30.4.2002

Kokkolan käräjäoikeuden tuomio 30.3.2000

Käräjäoikeus, jossa virallinen syyttäjä vaati A:lle rangaistusta alkoholipitoisen aineen välittämisestä ja hänen tuomitsemistaan menettämään valtiolle luvattomasti myytyjen alkoholijuomien arvon ja rikoksen tuottaman taloudellisen hyödyn, katsoi A:n myöntämisen perusteella selvitetyksi, että A oli Kokkolassa 1.4.1996 - 30.9.1999 harjoittaessaan ravintolatoimintaa luvattomasti myynyt ilman anniskelulupaa olutta ja viinejä 44 965,36 markan arvosta ja saanut rikoksellaan taloudellista hyötyä 23 857,57 markkaa.

Käräjäoikeus totesi, että kyseisen ravintolan pitämisen aloittaneella henkilöllä oli ollut alkoholin anniskelulupa. A, joka oli aikaisemmin työskennellyt ravintolassa, oli jatkanut tätä ravintolatoimintaa 1.4.1996 lukien. Hän oli tiennyt, että ravintolassa oli ollut lupa anniskella alkoholia. A oli kuitenkin erehtynyt luulemaan, että anniskelulupa koski ravintolaa, vaikka lupa oli tosiasiassa myönnetty ravintolaa aikaisemmin pitäneelle henkilölle. A olisi todennäköisesti saanut luvan siirrettyä itselleen, jos olisi ymmärtänyt sitä pyytää. A:n anniskelutoiminta oli ollut avointa ja hän oli omissa nimissään tehnyt kuukausittain tarvittavat ilmoitukset alkoholin myynnistä merkiten anniskeluluvan haltijaksi ravintolan. Alkoholin myynnin osuus liikevaihdosta oli ollut suhteellisen pieni. A oli luvattoman alkoholinmyynnin tultua ilmi joutunut lopettamaan liiketoiminnan ja hän oli tapauksen johdosta sairastunut.

Näissä olosuhteissa käräjäoikeus katsoi, että rikosta oli sen haitallisuus ja siitä ilmenevä tekijän syyllisyys huomioon ottaen pidettävä kokonaisuutena arvostellen vähäisenä. Rikosta oli myös tekoon ja tekijään liittyvistä syistä pidettävä anteeksiannettavana sekä rangaistusta kohtuuttomana ja tarkoituksettomana huomioon ottaen A:n henkilökohtaiset olot ja hänelle rikoksesta aiheutuneet muut seuraamukset. Sen vuoksi käräjäoikeus jätti A:n rangaistukseen tuomitsematta.

Menettämisseuraamusten osalta käräjäoikeus totesi, että alkoholilain 95 § ja rikoslain 2 luvun 16 § olivat ehdottomia. Käsillä oli kuitenkin tilanne, jossa rikoslain 3 luvun 5 §:n 3 momentissa tarkoitetut rangaistukseen tuomitsematta jättämisen edellytykset olivat selkeästi olemassa. Kyse oli siitä, estikö ensin mainittujen säännösten ehdottomuus menettämisseuraamusten tuomitsematta jättämisen.

Korkein oikeus oli alkoholipitoisen aineen luvatonta välittämistä koskevassa ratkaisussaan KKO 1980 I 1 ottanut kannan, jonka mukaan rikoksen tuottama taloudellinen hyöty ja omaisuuden arvo voidaan rikoslain 3 luvun 5 §:n 3 momentin nojalla jättää tuomitsematta. Toisaalta Korkein oikeus oli ratkaisussaan KKO 1982 I 3 katsonut, että rikoksen tuottamaa taloudellista hyötyä ei voida mainitun lainkohdan nojalla jättää tuomitsematta. Oikeustilaa ei siten voitu pitää selkeänä rikoslain 3 luvun 5 §:n 3 momentin soveltuvuudesta taloudellisen hyödyn ja omaisuuden arvon tuomitsematta jättämiseen.

Mainittua epäselvää oikeustilaa ei ollut lainsäädäntöteitse korjattu. Rikosoikeudellinen laillisuusperiaate edellytti, että syytetyn tuomitsemiseen on oltava selvästi laista ilmenevät perusteet. Tämä ja selostettu epäselvä oikeustila huomioon ottaen käräjäoikeus katsoi, ettei laki, jossa esimerkiksi taloudellisen hyödyn menetetyksi tuomitsemista sanotaan rangaistukseksi, estä menettämisseuraamusten tuomitsematta jättämistä.

