2.11.2001

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Asian tausta ja vaatimukset Kuopion käräjäoikeudessa

A:n velkajärjestely oli aloitettu 17.12.1993. A:lle oli vahvistettu yksityishenkilön velkajärjestelyn maksuohjelma, jota myöhemmin oli muutettu kahdesti. Viimeisin, 3.7.1997 vahvistettu maksuohjelma oli kestoltaan kuusi vuotta ja sen oli määrä päättyä 31.12.2000. Maksuohjelman mukaan A:n oli suoritettava maksuvarastaan Merita Pankki Oyj:lle 1 508 markkaa heinäkuussa 1998 ja sen jälkeen 2 579 markkaa kuukausittain marraskuuhun 2000 asti sekä 2 025 markkaa joulukuussa 2000. Lisäksi A:n tuli tilittää vanhempiensa jälkeen toimitettavassa perinnönjaossa saamansa suoritus velkojilleen.

Merita Pankki Oyj vaati 16.11.1998 käräjäoikeudelle jätetyssä hakemuksessa, että A:lle vahvistettu maksuohjelma määrätään raukeamaan, koska velallinen oli olennaisesti laiminlyönyt ohjelman noudattamisen ilman hyväksyttävää syytä. A ei ollut suorittanut pankille 30.10.1998 mennessä lainkaan kuukausittaisesta maksuvarasta tulevia suorituksia, yhteismäärältään 9 245 markkaa. A ei ollut myöskään tilittänyt pankille kuuluvaa osaa perintöosuudesta. Pankin mukaan A ei ollut ottanut yhteyttä pankkiin eikä esittänyt hyväksyttävää syytä laiminlyönneille.

A vastusti pankin vaatimusta maksuohjelman raukeamisesta. A myönsi pankin ilmoittamat laiminlyönnit, mutta katsoi niille olevan hyväksyttävän syyn. A:n mukaan hänelle ei ollut jäänyt lainkaan maksuvaraa, kun hänen alkoholiongelmainen puolisonsa ei ollut osallistunut ohjelmassa ennakoiduin tavoin perheen yhteisiin menoihin. Lisäksi puoliso oli loppuvuodesta 1997 sairastunut vakavasti. Myös A:n kuukausitulot olivat jääneet 333 markkaa pienemmiksi kuin maksuohjelmassa oli laskettu. Näillä perusteilla A vaati, että hänen maksuohjelmansa määrätään muutettavaksi hänen maksukykyään vastaavaksi.

Perintöosuutena 8.1.1998 tililleen saamansa varat 44 155 markkaa A kertoi käyttäneensä seuraavasti:

- tyttärensä avustamiseen 21 180 markkaa,

- poikansa omistaman yrityksen osakepääoman maksuun tarkoitetun lainan maksamiseen 17 500 markkaa ja

- mainitun yrityksen toiminnassa tarpeellisen tietokoneen hankkimiseen 5 475 markkaa.

Aikuisen tyttären ja tämän kolmen lapsen avustaminen oli A:n mukaan ollut välttämätöntä näiden vaikean elämäntilanteen vuoksi. Tyttären puoliso oli ns. sekakäyttäjä, joka oli tuomittukin huumausainerikoksista. Joukko huumeiden käyttäjiä oli asettautunut tyttären perheen kotiin ja tämän vuoksi A oli käyttänyt yhteensä yli 10 000 markkaa tyttären asunnon lukkojen vaihdattamiseen ja uuden asunnon vuokratakuuseen. A oli avustanut varatonta tytärtään muutoinkin.

Poikansa yritykseen käyttämistään varoista A kertoi, että hän itse työskenteli yrityksessä ja hänen tarkoituksenaan oli ollut turvata oma työpaikkansa.

