18.12.2003

Asian taustaa sekä vaatimus ja vastaus Helsingin käräjäoikeudessa

Avioeroa hakeneiden A:n ja B:n kolme lasta oli avioerohakemuksen ensimmäisessä vaiheessa puolisoiden yhteisestä hakemuksesta määrätty Helsingin käräjäoikeuden 15.9.2000 antamalla lainvoimaisella päätöksellä asianosaisten yhteiseen huoltoon ja asumaan äitinsä A:n luona.

A vaati avioerohakemuksen toisessa vaiheessa lasten huollon uskomista yksin itselleen. Hakemukseen vastatessaan lasten isä B vaati muun ohessa lasten määräämistä asumaan hänen luonaan.

Käräjäoikeuden päätös 22.8.2002

Käräjäoikeus lausui, että se oli vanhempien yhteiseen hakemukseen perustuneella päätöksellään 15.9.2000 määrännyt lapset asumaan äitinsä luona. Lasten olosuhteet olivat vakiintuneet ja äidin kodista oli muodostunut heille tuttu kasvuympäristö. Käräjäoikeus katsoi, ettei asiassa ollut ilmennyt sellaista lasten huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain 12 §:n tarkoittamaa olosuhteiden muutosta, jonka johdosta asumisjärjestelyn muuttaminen olisi ollut perusteltua. Muutoinkaan asumisjärjestelyn muuttamiselle ei ollut esitetty syitä. Lasten edun mukaista oli asua edelleen A:n luona.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Kari Santanen.

Helsingin hovioikeuden päätös 20.5.2003

B valitti hovioikeuteen muun ohessa lasten asumisen osalta.

Hovioikeus lausui, että lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain 10 §:n 1 momentin mukaan lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskeva asia on ratkaistava ennen kaikkea lapsen edun mukaisesti. Tässä tarkoituksessa on erityisesti kiinnitettävä huomiota siihen, miten huolto ja tapaamisoikeus parhaiten toteutuvat vastaisuudessa. Lain 10 §:n 2 momentin mukaan mainittu asia on ratkaistava vanhempien sopimalla tavalla, jos vanhemmat tai toinen heistä ovat lapsensa huoltajia eikä ole aihetta olettaa, että tämä ratkaisu olisi vastoin lapsen etua. Lain 12 §:n mukaan sopimusta ja päätöstä lapsen huollosta tai tapaamisoikeudesta voidaan muuttaa, jos olosuhteet ovat sopimuksen vahvistamisen tai päätöksen antamisen jälkeen muuttuneet tai jos tähän muutoin on aihetta.

Helsingin käräjäoikeus oli 15.9.2000 määrännyt lapset B:n ja A:n yhteiseen huoltoon ja asumaan A:n luona puolisoiden samana päivänä allekirjoitetun yhteisen avioeron ensimmäisen vaiheen hakemuksen perusteella. Huoltoa ja tapaamisoikeutta koskeva asia on tullut riidanalaiseksi keväällä 2001 A:n vaadittua yksinhuoltoa avioeron toisen vaiheen hakemuksessaan. B oli vastaavasti vaatinut yksinhuoltoa ja lasten asumista luonaan. Hovioikeus piti uskottavana B:n ilmoitusta siitä, että avioeron ensimmäisen vaiheen hakemusta tehtäessä lasten asuminen oli merkitty A:lle ainakin osittain siitä syystä, että yhteiskunnan tuet oli saatu sitä kautta maksimoitua. Edellä mainitun lain 10 §:n 2 momentin säännös huomioon ottaen käräjäoikeus ei siten ollut voinut varsinaisesti ottaa kantaa lasten huoltoon ja asumiseen päätöksessään 15.9.2000.

Valituksenalaisessa päätöksessä 22.8.2002 käräjäoikeus oli perustellut ratkaisuaan olosuhteiden vakiintumisella ja tutulla kasvuympäristöllä sekä sillä, ettei asiassa ollut ilmennyt asumisjärjestelyn muuttamiselle edellä mainitun lain 12 §:ssä tarkoitettua tai muutakaan syytä. Edellä esitetyt seikat huomioon ottaen käräjäoikeus oli kuitenkin vasta 22.8.2002 joutunut ensimmäisen kerran ottamaan kantaa lasten asumiseen lain 10 §:n 1 momentin tarkoittamalla tavalla, koska asiassa ei ollut sellaista sopimusta, joka ainakaan B:n puolelta perustuisi vakaaseen harkintaan ja todelliseen sopimustahtoon sisällön osalta ja koska lasten asumisen ollessa riidanalainen asia oli ollut väliaikaisesti järjestettävä. Väliaikaisjärjestely ja tilanteen vakiintuminen sen myötä eivät saaneet muodostua vaihtoehdottomaksi perusteeksi lopulliselle ratkaisulle. Lain 12 §:n edellytysten täyttyminen ei ollut tarpeen, jotta asumisjärjestelyä olisi voitu muuttaa. Asia oli siten ratkaistava lain 10 §:n 1 momentin määräämällä tavalla ennen kaikkea lapsen edun mukaisesti.

