KKO:2002:27

Asiasanat: Asiakirja
Asiakirjan julkisuus - Lainkäyttöasia - Tiedon antaminen salassa pidettävästä asiakirjasta
Tapausvuosi: 2002
Antopäivä: 9.4.2002
Diaarinumero: H2001/266
Taltio: 922
Esittelypäivä: 27.2.2002

Tutkija pyysi Korkeimmassa oikeudessa viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 28 §:n 1 momentissa tarkoitettua lupaa tietojen saamiseen salassa pidettävistä oikeudenkäyntiasiakirjoista ja esittelijän muistioista. Pyyntö käsiteltiin lainkäyttöasioista säädetyssä järjestyksessä. Täysistunto (Ään.) Ks. KKO:2001:53 KKO:2001:64

Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevillä perusteilla tutkijalle ei annettu lupaa tietojen saamiseen esittelijän muistioista siltä osin kuin ne sisälsivät oikeudenkäymiskaaren 1 luvun 7 §:n nojalla salassa pidettäviä asioita, mutta lupa annettiin tietojen saamiseen muistioista muilta osin ja tutkimuksen kannalta tarpeellisista oikeudenkäyntiasiakirjoista.

L viranomaisten toiminnan julkisuudesta 28 § 1 momL oikeudenkäynnin julkisuudesta 9 § 2 momOK 1 luku 7 §

PYYNTÖ KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

Oikeustieteellisiä jatko-opintoja harjoittava A, joka on saanut jäljennökset esittelijöiden muistiosta jutuissa 258/131 VD 1973, 352/178 VD 1973, 222/114 VD 1974 ja 289/146 VD 1973 siltä osin kuin niissä ei ole ollut kysymys oikeudenkäynnin julkisuudesta annetun lain 9 §:n 2 momentin ja viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 24 §:n 1 momentin, rikosrekisterilain 11 §:n taikka oikeudenkäymiskaaren 1 luvun 7 §:n nojalla salassa pidettävistä asioista, on lisensiaattityötään ja väitöskirjaansa varten pyytänyt, että hänelle annettaisiin jäljennökset muistioista kokonaisuudessaan.

Lisäksi A, jolle on varattu tilaisuus tutustua juttujen R 97/1205, R 99/629 ja R 99/360 oikeudenkäyntiasiakirjoihin siltä osin kuin ne eivät ole sisältäneet edellä mainittujen säännösten nojalla salassa pidettäviä asiakirjoja, on pyytänyt, että hänelle annettaisiin tilaisuus tutustua kaikkeen asioissa kertyneeseen oikeudenkäyntiaineistoon.

A on Korkeimman oikeuden pyynnöstä täydentänyt hakemustaan salassa pidettävien tietojen käyttötavan ja tarkoituksen sekä aineistoon tutustumisen, säilyttämisen ja valokopioiden hävittämisen osalta.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU

Asian käsittely korkeimmassa oikeudessa

Hakemus on Korkeimman oikeuden presidentin määräyksestä ratkaistu täysistunnossa käsittelyjärjestyksen osalta.

Täysistunnon ratkaisu

Perustelut

Hakemuksen käsittelyjärjestys

A on tieteellistä tutkimusta varten pyytänyt lupaa tietojen saamiseen edellä mainituista asiakirjoista asioissa, joissa on kysymys naisiin kohdistuneista seksuaalirikoksista.

Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (jäljempänä julkisuuslaki) 28 §:n 1 momentin mukaan viranomainen voi, jollei lailla toisin säädetä, antaa yksittäistapauksessa luvan tietojen saamiseen salassa pidettävästä asiakirjastaan tieteellistä tutkimusta varten, jos on ilmeistä, ettei tiedon antaminen loukkaa niitä etuja, joiden suojaksi salassapitovelvollisuus on säädetty. Julkisuuslain 14 § huomioon ottaen on ensin ratkaistava kysymys siitä, missä järjestyksessä tällainen hakemus on tuomioistuimessa käsiteltävä.

Julkisuuslaki ei anna selkeää vastausta siihen kysymykseen, mikä on asian käsittelyjärjestys yleisessä tuomioistuimessa. Julkisuuslain säännöksistä ja lain esitöistä (hallituksen esitys 30/1998 vp, hallintovaliokunnan mietintö 31/1998 vp ja lakivaliokunnan lausunto 14/1998 vp) voidaan päätellä, että sääntely on tavoitteidensa mukaisesti kohdistunut ensisijaisesti hallinnon julkisuuteen, jolloin yleisten tuomioistuinten oikeudenkäyntiasiakirjojen julkisuuteen liittyvät kysymykset ovat jääneet osin vaillinaisesti huomioon otetuiksi. Tämä ilmenee erityisesti lain 33 §:n muutoksenhakusäännöksestä, joka viittaa siihen, että lain nojalla ratkaistavat asiat olisivat kauttaaltaan hallintoasioita.