Lisäksi A vetosi esittämiinsä lääkärintodistuksiin, joiden mukaan hän kärsi maksujen laiminlyönnin aikaan vakavasta masennustilasta, joka merkittävästi oli vaikuttanut A:n kykyyn toimia mielekkäästi ja noudattaa maksuohjelmaa.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

A:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan A katsoi, että hovioikeus oli menetellyt virheellisesti hylätessään pääkäsittelyn toimittamista koskevan pyynnön, ja vaati suullisen käsittelyn toimittamista Korkeimmassa oikeudessa sekä että hovioikeuden päätös kumotaan, hänen maksuohjelmaansa määrätään muutettavaksi ja asia palautetaan alempaan oikeuteen uuden maksuohjelman vahvistamista varten. Pankki ei käyttänyt sille varattua tilaisuutta valitukseen vastaamiseen.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 2.11.2001

Perustelut

Käräjäoikeus on todennut, että A on olennaisesti laiminlyönyt noudattaa maksuohjelmaansa ilman hyväksyttävää syytä. Hän ei ole käyttänyt maksuvaraansa maksuohjelman mukaisesti suorituksiin pankille eikä hän ole myöskään tilittänyt saamastaan perintöosuudesta mitään velkojille. Käräjäoikeus on määrännyt A:n velkajärjestelyn raukeamaan ja hovioikeus on pysyttänyt päätöksen. Korkeimmassa oikeudessa on ensisijaisesti kysymys siitä, onko asia voitu hovioikeudessa ratkaista ilman pääkäsittelyä, vaikka A oli valituksessaan hovioikeudelle vaatinut sen toimittamista.

Velkajärjestelyasian käsittelyyn tuomioistuimessa sovelletaan yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain (velkajärjestelylain) 49 §:n mukaan hakemusasioiden käsittelyä koskevia säännöksiä. Oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 14 §:n 3 momentin mukaan pykälän 1 momentissa sekä 2 momentin 1 ja 3 - 6 kohdissa säädettyä sovelletaan soveltuvin osin myös hakemusasiassa tehtyä valitusta käsiteltäessä. Pykälän 1 momentin mukaan hovioikeudessa on toimitettava pääkäsittely, jos riita-asiassa asianosainen taikka rikosasiassa vastaaja tai asianomistaja on sitä vaatinut. Pykälän 2 momentissa on lueteltu ne tilanteet, joissa pääkäsittelyä ei vaatimuksesta huolimatta tarvitse toimittaa. Kysymys on nyt siitä, onko pääkäsittelyn toimittamista voitu pitää tuon momentin 6 kohdassa tarkoitetulla tavalla selvästi tarpeettomana.

A on myöntänyt laiminlyöneensä maksuohjelman noudattamisen, mutta katsonut sen johtuneen hyväksyttävistä syistä. Sellaisina hän on käräjäoikeudessa esittänyt olosuhteiden muuttumisesta johtuneen maksuvaran pienenemisen, jonka perusteella hän itse on myös pyytänyt maksuohjelman muuttamista. A on ilmoittanut sijoittaneensa perintöosuudesta osan poikansa yritykseen tarkoituksin työllistää itsensä ja saada näin tuloja. Osalla hänen oli ollut pakko auttaa perintöosuuden saamisen aikaan vaikeuksissa ollutta tytärtään. Vielä A on vedonnut masennussairauteensa, jonka hän on katsonut perhepiirissä ilmenneiden tapahtumien ohella heikentäneen hänen kykyään noudattaa maksuohjelmaa. Hän oli myös yrittänyt puhelinsoitoin selvittää, oliko hän suorittanut pankille elokuussa 1998 maksettavan erän vai ei.

Valituksen mukaan hovioikeuden pääkäsittelyssä on ollut tarkoitus osoittaa, että käräjäoikeuden päätelmä siitä, että A:n selittämät vaikeudet ovat johtuneet aikaisemmin ilmenneistä seikoista eikä kysymys perinnön saamisen aikaan ole ollut akuutista tilanteesta, on väärä. A:n tytär olisi kertonut siitä, mikä hänen perheensä tilanne oli ollut ja kuinka A:n oli ollut pakko auttaa hänen perhettään. A itse olisi valottanut myös työllisyyttään ja mielentilaansa ja yhteydenottojaan velkojiin.

A:n laiminlyönnit ovat hovioikeusvaiheessa olleet riidattomia. Laiminlyöntien syynä pankki on pitänyt sitä, ettei A:n aikomuksenakaan ole ollut maksuohjelman noudattaminen. A taas on väittänyt, ettei hän ole edellä selostetuista hyväksyttävistä syistä kyennyt noudattamaan maksuohjelmaa.

