29.3.2001

Kanne Kuopion käräjäoikeudessa

Merita Pankki Oy kertoi A:ta ja B:tä vastaan ajamassaan kanteessa, että nämä olivat 3.7.1990 allekirjoittaneet Suomen Yhdyspankki Oy:lle yleispanttaussitoumuksen, jossa he olivat antaneet A:n Espanjassa Fuengirolassa sijaitsevan huoneiston hallintaan oikeuttavan osuustodistuksen Z Oy:n vastuiden vakuudeksi. Yhtiö oli asetettu konkurssiin 1995 ja konkurssituomiossa 26.1.1996 oli konkurssipesän varoista määrätty maksettavaksi Merita Pankki Oy:lle sen valvomat 10 182 978,74 markkaa. Pankin ryhdyttyä toimenpiteisiin vakuuden realisoimiseksi oli huomattu, että panttaussopimukseen vakuudeksi nimetyn kohteen panttiasiakirja eli escritura olikin vain kauppakirja. Lisäksi panttauskohde oli Espanjan lain mukaan kiinteistö. A ja B olivat kieltäytyneet saattamasta panttausta loppuun hankkimalla kiinnityksen kiinteistöön Espanjassa tai antamalla pankille valtakirjan hakea kiinnitys. Tämän vuoksi ja koska panttaussopimus sitoi A:ta ja B:tä pankki vaati A:lta ja B:ltä vahingonkorvausta 600 000 markkaa eli kiinteistön arvon 650 000 markkaa vähennettynä realisointikustannuksilla.

Vastaus

A ja B vaativat kanteen jättämistä tutkimatta, koska kysymyksessä oli Espanjassa sijaitsevan kiinteistön panttausta koskeva asia, joka tuomioistuimen toimivaltaa sekä tuomioiden täytäntöönpanoa yksityisoikeuden alalla koskevan yleissopimuksen (Luganon sopimus) mukaan tuli käsitellä kiinteistön sijaitsemispaikkakunnan tuomioistuimessa. Toissijaisesti A ja B kiistivät kanteen. He eivät olleet pantanneet kiinteistöä tai sopineet sen panttaamisesta pankille. Pankki oli merkinnyt heidän allekirjoittamaansa tyhjään sitoumukseen panttauksen kohteen vastoin sopimusta ja A:n ja B:n tarkoitusta. Väitetty panttaussitoumus oli myös alun alkaen mitätön, koska se ei täyttänyt Espanjan lain vaatimuksia kiinteistön panttaamisesta, minkä pankki tiesi tai mikä sen olisi pitänyt tietää. B ei ollut kiinteistön omistaja eikä ollut voinut pantata sitä tai saattaa väitettyä panttausoikeustointa loppuun, joten hänen toimenpiteensä tai väitetyt laiminlyöntinsä eivät olleet voineet aiheuttaa pankille vahinkoa. Vahingon määrä oli kiinteistön arvo huomioon ottaen korkeintaan 300 000 markkaa.

Käräjäoikeuden tuomio 18.3.1999

Kanne perustui Suomessa tehtyyn sopimukseen, jossa A ja B olivat sitoutuneet panttaamaan Espanjassa olevan huoneiston lainan vakuudeksi. Koska kysymyksessä ei ollut kiinteistöä koskeva riita, vaan panttausoikeustoimeen perustuva vahingonkorvauskanne, käräjäoikeus oli asiassa toimivaltainen.

Käräjäoikeus katsoi selostamillaan perusteilla näytetyksi, että A ja B olivat sitoutuneet luovuttamaan pankille kysymyksessä olevan kohteen sen vakuudeksi, että Z Oy sai 3.7.1990 sen pankilta aikaisemmin saaman valuuttaluoton vakuutena olleesta 5 miljoonan markan talletuksesta käyttöönsä 1,8 miljoonaa markkaa. Mikään asiassa esiintullut ei tukenut A:n ja B:n väitettä panttaussitoumuksen täyttämisestä sopimuksen vastaisesti. Panttaussopimus oli pätevä ja A:ta ja B:tä sitova. Se seikka, että pankki ei ollut ennen vakuuden hyväksymistä ottanut selvää pantin luovuttamisen edellytyksistä, ei vapauttanut A:ta ja B:tä vastuusta. Velkojalla oli oikeus vaatia panttausobjektin luovuttamista panttaussitoumuksen perusteella. Jos se ei sitoumuksen antajan syystä ollut mahdollista, velkojalla oli oikeus saada korvaus sitoumuksen antajalta. Pankilla oli oikeus luottaa siihen, että sitoumuksen antaja täyttää sitoumuksensa ja pankki saa täytäntöönpanokelpoisen vakuuden haltuunsa. Vaikka B ei ollut kiinteistön omistaja, hän vastasi siitä sitoumuksestaan, että pankki saa kohteen vakuudeksi. Pankille oli aiheutunut vahinkoa siitä, ettei panttikohdetta ollut voitu realisoida A:n ja B:n sopimuksen vastaisen menettelyn johdosta. Lausumillaan perusteilla käräjäoikeus katsoi, että pantatun omaisuuden arvo oli 630 000 markkaa ja realisointikustannukset 50 000 markkaa, joten vahingon määrä oli 580 000 markkaa.