Helsingin sosiaalilautakunnan selvityksen 2.5.2002 mukaan kumpikin vanhemmista oli sovelias lasten huoltajaksi sekä kykeni huolehtimaan lapsista lähihuoltajana. Selvityksessä ei ollut otettu suoraan kantaa lasten asumiseen jomman kumman vanhemman luona. Koska kumpikin vanhempi liittyi läheisesti lasten elämään sekä emotionaalisesti että arjen tasolla, lasten tulisi voida olla yhtä paljon kummankin vanhemman kanssa. Lasten kannalta lähiympäristö (koulu, päiväkoti ja kaverit) säilyi ennallaan riippumatta siitä, kumman luona he jatkossa asuivat ja kotien läheisyys mahdollistaa sen, että myöhemmin kaikki lapset voivat ilman erityisjärjestelyä liikkua kotien välillä. Vanhin lapsi oli selvityksen tekijöiden kanssa käydyissä keskusteluissa ollut tarkka siitä, ettei hän asettunut kummankaan vanhemman puolelle. Pienemmiltä lapsilta asiaa ei ollut selvityksessä tiedusteltu.

Asianosaisten kertomasta ja sosiaalilautakunnan selvityksestä hovioikeus oli voinut päätellä, että molemmat vanhemmat olivat hyvin kiintyneitä lapsiin ja että lapsilla oli hyvä olla kummankin seurassa. Koska lapsen edun kannalta sekä B että A olivat soveliaita lähihuoltajiksi, hovioikeus kiinnitti tässä tasavertaisessa tilanteessa lasten etua harkitessaan huomiota seuraaviin seikkoihin. B pystyi tarjoamaan lapsille väljemmät asumisolot kuin A ja lapsilla oli B:n luona omat huoneet. Kysymyksessä oli tällä hetkellä 5-, 8- ja 11- vuotiaat pojat, joista kaksi vanhinta oli koulussa ja nuorin päiväkodissa. Oman tilan tarve tuli jatkossa korostumaan ja oman huoneen voidaan arvioida antavan lapsille mahdollisuuden saada rauhaa läksyjenteolle sekä leikkiä kodissaan myös omien kavereiden kanssa. Lapsilla ei ollut tällä hetkellä harrastuksia, mutta tilanne saattoi muuttua tulevaisuudessa. Sosiaalilautakunnan selvityksessä oli todettu B:llä olevan hyvät edellytykset toiminnalliseen yhdessäoloon. B:n säännöllinen päivätyö ja vakaat ansiot antoivat hänelle mahdollisuuden tarjota lapsille harrastusmahdollisuuksia sekä olla niissä mukana. Toisaalta laajan ja toimivan tapaamisoikeuden kautta lapsilla oli mahdollisuus säilyttää läheinen yhteys A:han. Lähellä asuminen ja lasten iät tässä vaiheessa kahden vanhemman lapsen osalta takasivat sen, että lapset voisivat halutessaan myös itse liikkua kotien välillä ilman erityisjärjestelyjä.

Edellä olevilla perusteilla hovioikeus päätyi siihen, että lasten edun mukainen ratkaisu oli heidän asumisensa isä B:n luona. Koska lapset olivat tähänkin mennessä olleet paljon lähellä asuvan isänsä luona, hovioikeus totesi lisäksi, että asumisjärjestelyä koskevan päätöksen muuttaminen ei merkittävällä tavalla edes muuttanut lasten tuttua ja vakiintunutta elämänympäristöä.

Hovioikeus määräsi lapset asumaan isänsä B:n luona.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Risto Uoti, Merja Söderström ja Hilppa Piirtola.

