KKO:1999:46
- Asiasanat
- Virkarikos, Laillisuusperiaate
- Tapausvuosi
- 1999
- Antopäivä
- Diaarinumero
- R98/360
- Taltio
- 928
- Esittelypäivä
Yliopiston professori A oli tehnyt erään yhtiön kanssa sopimuksen tieteellisen tutkimuksen suorittamisesta hänen johtamallaan laitoksella. Yhtiö maksoi tutkimuksen suorittamisesta sovitun maksun A:n tileille. A:lle vaadittiin rangaistusta virka-aseman väärinkäyttämisestä tai vaihtoehtoisesti virkavelvollisuuden rikkomisesta.
Ulkopuolisen korkeakoululta tilaamaa tieteellistä tutkimusta koskevat säännökset olivat tutkimusta koskeneen sopimuksen solmimisen aikaan olleet tulkinnanvaraiset. Kun A:n virkavelvollisuuden sisältö ei niistä riittävän selvästi ilmennyt, syyte hylättiin.
Ään.
Kysymys myös tuomarin esteellisyydestä.
RL 40 luku 7 § 1 mom 1 kohtaValtion maksuperustelaki (980/1973) A korkeakouluilta tilatuista tutkimuksista ja muista palvelutehtävistä perittävistä maksuista
ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSÄ OIKEUKSISSA
Helsingin hovioikeuden tuomio 2.2.1998
Toimitettuaan suullisen käsittelyn hovioikeus katsoi asiassa lääninsyyttäjän syytteestä, johon Helsingin yliopisto asianomistajana yhtyi, selvitetyksi seuraavaa:
1. Tosiseikat
Professori A oli vuoden 1991 alkupuolella Helsingin yliopiston professorina ja hammaslääketieteen laitoksen esimiehenä neuvotellut ulkomaalaisen yhtiön B:n edustajien kanssa hammaslääketieteen laitoksella suoritettavasta tiettyä sähköhammasharjaa koskevasta tutkimuksesta. A oli laadituttanut laitoksella työskennelleellä assistentilla tutkimussuunnitelman ja kustannusarvion yhtiölle.
Yhtiön edustajan A:lle lähettämästä kirjeestä ilmeni, että yhtiö oli esittänyt tutkimusmenetelmissä huomioon otettavaksi ja sovittavaksi muun ohella siitä, mitä hammaskivi- ja ientulehdusmittareita tutkimuksessa käytettiin, ja siitä, että tutkimuksessa käytettiin tunnettua pehmeää käsikäyttöistä hammasharjaa ja että tutkimukseen osallistuvat potilaat tuli ensisijaisesti luokitella ientulehduksen ja toissijaisesti plakkimäärän mukaan. Edelleen yhtiö oli esittänyt A:lle, että potilaat eivät saaneet kahden kuukauden aikana ennen tutkimusta tai tutkimuksen aikana käyttää antibiootteja eikä antimikrobeja, että hammaskiven poistamista potilailta tuli lykätä niin paljon kuin mahdollista, jotta siitä ei tulisi hampaiden harjaamista tärkeämpi parantumisen syy ja että käytetyn hammastahnan tuli olla hyvin tunnettua merkkiä ja hiomiskyvyltään normaali.
Vuoden 1991 loppupuolella A:n ja yhtiön kesken oli tehty sopimus siitä, että hammaslääketieteen laitoksella suoritetaan A:n toimesta 12 kuukauden pituinen tutkimus yhtiön valmistaman sähköhammasharjan tehokkuudesta verrattuna käsin tapahtuvaan harjaukseen. Tutkimuksen hinnaksi oli sovittu ensin 166 208 markkaa, johon A oli neuvotellut korotuksen vuonna 1992, jolloin lopulliseksi hinnaksi oli tullut 184 207 markkaa. Tutkimuksesta ei ollut erikseen laadittu kirjallista sopimusta. A ei ollut ilmoittanut tutkimuksesta tai tutkimussopimuksesta yliopistolle. A oli toteuttanut tutkimuksen hammaslääketieteen laitoksella sen tiloissa ja välineillä. Hän oli tehnyt päätökset tutkimukseen osallistuneesta henkilökunnasta ja tutkimukseen liittyneistä tehtävistä.
Tutkimuksen suorittamiseen olivat osallistuneet Helsingin Yliopiston palveluksessa A:n itsensä lisäksi eräs hammaslääkäri, eräs apulaisprofessori ja eräs erikoishammashoitaja. Lisäksi tutkimukseen olivat osallistuneet A:n palkkaamina myös toinen hammaslääkäri ja erikoishammashoitaja, jotka eivät olleet kuuluneet yliopiston henkilökuntaan. Yhtiö oli 6.2.1992 ja 3.8.1993 välisenä aikana maksanut tutkimuksesta sovitun hinnan A:n ilmoittamille pankkitileille. 49 862,40 markan suuruinen erä oli suoritettu suomalaisen pankin tilille, jonka omistajaksi oli merkitty yliopiston parodontologian osasto, professori A. Tili ei ollut yliopiston keskushallinnon tili. Muu osa sovituista maksuista oli suoritettu A:n Sveitsissä olleelle tilille sekä hänen tililleen toisessa suomalaisessa pankissa.
