28.2.2000

Asian käsittely Hyvinkään käräjäoikeudessa

Asian tausta

Hyvinkään kihlakunnanoikeuden määräämä pesänjakaja asianajaja X oli 11.5.1994 toimittanut osituksen ja perinnönjaon 5.7.1988 kuolleen C:n ja 9.9.1990 kuolleen D:n kuolinpesissä. Pesänjakaja oli, hankittuaan maaseutupiirin lausunnon ja maatilahallituksen annettua siitä lausuntonsa, katsonut, että omistamaa Hyvinkään kaupungin Erkylän kylässä sijaitsevaa Yli-Juva -nimistä tilaa RN:o 6:7 oli pidettävä perintökaaren 25 luvussa tarkoitettuna elinkelpoisena maatilana ja D:n poikaa, Helsingissä asuvaa B:tä samassa luvussa tarkoitettuna soveliaana tilanpidonjatkajana. Pesänjakaja oli sen vuoksi perintökaaren 25 luvun säännösten perusteella määrännyt, että B sai tilan rakennuksineen ja maatalousirtaimistoineen, maatilan lunastusarvon ollessa 427 184 markkaa ja maatalouskoneiden käyvän arvon 13 500 markkaa. B oli velvoitettu suorittamaan A:lle ja kahdelle muulle D:n rintaperilliselle kullekin korvauksena 1/3 maatilan ja maatalousirtaimiston lunastusarvon ja B:n perintöosuuden erotuksesta eli 73 353,27 markkaa.

A:n kanne

Kuolinpesän osakas A katsoi, ettei YliJuvan tila ollut perintökaaren 25 luvussa tarkoitettu elinkelpoinen maatila eikä B mainitussa luvussa tarkoitettu sovelias tilanpidonjatkaja. Näillä perusteilla A vaati perinnönjaon oikaisemista siten, että Yli-Juvan tilan osalta jakoon sovelletaan perintökaaren 23 luvun 8 §:n säännöstä, jonka perusteella hän saa laskennallisen eli pääluvun mukaisen osuutensa 1/4 osaa tilasta irtaimistoineen.

Vastaus

B kiisti kanteen vaatien sen hylkäämistä kokonaisuudessaan.

Käräjäoikeuden tuomio 4.4.1997

Käräjäoikeus, joka lausumillaan perusteilla katsoi YliJuvan tilan elinkelpoiseksi, totesi, että Uudenmaan maaseutupiiri oli 30.7.1992 antamassaan lausunnossa katsonut B:n soveliaaksi tilanpidonjatkajaksi. Myös todistajina kuullut kolme henkilöä olivat tulleet siihen käsitykseen, että B ilman pienintäkään epäilystä pystyi tekemään tilan työt.

Sen, ettei B asunut tilalla pysyvästi, ei myöskään voitu katsoa muodostavan estettä tilan hoitamiselle asianmukaisesti. B:llä oli kuitenkin varustetasoltaan omakotitaloa vastaava asunto tilan alueella, joten se ja lyhyt matka Helsingistä mahdollistivat myös tilan asianmukaisen hoidon. Myöskään todistajan ikä, joka perinnönjakohetkellä oli 61 vuotta, ei asiantuntijalausuntojen eikä säännösten mukaan voinut asettaa estettä B:n soveliaisuudelle tilanpidonjatkajaksi.

Edellä mainitulla perusteella käräjäoikeus katsoi B:n soveliaaksi tilanpidonjatkajaksi.

Kanne hylättiin kokonaisuudessaan.

Helsingin hovioikeuden tuomio 29.9.1998

A valitti hovioikeuteen.

Käräjäoikeuden lausumin perustein hovioikeus katsoi, että Yli-Juvan tilaa voitiin sinänsä pitää elinkelpoisena.

Perintökaaren 25 luvun 1a §:n 4 kohdan mukaan soveliaalla maatilan tilanpidonjatkajalla tarkoitettiin sellaista jakohetkellä perillisasemassa olevaa perillistä tai yleistestamentinsaajaa, jolla oli riittävät ammatilliset edellytykset maatalouselinkeinon harjoittamiseen.

Lain esitöistä ilmeni perintökaaren 25 lukua säädettäessä tarkoituksena olleen selkeästi elinkelpoisen tilan siirtämisen mahdollisuus sellaisenaan soveliaalle tilanpidonjatkajalle. Lainvalmistelussa oli erityisesti pidetty silmällä pesänosakkaiden yhdenvertaisuusperiaatetta ja siten haluttu taata perillisille yhtäläiset mahdollisuudet periä maatila ja jäädä maatalouden ammattiin. Oikeuskirjallisuudessa oli todettu perintökaaren 25 luvun esineellisestä tasajaosta ja perintöosien arvomääräisestä suuruudesta poikkeamaan oikeuttavana säännöstönä tulevan kyseeseen vain niin pitkälle kuin se oli välttämätöntä elinkeinon jatkuvuuden kannalta ja katsottu sen tulevan pääsääntöisesti sovellettavaksi vain silloin, kun kysymyksessä oli aitoon sukupolvenvaihdokseen rinnastettava tilanne. Tähän käsityskantaan myös hovioikeus yhtyi.

