KKO:2003:121
- Asiasanat
- Huoneenvuokra - LiikehuoneistoKonkurssi - Kuittaus konkurssissa - Takaisinsaanti konkurssipesään
- Tapausvuosi
- 2003
- Antopäivä
- Diaarinumero
- S2001/296
- Taltio
- 3046
- Esittelypäivä
Kiinteistöosakeyhtiö oli vuonna 1996 tehdyllä huoneenvuokrasopimuksella vuokrannut liikehuoneiston toiselle yhtiölle, joka oli takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain 3 §:ssä tarkoitettu läheinen. Yhtiö jätti vuokria maksamatta vuonna 1998 usean kuukauden ajan kiinteistöosakeyhtiön konkurssiin asettamiseen asti. Kiinteistöyhtiön konkurssipesän velkoessa maksamatta jääneitä vuokria yhtiö kieltäytyi maksamasta katsoen, että sillä oli oikeus käyttää kiinteistöyhtiöltä oleva saatavansa vuokrasaatavien kuittaukseen. Kysymys siitä, estikö konkurssisäännön 33 §:n 3 momentin kuittauskielto kuittauksen. (Ään.)
KS 33 § 3 momTakSL 5 §TakSL 10 §
ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA
Asian käsittely Savonlinnan käräjäoikeudessa
Asian tausta
Kiinteistö Oy Savonlinnan Olavinkatu 52 (jäljempänä kiinteistöyhtiö) oli 1.7.1996 tehdyllä ja myöhemmin muutetuilla huoneenvuokrasopimuksilla vuokrannut Sankar Marketing Oy:lle (jäljempänä yhtiö) liiketilaa. Yhtiö oli 1.6. - 22.12.1998 jättänyt maksamatta kuukausittain erääntyneet vuokrat, kaikkiaan 115 920 markkaa. Kiinteistöyhtiö ja yhtiö olivat takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain (takaisinsaantilaki) 3 §:ssä tarkoitettuja läheisiä. Yhtiöllä oli kiinteistöyhtiöltä 1.4.1998 maksettavaksi erääntynyt 421 750 markan saatava. Kiinteistöyhtiö oli ollut maksukyvytön viimeistään 22.4.1998 alkaen. Kiinteistöyhtiö asetettiin velkojan 7.12.1998 tekemästä hakemuksesta konkurssiin 22.12.1998.
Kanne ja vastaus
Kiinteistöyhtiön konkurssipesä vaati kanteessaan, että yhtiö velvoitetaan maksamaan konkurssipesälle maksamatta olleet vuokrat kaikkiaan 115 920 markkaa korkoineen. Konkurssipesä lausui, ettei vuokrasaatavia voinut konkurssisäännön 33 §:n 3 momentin mukaan kuitata konkurssissa, koska maksamatta olleiden vuokrasaatavien määrä oli konkurssipesän varoihin nähden huomattava, 60 prosenttia pesän vapaista varoista. Konkurssipesä lausui lisäksi, että kuittaustilanne oli alkanut samoihin aikoihin kuin kiinteistöyhtiön koron maksun laiminlyönti oli alkanut. Kuittaustilanteen järjestäminen oli tarkoittanut menettelyä, jolla oli sopimattomasti suosittu yhtiötä toisten velkojien kustannuksella. Jos kiinteistöyhtiö olisi 1.6. - 22.12.1998 maksanut velkansa yhtiölle, maksu olisi siten voitu peräyttää konkurssipesään takaisinsaantilain 5 ja 10 §:n perusteella.
Yhtiö vastusti kannetta kokonaisuudessaan. Sillä oli oikeus käyttää erääntyneet vuokrat saatavansa kuittaamiseen. Konkurssisäännön 33 §:n 3 momentin kuittauskielto ei tullut kysymykseen, koska yhtiön sitoutuminen vuokranmaksuun oli tapahtunut jo vuokrasopimusta tehtäessä. Maksamatta jätetyn vuokran määrä ei ollut konkurssiin asetetun kiinteistöyhtiön varoihin nähden huomattava. Yhtiöllä ei ollut varoja maksaa vuokria eräpäivinä eikä yhtiö ollut menetellyt millään tavoin sopimattomasti.