A oli maksanut yhtiön suorittamasta korvauksesta tutkimukseen osallistuneille yliopiston ulkopuoliselle hammaslääkärille 30 000 markkaa ja erikoishammashoitajalle 6 580 markkaa sekä lisäksi tutkimukseen liittyviä matka- ja tarvikekustannuksia. Assistentin laatimassa kustannuslaskelmassa oli arvioitu matkakulujen määräksi 24 000 markkaa ja tarvikekulujen määräksi 3 000 markkaa. A oli ilmoittanut käyttäneensä muun osan yhtiön maksamista rahoista virkamatkojensa kustannuksiin tai muuten hammaslääketieteen laitoksen hyväksi. Näistä varojen käytöistä ei ollut esitetty selvitystä tosittein.
Yhtiö oli saanut A:lta suullisen selvityksen tutkimustuloksista tutkimuksen valmistuttua syys-lokakuussa 1993 yhtiön edustajan, asiassa todistajana kuullun W:n vieraillessa Suomessa A:n luona. A oli vuosien 1993 ja 1994 vaihteessa toimittanut tutkimustuloksista yhtiölle kirjallisen yhteenvedon. Tutkimus oli ensi kerran julkaistu eräässä konferenssissa toukokuussa 1994 esitelmänä ja sitten artikkelina erään tieteellisen lehden tammikuun 1997 numerossa. Lisäksi tutkimustuloksista oli tiedotettu Suomen Hammaslääkärilehdessä. Yhtiö oli käyttänyt tutkimustuloksia sähköhammasharjan markkinoinnissa sitä esittelevissä mainosesitteissä.
2. Tutkimussopimuksen tekemisessä noudatettavat säännökset ja määräykset
Vuonna 1991 voimassa olleen valtion maksuperustelain (980/1973) 1 §:n mukaan valtion viranomaisten suoritteista voitiin periä maksuja valtiolle. Suoritteilla tarkoitettiin valtion virastojen, laitosten ja muiden viranomaisten tuottamia palveluksia ja tavaroita. Lain 5 §:n mukaan asetuksella säädettiin, mistä suoritteista maksuja perittiin. A:n ja yhtiön tehdessä sopimuksen oli ollut voimassa korkeakouluilta tilatuista tutkimuksista ja muista palvelutehtävistä perittävistä maksuista annettu asetus (955/1975) siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen. Asetuksen 2 §:n mukaan tilatuista tutkimuksista ja muista palvelutehtävistä, joita korkeakoulu suoritti valtion ja kunnan viranomaisille sekä muille yhteisöille ja yksityisille näiden pyynnöstä, peri korkeakoulu valtiolle maksun lukuunottamatta eräitä erityistilanteita, joista nyt ei ollut kysymys. Asetuksen 3 ja 5 §:n mukaan, jollei suoritteesta ollut vahvistettu perittäväksi kiinteätä maksua, korkeakoulu määräsi maksun suuruuden kunkin suoritteen osalta erikseen suoritteen asetuksessa määriteltyä omakustannusarvoa vastaavaksi. Asetuksen 8 §:n mukaan opetusministeriö antoi tarkempia määräyksiä asetuksen täytäntöönpanosta ja soveltamisesta.
Opetusministeriö oli mainitun asetuksen nojalla 24.5.1976 antanut korkeakoulujen maksuasetuksen (955/1975) soveltamisohjeet ja maksullisen palvelutoimintamomentin käyttömääräykset. Maksuasetuksen soveltamisohjeen 1 kohdassa määrättiin seuraavasti: "Asetuksessa tarkoitettuna tutkimuksen tilaamisena ei ole pidettävä tutkimusapurahan myöntämistä eikä korkeakoulun ulkopuolelta saatua muutakaan vastaavaa tutkimustyön rahoitusta, ellei rahoitukselle ole asetettu ehtoja, joilla rahoittaja pidättää oikeuksia tutkimustuloksiin. Jos rahoittaja haluaa pidättää muita tutkijoille tai korkeakoululle kuuluvia oikeuksia, on korkeakoulun keskushallinnon ratkaistava, onko kysymys tutkimuksen tilaamisesta." Ohje oli ollut voimassa 10.10.1991 saakka, jolloin opetusministeriö oli antanut asiallisesti samansisältöisen uuden määräyksen. Edellä mainitussa 24.5.1976 annetussa ohjeessa oli lisäksi toistettu opetusministeriön 16.4.1973 antamat ohjeet maksullisen palvelutoimintamomentin käytöstä. Ohjeen 2 kohdassa oli määrätty, että korkeakoulujen keskushallinnon oli oltava sopijapuolena tehtäessä tutkimussopimuksia ulkopuolisten kanssa. Ohjeen 4 kohdan mukaan korkeakoulun palveluksessa oleva henkilö ei voinut ilman korkeakoulun keskushallinnon tekemää tutkimussopimusta tai vastaavaa päätöstä ottaa suoritettavakseen tilattua tutkimusta.
