17.1.2001

Kanne Savonlinnan käräjäoikeudessa

A lausui B Oyj:tä, nykyisin B Oyj (seuraavassa B), vastaan nostamassaan kanteessa, että hän oli ollut työsopimuslain 1 §:n tarkoittamassa toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa vastaajayhtiöön toimien metsurina Heinäveden hankintapiirin Enonkosken tiimissä. Hän oli ollut myös työntekijöiden luottamusmies. B oli 4.3.1996 päivätyllä lomautusilmoituksella lomauttanut A:n ajaksi 15.4. - 11.5.1996, koska puutavaran vastaanotto ja tehtaiden puutoimitukset olivat pienentyneet ja ylisuuria puuvarastoja pienennettiin. Hankintapiirin muutkin metsurit oli lomautettu samaksi ajaksi. Lomautuksen aikana B oli kuitenkin käyttänyt ulkopuolista työvoimaa Enonkosken tiimin toimialueella kahden yrittäjämetsurin suorittaessa hakkuita B:n omaksi työksi suunnitelluissa kohteissa. Tämä oli ollut ristiriidassa ilmoitetun ja sinänsä hyväksyttävän lomautusperusteen kanssa.

Työnantajalla oli työsopimusoikeuden yleisten periaatteiden mukaisesti velvollisuus pyrkiä ylläpitämään sopimussuhteen jatkuvuutta. B ei ollut työn tilapäisesti vähennyttyä selvittänyt mahdollisuutta järjestää A:lle muuta työtä tai työnantajan tarpeisiin sopivaa koulutusta. Tässä tapauksessa työnantajalla olisi ollut tarjolla normaalia metsurin työtä. Sitä olivat kuitenkin tehneet aliurakoitsijat. A:ta oli lisäksi koskenut luottamusmiehen erityissuoja ja B:llä oli tämän vuoksi ollut oikeus lomauttaa hänet vain, jos se ei ollut voinut järjestää hänelle muuta työtä. Velvollisuus oli siis ollut laajempi kuin muiden työntekijöiden kohdalla. Luottamusmiehen lomauttaminen yhdeksi kuukaudeksi ei ollut voinut edustaa säästöperustetta.

Näillä perusteilla A vaati, että B velvoitetaan maksamaan hänelle lainvastaisen lomauttamisen johdosta työsopimuslain 51 §:n mukaisena vahingonkorvauksena 15.4. ja 11.5.1996 väliseltä ajalta 13 118,90 markkaa korkolain mukaisine viivästyskorkoineen 31.5.1996 lukien. A:n Puu- ja Erityisalojen Työttömyyskassasta saamaa 2 945 markan määräistä työttömyyskorvausta ei tullut osaksikaan vähentää hänelle tuomittavasta korvauksesta. Mikäli vähennys kuitenkin tehtäisiin, se voi olla enintään 7/10 työttömyyskorvauksesta, mikä osuus vastasi A:n käsitystä palkansaajien rahoitusosuudesta koko työttömyysturvarahoituksessa.

Vastaus

B kiisti kanteen ja vaati sen hylkäämistä.

Käräjäoikeuden tuomio 2.6.1998

Luottamusmiehen erityisasema lomautusedellytyksenä

Työsopimuslain 53 §:n 2 momentin säännös koski luottamusmiehen irtisanomisedellytyksiä, jotka olivat tiukemmat kuin muiden työntekijöiden. Luottamusmiehen lomautusedellytyksistä ei ollut olemassa suoranaista lain säännöstä. Oikeuskirjallisuudessa oli esitetty vastakkaisia käsityksiä työsopimuslain 53 §:n edellytysten soveltuvuudesta lomautustilanteessa. Käräjäoikeus katsoi, ettei ollut syytä poiketa Korkeimman oikeuden ennakkotapauksessa KKO 1995:206 esille tuomasta linjasta. Tässä tapauksessa se tarkoitti, että A oli voitu laillisesti lomauttaa työn tilapäisen vähentymisen vuoksi vain, jos työ oli kokonaan päättynyt eikä muuta työtä ollut tarjolla. Erikseen sitten tuli vielä ratkaistavaksi se, miten luottamusmiesasema suhtautui alihankintaan siirtymiseen.

