24.3.2000

Helsingin hovioikeuden tuomio 20.11.1998

Hovioikeus katsoi valtionsyyttäjän ajamasta syytteestä selvitetyksi, että A vesioikeuden jaoston puheenjohtajana sekä B ja C vesioikeuden insinöörijäseninä olivat,

A ja C 15.12.1993 Helsingissä osallistuessaan virassaan tilaisuuteen, jonka tarkoituksena oli tutustuminen Vuotoksen voimalaitoksen Kemijoki Oy:n toimeksiannosta rakennettuun pienoismalliin, ottaneet vastaan mainitun yhtiön tarjoamaa kestitystä lounaalla ja pubissa yhteensä, A 232 markan ja C 150 markan arvosta,

A 21. - 23.4.1994 Inarissa ja Sodankylässä osallistuessaan vuosilomalla ollessaan Kemijoki Oy:n kutsusta Mutenia-juhlahiihtoon ottanut vastaan yhdessä puolisonsa kanssa yhtiön tarjoamat yhteensä 1900 markan arvoiset majoituksen ja kestityksen,

A 31.8. - 1.9.1994 ja B 1.9.1994 Pelkosenniemellä virassaan ns. Vuotoksen hankkeeseen liittyvällä tutustumismatkalla ottaneet vastaan Kemijoki Oy:n tarjoamaa kestitystä, A 207,50 markan ja B 59 markan arvosta,

A 26. - 27.6.1995 ja C 26.6.1995 Savukoskella virassaan samaa hanketta koskevalla tutustumismatkalla ottaneet vastaan mainitun yhtiön tarjoamaa kestitystä, A 490,50 markan ja C 100 markan arvosta sekä

A, B ja C 12. - 13.6.1996 Sodankylässä Kelukosken voimalaitoksen rakentamislupahakemukseen liittyvällä tarkastusmatkalla ottaneet vastaan Kemijoki Oy:n tarjoamaa kestitystä, A 295,50 markan, B 232,50 markan ja C 212,50 markan arvosta.

Hovioikeuden tuomio sisälsi asian kannalta merkitykselliseltä osalta seuraavat perustelut:

Pohtiessaan A:n, B:n ja C:n menettelyä rikosoikeudellisessa suhteessa hovioikeus selosti vesioikeusmenettelyä ja vesioikeuden jäsenten asemaa sekä päätyi siihen, että vaikka vesioikeus oli ensisijaisesti hallinnollinen lupaviranomainen, vesioikeuden jäsenten puolueettomuudelle asetettavia vaatimuksia arvioitaessa heidän asemaansa oli tarkasteltava paitsi virkamiehiä yleensä myös erityisesti tuomareita koskevien säännösten ja oikeusperiaatteiden pohjalta.

Syytteen perusteena olevien säännösten osalta hovioikeus totesi, että rikoslain 40 luvun 10 §:n tahallista virkavelvollisuuden rikkomista ja 11 §:n tuottamuksellista virkavelvollisuuden rikkomista koskevat rangaistussäännökset oli tarkoitettu täydentämään samassa luvussa erikseen rangaistaviksi säädettyjä virkarikoksia koskevia säännöksiä. Tässä tapauksessa vertailukohtina merkityksellisiä olivat rikoslain 40 luvun 1 §:n lahjuksen ottamista ja 3 §:n lahjusrikkomusta koskevat rangaistussäännökset. Rikoslain 40 luvun virkarikoksia koskevan, 1.1.1990 voimaan tulleen uudistuksen (792/1989) tarkoituksena oli muun muassa ollut pyrkiä mainituilla rangaistussäännöksillä sääntelemään lahjusrikollisuuden ala mahdollisimman laajasti siten, että tuottamuksellista virkavelvollisuuden rikkomista koskevien säännösten soveltaminen tällaiseen menettelyyn vähenisi aikaisempaan lakiin verrattuna. Lainmuutoksen pohjana olleissa esitöissä (HE 58/1988 vp. s. 58; Virkarikoslainsäädännön uudistamista käsitelleen työryhmän mietintö, oikeusministeriön lainvalmisteluosaston julkaisu 10/1986 s.123) oli toisaalta nimenomaisesti mainittu edelleenkin olevan mahdollista, että virkamies etuja vastaanottamalla syyllistyisi tuottamukselliseen virkavelvollisuuden rikkomiseen.

Tuottamuksellista virkavelvollisuuden rikkomista koskeva rikoslain 40 luvun 11 § oli niin sanottu avoin rangaistussäännös, jossa itse rangaistavaa menettelyä ei ollut tarkemmin kuvattu. Sen, mitä oli pidettävä laissa tarkoitettuna säännöksiin tai määräyksiin perustuvana virkavelvollisuutena, oli käytävä ilmi virkavelvollisuuden tarkempaa sisältöä määrittävistä yksityiskohtaisemmista normeista. Syyttäjä oli nojautunut tässä tapauksessa valtion virkamieslain (750/1994) 14 ja 15 §:iin, jotka olivat asiallisesti samansisältöisiä kuin aikaisemman vastaavan lain (755/1986) 20 §:n 3 momentin ja 21 §:n säännökset. Voimassa olevan valtion virkamieslain 14 §:n mukaan virkamiehen oli suoritettava tehtävänsä asianmukaisesti sekä käyttäydyttävä asemansa ja tehtävänsä edellyttämällä tavalla. Lain 15 §:ssä oli säädetty, että virkamies ei saanut ottaa vastaan taloudellista tai muuta etua, jos se voi heikentää luottamusta häneen tai viranomaiseen. Rikoslain 40 luvun muuttamiseen liittyvässä edellä mainitussa hallituksen esityksessä (HE 58/1988 vp. s.58) oli todettu, että viimeksi mainittu virkamiehen yleisiä velvollisuuksia määrittävä valtion virkamieslain säännös asettaa etujen vastaanottamiselle vielä suuremmat rajoitukset kuin säännös lahjusrikkomuksesta. Virkamies voi näin ollen rikkoa sanotun valtion virkamieslain säännöksen asettaman virkavelvollisuutensa syyllistymättä tahallisuutta tekijältään edellyttävään lahjuksen ottamiseen tai lahjusrikkomukseen.

Valtion virkamieslain 14 § oli yleisluontoinen virkamiehen käyttäytymistä koskeva säännös. Tässä asiassa merkityksellisempi valtion virkamieslain 15 §:n säännös sopimattoman edun vastaanottamisesta oli kirjoitettu myös yleiseen tuomioistuimen harkinnalle runsaasti sijaa antavaan muotoon. Tämä oli ollut välttämätöntä, koska yleisellä virkamiesoikeudellisella säännöksellä ei ollut mahdollista kattavasti määritellä, millaisen edun vastaanottaminen kulloisissakin olosuhteissa voi heikentää luottamusta virkamieheen tai viranomaiseen. Rikoslain 40 luvun 11 §:n rangaistusvastuun tarkemmin määrittävänä lainkohtana säännös ei Suomen hallitusmuodon 6a §:stä ilmenevän niin sanotun rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen ja rangaistavuuden ennustettavuuden näkökulmasta ollut ongelmaton. Nyt käsiteltävänä olevat tilanteet kuitenkin poikkesivat vastaajien mainitsemasta Korkeimman oikeuden ratkaisusta 1998:41 ilmenevästä tapauksesta, jossa oli ollut kysymys yleisluontoisempien, yleisiä velvollisuuksia koskevien normien vastaiseksi väitetystä menettelystä. Valtion virkamieslain 15 § oli teon rangaistavuudelle asetettavien yksilöintivaatimusten mukaisesti riittävän tarkkarajainen ja voi siten tulla sovellettavaksi virkavelvollisuuden sisällön määrittävänä säännöksenä.

Valtion virkamieslain mainitussa 15 §:ssä tuomareita ei ollut sinänsä asetettu muista virkamiehistä poikkeavaan asemaan. Tuomareille oli tästä huolimatta asetettava heille tarjottavista eduista pidättäytymisen suhteen suuremmat vaatimukset kuin virkamiehille yleensä. Niin sanotun perusoikeusuudistuksen yhteydessä (969/1995) voimaan tulleen hallitusmuodon 16 §:n 1 momentin mukaan jokaisella oli oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi. Säännökseen oli tarkoitettu sisällyttää paitsi oikeussuojaelimen riippumattomuus suhteessa toimeenpanovaltaan myös vaatimus ratkaisuelimen puolueettomuudesta suhteessa oikeusjutun tai muun asian eri osapuoliin (HE 309/1993 vp. s.74). Säännöksen pohjana olleessa Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaleessa oli vahvistettu, että jokaisella oli oikeus oikeudenmukaiseen ja julkiseen oikeudenkäyntiin riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa. Tuomioistuimen puolueettomuusvaatimukseen kuului se, että puolueettomuuden tuli olla uskottavaa myös ulkopuolisen näkökulmasta. Tuomarin tuli tämän perusteella sekä virassa että sen ulkopuolella ottaa huomioon, antoiko hänen toimintansa tai käyttäytymisensä taikka jokin erityinen suhteensa asianosaiseen objektiivisesti arvioituna asianosaiselle tai ulkopuoliselle aiheen pelätä luottamuksen tuomioistuimeen ja tuomariin vaarantuvan. Tavoitteena oli siis suojata sitä luottamusta, jota tuomioistuinten tuli nauttia kansalaisten keskuudessa.