Helsingin yliopiston pieni konsistori oli 16.12.1987 siirtänyt tutkimussopimusten hyväksymisen rehtorin päätettäväksi.
Valtion maksuperustelaki 980/1973 oli kumottu 1.3.1992 voimaan tulleella valtion maksuperustelailla 150/1992. Laki Helsingin yliopistosta (1991/854) oli tullut voimaan 1.1.1992. Helsingin yliopisto oli kesäkuussa 1992 julkaissut maksullisen palvelututkimuksen oppaan. Sen mukaan maksullisessa palvelututkimuksessa tutkimussopimusten maksuliikenne hoidetaan yliopiston muun maksuliikenteen tapaan. Yliopiston kvestuuri huolehtii laitoksen maksullisen palvelutoiminnan kirjanpidosta ja tuloylijäämän jakamisesta. Yliopiston laitos, jossa hanke toteutettiin, hoitaa laskutuksen.
A:n ja yhtiön välisen sopimuksen tekemisen jälkeen voimaan tulleet uudet lait ja määräykset eivät olleet sisältäneet sellaisia aikaisemmin voimassa olleista säännöksistä poikkeavia määräyksiä, joiden perusteella A:n valtuuksia sopia tilaustutkimuksien suorittamisesta ja A:n ja yhtiön välisen sopimuksen luonnetta tai muita asiassa vaikuttavia seikkoja olisi tullut arvioida olennaisilta osin toisin kuin sopimusta tehtäessä voimassa olleet määräykset olivat edellyttäneet.
3. A:n menettelyn oikeudellinen arviointi
Ratkaisevaa asiassa oli se, oliko kysymyksessä oleva tutkimus ollut maksullinen tilaustutkimus vai oliko sitä voinut pitää edellä mainitussa opetusministeriön 24.5.1976 antamassa ohjeessa tarkoitettuna yksityisenä apurahatutkimuksena, johon ei ollut sovellettava tilaustutkimuksen tekemisestä ja sellaisesta tutkimuksesta korkeakoululle perittävistä maksuista annettuja määräyksiä.
Opetusministeriön mainitun ohjeen mukaan apurahatutkimusta oli aina pidettävä tilaustutkimuksena, jos tutkimuksen rahoittaja pidätti oikeuksia tutkimustuloksiin. Jos rahoittaja pidätti muita tutkijoille tai korkeakoululle kuuluvia oikeuksia, korkeakoulun hallinnon kuului ratkaista, oliko tutkimus tilaustutkimus. Tulkintaohjeena tässä oli muun ohessa pidettävä valtiovarainministeriön 13.11.1974 antamia valtion maksuperustelain soveltamisohjeita, joiden 1.5. kohdan mukaan suoritteen maksullisuutta oli pidettävä pääsääntönä, jos suoritteen tuottaminen liittyi vastaanottajan taloudellista laatua olevaan toimintaan tai toimenpiteeseen.
Yhtiö ei ollut pidättänyt itsellään tutkimustulosten omistus- ja käyttöoikeuksia eikä rajoittanut niiden julkaisemista. Sen sijaan asiassa oli käynyt ilmi edellä selostetusta kirjeestä, että yhtiö oli tutkimuksen tilaajana halunnut vaikuttaa huomattavan laajasti tutkimuksen suoritustapaan, siinä käytettäviin menetelmiin ja välineisiin sekä tutkimuksen kestoon. Julkaistusta tutkimusselostuksesta myös ilmeni, että tutkimus oli ainakin pääosin toteutettu yhtiön ehdottamin tavoin ja menetelmin. Tutkimus oli tarkoittanut vain yhtiön kaupallisessa tarkoituksessa valmistaman sähköhammasharjatyypin vertailua toisen valmistajan käsiharjaan.
Syyttäjän esittämissä maksuerien maksamiseen liittyvissä yhtiön A:lle lähettämissä telefax-sanomissa tutkimussopimusta oli nimitetty "ostoksi". Telefaxeilla oli vahvistettu yhtiön tutkimusta koskevat "ostoehdot". A oli kysyttäessä ilmoittanut, että hän ei ollut hakenut kyseessä olevaan tutkimukseen apurahaa. A ei ollut tuonut esiin seikkoja, joiden perusteella tutkimuksen rahoitusta olisi voitu pitää apurahana.
Hovioikeus katsoi, että näissä olosuhteissa tutkimusta oli pidettävä korkeakouluilta tilatuista tutkimuksista ja muista palvelutehtävistä perittävistä maksuista annetun asetuksen (955/1975) 2 §:ssä tarkoitettuna maksullisena tilaustutkimuksena.
