12.12.2003

Imatran käräjäoikeuden tuomio 4.5.2000

Virallisen syyttäjän syytteestä käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että A ja eräs toinen henkilö olivat 18. - 21.5.1999 Ruokolahdella yksissä tuumin oikeudettomasti vahingoittaneet Fingrid Verkko Oy:n kantaverkkoon kuuluvaa Imatra - Juva 110 kV:n voimajohtolinjaa siten, että he olivat ampuneet pienoiskiväärillä rikki voimajohtolinjan pylvään niin sanottuja eristelaippoja yhteensä noin 20 kappaletta, mistä oli 21.5.1999 aiheutunut lyhytaikainen sähkön jännitteen lasku. Käräjäoikeus tuomitsi A:n törkeästä vahingonteosta vankeusrangaistukseen.

Teosta oli aiheutunut vahinkoa paitsi kantaverkon omistajalle myös Stora Enso Oyj:lle (jäljempänä X Oyj), Stora Enso Fine Papers Oy:lle (jäljempänä Y Oy) ja Laminating Papers Oy:lle (jäljempänä Z Oy), koska voimajohdon vahingoittuminen oli aiheuttanut jännitekuopan, joka oli laukaissut yhtiöiden tehtailla eräiden laitteiden suojajärjestelmät. Sähkökatkoksen tapahtuessa konelinjat olivat pysähtyneet täydestä vauhdista, mikä oli tapahtunut hallitsemattomasti ja siitä syystä myös laitteita oli rikkoutunut.

Laitteiden uudelleen käynnistäminen ja laadun mukaiseen tuotantokuntoon saattaminen oli kestänyt useita tunteja aiheuttaen yhtiöille tuotannolliset menetykset, joiden suuruus menetettynä myyntikatteena oli X Oyj:n osalta 785 000 markkaa, Y Oy:n osalta 102 000 markkaa ja Z Oy:n osalta 8 000 markkaa. Y Oy:lle oli aiheutunut vahinkoa lisäksi vahingoittuneesta kuivatuskudoksesta 115 700 markkaa ja liimapuristimen tukilistasta 34 300 markkaa. Yhtiöiden tuotanto oli ollut loppuunmyyty eikä sähkökatkoksen aiheuttamaa menetystä ollut voitu muutoin korvata. Vakuutuksesta ei ollut voitu saada korvauksia, koska omavastuun määrä ei ylity tällaisissa vahingoissa.

X Oyj:llä oli sopimus sähkönsiirrosta Fingrid Oyj:n kanssa. Kantaverkkosopimuksen mukaan jälkimmäinen yhtiö ei ollut vastuussa verkkohäiriön muille aiheuttamista seurauksista, koska verkkohäiriön syynä oli ollut johtoon kohdistunut ilkivalta.

Vastaajat olivat myöntäneet ampuneensa rikki sähköjohtojen eristelaippoja. A:n mukaan he eivät olleet osanneet ajatella, että teosta olisi voinut aiheutua sähkökatkos ja nyt kerrotun kaltaisia vahinkoja.

Käräjäoikeuden mukaan vastaajien oli kuitenkin ampuessaan eristelaippoja täytynyt ymmärtää, että siitä oli saattanut seurata sähkökatkos, mistä puolestaan oli voinut aiheutua asianomistajille vahinkoa. Voimansiirtojohdossa olevien eristelaippojen tarkoituksena oli estää sähkövirran joutuminen maahan. Jännite ei pysy eristeiden takana, ellei eristelaippoja ole riittävän paljon. Jos sähköä vuotaa maahan, aiheutuu siitä tietyn ajan kuluessa jännitteen katkeaminen. Voimajohdon putoaminen ei välttämättä aiheuta sähkökatkosta eikä johdon putoaminen välttämättä tapahdu heti eristelaippojen rikkoutumisen jälkeen. Häiriö, joka tapahtuu useassa vaiheessa, aiheuttaa jännitekuopan, jossa jännite putoaa alemmaksi ja sähkön laatu heikkenee. Kun eristeet ovat olleet poissa, on tullut vuotoa. Jo pienet vuodot laukaisevat jännitteen katkeamisen. Jos vain osa eristeistä on rikottu, on mahdollista, että vika ilmenee vasta muutaman vuorokauden kuluttua.

A:n teko ei osoittanut suunnitelmallisuutta vaan oli pikemminkin tapahtunut ajattelemattomuudesta. A:n tuloina oli toimeentulotuki, joten täyden korvauksen suorittaminen olisi hänen kohdallaan ollut kohtuutonta. Käräjäoikeus katsoi edellä mainituilla perusteilla, että asiassa oli erityisiä syitä alentaa korvausvelvollisuutta.