Lomautus ja yrityssopimuksin teetetty työ alihankintana

Näyttö ja sen arviointi

B:n Saimaan hankinta-alueen hankintapäällikkö oli todistajana kertonut, että lomautustarve oli tullut B:ssä esiin loppusyksystä 1995 ennen vuodenvaihdetta. Puunhankintasuunnitelma lähti aluetasolta. Lomautukset oli toteutettu kaikkien Heinäveden hankintapiirin 23 metsurin kohdalla. Enonkosken ryhmässä eli epävirallisessa, ilman omaa budjettia toimivassa tiimissä metsureita oli ollut kaksi, joista toinen oli A. Heinäveden hankintapiirin piiripäällikkö oli puolestaan todistajana kertonut, että piiri oli tulosvastuullinen yksikkö, ei sen sijaan tiimi. Näitä tietoja ei ollut riitautettu.

Yrittäjäsopimuksia oli tehty kaksi. Edellä mainittu piiripäällikkö oli todistajana kertonut, että molemmat yrittäjät olivat tehneet työtä sopimuksissa määritellyillä leimikoilla kaataen puuta moottorisahalla. Sen jälkeen he olivat omistamiaan kourakuormaajaa ja peräkärryä käyttäen kuljettaneet puutavaran tien varteen. Kyse oli ollut kokonaisurakointisopimuksesta. Jos taas B:n työsuhteiset metsurit kaatoivat puun, kuljetuksen teki vastaajayhtiöön sopimussuhteessa oleva koneyrittäjä kuljetussopimuksen perusteella. A:n kertomukseen verrattuna toteutustavasta ei ollut kiistaa. Näyttö osoitti riidattomasti sen, että yrittäjäsopimukset olivat koskeneet paitsi puun kaatoa myös sen kuljetusta tien varteen. Piiripäällikön ja Saimaan hankinta-alueen hankintapäällikön kertomusten mukaan tuon koneyrittäjän sekä kaikkien niin sanottuja motoketjuja eli koneellista puunkorjuutyötä tekevien työt olivat olleet lomautusaikana keskeytettyinä. Tätä näyttöä ei ollut osoitettu vääräksi.

Piiripäällikön ja hankintapäällikön mukaan työtä ei ollut teetetty työsuhteisilla metsureilla, koska puutavaraa ei olisi saatu metsästä määräajassa pois yhtiön normaalisti käytössä olevalla kuljetussopimuksella. Enonkosken tiimissä A:n ohella työskennellyt toinen metsuri oli myös todistajana kertonut yhtiön toimituskiireen yhdeksi syyksi yrittäjäsopimukseen. Piiripäällikön mukaan B:ssä syntyi tavanomaisesti vuosittain kevättalvella tilanne, jossa niin sanottuja talvileimikoita oli hakattu enemmän kuin B:n puutoimitukset tehtaille olivat olleet. Puun lisäkaatamisen välttämiseksi syntyi tarve lomauttaa yhtiön työsuhteisia metsureita. B oli kuitenkin samaan aikaan ollut aikataulullisesti sidottu joihinkin tekemiinsä ostosopimuksiin puunmyyjien kanssa niin, että puu oli kaadettava ja kuljetettava tehtaille, jotta myyjä olisi saanut luvatut maksut. Näissä tapauksissa B:n aikataulu oli edellyttänyt alihankintasopimusten käyttöä. Työsuhteisia metsureita käyttämällä työtä ei olisi saatu tehtyä määräajassa ja kuljetusta hoitamaan olisi pitänyt järjestää yrittäjä, joka myös oli lomautettu. Puu oli saatava kaadetuksi ja kuljetetuksi ennen kelirikkoa. Talvileimikot oli saatava pilaantumisvaaran vuoksi ja metsän hyönteistuhojen torjuntalain vaatimusten mukaan korjatuksi ajoissa. A:n kanssa työskennelleen metsurin mukaan kelirikkoa ei kuitenkaan ollut ainakaan 5.3.- 21.5.1996 eli toisen yrittäjän työskentelyaikaan.

Näyttöä B:n vuosittaisista lomautuksista sillä perusteella, joka tässäkin tapauksessa oli esitetty, ei ollut riitautettu, ei myöskään näyttöä yrittäjäsopimusleimikoiden aikataulusta, puun pilaantumisvaarasta tai hyönteistuhojen torjuntalain merkityksestä asiassa. Sen sijaan oli jäänyt näyttämättä, oliko kelirikolla ollut merkitystä.

