13.6.2000

Syyte, asian käsittely ja ratkaisut Espoon käräjäoikeudessa

Virallinen syyttäjä kertoi asian pääkäsittelyssä 10.6.1998, että A oli 23.8.1997 Espoossa tehnyt ruumiillista väkivaltaa B:lle heidän yhteisessä asunnossaan lyömällä nukkumassa ollutta B:tä nyrkillä kasvoihin, iskemällä lihaveitsellä B:tä oikeaan reiteen ja lähtemällä tulemaan B:n päälle veitsi kädessään, jolloin B oli tarttunut oikealla kädellään lyöntiasennossa olleen A:n veitseen seurauksin, että A:n vetäistessä veistä taaksepäin se oli tehnyt viillon B:n oikean käden etusormeen.

Koska pahoinpitelyssä oli käytetty teräasetta ja rikos oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, syyttäjä vaati A:lle rangaistusta törkeästä pahoinpitelystä.

B, jolla ei ollut asianomistajana vaatimuksia A:ta kohtaan, katsoi, että oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 20 §:ssä säädetty todistajan kokonaiskieltäytymisoikeus koski häntä A:n kihlattuna.

Käräjäoikeus katsoi käsittelyratkaisussaan, että asianomistajalla ei ollut oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 61 §:n säännös huomioon ottaen saman luvun 20 §:ään perustuvaa oikeutta kieltäytyä todistelutarkoituksessa tapahtuvasta kuulustelusta.

A kiisti syytteen. B:n kieltäydyttyä kertomasta asiasta mitään syyttäjä luki hänen esitutkinnassa antamansa kertomuksen, jonka mukaan A oli menetellyt syytteessä kuvatulla tavalla. Käräjäoikeus katsoi, että B:n esitutkinnassa antama kertomus oli siten oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 6 luvun 7 §:n 2 momentin ja oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 32 §:n 2 momentin nojalla tullut lailliseksi oikeudenkäyntiaineistoksi asiassa.

Todistaja C kertoi kuulustelleensa esitutkinnassa B:tä, joka oli antanut kertomuksensa oma-aloitteisesti. Ilmeisesti C oli esitellyt takavarikoitua lihaveistä B:lle, joka oli sanonut, että veitsi oli sama, jota A oli käyttänyt pahoinpitelyssä. C oli havainnut B:n kädessä siteet ja B:n housun lahkeessa noin viiden senttimetrin pituisen reiän. C ei ollut nähnyt B:ssä vammoja.

C:n mukaan B oli ilmoittanut poliisipäivystykselle asiasta. Esitutkintapöytäkirjan ilmoitusosassa oleva merkintä henkilökohtaisesti tarkoitti C:n mukaan sitä, että B oli itse kertonut tapahtuman järjestyspoliisin partiolle.

Pääasiaratkaisussaan käräjäoikeus lausui B:n esitutkintakertomuksen ja sitä tukevien C:n havaintojen perusteella näytetyksi, että A oli syyllistynyt siihen, mistä hänelle oli vaadittu rangaistusta. Tämän vuoksi käräjäoikeus tuomitsi A:n törkeästä pahoinpitelystä 8 kuukaudeksi vankeuteen. Rangaistus määrättiin ehdolliseksi 30.6.2000 päättyvin koetusajoin.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Ovaskainen sekä lautamiehet Suuronen, Niinikoski ja Harjunpää.

Helsingin hovioikeuden tuomio 31.12.1998

A valitti hovioikeuteen. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Holmas ja Hokkanen sekä sijaisjäsen, viskaali Rinne. Esittelijä Kirsi Pulkkinen.

Perustelut

Asianomistaja B, jota on kuultu esitutkinnassa, on kieltäytynyt käräjäoikeudessa kertomasta mitään. Käräjäoikeus on katsonut käsittelyratkaisussaan, ettei asianomistajalla oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 61 §:n säännös huomioon ottaen ollut saman luvun 20 §:ään perustuvaa oikeutta kieltäytyä todistelutarkoituksessa tapahtuvasta kuulustelusta. Käräjäoikeus on oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 6 luvun 7 §:n 2 momentin ja oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 32 §:n 2 momentin nojalla ottanut näyttönä huomioon virallisen syyttäjän pääkäsittelyssä lukeman B:n esitutkinnassa antaman kertomuksen.

Asianomistajan ei tarvitse häntä todistelutarkoituksessa kuulusteltaessa kertoa mitään eikä vastata hänelle esitettyihin kysymyksiin. Näin ollen oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 20§:n säännökset todistajan oikeudesta kieltäytyä todistamasta eivät koske asianomistajaa.

Asiassa on kysymys ensiksikin siitä, onko asianomistaja B:n esitutkintakertomus voitu lukea käräjäoikeudessa pääkäsittelyssä, kun B on siellä selittänyt, että hän ei halua lausua mitään asiassa.