Korkein oikeus on aikaisemmissa ratkaisuissaan ottanut kantaa siihen, missä järjestyksessä on käsiteltävä asianosaisen pyyntö saada tieto esittelijän muistion siitä osasta, jossa esittelijä on esittänyt oman ratkaisuehdotuksensa perusteluineen. Näissä ratkaisuissaan (2001:53 ja 2001:64) Korkein oikeus on katsonut, että asianosaisen pyyntö saada tieto esittelijän muistion sanotusta osasta ratkaistaan lainkäyttöasioista säädetyssä järjestyksessä sekä silloin, kun pyyntö liittyy vireillä olevaan oikeudenkäyntiin, että silloin, kun pyyntö tehdään oikeudenkäynnin jo päätyttyä.

Se, että esittelijän muistion edellä tarkoitettu osa ei ole julkinen, perustuu oikeudenkäymiskaaren 1 luvun 7 §:ssä säädetyn tuomioistuimen neuvottelusalaisuuden suojaamiseen. Neuvottelusalaisuus on voimassa suhteessa kaikkiin ulkopuolisiin. Edes oikeudenkäynnin asianosaiselle, jolla muutoin on oikeus saada tieto kaikista oikeudenkäyntiaineistoon kuuluvista asiakirjoista eräin suppein ja tarkoin rajatuin poikkeuksin, ei tietoa esittelijän muistion puheena olevasta osasta voida antaa ilman asianomaisen tuomioistuimen lupaa (julkisuuslain 11 §:n 3 momentti sekä KKO 1998:35, 2001:53 ja 2001:64). Mainittu salassapitoperuste välttämättä edellyttää, että kysymys neuvottelusalaisuuden suojasta ei voi tulla käsiteltäväksi erilaisessa järjestyksessä riippuen siitä, pyytääkö asiakirjaa asianosainen vai joku muu.Kun asianosaisen pyyntö on käsiteltävä kaikissa tapauksissa lainkäyttöjärjestyksessä, myös sivullisen pyyntö saada tieto tällaisesta asiakirjasta on käsiteltävä samassa järjestyksessä.

Edellä tarkasteltujen esittelijän muistioiden lisäksi A:n hakemus koskee hänen yksilöimissään jutuissa kertyneitä muita asiakirjoja, jotka ovat joko suoraan lain nojalla salassa pidettäviä tai oikeuden päätöksellä salaiseksi julistettuja.

Oikeudenkäynnin julkisuudesta annetun lain (jäljempänä oikeudenkäynnin julkisuuslaki) 9 §:n 1 momentin mukaan oikeudenkäyntiaineiston julkisuus määräytyy julkisuuslain säännösten mukaan siltä osin kuin oikeudenkäynnin julkisuuslain 2 §:stä taikka 9 §:n 2 tai 3 momentista ei johdu muuta. Oikeudenkäynnin julkisuuslain 9 §:n 2 momentista ilmenevin tavoin oikeudenkäyntiaineiston julkisuuden rajoittaminen liittyy asian suullisen käsittelyn julkisuuden rajoittamiseen. Tuomioistuin päättää molemmista rajoituksista asian käsittelyn yhteydessä. Päätös oikeudenkäyntiaineiston salassapidosta kokonaan tai osittain on siis lainkäyttöratkaisu. Tähän nähden on johdonmukaista, että myös kysymys siitä, voidaanko salaisiksi määrätyistä oikeudenkäyntiasiakirjoista kuitenkin antaa sivulliselle tietoja julkisuuslain 28 §:n 1 momentin nojalla, tulee ratkaistavaksi samassa järjestyksessä. Kun tällaisen pyynnön hyväksymisellä puututaan aiempaan lainkäyttöpäätökseen, on perusteltua, että kysymys käsitellään lainkäyttöasiana.

Julkisuuslain 28 §:n 1 momenttia sovellettaessa ovat lupaharkinnassa vastakkain tieteellisen tutkimuksen vapauden turvaaminen sekä ne asianosaisten tai muiden oikeudenkäyntiasiakirjoista ilmenevien henkilöiden tai tahojen edut, jotka ovat olleet alkuperäisen salassapitoratkaisun perusteena. Päättäminen tiedon antamisesta salaiseksi määrätystä oikeudenkäyntiaineistosta edellyttää siten perusoikeuksiin liittyvää, eri suuntaisten etujen arviointia ja yhteensovittamista. Myös tämän vuoksi on perusteltua, että tämä harkinta tapahtuu samassa järjestyksessä kuin päätös oikeudenkäyntiaineiston määräämisestä salaiseksi.