Käräjäoikeuden tuomio 1.2.2000
Käräjäoikeus totesi, että konkurssisäännön 33 §:n 3 momentissa olevan kuittausrajoituksen tarkoituksena oli estää velkojaa tarkoituksellisesti aikaansaamasta tilannetta, jossa kuittausta voitaisiin sopimattomalla tavalla käyttää hyväksi velallisen konkurssissa.
Kestosopimuksena huoneenvuokrasopimuksella oli tarkoitus järjestää asiantila pitkähköksi ajaksi siten, että vuokralainen sai pitää hallussaan huoneiston maksamalla säännöllisin väliajoin vuokraa. Vuokrasuhde oli syntynyt, kun yhtiö oli muuttanut konkurssiin asetetun yhtiön omistamiin tiloihin. Perittävissä oleva vuokrasaatava oli kuitenkin syntynyt vasta, kun yhtiö oli laiminlyönyt vuokranmaksun. Vuokran maksamatta jättäminen oli aiheuttanut yhtiön velkaantumisen kiinteistöyhtiölle ilman, että vuokrasuhteen osapuolten oli tarpeen sopia asiasta erikseen. Yhtiö oli laiminlyönyt vuokran maksun pitkähköltä ajalta aina konkurssin alkamiseen saakka. Käräjäoikeus katsoi, että yhtiö oli edellä mainitulla tavalla menetellessään konkurssisäännön 33 §:n 3 momentin mukaisesti "sitoutunut maksuun".
Yhtiöllä oli ollut vuonna 1998 maksuvaikeuksia. Yhtiö oli kuitenkin kyennyt jatkamaan toimintaansa eikä minkään muun kestosopimussuhteessa olevan velkojan ollut selvitetty jääneen kokonaan vaille suoritusta yhtiön maksuvaikeuksien johdosta. Yhtiö oli ollut tietoinen kiinteistöyhtiön taloudellisista vaikeuksista. Käräjäoikeus katsoi, että yhtiöllä oli vuokranmaksun lakkauttaessaan tarkoitus varmistaa erääntyneen saatavansa maksaminen.
Vuokrasaatavan määrää 115 920 markkaa oli pidettävä konkurssipesän vapaisiin varoihin 192 240 markkaan nähden huomattavana. Koska vuokran maksamatta jättäminen oli ollut yhteydessä kiinteistöyhtiön maksukyvyttömyyteen ja tulevaan konkurssiin ja koska vuokranmaksu oli laiminlyöty pitkältä ajalta eikä maksamatonta vuokravelkaa ollut aikaisemmin ollut, yhtiön menettelyä ei voinut pitää tavanomaisena. Vuokran maksamatta jättäminen oli tapahtunut kaksi vuotta ennen päivää, jona konkurssihakemus oli tehty käräjäoikeudelle. Tämän vuoksi käräjäoikeus katsoi, että jos kiinteistöyhtiö olisi maksanut velkaansa yhtiölle, maksu olisi takaisinsaantilain 10 §:n nojalla voitu peräyttää kiinteistöyhtiön konkurssipesään.
Edellä mainituilla perusteilla käräjäoikeus konkurssisäännön 33 §:n 3 momentin nojalla katsoi, että yhtiöllä ei ollut oikeutta käyttää vastasaatavaansa vuokravelan kuittaukseen, ja yhtiö siten oli velvollinen maksamaan vuokravelan.
Tämän vuoksi käräjäoikeus velvoitti yhtiön maksamaan kiinteistöyhtiön konkurssipesälle maksamattomana vuokrana 115 920 markkaa korkoineen.
Asian on ratkaissut käräjätuomari Jukka Vaanamo.