Rikoslain 40 luvun 11 §:n tunnusmerkistö ei edellyttänyt haittaa tai vahinkoa. Tuottamuksellisen virkavelvollisuuden rikkomisen tunnusmerkistö nyt käsiteltävänä olevassa asiassa täyttyi, jos vastaajien katsottiin huolimattomuudesta tai varomattomuudesta rikkoneen valtion virkamieslain säännöksistä ilmenevän virkavelvollisuutensa siten, että edun vastaanottaminen oli voinut heikentää luottamusta virkamieheen tai viranomaiseen, eikä menettely, huomioon ottaen sen haitallisuus ja vahingollisuus ja muut tekoon liittyvät seikat, ollut kokonaisuutena arvostellen vähäinen. Menettelyn haitallisuuden ja vahingollisuuden tarkastelu kuului näin ollen osana menettelyn mahdollista vähäisyyttä koskevaan kokonaisarviointiin. Kysymyksessä olevan rikoksen tunnusmerkistön täyttyminen ei edellä lausutun perusteella edellyttänyt sen näyttämistä, että kestitykseksi mainitun tarjoilun vastaanottaminen oli tosiasiallisesti heikentänyt vesioikeuden ja sen jäsenten puolueettomuutta kohtaan tunnettavaa luottamusta. Koska vesioikeudet lupahakemusasioihin liittyviä korvauskysymyksiä ratkaistessaan tekivät yksityisten oikeuksia ja velvollisuuksia koskevia päätöksiä ja näin ollen käyttivät hallitusmuodon 2 §:n 4 momentissa tarkoitettua tuomiovaltaa, edellä mainituista hallitusmuodon 16 §:n 1 momentista ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kohdasta ilmenevät periaatteet oli otettava huomioon toiminnan uskottavuudelle ja puolueettomuudelle asetettavia vaatimuksia arvioitaessa.

Perustelujen osassa, joka koskee etuisuuksien vastaanottamisen hyväksyttävyyden yleisiä lähtökohtia, hovioikeus totesi olevan riidatonta, että erityisesti yhtiön Vuotos- ja Kelukoskivoimalaitoshankkeet olivat jo ennen kysymyksessä olevia tapahtumia herättäneet tunnekuohua ja jyrkkiä ristiriitoja yhtiön ja eräiden maanomistajien välillä hankkeisiin liittyvien korvauskysymysten johdosta. Myös epäluottamusta viranomaisiin ja epäilyjä vesioikeuden puolueettomuutta kohtaan oli selvitetty olleen jo ennen kysymyksessä olevia tapahtumia. Ratkaisevaa oli kokonaisarviointi, jossa lähtökohdaksi oli otettava etuisuuksia vastaanotettaessa vallinneet olosuhteet ja nimenomaan tuolloin tiedossa olleet seikat. Kemijoki Oy:llä oli ollut tapana vuosikymmenien ajan osoittaa vieraanvaraisuutta vesihallinnon virkamiehille ja vesioikeudelle, mikä seikka oli ollut myös paikallisten asukkaiden tiedossa.

Hovioikeus totesi syytteen koskevan vain A:ta, B:tä ja C:tä. Rovaniemen kihlakunnanviraston kihlakunnansyyttäjän 18.5.1998 tekemistä eräitä muita virkamiehiä koskevista syyttämättäjättämispäätöksistä sekä syytteen perusteena olevasta eduskunnan oikeusasiamiehen syytemääräyksestä oli havaittavissa, että Kemijoki Oy:n kestitsemiskäytäntö oli vastaajien mainitsemin tavoin riidattomasti ollut pitkäaikainen tapa. Kestitsemisestä virkamiehet eivät näyttäneet yleensä kieltäytyneen. Vaikka hovioikeudessa olikin kysymys vain A:sta, B:stä ja C:stä ja vaikka hovioikeus ei voinut ottaa arvioitavakseen, olivatko syyteharkintaratkaisut eräiden muiden rikoksesta epäiltyjen henkilöiden osalta olleet perusteltuja ja vastaajien viaksi nyt väitettyyn menettelyyn nähden oikeudenmukaisia, mainittu näkökohta oli jo hallitusmuodon 5 §:stä ilmenevän yhdenvertaisuusperiaatteen vuoksi otettava myös huomioon A:n, B:n ja C:n menettelyä tarkasteltaessa. Sillä kysymyksellä, kuinka pitkäaikaista, laajamittaista ja hyväksyttyä tarjoilun vastaanottaminen oli ollut, voi olla merkitystä ensinnäkin siltä kannalta, oliko se voinut heikentää heitä ja vesioikeutta kohtaan tunnettavaa luottamusta. Toisaalta sanotulla seikalla saattoi olla merkitystä etujen vastaanottamisen moitittavuuden miellettävyyden kannalta sekä myös menettelyn vähäisyyden arvioinnissa ja rangaistusseuraamuksen ratkaisussa. Toisaalta A:n, B:n ja C:n oli täytynyt tarjoilukäytännön yleisyydestä huolimatta ymmärtää, että Kemijoki Oy:n tarjoamien etuisuuksien ja liiketaloudellisen hyödyn tavoittelun välillä saattoi olla yhteys. Tilanne oli ollut erityisen arka vesioikeutta ja sen jäseniä kohtaan tunnettavan luottamuksen kannalta. A:lla, B:llä ja C:llä oli tähän nähden nimenomaan tuomareina ollut velvollisuus noudattaa korostettua varovaisuutta ja pidättyvyyttä Kemijoki Oy:n tarjoamien kestitsemisten vastanottamisen suhteen.

Erityisesti A:n, B:n ja C:n syyksi luettujen tekojen 15.12.1993, 31.8. - 1.9.1994 ja 26. - 27.8.1995 osalta hovioikeus totesi heidän lisäkseen myös muiden mukana olleiden osallistuneen tarjoilun vastaanottamiseen. Tarjoiluista ei ollut keskusteltu tai tiedetty etukäteen. Ne olivat siten olleet sattumanvaraisia. A:n, B:n ja C:n mainituilla tutustumismatkoilla vastaanottamat etuudet olivat olleet arvoltaan erityisesti B:n ja C:n osalta vähäiset. Toisaalta Vuotos-hanke oli ollut Kemijoki Oy:lle äärettömän tärkeä. Hankkeen aikaansaama vastustus sekä syntyneet erimielisyydet yhtiön ja eräiden maanomistajien välillä olivat olleet seikkoja, joiden perusteella hakijayhtiön eli yhden asianosaistahon mainituilla tutustumismatkoilla vesioikeuden jäsenille kustantama tarjoilu voitiin perustellusti nähdä varsin kyseenalaisena. Tällaisissa olosuhteissa suhteellisen vähäarvoistenkin etuisuuksien vastaanottaminen luvanhakijalta muiden asianosaisten olematta tilaisuuksissa edustettuina oli omiaan antamaan hakijan vastapuolille ja myös ulkopuolisille henkilöille kuvan, että vapaamuotoisen yhdessäolon yhteydessä kustannetulla tarjoilulla oli mahdollista yksipuolisesti vaikuttaa hankkeen käsittelyyn vesioikeudessa. Merkitystä ei tällöin ollut sillä, että kestitsemisten ei ollut näytetty niiden tapahtuessa tulleen yleiseen tietoisuuteen, eikä myöskään sillä, että jutussa ei ollut edes väitetty kestitsemisten vaikuttaneen vesioikeuden ratkaisujen sisältöön. Koska kysymys oli vesioikeutta tuomioistuimena kohtaan tunnettavasta luottamuksesta, B:n ja C:n vastuuta ei poistanut se seikka, että he eivät olleet olleet itse mukana vesioikeuden Vuotos-asiaa käsitelleessä kokoonpanossa. Kemijoki Oy:n edustajien tarjoaman kestityksen vastanottamiseen ei ollut ollut vastaajien viranhoitoon liittyvää asiallista perustetta. Myöskään hyvät tavat tai tavanomaiset kohteliaisuussäännöt eivät olleet tarjoilua edellyttäneet. Tarjoiluun liittyneet olosuhteet eivät olleet olleet sellaisia, että vastaajilla ei olisi ollut tosiasiallista mahdollisuutta kieltäytyä siitä.

Mainituilla perusteilla hovioikeus katsoi A:n, B:n ja C:n näillä tutustumismatkoilla Kemijoki Oy:n edustajien tarjoamaa kestitystä vastaanottamalla syyllistyneen tuottamukselliseen virkavelvollisuuden rikkomiseen.