Kuten oikeudenkäynnin julkisuuslain 9 §:n 2 momentista ilmenee, tietynlaiset oikeudenkäyntiaineistoon sisältyvät asiakirjat on pidettävä salassa suoraan lain nojalla ilman tuomioistuimen päätöstäkin, jollei tuomioistuin asiaan liittyvän painavan yleisen edun vuoksi päätä toisin. Kyseinen säännös otettiin lakiin julkisuuslain eduskuntakäsittelyn yhteydessä, jolloin Eduskunnan hallintovaliokunta mietinnössään lakivaliokunnan antaman lausunnon pohjalta ehdotti tällaista sääntelyä (hallintovaliokunnan mietintö 31/1998 vp, lakivaliokunnan lausunto 14/1998 vp). Perusteluina lausuttiin, että tiettyjä yksityiselämän suojaa koskevia salassapitosäännöksiä tulisi soveltaa suoraan tuomioistuimen asiakirjoihin ilman tuomioistuimen salassapitomääräystäkin, mutta että tuomioistuimelle tulisi kuitenkin antaa harkintavaltaa niin, että tuomioistuin voisi asiaan liittyvän painavan yleisen edun vuoksi päättää säännösten mukaan salassa pidettävän tiedon antamisesta. Lakivaliokunnan lausunnossa puolestaan viitattiin siihen, että ehdotettu sääntely selkeyttäisi oikeudenkäyntiä ja turvaisi salassa pidettävät tiedot ehdotettua paremmin, erityisesti oikeudenkäynnin jälkeen. Lakivaliokuntakin totesi nimenomaisesti, että tuomioistuimelle olisi annettava harkintavaltaa salassapidon laajuuden suhteen siten, että oikeudenkäynnissä esitetty sanotunlainen asiakirja voisi tulla julkiseksi oikeuden nimenomaisella päätöksellä. Eduskunnan puheena olevaa säännöstä koskeva valmisteluaineisto viittaa siis osaltaan siihen, että tässä tarkoitettu ratkaisu on käsitetty lainkäyttöratkaisuksi, kuten oikeudenkäynnin julkisuuslaissa tarkoitetut ratkaisut yleensäkin ovat. Näin ollen on johdonmukaista, että myös silloin, kun suoraan lain nojalla salassa pidettävästä oikeudenkäyntiasiakirjasta, jonka osalta ei ole oikeudenkäynnin julkisuuslain 9 §:n 2 momentin nojalla päätetty toisin, pyydetään tietoa julkisuuslain 28 §:n nojalla, asia on käsiteltävä lainkäyttöasioille säädetyssä järjestyksessä.

Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että ottaessaan kantaa sivullisen pyyntöön saada tieto tuomioistuimen salassa pidettävästä asiakirjasta tuomioistuin ratkaisee lainkäyttöasian.

A:n hakemus siirretään käsiteltäväksi viisijäsenisellä jaostolla.

Viisijäsenisen jaoston ratkaisu

Tiedon antaminen esittelijän muistioista siltä osin kuin ne sisältävät esittelijän ratkaisuehdotuksen perusteluineen

Kysymyksessä olevissa jutuissa laadituista muistioista ei ole annettu A:lle jäljennöstä niiltä osilta kuin ne sisältävät esittelijän ratkaisuehdotuksen perusteluineen.

Esittely Korkeimmassa oikeudessa tapahtuu suullisesti muistioon pohjautuen. Ratkaisusta omalta osaltaan virkavastuussa oleva esittelijä voi käsittelyn kestäessä muuttaa ehdotustaan neuvottelussa esille tulevien näkökohtien johdosta. Silloin kun esittelijän lopullista kannanottoa ei hyväksytä, esittelijän mietintö liitetään ratkaisusta kirjoitettavaan taltioon. Jos esittelijän mietintö ei ilmene taltiosta, esittelijän lopullinen kanta on Korkeimman oikeuden ratkaisun mukainen, eivätkä esittelijän muistioon mahdolliset sisältyneet muunlaiset näkemykset ole jääneet hänen lopullisiksi kannanotoikseen.

Esittelijän muistio sisältää hänen ratkaisuehdotustaan koskevalta osalta tietoja asianosaisten ja yleisön läsnäolematta tuomioistuimessa asiaa ratkaistaessa käydystä oikeudenkäymiskaaren 1 luvun 7 §:ssä tarkoitetusta neuvottelusta, joka viimeksi mainitun lainkohdan mukaan on pidettävä salassa. Näiden neuvottelujen salaisuus on riippumattoman oikeuslaitoksen perusedellytyksiä.

Julkisuuslain 28 §:n mukaan viranomainen voi myöntää luvan tiedon saamiseen tällaisestakin asiakirjasta, jos on ilmeistä, ettei tiedon antaminen loukkaa niitä etuja, joiden suojaksi salassapitovelvollisuus on säädetty. Luvan saamiselle voi oikeudenkäymiskaaren 1 luvun 7 §:n salassapitovelvollisuus huomioon ottaen olla perusteita vain poikkeuksellisesti. Kysymyksessä olevien muistioiden esittelijän ratkaisuehdotusta ja niiden perusteluja koskevat osat eivät sisällä sellaista, mistä hakijan edellä lausuttu huomioon ottaen tulisi saada tieto.