Itä-Suomen hovioikeuden tuomio 11.1.2001
Hovioikeus, jonne yhtiö valitti, totesi, että yhtiö oli siirtynyt kiinteistöyhtiön tiloihin vuonna 1995. Yhtiöiden kesken oli tehty ensimmäinen kirjallinen vuokrasopimus kesäkuussa 1996. Tämän jälkeen sopimusta oli muutettu 31.12.1997, 15.3.1998 ja 15.5.1998. Uusilla sopimuksilla vuokran määrää oli alennettu yhtiön tilantarpeen vähentymisen ja sen käytössä olevan tilan pienenemisen myötä. Sopimuksissa yhtiö oli siis sitoutunut maksamaan kiinteistöyhtiölle vuokraa.
Asiassa oli riidatonta, ettei vuokrasopimusta ja sen muutoksia ollut tehty kuittaustilanteen järjestämiseksi sellaisissa olosuhteissa, joita tarkoitetaan konkurssisäännön 33 §:n 3 momentissa. Sen sijaan oli riitaa siitä, onko vuokralaisen eli yhtiön 1.6. - 22.12.1998 jättämällä vuokrat maksamatta katsottava sitoutuneen kiinteistöyhtiölle maksuun mainitussa lainkohdassa tarkoitetulla tavalla.
Hovioikeus totesi, ettei vuokrasopimuksen ja sen muuttamisesta tehtyjen sopimusten lisäksi ollut esitetty muuta menettelyä, jolla yhtiö olisi sitoutunut vuokran maksuun. Muu sitoutuminen ei ollut tarpeenkaan vuokrasopimusten velvoittaessa yhtiön täyttämään vuokranmaksuvelvollisuutensa toistuvaissuorituksina. Konkurssisäännön 33 §:n 3 momentissa tarkoitettu kuittausrajoitus ei koske kysymyksessä olevaa vuokravelkaa, kun itse vuokrasopimuksia ei ole tehty kuittaustilanteen järjestämiseksi.
Tämän vuoksi hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion sekä hylkäsi kanteen.
Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Juha Voutilainen, Marja-Liisa Karotie (eri mieltä) ja Paavo Eestilä sekä asiantuntijajäsenet Matti Hiltunen (eri mieltä) ja Allan Pulkkinen. Esittelijä Liisa Laatikainen (mietintö).
Esittelijä, viskaali Laatikainen totesi mietinnössään, että hallituksen esityksen (HE 102/1990 vp) mukaan kuittausrajoitusten tarkoituksena oli estää osapuolia tarkoituksellisesti aikaansaamasta tilannetta, jossa kuittausta voitaisiin sopimattomalla tavalla käyttää hyväksi velallisen konkurssissa. Tällainen tilanne voidaan aikaansaada muun muassa siten, että velkoja, jolla on jo saatava velalliselta, itse velkaantuu velalliselle voidakseen käyttää velalliselta olevan saatavan kuittaukseen. Konkurssisäännön 33 §:n 3 momentti koskee juuri tapausta, jossa velkoja tietoisesti velkaantuu velalliselle. Ottaen huomioon lain esitöistä ilmenevä tarkoitus yhtiön menettelyä oli mahdollista käräjäoikeuden tuomiossa selostetuin tavoin tulkita siten, että yhtiö oli laiminlyödessään vuokranmaksun pitkältä ajalta aina konkurssin alkamiseen saakka, konkurssisäännön 33 §:n 3 momentissa tarkoitetuin tavoin sitoutunut velalliselle maksuun, vaikka itse vuokrasopimus oli tehty jo 1.7.1996.
Asiassa oli kysymys myös siitä, oliko kuittaustilanne järjestetty takaisinsaantioikeuteen rinnastettavalla tavalla. Asian ratkaiseminen riippui paitsi oikeudellisista perusteista myös asiassa esitetystä henkilötodistelusta ja siitä tehtävistä johtopäätöksistä. Sen vuoksi esittelijä esitti, että asiassa oli pidettävä pääkäsittely.