Todistajina kuultujen piiripäällikön ja hankintapäällikön kertomusten mukaan alihankinta oli kustannuksiltaan noin 50- 70 markkaa kuutiometriltä edullisempaa kuin vaihtoehto, jossa puun kaadon tekivät työsuhteiset metsurit. Myös A ja saman tiimin toinen metsuri olivat kertoneet alihankintatyön edullisuudesta yhtiölle. A oli esittänyt säästöksi noin 50 markkaa kuutiometriltä. Tässä tapauksessa yrittäjäsopimuksin oli toteutettu piiripäällikön mukaan kaikkiaan 853 kuutiometrin hakkuu. Osapuolet olivat hyväksyneet sen, että metsurin päivätyömäärä oli ensihakkuussa noin 10 kuutiometriä. Alihankinnasta B:lle koituvaa kustannussäästöä koskevasta näytöstä ei ollut kiistaa, ei myöskään alihankinnan toteutumisajasta.

Oikeudellinen arviointi

Kiista jäi siis siitä, oliko B:n merkittävällä tavalla ollut välttämätöntä lomauttaa myös A yksittäisenä työntekijänä, kun lomautustarve oli ollut tiedossa jo ennen vuoden 1996 alkua ja yrittäjäsopimukset oli tehty vasta vuoden 1996 puolella, ja siitä, oliko tässä tilanteessa A:n omaa työtä teetetty alihankkijoilla. Kiista jäi myös siitä, oliko B:lle tullut merkittävää taloudellista hyötyä alihankinnasta Enonkosken tiimin alueella.

Työnantajalle oli useissa viimeaikaisen oikeuskäytännön tapauksissa (Itä-Suomen hovioikeus 9.3.1993, S92/801 ja 19.9.1995, S95/81 sekä Turun hovioikeus 27.12.1993, S93/1150) annettu oikeus vähentää oman työsuhteisen työvoimansa käyttämistä siirtymällä esimerkiksi alihankintaan. Oikeustapauksissa oli ollut kyse alihankintaan siirtymisestä irtisanomisperusteena nimenomaan metsurityössä. Myös oikeuskirjallisuudessa oli kosketeltu alihankintaa. Työtehtävien siirtäminen kannattavuuslaskelmaan perustuen ulkopuolisen suoritettavaksi näytti hyväksytyn lomauttamisperusteeksi irtisanomiseen rinnastettavassa tilanteessa, jollaisesta nyt ei kuitenkaan ollut kysymys.

Luottamusmiehen lomauttaminen tilapäiseen alihankintaan siirryttäessä

Tässä tapauksessa oli viime kädessä kysyttävä, miten määräytyi luottamusmiehen työsuhdeturva suhteessa työnantajan tilapäiseen lomauttamisoikeuteen. Vastakkain olivat luottamusmiehen työsuhdeturva ja työnantajan joustavan taloudellisen tarkoituksenmukaisuuden vaatimus.

Työtuomioistuimen ratkaisussa (TT:1992-67) työnantajalle oli annettu oikeus teettää rakennustyötä aliurakkasopimuksella siitä huolimatta, että sen palveluksessa olleita työntekijöitä oli ollut samanaikaisesti lomautettuna taloudellisista ja tuotannollisista syistä. Ratkaisussa oli viitattu rakennusalan irtisanomissuoja- ja lomauttamissopimukseen vuodelta 1990. Tässä jutussa oli esitetty sopimus irtisanomissuojasta ja lomauttamisesta rakennusalalla vuodelta 1991. Työtuomioistuimen ratkaisussa ei kuitenkaan ollut ollut kysymys luottamusmiehestä.

Vakiintunut oikeuskäytäntö puuttui. Äsken mainitun sopimuksen sisällön soveltaminen viittasi siihen, että tilannetta oli mahdollista tarkastella tietyn teollisuudenalan ja ammattiryhmän sisäisenä asiana. Vastaajayhtiön vuosittaiset lomautukset olivat osoittautuneet vakiintuneeksi ilmiöksi alalla. Hankintapiirin budjettivastuu puolestaan osoitti, että alihankinnan säästöä oli tarkasteltava piirin eikä tiimin tai yksittäisen työntekijän säästön kannalta.

