niiden kytkentä annettuun tai annettavaan toimeksiantoon tai tehtävään.
3. 3. Nyt käsiteltävänä olevassa tapauksessa on tältä osin merkityksellistä ensinnäkin, että keskustelua, jonka sisällöstä halutaan tietoa, ei ole käyty D:n ja hänen päämiehensä C:n välillä vaan D:n ja C:n kanssasyytetyn A:n välillä. Merkille pantavaa on niin ikään se seikka, että uhkaus on väitetty lausutun keskustelussa, joka on käyty sen jälkeen, kun D on ryhtynyt avustamaan C:tä, mutta tapaaminen, jossa uhkaus mahdollisesti esitettiin, tapahtui A:n aloitteesta. Edelleen on otettava huomioon, että mahdollinen uhkaus saattoi liittyä tulevaan oikeudenkäyntiin ja että sillä mahdollisesti pyrittiin vaikuttamaan C:n käyttäytymiseen siinä. Arvioidessaan, onko D oikeutettu kieltäytymään todistamasta sen johdosta, että hän todistamalla paljastaisi hänelle uskottuja seikkoja, Korkein oikeus toteaa seuraavan.
4. 4. Siltä osin kuin A mahdollisesti on esittänyt C:hen kohdistuvia uhkauksia hänen ja D:n välisessä keskustelussa kysymys ei ole sellaisista seikoista, joita C itse olisi uskonut D:lle asian ajamista varten. Kun aloite tapaamiseen on tullut A:lta, tapaamisen ensisijaisena tarkoituksena ei myöskään ole ollut hankkia D:lle tietoja C:ltä saamansa toimeksiannon täyttämiseksi ja päämiehensä C:n asian ajamiseksi. Näin ollen A:n C:tä koskevien mahdollisten lausumien liittymäkohdat D:n C:ltä saamaan toimeksiantoon ovat lähtökohtaisesti niin etäiset, ettei mainitussa lainkohdassa säädetty todistamiskielto sanamuotonsa mukaisesti sovellettuna niihin ulotu.
5. 5. Jos D:n ja A:n välillä kuitenkin on keskusteltu sellaisista seikoista, jotka C itse asian ajamiseksi aikaisemmin oli uskonut D:lle, vaatii edellä mainitun lainkohdan turvaama luottamuksen suoja, ettei D myöskään välillisesti, todistamalla A:n kanssa käymänsä keskustelun sisällöstä, saa niitä paljastaa.
6. 6. Syyksi siihen, että A oli kutsunut D:n luokseen, on esitetty A:n D:lle mahdollisesti ehdottama tuleva toimeksianto. Jos D:n ja A:n tapaamisessa on keskusteltu siitä, että D ryhtyisi myös A:n avustajaksi, keskusteluun on sinänsä voinut sisältyä lainkohdassa tarkoitettuja lausumia tai seikkoja, jotka on pidettävä salassa A:n edun vuoksi. Asiakirjoista kuitenkin selviää, että D on heti ilmoittanut olevansa estynyt toimimasta A:n avustajana. Keskusteluun mahdollisesti sisältyneet D:n päämieheen C:hen kohdistuneet uhkaukset eivät myöskään luonteeltaan ole seikkoja, joita asiamiehelle uskotaan vireille tulevaan asiaan liittyen. D:n oikeus kieltäytyä paljastamasta hänen ja A:n välistä keskustelua siltä osin kuin siinä on ollut kysymys A:n D:lle mahdollisesti tarjoamasta uudesta toimeksiannosta ei myöskään oikeuta häntä kieltäytymään todistamasta samassa yhteydessä esilletulleista tällaiseen toimeksiantoon liittymättömistä seikoista. Muunlainen tulkinta saattaisi käytännössä johtaa siihen torjuttavaan lopputulokseen, että todistamiskieltoa käytettäisiin asiamiehen tahdon vastaisestikin viestien salaamiskeinona.
