18.12.2003

Ositus ja perinnönjako 2.2.2000

Oikeuden määräämä pesänjakaja toimitti osituksen 10.2.1993 kuolleen A:n rintaperillisten ja lesken B:n välillä sekä perinnönjaon A:n jälkeen.

B oli toimituksessa vaatinut, että hän saisi pitää rintaperillisten jakovaatimuksesta huolimatta jakamattomana hallinnassaan vainajan omaisuuteen kuuluneen puolisoiden yhteisenä kotina käytetyn omakotikiinteistön.

Rintaperillinen C oli puolestaan esittänyt, että koska B oli asunut A:n omistamalla kiinteistöllä tämän kuolemasta lähtien kiinteistön myyntiin asti, tulisi tämän asumisen johdosta määrätä maksettavaksi kohtuullista käypää vuokraa vastaava asumiskorvaus kuolinpesälle. Leskellä oli itsellään omistuksessaan sopiva asunto, joten hän ei voinut saada A:n kiinteistöön elinikäistä hallintaoikeutta.

B oli vastustanut asumiskorvausvaatimusta.

Pesänjakaja lausui, että koska kiinteistö oli yhteiseen lukuun ja yhteisesti hyväksytyllä tavalla myyty, ei ratkaisulla ollut myynnin jälkeiseen aikaan vaikutusta. Pesänjakaja katsoi kuitenkin, ettei B:llä olisi ollut oikeutta perintökaaren 3 luvun 1 a §:n 2 momentin mukaiseen hallintaan, koska hänellä oli oma asunto-osake, jonka oli katsottava soveltuvan hänen asunnokseen.

Sen sijaan B:llä oli ollut kyseinen kiinteistö hallinnassaan perintökaaren 3 luvun 1 a §:n 1 momentin mukaisesti. Tämän hallinnan katsotaan olevan voimassa, jollei rintaperillisen jakovaatimuksesta muuta johdu ja näin ollen siihen saakka, kunnes perillisten aloitteesta vireille pantu jako saa lainvoiman.

Asumiskorvausta koskevan vaatimuksen osalta pesänjakaja lausui, että rintaperillisten velvollisuus sietää lesken perintökaaren 3 luvun 1 a §:n 1 momentin mukaista hallintaoikeutta ei ollut ehdoton, vaan perillinen voi vaatia jakoa, jonka lainvoimaisuus vasta katkaisi lesken hallintaoikeuden. Kun hallinnan ajalta ei ollut perintökaaressa muita säännöksiä, perintökaaren 12 luvun säännöksiä oli noudatettava soveltuvin osin. Perintökaaren 12 luvun 3 §:n mukaan käyttöoikeuden haltijalla oli oikeus hallita omaisuutta ja saada sen tuotto.

Näillä perusteilla pesänjakaja oli katsonut, ettei B :lle ollut muodostunut kuolinpesästä sellaista etuutta, josta hänen olisi suoritettava asumiskorvausta. Pesänjakaja hylkäsi tätä koskevan vaatimuksen.

Kanne Jyväskylän käräjäoikeudessa

C lausui B:hen kohdistamassaan kanteessa, että avioliittolain 86 §:n 1 momentin mukaan, kunnes ositus toimitetaan, eloonjäänyt puoliso osallistuu kuolleen puolison omaisuuden hallintaan niin kuin perintökaaressa säädetään. Vasta sitten, kun jäämistö oli tullut laillisesti jaetuksi, tuli perintökaaren 3 luvun 1 a §:n 1 momentti sovellettavaksi, mikä puolestaan vasta voi johtaa siihen, että jäämistö tulisi yksin tai osittain lesken hallitsemaksi.

Pesänjakaja oli ratkaisussaan katsonut, että leskellä ei ollut niin sanottua vähimmäissuojaa eli oikeutta pitää hallinnassaan ensiksi kuolleen puolison varallisuuteen kuuluvaa asuntoa, joten sellaista oikeutta leskellä ei voinut olla myöskään perintökaaren 3 luvun 1 a §:n 1 momentin perusteella.