A:n tuli puheena olevalta osalta suorittaa yhteisvastuullisesti toisen vastaajan kanssa vahingonkorvauksena X Oyj:lle, Y Oy:lle ja Z Oy:lle 10 prosenttia vaadituista vahingonkorvauksista eli

- X Oyj:lle korvaukseksi sähkökatkoksesta aiheutuneesta menetyksestä 78 500 markkaa korkoineen,

- Y Oy:lle korvaukseksi sähkökatkoksesta aiheutuneesta menetyksestä ja vahingoittuneista koneista 25 200 markkaa korkoineen ja

- Z Oy:lle korvaukseksi sähkökatkoksesta aiheutuneesta menetyksestä 800 markkaa korkoineen.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Eila Alatalo ja lautamiehet.

Kouvolan hovioikeuden tuomio 18.9.2001

A valitti vahingonkorvausten osalta hovioikeuteen, joka katsoi X Oyj:llä, Y Oy:llä ja Z Oy:llä olleen ainoastaan sopimukseen perustuva oikeus sähkövirran saamiseen. Vahinkoa kärsineet tuotantolaitokset eivät olleet sijainneet lähelläkään tapahtumapaikkaa. Yhtiöille aiheutuneilla vahingoilla oli sen vuoksi niin etäinen ja ennalta arvaamaton yhteys A:n rikokseen, etteivät vahingot olleet vahingonkorvausvastuun synnyttävällä tavalla syy-yhteydessä A:n syyksi luettuun rikokseen. Tästä syystä A ei ollut korvausvelvollinen mainituille yhtiöille aiheutuneista vahingoista.

Hovioikeus hylkäsi X Oyj:n, Y Oy:n ja Z Oy:n vahingonkorvausvaatimukset ja vapautti A:n korvausvelvollisuudesta yhtiöille.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Sakari Pasila, Seppo Ikävalko ja Ulla Rantanen. Esittelijä Minna Mattila.

