19.12.2002

Kirjoitusvirheen oikaiseminen Loimaan käräjäoikeudessa

Käräjäoikeus oli laamannin toimiessa sen puheenjohtajana tuominnut A:n 16.6.1999 rangaistukseen B:hen kohdistuneesta pahoinpitelystä sekä suorittamaan tälle vahingonkorvausta. A:n haettua muutosta Turun hovioikeus ei ollut 11.2.2000 antamallaan tuomiolla muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta. Laamanni oli 29.3.2000 oikeudenkäymiskaaren 24 luvun 10 §:n, oikeastaan oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 11 luvun 9 §:n nojalla oikaissut käräjäoikeuden tuomiota vahingonkorvauksille tuomitun koron osalta.

Kantelu hovioikeuteen

A kanteli oikaisusta hovioikeuteen. A vaati, että korjaus todetaan mitättömäksi tai kumotaan. A lausui, ettei asiassa ollut kysymys kirjoitus- tai laskuvirheeseen verrattavan virheen korjauksesta, vaan selvästä asiamuutoksesta, jonka oikeellisuus olisi tullut tutkia samassa järjestyksessä kuin varsinainen tuomiokin. Koska käräjäoikeuden tuomiosta oli valitettu hovioikeuteen ja hovioikeus oli jo antanut tuomionsa, laamanni oli muuttanut hovioikeuden tuomiota ilman tämän myötävaikutusta. B ei ollut valittanut hovioikeuteen korkoratkaisusta.

Laamanni antoi häneltä pyydetyn selityksen, jonka johdosta A antoi lausuman.

Turun hovioikeuden päätös 9.2.2001

Hovioikeus lausui perusteluinaan, että oikeudenkäymiskaaren 24 luvun 10 §:n 1 momentin mukaan tuomioistuimen on korjattava tuomiossa oleva kirjoitus- tai laskuvirhe taikka muu niihin rinnastettava selvä virhe. Lain esitöiden mukaan virhe on selvä silloin, kun se on ulkopuolisenkin havaittavissa ja se ilmenee tuomiosta itsestään tai siihen liittyvistä asiakirjoista (HE 154/1990 s. 27). Jos virhe on tapahtunut tuomioistuimen harkinnassa, sitä ei voida säännöksen nojalla korjata.

B oli käräjäoikeudessa vaatinut korkoa kaikille nyt kysymyksessä oleville korvausvaatimuksilleen, mikä ilmenee hänen käräjäoikeudessa esittämästään kirjelmästä. Ei ollut myöskään todennäköistä, että käräjäoikeus olisi hyväksynyt korkovaatimuksen vain osalle korvauksia perustelematta sitä, miksi vaatimus olisi muilta osin hylätty. Näillä perusteilla hovioikeus piti käräjäoikeuden tuomiossa ollutta ensimmäistä korkolauseketta lain tarkoittamalla tavalla selvänä virheenä ja katsoi myös, että virhe ei ollut tapahtunut käräjäoikeuden tuomioharkinnassa.

Virheen korjaamiselle ei ole laissa asetettu mitään määräaikaa, joten korjaaminen voi tapahtua vielä senkin jälkeen, kun tuomio on jo saanut lainvoiman. Tässä tapauksessa hovioikeus, jonka ratkaistavaksi asia oli saatettu, ei ollut muuttanut käräjäoikeuden tuomiolauselmaa eikä laamannin suorittama käräjäoikeuden tuomion korjaus ollut muuttanut hovioikeuden tuomiota.

Lausutuilla perusteilla hovioikeus katsoi, että asiassa oli kysymys kirjoitus- tai laskuvirheeseen rinnastettavasta selvästä virheestä, jonka laamanni oli voinut oikeudenkäymiskaaren 24 luvun 10 §:n, oikeastaan oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 11 luvun 9 §:n nojalla, korjata. Hovioikeus hylkäsi kantelun.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Heikki Särkilä, Allan Ahnger ja Raimo Kyllästinen. Esittelijä Pekka Varjus.