Leskellä ei ollut ollut oikeutta pitää hallinnassaan ensiksi kuolleen puolison asuinkiinteistöä. Tämän vuoksi sen hallinnasta oli suoritettava käyttökorvausta avioliiton purkautumishetkestä 10.2.1993 tai viimeistään siitä lukien, kun perillinen oli vaatinut käyttökorvausta, mikä oli tapahtunut ensimmäisessä perinnönjakokokouksessa 4.4.1997.

Näillä perusteilla C vaati, että pesänjakajan toimittama ositus ja perinnönjako kumotaan siltä osalta kuin asumiskorvausta koskeva vaatimus oli hylätty, että B velvoitetaan suorittamaan kuolinpesälle asumiskorvausta 10.2.1993 ja 27.10.1999 väliseltä ajalta ja että asia tarvittaessa palautetaan tältä osalta pesänjakajan ratkaistavaksi.

Vastaus

B kiisti kanteen ja vaati sen hylkäämistä.

Hän lausui, että lesken ja perillisten välisistä suhteista säädettiin perintökaaren 3 luvussa. Sen 1 a §:n 1 momentin mukaan eloonjäänyt puoliso sai pitää omaisuuden jakamatta, jollei rintaperillisten jakovaatimuksesta muuta johtunut.

Mainitun pykälän 3 momentissa todettiin, että eloonjääneen puolison oikeuteen pitää 1 ja 2 momentin mukaista omaisuutta hallinnassaan oli vastaavasti sovellettava, mitä perintökaaren 12 luvussa oli säädetty testamenttiin perustuvasta käyttöoikeudesta. Viimeksi mainitun luvun 3 §:stä taas seurasi, että leskellä oli oikeus hallita omaisuutta ja saada myös sen tuotto.

Kysymys lesken oikeudesta pitää yhteistä kotia jakamattomana hallinnassaan tuli tutkia osituksessa. Laki, oikeuskirjallisuus tai -käytäntö ei tuntenut sellaista kannanottoa, että lesken pitäisi maksaa korvausta rintaperillisille yhteisen asunnon hallussapidosta.

Perintökaaren 3 luvun 1 a §:n 1 momentissa säädettiin lesken oikeudesta pitää kuolleen puolison jäämistö jakamattomana hallinnassaan ennen lainvoimaista ositusta. Edelleen 2 momentin mukaan leskelle voitiin antaa oikeus pitää asunto jakamattomana hallussaan myös osituksen jälkeen, jollei kodiksi sopivaa asuntoa sisälly eloonjääneen puolison varallisuuteen. Säännös ei suinkaan supistanut leskellä 1 momentin mukaan olevaa oikeutta, vaan laajensi sitä tietyin varauksin. Myös pesänjakaja oli ratkaisussaan päätynyt tällaiseen kannanottoon.

Korvausvelvollisuus voi alkaa vasta lainvoimaisesta osituksesta tai aikaisintaan jakovaatimuksesta.

Käräjäoikeuden tuomio 24.4.2001

Käräjäoikeus totesi, että osapuolten välinen näkemysero oli koskenut ensinnäkin sitä, tuliko tapaukseen soveltaa avioliittolain 86 §:ää vai perintökaaren 3 luvun säännöksiä.

Käräjäoikeuden tulkinnan mukaan avioliittolain 86 §:ssä eloonjääneelle puolisolle myönnetään vain oikeus osallistua kuolleen puolison omaisuuden hallintaan, kunnes ositus toimitetaan, kun taas perintökaaren 3 luvun 1 a §:n 1 momentissa eloonjääneelle puolisolle myönnetään oikeus pitää kuolleen puolison jäämistö kokonaan jakamattomana, mikäli rintaperillisten jakovaatimuksesta ei muuta johdu. Viimeksi mainitun lain mukaan puolison oikeus hallita jäämistöä oli siten huomattavasti laajempi kuin avioliittolaissa säädetään. Käräjäoikeus katsoi, että tapaukseen tuli soveltaa perintökaaren 3 luvun 1 a §:n sekä 12 luvun 3 §:n 1 momentin säännöksiä.