Kuulusteltaessa asianosaista todistelutarkoituksessa noudatetaan oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 6 luvun 7 §:n 2 momentin mukaan soveltuvin osin, mitä oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 32 §:ssä säädetään todistajan kuulustelemisesta. Viimeksi mainitun lainkohdan 2 momentin mukaan todistajan aikaisemmin poliisiviranomaiselle antama kertomus saadaan lukea todistajaa kuulusteltaessa tuomioistuimessa muun muassa silloin, kun todistaja kuulustelussa selittää, että hän ei voi tai halua lausua mitään asiassa. Kun B on käräjäoikeudessa tapahtuneessa kuulustelussa selittänyt, ettei hän halua lausua mitään asiassa, B:n esitutkintakertomus on saatu lukea käräjäoikeuden pääkäsittelyssä.

Toiseksi kysymys on siitä, mikä merkitys pääkäsittelyssä luetulle B:n esitutkintakertomukselle voidaan antaa syytettä tukevana todisteena.

Myös Suomessa vanhastaan voimassa olevan yleisen oikeudenkäyntiä koskevan periaatteen mukaan syytetyllä on oikeus kuulustella tai kuulustuttaa todistajia, jotka kutsutaan todistamaan häntä vastaan. Tämä periaate on nimenomaisesti lausuttu julki myös Suomea sitovissa kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen (SopS 8/1976) 14 artiklan 3 kappaleen e kohdassa sekä ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen (SopS 19/1990) 6 artiklan 3 kappaleen d kohdassa. Periaate koskee paitsi todistajia myös todistelutarkoituksessa kuultavaa asianomistajaa. B:n kieltäydyttyä kertomasta käräjäoikeudessa mitään A:lla ei ole ollut mahdollisuutta kuulustuttaa B:tä.

Syytettä tukevat B:n esitutkinnassa antaman kertomuksen lisäksi seuraavat asiassa esitetyt todisteet: B:tä esitutkinnassa kuulustelleen rikosylikonstaapelin todistajana käräjäoikeudessa antama kertomus, jonka mukaan rikosylikonstaapeli muun muassa oli havainnut, että B:llä oli ollut siteet kädessä ja reikä housun lahkeessa, sekä B:n ja A:n asunnosta takavarikoitu lihaveitsi. B:n esitutkinnassa antama kertomus on siten ollut pääasiallinen näyttö asiassa ja sillä on näin ollen ollut ratkaiseva merkitys sille, että A:n on voitu katsoa syyllistyneen siihen, mistä hänelle on vaadittu rangaistusta. Koska A:lla ei edellä mainitusta syystä ole ollut tilaisuutta kuulustella tai kuulustuttaa B:tä ja koska muu jutussa esitetty näyttö ei ole riittävä selvitys A:n syyllisyydestä, jutussa ei ole selvitetty, että A olisi syyllistynyt siihen rikolliseen tekoon, josta hänelle on vaadittu rangaistusta.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan. Syyte törkeästä pahoinpitelystä hylätään ja A vapautetaan hänelle tuomitusta rangaistuksesta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Tulenheimo-Takki, Wirilander, Möller, Arponen (eri mieltä) ja Välimäki. Esittelijä Hannu Kiuru.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Oikeusneuvos Arponen: Asianomistajan ei tarvitse häntä todistelutarkoituksessa kuulusteltaessa kertoa mitään eikä vastata hänelle esitettyihin kysymyksiin. Näin ollen oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 20 §:n säännökset todistajan oikeudesta kieltäytyä todistamasta eivät koske asianomistajaa.

Asiassa on kysymys ensiksikin siitä, onko asianomistajan esitutkintakertomus voitu lukea käräjäoikeuden pääkäsittelyssä, kun asianomistaja on siellä selittänyt, että hän ei halua lausua mitään asiassa.

Kuulusteltaessa asianosaista todistelutarkoituksessa noudatetaan oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 6 luvun 7 §:n 2 momentin mukaan soveltuvin osin, mitä oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 32 §:ssä säädetään todistajan kuulustelemisesta. Viimeksi mainitun lainkohdan 2 momentin mukaan todistajan aikaisemmin poliisiviranomaiselle antama kertomus saadaan lukea todistajaa kuulusteltaessa tuomioistuimessa muun muassa silloin, kun todistaja selittää, että hän ei voi tai halua lausua mitään asiassa. Totean, että asianomistajan esitutkintakertomus saadaan lukea käräjäoikeuden pääkäsittelyssä silloin, kun asianomistaja on käräjäoikeudessa tapahtuneessa kuulustelussa selittänyt, ettei hän halua lausua mitään asiassa.

Toiseksi kysymys on siitä, mikä merkitys pääkäsittelyssä luetulle asianomistajan esitutkintakertomukselle voidaan antaa syytettä tukevana todisteena.