Perustelut

Virheen korjaamista koskevat säännökset

Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 11 luvun 9 §:n mukaan tuomioistuimen on korjattava tuomiossa oleva kirjoitus- tai laskuvirhe taikka muu niihin rinnastettava selvä virhe. Virheen voi korjata myös tuomioistuimen puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan sen lainoppinut jäsen. Ennen virheen korjaamista on asianosaisille tarvittaessa varattava tilaisuus tulla kuulluksi tehtävästä korjauksesta.

Korjaus on merkittävä tuomioon sekä asianosaiselle annettuun tuomion jäljennökseen. Jos asianosaiselle annettua jäljennöstä ei saada korjatuksi, asianosaiselle on lähetettävä korjatun tuomion jäljennös. Jos asiassa on haettu muutosta, tehdystä korjauksesta on ilmoitettava muutoksenhakutuomioistuimelle.

Asianosaisella on oikeus kannella virheen korjaamisesta 30 päivän kuluessa siitä, kun hän on saanut korjaamisesta tiedon.

Käräjäoikeuden toimivalta

Laamanni oli tehnyt korjauksen käräjäoikeuden tuomioon vasta sen jälkeen kun hovioikeus oli antanut pääasiassa tuomion 11.2.2000. Niin kuin hovioikeus on todennut, virhe voidaan oikaista senkin jälkeen, kun tuomio on saanut lainvoiman. Laista ei ilmene myöskään estettä sille, että korjaus tehdään ylemmän tuomioistuimen antaman ratkaisun jälkeen. Itseoikaisusäännöksissä lähtökohtana onkin selvästi ollut, että virheen korjaa tuomion laatinut tuomioistuin tai tuomioistuimen puheenjohtaja. Tätä voidaan perustella oikeusvarmuussyillä: tuomioistuin, joka on laatinut tuomion, osaa itse sen parhaiten myös korjata. Näin on erityisesti silloin, kun kirjallinen tuomio ei siinä olevan virheen vuoksi vastaa suullisesti julistettua tuomiota.

Tässä tapauksessa hovioikeudessa ei muutoksenhaun perusteella arvioiden ole ollut lainkaan kysymys siitä, miten vahingonkorvauksille oli käräjäoikeudessa tuomittu maksettavaksi korkoa. Hovioikeus ei siten ole joutunut puuttumaan tähän kysymykseen, joten tuomion täytäntöönpanokin tapahtuu tältä osin sen sisältöisenä kuin korvausvelvollisuudesta on määrätty käräjäoikeuden tuomiossa. Virhe on siten hovioikeuden antamasta ratkaisusta huolimatta koskenut käräjäoikeuden tuomiota. Käräjäoikeus tai sen puheenjohtaja on näin ollen ollut tässä tapauksessa toimivaltainen korjaamaan virheen, jos siihen muuten on lain mukaan ollut edellytykset.

Tilaisuuden varaaminen asianosaisille tulla kuulluksi

Laamanni ei ole varannut asianosaisille ennen virheen korjaamista tilaisuutta tulla kuulluksi.

Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 11 luvun 9 §:n 1 momentin mukaan ennen virheen korjaamista on asianosaisille tarvittaessa varattava tilaisuus tulla kuulluksi tehdystä korjauksesta. Tässä tapauksessa korjaus merkitsi A:n maksuvelvollisuuden tuntuvaa kasvua verrattuna korjaamattomaan kirjalliseen tuomioon. Tämän vuoksi virhettä ei olisi tullut korjata varaamatta ensin A:lle tilaisuutta tulla kuulluksi.

A:lla on ollut tilaisuus ottaa kantaa korjauksen oikeellisuuteen hovioikeudelle osoittamassaan kantelussa ja hovioikeuden häneltä laamannin selityksen johdosta pyytämässä lausumassaan sekä hakiessaan muutosta hovioikeuden päätökseen Korkeimmasta oikeudesta. Näin ollen ei ole enää aihetta palauttaa asiaa käräjäoikeuteen tilaisuuden varaamiseksi A:lle tulla asiassa kuulluksi.

