KKO:2000:84
- Asiasanat
- Yksityishenkilön velkajärjestely - Velkajärjestelyn esteOikeusvoimaOikeudenkäyntimenettely
- Tapausvuosi
- 2000
- Antopäivä
- Diaarinumero
- S99/584
- Taltio
- 1814
- Esittelypäivä
Tuomioistuin oli katsonut A:n velkaantuneen ilmeisen kevytmielisesti ja hylännyt tämän velkajärjestelyhakemuksen. Päätöksen saatua lainvoiman ei ratkaisun perusteena olleita seikkoja tai seikkoja, joihin hakija olisi tuolloin voinut vedota, voitu saattaa uudelleen tuomioistuimen tutkittavaksi.
Päätös ei estänyt erityisen vastasyyn harkinnassa ottamasta huomioon velkajärjestelyn esteestä uuden hakemuksen yhteydessä esitettyjä seikkoja. Ks. KKO:1999:100
ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA
Asia käsittely Tampereen käräjäoikeudessa
Tampereen käräjäoikeus oli 20.2.1996 antamallaan päätöksellä, todettuaan muun ohella, että A oli ollut avoimen yhtiön yhtiömiehenä vastuussa yhtiön veloista ja että A:n tulot vuonna 1991 olivat olleet 20 645 markkaa, hylännyt A:n velkajärjestelyhakemuksen sillä perusteella, että A oli vielä huhtikuussa 1991 ottanut 42 000 markan luoton, vaikka hänen tulonsa tuolta vuodelta olivat olleet olemattomat ja vaikka hänen olisi pitänyt käsittää, ettei hän pysty selviytymään mainitusta luotosta ottaen huomioon päätöksessä kerrotut olosuhteet. Lisäksi käräjäoikeus oli perustellut hylkäävää päätöstään sillä, että A ei ollut tehnyt käräjäoikeudelle selvitystä siitä, että mainittu luotto olisi ollut välttämätön hänen toimeentulonsa kannalta. Näillä perusteilla käräjäoikeus oli katsonut, että hakija oli velkaantunut ilmeisen kevytmielisesti ja että velkajärjestelylle oli yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 10 §:n 7 kohdan mukainen este.
Tampereen käräjäoikeuteen 21.8.1998 saapuneessa hakemuksessaan A kertoi, että edellä mainittu 42 000 markan luotto oli aiemmalta ajalta eli vuodelta 1989, jolloin A oli taannut erään henkilön vekseliä yhdessä kahden muun henkilön kanssa. Velallisen osoittauduttua kykenemättömäksi hoitamaan lainaansa A oli vuonna 1991 ottanut lainan omiin nimiinsä uskoen tällöin selviytyvänsä raha-asioistaan. A vetosi edelleen siihen, että velkajärjestelyn myöntämiseen oli erityisiä vastasyitä. Tällaisina seikkoina A vetosi muun ohella siihen, että hän oli aikanaan velkaantunut yritystoiminnassa ja että hän oli sittemmin, oltuaan yritystoiminnan päätyttyä 1990 työttömänä, saanut 1993 vakituisen työpaikan toisen palveluksessa ja oli palkkatulojensa ulosmittauksen kautta maksanut velkojaan 2500- 3000 markkaa kuukaudessa useiden vuosien ajan. A vetosi myös siihen, että hänen alaikäinen tyttärensä, josta hän maksoi elatusmaksuja, oli muuttanut asumaan hänen luokseen.
Omaisuudenhoitoyhtiö Arsenal - SSP Oy, Merita Rahoitus Oy ja Tampereen kaupunki velkojina vastustivat hakemuksen hyväksymistä.
Käräjäoikeuden päätös 25.11.1998
Käräjäoikeus katsoi, että A:n hakemus tuli esitettyjen uusien perusteiden vuoksi ottaa uudelleen tutkittavaksi. Käräjäoikeuden mukaan yleiset edellytykset velkajärjestelyn myöntämiselle olivat olemassa, koska hakija oli maksukyvytön ja ottaen huomioon velkojen määrä suhteessa hakijan maksukykyyn. Toisaalta käräjäoikeus selostamillaan perusteilla katsoi, että kysymystä käräjäoikeuden aikaisemmassa päätöksessä lainvoimaisesti todetusta esteen olemassaolosta ei voitu enää ottaa tutkittavaksi.