Hovioikeudenneuvos Karotie hyväksyi mietinnön. Äänestyksen tuloksen johdosta velvollisena lausumaan pääasiasta hän katsoi, ettei ollut syytä muuttaa käräjäoikeuden tuomiota.
Asiantuntijajäsen Hiltunen oli samaa mieltä kuin hovioikeudenneuvos Karotie.
MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA
Kiinteistöyhtiön konkurssipesälle myönnettiin valituslupa. Konkurssipesä vaati, että yhtiö on velvoitettava maksamaan erääntyneet vuokrat korkoineen.
Yhtiö vastasi muutoksenhakemukseen.
KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU
Kanne ja sen tausta
Kiinteistöyhtiö on 1.7.1996 tehdyllä huoneenvuokrasopimuksella vuokrannut yhtiölle liiketilaa. Sopimusta on sittemmin tarkistettu 31.12.1997, 15.3.1998 ja 15.5.1998 niin, että yhtiön käytössä oleva tila ja siten myös vuokran määrä ovat pienentyneet. Kiinteistöyhtiö ja yhtiö ovat takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain (takaisinsaantilaki) 3 §:ssä tarkoitettuja läheisiä.
Yhtiö oli 1.6.1998 lähtien jättänyt maksamatta kuukausittain erääntyneet vuokrat kiinteistöyhtiön 21.12.1998 alkaneeseen konkurssiin asti, kaikkiaan 115 920 markkaa. Kiinteistöyhtiön konkurssipesän velkoessa vuokria yhtiö on kiistänyt maksuvelvollisuutensa vetoamalla siihen, että sillä oli oikeus kuitata erääntyneet vuokravelat kiinteistöyhtiöltä olevalla, 1.4.1998 erääntyneellä saatavallaan.
Konkurssipesä on puolestaan väittänyt, että konkurssisäännön 33 §:n 3 momentissa olevan kuittauskiellon perusteella yhtiöllä ei ole kuittausoikeutta. Mainitun lainkohdan mukaan velkojalla, joka on sitoutunut velalliselle maksuun sellaisissa olosuhteissa, että tämä menettely on rinnastettavissa velallisen suorittamaan velan maksuun, ei ole kuittausoikeutta siltä osin kuin tämä maksu olisi voitu peräyttää konkurssipesään.
Konkurssipesä on katsonut, että jos kiinteistöyhtiö olisi 1.6. - 23.12.1998 maksanut velkansa sittemmin kuitattavaksi vaaditulla määrällä, maksu olisi voitu vaatia takaisinsaantilain 10 §:n nojalla peräytymään, koska maksu olisi ollut pesän varoihin nähden huomattava eikä sitä olisi voitu pitää tavanomaisena. Näin ollen yhtiöllä ei olisi ollut edellä mainitusta syystä kuittausoikeutta kiinteistöyhtiön konkurssissa. Konkurssipesä on myös katsonut, että kuittaustilanne on pyritty aikaansaamaan konkurssin vaikutusten kiertämiseksi ja että tämä järjestely joka tapauksessa peräytyisi takaisinsaantilain 5 §:n yleisen takaisinsaantiperusteen nojalla.
Kuittausoikeudesta yleensä
Voimassa oleva oikeutemme antaa konkurssissa velkojille laajan kuittausoikeuden. Tätä on perusteltu erityisesti sillä, että kuittausmahdollisuudella on usein selvä vakuuden luonne. Laajan kuittausmahdollisuuden vastapainoksi on konkurssisäännön 33 §:n kuittauskielloilla pyritty estämään kuittausoikeuden väärinkäyttö rajoittamalla keinotekoisten kuittaustilanteiden syntymistä. Konkurssisäännön 33 §:n 3 momentti koskee tilannetta, jossa velkoja, turvatakseen saatavansa maksun, hankkiutuu itse konkurssivelallisen velalliseksi. Tyypillisenä tapauksena on pidetty sitä, että velkoja ostaa velalliselta tavaraa velaksi varatakseen näin tilaisuuden kuitata saamisensa tavaran hintaa vastaan (esim. HE 102/1990 vp).