Korjaamisedellytysten olemassaolo

Periaate on, että tuomion sisältö määräytyy sen mukaan, miten tuomio on julistettu. Jos kirjallinen tuomio siinä olevan virheen vuoksi ei vastaa julistettua tuomiota, virhe voidaan korjata oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 11 luvun 9 §:n nojalla, mikäli lainkohdassa mainitut edellytykset muutoin täyttyvät.

Laamannin antaman selityksen mukaan kun tuomio on suullisesti julistettu, se on ollut ymmärrettävissä niin, että kaikille B:lle maksettaviksi määrätyille korvauksille on tuomittu korkoa. Tätä tukee se, ettei B:n kaikille korvausvaatimuksilleen esittämää korkovaatimusta ole miltään osin hylätty eikä B myöskään ole hakenut muutosta käräjäoikeuden tuomioon. Korjaamattoman kirjallisen tuomion perusteella saa sitä vastoin sen käsityksen, että korkoa olisikin tuomittu ainoastaan "Muut korvaukset" koskevassa kappaleessa mainituille korvauserille.

Edellytyksenä virheen korjaamiselle on oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 11 luvun 9 §:n mukaan se, että se on kirjoitus- ja laskuvirheeseen rinnastettava. Tässä tapauksessa virhe on johtunut siitä, että korkoa koskeva lausuma oli kirjallista tuomiota laadittaessa sijoitettu erheellisesti väärään kappaleeseen. Tämän vuoksi kirjallinen tuomio oli saanut toisen sisällön kuin mitä oli julistettu. Tällaista virhettä voidaan pitää sanotussa lainkohdassa tarkoitettuna teknisenä virheenä. Kun korjauksella kirjallinen tuomio on saatettu sisällöltään vastaamaan julistettua tuomiota, tuomion asiasisältö ei ole korjauksen johdosta muuttunut.

Jotta tuomiossa oleva virhe voidaan korjata, virheen tulee olla sanotun lainkohdan mukaan selvä. Tällä tarkoitetaan hallituksen esityksen (HE 154/1990 vp., s. 27) mukaan sitä, että virhe on ulkopuolisen havaittavissa ja ilmenee tuomiosta itsestään tai siihen liittyvistä asiakirjoista. Jos tuomio on julistettu, arvioidaan myös virheen selvyyttä julistetun tuomion mukaan. Mikäli ulkopuolinen ei tuomiota julistettaessa voi havaita, perustuuko virhe kirjoitus- tai laskuvirheeseen vai harkinnassa tapahtuneeseen virheeseen, virhettä ei voi oikaista.

Tässä tapauksessa virhe on johtunut siitä, että kirjallinen tuomio ei ole sisällöltään vastannut julistettua tuomiota. Tämä ero on ollut ulkopuolisen havaittavissa. Tämän vuoksi virhettä voidaan pitää selvänä.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Leif Sevón, oikeusneuvokset Kari Raulos, Lauri Lehtimaja (eri mieltä), Pasi Aarnio ja Mikko Könkkölä. Esittelijä Pekka Haapaniemi.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Oikeusneuvos Lehtimaja: Laamannin tekemällä korjauksella A:n koronmaksuvelvollisuus on ulotettu koskemaan kaikkia A:n B:lle suoritettavaksi tuomittuja korvauksia, kun taas tuomion alkuperäisen kirjoitusasun mukaan tämä velvollisuus koski vain osaa niistä. Valituksen kohteena olevassa päätöksessään hovioikeus on pitänyt tuomion alkuperäistä korkolausumaa kirjoitus- tai laskuvirheeseen rinnastettavana selvänä virheenä, koska B oli käräjäoikeudessa vaatinut korkoa kaikille korvauserille eikä tuomiossa ollut perusteltu sitä, miksi B:n korkovaatimus olisi joiltakin osin hylätty.

Mielestäni tässä asiassa ei ole nyt kuitenkaan kysymys siitä, oliko tuomion alkuperäinen korkolausuma ollut sisällöltään virheellinen tai oliko joistakin vaatimuksista jätetty lausumatta, vaan siitä, vastasiko tuomion alkuperäisen kirjoitusasun mukainen korkolausuma sitä, miten tuomio oli käräjäoikeudessa aikanaan suullisesti julistettu. Tähän kysymykseen hovioikeus ei ole puuttunut.