A:n oli hammaslääketieteen laitoksen esimiehenä pitänyt olla tietoinen apurahatutkimuksen ja maksullisen tilaustutkimuksen välisestä erosta ja ymmärtää, ettei kysymyksessä ollut sellainen tutkimus, jota voitiin pitää yksityisenä apurahatutkimuksena. A:n oli laitoksensa esimiehenä täytynyt tietää maksullisen palvelusopimuksen tekemisessä noudatettavat yliopiston säännökset ja määräykset. A:n tietoisuutta menettelyn lainvastaisuudesta osoitti todistajana kuullun, tutkimukseen osallistuneen ja asiassa rikosilmoituksen tehneen hammaslääkärin kertomus. Todistajan kysyessä, oliko tutkimusrahoja mennyt A:n henkilökohtaisille tileille, A oli ilmoittanut, että kaikki rahat olivat tulleet yliopiston tilille, vaikka A oli pyytänyt yhtiötä maksamaan rahoituksen edellä kerrotuille tileille. Myöhemmin todistajan tivattua selvitystä tutkimusrahojen käytöstä A oli kysynyt todistajalta, eikö todistaja itse ollut koskaan "vetänyt välistä".
Hovioikeus katsoi, että A oli rikkonut professorin virassaan edellä kerrottuihin virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin ja määräyksiin perustuvan virkavelvollisuutensa tekemällä yliopiston keskushallinnon asemesta sopimuksen yhtiön kanssa yliopiston laitoksella suoritettavasta tilaustutkimuksesta ja laiminlyömällä saattaa tutkimusrahoituksen hoidettavaksi yliopiston keskushallinnossa. A:n oli katsottava menetelleen kerrotuin tavoin hankkiakseen itselleen taloudellista hyötyä, kun yhtiön A:n tileille tutkimuksesta maksamasta rahoituksesta huomattava osa oli tutkimuskulujen jälkeen jäänyt A:n Suomessa ja Sveitsissä oleville yksityisille pankkitileille.
Hovioikeus katsoi, että A oli maaliskuun 1991 ja elokuun 1993 välisenä aikana syyllistynyt siihen rikoslain 40 luvun 7 §:n 1 momentin 1 kohdassa rangaistavaksi säädettyyn virka-aseman väärinkäyttämiseen, josta hänelle oli syytteessä vaadittu rangaistusta.
4. Rangaistuksen mittaaminen
Laitoksensa esimieskauden vuonna 1989 aloittanut A oli ilmoittanut, että hammaslääketieteen laitoksella ei ollut 27 vuoteen kirjattu tehdyksi yhtään tilattua maksullista tuotetutkimusta. Yliopiston taholta oli esitetty selvitystä potilasnäytteiden tutkimiseen ja potilaiden hoitoon liittyvistä maksullisista palvelusopimuksista lääketieteellisessä tiedekunnassa ja hammaslääketieteen laitoksella, mutta yliopiston kirjanpidosta ei ollut osoitettavissa hammaslääketieteen laitoksen maksullisia tuotetutkimussopimuksia. Asiassa oli ilmennyt, että yliopiston hallinto ei ollut tehokkaasti valvonut sitä, oliko tilaustutkimuksena pidettäviä tutkimuksia tehty. Nämä seikat hovioikeus otti huomioon A:n rangaistusta lieventävinä seikkoina.
5. Vahingonkorvaus
Yliopisto oli esittänyt eritellyn vahingonkorvausvaatimuksen. Sen perusteena oli tilaustutkimuksesta suoritettu hinta 184 207 markkaa, josta yliopisto oli hyväksynyt vähennettäväksi suoranaisina kuluina tutkimukseen osallistuneille maksetut korvaukset 36 580 markkaa ja hankkeen matka- ja tarvikekuluina enintään 27 000 markkaa. A oli paljoksunut vaatimusta esittämättä kuitenkaan yksilöityä perustetta korvauksen alentamiseksi. A ei myöskään ollut riitauttanut yliopiston korvauslaskelmaa. A oli velvollinen korvaamaan yliopistolle tilaustutkimuksesta yhtiöltä saamansa määrän ja siitä maksamiensa suoranaisten kulujen erotuksena yliopiston vaatimat 120 627 markkaa.
Edellä selostetuin perustein hovioikeus katsoi A:n syyllistyneen rikoslain 40 luvun 7 §:n 1 momentin 1 kohdassa rangaistavaksi säädettyyn virka-aseman väärinkäyttämiseen ja tuomitsi A:n maksamaan sakkoa 50 päiväsakkoa sekä korvaamaan yliopistolle aiheutetusta vahingosta 120 627 markkaa.
Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos Brax lausui, että A:n olisi hovioikeuden tuomiossa sanotuin tavoin pitänyt tuntea ulkopuolisille suoritettavista tutkimuksista annetut määräykset. Hän oli laitoksen esimiehenä ollut myös velvollinen valvomaan ja huolehtimaan siitä, että hänen johtamallaan laitoksella noudatettiin näitä määräyksiä. Näissä olosuhteissa se, ettei hänen omaa toimintaansa näiden määräysten noudattamisessa ollut yliopiston taholta erityisesti valvottu, ei ollut sellainen seikka, jonka vuoksi A:n menettelyä olisi ollut arvioitava lievemmin.