7. 7. Kieltäytyessään todistamasta D on viitannut myös asianajajan vaitiolovelvollisuuteen, josta säädetään asianajajista annetun lain 5 c §:n 1 momentissa. Sen mukaan asianajaja ei saa luvattomasti ilmaista muun muassa sellaista yksityisen salaisuutta, josta hän tehtävässään on saanut tiedon. Vastaava yleinen oikeudenkäyntiavustajaa koskeva säännös on oikeudenkäymiskaaren 15 luvun 17 §, jonka mukaan oikeudenkäyntiavustaja ei saa luvattomasti ilmaista päämiehen hänelle uskomaa yksityistä tai perheen salaisuutta tai muuta sellaista seikkaa, josta hän tehtävässään on saanut tiedon. Kuten Korkein oikeus esittämillään perusteilla edellä mainitussa ratkaisussaan KKO 2003:119 on todennut, todistamiskiellon käyttöala on suppeampi kuin yleisen vaitiolovelvollisuuden. Asianajaja tai oikeudenkäyntiasiamies saattaa siksi olla velvollinen todistamaan sellaisestakin seikasta, josta hän muuten olisi lain perusteella vaitiolovelvollinen. Niinpä D on velvollinen kertomaan myös vaitiolovelvollisuuden piiriin kuuluvan seikan, jos se on tarpeen, jotta hän voisi vastata totuudenmukaisesti kysymyksiin, joihin hänellä ei ole oikeutta kieltäytyä vastaamasta. On selvää, ettei D tällaisessa tapauksessa, täyttäessään laissa säädetyn velvollisuutensa syyllisty rangaistavaan tekoon. Siten myöskään oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 24 §:n 1 momentissa säädetty oikeus kieltäytyä kertomasta seikkaa tai vastaamasta kysymykseen, jos sitä ei voisi tehdä saattamatta itseään syytteen vaaraan, ei tule tällä perusteella D:hyn sovellettavaksi.
8. 8. Mainitun lainkohdan sisältämään kieltäytymisoikeuteen liittyen D on myös esittänyt, että mikäli uhkaus on keskustelussa esitetty ja D on saattanut sen päämiehensä tietoon, hänet voitaisiin katsoa osalliseksi laitonta uhkausta tai oikeudenkäytössä kuultavan uhkaamista koskevaan rangaistavaan tekoon. Korkein oikeus toteaa, että ottaen huomioon D:n asema C:n avustajana, jonka tehtävänä on ollut tämän puolustus epäiltyä huumausainerikosta koskevassa asiassa, D tässä yhteydessä samastuu päämieheensä niin, että teko on täytetty jo D:n saadessa tiedon mahdollisesta uhkauksesta. Näin ollen D:n pelkkä ilmoitus päämiehelleen C:lle siihen asiaan liittyvästä uhasta, jossa D toimii C:n avustajana, ei tee D:tä osalliseksi laitonta uhkausta tai oikeudenkäytössä kuultavan uhkaamista koskevan rangaistavaan tekoon. D:llä ei siis tälläkään perusteella ole oikeutta olla keskustelun mahdollista uhkausta koskevasta sisällöstä vaiti laajemmin kuin edellä on todettu.
9. 9. Asiassa on viitattu myös siihen, että oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin kuuluva syytetyn oikeus itse valita avustajansa vaikuttaisi tässä asiassa asiamiehen todistamiskiellon sisältöön. Tässä suhteessa on ensinnäkin erotettava toisistaan ne kaksi rikosasiaa, joihin D:n ja A:n välinen tapaaminen liittyy. D toimi C:n avustajana törkeätä huumausainerikosta koskevassa asiassa, jossa C on A:n rinnalla syytettynä. Tästä erillinen on mahdollista laitonta uhkausta koskeva tutkinta ja oikeudenkäynti. Siinä asiassa C on asianomistajan asemassa. Keskustelu D:n ja A:n välillä ei liittynyt tähän viimeksi mainittuun asiaan, vaan antoi itsessään aiheen sitä koskevaan tutkintaan sen selvittämiseksi, syyllistyikö A keskustelun yhteydessä rikokseen. Nyt on kysymys D:n todistamisesta tässä viimeksi mainitussa asiassa. Syntyneessä tilanteessa D ei ilmeisesti voisi avustaa C:tä asiassa, jossa C saattaa olla asianomistaja ja D:tä itseään voidaan kuulla todistajana. Tapahtuma, joka