C oli esittänyt jakovaatimuksen vasta 4.4.1997 pidetyssä jakokokouksessa. Ositus ja perinnönjako oli saatettu loppuun 2.2.2000. Käräjäoikeus katsoi, että eloonjääneellä puolisolla oli ollut oikeus perintökaaren 3 luvun 1 a §:n ja 12 luvun säännösten edellyttämin tavoin pitää osituksen kohteena ollut omaisuus korvauksetta hallinnassaan jakopäivään saakka.

Käräjäoikeus hylkäsi kanteen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Mauri Leppänen.

Vaasan hovioikeuden tuomio 24.10.2002

C valitti hovioikeuteen.

Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden perustelut siitä, että kysymys eloonjääneen puolison oikeudesta käyttää kuolinpesään kuuluvaan asuntoa ratkaistaan perintökaaren 3 luvun säännösten eikä avioliittolain 86 §:n nojalla.

Perintökaaren 3 luvun 1 a §:n 1 momentin mukainen eloonjääneen puolison hallintaoikeus perustui kuolinpesän osakkaiden ja testamentinsaajien passiivisuuteen. Lesken hallintaoikeudelle ei ollut asetettu muita edellytyksiä. Jäämistöä jakamattomana hallitseva leski sai perintökaaren 12 luvun mukaisesti käyttää jäämistöomaisuutta sekä nauttia siitä tulevan tuoton.

Jakovaatimuksen esittämisen jälkeen lesken suoja ei ollut enää perillisten ja testamentinsaajien passiivisuuteen perustuvaa suojaa. Tilanne olisi pesän osakkaiden kannalta kohtuuton, jos leski saisi jakovaatimuksen esittämisen jälkeen oikeuden pitää jäämistön perintökaaren 12 luvun mukaisessa hallinnassaan ja nauttia omaisuuden tuoton koko jäämistöstä aina osituksen lainvoimaiseksi tuloon saakka ja siten saman aseman kuin vilpittömässä mielessä omaisuutta hallussaan pitävä henkilö.

Lesken tietoon saatettu jakovaatimus supisti jakamattomuussuojan koskemaan vain oikeutta pitää hallinnassaan puolisoiden yhteisenä kotina käytetty asunto, jollei kodiksi sopivaa asuntoa sisälly eloonjääneen puolison varallisuuteen.

Jakovaatimus oli esitetty 4.4.1997. B:llä oli ollut kyseiseen päivään saakka oikeus pitää omaisuus jakamattomana hallinnassaan ja nauttia omaisuuden tuotto.

Kanteessa oli esitetty, että B:llä oli aviopuolisonsa kuollessa ollut käyttöönsä sopiva asunto. Tätä B ei ollut kiistänytkään. B oli sittemmin myynyt asunnon. Asunnon myymisellä ei ollut kuitenkaan merkitystä, sillä se, sisältyykö eloonjääneen puolison varallisuuteen hänen kodikseen sopiva asunto, ratkaistiin perittävän kuolinhetken aikaisen tilanteen mukaan. B ei siten ollut ollut oikeutettu perintökaaren 3 luvun 1 a §:n 2 momentin mukaiseen suojaan eikä myöskään oikeutettu saamaan tuottoa jakovaatimuksen esittämisen jälkeen. Tämän johdosta kuolinpesällä oli oikeus saada jakovaatimuksen esittämisestä 4.4.1997 lukien B:ltä kohtuullinen korvaus kiinteistön hallinnasta 27.10.1999 saakka, jona aikana hän oli perillisen jakovaatimuksen jälkeen kiinteistöä hallinnut.

Ratkaisu asumiskorvauksen määrästä kuului ensisijaisesti pesänjakajan toimivaltaan.

Hovioikeus kumosi osituksen ja perinnönjaon siltä osin kuin kyse oli B:n velvollisuudesta suorittaa asumiskorvausta kuolinpesälle 4.4.1997 ja 27.10.1999 väliseltä ajalta ja palautti asian pesänjakajalle ratkaistavaksi.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Kalervo Auerma, Jorma Latvala ja Tapani Koppinen. Esittelijä Juha Sivula.