Mainituilla ja muutoin hovioikeuden tuomiosta ilmenevillä perusteilla Brax tuomitsi A:n hovioikeuden hänen syykseen lukemasta rikoksesta seitsemäänkymmeneen päiväsakkoon.
Muilta osin Brax yhtyi hovioikeuden enemmistön lausuntoon.
MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA
A on valituksessaan esittänyt, että jutun käsittelyyn ja päätöksentekoon hovioikeudessa osallistunut hovioikeudenneuvos Varpu Lahti oli esteellinen, koska hänen rikosoikeuden professorina Helsingin yliopistossa työskentelevä aviomiehensä oli jutun asianomistajan ja A:n vastapuolen, Helsingin yliopiston suuren konsistorin jäsen. A on vaatinut tällä perusteella hovioikeuden tuomion kumoamista. Pääasian osalta A on vaatinut, että syyte ja korvausvaatimus hylätään.
Virallinen syyttäjä ja yliopisto ovat vastanneet valitukseen.
Korkein oikeus on toimittanut jutussa suullisen käsittelyn.
KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 31.3.1999
Käsittelyratkaisu
Asian käsittelyyn ja ratkaisemiseen hovioikeudessa puheenjohtajana osallistuneen hovioikeudenneuvos Varpu Lahden aviomies toimii Helsingin yliopiston rikosoikeuden professorin virassa ja on asiaa hovioikeudessa käsiteltäessä ja ratkaistaessa virkansa puolesta kuulunut yliopiston suureen konsistoriin.
Helsingin yliopistosta annetun lain (854/1991) 13 §:n mukaan yliopiston vakinaiset professorit muodostavat suuren konsistorin, jonka tehtävänä on edistää eri tieteenalojen välistä yhteistoimintaa ja ylläpitää akateemisia perinteitä yliopistossa.
Oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 1 §:n mukaan tuomari on esteellinen, kun tuomarilla tai hänen sukulaisillansa on asiassa osa tai kun heille on siitä erinomaista hyötyä tai vahinkoa odotettavana.
Suomen liityttyä ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehtyyn yleissopimukseen (Euroopan ihmisoikeussopimus) on tuomarin esteellisyyttä arvioitaessa otettava huomioon myös tuon sopimuksen määräyksistä kehittynyt Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimen soveltamiskäytäntö. Sopimuksen 6 artiklan 1 kappaleen mukaan jokaisella on oikeus oikeudenkäyntiin riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa.
Helsingin yliopiston suurta konsistoria ei voida pitää sellaisena yliopiston hallintoelimenä, jonka jäsenyys toisi esteellisyyden esillä olevan kaltaisessa asiassa. Hovioikeudenneuvos Lahden aviomiehen tehtävät Helsingin yliopistossa ja asema Helsingin yliopiston organisaatiossa eivät ole mitenkään liittyneet nyt kysymyksessä olevaan asian käsittelyyn.
Objektiivisesti arvioiden ei ole ilmennyt aihetta epäillä hovioikeudenneuvos Lahden puolueettomuutta tuomarina kysymyksessä olevassa asiassa. Häntä ei siten voida oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 1 §:n tai Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaleen säännösten nojalla pitää esteellisenä asiassa.
Pääasiaratkaisu
Syytteen mukaan A oli maaliskuun 1991 ja elokuun 1993 välisenä aikana toimiessaan Helsingin yliopistossa professorina ja hammaslääketieteen laitoksen esimiehenä itselleen hyötyä hankkiakseen rikkonut virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin ja määräyksiin perustuneen virkavelvollisuutensa, kun hän oli toimivaltansa ylittäen sopinut ulkomaalaisen B-yhtiön kanssa sille Helsingin yliopiston hammaslääketieteen laitoksella suoritettavasta maksullisesta tutkimuksesta. Tutkimus oli suoritettu osaksi virkatyönä, osaksi siten, että A oli antanut laitokselta työtilat ja -välineet kahdelle yliopiston henkilökuntaan kuulumattomalle henkilölle, jotka A:n maksamaa korvausta vastaan olivat suorittaneet tutkimukseen liittyneitä käytännön tehtäviä. B oli maksanut tutkimussopimuksen mukaisena korvauksena yhteensä 184 207 markkaa useassa erässä A:n esittämien laskujen mukaisesti hänen yksityisille pankkitileilleen, jotka eivät olleet yliopiston tiedossa.