Metsurityö lomautusaikana oli päättynyt Heinäveden hankintapiirissä lomautusperusteen johdosta lukuun ottamatta alihankintatyötä, jonka määrä koko hankintapiiriä ajatellen oli ollut erittäin vähäinen. Hankintatyön käyttäminen oli ollut työnantajan valittavissa edellä selostetuista edullisuussyistä. Metsurityön järjestäminen A:lle yksin alihankintana toteutetun puunkorjuutyön toteuttamiseksi määräajassa olisi edellyttänyt myös puunkorjuuseen osallistuvien muiden henkilöiden työpanosta, joka olisi ollut A:nkin hyväksymälle lomautusperusteelle vastakkaista ja yhtiölle epäedullisempaa. Näin ollen A:lle tarjottava metsurityö oli kokonaan päättynyt eikä jutussa ollut vedottu siihen, että muuta hänen ammattitaitoaan vastaavaa työtä olisi tullut tarjotakaan. Vastaajayhtiöllä oli ollut näissä olosuhteissa oikeus lomauttaa myös luottamusmiehenä toiminut A. Näyttämättä oli siis jäänyt, että vastaajayhtiö olisi laittomasti lomauttanut A:n. Hänellä ei ollut oikeutta saada vahingonkorvausta lomautuksen johdosta. Näillä perusteilla käräjäoikeus hylkäsi kanteen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Maija Auvinen.

Itä-Suomen hovioikeuden tuomio 22.10.1998

A valitti hovioikeuteen ja toisti siellä kanteensa.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Liisa Ollikainen, Pertti Jokinen ja Heikki Laakso. Esittelijä Liisa Laatikainen.

Perustelut

B on lomauttanut A:n sekä kaikki muutkin Heinäveden hankintapiirin metsurit 15.4. ja 11.5.1996 väliseksi ajaksi ilmoittaen lomautusperusteeksi puutavaran vastaanoton ja tehtaiden puutoimitusten vähenemisen sekä puuvarastojen pienentämisen. A:n ollessa lomautettuna B on yrittäjäsopimusten nojalla teettänyt Heinäveden hankintapiirissä metsurihakkuita ja siihen liittyvää puun kuljetustyötä alihankintatyönä siten, että kaksi yrittäjää on suorittanut B:n lukuun hakkuita ja puiden metsäkuljetusta, toinen 10.1. ja 8.5.1996 välisenä aikana ja toinen 5.3. ja 21.5.1996 välisenä aikana. B:n on jo ennen yrittäjäsopimusten tekemistä selvitetty olleen tietoinen A:n tulevasta lomautuksesta.

Siltä osin kuin A on vedonnut liikkeen luovutusta koskeviin säännöksiin, Korkein oikeus toteaa, että kestoltaan lyhyet ja rajoitettua työsuoritusta koskevat urakkasopimukset eivät ole sisältäneet sellaisen taloudellisen kokonaisuuden luovuttamista, jota olisi pidettävä liikkeen osan luovutuksena. Yhtiön oikeutta lomauttaa A ei siten voida arvioida liikkeen luovutusta koskevien säännösten perusteella.

Työsopimuslain 53 §:n 2 momentista seuraa, että yhtiö on voinut työn tilapäisen vähentymisen perusteella lomauttaa luottamusmies A:n vain, jos työ on tuolloin kokonaan loppunut eikä A:lle ole kyseisenä aikana voitu järjestää muuta, hänen ammattitaitoaan vastaavaa työtä. Säännöksen tarkoitus vahvistaa luottamusmiehen asemaa ja turvata hänen toimintamahdollisuutensa työpaikalla on otettava huomioon harkittaessa lomauttamisen edellytysten täyttymistä. Luottamusmiehen suojan tarve korostuu esillä olevan kaltaisissa työsuhteen ongelmatilanteissa.

Lomauttamista on perusteltu viittaamalla tehtaiden raaka-aine- ja varastotilanteeseen. Metsätyöt Heinäveden hankintapiirissä eivät ole kuitenkaan tuolloin kokonaan loppuneet, vaan yhtiö on teettänyt lomautusaikana kahdella ulkopuolisella henkilöllä yrittäjinä metsänhakkuuta ja puutavaran lähikuljetusta. Hakkuutyö on vastannut A:n tekemää työtä.