Perustelut

1. 1. B on pitänyt 10.2.1993 kuolleen puolisonsa A:n jäämistöön kuulunutta, puolisoiden yhteisenä kotinaan käyttämää kiinteistöä hallinnassaan, kunnes se on A:n jälkeen toimitetun ositus- ja perinnönjakotoimituksen aikana 27.10.1999 myyty. B on toimituksessa vaatinut perintökaaren 3 luvun 1 a §:n 2 momentin nojalla oikeutta saada pitää jakamattomana hallinnassaan sanottua kiinteistöä. Pesänjakaja on 2.2.2000 toimittamassaan jaossa katsonut, että B:llä oli ollut oma sovelias asunto, joten hänellä ei ollut ollut mainitun lainkohdan nojalla oikeutta pitää kiinteistöä hallinnassaan. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, onko B velvollinen maksamaan korvausta asuinkiinteistön hallinnasta saamastaan hyödystä siitä lukien, kun A:n rintaperillinen oli 4.4.1997 esittänyt jakovaatimuksen.
2. 2. Yleisten varallisuusoikeudellisten periaatteiden mukaan lähtökohtana on, että omaisuuden tuotto, mukaan lukien kiinteistön hallinnasta saatava hyöty, kuuluu omistajalle. Kuolinpesän omistaman kiinteistön tuotto kuuluu lähtökohtaisesti kuolinpesälle. Eloonjääneen puolison oikeudesta hallinnassaan olevan omaisuuden tuottoon on kuitenkin säädetty erikseen. Perintökaaren 3 luvun 1 a §:n 3 momentin mukaan eloonjääneen puolison oikeuteen pitää saman pykälän 1 ja 2 momentin mukaan omaisuutta hallinnassaan on vastaavasti sovellettava, mitä perintökaaren 12 luvussa on säädetty testamenttiin perustuvasta käyttöoikeudesta. Sanotun 12 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan sillä, joka on testamentilla saanut käyttöoikeuden omaisuuteen, on oikeus hallita sitä ja saada sen tuotto.
3. 3. Kysymys testamentin saajan oikeudesta pitää hyöty, jonka hän on saanut ennen testamentin julistamista mitättömäksi, on ollut joissakin tilanteissa Korkeimman oikeuden ratkaistavana. Ratkaisut ovat kuitenkin tilannesidonnaisia, eikä niistä siten saada johtoa nyt käsillä olevaan kysymykseen. Yleinen periaate kiinteistön hallinnan osalta on, että vilpittömässä mielessä oleva haltija saa pitää esineen tuoton. Saannonmoitetilanteessa oikeutettuna tuottoon on oikeuskäytännössä pidetty esineen haltijaa, mikäli hän on ulkonaisesti laillisen saannon perusteella vilpittömässä mielessä pitänyt esinettä hallinnassaan. Oikeus kiinteistön tuottoon on jatkunut siihen saakka, kunnes saannonmoitekanne on ratkaistu lainvoimaisesti (ks. esim. KKO 1929 I 27, 1934 II 98, 1935 II 9 ja 1957 II 19). Tämä kanta on omaksuttu vuonna 1995 voimaantulleen maakaaren 3 luvun 3 §:ssä.
4. 4. Perintökaaren 3 luvun 1 a §:n 1 momentin mukaan eloonjäänyt puoliso saa pitää kuolleen puolison jäämistön jakamattomana hallinnassaan, jollei rintaperillisen jakovaatimuksesta tai perittävän tekemästä testamentista muuta johdu. Säännöksestä ei nimenomaisesti ilmene, päättyykö lesken hallinta jakovaatimukseen. Kun perintökaaren 18 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan osakkaat hallitsevat yhteisesti pesän omaisuutta, mikäli erityistä kuolinpesän hallintoa ei ole järjestetty, on perusteltua tulkita 1 a §:n 1 momentin säännöstä siten, että eloonjääneen puolison oikeus pitää kuolleen puolison jäämistö sen nojalla hallinnassaan päättyy välittömästi kun rintaperillinen esittää jakovaatimuksen.
5. 5. Perintökaaren 3 luvun 1 a §:n 2 momentin mukaan rintaperillisen jakovaatimuksen estämättä eloonjäänyt puoliso saa kuitenkin pitää jakamattomana hallinnassaan puolisoiden yhteisenä kotina käytetyn tai muun jäämistöön kuuluvan eloonjääneen puolison kodiksi sopivan asunnon, jollei kodiksi sopivaa asuntoa sisälly eloonjääneen puolison varallisuuteen. Oikeus hallita tällaista asuntoa jatkuu siis jakovaatimuksesta riippumatta. Lesken oikeus asunnon hallintaan ratkaistaan yleensä vasta osituksessa ja perinnönjaossa.
6. 6. Perintökaaren 3 luvun 1 a §:n 2 momentin säännöksen tarkoituksena on turvata lesken asuminen. Lain esitöistä ilmenee lähtökohtana olevan, että lesken asuminen turvataan mukavuustasoltaan yhteistä kotia vastaavana. Yksinkertaisimmin tämä tapahtuisi sallimalla lesken jäädä asumaan yhteiseen kotiin (HE 225/1982 vp s. 10 - 11). Oikeuskäytännössä on katsottu, ettei leski ole velvollinen muuttamaan asumistasoltaan vaatimattomampaan asuntoon (KKO 1992:94).
7. 7. Lesken oikeus hallita puolisoiden yhteisenä kotina ollutta asuntoa perustuu lesken suojaksi säädettyyn lainkohtaan eikä se ole, toisin kuin perintökaaren 3 luvun 1 a §:n 1 momentissa tarkoitettu lesken oikeus kuolleen puolison jäämistön jakamattomaan hallintaan muutoin, riippuvainen vainajan rintaperillisten tahdosta. Ottaen huomioon suojasäännöksen tarkoitus ja sitä koskevasta oikeuskäytännöstä sekä vilpittömän mielen suojasta saannonmoitetilanteessa edellä lausuttu Korkein oikeus katsoo, että lesken oikeus hallita asuntoa vastikkeetta jatkuu, kunnes kysymys hallintaoikeudesta ratkaistaan, ellei edeltä käsin ole selvää, ettei hallintaoikeusvaatimusta hyväksytä.
8. 8. Kysymys siitä, onko B:llä ollut oikeus pitää puolisonsa jäämistöön kuulunutta asuntoa hallinnassaan, ei ole ollut ennalta selvä. B ei ole voinut olosuhteet huomioon ottaen tietää, millaiseen ratkaisuun pesänjakaja tai tuomioistuin myöhemmin päätyy. Vaikka pesänjakaja on katsonut, ettei B:llä ollut ollut oikeutta asunnon hallintaan, ei B ole velvollinen suorittamaan kuolinpesälle vaadittua korvausta asunnon hallinnasta perillisen 4.4.1997 esittämän jakovaatimuksen ja ositus- ja perinnönjakotoimituksen kestäessä 27.10.1999 tapahtuneen asunnon myynnin väliseltä ajalta.

