6.7.2000

Maksuohjelman muuttamista koskeva hakemus Kuusamon käräjäoikeudessa

A:n omistama maa-alue oli määrätty myytäväksi hänen 20.7.1995 aloitetun yksityishenkilön velkajärjestelynsä 1.12.1995 vahvistetussa maksuohjelmassa. A myi maa-alueen vuonna 1997. Kauppahinta käytettiin vakuusvelan maksamiseen.

A, jolle oli määrätty maksettavaksi jäännösveroa verovuodelta 1997 yhteensä 10 028 markkaa, pyysi 6.10.1998 vireille tulleella hakemuksella maksuohjelman muuttamista siten, että jäännösvero sisällytetään maksuohjelmaan velkajärjestelyn piiriin kuuluvana velkana.

Käräjäoikeuden päätös 30.7.1999

Käräjäoikeus totesi, että yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain (velkajärjestelylain) 3 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan velkajärjestelyn piiriin kuuluvat kaikki ne velat, jotka ovat syntyneet ennen velkajärjestelyn alkamista. Velka kuuluu velkajärjestelyn piiriin, jos sen peruste on syntynyt ennen velkajärjestelyn aloittamista.

Tässä tapauksessa velan syntymiseen oli johtanut hakijan maksuohjelmaehdotuksessa ollut määräys omaisuuden myynnistä. Velan peruste oli syntynyt vuonna 1997, jolloin omaisuus oli myyty. Säännöksen sisältö huomioon ottaen hakemuksen tarkoittaman velan ei voitu katsoa syntyneen ennen velkajärjestelyn alkamista. Koska A:n maksuohjelmaa ei voitu muuttaa hakemuksen edellyttämällä tavalla, käräjäoikeus hylkäsi hakemuksen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Kemppainen.

Rovaniemen hovioikeuden päätös 18.11.1999

A valitti hovioikeuteen ja vaati, että maksuohjelmaa muutetaan hakemuksessa pyydetyllä tavalla. Vaikka verovelan määrä täsmentyi vasta vuonna 1997 tapahtuneen kaupan yhteydessä, verovelan peruste oli syntynyt jo vuonna 1995 A:n haettua yksityishenkilön velkajärjestelyä.

Hovioikeus totesi, että velkajärjestelylain 3 §:n 1 momentin 3 kohdasta ilmenevän pääsäännön mukaan velkajärjestelyn piiriin kuuluvat velat, jotka ovat syntyneet ennen velkajärjestelyn alkamista, mukaan luettuina vakuusvelat ja velat joiden peruste tai määrä on ehdollinen tai riitainen taikka muusta syystä epäselvä. Poikkeuksena velkajärjestelylain 3 §:n pääsäännöstä on lain 60 §:n 4 momentissa säädetty, että saatava, joka maksun takaisinsaannin vuoksi syntyy uudelleen vastaajana olleelle velkojalle, on otettava huomioon velkajärjestelyn piiriin kuuluvana velkana.

Asiassa oli riidatonta, että A:lle maksuunpantu luovutusvoittovero 10 028 markkaa oli seurausta A:lle yksityishenkilön velkajärjestelyssä vahvistetun maksuohjelman määräyksestä. Maksuohjelmassa A:n omistama maa-alue oli määrätty myytäväksi velkojen suorittamiseksi.

Velkajärjestelylaissa ei ollut verovelkaa koskevia erityissäännöksiä. Oikeuskäytännössä oli ansiotuloon perustuvan verovelan syntymisajankohtana pidetty sen verovuoden päättymistä, jota koskevasta verosta oli kysymys (KKO 1998:116). Korkein oikeus oli lisäksi ratkaisussaan 1997:206 katsonut luovutusvoittoveron velkajärjestelylain tarkoittamassa mielessä syntyneen silloin, kun kyseinen luovutus on tehty. Hovioikeus katsoi kuten käräjäoikeuskin, että A:lle maksuunpantu luovutusvoittovero ei ollut syntynyt ennen velkajärjestelyn aloittamista eikä se syntymisajankohtansa perusteella siten kuulunut velkajärjestelyn piiriin.