Takaisinsaantilain 10 §:n soveltuvuus
Arvioitaessa konkurssisäännön 33 §:n 3 momentin kuittauskiellon soveltuvuutta tapaukseen on ensin otettava kantaa siihen, onko yhtiö mainitussa lainkohdassa tarkoitetulla tavalla sitoutunut velalliselle maksuun huoneenvuokrasopimuksen tekemisellä vai vasta siinä vaiheessa, kun erääntynyt vuokra on jätetty maksamatta. Sinänsä on selvää, että kuittauksen kohteena olevat kiinteistöyhtiön vuokrasaatavat yhtiöltä ovat syntyneet vuokranmaksukausittain sitä mukaa kuin vuokratilat ovat olleet yhtiön käytössä.
Maksuun sitoutumisen on kuitenkin perusteltua katsoa tapahtuneeksi silloin, kun kiinteistöyhtiö ja yhtiö ovat tehneet huoneenvuokrasopimuksen, jolla vuokrasuhteen ehdot, erityisesti vuokran kohde, vuokran määrä ja erääntyminen sekä vuokrasuhteen kesto on osapuolten kesken sitovasti määritelty ja jonka sopimuksen perusteella tilat on luovutettu yhtiön käyttöön. Tämä tulkinta vastaa paremmin lain sanamuotoa, kuittausoikeuden vakuusluonnetta sekä kuittauskiellon tarkoitusta. Vuokrasaatava syntyy huoneenvuokrasuhteissa automaattisesti, ilman osapuolten eri toimia pelkästään sen perusteella, että vuokratilat ovat huoneenvuokrasopimuksen mukaan vuokralaisen käytettävissä. Vuokran maksamatta jättäminen tilanteessa, jossa vuokralaisella on vastasaatava ja mahdollisuus kuittaukseen, ei vielä sellaisenaan voi tarkoittaa keinotekoisen kuittaustilanteen järjestämistä, mikä kuittauskiellon säätämisellä on haluttu estää.
Huoneenvuokrasopimus osapuolten kesken on tehty enemmän kuin kaksi vuotta ennen takaisinsaantilain 2 §:ssä tarkoitettua määräpäivää. Sopimukseen myöhemmin tehdyillä tarkistuksilla, joilla vuokran kohdetta ja määrää on pienennetty, ei ole takaisinsaantiajan kannalta asiassa merkitystä. Näin ollen edellytyksiä maksun peräytymiselle takaisinsaantilain 10 §:n perusteella ei olisi ollut.
Takaisinsaantilain 5 §:n soveltuvuus
Takaisinsaantilain 5 §:n mukaan oikeustoimi, jolla on yksin tai yhdessä muiden toimenpiteiden kanssa sopimattomasti suosittu velkojaa toisten velkojien kustannuksella, voidaan määrätä peräytymään. Peräytymisen edellytyksenä on lisäksi, että velallinen oli oikeustointa tehtäessä maksukyvytön tai että oikeustoimi osaltaan johti maksukyvyttömyyteen. Peräytettäväksi voidaan vaatia myös sellainen läheiseen kohdistunut oikeustoimi, joka on tehty aikaisemmin kuin kaksi vuotta ennen määräpäivää.
Vedotessaan takaisinsaantilain 5 §:ään konkurssipesä on katsonut, että osapuolten välisellä järjestelyllä on suosittu yhtiötä muiden velkojien kustannuksella, koska osapuolet ovat takaisinsaantilain 3 §:ssä tarkoitettuja läheisiä ja kuittaustilanne ajoittuu läheisesti siihen ajankohtaan, jolloin kiinteistöyhtiön velkojen korkojen maksu on laiminlyöty.