A:n syyksi hiihtomatkalla 21. - 23.4.1994 luettu menettely oli jo edellä todetun mukaisesti tapahtunut A:n ollessa vuosilomalla. Hovioikeuden mukaan ei ollut perusteltua katsoa, että sopimattoman edun vastaanottamisen rangaistavuudelle tuottamuksellisena virkavelvollisuuden rikkomisena olisi tarkoitettu asettaa ankarampia edellytyksiä kuin lahjuksen ottamisen ja lahjusrikkomuksen kohdalla. Viimeksi mainittujen rikosten osalta oikeuskäytännössä oli vakiintuneesti katsottu niitä koskevien rangaistussäännösten voivan tulla sovellettaviksi myös loma-aikoina saatuihin etuisuuksiin. Virkarikoslainsäädännön uudistamiseen liittyvässä edellä mainitussa hallituksen esityksessä (HE 58/1988 vp. s.58, 69) mainitut perustelut antoivat tukea oikeuskirjallisuudessa (Viljanen: Virkarikokset ja julkisyhteisön työntekijän rikokset, 1990, s.206, 471 - 474) esitetylle käsitykselle siitä, että rangaistavuuden alaa rajoittavaa virkaa toimittaessaan -tunnusmerkistötekijää oli tulkittava siten, että virkavelvollisuuden rikkominen oli tapahtunut virkaa toimitettaessa, mikäli kysymyksessä oleva virkavelvollisuus koski virkatehtävien hoitamista. Valtion virkamieslain sopimattoman edun vastaanottamista koskeva säännös ei rajoittunut toiminnasta virkasuhteessa saatuihin etuihin, vaan koski yleensä virkamiesasemassa olevan saamia etuja (Bruun - Mäenpää - Tuori: Uusi virkamiesoikeus, 1988, s.135 - 137). Rikoslain 40 luvun 11 § voi edellä esitetyn perusteella täyttyä myös vapaa-aikana tapahtuneen edunsaannin osalta. Kysymyksessä ei ollut lain sanamuotoa syytetyn vahingoksi laajentava, vaan säännöksen tarkoitusta ja sen suhdetta muita virkarikoksia koskeviin rangaistussäännöksiin vastaava tulkinta.

Matkaan liittyneet olosuhteet kokonaisuutena tukivat käsitystä, että A:n ja hänen vaimonsa osallistuminen Kemijoki Oy:n kustannuksella järjestetylle hiihtomatkalle oli tosiasiallisesti perustunut A:n asemaan vesioikeuden päällikkötuomarina. Muut hiihtomatkalla mukana olleet olivat kuuluneet Kemijoki Oy:n henkilöstöön tai hallintoelimiin. Tilaisuudesta aiheutuneet kustannukset oli viety Kemijoki Oy:n kirjanpitoon yhtiön edustuskuluina.

A:n menettelyn moitittavuutta arvioitaessa oli otettava huomioon, että matkaan liittyneiden etujen vastaanottaminen oli tapahtunut aikana, jolloin tunnekuohua ja vastakkainasettelua herättänyt Kemijoki Oy:n Vuotos-hakemus oli ollut vireillä vesioikeudessa A:n johtamassa kokoonpanossa. A:n yhdessä vaimonsa kanssa vastaanottamat yhteensä lähes 2000 markan arvoisiksi katsotut etuisuudet olivat olleet laadultaan ja määrältään sellaisia, että niiden hyväksyminen on voinut heikentää ulkopuolisen luottamusta häneen ja vesioikeuteen. Myös A:n vaimon itselleen saama osuus sanotuista eduista on, siihen nähden, että ne ovat tosiasiallisesti perustuneet A:n virka-asemaan, otettava arvioinnissa huomioon.

Mainituilla perusteilla hovioikeus katsoi A:n hiihtomatkalle osallistuessaan majoituksen ja kestityksen vastaanottamalla syyllistyneen tuottamukselliseen virkavelvollisuuden rikkomiseen.

A:n, B:n ja C:n syyksi luetun menettelyn 12. - 13.6.1996 osalta hovioikeus totesi Kelukosken voimalaitoksen rakentamista koskevan hankkeen olleen Kemijoki Oy:lle tärkeä. Sitä koskevan hakemuksen johdosta oli maanomistajien taholta tehty lukuisia muistutuksia, ja yhtiön ja eräiden maanomistajien välillä oli vesioikeuden ratkaisua edellyttäviä erimielisyyksiä rakentamisesta aiheutuvan haitan ja vahinkojen korvaamisesta. Vesioikeuden matka 12. - 13.6.1996 Sodankylään oli ollut vesilain 16 luvun 20 §:n 3 momentin nojalla suoritettu tarkastusmatka, jonka eräänä keskeisenä tarkoituksena oli ollut maanomistajien kuuleminen korvausten arvioimiseksi. Vaikka korvauskysymys oli muodostanut vain osan sanotusta maastotarkastuksesta, se oli ollut tärkeä juuri maanomistajille. Samoin kuin Vuotos-allasta koskevan lupa-asian myös Kelukoski-hankkeen osalta oli jo ennen mainittua tarkastusmatkaa noussut esiin tunnekuohua ja taloudellisten etujen vastakkainasettelua. Muun muassa kirjallisina todisteina asiassa esitetyistä 10.1.1996 päivätyistä kirjeistä kahden puolueen edustajille oli havaittavissa, että viranomaisten ja myös Pohjois-Suomen vesioikeuden toiminnan luotettavuutta kohtaan oli ollut epäluottamusta jo ennen tarkastusmatkan suorittamista. Vastaajien Kemijoki Oy:n edustajilta vastaanottamaa tarjoilua oli arvioitava nimenomaan näiden taustaolosuhteiden valossa. Hankkeen johdosta ilmenneet taloudelliset erimielisyydet ja epäily viranomaisten toiminnan luotettavuutta kohtaan olivat olleet seikkoja, jotka olivat antaneet vastaajille aiheen erityiseen varovaisuuteen etujen vastaanottamisessa. Vesioikeutta kohtaan jo mahdollisesti olemassa ollut epäluottamus ei ollut vastaajien varovaisuusvelvollisuutta lieventävä seikka. A:n, B:n ja C:n oli nimenomaan tullut välttää menettelyä, joka oli ollut omiaan lisäämään epäluuloja ja synnyttämään uusia epäilyjä. Koska vesioikeus lupaviranomaisena joutui tarkastuksen aikana vastaanottamaan ja kiinnittämään huomiota eri asianosaistahojen esittämiin näkökohtiin korvausvaatimustensa tueksi, oli tilanne erityisen arka vesioikeutta kohtaan tunnettavan luottamuksen kannalta. Tarkastusmatkoja oli tähän nähden arvioitava ankarammin kuin edellä käsiteltyjä tutustumismatkoja.

Kestityksen vastaanottaminen oli perustunut siihen, että A oli vesioikeuden puolesta hyväksynyt voimayhtiön kutsun. B ja C olivat seuranneet esimiehensä esimerkkiä. Sen enempää 12.6. kuin 13.6.1996 tapahtuneen tarjoilun osalta ei ollut käyty keskustelua maksajista. Myös B ja C olivat hyväksyneet Kemijoki Oy:n tarjoilun. He olivat olleet jäseniä nimenomaan Kelukoski-asiaa käsittelevässä kokoonpanossa, jonka puheenjohtajana A oli toiminut. Saatujen etujen markkamääräinen arvo oli sinänsä ollut suhteellisen vähäinen. Samoin kuin edellä käsiteltyjen tutustumismatkojen osalta tarjoilu Kelukoski-tarkastusmatkallakin oli tapahtunut ravintolassa sellaisissa olosuhteissa, että Kemijoki Oy:n kustantamaa tarjoilua ei voitu pitää tavanomaisena vieraanvaraisuutena. Kestityksen tarjoamiseen tai sen vastaanottamiseen ei ollut ollut vastaajien viran hoitamiseen liittynyttä asiallista tarvetta. Vaikka tarjoilua ei ollut suunnattu pelkästään vastaajille, hyvät tavat tai sosiaalinen kanssakäyminen ei ollut edellyttänyt kestityksen hyväksymistä.

Mainituilla perusteilla A, B ja C olivat sanotulla tarkastusmatkalla Kemijoki Oy:n edustajien tarjoamaa kestitystä vastaanottamalla syyllistyneet tuottamukselliseen virkavelvollisuuden rikkomiseen.

A:n, B:n ja C:n syyksi luetun menettelyn vähäisyyden arvioinnin ja rangaistuksen määräämisen osalta hovioikeus totesi, että virkavelvollisuuden vastainen menettely ei ollut rikoslain 40 luvun 11§:n mukaan rangaistavaa, jos teko huomioon ottaen sen haitallisuus ja vahingollisuus ja muut tekoon liittyvät seikat oli kokonaisuutena arvostellen vähäinen. Kysymyksessä näin ollen oli kokonaisarviointia edellyttävä ratkaisu. Virkarikoslainsäädännön uudistamiseen liittyvässä edellä mainitussa hallituksen esityksessä (HE 58/1988 vp. s.65) ei ollut esitetty laissa mainittua vähäisyysperustetta tarkemmin selventäviä näkökohtia. Esityksen yleisperusteluissa (s.19) oli kuitenkin mainittu, että rangaistusvastuuta ei ollut tarkoituksenmukaista ulottaa tuottamuksellisten virkarikosten osalta vähäisiin, lähinnä määrättyä menettelytapaa koskevien säännösten rikkomuksiin, joilla ei ollut viran asianmukaisen hoidon tai yksityisten etujen kannalta mainittavampaa merkitystä. Tämänlaatuisesta vähäisyydestä ei ollut nyt kysymys. A:n, B:n ja C:n vastaanottamia kestityksiä oli arvioitava ottaen huomioon erityisesti syytteessä mainittujen Vuotos- ja Kelukoski-hankkeiden merkitys. Edellä kuvatuissa ristiriitoja herättäneissä olosuhteissa tarve voida luottaa vesioikeuden ja sen jäsenten puolueettomuuteen oli ollut korostetussa asemassa. Kun kysymys oli tuomioistuinta kohtaan tunnettavasta luottamuksesta ja tuomiovallan käyttöön liittyvästä tärkeästä kysymyksestä, nämä seikat eivät puoltaneet vastaajien virkavelvollisuuden vastaisen menettelyn katsomista vähäiseksi.

