29.10.2001

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Vaatimukset Turun käräjäoikeudessa

A:n velkajärjestely, jonka piiriin kuului vain tavallista velkaa, oli aloitettu 1.3.1999. Selvittäjä ehdotti, että maksuohjelman kestoksi määrätään 38 kuukautta. A:n velkojista Merita Pankki Oyj, Merita Asiakasrahoitus Oy ja Omaisuudenhoitoyhtiö Arsenal-SSP Oy vaativat, että maksuohjelman kestoksi määrätään yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 30 §:n 2 momentin pääsäännön mukaiset viisi vuotta.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

A:lle myönnettiin valituslupa. A vaati, että maksuohjelman kesto lyhennetään 38 kuukaudeksi.

C & A Finland Oy, jolle Omaisuudenhoitoyhtiö Arsenal-SSP Oy:n velkojan oikeudet olivat siirtyneet, antoi pyydetyn vastauksen.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 29.10.2001

Perustelut

Hovioikeus on määrännyt A:lle vahvistetun tavallisten velkojen maksuohjelman kestoksi viisi vuotta pidennettynä selvittäjän kulu- ja palkkio-osuuden maksamisen vaatimalla kahden kuukauden ajalla. A on vaatinut maksuohjelman kestoajan lyhentämistä 38 kuukauteen.

Yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain (velkajärjestelylain) 30 §:n 2 momentin mukaan velkajärjestelyn ja maksuohjelman sisältö on tavallisten velkojen osalta määrättävä niin, että maksuohjelman kesto on viisi vuotta. Kesto voi olla lyhyempi kuin viisi vuotta, jos se on kohtuullista ottaen huomioon velallisen olosuhteet sekä se, miten ja missä määrin velallinen on suorittanut velkojaan ennen maksuohjelman vahvistamista tai suorittaa niitä omaisuuden rahaksimuutosta saatavilla varoilla.

Se, milloin maksuohjelma voidaan määrätä viittä vuotta lyhyemmäksi, on säännelty kohtuullisuussäännöksellä. Viittä vuotta lyhyemmän aikaa kestävän maksuohjelman edellytyksenä on sellaisen kestoajan kohtuullisuus. Kohtuullisuusharkintaa ohjaaviksi harkintakriteereiksi on asetettu toisaalta velallisen olosuhteet ja toisaalta se, miten hän on aikaisemmin suorittanut velkojaan. Sinänsä säännös jättää lainsoveltajalle melkoisesti tapauskohtaista harkintavaltaa. Säännöstä sovellettaessa on kuitenkin ensin otettava huomioon maksuohjelman kestoa koskevan sääntelyn asema velkajärjestelyjärjestelmässä. Velkajärjestelylain tarkoituksena on yhtäältä antaa maksukyvyttömille yksityishenkilöille mahdollisuus veloista selviytymiseen ja taloudellisen tilanteensa korjaamiseen, mutta toisaalta kuitenkin huolehtia siitä, että velkojat saavat velallisen olosuhteisiin nähden mahdollisimman suuren osan saatavistaan. Velkojien edut puoltavatkin mahdollisimman pitkäkestoisia maksuohjelmia. Velkajärjestelylakia säädettäessä tämä keskeinen kysymys maksuohjelman kestosta on ratkaistu katsomalla, että tavallisten velkojen ollessa kysymyksessä viiden vuoden kesto ottaa yleensä kohtuullisella tavalla huomioon sekä velallisen että velkojien edut niin, että lain tarkoitus toteutuu. Laissa maksuohjelman keston pituuden osalta tehtyä valintaa voidaankin pitää periaateratkaisuna ja sen vuoksi on perusteltua lähteä siitä, että samaa kestoaikaa on tarkoitettu noudatettavaksi tasapuolisesti kaikkien velkajärjestelyn piiriin pääsevien velallisten maksuohjelmissa. Myös säännöksen ensimmäisen lauseen sanamuoto osoittaa, että viiden vuoden kesto on vahva pääsääntö. Sitä tulee siis noudattaa, jollei ole erityisiä syitä poiketa siitä. Tulkinnan puolesta puhuu myös velkajärjestelylain 25 §:n 3 momentin säännös, jonka mukaan velkaan on sovellettava velkojan kannalta lievintä keinoa, joka riittää korjaamaan velallisen taloudellisen tilanteen, ja velan määrää voidaan alentaa tai velan maksuvelvollisuus poistaa vain, jos velkajärjestelyä ei muuten voida toteuttaa.