Näillä perusteilla käräjäoikeus velvoitti A ja B maksamaan pankille vahingonkorvaukseksi 580 000 markkaa korkoineen.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomarit Paavo Perola, Kaija Luhanko ja Jorma Tossavainen.

Itä-Suomen hovioikeuden päätös 27.9.1999 ja tuomio 11.1.2000

A ja B valittivat hovioikeuteen vaatien kanteen jättämistä tutkimatta. Toissijaisesti he vaativat kanteen hylkäämistä tai vahingonkorvauksen alentamista 300000 markkaan.

Hovioikeus hylkäsi päätöksellään oikeuspaikkaväitteen käräjäoikeuden tuomiossa mainituilla perusteilla.

Toimitettuaan pääkäsittelyn hovioikeus lisäperustein hyväksyi käräjäoikeuden tuomion panttaussitoumuksen pätevyyden osalta. Pankille aiheutuneen vahingon määrää ei ollut aihetta arvioida toisin kuin käräjäoikeudessa.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Kalle Parviainen, Kaarina Heino ja Helena Lindgren. Esittelijä Pirjo Soininen.

Perustelut

A ja B ovat esittäneet, että panttioikeus Espanjassa sijaitsevaan huoneistoon perustetaan rekisteröimällä oikeus kiinteistöön. Pankin vaatimus perustuu ja liittyy heidän mukaansa siten oleellisesti Espanjassa sijaitsevaan kiinteistöön. Kanne olisi sen vuoksi voitu käsitellä vain jossain Malagan alueen alioikeudessa.

Luganon sopimuksen 16 artiklan 1.a kohdan mukaan asiassa, joka koskee muun muassa esineoikeutta kiinteään omaisuuteen, yksinomainen toimivalta on sen sopimusvaltion tuomioistuimella, missä kiinteistö sijaitsee.

Kanteessa on kuitenkin kysymys siitä, onko A:n ja B:n ja pankin välille syntynyt sitova panttaussopimus, ja jos on, ovatko A ja B velvolliset suorittamaan pankille vahingonkorvausta sen johdosta, että pankki tästä huolimatta ei ole saanut sopimuksessa edellytettyä panttioikeutta vakuudeksi tarjottuun huoneistoon. Asiassa on riidatonta, ettei mahdollisilla panttaustoimilla ole ollut niitä oikeusvaikutuksia, joita pankki väittää edellyttäneensä vakuutta vastaanottaessaan, eikä asiassa ratkaista mitään pantiksi tarjottuun omaisuuteen liittyviä esineoikeudellisia kysymyksiä. Riidassa ei siten lähtökohtaisestikaan voi olla kysymys Luganon sopimuksen edellä mainitussa artiklassa tarkoitetusta asiasta, joka koskee esineoikeuksia kiinteään omaisuuteen. Vahingonkorvauskanne, joka perustuu pankin ja A:n ja B:n väliseen sopimukseen, on voitu tutkia suomalaisessa tuomioistuimessa.

Alempien oikeuksien tuomioissa lausutuin perustein Korkein oikeus katsoo selvitetyksi, että A ja B ovat luovuttaneet Suomen Yhdyspankki Oy:lle Z Oy:n 3.7.1990 käyttöönsä saaman 1,8 miljoonan markan valuuttaluoton maksamisen vakuudeksi A:n nimellä olevan, panttaussitoumuksessa osuustodistukseksi nimetyn asiakirjan (escritura), joka on oikeuttanut Espanjassa sijaitsevan huoneiston hallintaan. Espanjan lain mukaan tällaisen huoneiston tehokas panttaaminen edellyttää merkintää viranomaisen pitämään rekisteriin. Se seikka, että yksin asiakirjan hallinnan luovutus ei tuonut pankille pätevää panttioikeutta pantattuun omaisuuteen, on selvinnyt pankille vasta vuonna 1996. A ei ole tämän jälkeen kuitenkaan suostunut myötävaikuttamaan siihen, että panttioikeus olisi saatu rekisteröidyksi. Huoneisto on A:n ja B:n ilmoituksen mukaan myyty syksyllä 1996.

Se seikka, että panttaus ei ole ollut rekisteröimättömänä ulkopuoliseen nähden pätevä, ei merkitse sitä, että panttaussitoumus olisi asianosaisten välisessä suhteessa pätemätön. Allekirjoittamalla panttaussitoumuksen B on A:n ohella sitoutunut siihen, että pankki saa täytäntöönpanokelpoisen vakuuden hallintaansa. Koska tämä sitoumus on jäänyt täyttämättä, pankilla on oikeus saada molemmilta sopijakumppaneiltaan korvaus näin aiheutuneesta vahingosta. Alempien oikeuksien tuomioissa lausutuin perustein Korkein oikeus katsoo pankille aiheutuneen vahingon määräksi 580 000 markkaa.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Lasse Nikkarinen, Eeva Vuori, Kari Kitunen, Gustav Bygglin ja Liisa Mansikkamäki. Esittelijä Kristiina Laakso.