Erityisesti B:n ja C:n, mutta myös A:n osalta oli menettelyn moitittavuutta arvioitaessa otettava huomioon seuraavat lieventävät seikat. Vesioikeusmenettelyn asema poikkesi perusteluissa aikaisemmin käsitellyllä tavalla esimerkiksi yleisen alioikeuden kohdalla vallitsevasta tilanteesta. Pääpaino oli lupa-asioiden hallinnollisluonteisella käsittelyllä, vaikka lupa-asioihin edellä selostetuin tavoin liittyi osaksi myös tuomiovallan käyttöä. Tämä vesioikeuden tehtävien kahtiajakoisuus oli ollut vireilläolevissa lainmuutoshankkeissa esillä.

Vastaajien kertomuksista kävi ilmi, että he olivat itse pitäneet vesioikeutta lähinnä hallinnollisena lupaviranomaisena, minkä vuoksi he eivät kestitystä vastaanottaessaan ilmeisesti olleet kiinnittäneet huomiota vesioikeudella olevien lainkäyttötehtävien merkitykseen. Tämä lienee johtanut siihen, että he eivät olleet kokeneet saatua tarjoilua ongelmana luottamuksen kannalta. Toistuvaa kestitsemistä merkinnyt yhteydenpito ei ollut ollut kaikilta osin sopusoinnussa vastaajille tuomareina asetettavien puolueettomuusvaatimusten kanssa. Läheisen kanssakäymisen muodostumiseen oli myös myötävaikuttanut se, että erityisesti vesioikeutta koskevia virkamieslain säännöksiä täydentäviä virallisohjeita kestityksestä ei ollut ollut. Ilmeistä myös oli, että kysymyksessä olevien tutustumis- ja tarkastusmatkojen eroavuuksia ei ollut käytännössä havaittu suhteessa katselmustoimituksiin, joiden yhteydessä evästarjoilut pääosin kuuluivat luvanhakijan vastattaviksi. Katselmusten osalta vallitseva kustannusten korvauskäytäntö oli ainakin katselmustoimituksiin sinänsä liittyneillä 31.8. - 2.9.1994 ja 26. - 28.6.1995 Vuotos-alueelle suuntautuneilla tutustumismatkoilla saattanut heijastua laajemmallekin siten, että Kemijoki Oy oli luvanhakijana tavallaan koettu matkojen maksajaksi.

Vaikka edellä mainitut seikat tekivät vastaajien menettelyn ymmärrettävämmäksi, heidän oli kuitenkin erityisesti Vuotos- ja Kelukoski-hankkeisiin liittyneiden riitaisuuksien ja taloudellisten erimielisyyksien johdosta pitänyt ymmärtää asemansa myös tuomiovallan käyttäjinä. Menettelyn moitittavuutta sinänsä vähentävät näkökohdat eivät olleet riittävä peruste arvioida vastaajien ja varsinkaan A:n virkavelvollisuuden vastaista menettelyä vähäiseksi.

B ja C olivat kumpikin kohdaltaan korostaneet sitä, että he olivat osallistuneet kysymyksessä oleviin virkamatkoihin liittyneisiin kestityksiin esimiehensä harkintaan luottaen ja hänen esimerkkiään seuraten. Tämä seikka oli omiaan korostamaan A:n vastuuta suhteessa B:hen ja C:hen, varsinkin kun syyte B:n kohdalla käsitti vain kaksi ja C:n kohdalla kolme tilaisuutta. B:llä ja C:llä ei teknisen koulutuksen saaneina asiantuntijatuomareina ollut ollut samanlaista mahdollisuutta havaita menettelynsä virkavelvollisuuden vastaista luonnetta kuin lainopillisen koulutuksen saaneella A:lla.

B ja C olivat kuitenkin olleet itsenäisessä tuomarinasemassa ja tämän perusteella sekä oikeutettuja että velvollisia käyttämään itsenäistä harkintavaltaa. Heillä oli myös ollut aihe ja mahdollisuus kiinnittää huomiota Kemijoki Oy:n erityisasemaan ja yhtiön Vuotos- ja Kelukoski-hankkeiden riidanalaisuuteen. Nämä seikat olivat edellyttäneet korostettua varovaisuutta tarjoilun vastaanottamisen suhteen. Tämä erityinen puolueettomuusvaatimus oli ollut huolellisen tuomarin nähtävissä jo tapahtuma-aikana. C:n omasta kertomuksesta kävi myös ilmi, että hän oli pyrkinyt välttämään viranhoitoon kuulumatonta vieraanvaraisuuden vastaanottamista Kemijoki Oy:ltä. C:n ei tästä huolimatta voitu katsoa noudattaneen riittävää varovaisuutta.

Kaiken edellä lausutun perusteella A:n, B:n ja C:n virkavelvollisuuden vastaista menettelyä ei huomioon ottaen sen haitallisuus ja vahingollisuus ja muut tekoon liittyvät seikat voitu pitää kokonaisuutena arvostellen vähäisenä.

Arvioitaessa kysymystä, oliko vastaajien syyksi jäävää virkavelvollisuuden vastaista menettelyä kunkin osalta pidettävä yhtenä vai useampana rikoksena lähtökohdaksi voitiin ottaa se seikka, että kysymys oli saman yhtiön kustantamasta toistuvasta tarjoilusta. Tarjoajan kannalta tarjoiluun liittyvät olosuhteet olivat tilaisuuksien laadusta ja paikasta riippumatta olleet keskeisiltä kohdin samankaltaisia. Tarjoilutilaisuuksien välillä oli luonteva asiallinen ja toiminnallinen yhteys. Pitkäaikaisesta kestitsemiskäytännöstä näytti seuranneen, että Kemijoki Oy oli sen ja vesioikeuden välisistä yhteydenpitomuodoista riippumatta kustantanut vesioikeuden jäsenille ja muulle henkilöstölle sekä vesihallinnon muillekin virkamiehille aterioita, alkoholijuomia ja muita virvokkeita tavalla, josta oli tullut luonnolliseksi koettu osa tiiviiksi muodostunutta kanssakäymistä. Vastaajat olivat tämän kestitsemiskäytännön perusteella toistuvasti ottaneet tarjoilua vastaan. Tähän yhteiseen taustaan nähden hovioikeus katsoi, että paitsi A:lle myös B:lle ja C:lle annetut tarjoamiset muodostivat niiden väliin jäävien ajallisten erojen suhteellisesta pituudesta huolimatta toiminnallisen kokonaisuuden sillä tavoin, että heidän kunkin oli katsottava edellä kerrotulla virkavelvollisuuden vastaisella menettelyllään syyllistyneen yhteen rikokseen.

Rikostutkinta ei ollut asian laatu ja yhteiskunnallinen merkitys huomioon ottaen kestänyt niin kauan, että sillä olisi merkitystä rangaistuksen määräämisessä. Syyte koski vuosina 1993 - 1996 sattuneita tapahtumia, mikä ei virkarikosten osalta ollut poikkeuksellista. A:ta ei ollut siirretty toiseen tehtävään tämän rikosasian tai sen tutkinnan johdosta.

Kysymyksessä oleva rikosasia oli saanut osakseen huomattavasti julkisuutta. Julkisuus oli merkinnyt vastaajille sellaista tosiasiallista haittaa, joka ei ollut kohtuullisessa suhteessa siihen, että heille oli vaadittu rangaistusta lievimmästä mahdollisesta virkarikoksesta. Ottaen kuitenkin huomioon ne näkökohdat, jotka kävivät ilmi hallituksen esityksestä rikoslain 6 luvun ja siihen liittyvien säännösten muuttamisesta (HE125/1975 II vp. s. 16), tätä haittaa ei voitu kuitenkaan pitää sellaisena rikoslain 6 luvun 4 §:n tarkoittamana kohtuuttomana lisäseuraamuksena, joka tulisi ottaa rangaistusta mitattaessa huomioon.

B:n ja C:n menettelyn moitittavuutta oli edellä selostetuilla perusteilla pidettävä A:n menettelyn moitittavuutta selvästi vähäisempänä. Varoitus oli heidän osaltaan tämän vuoksi riittävä rangaistusseuraamus. Huomioon ottaen toisaalta edellä kerrotut vesioikeusmenettelyyn ja vesioikeuden asemaan sekä kestitsemiskäytännön laajuuteen liittyvät menettelyn moitittavuutta lieventävät ja toisaalta A:n päällikkötuomariasemasta ja osuudesta kestityksen vastaanottamiseen johtuvat ankaroittavat seikat kohtuullisena rangaistuksena hänen osaltaan oli pidettävä 20 päiväsakkoa.

