2.7.1999

Kemin käräjäoikeuden tuomio 7.9.1998

Käräjäoikeus katsoi selvitetyksi virallisen syyttäjän syytteestä, johon asianomistajat olivat yhtyneet, että A oli 26.4.1998 Kemissä yksissä tuumin ennalta tehdyn suunnitelman mukaisesti yhdessä B:n kanssa syyllistynyt seuraavaan rikolliseen menettelyyn.

1. A oli yhdessä B:n kanssa anastanut noin 400 markkaa rahaa eräästä kioskista. B oli naamioituneena ja uhkaamalla puukon kahvaa esittämällä välittömästi käyttää väkivaltaa myyjänä toiminutta C:tä kohtaan pakottanut tämän luovuttamaan kassasta rahaa. A oli suunnitelman mukaisesti odottanut lähistöllä B:tä henkilöautossa, jolla he olivat paenneet rikospaikalta.

2. A oli yhdessä B:n kanssa anastanut 4 295 markkaa rahaa eräästä grillistä, jossa B oli naamioituneena ja kädessään olleella puukolla ja tappouhkauksin sekä kiinni tarttumalla pakottanut myyjänä toimineen D:n avaamaan kassakoneen. A oli suunnitelman mukaisesti odottanut lähistöllä B:tä henkilöautossa, jolla he olivat yhdessä paenneet rikospaikalta.

Näytön arvioinnin osalta käräjäoikeus totesi A:n ja B:n yhdenmukaisten kertomusten perusteella näytetyksi, että A oli kummassakin tapauksessa toiminut kuljettajana vieden B:n rikospaikalle, noutanut hänet sieltä autolla pois ja tullut jälkikäteen tietämään, että B oli syyllistynyt kyseisiin rikoksiin. B:n kertomana oli lisäksi näytetty, että A ja B olivat yhdessä käyttäneet rikoksilla saadut rahat muun muassa ostamalla seuraavana päivänä henkilöauton. Sen sijaan A ja B olivat oikeudessa yhtäpitävästi kertoneet, että A ei ollut etukäteen ollut suunnittelemassa rikoksia, eikä ollut niistä etukäteen tiennyt mitään. Esitutkinnassa A oli kertonut suunnitelleensa rikokset yhdessä B:n kanssa. B oli useaan kertaan esitutkinnassa kertonut A:n tienneen B:n lähtevän tekemään anastusrikoksia. A:n esitutkinnassa antamaa kertomusta tukivat myös kahden todistajan kertomukset. Kumpikin heistä oli nähnyt A:n 2 kohdassa mainitun rikospaikan läheisyydessä ja toinen oli tunnistanut A:n ja hänen käyttämänsä takin.

Käräjäoikeus katsoi, että A:n esitutkinnassa antamat kertomukset olivat yksityiskohtaisia ja pääpiirteissään samansisältöisiä kuin B:n esitutkinnassa antamat kertomukset. A:n poliisikuulusteluissa kertoma erosi hänen oikeudessa kertomastaan siltä osin kuin kysymys oli hänen osuudestaan rikosten suunnitteluun. Jutussa oli selvää, ettei A ollut suorittanut rikosten täytäntöönpanotoimia. A ei ollut esittänyt uskottavaa syytä esitutkinnassa antamiensa kertomusten muuttamiseen. Käräjäoikeus piti A:n esitutkinnassa antamia kertomuksia luotettavampina kuin hänen käräjäoikeudessa antamaansa kertomusta.

Käräjäoikeus tuomitsi A:n kohdan 1 osalta rikoslain 31 luvun 1 §:n nojalla ryöstöstä ja kohdan 2 osalta rikoslain 31 luvun 2 §:n nojalla törkeästä ryöstöstä sekä eräistä muista hänen syykseen luetuista rikoksista 3 vuodeksi vankeuteen.

Rovaniemen hovioikeuden tuomio 4.12.1998

A valitti ratkaisusta hovioikeuteen ja vaati kummankin kohdan osalta syytteen hylkäämistä. Lisäksi A vaati, että hovioikeudessa tuli toimittaa pääkäsittely hänen ja B:n kuulemiseksi, koska käräjäoikeus oli arvioinut asiassa esitetyn näytön väärin.