Vastaava tulkinta on ratkaisussa KKO 2001:64 omaksuttu myös asianosaisen pyytäessä jäljennöstä esittelijän muistiosta siltä osin kuin se sisältää esittelijän ratkaisuehdotuksen perusteluineen, mistä asianosaisella julkisuuslain 11 §:n 3 momentin nojalla on oikeus saada tieto vain viranomaisen luvalla.

Tiedon antaminen muilta muistioiden salassa pidettäviltä osilta ja salassa pidettävistä oikeudenkäyntiasiakirjoista

Kysymyksessä olevissa asioissa laadituista muistioista ei ole annettu A:lle jäljennöstä myöskään siltä osin kuin niissä on selostettu asianomistajien lääkärintodistusten sekä lisäksi asiassa 258/131 VD 1973 syytetyn henkilötutkinta-asiakirjan ja asioissa 222/114 VD 1974 ja 289/146 VD 1973 syytetyn rikosrekisterin otteiden sisältöä.

Asiassa R 97/1205 asiakirjat on tuomioistuimen päätöksellä määrätty tuomiolauselmaa ja sovellettuja lainkohtia lukuunottamatta salassa pidettäviksi 27.8.2006 saakka. Asiassa R 99/629 A:lle ei ole annettu tietoa Kansanterveyslaitoksen lausunnoista, asianomistajaa koskevista lääkärinlausunnoista, asianosaisten maksuttoman oikeudenkäynnin hakemuksiin liitetyistä heidän varallisuusolojaan koskevista selvityksistä, syytetyn nimilehden jäljennöksestä, rikosrekisterin otteesta eikä asianosaisten oikeudenkäyntikirjelmistä siltä osin kuin niissä on selostettu asianomistajalle tehtyjen lääketieteellisten tutkimusten sisältöä tai muita hänen yksityiselämäänsä koskevia arkaluontoisia tietoja. Asiassa R 99/360 A:lle ei ole annettu tietoa asianomistajaa koskevista lääkärinlausunnoista.

Julkisuuslain edellä selostetussa 28 §:n 1 momentissa säädetty lupaharkinta on hallituksen esityksen (HE 30/1998 s. 104 - 105) mukaan kaksijakoinen siten, että se sisältää osaksi oikeusharkintaa ja osaksi tarkoituksenmukaisuusharkintaa. Kysymys siitä, onko ilmeistä, ettei tiedon antaminen loukkaa niitä etuja, joiden suojaksi salassapitovelvollisuus on säädetty, on ratkaistava oikeusharkinnalla. Lupaharkinnassa on otettava huomioon myös lupaan liitettävissä olevien ehtojen ja määräysten vaikutus. Yleisenä sääntönä voidaan esityksen mukaan pitää sitä, että tiedot annetaan, jos pyynnön tueksi on esitetty varteen otettavat syyt ja kaikki luovuttamiseen liittyvät kysymykset on järjestettävissä siten, ettei luovuttamisesta objektiivisesti asiaa arvostellen voi aiheutua salassa pidettävän edun loukkausta.

Julkisuuslain 28 §:n 1 momentin mukaan viranomaisen on lupaa harkitessaan huolehdittava siitä, että tieteellisen tutkimuksen vapaus turvataan. Lainvalmistelutöiden mukaan (HaVM 31/1998 s. 21) säännöksen tarkoituksena on korostaa sitä, ettei tietojen antamista saa evätä muutoin kuin sellaisissa tilanteissa, joissa ei ole selvästikään kysymys tieteellisen tutkimuksen vapauden toteuttamisesta. Säännös otettiin lakiin perustuslakivaliokunnan aloitteesta, joka katsoi hallintovaliokunnalle antamassaan lausunnossa (HaVM, Liite 1, s. 43) silloisen hallitusmuodon 13 §:n 3 momentissa (969/1995) turvatun tieteen vapauden vuoksi olevan asianmukaista, että tietojen luovuttaminen tieteellistä tutkimusta varten on lähtökohtasääntönä.

A on ilmoittanut tutkivansa näytön harkintaa seksuaalirikosasioissa erilaisten todistusteorioiden valossa. Perustuslain 10 §:ssä myös turvattu yksityiselämän suoja edellyttää, että A:lle annetaan lupa tiedon saamiseen salassa pidettävistä asiakirjoista vain siltä osin kuin hänen tutkimuksensa kannalta on tarpeellista. A:lle ei siten asiassa R 99/629 ole tarpeen antaa tilaisuutta perehtyä asianosaisten varallisuusoloja koskeviin selvityksiin eikä syytetyn nimilehden jäljennökseen.

