5.11.2003

Syyte Espoon käräjäoikeudessa

Virallinen syyttäjä vaati A:lle rangaistusta huumausainerikoksesta. A oli 13.2.2001 Espoossa laittomasti pitänyt hallussaan 2 grammaa heroiinia, 1,4 grammaa amfetamiinia ja 11 tablettia Xanor-nimistä huumausaineeksi luettavaa lääkevalmistetta ilman sen hallussapitämiseen oikeuttavaa lääkemääräystä.

Ottaen huomioon A:n aikaisempi rikollisuus ja hänen hallustaan tavatun erittäin vaarallisena huumausaineena pidettävän heroiinin määrä A oli tuomittava vankeusrangaistukseen.

Vastaus

A on myöntänyt pitäneensä omaa käyttöä varten hallussaan syytteen mukaisesti huumausainetta ja katsonut syyllistyneensä huumausaineen käyttörikokseen.

Käräjäoikeuden tuomio 12.10.2001

Käräjäoikeus totesi, että A oli kertonut pitäneensä huumausainetta hallussaan vain omaa käyttöään varten. A:n ilmoitus oli uskottava ja huumausaineen määrä oli ollut vähäinen. Käräjäoikeus katsoi A:n menetelleen syytteessä kuvatulla tavalla ja syyllistyneen siten huumausaineen käyttörikokseen sekä tuomitsi hänet 75 päiväsakkoon.

Asian ovat ratkaisseet notaari Hanna Nikkilä sekä lautamiehet.

Helsingin hovioikeuden tuomio 5.9.2002

Virallinen syyttäjä valitti hovioikeuteen ja toisti käräjäoikeudessa esittämänsä syytteen.

Hovioikeus katsoi, ettei ollut aihetta käräjäoikeuden tuomion muuttamiseen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Timo Lötjönen, Risto Jalanko ja Pirjo Kari. Esittelijä Anna-Maija Ruohoniemi.

Perustelut

A on pitänyt omaa käyttöä varten hallussaan 2 grammaa heroiinia, 1,4 grammaa amfetamiinia ja 11 tablettia Xanor-nimistä huumausaineeksi luokiteltua lääkevalmistetta. Alemmat oikeudet ovat katsoneet A:n rikoksen toteuttavan 1.9.2001 voimaan tulleen rikoslain 50 luvun 2 a §:n mukaisen huumausaineen käyttörikoksen tunnusmerkistön.

Rikos on tehty 13.2.2001 eli ennen kuin 2 a § tuli voimaan. Tekohetkellä voimassa olleen lain mukaan A:n rikos olisi rikoslain 50 luvun 1 §:n (1034/1993) mukainen huumausainerikos. Asiassa on siten ensisijaisesti kysymys siitä, sovelletaanko rikokseen tekohetkellä voimassa ollutta lakia vai jo käräjäoikeuden tuomion aikaan voimassa ollutta uutta lakia. Rikoslain voimaanpanemisesta annetun asetuksen 3 §:n 2 momentin mukaan rikokseen on sovellettava tuomitsemishetkellä voimassa ollutta lakia, jos se johtaa lievempään lopputulokseen kuin tekohetkellä voimassa olleen lain soveltaminen.

Mainitun 2 a §:n tarkoituksena on ollut mahdollistaa rangaistusmääräysmenettelyn soveltaminen huumausaineen käyttöön ja omaa käyttöä varten tapahtuvaan hallussapitoon ja hankintaan liittyvissä rikoksissa. Lain esitöistä (HE 213/2000 vp) ilmenee, ettei säännöksellä ole tarkoitettu vaikuttaa näiden rikosten rangaistustasoon. Tarkoituksena ei myöskään ole ollut, että uudistus johtaa toimenpiteistä luopumista tarkoittavien säännösten aikaisempaa vähäisempään soveltamiseen (LaVM 13/2001 vp). Tällä perusteella arvioituna uuden lain soveltaminen ei johtaisi asiassa lievempään lopputulokseen.