Näillä perusteilla hovioikeus valtion virkamieslain (755/1986) 20 §:n 3 momentin ja 21 §:n, valtion virkamieslain (750/1994) 14 §:n, 15 §:n ja 45 §:n, Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kohdan, hallitusmuodon 16 §:n ja rikoslain 40 luvun 11 §:n nojalla tuomitsi A:n, B:n ja C:n kunkin tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta, A:n 20:een 270 markan päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa 5400 markkaa sekä B:n ja C:n kummankin saamaan varoituksen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Risto Uoti (eri mieltä) ja Heljä Järvelä sekä sijaisjäsen Pertti Lattunen. Esittelijä Outi Nokso-Koivisto.

Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Viskaali Nokso-Koivisto esitti, että hovioikeus pääasian osalta antaisi seuraavan ratkaisun:

Perustelut

1. Kemijoki Oy:n asemasta ja merkityksestä asiassa

Kemijoki Oy on Pohjois-Suomen suurin vesivoimayhtiö ja samalla Pohjois-Suomen vesioikeuden merkittävin asiakas. Todistajana kuullun yhtiön entisen toimitusjohtajan mukaan yhtiön toimintaa säänteli jo ennen hänen eläkkeelle siirtymistään vuonna 1994 mm. noin 400 vesioikeuden ratkaisua. Vesirakentamisen kustannuksista keskimäärin noin 10% ja enimmilläänkin 20% koostuu maan- ja kiinteistönomistajille maksettavista korvauksista. Pitkän ajanjakson arvion mukaan näistä korvauksista sovitaan rahamääräisesti noin 96% ja loput eli vain noin 4% jää vesioikeuden ratkaistavaksi. Riidanalaisilla korvauksilla on siten yhtiölle vain vähäinen merkitys.

Vesioikeuden työ painottuu hakemusasioihin. Vesilaissa vesioikeudelle säädetty aktiivinen selonotto- ja toimintavelvollisuus yhdessä hakijayhtiön hakemusasioiden suuren lukumäärän kanssa johtaa väistämättä siihen, että vesioikeuden virkamiehet ja vesiasioita yhtiössä hoitavat henkilöt tulevat tuntemaan toisensa ja ovat yhteydessä keskenään.

2. Syytteessä tarkoitettujen tarjoilutilaisuuksien arviointia

Syytteessä on kattavasti käytetty sanaa "kestitys" Kemijoki Oy:n tarjoamista tilaisuuksista. Sana viittaa yleiskielessä tilaisuuteen, joka on erityisesti järjestetty vieraanvaraisuuden tai ystävyyden osoittamiseksi ruoan ja juoman tarjoamisen puitteissa. Tällaisista tilaisuuksista ei syytteessä kuitenkaan ole kysymys. Yhtään tilaisuutta ei ole järjestetty yksistään vesioikeuden jäseniä varten, vaan ne ovat tapahtuneet virkamatkoilla, joilla kaikki matkalle osallistuneet ovat saaneet saman tarjoilun. Vesioikeuden jäsenten osallistumisen matkoille yhdessä Kemijoki Oy:n edustajien kanssa ei ole edes väitetty olleen moitittavaa. Kaikki matkat, lukuunottamatta A:n hiihtomatkaa 21. - 23.4.1994, ovat liittyneet virkatehtävien hoitamiseen.

2.1. Hiihtomatka 21. - 23.4.1994

A on kiistänyt syytteen Mutenia-hiihdon osalta muun ohella sillä perusteella, että hän oli tuolloin ollut etukäteen vahvistetulla vuosilomalla. A ja Kemijoki Oy:n silloinen toimitusjohtaja olivat tunteneet toisensa työtehtävien kautta jo 1970-luvulta lähtien. Todistajan kertoman mukaan A puolisoineen oli kutsuttu mukaan, koska hänet oli tunnettu "kovaksi hiihtäjäksi" ja koska hänen oli tiedetty Mutenia-hiihdon aikaan lomailevan Lapissa samoilla seuduilla. Mutenia-hiihto oli vaatinut hyvää hiihtokuntoa. Hiihto oli järjestetty tuolloin 20. kerran. Hiihtomatkalla ei siten ole ollut asiallista yhteyttä A:n viran toimittamiseen eikä se ole liittynyt hänen virkaansa kuuluneiden tehtävien hoitamiseen. A ei ottamalla vastaan hiihtomatkan aikana tarjoilua Kemijoki Oy:ltä ole syyllistynyt rikokseen.

2.2. Tutustumismatkat 15.12.1993, 31.8. - 2.9.1994 ja 26. - 28.6.1995

A ja C ovat ollessaan tutustumassa Imatran Voima Oy:n virtauslaboratoriossa Vuotoksen alueen pienoismalliin osallistuneet Imatran Voima Oy:n ja Kemijoki Oy:n edustajien kanssa yhteiselle joululounaalle laboratoriota lähellä olevassa ravintolassa. Lounaan tarjoaminen on ollut vieraanvaraisuuden osoittamista Kemijoki Oy:ltä, jonka vesioikeudessa vireillä olevaan hakemukseen tutustumismatka on liittynyt. A:n nauttiman tarjoilun arvo on ollut 194 markkaa ja C:n 135 markkaa. Myöhemmin samana päivänä A ja C ovat paluumatkaa varten tavanneet Kemijoki Oy:n edustajia eräässä pubissa ja siellä heille on yhtiön laskuun tarjottu oluet, A:lle 38 markalla ja C:lle 15 markalla.

A 31.8. - 2.9.1994 ja B 1. - 2.9.1994 ovat olleet tutustumassa Vuotoksen alueeseen ja tuon matkan yhteydessä ottaneet vastaan matkalla mukana olleilta Kemijoki Oy:n edustajilta tarjoilua, josta ei ollut heille etukäteen ilmoitettu. B ei matkalle lähtiessään ollut edes tiennyt Kemijoki Oy:n edustajien osallistumisesta matkalle. B:n kertoman mukaan 1.9. illalla hotellin saunatiloissa oli ollut katettuna pöytä, jolta matkalle osallistujat olivat saunasta tultuaan kukin vuorollaan nauttineet iltapalaksi keittoa. Iltapalan tarjoajasta ei ollut keskusteltu. A:n kahtena iltana saama tarjoilu on ollut yhteensä 194,50 markan ja B:n yhtenä iltana saama tarjoilu 59 markan arvoinen. Tutustumismatkan päätteeksi 2.9. Kemijoki Oy on kutsunut kaikki linja-automatkalla mukana olleet konditoriaan kahville. A:n osalta tarjoilun arvo on ollut 13 markkaa.

A 26. - 28.6.1995 ja C 26.6.1995 ovat Vuotosta koskevalla tutustumismatkalla saaneet tarjoilua syytteessä kerrotuin tavoin. A:n kahtena iltana saaman tarjoilun arvo on ollut yhteensä 490,50 markkaa ja C:n yhtenä iltana saaman iltapalan arvo 100 markkaa.

2.3. Kelukoski-tarkastusmatka 12. - 13.6.1996

A, B ja C ovat Kelukosken tarkastusmatkalla 12.6.1996 viettäneet iltaa yöpymishotellinsa ravintolassa. Samaan ravintolaan on myöhemmin illalla tullut myös tarkastusmatkalla olleita Kemijoki Oy:n edustajia ja Lapin ympäristökeskuksen virkamiehiä. Yhteisestä illanvietosta ei ollut sovittu etukäteen. Vastaajat ovat siirtyneet samaan pöytään heidän kanssaan. Illan kuluessa Kemijoki Oy:n edustajat ovat tarjonneet kaikille pöydässä istuneille iltapalan ja alkoholijuomia. A:n vastaanottaman tarjoilun arvo on ollut 169 markkaa, B:n 106 markkaa ja C:n 86 markkaa. Todistajana kuultu X on ollut samaan aikaan ravintolassa. Havaittuaan tuntemansa B:n istuvan samassa pöydässä Kemijoki Oy:n edustajien kanssa hän on ilmoittanut näkemästään joillekin Kelukoski-hankkeen korvauksenhakijoille, joista eräät sitten ovat tehneet eduskunnan oikeusasiamiehelle kantelun vesioikeuden jäsenistä.

Tarkastusmatkan päättyessä 13.6. matkalle osallistujat ovat ruokailleet yhdessä ja samalla tehneet yhteenvedon matkalla havaituista asioista. Kemijoki Oy on maksanut kaikkien ateriat. Vastaajien kunkin vastaanottaman tarjoilun arvo on ollut 126,50 markkaa.

3. Luottamus ja etuudet

Luottamus on abstrakti käsite, jonka mittaaminen on vaikeaa ja arvionvaraista. Yhteiskunnassamme käytetään tunnetusti paljolti puheenvuoroja, joissa aiheellisesti tai aiheettomasti pyritään heikentämään ylimpienkin instituutioiden nauttimaa luottamusta. Sellaisia on esitetty ja esitetään myös valtakunnallisesti tärkeän Vuotos-allashankkeen yhteydessä, joka on ollut vireillä jo vuosikymmeniä. Näihin puheenvuoroihin ei vesioikeus ole voinut mitenkään vaikuttaa. Rikosoikeudellisen legaliteettiperiaatteen mukaan rangaistavuutta ei voitu perustaa tämänkaltaisiin yleisluonteisiin puheenvuoroihin.