Erityisten vastasyiden osalta käräjäoikeus sen päätöksestä lähemmin ilmenevällä tavalla katsoi, ettei A:n velkaantumisestaan kertomia uusia seikkoja eikä hänen velkojensa ulosottoteitse tapahtuneita suorituksia tai tyttärensä muuttamista asumaan luokseen voitu pitää sellaisina laissa tarkoitettuina erityisinä vastasyinä, joiden perusteella velkajärjestely voitaisiin myöntää. Kun muitakaan sellaisia erityisiä vastasyitä ei ollut, käräjäoikeus hylkäsi A:n hakemuksen.
Asian on ratkaissut käräjäviskaali Virtanen.
Turun hovioikeuden tuomio 18.3.1999
A valitti hovioikeuteen ja vaati velkajärjestelyn myöntämistä. A vetosi muun ohella siihen, että velkajärjestelylle ei voinut olla yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 10 §:n 7 kohdan tarkoittamaa estettä, koska vuoden 1991 42 000 markan luotossa oli kysymys aikaisemman takausvelan maksusta pankille. Erityisten vastasyiden osalta A muun ohella totesi maksaneensa velkasuorituksia ulosoton kautta ajalla 19.4.1995- 3.12.1998 yhteensä 84813,33 markkaa, minkä osoitukseksi hän liitti valitukseensa ulosottoviraston antaman todistuksen.
Merita Rahoitus Oy, Omaisuudenhoitoyhtiö Arsenal - SSP Oy ja Tampereen kaupunki vastasivat valitukseen ja vaativat sen hylkäämistä.
Hovioikeus käsittelyratkaisunaan jätti A:n valitukseensa todisteena liittämän ulosottoviraston antaman selvityksen oikeudenkäymiskaaren 25 luvun 17 §:n 1 momentin nojalla huomioon ottamatta. Pääasian osalta hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden päätöstä.
Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Impivaara, Mikkola ja Rimmanen. Esittelijä Ari Prykäri.
MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA
A:lle myönnettiin valituslupa.
Valituksessaan A vaati, että hovioikeuden tuomio ja käräjäoikeuden päätös kumotaan ja hänelle myönnetään velkajärjestely.
Omaisuudenhoitoyhtiö Arsenal - SSP Oy ja Merita Rahoitus Oy antoivat pyydetyn vastauksen.
KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU
Käsittelyratkaisut
Uusi selvitys hovioikeudessa
A on hovioikeudessa ilmoittanut, ettei hän ollut tiennyt, että hakemukseen olisi tullut liittää todistus maksuista ulosottoon. Asiakirjoista ei ilmene, että A:lla olisi ollut myöskään velkojien lausumien johdosta aihetta selvityksen esittämiseen. Ottaen huomioon myös käräjäoikeuden mahdollisuus vaatia selvitystä käräjäoikeuden ratkaisu, jonka mukaan maksuista olisi tullut esittää tositteellinen selvitys, on ollut A:lle yllätyksellinen. Hänellä on tästä johtuen ollut pätevä syy vedota hovioikeudessa uusiin todisteisiin, eikä hovioikeuden olisi tullut jättää selvitystä huomiotta. Asian selvitettyyn tilaan nähden ja viivytyksen välttämiseksi Korkein oikeus ottaa asian välittömästi tutkittavakseen.
Aikaisemman ratkaisun merkitys
Korkein oikeus katsoo alempien oikeuksien tavoin, että käräjäoikeuden 20.2.1996 antamalla velkajärjestelyhakemuksen hylänneellä päätöksellä on sitovasti ratkaistu kysymys siitä, onko A:n velkaantuminen ollut yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 10 §:n 7 kohdassa tarkoitetulla tavalla ilmeisen kevytmielistä ja onko velkajärjestelylle siten este. Päätöksen saatua lainvoiman ei niitä seikkoja, jotka ovat olleet ratkaisun perusteena tai joihin hakija tuolloin olisi voinut vedota, voida saattaa uudelleen tuomioistuimen tutkittaviksi.