Perustelut

1. 1. A on Ruokolahdella tahallaan ampunut voimajohtolinjan eristelaippoja. Eristelaippojen vaurioitumisen johdosta yksi voimalinjan johdoista on pudonnut. Voimajohtolinjan vahingoittumisesta johtunut sähkön jännitteen äkillinen laskeminen on aiheuttanut sopimuksen perusteella linjan kautta sähköä vastaanottaneille, voimajohtolinjan varrella Ruokolahden taajaman vastakkaisella puolella sijainneille Y Oy:n, X Oyj:n ja Z Oy:n tehtaille eräiden laitteiden suojajärjestelmien laukeamisesta johtuen tuotantokatkoksen. Yhtiöille on syntynyt saamatta jääneen myyntikatteen johdosta vahinkoa. Y Oy:n tehdaslaitteita on myös rikkoutunut. A on tuomittu rangaistukseen törkeästä vahingonteosta. Kysymys on siitä, onko A velvollinen suorittamaan korvausta hänen tekonsa johdosta mainituille yhtiöille aiheutuneista esinevahingoista ja taloudellisesta menetyksestä.
2. 2. A on ampumalla eristelaippoja tahallaan vahingoittanut voimajohtolinjaa. Hänen ei sen sijaan ole näytetty tarkoittaneen aiheuttaa tai muutoinkaan tahallaan aiheuttaneen vahinkoa nyt kysymyksessä oleville yhtiöille.
3. 3. A:n on täytynyt ymmärtää, että voimajohtolinjan vahingoittaminen saattaa aiheuttaa vakaviakin häiriöitä sähkönjakelussa. Sähköhäiriöiden yhtiöiden tehtaille aiheuttaman vahingon mahdollisuus sekä vahingon laatu ja laajuus ovat kuitenkin olleet A:n ennakoitavissa vain siten kuin vahingon aiheutuminen linjan kautta sähköä vastaanottaville yleensä.
4. 4. Vahingonkorvauslain 5 luvun korvattavaa vahinkoa koskevista säännöksistä ei ilmene, kenellä on oikeus niiden mukaiseen korvaukseen. Mainitun luvun korvausjärjestelmän on vakiintuneesti katsottu rakentuvan ajatukselle, että korvaukseen oikeutettu on se, jolle välittömästi vahinkotapahtuman johdosta on aiheutunut vahinko. Tämän ensivahingon seurauksena kolmannelle henkilölle aiheutunut vahinko korvataan vain erikseen mainituissa tapauksissa. Oikeuskäytännössä ja oikeustieteellisessä kirjallisuudessa on lähtökohtana myös pidetty, että oikeus korvaukseen esineen vahingoittumisesta on esineen omistajalla ja että 5 luvun 5 §:ssä tarkoitettu taloudellinen vahinko korvataan esinevahinkona vain, jos se aiheutuu vahingoittuneen esineen omistajalle. Esineen omistajaan on rinnastettu se, jolla on rajoitettu esineoikeus esineeseen. Korvausoikeuden sitominen tällaiseen oikeuteen ei kuitenkaan ole ollut poikkeuksetonta.
5. 5. Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 1994:94, joka koskee ilmailulain (139/1923) 6 §:n soveltamista, on arvioitu kysymystä siitä, voitiinko katkenneen voimajohtolinjan kautta sähköä saaneille yhtiöille sähkökatkoksen johdosta aiheutuneesta tuotannonmenetyksestä ja ylimääräisistä käynnistyskustannuksista syntynyttä vahinkoa pitää mainitussa laissa tarkoitettuna omaisuusvahinkona. Ratkaisussa on todettu, ettei ole perusteltua poikkeuksettomasti sitoa oikeutta korvaukseen siihen, että vahingonkärsijällä on esineoikeus johtoihin. Rajoitetusti olisi korvaus myönnettävissä laajemmaltikin lähinnä tapauksissa, joissa vahingoittuneet johdot sijainniltaan ja tarkoitukseltaan liittyvät niin läheisesti sähkökatkoksen vuoksi vahinkoa kärsineeseen tuotantolaitokseen, että niiden käyttäminen luontevasti rinnastuu käyttöoikeuteen. Kun kuitenkin johtojen vahingoittumisesta seurannut sähkökatkos voi aiheuttaa epätavallisen suuria ja arvaamattomia tappioita, joiden korvaaminen usein olisi vahingonaiheuttajalle ylivoimaista ja kohtuutonta, on poikkeukset lähtökohdasta korvausvelvollisuuden tietyistä laajentamistarpeista huolimatta pidettävä ahtaissa, mahdollisimman kiinteästi määritellyissä rajoissa.
6. 6. Korkein oikeus toteaa, että jo edellä lausutut syyt puhuvat yleisesti sitä vastaan, että korvausvelvollisuus nyt kysymyksessä olevan kaltaisessa tapauksessa ulotettaisiin koko laajaan sähkönkäyttäjätahoon. Sähkön jakelu voi häiriytyä monenlaisista syistä, ja esimerkiksi sähkön toimittaja voi sopimusehdoin rajoittaa korvausvastuutaan sähkön jakelun häiriintymisestä. Vastuun rajaaminen on perusteltua myös siksi, että varsinkin tuotannollisiin tai vastaaviin tarkoituksiin sähköä käyttäviltä voidaan edellyttää varautumista sähköhäiriöihin.
7. 7. Tässä tapauksessa kysymys ei ole tilanteesta, jossa kolmannen osapuolen vahinko olisi erikseen säädetty korvattavaksi. Yhtiöt ovat saaneet tehtaille sähköä A:n vahingoittaman voimajohtolinjan kautta sen omistajan kanssa tekemänsä sopimuksen perusteella. Yhtiöiden vahingot ovat johtuneet sähkön saannin häiriintymisestä eivätkä välittömästi A:n teosta. Yhtiöillä ei ole ollut johtoihin käyttöoikeutta tai siihen rinnastettavaa oikeutta, vaan ne ovat olleet samassa asemassa kuin sähkön käyttäjät yleensä.
8. 8. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että yhtiöiden vahingot ovat sellaisia A:n teosta kolmannelle aiheutuneita vahinkoja, joiden korvaamiseen ei ole perustetta.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Riitta Suhonen, Lauri Lehtimaja (eri mieltä), Eeva Vuori, Gustav Bygglin ja Pasi Aarnio. Esittelijä Jukka-Pekka Salonen.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Oikeusneuvos Lehtimaja: A on tuomittu rangaistukseen törkeästä vahingonteosta, jolla on katsottu aiheutetun erittäin suurta taloudellista vahinkoa. Tämä vahinko on käsittänyt paitsi sähköverkon omistajalle aiheutuneet korjauskustannukset myös sähköä käyttäneille valittajayhtiöille aiheutuneet taloudelliset vahingot, jotka ovat ovat koskeneet sähkökatkoksesta yhtiöiden tehtaille johtuneita tuotannonmenetyksiä, saamatta jäänyttä myyntikatetta sekä tehdaslaitteille aiheutuneita esinevahinkoja.