Todistaja ja korvauksenhakija X on 11.6.1996 tavannut ravintolassa B:n ja keskustellut hänen kanssaan. Seuraavana iltana hän on nähnyt B:n Kemijoki Oy:n edustajien kanssa samassa seurassa ravintolassa havaitsematta tai tunnistamatta vesioikeuden muita jäseniä. Kun B on näin samankaltaisissa oloissa keskustellut korvausasian kummankin osapuolen kanssa, ei pelkästään tämä objektiivisesti arvioiden ole voinut heikentää X:n tuntemaa luottamusta vesioikeutta kohtaan. X on ilmoittanut luottamuksen myöhemmin heikentyneen, mutta sille ei voida antaa todisteena merkittävämpää arvoa kuin hänen mielipiteelleen asiasta. X ei myöskään ollut halunnut allekirjoittaa eduskunnan oikeusasiamiehelle tehtyä kantelua.

Tarjoilutilaisuuksista todisteeksi on esitetty juuri tähän oikeudenkäyntiin johtanut eduskunnan oikeusasiamiehelle osoitettu kantelu 1.7.1996. Yksi tuon kantelun tekijöistä on Kemijoki Oy:lle osoittamassaan neuvottelutarjouksessa 16.12.1996, esiintyen "Sattasen vahingonkärsijöitten puolesta", kirjoittanut: "Uskomme, lainkaan tuntematta epäluottamusta Pohjois-Suomen Vesioikeutta kohtaan...". Hovioikeus katsoo tämän ja muun näytön perusteella, että kantelun pääasiallinen tarkoitus on ollut korvausasioiden edistäminen.

B on vuosina 1994 ja 1996 osallistunut kumpanakin yhdelle virkamatkalle, jolla Kemijoki Oy on järjestänyt tarjoilua. Kustannukset yhtiölle ovat B:n osalta olleet yhteensä noin 300 markkaa. C on osallistunut vuosina 1993, 1995 ja 1996 kunakin yhdelle virkamatkalle, jolla Kemijoki Oy on järjestänyt tarjoilua. Kustannukset ovat hänen osaltaan olleet yhteensä noin 460 markkaa. Tarjoilun subjektiivinen arvo on kuitenkin ollut heille vielä vähäisempi mm. sen vuoksi, ettei C:llä ole ollut tapana nauttia lounasta työpäivinä ja että he olivat jo ehtineet aterioida ennen Kemijoki Oy:n tarjoilua Kelukoski-tarkastusmatkalla illalla 12.6.1996. Tarjoilutilaisuuksilla on pitkä ajallinen etäisyys toisistaan ja ne ovat olleet satunnaisia. Sen vuoksi niitä ei voida, huolimatta siitä, että tarjoajana on ollut joka kerta sama yhtiö, käsitellä B:n ja C:n osalta yhtenä tekona, vaan niitä on arvioitava kutakin erikseen.

B ja C ovat osallistuneet tilaisuuksiin hallinnollisen esimiehensä vesioikeustuomari A:n joko suostumuksella tai ainakin hänen antamansa esimerkin mukaan. Tapaukset ovat ajallisesti ja paikallisesti liittyneet vesioikeuden virkatyöhön ja niissä on ollut tilaisuus neuvotella mm. tarkastustyön aikataulusta. Tästä poikkeuksena on kuitenkin Kelukoski-tarkastusmatkalla Sodankylässä illalla 12.6.1996 tapahtunut ravintolatarjoilu. Vastaajat sekä Kemijoki Oy:n edustajat olivat tavanneet tuolloin toisensa ravintolatiloissa sattumalta ja etukäteen suunnittelematta.

Hovioikeus katsoo, että B:n ja C:n vastaanottamat tarjoilut ovat olleet tavanomaista, hyväksyttävää vieraanvaraisuutta. Tarjoilun arvo kullakin kerralla on ollut vähäinen eikä tarjottujen alkoholijuomien osuus ole ollut merkittävä. Tarjoiluihin on osallistunut aina myös muita virkamiehiä. Ne eivät myöskään ole olleet sellaisia, että ne olisivat voineet saattaa saajansa kiitollisuudenvelkaan tarjoajaa kohtaan. Tarjoiluja ei kummankaan osalta ole siten pidettävä edellä kerrotuissa olosuhteissa voimassa olevan valtion virkamieslain (750/1994) 15 §:ssä ja aikaisemman vastaavan lain (755/1986) 21 §:ssä tarkoitettuna taloudellisena tai muuna etuna. B ja C eivät liioin ole tarjoilut vastaanottaessaan laiminlyöneet käyttäytyä edellä mainitun voimassa olevan lain 14 §:n 2 momentissa ja aikaisemman vastaavan lain 20 §:n 3 momentissa säädetyllä asemansa ja tehtäviensä edellyttämällä tavalla. B:n ja C:n menettelyä ei voida lukea heidän syykseen rikoksena.

A:n osalta on asiaa arvioitava osaksi toisin. Tarjoilua sisältäneitä virkamatkoja on ollut vuosien 1993 - 1996 aikana neljä, ja niiden kustannukset yhtiölle ovat hänen osaltaan olleet yhteensä noin 1200 markkaa. Tarjoaja on ollut aina sama yhtiö ja tarjoilut ovat tapahtuneet virkamatkojen yhteydessä samankaltaisissa olosuhteissa. A:n osalta tarjoilu on ollut siinä määrin toistuvaa, että siitä on muodostunut toiminnallinen kokonaisuus, ja A:n menettelyä on siten pidettävä yhtenä tekona.

Lainopillisen koulutuksen saaneella A:lla vesioikeuden päällikkötuomarina on ollut erityinen syy noudattaa varovaisuutta. Kemijoki Oy:llä on ollut jatkuvasti hakemusasioita vireillä vesioikeudessa ja Vuotosta koskeva hanke on ollut varsin herkkä. A:n asemaan nähden vesioikeuden päällikkötuomarina hänen vastaanottamansa tarjoilu on ollut sellainen taloudellinen etu, joka on voinut heikentää luottamusta virkamieheen tai viranomaiseen.

4. Virkavelvollisuuden vastaisen menettelyn vähäisyys

Pohjois-Suomen vesioikeuden arvostelu näyttää tulleen keskusteluissa esille tässä asiassa annetun ja näyttävästi julkistetun rikostutkintamääräyksen johdosta. Tätä julkisuutta ei voida lukea A:n syyksi. Kemijoki Oy:n viranomaisiin kohdistunut vieraanvaraisuus on jatkunut vuosikymmeniä ja se on ollut yleisesti tiedossa. Tarjoilun kohdentamista myös tuomarin virassa oleviin vesioikeuden jäseniin voidaan arvostella, mutta yhtiön tarjoilukäytäntö sinänsä on nähtävä yhteydessä Lapin pitkiin etäisyyksiin ja monipäiväisiin tarkastusmatkoihin.

A:n menettelyä ottaen huomioon, ettei teosta ole aiheutunut haittaa eikä vahinkoa, ja ettei tarjoilutilaisuuksia ole järjestetty nimenomaan vesioikeuden jäsenille, tarjoilut eivät ole olleet runsaita eikä alkoholijuomien osuus ole ollut merkittävä, on kuitenkin kokonaisuutena arvostellen pidettävä vähäisenä. A ei myöskään tarjoilut vastaanottaessaan ole laiminlyönyt käyttäytyä voimassa olevan valtion virkamieslain 14§:ssä ja aikaisemman vastaavan lain 20§:n 3 momentissa säädetyllä asemansa ja tehtäviensä edellyttämällä tavalla. A:n menettelyä ei voida lukea hänen syykseen rikoksena.

Tuomiolauselma

Syyte tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta (15.12.1993, 21. - 23.4.1994, 31.8. - 2.9.1994, 26. - 28.6.1995 ja 12. - 13.6.1996) A:ta, B:tä ja C:tä vastaan hylätään.

Hovioikeudenneuvos Uoti hyväksyi esittelijän mietinnön.

Perustelut

Asiassa ei ole erimielisyyttä muutoksenhakijoiden syyksi luetun menettelyn teonkuvauksesta, vaan ainoastaan menettelyn rikosoikeudellisesta arvioinnista ja mahdollisista seuraamuksista.

A, B ja C on hovioikeudessa tuomittu rangaistukseen tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta rikoslain 40 luvun 11 §:n nojalla. Kysymyksessä on avoin rangaistussäännös, jonka soveltaminen edellyttää, että virkamies virkaansa toimittaessaan huolimattomuudesta tai varomattomuudesta on rikkonut tai jättänyt täyttämättä virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin tai määräyksiin perustuvan virkavelvollisuutensa, eikä teko huomioon ottaen sen haitallisuus ja vahingollisuus ja muut tekoon liittyvät seikat ole ollut kokonaisuutena arvostellen vähäinen. Säännökset, joihin perustuvan virkavelvollisuuden A:n, B:n ja C:n on katsottu virkatoiminnassaan ensi sijassa rikkoneen, ovat valtion virkamieslain (755/1986) 20 §:n 3 momentti ja 21 § sekä 1.12.1994 jälkeiseltä ajalta valtion virkamieslain (750/1994) 14 ja 15 §.