Ulkopuolisille tehtäviä tutkimuksia koskevat säännökset
Valtion maksuperustelain (980/1973) 1 §:n mukaan valtion viranomaisten suoritteista voidaan periä maksuja valtiolle sen mukaan, kuin tuossa laissa säädetään. Säännöksen mukaan viranomaisten suoritteilla tarkoitetaan muun muassa valtion laitosten ja muiden viranomaisten tuottamia palveluksia. Lain 5 §:n mukaan asetuksella säädetään, mistä suoritteista maksuja peritään. Laki on kumottu 21.2.1992 annetulla uudella valtion maksuperustelailla (150/1992), joka on tullut voimaan 1.3.1992. Viimeksi mainitun lain 4 §:ssä luetellaan suoritteet, joiden tulee olla maksullisia, jollei niiden maksuttomuudelle ole perusteltua syytä. Näiden joukossa mainitaan 1 momentin 2 kohdassa palvelut, jotka on tuotettu tilauksesta tai muusta toimeksiannosta. Pykälän 2 momentin mukaan suoritteen tulee olla maksullinen etenkin silloin, kun suoritteen tuottaminen liittyy vastaanottajan taloudelliseen toimintaan. Lain siirtymäsäännöksen mukaan kumottavien lakien nojalla annetut asetukset jäivät voimaan 31.12.1993 asti, jollei niitä erikseen sitä ennen kumottu.
Valtion maksuperustelain (980/1973) nojalla korkeakouluilta tilatuista tutkimuksista ja muista palvelutehtävistä perittävistä maksuista annetun asetuksen (955/1975) 2 §:n mukaan tilatuista tutkimuksista ja muista palvelutehtävistä, joita korkeakoulu suorittaa valtion ja kunnan viranomaisille sekä muille yhteisöille ja yksityisille näiden pyynnöstä, perii korkeakoulu valtiolle maksun, jollei suoritetta asetuksen 6 tai 7 §:n mukaan anneta maksutta. Viimeksi mainituista poikkeuksista ei nyt ole kysymys. Asetuksen 8 §:n mukaan opetusministeriö antaa tarvittaessa tarkempia määräyksiä asetuksen täytäntöönpanosta ja soveltamisesta.
Opetusministeriö on 24.5.1976 antamassaan ohjeessa todennut muun muassa: "Asetuksessa tarkoitettuna tutkimuksen tilaamisena ei ole pidettävä tutkimusapurahan myöntämistä eikä korkeakoulun ulkopuolelta saatua muutakaan vastaavaa tutkimustyön rahoitusta ellei rahoitukselle ole asetettu ehtoja, joilla rahoittaja pidättää oikeuksia tutkimustuloksiin. Jos rahoittaja haluaa pidättää muita tutkijoille tai korkeakoululle kuuluvia oikeuksia, on korkeakoulun keskushallinnon ratkaistava onko kysymys tutkimuksen tilaamisesta." Sittemmin opetusministeriö on 10.10.1991 antanut asiallisesti samansisältöisen uuden määräyksen. Mainitussa 24.5.1976 annetussa ohjeessa on lisäksi toistettu opetusministeriön 16.4.1973 antamat ohjeet maksullisen palvelutoimintamomentin käytöstä. Ohjeen 2 kohdassa on määrätty, että korkeakoulujen keskushallinnon on oltava sopijapuolena tehtäessä tutkimussopimuksia ulkopuolisten kanssa.
Menettelyn oikeudellinen arviointi
Asiassa on ensinnäkin kysymys siitä, onko suoritettu tutkimus ollut valtion maksuperustelaissa ja edellä mainitun asetuksen 2 §:ssä tarkoitettu tilattu tutkimus.
Sopimuksen solmimisen aikaan voimassa olleessa valtion maksuperustelaissa ei määritelty tilaustutkimusta. Myöskään asetus ei sisällä tilatun tutkimuksen määritelmää. Siinä käytetty käsite "tilattu tutkimus" viittaa kuitenkin jo sinänsä ulkopuolisen tahon intressissä ja toimeksiannosta suoritettavaan tutkimukseen. Myös valtiovarainministeriön 13.11.1974 antamien valtion maksuperustelain soveltamisohjeiden kohdassa 1.5 todetaan, että suoritteen maksullisuutta on pidettävä pääsääntönä, jos suoritteen tuottaminen liittyy vastaanottajan taloudellista laatua olevaan toimintaan tai toimenpiteeseen. Nämä näkökohdat puhuvat sen puolesta, että nyt esillä olevassa tapauksessa on ollut kysymys tilaustutkimuksesta. Tutkimuksen kestäessä 1.3.1992 voimaan tulleen valtion maksuperustelain (150/1992) 4 §:n edellä todetut säännökset vahvistavat tätä käsitystä.
A:n käsityksen mukaan opetusministeriön edellä siteerattujen soveltamisohjeiden mukaan tilatun tutkimuksen ja muun tutkimuksen välinen ero on ratkaistava vain sen perusteella, onko rahoittaja pidättänyt oikeuksia tutkimustuloksiin tai muihin tutkijoille tai korkeakoululle kuuluviin oikeuksiin vai ei. Korkein oikeus toteaa, että valtion maksuperustelaissa ja sen perusteella annetussa asetuksessa on kysymys siitä, onko tutkimuksen tilaaja oikeutettu saamaan valtiolta palvelun maksutta vai onko hän velvollinen maksamaan siitä. Näin ollen opetusministeriön antamalla soveltamisohjeella on sen sanamuoto ja asiayhteys sekä ohjeiden tarkoitus huomioon ottaen ilmeisesti tarkoitettu sitä, että varsinaisen tutkimuksen tilaamisen lisäksi myös apurahan myöntämistä ja muutakin vastaavaa tutkimustyön rahoitusta pidetään tutkimuksen tilaamisena, jos rahoittaja on pidättänyt oikeuksia tutkimustuloksiin tai muita tutkijoille tai korkeakouluille kuuluvia oikeuksia. Tämä näkemys ilmenee myös Helsingin yliopiston kesällä 1992 julkaisemasta maksullisen palvelututkimuksen oppaasta.