Tuomiolauselma

Korkein oikeus kumoaa hovioikeuden tuomion ja jättää asian käräjäoikeuden tuomion varaan.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Anja Tulenheimo-Takki (eri mieltä), Eeva Vuori, Liisa Mansikkamäki, Pauliine Koskelo (eri mieltä) ja Pasi Aarnio. Esittelijä Tuomo Antila (mietintö).

Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Vanhempi oikeussihteeri Antila ehdotti seuraavaa ratkaisua: B on pitänyt edesmenneen puolisonsa A:n jäämistöön kuulunutta asuinkiinteistöä hallinnassaan senkin jälkeen, kun rintaperillinen oli 4.4.1997 esittänyt jakovaatimuksen. Hallinta on jatkunut siihen saakka kun kiinteistö on 27.10.1999 eli ennen osituksen ja perinnönjaon toimittamista myyty.

Korkeimmassa oikeudessa on kysymys B:n velvollisuudesta suorittaa kuolinpesälle korvausta kiinteistön hallinnasta saamastaan hyödystä jakovaatimuksen esittämisestä lukien.

Yleisten varallisuusoikeudellisten periaatteiden mukaan lähtökohtana on, että omaisuuden tuotto, mukaan lukien kiinteistön hallinnasta saatava hyöty, kuuluu omistajalle. Tämä sääntö ei kuitenkaan ole poikkeukseton.