Yhtiö on voinut toteuttaa puutavaran korjuun parhaiksi katsomillaan menetelmillä ja sopimusjärjestelyillä. Luottamusmiehen lomauttamiseen esitetyt tuotannolliset ja taloudelliset syyt eivät kuitenkaan ole oikeuttaneet, kun työsopimuslain 53 §:n 2 momentin erityinen edellytys, työn loppuminen kokonaan ei ole täyttynyt.

B on työsopimuslain 51 §:n nojalla velvollinen korvaamaan A:lle perusteettomasta lomauttamisesta ansionmenetyksenä aiheutuneen vahingon. A:lle on lomautusaikana aiheutunut työansion menetystä yhtiön myöntämät 13 118,90 markkaa. Ansionmenetyksen vähennyksenä on vahingonkorvausta määrättäessä otettava huomioon A:n lomautusajalta työttömyyskassasta saamat yhteensä 2945 markan määräiset työttömyyspäivärahat siltä osalta, jolta niiden ei voida katsoa perustuvan hänen omiin maksusuorituksiinsa. Huomioon ottaen, että palkansaajat ovat vuonna 1996 osallistuneet ansioon suhteutetun työttömyyspäivärahan rahoitukseen paitsi työttömyyskassan jäseninä 5,5 prosentin suuruisella rahoitusosuudella myös osuudella palkansaajilta peritystä 1,5 prosentin suuruisesta työttömyysvakuutusmaksusta, Korkein oikeus arvioi työntekijöiden rahoitusosuudeksi työttömyyspäivärahoista noin 20 prosenttia ja työttömyyspäivärahojen vahingonkorvausta vähentäväksi osuudeksi 8/10. B:n A:lle maksettavan vahingonkorvauksen määräksi muodostuu siten 10 762,90 markkaa.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden ja käräjäoikeuden tuomiot kumotaan ja B Oyj velvoitetaan suorittamaan A:lle korvaukseksi perusteettomasta lomauttamisesta 10762,90 markkaa korkolain 4§:n 3 momentin mukaisine korkoineen 31.5.1996 lukien.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Juhani Wirilander, Mikko Tulokas, Mikael Krogerus (eri mieltä), Gustav Bygglin (eri mieltä) ja Pertti Välimäki (eri mieltä). Esittelijä Marja Räbinä (mietintö).

Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Oikeussihteeri Räbinä:

Korkein oikeus lausunee tuomionaan seuraavaa:

B on lomauttanut A:n sekä kaikki muutkin Heinäveden hankintapiirin metsurit 15.4. ja 11.5.1996 väliseksi ajaksi ilmoittaen lomautusperusteeksi puutavaran vastaanoton ja tehtaiden puutoimitusten vähenemisen sekä puuvarastojen pienentämisen. A, joka on ollut Heinäveden hankintapiirin metsurien luottamusmies, on työsopimuslain 53 §:n 2 momentin säännös huomioon ottaen tuolloin voitu lomauttaa työn tilapäisen vähentymisen perusteella vain, jos työ on kokonaan päättynyt eikä hänelle ole voitu järjestää muuta työtä, joka vastaa hänen ammattitaitoaan.

A:n ollessa lomautettuna B on yrittäjäsopimusten nojalla teettänyt Heinäveden hankintapiirissä hakkuutyötä ja siihen liittyvää puun kuljetusta alihankintatyönä siten, että kaksi yrittäjää on suorittanut B:n lukuun hakkuita ja puiden metsäkuljetusta, toinen 10.1. ja 8.5.1996 välisenä aikana ja toinen 5.3. ja 21.5.1996 välisenä aikana. B:n on jo ennen yrittäjäsopimusten tekemistä selvitetty olleen tietoinen A:n tulevasta lomautuksesta. A on katsonut, että B:llä oli ollut velvollisuus työllistää ensisijaisesti työsopimussuhteiset metsurinsa, minkä vuoksi sen olisi tullut tarjota urakoitsijoilla teetettyä työtä A:n tehtäväksi. Lisäksi A on katsonut, että yrittäjäsopimukset olivat käsittäneet työsopimuslain 7§:n 2momentin mukaisesti liikkeen osan luovutuksen eikä B:llä senkään vuoksi olisi ollut oikeutta lomauttaa häntä.

Kestoltaan lyhyet ja rajoitettua työsuoritusta koskevat yrittäjäsopimukset eivät ole sisältäneet sellaisen taloudellisen kokonaisuuden luovuttamista, jota olisi pidettävä liikkeen osan luovutuksena. B:n oikeutta lomauttaa A ei siten voida arvioida liikkeen luovutusta koskevien säännösten perusteella.