Terveydentilatietoja, henkilötutkinta-asiakirjoja ja rikosrekisterin otteita koskevilla ehdottomilla salassapitosäännöksillä on tarkoitettu turvata henkilön yksityiselämän suoja. Yksityisyyden suojaamisen tarve on kuitenkin sitä pienempi, mitä pitempi aika henkilön teosta on kulunut ja mitä vähemmän henkilöä koskevalla ratkaisulla siten on poikkeustapauksia lukuunottamatta yleistä mielenkiintoa. Yksityisyyden suojan painoarvoa vähentää julkisissa oikeudenkäynneissä käsitellyissä asioissa myös se, että huomattava osa oikeudenkäynneissä esitetyistä terveydentilaa koskevista tiedoista sisältyy jo asioissa annettuihin julkisiin tuomioihin. Tieteen vapauden takaamiseksi yksityisyyden suoja voidaan myös turvata siten, että salassa pidettävät tiedot muunnetaan sellaisiksi, ettei niistä käy ilmi, ketä tiedot koskevat.

Kun esittelijän muistioiden osalta kysymys on lähes 30 vuotta vanhoista asioista ja kun asian 258/131 VD 1973 muistiossa oleva selostus epäillyn henkilötutkinta-asiakirjasta ei sisällä arkaluontoisia tietoja hänen henkilökohtaisista oloistaan, ei muistioiden luovuttamisesta tässä käsiteltävänä olevilta osiltaan aiheudu salassa pidettävän edun loukkausta.

Tätä ei aiheudu myöskään asioissa R 99/629 ja R 99/360 asianosaisten terveydentilaa ja yksityiselämää koskevien muiden arkaluonteisten tietojen eikä asiassa R 99/629 rikosrekisterin otteen luovuttamisesta, kun terveydentilaa koskevat tiedot osittain käyvät ilmi jo asiassa annetusta julkisesta tuomiosta ja kun asianosaisten henkilöllisyys on salattavissa edellä selostetulla tietojen muuntamisella.

Asiassa R 97/1205 asiakirjat ja tuomio on tuomiolauselmaa ja sovellettuja lainkohtia lukuunottamatta määrätty kokonaan salassa pidettäviksi. Kun salassa pidettävät tiedot kuitenkin ovat muunnettavissa siten, ettei asia eivätkä henkilöt ole tapauksesta tunnistettavissa, A:lle voidaan antaa tilaisuus perehtyä myös tuomion perusteluihin ja oikeudenkäyntiasiakirjoihin. Salassa pidettäviksi jäävät asiakirjoista kuitenkin edelleen syytettyä koskevat mielentilatutkimuslausunnot, jotka sisältävät erittäin arkaluontoisia tietoja useista syytetyn läheisistä ja jotka eivät ole tarpeen näytön harkintaa koskevan tutkimuksen tekemiseksi.

Päätöslauselma

Hakemus hylätään siltä osin kuin se koskee tiedon saamista esittelijän muistioiden niistä osista, jotka sisältävät esittelijän ratkaisuehdotuksen perusteluineen. Muilta osin A:lle annetaan lupa tiedon saamiseen pyytämistään esittelijän muistioista.

Salassa pidettävistä oikeudenkäyntiasiakirjoista A:lle annetaan asioissa R 99/629 ja R 99/360 lupa tiedon saamiseen niiltä osin kuin asiakirjat koskevat asianosaisten terveydentilaa ja muita yksityiselämän arkaluontoisia tietoja sekä syytetyn rikosrekisterin otetta. Asian R 97/1205 oikeudenkäyntiasiakirjoista A:lle annetaan tieto syytetyn mielentilatutkimuslausuntoja lukuunottamatta. Muilta osin A:n hakemus hylätään.

Tutkimuksessaan A:n on käytettävä tietoja niin, etteivät asianosaiset ja heitä koskevat arkaluontoiset tiedot ole salassa pidettävien juttujen kautta tutkimuksesta tunnistettavissa.

Siltä osin kuin tutkimus hakemuksessa yksilöidyn tutkimusteeman kannalta edellyttää yksittäisten tapausten yksityiskohtaista esittelyä, tämän tulee tapahtua salaamalla sekä asianosaisten nimet esimerkiksi kirjaimia käyttämällä että rikoksen tekopaikka ja muut vastaavat tapauksen tunnistamisen mahdollistavat tiedot.

A saa tutustua asiakirjoihin Korkeimman oikeuden kirjaamossa. Asiakirjoja ei saa jäljentää. Sen jälkeen, kun A:n työt ovat tulleet arvostelluiksi, A:n on hävitettävä asiakirjoihin perehtyessään mahdollisesti tekemänsä muistiinpanot ensin silppuamalla ne ja saattamalla ne sen jälkeen lopullisesti hävitettäväksi. Tuohon saakka muistiinpanot on säilytettävä sellaisissa lukituissa tiloissa, joihin ulkopuolisilla ei ole pääsyä.