Perintökaaren 3 luvun 1 a §:n 3 momentin mukaan eloonjääneen puolison oikeuteen pitää saman pykälän 1 ja 2 momentin mukaan omaisuutta hallinnassaan on vastaavasti sovellettava, mitä perintökaaren 12 luvussa on säädetty testamenttiin perustuvasta käyttöoikeudesta. Perintökaaren 12 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan sillä, joka on testamentilla saanut käyttöoikeuden omaisuuteen, on oikeus hallita sitä ja saada sen tuotto. Näistä säännöksistä seuraa, että leski on oikeutettu pitämään jäämistöön kuuluvan asunnon hallinnasta saamansa hyödyn siltä ajalta, jonka hän on ollut oikeutettu pitämään kyseistä asuntoa hallinnassaan perintökaaren 3 luvun 1 a §:n 1 tai 2 momentin nojalla.

Perintökaaren 3 luvun 1 a §:n 1 momentin mukaan eloonjäänyt puoliso saa pitää kuolleen puolison jäämistön jakamattomana hallinnassaan, jollei rintaperillisen jakovaatimuksesta tai perittävän tekemästä testamentista muuta johdu. Säännöstä on perusteltua tulkita siten, että eloonjääneen puolison oikeus pitää kuolleen puolison jäämistö sen nojalla hallinnassaan päättyy välittömästi, kun rintaperillinen esittää jakovaatimuksen eloonjääneelle puolisolle. Tällainen tulkinta on parhaiten sopusoinnussa säännöksen sanamuodon ja myös saman pykälän 2 momentin sanamuodon kanssa. Tällaista tulkintaa puoltaa myös se oikeuskirjallisuudessa esitetty käsitys, että rintaperillinen voi hakea pesänselvittäjän määräämistä jäämistön siirtämiseksi pesänselvittäjän hallintoon, jos leski jakovaatimuksen esittämisestä huolimatta kieltäytyy luovuttamasta jäämistöä jakoon (Urpo Kangas: Puolison oikeudesta hallita jäämistöä PK 3 luvun nojalla, Lakimies 1983 s. 737). Niin kuin B on esittänyt, perintökaaren 3 luvun 1 a §:n säätämiseen johtaneen lainvalmistelun aikana lakiin oli tosin ehdotettu säännöstä, jonka mukaan eloonjääneellä puolisolla olisi ollut oikeus pitää jäämistö jakamattomana hallinnassaan kolmen kuukauden ajan luettuna siitä kun perinnönjako sai lainvoiman (12.4.1981 ja 22.9.1981 päivätyt ehdotukset hallituksen esitykseksi Eduskunnalle perintölainsäädännön uudistamisesta, ehdotettu perintökaaren 4 luvun 3 §). Kun tämänsisältöistä säännöstä ei sittemmin ole otettu lakiin, säännösehdotus ei anna tukea sellaiselle B:n esittämälle tulkinnalle, että eloonjääneen puolison hallintaoikeus jäämistöön perintökaaren 3 luvun 1 a §:n 1 momentin nojalla jatkuisi vielä jakovaatimuksen esittämisen jälkeenkin.

Edellä esitetyn johdosta B ei ole jakovaatimuksen esittämisen jälkeiseltä ajalta oikeutettu pitämään kiinteistön hallinnasta saamaansa hyötyä perintökaaren 3 luvun 1 a §:n 1 momentin nojalla.

Hovioikeus on katsonut, että B:llä ei ole ollut oikeutta perintökaaren 3 luvun 1 a §:n 2 momentin mukaiseen suojaan. B ei ole valituksensa perusteeksi vedonnut siihen, että hovioikeuden tuomio olisi tältä osalta virheellinen. Näin ollen Korkeimmassa oikeudessa ei B:n valituksen perusteella tule harkittavaksi, onko hän ollut oikeutettu pitämään kiinteistön hallinnasta saamansa hyödyn mainitun lainkohdan nojalla. B on kuitenkin valituksessaan esittänyt, että hänellä oli ollut perusteltu syy saattaa kysymys oikeudestaan pitää kiinteistö hallinnassaan mainitun lainkohdan nojalla pesänjakajan tutkittavaksi. Tämän johdosta on harkittava vielä sitä, onko B oikeutettu pitämään kiinteistön hallinnasta saamansa hyödyn sen yleisen periaatteen nojalla, että vilpittömässä mielessä oleva haltija saa pitää omaisuuden tuoton.