Tässä virkasyyteasiassa on siten kysymys siitä, voidaanko tutkimuksen luonnetta ja sovellettavia säännöksiä teon rangaistavuudelle asetettavien yksilöinti- ja ennustettavuusvaatimusten edellyttämällä tavalla pitää niin selvinä, että A:n voidaan menettelyllään katsoa tahallaan rikkoneen tilatusta tutkimuksesta sopimiseen ja tutkimuksen suorittamista koskevien määräysten edellyttämään hallinnolliseen menettelyyn liittyneen virkavelvollisuutensa.
Korkein oikeus toteaa, että asiassa sovellettavat säännökset ovat yleisiä siten, että ne koskevat eri korkeakouluissa suoritettavia luonteeltaan erilaisia tutkimuksia. Tulkinta, joka esimerkiksi jonkin teknillisen tutkimuksen osalta tuntuu selvältä, ei välttämättä sitä ole lääketieteellisen tutkimuksen kohdalta. Ei ole esitetty selvitystä siitä, että hammaslääketieteen laitoksen piirissä ulkopuolisille tehtyihin tutkimuksiin olisi aikaisemmin sovellettu maksullista tilaustutkimusta koskevia määräyksiä. Opetusministeriön soveltamisohjeen sanamuoto mahdollistaa myös A:n käsityksen tilaustutkimuksesta. Kun B ei pidättänyt itselleen soveltamisohjeessa tarkoitettuja oikeuksia, ei nyt kysymyksessä olevaa tutkimusta voitaisi pitää tilaustutkimuksena, jos A:n käsitys tilaustutkimuksen määritelmästä olisi hyväksyttävä. Asiaa koskevat säännökset ovat selkiytyneet ja yliopisto on antanut asiasta ohjeita maksullisen palvelututkimuksen oppaassa vasta sen jälkeen, kun nyt kysymyksessä oleva sopimus oli tehty ja tutkimus käynnistetty.
Edellä sanotun nojalla Korkein oikeus päätyy katsomaan, ettei A:n virkavelvollisuuden sisältö ole hänen sopimusta solmiessaan riittävällä täsmällisyydellä ilmennyt asiassa sovellettavista säännöksistä tai määräyksistä. A:n ei sen vuoksi voida katsoa syyllistyneen virka-aseman väärinkäyttämiseen tai virkavelvollisuuden rikkomiseen eikä hän näillä perusteilla ole velvollinen suorittamaan Helsingin yliopistolle vahingonkorvausta.
Tuomiolauselma
Hovioikeuden tuomion kumotaan. Syyte hylätään ja A vapautetaan tuomitusta rangaistuksesta ja vahingonkorvausvelvollisuudesta.
Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevien jäsenten lausunnot
Nuorempi oikeussihteeri Hirvonen: Hovioikeuden tuomiossa mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsonee, että suoritetussa tutkimuksessa on ollut kysymys korkeakouluilta tilatuista tutkimuksista ja muista palvelutehtävistä perittävistä maksuista annetun asetuksen (955/1975) 2 §:ssä tarkoitetusta tilatusta tutkimuksesta. B on maksanut saamastaan tutkimussuoritteesta sopimukseen perustuneen palkkion A:n eri pankkitileille Suomessa ja Sveitsissä. Maksujen suoritukseen ei liity mitään sellaista, jonka perusteella maksuja voitaisiin A:n väittämin tavoin pitää yksityisenä apurahana.
Korkeakouluilta tilatuista tutkimuksista ja muista palvelutehtävistä perittävistä maksuista annetun asetuksen 2 §:ssä mainittu "tilattu tutkimus" ei käsitteenä vaadi erityistä määrittelyä. Sen sisältö on riittävän täsmällisellä tavalla määriteltävissä yleiskielessä käytetyn merkityssisällön perusteella. Hovioikeuden tuomiossa selostettujen opetusministeriön 24.5.1976 antamien soveltamisohjeiden 1 kohta ei järkevästi tulkiten sisällä sitä tulkintamahdollisuutta, että ainoana erottelukriteerinä tilatun tutkimuksen ja muun tutkimuksen välillä olisi, onko rahoittaja pidättänyt itsellään oikeuksia tutkimustuloksiin. Mainitulla soveltamisohjeiden kohdalla on sen sanamuoto ja asiayhteys sekä ohjeiden tarkoitus huomioon ottaen tarkoitettu ainoastaan sitä, että varsinaisen tutkimuksen tilaamisen lisäksi myös tutkimusapurahan myöntämistä ja muutakin vastaavaa tutkimustyön rahoitusta pidetään tutkimuksen tilaamisena, jos rahoitukselle on asetettu ehtoja, joilla rahoittaja pidättää oikeuksia tutkimustuloksiin.