B oli perinnönjaon hetkellä ollut 61-vuotias. Hän oli koulutukseltaan lakimies ja hänellä oli hallitusneuvoksen virka kauppa- ja teollisuusministeriössä. Hänen vakituinen asuinpaikkansa oli Helsinki. Pesänjakajan kannan mukaisen ratkaisun perusteella B olisi tullut perintökaaren 25 luvun 7 §:ssä säädetyn viljelyvelvoitteen vuoksi tilanpidonjatkajana viljelemään tilaa yli vanhuuseläkeiän, eikä hänellä ollut sanotussa lainkohdassa tarkoitettua perillistä tai muuta sellaista läheistä henkilöä, jolle hän olisi voinut luovuttaa viljelmän rikkomatta itselleen asetettua velvollisuutta.

Ottaen huomioon edeltä ilmenevä lain tarkoitus hovioikeus katsoi, että kysymyksessä olevaa tilannetta ei voitu pitää aitoon sukupolvenvaihdokseen rinnastettavana tapauksena ja että B:tä, jolla sinänsä oli näytetty olevan riittävät edellytykset maatalouselinkeinon harjoittamiseen, ei edellä kerrotun perusteella ollut pidettävä lain tarkoittamana tilanpidonjatkamiseen oikeutettuna perillisenä. Lisäksi oli pidettävä kohtuuttomana, että kanssaperillisen olisi näissä olosuhteissa luovuttava osuudestaan tilaan alihintaista korvausta vastaan. Tämän vuoksi hovioikeus harkitsi oikeaksi määrätä perinnönjakoa A:n kanteen johdosta oikaistavaksi.

Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion kysymyksessä olevilta osin ja palautti jaon pesänjakajalle siten oikaistavaksi, että A:lle määrättiin B:n hänelle maksettavaksi määrätyn lunastushinnan asemesta hänen perintöosuuttaan vastaava 1/4 osan osuus Yli-Juvan tilasta irtaimistoineen, mikäli asianomaiset eivät tältä osin keskenään toisin sopineet.

Perustelut

Perinnönjaon keskeisenä periaatteena on jäämistöomaisuuden esineellinen tasajako. Ilmaisuna tästä on perintökaaren 23 luvun 8 §:n säännös, jonka mukaan, milloin perinnönjakoa ei ole toimitettava kuolinpesän osakasten sopimuksen mukaisesti, pesänjakajan on suoritettava jako siten, että kullekin osakkaalle annetaan osa kaikenlaatuisesta omaisuudesta. Jäämistöön kuuluvan maatilan osalta jaosta on kuitenkin lisäksi voimassa, mitä perintökaaren 25 luvussa säädetään. Mainitun luvun 1b §:n 1 momentin mukaan perillisellä, jota on pidettävä luvun 1a §:n 4 kohdassa tarkoitettuna soveliaana tilanpidonjatkajana, on oikeus edellä lausutusta poiketen vaatia maatilataloudellisessa käytössä olevan elinkelpoiseksi katsottavan maatilan sisällyttämistä maatalousirtaimistoineen pesäosuuteensa jakamattomana. Perillisten perintöosuuksia laskettaessa määräytyy maatilan arvo luvun 2 §:n mukaisesti alemmaksi kuin mitä sen käypä arvo on. Tilanpidonjatkajan, jolle tila annetaan, on maksettava korvauksena muulle perilliselle tulevaa osuutta vastaava tai siitä puuttuva määrä rahana.

Perintökaaren 25 luvun 1a §:n 4 kohdan mukaan soveliaalla tilanpidonjatkajalla tarkoitetaan sellaista jakohetkellä perillisasemassa olevaa perillistä tai yleistestamentinsaajaa, jolla on riittävät ammatilliset edellytykset maatalouselinkeinon harjoittamiseen. Ammatillisilla edellytyksillä tarkoitetaan käytännön kokemuksen ja ammatillisen koulutuksen kautta saatujen valmiuksien lisäksi myös muita sellaisia seikkoja, jotka ennalta arvioituina vaikuttavat suoriutumiseen laissa tarkoitetusta maatalouselinkeinon harjoittamisesta. Tällaisina on hallituksen esityksessä laiksi perintökaaren muuttamisesta (HE 149/1980 vp. s. 6) mainittu ikä ja terveydentila.