B:n on jakovaatimuksen esittämisestä lähtien pitänyt ymmärtää, että hänen oikeutensa hallita kuolinpesän omistamaa kiinteistöä on ehdollinen. Hän on tuolloin myös tiennyt kaikki ne tosiseikat, joiden perusteella on sittemmin katsottu, ettei hänellä ole ollut oikeutta kiinteistön hallintaan perintökaaren 3 luvun 1 a §:n 2 momentin nojalla. Jatkaessaan näistä tosiseikoista tietoisena kuolinpesän omistaman kiinteistön hallintaa jakovaatimuksen esittämisen jälkeen hänen on tullut ottaa huomioon myös se mahdollisuus, että hän joutuu luovuttamaan kiinteistön kuolinpesälle.

B on valituksessaan lähtenyt siitä, että pelkkä epävarmuus siitä, millainen ratkaisu 2 momentin mukaista hallintaoikeutta koskevaan vaatimukseen perinnönjaossa myöhemmin annetaan, riittäisi perusteeksi sille, että hallinta olisi jakovaatimuksen esittämisen jälkeenkin vastikkeetonta. Vilpittömän mielen vaatimuksen arvioiminen tällä tavoin johtaisi käytännössä siihen, että 2 momentin mukaiseen suojaan vetoava leski saisi jakovaatimuksen esittämisestä lähtien hallintaoikeutta koskevan kysymyksen ratkaisemiseen saakka aina nauttia paitsi omaan varallisuuteensa mahdollisesti sisältyvän asunnon tuoton myös jäämistöön kuuluvan asunnon tuoton riippumatta siitä, katsotaanko hänellä sittemmin olevan oikeutta jäämistöön kuuluvan asunnon hallintaan 2 momentin nojalla vai ei. Lesken taloudellista suosimista tällä tavoin ei voida perustella lesken asumistason säilyttämisen turvaamiseksi säädetyn säännöksen tavoitteilla eikä pitää kuolinpesän muiden osakkaiden kannalta hyväksyttävänä. Nämä näkökohdat puoltavat tulkintaa, jonka mukaan vilpittömän mielen vaatimuksen täyttymisen kannalta ei voida pitää riittävänä sitä, että leski ei voi ennalta varmuudella päätellä, miten hänen tiedossaan jakovaatimuksen esittämishetkellä olevia tosiseikkoja myöhemmin oikeudellisesti arvioidaan.

Edellä esitetyn johdosta Korkein oikeus katsonee, että B ei ole jakovaatimuksen esittämisestä lähtien pitänyt kiinteistöä hallinnassaan vilpittömässä mielessä. Hän ei siten ole tälläkään perusteella oikeutettu pitämään kiinteistön hallinnasta saamaansa hyötyä.

Edellä esitetyillä perusteilla B on velvollinen suorittamaan kuolinpesälle korvausta kiinteistön hallinnasta saamastaan hyödystä jakovaatimuksen esittämisestä lukien.

Korkein oikeus ei muuttane hovioikeuden tuomion lopputulosta.

Oikeusneuvos Koskelo: Hyväksyn mietinnön lopputuloksen sekä sen perustelujen neljä ensimmäistä kappaletta. Muutoin lausun perusteluina seuraavaa:

Puolison kuollessa leskelle syntyy perintökaaren 3 luvun 1 a §:n 1 momentin nojalla oikeus pitää koko jäämistö jakamattomana hallinnassaan, jollei rintaperillisen jakovaatimuksesta tai perittävän tekemästä testamentista muuta johdu. Rintaperillisen jakovaatimuksen tai testamentin vuoksi 1 momentin mukainen lesken hallintaoikeus väistyy, kuitenkin niin, että leskellä tällöinkin säilyy 2 momentin mukainen oikeus asunnon ja asuntoirtaimiston hallintaan. Tässä tapauksessa perittävä ei ole tehnyt testamenttia, vaan kysymys on ainoastaan rintaperillisen jakovaatimuksen vaikutuksesta jäämistöön kuuluneen asuinkiinteistön hallintaan ja erityisesti sen vastikkeellisuuteen.