Valtion virkamieslain 14§ :llä ja sitä vastaavalla aikaisemman virkamieslain 20 §:n 3 momentilla ei ole sellaista muista säännöksistä riippumatonta itsenäistä merkitystä, että ne tulisivat sovellettaviksi asiassa. Valtion virkamieslain 15 §:n mukaan virkamies ei saa vaatia, hyväksyä tai ottaa vastaan taloudellista tai muuta etua, jos se voi heikentää luottamusta virkamieheen taikka viranomaiseen. Ennen 1.12.1994 voimassa olleen valtion virkamieslain 21 §:ssä oli samansisältöinen säännös.

Säännösten soveltuvuuden kannalta on syytä selvittää niiden suhdetta rikoslain 40 luvun 3 §:ään, jonka mukaan virkamies, joka vaatii, vastaanottaa tai hyväksyy itselleen tai toiselle tarkoitetun lahjan tai muun edun, joka on omiaan heikentämään luottamusta viranomaistoiminnan tasapuolisuuteen, on tuomittava lahjusrikkomuksesta. Hallituksen esityksessä virkarikoslainsäädännön uudistamisesta (HE n:o 58/1988 vp. s.58) on todettu, että "edelleenkin olisi mahdollista, että virkamies etuja vastaanottamalla syyllistyisi tuottamukselliseen virkavelvollisuuden rikkomiseen", sekä edellä mainittuun valtion virkamieslain 21 §:ään viitaten: "Tämä virkamiehen yleisiä velvollisuuksia määrittävä säännös asettaa etujen vastaanottamiselle vielä suuremmat rajoitukset kuin ehdotettu säännös lahjusrikkomuksesta. Virkamies voi näin ollen rikkoa tämän säännöksen asettaman virkavelvollisuutensa syyllistymättä lahjusrikoksiin tai -rikkomukseen." Tarkasteltaessa toisaalta rikoslain 40 luvun 3 §:n nojalla tuomittavan lahjusrikkomuksen ja toisaalta virkamieslain 15 §:n tai aiemmin voimassa olleen 21 §:n ja tuottamukselliseen tekoon sovellettavan rikoslain 40 luvun 11 §:n mukaisen virkavelvollisuuden rikkomisen tunnusmerkistöjä voidaan todeta seuraavat erot: lahjusrikkomuksen toteutuminen edellyttää, että lahja tai muu etu on omiaan heikentämään luottamusta viranomaistoiminnan tasapuolisuuteen, kun taas virkavelvollisuuden rikkominen täyttyy jo sillä, että taloudellinen tai muu etu voi heikentää luottamusta virkamieheen taikka viranomaiseen. Toisaalta virkavelvollisuuden tuottamuksellinen rikkominen edellyttää, että se on tapahtunut virkamiehen toimittaessa virkaansa ja että teko ei huomioon ottaen sen haitallisuus ja vahingollisuus ja muut siihen liittyvät seikat ole kokonaisuutena arvostellen vähäinen.

Edellä todettuun nähden syyllisyyskysymystä ratkaistaessa on harkittava, onko A:n, B:n ja C:n kunkin kohdaltaan syyksi luettu menettely tapahtunut heidän toimittaessaan virkaansa, onko etujen vastaanottaminen voinut heikentää luottamusta heihin virkamiehinä tai vesioikeuteen viranomaisena ja, mikäli nämä edellytykset täyttyvät, eikö tekoja voida pitää vähäisinä. Lisäksi tekojen lukeminen A:n, B:n ja C:n syyksi tuottamuksellisena virkavelvollisuuden rikkomisena edellyttää, että he ovat syyllistyneet menettelyynsä varomattomuudesta tai huolimattomuudesta.

Hovioikeuden tuomiossa mainitulla perusteella Korkein oikeus hovioikeuden tavoin katsoo, että virkamieslain kielto ottaa vastaan luottamusta heikentävää etua koskee myös virkamiehen loma- tai muuta vapaa-aikaa.

Valtion virkamieslain 15 § ja sitä vastaava aikaisemman lain 21 § ovat harkinnanvaraisia säännöksiä. Ne ovat kuitenkin riittävän täsmällisiä, jotta niitä voidaan soveltaa virkavelvollisuuden sisältöä määrittävinä säännöksinä. Harkinnanvaraltaan ne eivät esimerkiksi poikkea rikoslain 40 luvun 3 §:n lahjusrikkomusta koskevasta säännöksestä. Hovioikeuden mainitsemilla perusteilla Korkein oikeus niin ikään hovioikeuden tavoin katsoo, ettei rangaistuksen tuomitseminen rikoslain 40 luvun 11 §:n nojalla edellytä haitan tai vahingon syntymistä.

Korkein oikeus hyväksyy hovioikeuden perustelut myös siltä osin kuin niissä on selostettu vesioikeusmenettelyn luonnetta ja vesioikeuden jäsenten asemaa sekä ne näkökohdat, joita hovioikeus on esittänyt etuisuuksien vastaanottamisen hyväksyttävyydestä yleisesti.

Tutustumismatka 15.12.1993 Imatran Voima Oy:n virtauslaboratorioon ja Vuotoksen alueen pienoismalliin

Korkein oikeus katsoo, että hovioikeuden tuomiossa selostetun tutustumismatkan kohde ja luonne huomioon ottaen on ollut luonnollista, että matkan järjestämiseen osallistunut yhtiö on kustantanut nautitut lounaan ja oluet perimättä niistä maksua osallistujilta. Kysymys on ollut vieraanvaraisuudesta, jonka vastaanottaminen ei ole voinut heikentää luottamusta A:han ja C:hen virkamiehinä eikä vesioikeuteen viranomaisena. Tämän tilaisuuden osalta Korkein oikeus on päätynyt sanottuun arvioon myös A:n osalta, vaikka hänen asemansa on ollut erityisen arkaluontoinen sen johdosta, että Vuotoksen tekojärven ja voimalaitoksen rakentamista koskeva asia, jossa hakemus on jätetty vesioikeudelle 25.9.1992, on kuulunut vesioikeudessa jaostolle, jonka puheenjohtaja hän oli. A ja C eivät siten ole tältä osin syyllistyneet rikolliseen menettelyyn.

Tutustumismatkat Vuotoksen alueeseen 31.8. ja 1.9.1994 sekä 26. - 27.6.1995

Se, että kestitseminen Kemijoki Oy:n taholta on hovioikeuden mainitsemin tavoin ollut pitkäaikainen ja laaja-alainen käytäntö, muodostaa poikkeuksellisen erityispiirteen tässä asiassa. Sillä ei kuitenkaan ole sanottavaa merkitystä arvioitaessa kestitysten mahdollista vaikutusta sitä nauttineita virkamiehiä tai viranomaisia kohtaan tunnettavan luottamuksen kannalta. Korkein oikeus katsoo, että A:n, B:n ja C:n vastaanottamat Kemijoki Oy:n kestitykset yhtiön vesioikeudelle jättämän hakemuksen kohdealueelle tehdyillä tutustumismatkoilla ovat voineet heikentää luottamusta heihin ja vesioikeuteen erityisesti mahdollisissa hakemuksen kohteena olevaan asiaan liittyvissä vesioikeuden ratkaistavissa riitaisuuksissa. Matkoista päättäneen A:n asema Vuotoksen rakentamisasiaa käsittelevän jaoston puheenjohtajana on ollut sellainen, että hänen tekoaan ei ole pidettävä kokonaisuutena arvostellen vähäisenä. B ja C eivät ole olleet hakemusta käsitelleen jaoston jäseniä. Heidän osuutensa kestityksiin on ollut vähäinen. Ottaen huomioon mainittu pitkäaikainen ja Kemijoki Oy:n kohdalta yleiseksi tullut, joskin tuomioistuimeen kohdistuvana täysin epäterve käytäntö, B:n ja C:n on saattanut olla vaikea nähdä asian mahdollista merkitystä heihin tai vesioikeuteen tunnettavan luottamuksen kannalta. Tässä tilanteessa Korkein oikeus katsoo, että B:n ja C:n syyksi nyt luetut teot ovat olleet kokonaisuutena arvostellen vähäiset.

Näillä perusteilla A on syyllistynyt tältä osin hänen syykseen luettuun rikolliseen menettelyyn. Sen sijaan B ja C eivät ole tässä menetelleet rikollisesti.

Hiihtomatka 21. - 23.4.1994

Luottamus virkamieheen ja viranomaiseen saattaa heikentyä myös sen johdosta, että virkamiehen puolisolle tai muulle hänelle läheiselle henkilölle annetaan virkamiehen aseman perusteella etua. Valtion virkamieslain 15 § ja aikaisemman virkamieslain 21§ voivat siten tulla sovellettaviksi myös virkamiehen puolisolle tulleisiin etuihin. Nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa A:n aviopuolisoon kohdistuneet etuudet ovat selvästi olleet valtion virkamieslain (755/1986) 21 §:ssä kiellettyjä etuisuuksia.