Näillä perusteilla käräjäoikeus jätti tuomitsematta valtiolle menetetyksi luvattomasti myytyjen alkoholijuomien arvon ja rikoksen tuottaman taloudellisen hyödyn.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Hasse Häkki sekä lautamiehet Veikko Humalajoki, Jorma Juhaninmäki ja Liisa Lankila.

Vaasan hovioikeuden tuomio 28.6.2001

Hovioikeus, jossa virallinen syyttäjä ja A hakivat muutosta, totesi menettämisseuraamusten osalta, että alkoholilain

95 §:n 4 momentin mukainen kohtuullistaminen oli mahdollista vain lainkohdassa mainitussa tapauksessa. Rikoslaki ei mahdollistanut menettämisseuraamuksen määrän kohtuullistamista alkoholin arvon osalta silloin, kun se kohdistui tekijään. Edellä mainitun lainkohdan tarkoittaman arvon tai rikoslain 2 luvun 16 §:n mainitseman hyödyn menetetyksi tuomitseminen ei ollut harkinnanvaraista. Koska kyse ei ollut rangaistusseuraamuksesta, seuraamusta ei voida rikoslain 3 luvun 5 §:n 3 momentin nojalla jättää tuomitsematta. Näillä perusteilla hovioikeus velvoitti A:n korvaamaan valtiolle luvattomasti myydyn alkoholijuoman arvona 44 965,36 markkaa ja rikoksen tuottamana taloudellisena hyötynä 23 857,57 markkaa.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Kalervo Auerma, Tapani Koppinen ja Juhani Palmu. Esittelijä Anna-Maria Filpus.

Perustelut

Kysymys on siitä, voidaanko hovioikeuden määräämät menettämisseuraamukset jättää tuomitsematta. Lakiin ei rikoksen tekoaikana eikä hovioikeuden ratkaistessa asian sisältynyt säännöstä, jonka mukaan menettämisseuraamukset olisi voitu jättää tuomitsematta. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 1982 I 3 katsonut, ettei rangaistusseuraamusta koskevaa rikoslain 3 luvun 5 §:n 3 momenttia voitu soveltaa menettämisseuraamukseen.

Rikoksen tuottama taloudellinen hyöty

Hovioikeus on tuominnut A:n menettämään valtiolle alkoholilain (459/1968) 94 §:n perusteella sovellettavan rikoslain 2 luvun 16 §:n 1 momentin (143/1932) nojalla rikoksen tuottamana taloudellisena hyötynä 23 857,57 markkaa.

Rikoslakiin on 26.10.2001 annetulla ja 1.1.2002 voimaan tulleella lailla (875/2001) lisätty menettämisseuraamuksia koskeva uusi 10 luku. Sen 10 §:n 1 momentin mukaan menettämisseuraamus saadaan jättää tuomitsematta muun muassa, jos tekijä jätetään rangaistukseen tuomitsematta rikoslain 3 luvun 5 §:n 3 tai 4 momentin nojalla. Kun alkoholilain 94 §:n mukaan rikoksen tuottama taloudellinen hyöty tuomitaan menetetyksi niin kuin rikoslaissa on säädetty, ovat uuden 10 luvun säännökset sovellettavissa myös alkoholilaissa tarkoitetun rikoksen tuottaman hyödyn menettämiseen.

Alkoholijuoman arvoa koskeva menettämisseuraamus

Hovioikeus on tuominnut A:n menettämään valtiolle alkoholilain 95 §:n 4 momentin (1144/1994) nojalla alkoholijuoman arvona 44 965,36 markkaa.

Menettämisseuraamusuudistusta koskevan hallituksen esityksen (HE 80/2000 vp) mukaan uudistuksen tavoitteena on ollut yhtenäistää menettämisseuraamuksia koskeva lainsäädäntö. Puheena olevaan 10 lukuun sisältyvät menettämisseuraamuksia koskevat yleissäännökset on tarkoitettu sovellettavaksi niin rikoslain kuin sen ulkopuolistenkin rangaistussäännösten soveltamisen yhteydessä. Erityissäännöksiä jäisi voimaan vain silloin kun on katsottu tarpeelliseksi omaksua yleisäännöksistä poikkeava sääntelymalli. Näissä tapauksissa on viitattu selvyyden vuoksi rikosten menettämisseuraamuksia koskevaan lukuun, jos jotkin sen säännöksistä tulevat sovellettaviksi.