Konkurssipesä ei ole kuitenkaan näyttänyt, että kuittausmahdollisuus olisi mainitulla 1.7.1996 tehdyllä sopimuksella tai muilla toimenpiteillä järjestetty keinotekoisesti tai muutoin sopimattomasti. Sellaisena järjestelynä ei voida pitää vielä sitä, että yhtiö on jättänyt vuokran maksamatta tilanteessa, jossa kiinteistöyhtiö ei enää kyennyt huolehtimaan sitoumuksistaan. Edellytyksiä maksun peräytymiselle ei siten olisi ollut myöskään takaisinsaantilain 5 §:n perusteella.
Johtopäätös
Edellä sanotun perusteella yhtiöllä ei ole estettä käyttää kiinteistöyhtiön vuokrasaatavia oman saatavansa kuittaukseen. Konkurssipesän kanne on sen vuoksi hylättävä.
Tuomiolauselma
Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.
Asian ovat ratkaisseet presidentti Leif Sevón (eri mieltä) ja oikeusneuvokset Kari Raulos, Lauri Lehtimaja, Mikko Könkkölä ja Juha Häyhä (eri mieltä). Esittelijä Matti Sepponen (mietintö).
Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevien jäsenten lausunnot
Esittelijäneuvos Sepponen: Mietintöni vastaa Korkeimman oikeuden tuomiota niiltä kohdin, jotka ovat otsikkojen kanne ja sen tausta sekä kuittausoikeudesta yleensä alla.
Muutoin Korkein oikeus lausunee:
Asiassa on kysymys siitä, mitä tarkoittaa konkurssisäännön 33 §:n 3 momentin ilmaus ‘sitoutunut velalliselle maksuun’. Ilmauksen sanamuoto viittaa siihen, että säännöksessä tarkoitetaan ajankohtaa, jolloin velkoja on sitoutunut siihen velvoitteeseen, johon hänen oma velkansa velalliselle perustuu. Toisaalta ilmauksen on mahdollista ymmärtää tarkoittavan sitä ajankohtaa, jolloin velkojan velka konkurssivelalliselle on syntynyt.
Kuittausta konkurssissa koskevat säännökset liittyvät läheisesti maksun takaisinsaantia koskeviin säännöksiin. Kun laki takaisinsaannista konkurssipesään (758/1991) säädettiin, tavoitteena oli tehostaa velkojien mahdollisuuksia takaisinsaantiin ja siten lisätä velkojien välistä tasa-arvoa. Erityisesti samassa yhteydessä uudistetun konkurssisäännön kuittaussäännöksen osalta todettiin, että konkurssissa toteutettavan kuittauksen edellytyksiä oli tarkoitus tiukentaa ja selventää (ks. HE 102/1990 vp). Näin ollen konkurssisäännön 33 §:n 3 momentin tulkinnassa on otettava huomioon säännöksen tarkoitus ehkäistä osapuolia aikaansaamasta tilannetta, jossa kuittausta voitaisiin sopimattomalla tavalla käyttää hyväksi velallisen konkurssissa muiden velkojien kustannuksella.
Merkitystä on annettava sille, ettei tämän tavoitteen toteutuminen vaarannu tarpeettomasti siitä riippuen, minkälaisen sitoumuksen perusteella velkoja on velkaantunut konkurssivelalliselle. Ei ole perusteita kohdella eri tavoin pitkäaikaisia kestovelkasuhteita ja velvoitteita, joissa velkojan oma velka syntyy samalla, kun sitä koskeva sitoumuskin. Konkurssisäännön 33 §:n 3 momentissa tarkoitettujen tavoitteiden kannalta on velan syntymistä pidettävä merkittävästi keskeisempänä ajankohtana kuin sitä ajankohtaa, jolloin velan perustana ollut sitoumus on tehty. Pitkäaikaisessa sopimussuhteessa ei velkaa välttämättä ole syntynyt vielä lainkaan sitoumuksen syntyhetkellä.