Huumausaineen käyttörikoksesta tuomitaan rangaistukseen se, joka omaa käyttöä varten pitää hallussaan tai yrittää hankkia vähäisen määrän huumausainetta. Vähäistä suuremman määrän omaa käyttöäkin varten tapahtunut hallussapito rangaistaan huumausainerikoksena. Huumausaineen hallussapidon osalta voidaan yleisesti olettaa, että mitä suurempi määrä huumausainetta hallussa on, sitä vahvemmin se viittaa siihen, ettei sitä ole tarkoitettu vain omaan käyttöön. Kuten hallituksen esityksestäkin ilmenee 2 a §:ssä tarkoitettua määrää on arvioitava sen perusteella, onko huumausainetta niin vähän, että hallussapitäjän voidaan otaksua sen itse käyttävän.

Huumausaineen määrää voidaan sopivimmin arvioida ja eri huumausaineiden määriä suhteuttaa toisiinsa yleisesti tunnetun huumausaineen käyttöannostuksen perusteella. Heroiinin tavanomaisena kerta-annoksena voidaan pitää 0,05 grammaa ja amfetamiinin 0,2 grammaa. Heroiini ja amfetamiini luetaan erittäin vaarallisiin huumausaineisiin. Heroiinin lyhytaikainenkin käyttö voi aiheuttaa vakavan terveydellisen vaurion ja yliannostus johtaa kuolemaan. Voimakkaiden vieroitusoireiden vuoksi heroiinin käytöstä irtautuminen ja hoitoon hakeutuminen on vaikeaa. Myös amfetamiini aiheuttaa voimakkaan riippuvuuden. Aineiden käyttöannostus vaihtelee pitoisuudesta riippuen ja aineiden jatkuva käyttö lisää aineiden sietokykyä ja annostusta. Xanor-lääkeaine, joka on muun muassa ahdistuneisuuden hoitoon käytettävä lääke, ei kuulu erittäin vaarallisiin huumausaineisiin.

A:n hallussapitämien heroiinin ja amfetamiinin pitoisuuksia ei ole selvitetty. Tavanomaisten käyttöannosten mukaan laskien näistä aineista tulee yli neljäkymmentä käyttöannosta. A:n käyttöannos on voinut olla tavanomaista käyttöannosta suurempi sen vuoksi, että hän on tottunut huumausaineen käyttäjä. Vaikka tämäkin otetaan huomioon Korkein oikeus katsoo, ettei A:n hallussa ollutta huumausaineiden määrää, joka pääosin on muodostunut erittäin vaarallisista huumausaineista, voida pitää 2 a §:ssä tarkoitettuna vähäisenä määränä.

A:n huumausaineen hallussapito ei siten toteuta huumausaineen käyttörikoksen tunnusmerkistöä. Sen vuoksi uuden lain soveltaminen ei tule tälläkään perusteella kysymykseen. A on näin ollen aineita hallussapitäessään syyllistynyt tekoaikana voimassa olleen lain mukaiseen huumausainerikokseen.

A on tuomittu aikaisemmin useita kertoja vankeusrangaistuksiin, muun muassa huumausainerikoksista. A:n syyksi luetaan nyt se, että hän on pitänyt hallussaan huumausainetta määrän, jota ei voida pitää vähäisenä. Asiassa ei ole kuitenkaan edes väitetty, että kysymyksessä olisi ollut muu käyttötarkoitus kuin hallussapito omaa käyttöä varten. Asiakirjoista on pääteltävissä, että A on piintynyt huumeiden käyttäjä ja ainakin jonkinasteisesti huumeriippuvainen. Korkein oikeus katsoo, että uuden rikoksen ja aikaisemman rikollisuuden välinen suhde ei rikosten samankaltaisuudesta huolimatta ole osoittanut A:ssa sellaista erityistä syyllisyyttä, jota voitaisiin pitää ilmeisenä piittaamattomuutena lain kielloista ja käskyistä. Rikoslain 6 luvun 2 §:n 4 kohdan koventamisperustetta ei voida sen vuoksi soveltaa.

Hovioikeuden A:lle tuomitsema sakkorangaistus on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen sekä rikoksesta ilmenevään tekijän syyllisyyteen.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan.