Täysistunnossa asian ovat ratkaisseet presidentti Leif Sevón sekä oikeusneuvokset Anja Tulenheimo-Takki, Erkki-Juhani Taipale, Riitta Suhonen, Kari Raulos, Gustaf Möller, Mikko Tulokas, Lauri Lehtimaja (eri mieltä), Kati Hidén, Kari Kitunen, Mikael Krogerus, Markku Arponen (eri mieltä), Gustav Bygglin, Liisa Mansikkamäki, Pertti Välimäki, Pauliine Koskelo, Pasi Aarnio, Mikko Könkkölä ja Juha Häyhä ja viisijäsenisellä jaostolla oikeusneuvokset Anja Tulenheimo-Takki, Gustaf Möller, Mikko Tulokas, Kari Kitunen ja Pasi Aarnio. Esittelijä Lea Nousiainen (mietintö).

Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Esittelijäneuvos Nousiainen, jonka mietintö muutoin oli Korkeimman oikeuden ratkaisun mukainen, esitti hakemuksen käsittelyjärjestyksen ja muutoksenhakuoikeuden osalta seuraavan mietinnön:

Hakemuksen käsittelyjärjestys

A on lisensiaattityötään ja väitöskirjaansa varten pyytänyt lupaa saada tutustua edellä mainittuihin asiakirjoihin jutuissa, joissa on kysymys naisiin kohdistuneista seksuaalirikoksista.

Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (jäljempänä julkisuuslaki) 28 §:n mukaan viranomainen voi, jollei lailla toisin säädetä, antaa yksittäistapauksessa luvan tietojen saamiseen salassa pidettävästä asiakirjastaan tieteellistä tutkimusta varten, jos on ilmeistä, ettei tiedon antaminen loukkaa niitä etuja, joiden suojaksi salassapitovelvollisuus on säädetty. Julkisuuslain 14 §:n valossa on ensin ratkaistava kysymys siitä, missä järjestyksessä tällainen hakemus on tuomioistuimessa käsiteltävä.

Ratkaistavana on sivullisen pyyntö saada tieto esittelymuistioiden ei-julkisista osista ja oikeudenkäynneissä kertyneistä salassa pidettävistä asiakirjoista. Tällaisen pyynnön tuomioistuin ratkaisee julkisuuslain 4 §:n 1 momentissa tarkoitettuna viranomaisena. Julkisuuslain 33 §:n 1 momentin mukaan viranomaisen tällaisen hakemuksen johdosta antamaan päätökseen saa hakea muutosta valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään. Säännöksestä ja sen esitöistä (HaVM 31/1998 s. 21) ilmenee, että ottaessaan kantaa tällaiseen hakemukseen tuomioistuin ei ratkaise lainkäyttöasiaa, vaan hallintoasian.

Julkisuuslain 28 §:n 2 momentin mukaan lupaan on liitettävä yleisen ja yksityisen edun suojaamiseksi tarpeelliset määräykset. Säännöksen mukaan lupa voidaan myös peruuttaa, milloin siihen harkitaan olevan syytä. Lupaehtojen liittäminen ratkaisuun ja niiden noudattamisen valvonta on tyypillistä hallinnolle, muttei sen sijaan kuulu lainkäyttöön.

Näillä perusteilla Korkein oikeus katsonee, että ottaessaan kantaa julkisuuslain 28 §:ssä tarkoitettuun hakemukseen tuomioistuin ratkaisee hallintoasian.

Muutoksenhakuoikeus

Korkein hallinto-oikeus on ratkaisussaan KHO 1971 II 3 yleisten asiakirjain julkisuudesta annetun lain (83/1951) säännösten nojalla katsonut, ettei päätökseen, jolla Korkein oikeus oli hylännyt vastaavanlaisen hakemuksen, saanut hakea muutosta korkeimmalta hallinto-oikeudelta.

Julkisuuslain 33 §:n 1 momentin toisen virkkeen mukaan muun kuin hallintolainkäyttölain 7 §:ssä tarkoitetun viranomaisen päätöksestä valitetaan korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Hallintovaliokunnassa pykälään tältä osin otetun säännöksen tarkoituksena on ollut selventää muutoksenhakutie niiden viranomaisten päätöksiin, joita hallintolainkäyttölain 7 § ei koske mutta jotka julkisuuslaissa kuitenkin on määritelty viranomaisiksi (HaVM 31/1998 s.21). Säännöksen ja sen esitöiden valossa jää epäselväksi, onko tarkoitettu, että myös Korkeimman oikeuden ratkaisusta saa hakea muutosta korkeimmalta hallinto-oikeudelta.