Lainkohdan esitöiden (HE 183/1992 vp s. 66, HE 180/1996 vp s. 40) mukaan lyhyempään maksuohjelmaan saattaa olla aihetta velallisen iän tai perheen koon vuoksi, jos pitkän maksuohjelman noudattaminen tällaisista syistä muodostuisi erityisen raskaaksi, tai kun on tiedossa maksuvaran oleellinen väheneminen esimerkiksi eläkkeelle siirtymisen vuoksi. Maksuohjelma voitaisiin määrätä viittä vuotta lyhyemmäksi myös, jos velallinen on jo ennen velkajärjestelyn hakemista useiden vuosien ajan käyttänyt tulonsa velkajärjestelylaissa säädetyssä laajuudessa velkojensa maksamiseen tai muutoin pitkään pyrkinyt huomattavin ponnisteluin selviytymään veloistaan, samoin kuin silloin, kun velallinen on muuttanut asuntonsa rahaksi velkojensa maksamiseksi. Perusteita voi olla myös tapauksissa, joissa menettely muodostuu velallisesta riippumattomista syistä poikkeuksellisen pitkäksi ennen maksuohjelman vahvistamista, mutta tällöinkään yksin menettelyn aikana kertyvien suoritusten huomioon ottaminen ei kuitenkaan voisi yleensä olla peruste ohjelman lyhentämiselle, koska säännöksen mukaan edellytetään, että lyhentäminen on kohtuullista ottaen lisäksi huomioon velallisen olosuhteet.

Edellä esitetyn perusteella Korkein oikeus katsoo, että mahdollisuuteen määrätä maksuohjelman viittä vuotta lyhyemmäksi ajaksi tulee suhtautua pidättyvästi. Maksuohjelman lyhentäminen tulee kysymykseen yleensä vain, jos viiden vuoden maksuohjelma muodostuisi velallisen olosuhteisiin nähden poikkeuksellisen raskaaksi ja tällöinkin yleensä vain, jos velallinen on hoitanut velkojaan jo ennen velkajärjestelyä siihen verrattavalla tavalla taikka hoitaa niitä omaisuutensa rahaksimuutolla. Maksuohjelman keston lyhentäminen voi siten perustua vain erityisesti näiden eri tekijöiden harkintaan kussakin yksittäistapauksessa.

A on ollut maksuohjelman alkaessa 60-vuotias eikä hänen voida katsoa olevan erityisen iäkäs edes viiden vuoden maksuohjelman päättyessä. Hän asuu yksin eikä hän ole lain mukaan velvollinen elättämään ketään. Ohjelman keston lyhentämiselle ei ole siten myöskään perheestä johtuvia syitä. A on ilmoittanut kärsivänsä selkäsairaudesta, josta esitetty lääketieteellinen selvitys ei osoita sairautta laadultaan sillä tavoin vakavaksi, että se edellyttäisi erityisiä tai jatkuvia hoitotoimenpiteitä. Sairauden mahdollisesti aiheuttamista kustannuksista ei ole esitetty selvitystä. Lisäksi velallisen omalle vastuulle jäävät poikkeuksellisen suuret sairauskulut ovat laadultaan sellaisia, että ne otetaan huomioon velallisen maksuvaraa määrättäessä, eikä mahdollisille kuluille sen vuoksi yleensä ole syytä antaa merkitystä maksuohjelman kestoa harkittaessa. Sairaus ei myöskään tule vaikuttamaan maksuohjelmassa huomioon otettuihin tuloihin alentavasti, koska A on jo eläkkeellä, jolle hän on siirtynyt velkajärjestelyn hakemisen aikoihin. Hänen nettoeläketulonsa on 6 342 markkaa kuukaudessa ja maksuvaraa siitä jää maksuohjelman mukaan 1 893,30 markkaa kuukaudessa. Korkein oikeus toteaa, että asiakirjoista ei ilmene A:n henkilökohtaisista olosuhteista mitään sellaista seikkaa, jonka perustella viiden vuoden maksuohjelman noudattamisen voisi todeta muodostuvan A:lle erityisen raskaaksi tai joka muutoin puoltaisi maksuohjelman keston lyhentämistä.

A on hakenut velkajärjestelyä käräjäoikeudelle 7.12.1998 jätetyllä hakemuksella. Hän oli saanut vuonna 1986 osituksessa itselleen puolisoiden yhteisen asunnon. Sittemmin hän oli myynyt asunnon ja ostanut uuden, joka on velkojien toimesta myyty vuodenvaihteessa 1992 - 1993. Lukuunottamatta 8 000 markan kauppahinnalla vuonna 1992 myytyä henkilöautoa A ei ole ennen velkajärjestelyn hakemista vapaaehtoisesti realisoinut omaisuuttaan käytettäväksi velkojen suorittamiseen. Velkajärjestelyn hakemista edeltäneiden viiden vuoden aikana A on suorittanut velkojaan ainoastaan ulosoton kautta. Tuohon aikaan hän on ollut vielä ansiotyössä eikä esitetty selvitys A:n tuloista ja ulosmitatuista määristä sinänsä anna mahdollisuutta päätellä, että hän olisi jo aikaisemmin suorittanut velkojaan velkajärjestelylain edellyttämässä laajuudessa. Toisin kuin käräjäoikeus on katsonut, myöskään sille seikalle, että viittä vuotta lyhyemmälläkin maksuohjelmalla saatava kokonaiskertymä on vähäistä suurempi, ei voida tässä tapauksessa antaa merkitystä, koska velan määrää voidaan alentaa tai maksuvelvollisuus poistaa vain, jos velkajärjestelyä ei voida muutoin toteuttaa. Asiassa ei siten ole tullut esiin myöskään sellaisia velkojen hoitamistapaan liittyviä seikkoja, jotka puoltaisivat maksuohjelman lyhentämistä.

Näillä perusteilla Korkein oikeus on ratkaissut asian päätöslauselmasta ilmenevällä tavalla.