Tilanpidonjatkajalle asetetaan perintökaaren 25 luvun 6 §:ssä velvollisuus viljellä tilaa itse säännöllisesti työhön osallistuen. Viljelemisvelvollisuus kestää pääsääntöisesti kymmenen vuotta siitä, kun perinnönjako on tullut lainvoimaiseksi. Jatkaja voi harjoittaa maatilaelinkeinoa myös sivutoimenaan eikä soveliaalle tilanpidonjatkajalle ole asetettu ikärajaa.

Perintökaaren 25 luvun säännösten tarkoituksena ja siten perusteena tasajaon periaatteesta poikkeamiselle on ollut maatalouselinkeinon harjoittamiseen halukkaan ja siihen kykenevän perillisen toimeentulomahdollisuuksien edistäminen perittävän harjoittaman elinkeinon jatkamiseksi. Pyrkimyksenä on ollut saattaa tilanpidon jatkaja samanlaiseen asemaan kuin missä hän olisi ollut, jos sukupolvenvaihdos olisi tapahtunut vanhempien eläessä, ja siten turvata maatilan siirtyminen seuraavalle viljelijäpolvelle ja edistää maatalouden ja perheviljelmien jatkuvuutta. (HE 149/1980 vp. s. 1-6, 8-10, LaVM 2/1982 vp. s. 1-6, HE 237/1988 vp. s. 3-5, 12). Säännösten taustalla ovat olleet elinkeinopoliittiset ja maatalouden rakenteen kehittämiseen liittyvät pyrkimykset estää tilojen pirstoutumista, edistää mahdollisuuksia maatalouselinkeinojen säilymiseen ja maatalouden tehokkaaseen harjoittamiseen sekä edistää maatalouden ikärakenteen muuttumista.

Maatalousyrittäjien sukupolvenvaihdoseläkkeestä annetun lain mukaisen eläkkeen saamisen edellytyksenä on, että luovutus tapahtuu ennen kuin luovuttaja täyttää 65 vuotta. Sama pääsääntöinen ikäraja on asetettu maaseutuelinkeinolain mukaisille tukitoimenpiteille ja sitä voidaan pitää yleisenä eläkeikänä maataloudessa.

Muille perillisille maksettavan korvauksen määräytyminen tilan käypää hintaa alemman hinnan mukaan muodostaa poikkeuksen perillisten yhdenvertaisuudesta. Tämän perusteluksi hallituksen esityksessä 149/1980 vp (s. 2) lausuttiin, että velvollisuus maksaa tuntuvia rahasuorituksia kanssaperillisille vaikeuttaisi monesti maatilan viljelyä jatkamaan ryhtyvän perillisen mahdollisuuksia selviytyä taloudellisesti, sillä tilan viljelyä jatkavalla on usein edessään verrattain välittömästi kustannuksia vaativia investointeja. Kanssaperillisille ei perinnön saamisella yleensä ole samanlaista merkitystä vastaisen toimeentulon kannalta kuin maatilan viljelyä jatkavalle osakkaalle. Myös perustuslakivaliokunta totesi harkitessaan, edellyttikö rintaperillisten yhdenvertaisuudesta poikkeaminen valtiopäiväjärjestyksen 67 §:n mukaista käsittelyjärjestystä, että tavoitteena oli turvata perheviljelmien toimeentulomahdollisuudet antamalla etusija sille osakkaalle, jolle tilalta poissiirtyminen tuottaisi perhesuhteiden tai toimeentulon kannalta eniten vaikeuksia (lausunto n:o 1/1981 vp s. 2-3). Lain valmistelutyöt osoittavat tarkoituksena olleen antaa luvun säännösten mukaiset etuudet sellaiselle perilliselle, jonka osalta maatilatalouden harjoittamisessa olisi kysymys tilan viljelemisestä ammattityönä ja toimeentulon lähteenä.

B on pesänjakajan toimittaessa perinnönjaon ollut 61-vuotias, hänen vakituinen asuinpaikkansa on ollut Helsinki, hänellä on ollut lakimiehen koulutus ja hän on ollut valtion virassa, josta hän on myöhemmin asian ollessa vireillä jäänyt eläkkeelle. B:llä ei ole rintaperillisiä. Käytännön viljelijänä saamansa kokemuksen perusteella B on kykenevä viljelemään Yli-Juvan tilaa. Hänen asuinpaikkansa ei myöskään estä häntä itse osallistumasta tilan viljelyyn. Perillisten yhdenvertaisuuden tai perintökaaren 25 luvun elinkeinopoliittisten tavoitteiden mukaista ei kuitenkaan ole antaa sanotun 25 luvun mukaisia etuuksia perilliselle, jonka kohdalla viljelyvelvoite jatkuisi pitkälle yli eläkeiän eikä viljeleminen tapahtuisi toimeentulon hankkimistarkoituksessa. B ei siten Korkeimman oikeuden harkinnan mukaan ole perintökaaren 25 luvussa tarkoitettu sovelias tilanpidonjatkaja.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.