Suomessa vanhastaan voimassa olevan yleisen oikeudenkäyntiä koskevan periaatteen mukaan syytetyllä on oikeus kuulustella tai kuulustuttaa todistajia, jotka kutsutaan todistamaan häntä vastaan. Tämä periaate on nimenomaisesti lausuttu julki myös Suomea sitovissa kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen (SopS 8/1976) 14 artiklan 3 kappaleen e kohdassa sekä Euroopan ihmisoikeussopimuksen (SopS 19/1990) 6 artiklan 3 kappaleen d kohdassa. Periaate koskee paitsi todistajia myös todistelutarkoituksessa kuultavaa asianomistajaa. Myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan (esimerkiksi tuomiot Unterpertinger-tapauksessa 24.11.1986, A 100, Delta-tapauksessa 19.12.1990, A 191, ja Asch-tapauksessa 26.4.1991, A 203), joka sinänsä sallii todistamasta kieltäytyneen henkilön kertomuksen lukemisen oikeudenkäynnissä, edellytyksenä tuomion perustamiseen tällaiseen aineistoon yleensä on, että syytetyllä on ollut jossain vaiheessa mahdollisuus esittää kysymyksiä häntä vastaan esiintyville todistajille. Langettavaa tuomiota ei saa perustaa esitutkintakertomukseen, mikäli se on ainoa tai ratkaiseva näyttö asiassa.

Kolmanneksi asiassa on kysymys siitä, mikä merkitys edellä mainittuja yleisiä asianomistajaa koskevia sääntöjä sovellettaessa on sillä, että B on A:n kihlattu. Estääkö kihlaus tässä tapauksessa kuitenkin sen, että B:n esitutkintakertomus luetaan käräjäoikeuden pääkäsittelyssä ja sitä hyödynnetään syytettä tukevana todisteena.

Todisteena käyttämisen puolesta puhuvat seuraavat seikat. Todisteen hyödyntämättä jättäminen on ristiriidassa sekä vapaan todisteiden harkinnan että aineellisen totuuden tavoitteen kanssa. Todisteena käyttämistä vastaan puhuvat seuraavat seikat. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 20 §:n mukaan asianosaisen läheistä, kuten kihlattua ei voida vaatia todistamaan vastoin tahtoaan. Saman luvun 24 §:n nojalla todistaja saa kieltäytyä kertomasta seikkaa tai vastaamasta kysymykseen, jos hän ei voisi sitä tehdä saattamatta syytteen vaaraan muun muassa kihlattuaan. Viimeksi mainittuun todistajan vaitiolo-oikeutta koskevaan säännökseen on viitattu myös asianomistajaa koskevassa saman luvun 65 §:ssä. Näistä säännöksistä ilmenee yleinen periaate, jonka mukaan todistelutarkoituksessa kuultavaa henkilöä ei saa pakottaa toimimaan läheisensä vahingoksi. Samaan suuntaan puhuu myös, että perustuslaissa yksityiselämän suoja on turvattu perusoikeutena ja että Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaan jokaisella on oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämän kunnioitusta.

Punnitessani edellä mainittuja hyödyntämisen puolesta ja vastaan puhuvia seikkoja päädyn siihen, että tässä tapauksessa esitutkintakertomuksen käyttäminen syytettä tukevana todisteena on perusteltua seuraavista syistä. Törkeä pahoinpitely on virallisen syytteen alainen rikos. Syyteharkinnassa asianomistajan mielipiteellä ei näin ollen ole merkitystä. Kun asianomistaja on suostunut kertomaan tapahtumista tuoreeltaan esitutkinnassa, mutta kieltäytynyt myöhemmin käräjäoikeudessa, herää epäily, että rikoksentekijä on läheisessä henkilösuhteessa saattanut painostaa uhria olemaan kertomatta mitään oikeudessa. Tällöin asianomistajan yksityisyyden suoja voi tosiasiallisesti kääntyä häntä vastaan ja koitua asianomistajan etujen vastaisesti vain rikoksesta epäillyn eduksi sekä johtaa asianomistajan kannalta kohtuuttomaan lopputulokseen. Näillä perusteilla katson, kuten enemmistö, että B:n esitutkinnassa antama kertomus on saatu lukea käräjäoikeuden pääkäsittelyssä ja sitä on näin ollen saatu käyttää syytettä tukevana todisteena. B:n kieltäydyttyä kertomasta käräjäoikeudessa mitään A:lla ei ole ollut mahdollisuutta kuulustuttaa B:tä.

Syytettä tukevat B:n esitutkinnassa antaman kertomuksen lisäksi seuraavat asiassa esitetyt todisteet: B:tä esitutkinnassa kuulustelleen rikosylikonstaapelin todistajana käräjäoikeudessa antama kertomus, jonka mukaan B:llä oli ollut siteet kädessä ja reikä housun lahkeessa, sekä B:n ja A:n asunnosta takavarikoitu lihaveitsi. B:n esitutkinnassa antama kertomus on siten ollut pääasiallinen näyttö asiassa. Koska A:lla ei edellä mainitusta syystä ole ollut tilaisuutta kuulustella tai kuulustuttaa B:tä ja koska B:n esitutkintakertomus on ollut ratkaiseva näyttö siitä, että A oli syyllistynyt siihen, mistä hänelle on vaadittu rangaistusta, päädyn samaan lopputulokseen kuin enemmistö.