27.3.2000

Kokkolan käräjäoikeuden tuomio 23.7.1998

Käräjäoikeus tuomitsi A:n virallisen syyttäjän syytteestä, johon B oli yhtynyt, B:hen kohdistuneesta rikoksesta ja velvoitti A:n suorittamaan B:lle korvausta rikoksen aiheuttamasta kivusta ja särystä, henkisestä kärsimyksestä sekä lääkärinlausunnosta aiheutuneista kustannuksista.

B valitti hovioikeuteen. Valituksessaan sekä 9.9., 18.9., 28.9., 2.11. ja 27.11.1998 toimittamissaan lisäkirjelmissä B vaati korvausta ansionmenetyksestä ajalta 1.9. - 27.12.1998 yhteensä 8 519,52 markkaa sekä 18.8.1998 aiheutuneista lääkärikuluista 125 markkaa ja arvioiduista 13 terapiakäynnistä aiheutuvista matkakuluista 2 100,02 markkaa korkoineen. Vaatimukset perustuivat siihen, että B, joka oli ollut sairaslomalla ajan 12.3. - 9.4.1998, oli käräjäoikeuden 23.7.1998 antaman tuomion jälkeen 28.7.1998 sairastunut uudelleen.

Vaasan hovioikeuden käsittelyratkaisu 4.12.1998

B:n vaatimukset olivat uusia vaatimuksia, jotka oli esitetty vasta hovioikeudessa. Hovioikeus jätti vaatimukset oikeudenkäymiskaaren 14 luvun 2 §:n 1 ja 2 momentin nojalla tutkimatta.

Perustelut

B on puheena olevassa virallisen syyttäjän ajamassa rikosasiassa vaatinut käräjäoikeudessa vahingonkorvausta lääkärinlausunnosta aiheutuneista kustannuksista sekä rikoksesta aiheutuneesta kivusta ja särystä ja henkisestä kärsimyksestä. Hovioikeudessa B on vaatinut korvausta käräjäoikeuden tuomion jälkeen tapahtuneesta uudelleen sairastumisesta aiheutuneista kustannuksista ja ansionmenetyksestä. Korkeimmassa oikeudessa B on vielä esittänyt ansionmenetyksestä lisävaatimuksia.

Kysymys on siitä, voidaanko ylemmissä oikeuksissa tutkia ne B:n vahingonkorvausvaatimukset, joita hän ei ole esittänyt käräjäoikeudessa.

Oikeudenkäymiskaaren 14 luvun 2 §:n 1 momentin 3 kohdassa ja 2 momentissa on riita-asioiden osalta ilmaistu oikeusastejärjestykseen liittyvä kanteen muuttamisen kieltoa koskeva periaate, jonka mukaan muutoksenhakutuomioistuimessa ei voida tutkia sellaisia vaatimuksia, joita ei ole esitetty jo alioikeudessa. Rikosasiassa esitetty yksityisoikeudellinen vaatimus, kuten vahingonkorvausvaatimus, on tässä suhteessa samassa asemassa. Siten asianomistaja ei saa enää ylemmässä oikeudessa tehdä oikeudenkäymiskaaren 14 luvun 2 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitettua uutta vaatimusta, niinkuin oikeudenkäynnistä rikosasioissa annettua lakia koskevissa esitöissäkin on todettu (HE 82/1995 s. 76). Mainitun pykälän 1 momentin 1 kohdassa ei sen sijaan tarkoiteta uutta vaatimusta vaan alunperin esitetyn vaatimuksen muuttamista tilanteessa, jossa muutettu vaatimus perustuu oikeudenkäynnin aikana tapahtuneeseen olosuhteiden muutokseen tai vasta silloin kantajan tietoon tulleeseen seikkaan.

Kysymyksessä olevat B:n hovioikeudessa ja Korkeimmassa oikeudessa esittämät korvausvaatimukset perustuvat käräjäoikeuden tuomion jälkeen uudelleen alkaneeseen sairauteen. Nämä vaatimukset ovat alkuperäisiin vaatimuksiin nähden kokonaan uusia. Tällaisten uusien vaatimusten esittäminen ylemmissä oikeuksissa on kielletty.

Päätöslauselma

Hovioikeuden käsittelyratkaisua ei muuteta. Korkeimmassa oikeudessa esitetyt uudet vahingonkorvausvaatimukset jätetään tutkimatta.