Maksukyvyn alenemiseen vaikuttavia tekijöitä on A:n väitteen mukaan ollut se, ettei hänen silloinen puolisonsa ole osallistunut perheen yhteisiin menoihin. Tämän on esitetty johtuneen puolison alkoholisoitumisesta, mutta jatkuneen vuonna 1997 tapahtuneen raitistumisen jälkeenkin. Korkein oikeus toteaa, että viimeinen muutettu maksuohjelma on vahvistettu 3.7.1997 eikä kysymys tältä osin ole sellaisesta velallisen maksukyvyssä tai olosuhteissa tapahtuneesta muutoksesta, jonka johdosta A:n maksuohjelmaa voitaisiin muuttaa. Tämän arvioinnin kannalta ei ole merkitystä myöskään sillä, että A:n puoliso on sittemmin 1.6.1999 muuttanut pois yhteisestä kodista.

A on saanut perintöosuuden tililleen 8.1.1998. Viimeisessä kesällä 1997 vahvistetussa maksuohjelmassa A oli jo velvoitettu tilittämään se velkojilleen. Hän on kuitenkin lyhyen ajan kuluessa heti vuoden 1998 alussa käyttänyt sen osaksi tyttärensä perheen auttamiseen ja osaksi poikansa yrityksen tarpeisiin. A ei ole pyytänyt menettelyynsä velkojien suostumusta etukäteen eikä hän ole myöhemminkään ottanut yhteyttä selittääkseen maksuohjelman laiminlyöntiä. Näistä seikoista on pääteltävissä, ettei hän tältä osin ole edes aikonut noudattaa maksuohjelmaa. Tyttären perheen toimeentulo ja muut tarpeet eivät myöskään ole sellaisia kustannuksia, jotka voitaisiin ottaa huomioon A:n maksuohjelmassa hänen maksukykyään alentavina tekijöinä, eikä niiden perusteella siten voida katsoa A:n olosuhteidenkaan muuttuneen. Pojan yrityksen tukemista A on selittänyt tarkoituksella työllistyä itse yrityksessä ja parantaa näin omaa taloudellista asemaansa toimien siten velkajärjestelylainkin edellyttämällä tavalla. Nämä suunnitelmat eivät ole toteutuneet myöhemminkään. A on edelleen laiminlyönyt heinäkuusta 1998 alkaen pankille maksuohjelman mukaan kuuluvat suoritukset. Maksuohjelman laiminlyöminen on siten ollut jatkuvaa, kuten käräjäoikeuskin on todennut.

Myös A itse on myöntänyt laiminlyönnit. Maksuohjelman muuttamista sellaisten muuttuneiden olosuhteiden perusteella, joihin A nyt on viitannut, ei kuitenkaan ole haettu silloin, kun olosuhteet ovat hänen nyt jälkikäteen tekemänsä ilmoituksen mukaan muuttuneet, vaan vasta velkajärjestelyn raukeamista koskevan hakemuksen vireilletulon jälkeen. A on ilmoittanut yrittäneensä selvittää sekä pankista että perintätoimistosta, oliko hän mahdollisesti maksanut elokuussa 1998 pankille maksettavaksi kuuluvan suorituksen. Maksuohjelman laiminlyönti on kuitenkin jo tuolloin jatkunut pitkään ja jatkunut edelleen sen jälkeen. A ei myöskään ole edes väittänyt ottaneensa yhteyttä velkojiin selvittääkseen laiminlyöntiään perintöosuuden osalta, vaikka sitäkin oli nimenomaisesti tiedusteltu A:lle elo- ja syyskuussa 1998 lähetetyissä kirjeissä, joissa oli myös ilmoitettu yhteyshenkilön puhelinnumero. Korkein oikeus katsoo käräjäoikeuden toteamin tavoin, että vaikka laiminlyöntejä maksuohjelman noudattamisessa voidaan sallia inhimillisistä syistä ja velallisen elämäntilanne huomioon ottaen, A:n menettely kokonaisuutena arvioiden osoittaa pitkäaikaisuudessaan hänessä sellaista piittaamattomuutta velkojien oikeuksista, että näitä laiminlyönneille esitettyjä syitä ei voida pitää hyväksyttävinä.