estää C:tä valitsemasta D:tä avustajakseen tuossa asiassa, on koko tutkinnan syy, eikä C:n ja D:n välillä sen vuoksi ole myöskään voinut olla sitä koskevaa toimeksiantosuhdetta. C ei ole voinut ennen tapahtumaa uskoa D:lle tämän asian ajamiseksi tarkoitettuja seikkoja. Tältä osin D:n estyminen toimimasta C:n avustajana on siksi verrattavissa siihen toisinaan esiintyvään tilanteeseen, jossa haluttu avustaja on muusta syystä velvollinen kieltäytymään vastaanottamasta uutta toimeksiantoa vanhalta asiakkaaltaan.
10. 10. Mitä taas tulee D:n mahdollisuuteen edelleen toimia C:n avustajana törkeätä huumausainerikosta koskevassa asiassa, jos hänet velvoitetaan todistamaan siihen liittyvässä toisessa asiassa, Korkein oikeus toteaa, että kysymys on tältä osin päämiehen ja avustajan välisen luottamuksen säilymisestä. Tässä tapauksessa tätä luottamusta toimeksiantosuhteen kestäessä mahdollisesti horjuttava seikka on väitetty rikos. Muiden kuin päämiehensä tekemien rikosten selvittämiseksi asiamies on lain mukaan velvollinen todistajana ilmaisemaan itse kokemansa, muun kuin hänelle päämiehensä asian ajamiseksi uskotun seikan siinäkin tapauksessa, että päämies sitä vastustaa. Asiamiehen vaitiolovelvollisuuden rajoitukset perustuvat tarpeeseen selvittää tuomioistuinten käsiteltävissä asioissa aineellinen totuus, jotta se voitaisiin saattaa niissä tehtävien ratkaisujen perustaksi. Pyrkimykselle aineelliseen oikeudenmukaisuuteen on eri intressien punninnassa annettu ja annettava huomattava painoarvo. Kun arvioidaan sitä, mikä painoarvo tässä intressien vertailussa on annettava oikeudelle valita ja koko oikeuskäsittelyn kestäessä käyttää samaa avustajaa, on myös syytä ottaa huomioon, että syytetty voi muistakin kuin mainituista syistä joutua vaihtamaan avustajaa. Tähän nähden ja kun kaikkia asiamiehiä ja avustajia yhtäläisesti koskeva todistamisvelvollisuus ei ulotu päämiehen asiamiehelleen asian ajamista varten uskomiin seikkoihin, olisi suhteetonta katsoa, että syytetyn oikeus valita avustaja syrjäyttäisi avustajan velvollisuuden todistaa muissa asioissa, joissa päämies on tavalla tai toisella osallisena.
11. 11. Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, etteivät D:n esittämät seikat oikeuta häntä kieltäytymään todistamasta A:n kanssa käymänsä keskustelun sisällöstä. Koska tutkinnanjohtaja on tehnyt uskottavaksi, että D:llä ilmeisesti on tiedossaan seikka, joka on tärkeä A:n mahdollisen syyllisyyden selvittämiseksi, D on velvollinen vastaamaan Turun käräjäoikeudessa hänelle kuulustelussa esitettyihin kysymyksiin päätöslauselmassa ilmenevällä tavalla ja ottaen huomioon myös edellä todistamisvelvollisuuden laajuudesta lausutun.

Lainkohta

Esitutkintalaki 28 § 1 ja 2 momentti

Päätöslauselma

D velvoitetaan laitonta uhkausta koskevan rikoksen tutkinnassa todistamaan sen keskustelun sisällöstä, minkä hän 29.3.2001 Turun poliisivankilassa on käynyt A:n kanssa. D on kuitenkin velvollinen pitämään salassa sen, minkä A ja C ovat hänelle asiansa ajamista varten mahdollisesti uskoneet.

Asia palautetaan Turun käräjäoikeuteen D:n kuulemista varten.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Anja Tulenheimo-Takki, Kati Hidén, Gustav Bygglin, Pauliine Koskelo ja Pasi Aarnio. Esittelijä Hannu Kiuru.