Uudistuksen voimaantulon jälkeenkin alkoholijuoman arvon menetetyksi tuomitseminen määräytyy alkoholilain 95 §:n 4 momentin säännöksen mukaan. Hallituksen esityksen perusteluista ilmenee, ettei alkoholilain menettämisseuraamuksiin ole katsottu aiheelliseksi puuttua, koska vireillä on niihin vaikuttava lainuudistushanke. Siten on tässä vaiheessa myös jäänyt sääntelemättä, onko rikoslain uutta kohtuullistamissäännöstä sovellettava alkoholilain 95 §:ssä säädettyjen menettämisseuraamusten osalta. Uudistuksen tavoitteena on kuitenkin ollut menettämisseuraamusten yhtenäistäminen. Alkoholirikosten johdosta tuomittavaa taloudellisen hyödyn menettämisseuraamusta voidaan edellä todetuin tavoin kohtuullistaa. Tähän nähden ei ole perusteita asettaa muita alkoholirikosten menettämisseuraamuksia tässä suhteessa toiseen asemaan. Sen vuoksi Korkein oikeus katsoo, että kohtuullistamissäännöksen ilmaisemia periaatteita voidaan soveltaa alkoholijuoman arvon menettämistä harkittaessa.

Rikoslain voimaanpanemisesta annetun asetuksen 3 §:n 2 momentin mukaan, jos uusi laki on tullut voimaan vasta sen jälkeen kun asia on ratkaistu ensimmäisessä oikeusasteessa, muutoksenhakutuomioistuimen on sovellettava uutta lakia vain, milloin tekohetkellä voimassaolleen lain soveltaminen johtaisi olennaisesti ankarampaan lopputulokseen. Kun aikaisempaan lakiin ei sisältynyt kohtuullistamisen mahdollistavaa säännöstä, tekohetkellä voimassaolleen lain soveltaminen johtaisi olennaisesti ankarampaan lopputulokseen kuin asian arvioiminen uuden lain mukaan. Sen vuoksi asiassa on sovellettava uutta lakia.

A on jätetty hänen syykseen luetusta alkoholipitoisen aineen välittämisestä rikoslain 3 luvun 5 §:n 3 momentin nojalla rangaistukseen tuomitsematta. Sanotun 10 luvun 10 §:n 1 momentin mukaan menettämisseuraamukset saadaan siten jättää tuomitsematta. Se, onko menettämisseuraamukset jätettävä tuomitsematta, arvioidaan teosta ja tekijästä ilmenevien seikkojen perusteella.

Käräjäoikeuden toteamin tavoin A on jatkanut ravintolatoimintaa ravintolassa, jonka pitämisen aloittaneella henkilöllä on ollut alkoholin anniskelulupa. Hän on erehtynyt luulemaan, että lupa koski ravintolaa. Tätä osoittaa se, että hän on ravintolan nimissä tehnyt kuukausittain valvontaviranomaiselle ilmoitukset alkoholin myynnistä ja toiminut siten täysin avoimesti. On myös ilmeistä, että A olisi saanut anniskeluluvan siirrettyä itselleen, jos hän olisi sitä ymmärtänyt pyytää. Kysymyksessä on ollut ruokaravintola, jossa alkoholin myynti on muodostanut suhteellisen pienen osuuden ravintolan liikevaihdosta. A on asian tultua ilmi joutunut lopettamaan liiketoiminnan ja tapauksen vuoksi myös sairastunut. Korkein oikeus katsoo, että nämä tekoon ja tekijään liittyvät olosuhteet ovat sellaiset, että myös menettämisseuraamukset on jätettävä tuomitsematta.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan.

Rikoksen tuottama taloudellinen hyöty ja alkoholijuoman arvo jätetään tuomitsematta valtiolle menetetyksi ja A vapautetaan hänelle tuomituista menettämisseuraamuksista.

Lainkohdat

Rikoslaki 10 luku 10 § 1 mom

Asian ovat ratkaisseet presidentti Leif Sevón ja oikeusneuvokset Anja Tulenheimo-Takki, Gustaf Möller, Eeva Vuori ja Pasi Aarnio. Esittelijä Markku Vuorela.