Tällä ja muutoin hovioikeuden mainitsemilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että A on tältä osin menettelyllään syyllistynyt tuottamukselliseen virkavelvollisuuden rikkomiseen.

Tarkastusmatka Kelukoskelle 12. - 13.6.1996

A, B ja C ovat olleet jäseninä siinä vesioikeuden jaostossa, joka on käsitellyt Kemijoki Oy:n hakemusta Kelukosken voimalaitoksen rakentamiseksi. Kysymyksessä olevan matkan keskeisenä tarkoituksena on ollut maanomistajien kuuleminen korvausten suuruuteen vaikuttavista seikoista. Kuten hovioikeus on todennut, maanomistajille maksettavia korvauksia koskevien perusteiden selvittämistehtävä tarkastusmatkalla on vaatinut vesioikeudelta ja sen jäseniltä ehdotonta puolueettomuutta, jota kohtaan tunnettavaa luottamusta on ollut syytä erityisesti varjella. A:n, B:n ja C:n on vesioikeuden jäseninä täytynyt tämä tiedostaa. Ei ole epäilystä siitä, että A:n, B:n ja C:n vastaanottama tarjoilu on voinut heikentää heihin tehtävissään virkamiehinä ja vesioikeuteen tunnettavaa luottamusta. Näissä olosuhteissa teot eivät niiden haitallisuuteen ja vahingollisuuteen nähden ole, vaikka otetaan huomioon, että kestitsemiskäytäntö on perustunut toimituksissa perinteisesti vallinneeseen tapaan, olleet kokonaisuutena arvostellen vähäiset. A, B ja C ovat siten syyllistyneet tältä osin tuottamukselliseen virkavelvollisuuden rikkomiseen.

Rangaistuksen määrääminen

Arvioitaessa A:n, B:n ja C:n menettelyn moitittavuutta on todettava, että A:lle on päällikkötuomarina asetettava korkeammat vaatimukset kuin B:lle ja C:lle. Erityisesti puheenjohtajalla on suuri vastuu tuomioistuimen toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä. Täten puheenjohtaja ei perustellusti voi lieventävänä seikkana vedota alalla vallinneeseen kestitsemistapaan. Ottaen huomioon A:n syyksi luetun menettelyn koostuminen useista tapauksista ja tekojen luonne kokonaisuutena, häntä ei voida jättää rangaistukseen tuomitsematta. A:lle määrätty sakkorangaistus on kuitenkin ankara siihen nähden, että kestitsemiskäytäntö on ilmeisesti muodostunut aikojen kuluessa ja ollut sillä tavalla laaja-alaista, että jo käytännölliset syyt ovat johtaneet useiden muiden, lähes vastaavissa tilanteissa olleiden tuomareiden ja virkamiesten osalta syyttämättä jättämisiin. Siten yhdenvertaisuusperiaatteen toteutuminen tässä tilanteessa puoltaa myös A:n osalta lievää rangaistuskäytäntöä. Sen vuoksi Korkein oikeus pitää varoitusta riittävänä seuraamuksena A:lle. Sen sijaan B:n ja C:n syyksi jäävää tuottamuksellista virkavelvollisuuden rikkomista on kestityksen vähäisyyteen ja mainittuun käytäntöön nähden sekä ottaen vielä huomioon heidän asemansa tuomioistuimen rivijäseninä pidettävä olosuhteisiin nähden anteeksiannettavana. Siten heidät on jätettävä rangaistukseen tuomitsematta.

Oikeudenkäyntikulut

Osa A:han, B:hen ja C:hen kohdistetuista syytteistä on hylätty. Asiassa ei ole kuitenkaan oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 9 luvun 1a §:ssä tarkoitettua syytä tuomita A:lle, B:lle ja C:lle valtion varoista osakorvausta heillä asiasta olleista oikeudenkäyntikuluista.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan.

A:han ja C:hen kohdistettu syyte tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta 15.12.1993 hylätään.

B:hen kohdistettu syyte tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta 1.9.1994 hylätään.

C:hen kohdistettu syyte tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta 26.6.1995 hylätään.

A tuomitaan valtion virkamieslain (755/1986) 21 §:n, valtion virkamieslain (750/1994) 15 ja 45§:n sekä rikoslain 40 luvun 1 §:n nojalla hänen syykseen jäävästä tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta 21. - 23.4., 31.8. ja 1.9.1994, 26. - 27.6.1995 sekä 12. ja 13.6.1996 saamaan varoitus.

B ja C jätetään valtion virkamieslain (750/1994) 15 ja 45§:n sekä rikoslain 40 luvun 11 §:n ja 3 luvun 5 §:n 3 momentin 2 kohdan nojalla heidän syykseen jäävästä tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta 12. ja 13.6.1996 rangaistukseen tuomitsematta.

Korvausvelvollisuuden osalta hovioikeuden tuomiota ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Lasse Nikkarinen, Arvi Paasikoski, Mikko Tulokas (eri mieltä), Kati Hidén ja Antero Palaja. Esittelijä Markku Vuorela.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Oikeusneuvos Tulokas: Valtionsyyttäjä on vaatinut rikoslain 40 luvun 11 §:n perusteella vesioikeuden jäsenille rangaistusta tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta sen johdosta, että he olivat eri tilaisuuksissa ottaneet vastaan Kemijoki Oy:ltä kestitystä, jota ei ollut pidettävä tavanomaisena vieraanvaraisuutena tai kohteliaisuutena. Näin menetellessään syytetyt olivat laiminlyöneet käyttäytyä siten kuin heidän virka-asemansa ja -tehtävänsä tuomareina olisivat edellyttäneet. Syytettyjen oli pitänyt ymmärtää, että heidän käyttäytymisensä on voinut heikentää kansalaisten luottamusta tuomioistuimen ja tuomareiden puolueettomuuteen ja luotettavuuteen.

Lahjuksen ottaminen virkamiehenä on säännelty rikoslain 40 luvun 1 - 4 §:n säännöksillä, jotka on uudistettu vuonna 1989. Rangaistavaa on lahjuksen ottaminen, törkeä lahjuksen ottaminen ja lahjusrikkomus. Viimeksi mainittu, lievimmin rangaistava tekomuoto käsittää sellaisen lahjan tai muun edun vaatimisen, vastaanottamisen taikka hyväksymisen, joka on omiaan heikentämään luottamusta viranomaistoiminnan tasapuolisuuteen. Syytteen teonkuvaus vastaa asiallisesti lahjusrikkomuksen tunnusmerkistöä. Rangaistusta ei kuitenkaan ole vaadittu tästä rikoksesta, vaan rikoslain 40 luvun 11 §:n perusteella. Mainitun säännöksen mukaan rangaistaan tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta sitä, joka huolimattomuudesta tai varomattomuudesta muulla tavalla rikkoo tai jättää täyttämättä virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin tai määräyksiin perustuvan virkavelvollisuutensa. Syyttäjän lähtökohta on siten, että lahjusrikkomus olisi 40 luvun 11 §:ää soveltamalla rangaistavissa myös tuottamuksellisena.

Rikoslain uudistuksessa on lähdetty laillisuusperiaatteen pohjalta. Tavoitteeksi on sen mukaisesti asetettu lain johdonmukaisuus, täsmällisyys ja selkeys. Teon rangaistavuuden on oltava ennalta-arvattavaa ja se on voitava yksiselitteisesti todeta rangaistussäännöksistä. Uudistuksen keskeisenä tavoitteena on ollut säännösten kokoaminen johdonmukaisiksi kokonaisuuksiksi. Rikokselta edellytetty syyksiluettavuuden aste on pyritty kussakin tunnusmerkistössä ilmaisemaan yksiselitteisesti. Tuottamuksellinen suhtautuminen tulee rangaistavaksi vain silloin, kun tunnusmerkistö on nimenomaisesti ulotettu koskemaan huolimattomuudesta toteutettua tekoa (HE 6/1997 s.11).

Lahjuksen ottaminen virkamiehenä on säännelty rikoslain 40 luvun 1 - 3 §:n tunnusmerkistöissä, jotka edellyttävät tahallista menettelyä. Rangaistavuutta ei ole näissä lahjusrikosta koskevissa nimenomaisissa säännöksissä ulotettu tuottamukselliseen tekomuotoon eikä säännöksiin myöskään sisälly viittausta rikoslain 40 luvun 11 §:ään. Ottaen huomioon edellä mainitut rikoslain uudistamisen tavoitteet ja vanhastaan noudatetut rikosoikeudelliset periaatteet, muun muassa sen, että kustakin rikoksesta on rangaistava sitä koskevan rangaistussäännöksen perusteella, päädyn hylkäämään syytteen, koska syytteessä kuvattua lahjusrikkomusta ei ole säädetty rangaistavaksi tuottamuksellisena.

Velvollisena äänestyksen tuloksena lausumaan vastaajille tuomittavista seuraamuksista ilmoitan olevani samalla kannalla kuin Korkeimman oikeuden enemmistö.