A on vedonnut vielä masennukseensa, josta on esitetty lääketieteellistä selvitystä jo käräjäoikeudelle ja vielä yksi lääkärinlausunto Korkeimmalle oikeudelle. Selvityksestä ilmenee, että A:lla on vuonna 1994 todettu vaikea-asteinen masennus ja että hän on masennuksen johdosta jäänyt pysyvälle työkyvyttömyyseläkkeelle 8.11.1996. Seuraava selvityksestä ilmenevä lääkärinvastaanotolla käynti tuon ajankohdan jälkeen on tapahtunut 2.2.1999, jolloin A on todettu depressiiviseksi. Käynnin ja ennen eläkkeelle jäämistä tehtyjen havaintojen perusteella annetun, 1.3.1999 päivätyn lääkärinlausunnon mukaan masennus on saattanut alentaa potilaan kykyä huolehtia asioistaan edellisten kahden vuoden aikana. Sama lausunnonantaja on viimeisessä, vastaanotolla 24.1.2000 tapahtuneeseen käyntiin perustuvassa, 9.2.2000 päivätyssä lausunnossa katsonut olevan syytä olettaa, että A:n masennussairaus on merkittävästi alentanut hänen kykyään huolehtia asioistaan vuosina 1995 - 1998.

Selvityksestä ei ilmene, että A olisi kääntynyt lääkärin puoleen masennuksen vuoksi vuonna 1996 tapahtuneen eläkkeelle jäämisensä ja 2.2.1999 välisenä aikana, jolta ajalta siten puuttuu välittömiin havaintoihin perustuva lääketieteellinen selvitys. Viimeiset lausunnot perustuvatkin potilaskorttiin kirjattuihin tietoihin ajalta ennen A:n eläkkeelle jäämistä sekä sellaisiin vastaanotolla käynteihin, jotka ovat tapahtuneet vasta velkajärjestelyn raukeamista koskevan hakemuksen ollessa jo vireillä käräjäoikeudessa. Lausunnoissa ei kuitenkaan arvioida tämän velkajärjestelyn raukeamista koskevan hakemusasian vireilläolon merkitystä A:n masennuksen aiheuttajana. Korkein oikeus katsoo, että lääkärinlausuntojen perusteella, vaikkakin niissä pidetään masennuksen vaikutusta mahdollisena, ei voida katsoa näytetyksi sellaista masennusta, jota voitaisiin pitää hyväksyttävänä syynä nyt kysymyksessä oleville laiminlyönneille. A:n omalle käsitykselle tai hänen tyttärensä kuvaukselle ei voida antaa suurempaa merkitystä masennuksen vaikutusta arvioitaessa eikä heidän kuulemisensa sen vuoksi ole tarpeen. Kokonaisarvioinnissa on merkitystä sillä, että laiminlyönnit ovat jatkuneet pitkään, mutta myös sillä, että A, jonka velkajärjestelyn raukeamista on vaadittu aikaisemminkin ja jonka maksuohjelmaa on aikaisemmin hänen omasta hakemuksestaan muutettu kahdesti, viimeksi kesällä 1997, on ollut tietoinen velkajärjestelylain mukaisesta järjestelmästä ja lain antamista mahdollisuuksista.

Edellä esitetyn perusteella Korkein oikeus katsoo, että A on olennaisesti laiminlyönyt maksuohjelman noudattamisen ja ettei siihen ole ollut hyväksyttävää syytä. Niiden seikkojen perusteella, joita A:n valituksen mukaan on ollut tarkoitus selvittää pääkäsittelyssä, ei ole edellytyksiä päätyä toiseen lopputulokseen eikä niiden selvittämisellä siten ole asian ratkaisemisen kannalta merkitystä. Pääkäsittelyn toimittaminen hovioikeudessa on näin ollen ollut oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 14 §:n 2 momentissa 6 kohdassa tarkoitetulla tavalla selvästi tarpeetonta. Suullisen käsittelyn toimittaminen Korkeimmassa oikeudessa on niin ikään tarpeetonta.

Näillä perusteilla asia on ratkaistu päätöslauselmasta ilmenevällä tavalla.