Muutoksenhakuoikeus Korkeimman oikeuden päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen olisi täysin poikkeuksellinen järjestely. Muutoksenhakuoikeus ei myöskään sovi järjestelmään, jossa epäselvyyden siitä, onko asia yleisen tuomioistuimen vai hallintoviranomaisen tutkittava, Korkeimmasta oikeudesta annetun lain (74/1918) 4 §:n 3 kohdan mukaan ratkaisee Korkein oikeus. Tähän nähden ja kun laissa ei ole nimenomaista säännöstä muutoksenhakuoikeudesta korkeimpaan hallinto-oikeuteen, Korkein oikeus katsonee, ettei Korkeimman oikeuden viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain nojalla antamaan päätökseen saa hakea muutosta korkeimmalta hallinto-oikeudelta.

Oikeusneuvos Arponen:

A on lisensiaattityötään ja väitöskirjaansa varten pyytänyt lupaa saada tutustua edellä mainittuihin asiakirjoihin jutuissa, joissa on kysymys naisiin kohdistuvista seksuaalirikoksista.

Asiassa on ensiksi kysymys siitä, missä järjestyksessä tällainen tuomioistuimen asiakirjoihin kohdistuvaa tutkimuslupaa koskeva asia käsitellään. Korkein oikeus on ratkaisuissaan 2001:53 ja 2001:64 katsonut, että asianosaisen pyyntö saada tieto häntä koskevasta salassa pidettävästä asiakirjasta ratkaistaan kaikissa tapauksissa lainkäyttöasioista säädetyssä järjestyksessä. Asianosaisen oikeus tiedon saantiin häntä koskevasta asiakirjasta on sivulliseen verrattuna ensisijaista. Tämän vuoksi on perusteltua, että myös sivullisen pyyntö saada tieto tällaisesta asiakirjasta käsitellään lähtökohtaisesti samassa järjestyksessä.

A:n pyynnössä ei kuitenkaan ole kysymys tavanomaisesta sivullisen pyynnöstä saada nähtäväkseen salassa pidettäviä asiakirjoja, vaan tutkijan tutkimustarkoitusta varten pyytämistä asiakirjoista, joiden saannin edellytyksistä on säännelty julkisuuslain 28 §:ssä. Tällaisen tutkimustarkoitusta varten tehdyn asiakirjapyynnön käsittely ei liity läheisesti tuomioistuimen tuomitsemistoimintaan. Kun otetaan huomioon julkisuuslain 28 §:n 2 momentin säännös, jonka mukaan annettuun tutkimuslupaan on liitettävä yleisen ja yksityisen edun suojaamiseksi tarpeelliset määräykset, asian käsittelyssä ei ole sellaisia oikeusturvaan liittyviä näkökohtia, jota edellyttäisivät pyynnön ratkaisemista lainkäyttöasioista säädetyssä järjestyksessä. Tämän vuoksi katson, että A:n asiakirjapyyntö on käsiteltävä julkisuuslain mukaisessa pääsääntöisessä käsittelyjärjestyksessä eli hallintoasiana.

Asiakirjoista käy ilmi, että A on laittanut tutkimustyöhönsä liittyvän vastaavan pyynnön myös kaikille hovioikeuksille. Jos lupa tarvitaan usean saman ministeriön alaisen viranomaisen asiakirjasta, luvasta päättää julkisuuslain 28 §:n 1 momentin viimeisen virkkeen mukaan ministeriö asianomaisia viranomaisia tarvittaessa kuultuaan. Säännöstä sovelletaan myös oikeusministeriön hallinnonalalla toimiviin tuomioistuimiin. A:n hakemuksen ratkaiseminen kuuluu siten oikeusministeriön toimivaltaan. Tämän vuoksi siirrän A:n hakemuksen oikeusministeriön ratkaistavaksi.

Oikeusneuvos Lehtimaja:

Perusoikeusuudistuksen yhteydessä määriteltiin viranomaisen hallussa olevien asiakirjojen julkisuus uudeksi perusoikeudeksi, jonka toteutumista on pyritty turvaamaan viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetulla lailla (julkisuuslailla). Tämän lain 4 §:n mukaan "viranomaisiksi" luetaan myös yleiset tuomioistuimet. Viranomaisen asiakirjan antamisesta päättää julkisuuslain 14 §:n mukaan yleensä se viranomainen, jonka hallussa asiakirja on. Lain 33 §:ssä vahvistetaan pääsäännöksi se, että näihin viranomaisen päätöksiin haetaan muutosta hallintolainkäyttölain mukaisessa järjestyksessä. Poikkeuksena mainitaan kuitenkin se tilanne, että asianosainen itse pyytää tietoa asiakirjasta "vireillä olevaan oikeudenkäyntiin liittyen". Tällöin haetaan ratkaisuun muutosta samassa järjestyksessä kuin haettaessa muutosta siihen asiaan, johon pyyntö liittyy.