On tulkinnanvaraista, voidaanko valittajayhtiöitä pitää rikoksella loukattuina tahoina ja onko niille aiheutettu vahinko siten välitöntä vahinkoa vai ainoastaan niin sanottua kolmansille tahoille aiheutunutta välillistä vahinkoa. Rikoslaista tai vahingonkorvauslaista ei saada tähän nimenomaista vastausta.

Vahingontekorikos kohdistuu rikoslain 35 luvun 1 §:n mukaan toisen omaisuuteen, joten ensisijaisesti loukattuna tahona on A:n tapauksessa ollut sähköverkon omistaja. Toisaalta on selvää, että tällainen rikos voi aiheuttaa ennalta arvattavaa taloudellista vahinkoa myös muulle kuin vahingonteon kohteena välittömästi olleen esineen omistajalle tai haltijalle. Myös tällaisesta vahingosta on oikeuskäytännössä tuomittu korvauksia vahingonkorvauslain nojalla, ainakin silloin kun siihen on katsottu olevan erityistä syytä. Vahingonkorvausvastuun ulottuvuutta arvioitaessa onkin ensisijaisesti tarkasteltava sitä, kuinka läheinen ja ennalta arvattava syy-yhteys vallitsee vahingonteon ja siitä aiheutuneiden vahinkojen välillä.

Korkeimman oikeuden aikaisempaa, sähkökatkoksista aiheutunutta vahingonkorvausvelvollisuutta koskevaa oikeuskäytäntöä tarkasteltaessa on lähtökohtana otettava huomioon, että nyt puheena olevat vahingot on aiheutettu tahallisella rikoksella, toisin kuin esimerkiksi ennakkotapauksessa KKO 1994:94, jossa oli kysymys helikopterionnettomuuden aiheuttamasta sähkökatkoksesta. A:n tapauksessa ei ole ollut kysymys minkään yhteiskunnan kannalta sinänsä hyödyllisen mutta samalla vahingonvaaroille alttiin toiminnan harjoittamisesta. Riskinjaon näkökulma on tällöin erilainen.

A:n ammuskelun nimenomaisena tarkoituksena on ollut rikkoa voimajohtolinjan pylvään eristelaippoja. Tosin hänen motiivinaan ei ole ollut sähkökatkosten aikaansaaminen, vaan ampuminen on ilmeisesti tapahtunut vain huvin vuoksi. A:n asemassa olevan henkilön on kuitenkin täytynyt ymmärtää voimajohtolinjan käyttötarkoitus ja ottaa tällöin huomioon se varsin todennäköinen mahdollisuus, että voimajohtolinjan vahingoittaminen saattaa aiheuttaa vakaviakin häiriöitä sähkönjakelussa. Taloudellisen vahingon vaara ei tällöin rajoitu pelkästään sähköverkon omistajatahoon, vaan välittömässä vaarassa ovat myös sähkön saannista riippuvat sähkönkuluttajat. Yleisesti tunnettua on se, että yhä useammat nyky-yhteiskunnan toiminnot riippuvat täysin sähköenergian häiriöttömästä saannista.

Sähkön jakeluhäiriöistä aiheutuvien vahinkojen ennalta arvattavuutta arvioitaessa ei voida asettaa sellaista vaatimusta, että vahingon aiheuttajan tulisi olla etukäteen yksityiskohtaisesti selvillä mahdollisten vahinkojen teknisestä syntytavasta tai kuluttajakohtaisesta kohdentumisesta. Tässä tapauksessa A:n tiedossa on täytynyt olla se, että samalla paikkakunnalla oli isoja teollisuuslaitoksia, jotka tarvitsivat toimintaansa sähköenergiaa. On ollut arvattavissa, että voimajohtolinja on palvellut myös näiden teollisuuslaitosten sähköhuoltoa, vaikka teollisuuslaitokset eivät olekaan sijainneet ampumispaikan välittömässä läheisyydessä.

Ryhtyessään tahallaan rikkomaan voimajohtolinjaan kuuluvaa laitteistoa A on ottanut tietoisen riskin siitä, että hänen menettelystään saattoi aiheutua edellä mainitun kaltaisia, ennalta arvattavia vahinkoja. Näissä olosuhteissa hän on vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n ja 5 luvun 5 §:n nojalla velvollinen korvaamaan tällaiset vahingot. Käräjäoikeuden mainitsemilla perusteilla kuitenkin katson, että asiassa on erityisiä syitä sovitella korvausvelvollisuutta ja alentaa A:n maksettavaksi tulevia korvausmääriä.

Harkitsen siten oikeaksi kumota hovioikeuden tuomion ja jättää asian käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen varaan.