Laamannin mukaan tuomio oli alun perin julistettu siten, että koronmaksuvelvollisuus koski kaikkia korvauksia. A tuntuu kuitenkin olevan asiasta eri mieltä. Mahdollista on, että korkolausuman ulottuvuus on tuomion suullisesti julistetussakin muodossa jäänyt tulkinnanvaraiseksi, vaikka laamanni olisikin tarkoittanut ulottaa lausuman kaikkiin B:lle tuomittuihin korvauksiin. Tulkinnanvaraisuuteen viittaisi erityisesti se, että laamanni on kertonut käyttäneensä tuomiota julistaessaan ilmaisua "kaikki erät laillisine korkoineen", vaikka tuomiossa oli edellä lueteltu useita eri korvauslajeja ja lajissa "muut korvaukset" taas useita erilaisia korvauseriä. Tällöin on saattanut jäädä tulkinnanvaraiseksi se, tarkoittiko ilmaisu "kaikki erät" kaikkia korvauslajeja vai ainoastaan lajiin "muut korvaukset" sisältyviä korvauseriä. Laamanni ei ole edes väittänyt, että hän olisi kunkin eri korvauslajin kohdalla erikseen lausunut korosta.

Tuomioistuimella tai sen puheenjohtajalla ei ole oikeutta jälkikäteen oikaista tuomiota, joka on jäänyt sisällöltään tulkinnanvaraiseksi. Jos lainvoimainen tuomio on niin sekava tai epätäydellinen, ettei siitä käy selville, miten asiassa on tuomittu, asiassa on turvauduttava oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 1 §:ssä tarkoitettuun tuomiovirhekanteluun. Näin on sitä suuremmalla syyllä, mitä merkittävämmin tulkinnanvaraisuus vaikuttaa asianosaisten oikeuksiin ja velvollisuuksiin. "Selvänä" eli tuomioistuimen itsensä korjattavissa olevana virheenä voidaan mielestäni pitää ainoastaan sellaista tulkinnanvaraisuutta, jonka oikaisutavasta tuomioistuin ja asianosaiset voivat jälkikäteen päästä yksimielisyyteen. Asianosaisten näkemykset ovat taas selvitettävissä ainoastaan kuulemalla asianosaisia. Näin ei ole tässä asiassa tapahtunut.

Mielestäni laamanni on menetellyt virheellisesti siinä, että hän on A:ta kuulematta korjannut käräjäoikeuden tuomiota jälkikäteen siten, että A:n koronmaksuvelvollisuus on huomattavasti ankaroitunut verrattuna tuomion alkuperäiseen kirjoitusasuun. Kysymyksessä ei ole ollut sellainen lain tarkoittama "selvä virhe", jonka tuomioistuin tai sen puheenjohtaja olisi voinut itse oikaista. Asia olisi pitänyt saattaa oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 1 §:n 3 kohdan nojalla hovioikeuden tutkittavaksi.

Siihen nähden, mitä asiassa on lausuttu ja käynyt ilmi, en kuitenkaan pidä enää tässä vaiheessa tarpeellisena palauttaa asiaa uuteen hovioikeuskäsittelyyn. Kantelunalaista oikaisua ei ole tämän asian yhteydessä osoitettu aineellisesti vääräksi, vaikka oikaisu ei edellä toteamani tavoin olekaan tapahtunut lain vaatimalla tavalla. Viitaten Korkeimman oikeuden ennakkoratkaisuun KKO 1997:44 katson, ettei käräjäoikeuden tuomio ole korjatussa muodossaan mitätön vaan sellaisenaan täytäntöönpanokelpoinen eikä täytäntöönpanijan asiana ole enää ryhtyä tutkimaan sen syntytavan laillisuutta. Asia ei mielestäni anna ainakaan tässä yhteydessä aihetta enempiin toimenpiteisiin.