B:llä on työntekijöiden irtisanomista ja lomauttamista koskevien säännösten estämättä ollut oikeus teettää kanteessa tarkoitetut hakkuu- ja kuljetustyöt alihankintatyönä edellyttäen, että tälle menettelylle on ollut olemassa riittävä liiketaloudellinen tai liiketoiminnallinen peruste. B on yrittäjäsopimusten solmimisen perusteeksi vedonnut kustannussäästösyihin ja työn sisällöstä ja aikataulusta johtuviin syihin. Käräjäoikeuden tuomioon kirjatusta Heinäveden hankintapiirin piiripäällikön todistajankertomuksesta ilmenee, että vaikka B:llä on lomautusajankohtana ollut tarve välttää talvileimikoiden kaatamista, se on kuitenkin samanaikaisesti ollut sidottu puunmyyjien kanssa tekemiinsä sopimuksiin. Mainittu piiripäällikkö on kertonut, että yrittäjäsopimusten kohteena olleet leimikot oli lomautustarpeesta huolimatta hakattava ja puut kuljetettava tehtaalle, jotta metsänmyyjät olivat saaneet heille luvatut maksut. Lisäksi puu oli saatava kaadetuksi ja kuljetetuksi tehtaalle ennen kelirikkokauden alkua. Työtä ei olisi saatu ajoissa valmiiksi työsuhteisia metsureita käyttämällä. Piiripäällikön samoin kuin B:n Saimaan hankinta-alueen hankintapäällikön todistajankertomuksesta ilmenee edelleen, että metsurien kaatamien puiden metsäkuljetuksesta on huolehtinut B:hen sopimussuhteessa ollut koneyrittäjä ja että toimeksiannot tuolle koneyrittäjälle ovat A:n lomautusaikana olleet keskeytyneenä.

Yrittäjäsopimukset tehneet urakoitsijat ovat aloittaneet urakkansa 10.1. ja 5.3.1996. A sekä kaikki muutkin Heinäveden hankintapiirin metsurit ovat olleet 15.4.1996 saakka sidottuina muihin töihin. Mikäli yrittäjäsopimusten tarkoittamat työt olisi aloitettu A:n tekemänä vasta 15.4.1996, on voitu etukäteen arvioiden pitää epävarmana, olisiko kysymyksessä olevat hakkuut saatu päätökseen metsänmyyjien kanssa sovittuun ajankohtaan mennessä ja ennen kelirikkokauden alkua. Kun myös puiden kuljetuksesta huolehtineen sopimussuhteisen koneyrittäjän toimeksiannot ovat olleet keskeytyneenä, A ei olisi kyennyt suoriutumaan siitä työstä, joka oli annettu kokonaisurakointina yrittäjäsopimukset tehneiden henkilöiden tehtäväksi. Edellä lausutun perusteella Korkein oikeus katsoo, että B:llä on työaikatauluihin ja työn sisältöön liittyvistä syistä johtuen ollut riittävä peruste teettää kanteessa tarkoitetut työt alihankintatyönä. Tämän ohella B:lle on syntynyt jonkin verran kustannussäästöä. Näillä perusteilla Korkein oikeus alempien oikeuksien tavoin katsoo, että B ei yrittäjäsopimukset tehdessään ole rikkonut työnantajavelvoitteitaan A:ta kohtaan. Tämän vuoksi ja kun työsuhteinen metsurityö on ollut A:nkin sinänsä hyväksymän lomautusperusteen johdosta Heinäveden hankintapiirissä kokonaan päättynyt eikä A ole edes väittänyt, että B olisi voinut tarjota hänelle muuta kuin metsurityötä, B:llä on ollut oikeus lomauttaa luottamusmiehenä toiminut A.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Oikeusneuvos Välimäki: Olen muutoin Korkeimman oikeuden tuomion mukaisella kannalla, mutta siltä osin kuin on kysymys B:n oikeudesta lomauttaa luottamusmies A ja samanaikaisesti teettää kanteessa kerrotut työt alihankintatyönä, lausun tuomion perusteluina seuraavaa:

Työsopimuslain 53 §:n 2 momentin säännös huomioon ottaen B on voinut työn tilapäisen vähentymisen perusteella lomauttaa A:n vain, jos työ on tuolloin kokonaan päättynyt eikä hänelle ole kyseisenä aikana voitu järjestää muuta, hänen ammattitaitoaan vastaavaa työtä. A on kanteessaan katsonut, että työ ei ollut kokonaan päättynyt, koska hänelle olisi voitu tarjota urakoitsijoilla teetettyä työtä.