Konkurssisäännön 33 §:n 3 momentissa tarkoitettu kuittausrajoitus voi tulla sovellettavaksi vain tilanteessa, jossa takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain mukaiset edellytykset maksun peräyttämiselle täyttyvät. Tämä kuittausrajoituksen läheinen yhteys takaisinsaantia koskevaan säännöstöön perustelee sitä, että velkojan velkaantumista olisi kuittaustilanteissa arvioitava samojen näkökohtien perusteella kuin takaisinsaantisäännöstöä sovellettaessa. Takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain 10 §:n mukaan peräyttämisen edellytyksiä on arvioitava silmälläpitäen maksun suorittamisajankohtaa eli velan syntyolosuhteita.
Tässä asiassa on kysymys pitkäaikaisesta kestovelkasuhteesta, jossa yhtiön velvollisuus suorittaa vuokraa on syntynyt sitä mukaa, kun se on käyttänyt vuokrasopimuksessa tarkoitettuja tiloja hyväkseen. Vuokrasuhteen aikana yhtiö on suorittanut vuokrat pääosin ajallaan, kunnes se on lakkauttanut vuokranmaksun kokonaan 1.6.1998 lähtien. Tuolloin kiinteistöyhtiö on jo ollut maksukyvytön. Kun mainittu kiinteistöyhtiö on näissä oloissa sallinut yhtiön pitää huoneisto vuokrasopimuksen perusteella hallinnassaan, vaikkei yhtiö ole maksanut sovittua, kuukausittain erääntyvää vuokraa, menettely on tarkoittanut sitä, että kiinteistöyhtiö on vastikkeetta antanut yhtiön käyttää hyödykseen liiketilaa. Tämä menettely on rinnastettavissa siihen, että kiinteistöyhtiö on velallisena kuukausittain suorittanut vuokrasaatavan suuruisen maksun velkojalleen yhtiölle. Viimeksimainittu yhtiö on sanotuin tavoin menetellessään sitoutunut maksuun siten kuin konkurssisäännön 33 §:n 3 momentin tarkoitus on perusteltua ymmärtää.
Yhtiön oikeus käyttää kuvatuin tavoin syntynyttä velkaansa konkurssipesältä olevan saatavansa kuittaukseen riippuu siitä, olisiko tällainen maksu voitu peräyttää kiinteistöyhtiön konkurssipesään.
Takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain 10 §:n mukaan velan maksu peräytyy nyt kysymyksessä olevien tapahtumatietojen vallitessa muun muassa, jos velka on maksettu määrällä, jota pesän varoihin nähden on pidettävä huomattavana. Maksu ei kuitenkaan peräydy, jos sitä voidaan pitää olosuhteet huomioon ottaen tavanomaisena.
Konkurssiin asetetun kiinteistöyhtiön varat olivat kiinteistö, josta myytäessä oli saatu noin 6 miljoonaa markkaa, ja muut varat noin 200 000 markkaa. Kiinteistöön kiinnitetyt velat olivat noin 9,5 miljoonaa markkaa ja muut velat lähes 500 000 markkaa. Kun otetaan huomioon pesän varat, kuitattavaksi vaadittua, maksettavaksi erääntyneitä vuokria 115 920 markkaa on määrältään pidettävä huomattavana. Yhtiön saatavasta 421 750 markkaa ei ole esitetty muuta selvitystä kuin, että se on laina ja että se on erääntynyt 1.4.1998 maksettavaksi. Asiassa ei ole edes väitetty, että tuon saatavan maksua olisi pidettävä tavanomaisena.
Edellä olevien perustelujen johdosta Korkein oikeus katsonee, ettei yhtiöllä ole kuittausoikeutta, koska velan maksu olisi voitu peräyttää konkurssipesään. Tämän perusteella yhtiö velvoitettaneen maksamaan käräjäoikeuden tuomiossa tarkoitetut erääntyneet vuokravelat käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevine korkoineen.
Edellä olevan perusteella Korkein oikeus kumonnee hovioikeuden tuomion ja jättänee asian käräjäoikeuden tuomion varaan.
Oikeusneuvos Häyhä: Hyväksyn mietinnön.
Presidentti Sevón: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Häyhä.