Oikeuskirjallisuudessa oli katsottu, että silloin kun rahaksimuuttotoimi velkajärjestelyssä johtaa pääomatulona verotettavan luovutusvoiton syntymiseen, tämä veroseuraamus on maksuohjelmaa laadittaessa otettava huomioon rahaksimuutosta saatavan realisointituoton vähennyksenä (Koskelo-Lehtimäki: Yksityishenkilön velkajärjestely, Helsinki 1997 s. 214). Korkein oikeus oli kuitenkin ratkaisussaan 1998:125 katsonut, että luovutusvoitosta määrättävä vero ei ole sellainen omaisuuden rahaksimuuttokustannus, joka voitaisiin ennen vakuusvelkojen maksamista ottaa kauppahinnasta.

Yleisenä maksukyvyttömyysmenettelynä velkajärjestelyn nimenomaisena tarkoituksena oli järjestää velallisen kaikki velkasuhteet siten, että velkaongelmiin joutunut yksityishenkilö kykenisi selvittämään ja korjaamaan taloudellisen tilanteensa. Tarkoituksen toteutuminen edellytti sitä, että kukaan velkojista ei jäänyt velkajärjestelyn ulkopuolelle. Velkajärjestelyn aikana maksettavaksi tuleva verovelka voi tehdä maksuohjelman toteuttamisen mahdottomaksi, mitä ei velkajärjestelylain tavoitteet huomioon ottaen voitu pitää lain tarkoituksena.

Velkajärjestelylain tarkoitus huomioon ottaen olikin perusteltua katsoa, että vaikka verovelan asema velkajärjestelyssä on jäänyt velkajärjestelylaissa säätelemättä, ei velkajärjestelylain tavoitteiden mukaista ollut se, että velkajärjestelyssä vahvistetun maksuohjelman määräyksen seurauksena syntynyt verovelka vaarantaisi maksuohjelman toteuttamisen. Myös velkajärjestelylain 60 §:n 4 momentin edellä mainitusta sisällöstä voitiin päätellä, että velkajärjestelylain säännösten seurauksena syntyvä ja samalla velkajärjestelyssä vahvistettavan maksuohjelman toteuttamisen vaarantava velka oli tarkoitettu kuuluvaksi velkajärjestelyn piiriin.

Velkajärjestelylain 3 §:n mukaisesti velkajärjestelyn piiriin kuuluvat myös velat, joiden peruste tai määrä on ehdollinen. A:n velkajärjestelyn alkaessa ja maksuohjelmaa vahvistettaessa oli ollut odotettavissa, että omaisuuden myynnistä syntyy verotettavaa luovutusvoittoa. Tiedossa oli ollut, että perusturvaan kuulumaton varallisuus tullaan velkajärjestelyssä myymään ja siitä saadut varat käyttämään velkojen maksuun. A:lle maksuunpantu verovelka oli seurausta hänelle velkajärjestelyssä vahvistetun maksuohjelman määräyksestä, jota A oli noudattanut. A ei ollut velkajärjestelylain tarkoituksen vastaisesti lisännyt velvoitteitaan. Näistä seikoista johtuen ja huomioon ottaen edellä kerrotut velkajärjestelylain yleiset tavoitteet ja tarkoitus oli perusteltua katsoa, että A:n kyseessä olevaa verovelkaa oli velkajärjestelyssä käsiteltävä velkajärjestelyn piiriin kuuluvana velkana, jonka peruste ja määrä olivat olleet ehdolliset siihen saakka kunnes A:n omistama maa-alue maksuohjelman määräyksen mukaisesti myytiin.

Näillä perusteilla hovioikeus katsoi, että A:n verovelka tuli ottaa maksuohjelmassa huomioon velkajärjestelyn piiriin kuuluvana velkana. Maksuohjelman muuttamiselle oli siten olemassa velkajärjestelylain 44 §:n 1 momentin 3 kohdassa säädetyt edellytykset.

Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden päätöksen ja palautti asian Kuusamon käräjäoikeuteen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Simola ja Haataja sekä sijaisjäsen Lonnakko. Esittelijä Anne Niemi.

Perustelut

A:n velkajärjestely oli aloitettu 20.7.1995 ja hänelle oli vahvistettu maksuohjelma 1.12.1995. A myi omistamansa maa-alueen maksuohjelman määräysten mukaisesti vuonna 1997.

A:lle oli määrätty verovuodelta 1997 jäännösveroa 10028 markkaa, josta 9800 markkaa perustui tilan myynnistä syntyneestä luovutusvoitosta määrättyyn pääomatulon veroon. Muu osa jäännösverosta johtui ansiotulojen verotuksesta.

Kysymys on siitä, voidaanko A:n maksuohjelmaa muuttaa siten, että jäännösvero sisällytetään maksuohjelmaan velkajärjestelyn piiriin kuuluvana velkana.