Työnantajalla on velvollisuus pyrkiä ylläpitämään työntekijöidensä työsuhteiden jatkuvuutta. B:llä on tämän vuoksi ollut oikeus teettää kanteessa tarkoitetut puun hakkuu- ja kuljetustyöt alihankintatyönä vain, jos tälle menettelylle on ollut olemassa perusteltu liiketaloudellinen tai liiketoiminnallinen syy. Mikäli tällaista syytä ei ole ollut, B:llä on ollut velvollisuus tarjota hakkuutyötä A:n tehtäväksi.

B on säästänyt tuotantokustannuksiaan teettämällä työsuhteisten metsurien työtä alihankintana yrittäjäsopimuksin. Säästö, joka yhtiön oman arvion mukaan on noin 70 000 markkaa, ei ole vähäinen. Kun otetaan huomioon B:n taloudellinen asema ja sen toiminnan laajuus, säästöä ei kuitenkaan voida yksinään pitää hyväksyttävänä perusteena siirtyä työsopimustyötä vähentävään alihankintaan silloin, kun se johtaa muun muassa luottamusmiehen lomauttamiseen neljän viikon ajaksi.

B on perustellut yrittäjäsopimusten tarpeellisuutta myös hakkuiden aikatauluun liittyneillä syillä. Yhtiö on kuitenkin Heinäveden hankintapiirin alueella samanaikaisesti toisaalta teettänyt puun hakkuuta ja metsäkuljetusta alihankintatyönä ja toisaalta lomauttanut A:n ja keskeyttänyt kaadettujen puiden kuljetuksesta huolehtineen sopimussuhteisen kuljetusyrittäjän toimeksiannot. Kun alihankintasopimukset ovat olleet lyhytaikaisia ja A:n lomautukseen nähden varsin myöhäisessä vaiheessa solmittuja, on syytä olettaa, ettei A:n työsuhteen jatkuvuutta ole otettu riittävästi huomioon hakkuiden suunnittelussa. Esittämillään perusteilla B ei ole tehnyt uskottavaksi, ettei puunhankintasopimuksista johtuvia velvoitteita olisi voitu lomautuksia suunniteltaessa ottaa huomioon siten, että A:n lomauttamiselta olisi vältytty.

B on myös esittänyt, ettei yrittäjien tehtäväksi annettua työtä olisi voitu tarjota A:lle, koska kysymys oli ollut kokonaisurakoinnista, joka oli hakkuiden ohella käsittänyt myös puiden kuljettamisen metsästä. Kuljetustenkin siirtäminen sopimuksilla yrittäjien tehtäväksi ei kuitenkaan perustunut yhtiön käytössä olleen kuljetuskaluston riittämättömyyteen vaan siihen, että suunnitelmien mukaan yhtiön toimesta tapahtuva kuljetus lopetettiin A:n lomautusajaksi. On jäänyt näyttämättä, etteikö suunnittelulla olisi voitu taloudellisestikin puolustettavalla tavalla turvata puun kuljetus kaikkien metsuritöiden loppumiseen saakka.

Edellä olevan perusteella totean, että A:n töiden tosiasiallinen loppuminen johtui sopimuksista, joilla työsopimussuhteista työtä oli siirretty yrittäjien tehtäväksi. Sopimuksiin ei siinä tilanteessa ollut riittäviä perusteita. Sopimusten perusteella Heinäveden hankintapiirissä suoritetut työt on siksi otettava huomioon arvioitaessa, ovatko työsopimuslain 53 §:n 2 momentissa säädetyt edellytykset luottamusmiehen lomauttamiseksi tässä tapauksessa täyttyneet. Koska sopimusten perusteella suoritettiin metsuritöitä, B ei ole ollut oikeutettu lomauttamaan A:ta.

Näillä perusteilla päädyn Korkeimman oikeuden tuomion mukaiseen lopputulokseen.

Oikeusneuvos Bygglin: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Välimäki.

Oikeusneuvos Krogerus: Hyväksyn mietinnön.