Lain sanamuoto ja esityöt antavat mielestäni tukea sille käsitykselle, että sivullisen esittämä asiakirjapyyntö, joka ei liity vireillä olevaan oikeudenkäyntiin, käsitellään julkisuuslain 14 §:ssä tarkoitettuna hallintoasiana silloinkin, kun kysymys on yleisen tuomioistuimen tai muun lainkäyttöelimen hallussa olevasta asiakirjasta. Julkisuuslaista ei ole mielestäni pääteltävissä, että salassa pidettävää asiakirjaa koskevan tietopyynnön käsittelyjärjestys riippuisi itse salassapitoperusteesta.

Edellä mainittua tulkintaa tukevat myös seuraavat näkökohdat.

Lainkäytössä on kysymys siitä, että oikeussuojaa annetaan yksittäisessä oikeudenkäynnissä. Kun jokin asia on tuomioistuimessa lainvoimaisesti ratkaistu, lainkäyttö on siltä erää päättynyt. Lainkäytön tuotoksena syntyy viranomaisen haltuun jääviä asiakirjoja, joissa saattaa olla myös erilaisten salassapitoperusteiden nojalla salassa pidettävää tietoa. Tällaisen tiedon antamisesta päätetään julkisuuslaissa säädetyllä tavalla. Jos salassa pidettävää tietoa halutaan myöhemmin hyödyntää esimerkiksi tieteellisessä tutkimuksessa, mutta tiedon antamisesta päättävä viranomainen ei tähän suostu, tiedon epäämispäätös ei voi olla vielä lainkäyttöratkaisu. Kysymys on tietoa tarvitsevan tieteenharjoittajan ja julkisen vallan välisestä erimielisyydestä, joka tulee ratkaistavaksi viime kädessä hallintolainkäyttölain mukaisessa järjestyksessä.

Asiaa on mahdollista tarkastella myös tuomioistuimen objektiivisen puolueettomuuden näkökulmasta. Jos tuomioistuimen virkamies ei katso voivansa julkisen vallan edustajana antaa kansalaiselle tämän pyytämää tietoa tuomioistuimen hallussa olevasta asiakirjasta, saatetaan perustellusti kysyä, voiko sama tuomioistuin uskottavasti toimia puolueettomana lainkäyttöelimenä tässä kansalaisen ja julkisen vallan välisessä erimielisyydessä, jossa se tavallaan on itse osapuolena.

Korkeimman oikeuden enemmistön mainitsemissa ennakkoratkaisuissa 2001:53 ja 2001:64 oli kysymys lainkäyttöasian asianosaisjulkisuudesta eli asianosaisen oikeudesta saada tietoa hänen omassa asiassaan laaditusta asiakirjasta. Näissä ennakkoratkaisuissa Korkein oikeus perusteli lainkäyttöasioita varten säädetyn käsittelyjärjestyksen noudattamista mm. sillä seikalla, että asiakirjapyyntö liittyi lainkäyttöasian asianosaisen pyrkimykseen hakea oikeussuojaa itseään koskevassa asiassa. Nyt on puolestaan kysymys sivullisen eli oikeustieteellisen tutkimuksen harjoittajan oikeudesta saada salassa pidettävää tietoa viranomaisen hallussa olevista asiakirjoista. Tieteellisen tutkimuksen vapauden yhteensovittaminen laissa säädettyihin salassapitoperusteisiin vaatii nähdäkseni erityyppistä harkintaa ja suuntautumista kuin alkuperäisissä lainkäyttöasioissa kertyneiden oikeudenkäyntiasiakirjojen salassapidosta päättäminen.

Yhteenvetona totean julkisuuslain sanamuodon ja esitöiden puoltavan sitä, että lain 28 §:n mukainen tietopyyntö käsitellään julkisuuslain mukaisena hallintoasiana. Myös julkisuusperiaatteen toteutumisen näkökulmasta tällaisen pyynnön käsitteleminen hallintoasiana tarjoaa nykyisellään nopeamman, tehokkaamman ja uskottavamman oikeuskeinon kuin lainkäyttöasioita varten säädetyn käsittelyjärjestyksen noudattaminen.

Edellä lausutuilla perusteilla katson, että julkisuuslain 28 §:n mukainen tietopyyntö on käsiteltävä hallintoasiana myös Korkeimmassa oikeudessa. Julkisuuslain 33 §:n 1 momentin mukaan viranomaisen tällaisessa asiassa antamaan päätökseen saa hakea muutosta siten kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään. Korkeinta oikeutta ei ole tässä yhteydessä erikseen mainittu, mutta kun erityistä valituskieltoakaan ei ole tältä osin säädetty, Korkeimman oikeuden hallintopäätökseen on mielestäni voitava hakea muutosta Korkeimmalta hallinto-oikeudelta julkisuuslain 33 §:n 1 momentissa säädetyssä järjestyksessä.