Perustelut

1. 1. Asiassa on kysymys siitä, onko vanhempien sopimukseen perustuva lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain (lapsen huoltolaki) 10 §:n 2 momentin nojalla annettu lapsen asumispaikkaa koskeva tuomioistuimen päätös sellainen ratkaisu, jonka muuttamisen edellytyksiä on arvioitava sanotun lain 12 §:n nojalla. Hovioikeus on katsonut, ettei 12 § tullut sovellettavaksi, koska käräjäoikeus ei vielä avioeroasian yhteydessä ollut ottanut kantaa lasten asumiseen lapsen huoltolain 10 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla.
2. 2. Avioliittolain 32 §:n 3 momentin mukaan avioeroasiassa tuomioistuimen tulee antaa päätös lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta lapsen vanhemman vaatimuksesta siten kuin lapsen huoltolaissa säädetään. Tuomioistuin antaa tällaisen ratkaisun siis vanhemman pyynnöstä eikä omasta aloitteestaan.
3. 3. Lapsen huoltolain 10 §:n 1 momentin mukaan lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskeva asia on ratkaistava ennen kaikkea lapsen edun mukaisesti kiinnittäen erityisesti huomiota siihen, miten huolto ja tapaamisoikeus parhaiten toteutuvat vastaisuudessa. Sanotun 10 §:n 2 momentin mukaan lainkohdassa tarkemmin mainitut lapsen huolto- ja tapaamiskysymykset on ratkaistava vanhempien sopimalla tavalla ellei ole aihetta olettaa, että tämä ratkaisu olisi vastoin lapsen etua. Lapsen huoltolain 10 §:n mukaan kaikki lapsen huolto- ja tapaamisoikeuskysymykset ratkaistaan aina lapsen edun mukaisesti, siis sekä silloin kun vanhemmat ovat kysymyksistä eri mieltä että silloin, kun he ovat asioista samaa mieltä. Silloin kun vanhemmat ovat näistä kysymyksistä keskenään sopineet, mutta vaativat asiasta tuomioistuimen ratkaisun, lapsen huoltolain 10 §:n 2 momentti osoittaa, että tällöin vanhempien välistä sopimusta pidetään lähtökohtaisesti lapsen edun mukaisena ja tämän vuoksi asia on myös yleensä ratkaistava vanhempien sopimuksen mukaisesti. Mutta jos tuomioistuimella on jollakin sen tietoon tulleella perusteella aihetta olettaa, ettei vanhempien välinen sopimus olekaan lapsen edun mukainen, tuomioistuimen tulee ratkaista asia sopimuksesta poiketen lapsen edun mukaisesti.
4. 4. Näin ollen myös lapsen huoltolain 10 §:n 2 momentin mukainen tuomioistuimen ratkaisu perustuu lapsen edun huomioon ottamiseen silloinkin, kun ratkaisu on lapsen vanhempien sopimuksen mukainen. Lapsen huoltolain 10 §:n 2 momentin mukaisen ratkaisun vaikutuksia ei ole perusteltua arvioida toisin kuin lain 10 §:n 1 momentin mukaisen ratkaisun silloinkaan, kun ensin mainittu ratkaisu vastaa lapsen vanhempien sopimusta. Tästä seuraa, että vanhempien sopimukseen perustuvan ratkaisun muuttamisen edellytyksiä arvioidaan lapsen huoltolain 12 §:n nojalla.
5. 5. Lapsen huoltolain 12 §:n mukaan lapsen huoltoa tai tapaamisoikeutta koskevaa tuomioistuimen päätöstä voidaan muuttaa, jos olosuhteet ovat päätöksen antamisen jälkeen muuttuneet tai jos tähän on muutoin aihetta. Aikaisemman päätöksen muuttamiseen voidaan siten päätyä sillä perusteella, että asian harkinnassa merkitykselliset olosuhteet ovat aikaisemman päätöksen jälkeen muuttuneet niin, että lapsen etu vaatii päätöksen muuttamista. Vaikka olosuhteet eivät olisikaan tällä tavoin muuttuneet, voi aikaisemman päätöksen muuttaminen perustua siihen, että muutokseen on muista syistä aihetta, esimerkiksi koska aikaisemman päätöksen aikaisia olosuhteita arvioidaan lapsen edun kannalta toisin niistä saadun uuden tiedon pohjalta. Arvioitaessa, onko vanhempien yhteisymmärrykseen perustuneen päätöksen muuttamiseen aihetta, voidaan antaa merkitystä myös sille, mitkä seikat ovat vaikuttaneet aiempaan sopimukseen ja miten perusteellisen harkinnan pohjalta se on syntynyt. Kuten lapsen huoltolain säätämiseen johtaneissa lain esitöissä korostetaan, säännöksen tarkoituksena ei kuitenkaan ole ollut helpottaa päätöksien muuttamista siten, että se voisi johtaa oikeuden väärinkäyttämiseen eli jatkuviin kiusantekomielessä tehtyihin muutosvaatimuksiin (lakivaliokunnan mietintö 11/1982 vp s. 3). Päätöksen muuttaminen edellyttää asiallisia perusteita.
6. 6. Täällä on kysymys enää siitä, kumman vanhemman luona lapset asuvat. Arvioidessaan tässä harkinnassa huomioon otettavaa asiassa esitettyä selvitystä Korkein oikeus päätyy siihen, että lapsen huoltolain 12 §:n nojalla on aihetta muuttaa Helsingin käräjäoikeuden 15.9.2000 antamaa päätöstä siten, että lapset asuvat B:n luona.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Raulos, Gustaf Möller (eri mieltä), Eeva Vuori, Pertti Välimäki (eri mieltä) ja Pauliine Koskelo. Esittelijä Elisa Mäntysaari.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Oikeusneuvos Välimäki: Olen muuten samaa mieltä kuin Korkeimman oikeuden enemmistö lukuun ottamatta pääasian perustelujen viimeistä kappaletta. Sen sijasta lausun seuraavaa.

Asiassa on tämän jälkeen arvioitava jutussa esitettyä lasten asumista koskevaa selvitystä lapsen huoltolain 12 §:n kannalta. Koska tämä soveltuu parhaiten hovioikeudessa tehtäväksi, palautan asian hovioikeuteen.

Oikeusneuvos Möller: Olen muuten samaa mieltä kuin enemmistö, mutta katson, ettei sillä seikalla, että A:n ja B:n sopimukseen perustuva lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain 10 §:n 2 momentin nojalla annettu päätös on annettu avioeroasian yhteydessä, ole asian ratkaisemisen kannalta merkitystä.