Rintaperillisen jakovaatimus saa aikaan välitilan. Jo itse jakovaatimuksen perusteella voidaan todeta, ettei leskellä 1 momentin nojalla oleva oikeus koko jäämistön hallintaan jatku. Sitä vastoin voi olla epäselvää, vetoaako leski 2 momentissa tarkoitettuun suojaan ja onko hänellä tuon säännöksen mukainen oikeus jäämistöön kuuluvan asunnon hallintaan. Jos leski vaatii hyväkseen 2 momentin mukaista suojaa mutta ei ole selvää, että suojan edellytykset täyttyvät, leski tietää oikeutensa riippuvan jaossa syntyvästä ratkaisusta.

Rintaperillisen jakovaatimus ei sinänsä välttämättä katkaise lesken tosiasiallista hallintaa, vaan se saattaa jatkua vielä perinnönjaon edetessä. Toinen kysymys on se, voiko asunnon hallinta jakovaatimuksen jälkeenkin olla vastikkeetonta. Mikäli leski vetoaa 2 momentin mukaiseen suojaan, rintaperilliset eivät voi estää leskeä jatkamasta yhteisenä kotina käytetyn asunnon hallintaa, kunnes kysymys hänen oikeudestaan on lopullisesti ratkaistu. Tällöinkin on eri kysymys, onko rintaperillisillä kuitenkin oikeus vaatia leskeltä korvausta asunnon hallinnasta jakovaatimuksen jälkeiseltä ajalta, mikäli sittemmin osoittautuu, että 2 momentin mukaiset asunnon hallintasuojan edellytykset eivät täyty.

Rintaperillisen esitettyä jakovaatimuksen leski ei enää voi nojautua 1 momentin mukaiseen oikeuteen hallita kuolleen puolison koko jäämistöä. Vaikka hallinta tosiasiallisesti saattaa jatkua, sen vastikkeettomuudelle ei jakovaatimuksen jälkeen ole enää oikeusperustetta 1 momentin nojalla. Vastaavasti jos leski vetoaa 2 momentin mukaiseen suojaan ja on sen vuoksi sinänsä oikeutettu jatkamaan asunnon hallintaa kunnes kysymys hänen oikeudestaan on lainvoimaisesti ratkaistu, ei hallinnan vastikkeettomuudelle ole oikeusperustetta myöskään 2 momentin nojalla, mikäli osoittautuu, että lesken vaatimus on ollut vailla perustetta. Tällöin rintaperillisillä on siten oikeus vaatia leskeltä korvausta jäämistöön kuuluvan asunnon hallinnasta jakovaatimuksen esittämisestä lukien. Tämä merkitsee, että myöskään 2 momentin mukaiseen suojaan vedotessaan leski ei voi lähteä siitä, ettei hänelle koidu edes minkäänlaista korvausvelvollisuuden riskiä, vaikka oikeutta asunnon hallintaan ei sittemmin katsottaisi olevan.

Hovioikeus on katsonut, että B:llä ei ole ollut oikeutta perintökaaren 3 luvun 1 a §:n 2 momentin mukaiseen suojaan. B ei ole valituksensa perusteeksi vedonnut siihen, että hovioikeuden tuomio olisi tältä osalta virheellinen. Näin ollen Korkeimmassa oikeudessa on B:n valituksen perusteella harkittava vain sitä, mihin saakka B:llä on ollut oikeus pitää kiinteistöä hallinnassaan ilman korvausvelvollisuutta.

Edellä esitetyillä perusteilla katson, että B on velvollinen suorittamaan kuolinpesälle korvausta kiinteistön hallinnasta saamastaan hyödystä jakovaatimuksen esittämisestä lukien.

Oikeusneuvos Tulenheimo-Takki: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Koskelo.