Hovioikeuden käsittelyratkaisu

Hovioikeus totesi, että asiassa oli kysymys siitä, olivatko A:n ja B:n esitutkinnassa vai käräjäoikeudessa antamat kertomukset luotettavampia. Käräjäoikeus oli otettuaan vastaan kuulustelutilannetta, A:n kuntoa kuulustelutilaisuudessa ja A:n käyttäytymistä rikospaikalla koskevan todistelun, päätynyt siihen, että A:n esitutkinnassa antama kertomus oli luotettavampi. A ei ollut enää valituksessaan vedonnut siihen, ettei kuulustelu olisi tapahtunut asianmukaisesti tai ettei hän olisi ollut kuulustelukunnossa. Hän ei ollut myöskään väittänyt, etteivät todistajien kertomukset pitäisi paikkaansa. A ei ollut valituksessaan esittänyt syytä esitutkinnassa antamiensa kertomusten muuttamiseen. Tässä tilanteessa asian ratkaiseminen ei riippunut käräjäoikeudessa vastaanotetun suullisen todistelun uskottavuudesta eikä todistajien kuuleminen kuulustelutilanteesta ja A:n kunnosta eikä myöskään A:n ja B:n henkilökohtainen kuuleminen ollut tarpeen sen arvioimiseksi, olivatko esitutkinnassa vai käräjäoikeudessa annetut kertomukset luotettavampia.

Sen arvioiminen, mihin rikokseen A oli menettelyllään syyllistynyt oli asian oikeudellista arviointia. B:n menettely ja hänen tekojensa törkeysaste oli arvioitu hänen osaltaan hovioikeudessa toimitetussa pääkäsittelyssä. A:n tekojen törkeysaste oli oikeudellista arviointia.

Näillä perusteilla hovioikeus katsoi, että pääkäsittelyn toimittaminen hovioikeudessa oli selvästi tarpeetonta ja hylkäsi oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 14 ja 15 §:n nojalla pyynnön pääkäsittelyn toimittamisesta.

Pääasiaratkaisu

Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden perustelut. Hovioikeus kohtuullisti rangaistusta eräiden aikaisempien tuomioiden perusteella 2 vuoteen 9 kuukauteen vankeutta.

Perustelut

A, joka on kiistänyt syytteet, on käräjäoikeudessa tuomittu ryöstöstä ja törkeästä ryöstöstä. A on valittanut hovioikeuteen vaatien syytteiden hylkäämistä. Hän on lisäksi vaatinut, että asiassa järjestetään pääkäsittely, koska käräjäoikeus oli arvioinut näytön väärin. A on pyytänyt kuultavaksi paitsi itseään myös käräjäoikeuden 15.7.1998 samoista rikoksista tuomitsemaa B:tä.

Oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 14 §:n 1 momentin mukaan hovioikeudessa on rikosasiassa toimitettava pääkäsittely, jos vastaaja on sitä vaatinut. Saman pykälän 2 momentissa on lueteltu ne tilanteet, joissa pääkäsittelyä ei kuitenkaan tarvitse toimittaa. Rikoksesta tuomitun vastaajan vaatiessa valituksessaan syytteen hylkäämistä pääkäsittely voidaan jättää toimittamatta vain, jos asia ratkaistaan vastaajan valituksen mukaisesti, jos valitus on selvästi perusteeton tai jos pääkäsittelyn toimittaminen on muusta syystä selvästi tarpeetonta.

Hovioikeus, joka on siellä samanaikaisesti vireillä olleen samoista rikoksista tuomitun B:n valituksen johdosta toimittanut pääkäsittelyn ja ottanut siinä vastaan todistelua varaamatta A:lle tilaisuutta osallistua pääkäsittelyyn, on katsonut pääkäsittelyn toimittamisen A:n erikseen käsitellyn valituksen osalta olevan selvästi tarpeetonta.

A on edelleen Korkeimmassa oikeudessa katsonut, että alemmat oikeudet olivat arvioineet asiassa esitetyn näytön ja sen uskottavuuden kokonaan väärin, sekä pyytänyt hänen itsensä ja B:n kuulemista suullisessa käsittelyssä.

Kuten hovioikeuskin on todennut, on asian ratkaisemiselle ollut olennaista, olivatko A:n ja B:n esitutkinnassa antamat kertomukset luotettavampia kuin heidän käräjäoikeudessa antamansa kertomukset. Kysymys on siten ollut heidän kertomustensa uskottavuudesta, jota hovioikeus ei ole voinut pelkästään välillisesti käräjäoikeuden tuomioon kirjattujen seikkojen perusteella ja A:ta sekä B:tä kuulematta luotettavasti arvioida. Pääkäsittelyn järjestämisen ei voida katsoa tällaisessa tilanteessa olevan selvästi tarpeetonta. Asian ratkaisemisen riippuessa käräjäoikeudessa vastaanotetun suullisen todistelun uskottavuudesta hovioikeuden on oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 15 §:n mukaan toimitettava pääkäsittely sitä koskevasta vaatimuksesta riippumattakin.

Päätöslauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan A:n syyksi 1 ja 2 kohdissa luettujen ryöstön ja törkeän ryöstön ja tuomitun yhteisen vankeusrangaistuksen osalta. Asia palautetaan näiltä osin hovioikeuteen, jonka tulee huomioon ottaen palauttamisen syy ottaa se ilmoituksetta uudelleen käsiteltäväkseen. Muilta osilta hovioikeuden tuomio jää pysyväksi.