Pääasiaratkaisu
Perustelut
A on uudessa hakemuksessaan vedonnut myös uusiin, muun muassa työllistymistään ja velanmaksua koskeviin seikkoihin. Käräjäoikeuden 20.2.1996 antamassaan päätöksessä toteama kevytmielinen velkaantuminen muodostaa edelleen velkajärjestelyn esteen. Päätös ei kuitenkaan estä, niin kuin Korkeimman oikeuden ennakkopäätöksestä 1999:100 ilmenee, tutkimasta, muodostavatko nyt esitetyt uudet seikat yhdessä aikaisemmin huomioon otettujen kanssa erityisen vastasyyn velkajärjestelyn esteelle. Tässä harkinnassa merkitystä voi olla myös velkajärjestelyn esteenä pidetystä velkaantumisesta vasta nyt esiintuoduilla seikoilla.
Asiakirjoista ilmenee, että A:n muun muassa autojen vuokrausta harjoittaneen yrityksen toiminta on päättynyt taloudellisiin vaikeuksiin vuonna 1990. A:n velkojen kokonaismäärä on vuonna 1998 tehdyn hakemuksen mukaan noussut korkoineen noin 2,7 miljoonaan markkaan, mistä runsaat 2miljoonaa on peräisin yritystoiminnasta ja loput A:n yksityisiä velkoja. A on jäätyään vuonna 1990 työttömäksi muutaman väliaikaisen työsuhteen jälkeen aloittanut vakinaisen työn maaliskuussa 1993. A:n ilmoituksen mukaan palkan ulosmittaus on alkanut vuonna 1993 ja häneltä on ulosmitattu vuonna 1992 tai 1993 lisäksi 18 000 markan veronpalautus. Hovioikeudessa esitetyn selvityksen mukaan 19.4.1995 - 3.12.1998 A:n palkasta on ulosmitattu kaikkiaan 84813,33 markkaa.
Kuten käräjäoikeus on todennut, yleiset edellytykset velkajärjestelyn myöntämiselle ovat olemassa. Velkajärjestelylle on kuitenkin olemassa edellä mainittu este. Punnitessaan yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 10§:ssä tarkoitettuja erityisiä vastasyitä Korkein oikeus toteaa, että A:n ei ole väitettykään menetelleen yritystoiminnassaan moitittavasti ja ettei vuoden 1991 luotto, toisin kuin käräjäoikeus on päätöksessään 20.2.1996 katsonut, hänen mukaansa ole merkinnyt uuden velan ottamista. A:n tuloista on vuosien ajan ulosmitattu ja edelleen ulosmitataan säädetty enimmäismäärä. Ulosmitattuja määriä ei voida kokonaisuutenakaan pitää vähäisinä. Se seikka, että velkojen perintä tapahtuu palkan ulosmittauksin, ei osoita, että A välttelisi velkojensa vapaaehtoista suorittamista. A on ollut jatkuvasti työssä ja ilmoituksensa mukaan tehnyt myös ylitöitä. Ulosottoperinnästä johtuen hänellä ei käytännössä ole muuta mahdollisuutta hoitaa velan lyhennyksiä. Huomioon ottaen velkojen suuri määrä ja niille laskettava 16, osittain jopa 18 prosentin korko, suoritukset eivät tosiasiassa lyhennä velkapääomaa. Tämän vuoksi Korkein oikeus katsoo, että velkajärjestelyn myöntämiselle on esteperusteesta huolimatta erityisiä vastasyitä.
Velkajärjestelyn mahdollinen aloittaminen voi soveliaimmin tapahtua käräjäoikeudessa.
Päätöslauselma
Hovioikeuden tuomio ja käräjäoikeuden päätös kumotaan. Asia palautetaan Tampereen käräjäoikeuteen, jonka tulee omasta aloitteestaan ottaa asia uudelleen käsiteltäväksi.
Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Taipale, Wirilander, Vuori, Arponen ja Mansikkamäki. Esittelijä Timo Vuojolahti