A tuomitaan rikoslain 50 luvun 1 §:n (1304/1993) nojalla huumausainerikoksesta 75:een 6 euron määräiseen päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa yhteensä 450 euroa.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Leif Sevón sekä oikeusneuvokset Mikael Krogerus, Pertti Välimäki (eri mieltä), Pasi Aarnio ja Mikko Könkkölä (eri mieltä). Esittelijä Maija Kunnas (mietintö).

Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Määräaikainen vanhempi oikeussihteeri Kunnas: Korkein oikeus lausunee ratkaisunaan seuraavaa.

A on 13.2.2001 laittomasti pitänyt hallussaan 2 grammaa heroiinia, 1,4 grammaa amfetamiinia sekä 11 tablettia huumausaineeksi luokiteltavia 1 gramman Xanor-tabletteja. A:n teko täyttää tekohetkellä voimassa olleessa rikoslain 50 luvun 1 §:n 4 kohdassa (1304/1993) tarkoitetun huumausainerikoksen tunnusmerkistön.

Asiassa on kysymys siitä, täyttääkö A:n menettely myös 1.9.2001 voimaan tulleessa rikoslain 50 luvun 2 a §:ssä (654/2001) tarkoitetun huumausaineen käyttörikoksen tunnusmerkistön ja, jos näin on, johtaako tämä ennen käräjäoikeuden tuomion antamista voimaan tullut uusi laki lievempään lopputulokseen kuin tekohetkellä voimassa ollut laki.

Rikoslain 50 luvun 1 §:n 4 kohdan (654/2001) mukaan huumausainerikoksesta tuomitaan se, joka laittomasti pitää hallussaan tai yrittää hankkia huumausainetta. Saman luvun 2 a §:n mukaan huumausaineen käyttörikoksesta tuomitaan se, joka laittomasti käyttää taikka omaa käyttöä varten pitää hallussaan tai yrittää hankkia vähäisen määrän huumausainetta. Lainuudistuksen, jolla 2 a §:ssä käyttörikokselle säädettiin oma tunnusmerkistö, tarkoituksena oli mahdollistaa rangaistusmääräysmenettelyn käyttö huumausaineen oman käytön tapauksissa. Pelkkä huumausaineen käyttö ei olekaan enää rangaistavaa huumausainerikoksena vaan 2 a §:ssä tarkoitettuna huumausaineen käyttörikoksena, käytetyn huumausaineen määrästä, lajista ja käyttökerroista riippumatta.

Kuten lain esitöistä ilmenee, huumausaineen hallussapidonkin osalta 2 a §:ssä tarkoitetun "vähäisen määrän" arvioinnin on tarkoitus liittyä keskeisesti siihen, voisiko syytetty itse käyttää hallussa pidetyn määrän huumetta. Jos kyse on hallussapitämisestä omaa käyttöä varten mutta kyse on "suuresta määrästä" huumausainetta, tulisi esitöiden mukaan sovellettavaksi 1 §:n 4 kohdan huumausainerikosta tai mahdollisesti 2 §:n törkeätä huumausainerikosta koskeva rangaistussäännös (HE 213/2000 vp).

Asiassa ei ole väitetty eikä myöskään mikään viittaa siihen, että huumausaine olisi tarkoitettu muuhun kuin A:n omaan käyttöön.

Yleisesti tiedetään, että erityisesti heroiinin kertakäyttöannos voi vaihdella huomattavasti käyttäjän sietokyvyn perusteella ja että kokeneen käyttäjän kerta-annos voi olla jopa monikymmenkertainen ensikertalaiseen käyttäjään verrattuna. Sietokyvyn kasvaessa heroiinia voidaan käyttää päivässä jopa 0,5 - 1 grammaa. Käyttöannoksen tehoon vaikuttaa aineen pitoisuus, josta tässä jutussa ei ole selvitystä.

Amfetamiinin yleisenä kerta-annoksena pidetään 0,1 - 0,2 grammaa. Myös amfetamiinin osalta kerta-annos kasvaa sietokyvyn lisääntyessä runsaan jatkuvan käytön vuoksi.

Xanor-lääkevalmiste on muun muassa ahdistuksen hoitoon käytetty lääke, joka luetaan lievänä huumausaineena pidettäviin lääkkeisiin. Pharmaca Fennican mukaan hoitoannostus voi olla lääkärin valvonnassa jopa 10 grammaa päivässä.