Velkajärjestelylain 3 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan velkajärjestelyn piiriin kuuluvalla velalla tarkoitetaan kaikkia velallisen velkoja, jotka ovat syntyneet ennen velkajärjestelyn alkamista, mukaan luettuina vakuusvelat ja velat, joiden peruste tai määrä on ehdollinen tai riitainen taikka muusta syystä epäselvä. Lain esitöiden (HE 183/1992 vp. s.39) mukaan velan syntymistä arvioidaan silmällä pitäen velan perusteen syntymistä.

A:lle ansiotuloista määrätyn jäännösveron peruste on vuodelta 1997, joten jäännösvero ei velkajärjestelylain 3 §:n 1 momentin 3 kohdan nojalla kuulu velkajärjestelyn piiriin.

Maksuohjelmaa voidaan muuttaa velkajärjestelylain 44 §:n 1 momentin 3 kohdan nojalla silloin, kun ohjelmasta puuttuu velkajärjestelyn piiriin kuuluva velka, ja 4 kohdan nojalla silloin, kun maksuohjelman muuttamiseen on aihetta takaisinsaannin vuoksi tai silloin, kun maksuohjelmaan otetun velan määrä tai velkojan oikeus poikkeaa maksuohjelmassa vahvistetusta.

Lain esitöissä (HE 183/1992 vp. s. 74) mainitaan esimerkkinä velkajärjestelylain 44 §:n 1 momentin 3 kohdan soveltamisesta, että myöhemmin ilmenevänä velkana voi olla korvausvelka, jos korvausvelvollisuuden peruste on ollut olemassa jo velkajärjestelyn alkaessa, mutta korvausvaatimus esitetään vasta maksuohjelman vahvistamisen jälkeen. Momentin 4 kohdan soveltamisesta mainitaan esimerkkinä, että takaisinsaantikanteen vastaajalle on voinut syntyä velalliselta saatava, joka kuuluu velkajärjestelyn piiriin. Näissä esimerkeissä viitataan siis sellaisiin velkoihin, joissa maksuvelvollisuuden syntymisen kannalta olennaiset seikat ovat syntyneet velkajärjestelyä edeltävänä aikana, vaikka itse velan olemassaolo olisikin selvinnyt vasta myöhemmin.

Korkein oikeus on ratkaisussaan 1997:206 katsonut, että luovutusvoitosta määrättävän veron peruste velkajärjestelylaissa tarkoitetussa mielessä on syntynyt omaisuuden luovutuksella. A on myynyt omistamansa maa-alueen vuonna 1997, joten hänelle luovutusvoitosta määrätyn veron peruste on syntynyt vasta velkajärjestelyn aloittamisen jälkeen. Täten tässä asiassa jää ratkaistavaksi, voidaanko luovutusvoitosta määrättävä vero siitä huolimatta, että sen peruste on syntynyt velkajärjestelyn aloittamisen jälkeen, katsoa velkajärjestelyn piiriin kuuluvaksi, koska se on johtunut vahvistetun maksuohjelman määräyksen täytäntöönpanosta.

Tulkittaessa mitä tarkoitetaan velkajärjestelylain 3 §:n 1 momentin 3 kohdassa ja 44 §:n 1 momentin 3 ja 4 kohdassa tarkoitetulla velkajärjestelyn piiriin kuuluvalla velalla, Korkein oikeus katsoo, että lainkohtien sanamuodon ja lain esitöiden perusteella ratkaiseva merkitys on annettava velan perusteen syntymisajankohdalle. Tämän takia mainittuja lainkohtia ei voida tulkita siten, että velkajärjestelyn piiriin kuuluvaksi velaksi katsottaisiin sellainen luovutusvoitosta määrätty vero, jonka peruste on syntynyt vasta velkajärjestelyn aloittamisen jälkeen. Pelkästään se seikka, että vero on määrätty vahvistetun maksuohjelman määräyksen täytäntöönpanon perusteella, ei muuta tätä arviota.

Edellä olevilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että A:n 1.12.1995 aloitetun velkajärjestelyn vahvistettua maksuohjelmaa ei voida muuttaa siten, että hänelle verovuodelta 1997 määrätty jäännösvero sisällytetään maksuohjelmaan velkajärjestelyn piiriin kuuluvana velkana.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätös kumotaan ja asia jätetään käräjäoikeuden päätöksen varaan.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Wirilander, Raulos, Palaja, Arponen ja Välimäki. Esittelijä Katriina Akselinmäki.