Asiakirjoista ilmenee, että A on pitkäaikainen huumeiden käyttäjä. Voidaan arvioida, että hänen hallussapitämänsä huumausaineet olisivat riittäneet hänelle enintään muutaman päivän käyttöä varten. Huumausaineen määrän vähäisyyttä ei voida kuitenkaan tarkastella yksinomaan sen mukaan minkälaisesta käyttäjästä on kysymys, eikä vähäisen määrän raja voi olla ainakaan kovin erilainen taustaltaan erilaisille käyttäjille. Tätä kantaa puoltaa sekin, että omaan käyttöön tarkoitettuun mutta kerralla hallussapidettyyn suurempaan huumausainemäärään voi liittyä vaara aineen joutumisesta muiden ja kokemattomampienkin käyttäjien haltuun.

Niin kuin edellä mainitun lain esitöissä todetaan, määrän vähäisyyden arvioiminen vaihtelee riippuen huumausaineen lajista. Vaarallisimpien huumausaineiden, kuten heroiinin ja amfetamiinin osalta kerta-annokseen riittääkin yleensä vähäisempi määrä ainetta. Mainittuihin vaarallisiin ja vahingollisiin huumausaineisiin kohdistuvien rikosten osalta tekoa arvioidaan yleensä muutenkin paljon ankarammin kuin vastaavaan määrään muuhun, vähemmän vaarallista huumausainetta kohdistuvaa tekoa. Kuitenkaan huumausaineen käyttörikoksen tunnusmerkistössä ei tehdä eroa eri huumausainelajien kesken eikä tunnusmerkistössä edellytetä myöskään teon kokonaisarvostelua. Näin ollen käyttörikoksen tunnusmerkistön täyttymisen kannalta ei voi olla ratkaisevaa merkitystä sillä, että teon kohteena on ollut erittäin vaarallinen huumausaine, sen jälkeen kun eri aineiden määrät on suhteutettu toisiinsa käyttökertojen määrän perusteella.

A:n hallussa pitämä huumausaine on ollut määrältään sellainen, että hän olisi itse sen voinut käyttää. Vähemmänkin kokeneella käyttäjällä tämä määrä olisi ilmeisesti riittänyt enintään pariksi viikoksi. Vaara huumausaineen joutumisesta ulkopuoliselle on tällä perusteella ollut varsin vähäinen. Edellä sanotun vuoksi katson, että A:n hallussa ollut huumausaine omaan käyttöön tarkoitettuna ei ylitä vähäistä määrää.

A:n teko täyttää siis rikoslain 50 luvun 2 a §:ssä säädetyn huumausaineen käyttörikoksen tunnusmerkistön. Tästä teosta voidaan tuomita sakkoa tai enintään kuusi kuukautta vankeutta, kun rikoslain 50 luvun 1 §:n 4 kohdassa tarkoitetusta huumausainerikoksesta voidaan tuomita sakkoa tai enintään kaksi vuotta vankeutta. Ottaen huomioon uuden lievemmän tunnusmerkistön säätämisen ja teon rangaistusasteikon huomattavan lieventymisen katson, että uuden lain soveltaminen johtaa syytetylle lievempään lopputulokseen. Tähän arviointiin ei vaikuta se lain esitöissä oleva yleisluonteinen, lähinnä rangaistuslajivalintaan viittaava lausuma siitä, että ehdotuksella ei olisi vaikutusta huumausaineen käytöstä tai hallussapidosta omaa käyttöä varten tuomittavien rangaistusten ankaruuteen. Sovellettavaksi tulee siis rikoslain 50 luvun 2 a §:n huumausaineen käyttörikosta koskeva rangaistussäännös.

Edellä sanotun perusteella Korkein oikeus katsonee, ettei ole syytä muuttaa hovioikeuden tuomiota.

Oikeusneuvos Könkkölä: Hyväksyn mietinnön syyksilukemisen ja sovellettavan lain osalta.

Äänestyksen tuloksena velvollisena lausumaan A:lle tuomittavasta rangaistuksesta olen siitä samaa mieltä kuin enemmistö.

Oikeusneuvos Välimäki: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Könkkölä.