Näillä ja muutoin hovioikeuden tuomiosta ilmenevillä perusteilla Korkein oikeus katsonee, ettei hovioikeuden tuomion muuttamiseen ole syytä.
Käsittelyratkaisun osalta mietintö vastasi Korkeimman oikeuden ratkaisua.
Oikeusneuvos Krogerus: Hyväksyn enemmistön perustelut niiden alusta menettelyn oikeudellista arviointia koskevan jakson kolmannen kappaleen loppuun saakka. Sen jälkeen lausun seuraavasti.
Opetusministeriön 24.5.1976 antaman ohjeen 1 kohdassa, joka on siteerattuna enemmistön perusteluissa, ei ole kysymys tilaustutkimuksen yleisestä määritelmästä, vaan siitä, missä tilanteessa tutkimusta varten myönnetty apuraha tai siihen rinnastettava muu korkeakoulun ulkopuolelta saatu rahoitus voi aiheuttaa sen, että kysymyksessä ei olekaan apurahatutkimus vaan tilaustutkimus. Tämä on riittävän selvästi pääteltävissä ohjeen sanamuodosta. Tällä ja enemmistön mainitsemilla perusteilla katson, että kysymyksessä oleva A:n johdolla B:lle tehty tutkimus on ollut nyt sovellettavana olevissa säännöksissä tarkoitettu tilattu tutkimus.
A:n teon tahallisuuden osalta totean, että hänen on laitoksen esimiehenä pitänyt olla selvillä niistä yliopistoa sitovista ja yliopiston sisäisistä säännöksistä, jotka koskevat laitoksella tehtävää tutkimustyötä ja sen rahoitusta.
Tutkimus on tehty yliopiston tiloissa, yliopiston laitteilla ja merkittävältä osalta myös yliopiston palkkaaman henkilökunnan suorittamana. Tutkimuksesta aiheutuneet rahakulut ylittävän osan tilaajan eli B:n suorittamasta korvauksesta A on maksattanut valtaosin kotimaassa ja ulkomailla oleville henkilökohtaisille pankkitileilleen ja loppuosankin sellaiselle suomalaiselle pankkitilille, joka tosin oli parodontologian laitoksen nimissä, mutta ei kuulunut yliopiston kirjanpitoon, ja jonka määräysvalta oli A:lla. Professorin ja laitoksen esimiehen asemassa oleva henkilö ei voi uskottavasti väittää, ettei hän olisi ymmärtänyt, että tällainen menettely ei voi olla oikein ja säännösten mukaista.
Sillä seikalla, että A:n johtamalla laitoksella ei aikaisemmin ole tehty tilaustutkimuksia tai suoritettuja tutkimuksia ei ole sellaisina käsitelty, ei mielestäni ole merkitystä arvioitaessa A:n tahallisuutta nyt kysymyksessä olevassa asiassa.
Näillä perusteilla katson, että A on syytteessä todetuin tavoin, hankkiakseen itselleen hyötyä, tahallaan rikkonut virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin ja määräyksiin perustuvan virkavelvollisuutensa ja siten syyllistynyt siihen, mistä hänelle on vaadittu rangaistusta. Tämän vuoksi hyväksyn sen lopputuloksen, johon hovioikeus on syyksilukemisen ja rangaistuksen osalta päätynyt.
Vahingonkorvauksen osalta totean, että Korkeimman oikeuden toimittamassa suullisessa käsittelyssä pyrittiin selvittämään sitä, millä tavoin tilaajan maksama korvaus olisi jakautunut siinä tapauksessa, että asiassa olisi noudatettu tilaustutkimusta koskevia säännöksiä. Tarkkaa markkamääräistä selvitystä siitä ei saatu. Kuitenkin kävi ilmi, että yliopiston keskushallinto olisi ottanut korvauksesta pienehkön määrän yleiskulujen peittämiseksi. Muu osa syntyneestä ylijäämästä olisi mennyt asianomaisen laitoksen käyttöön. Myös tutkimusta johtanut professori olisi voinut tietyin edellytyksin saada korvauksen tutkimuksesta aiheutuneesta ylimääräisestä työstä.
A:n esittämästä tiliensä käyttöä koskevasta selvityksestä voidaan päätellä, että osa hänen tileilleen ohjatuista B:n maksamista rahoista on ilmeisesti käytetty sellaisiin tarkoituksiin, joihin olisi voitu käyttää niitä rahoja, jotka säännösten mukaisessa menettelyssä olisi ohjattu laitoksen käyttöön.
Näistä syistä katson, että yliopistolle A:n menettelystä aiheutunut vahinko ei ole tilaajan maksaman kokonaiskorvauksen ja tutkimuksesta aiheutuneiden rahakulujen erotuksen suuruinen vaan sitä pienempi. Koska A:n rahojen käytöstä esittämä selvitys on epämääräinen ja kun myöskään rahojen jakautumista siinä tapauksessa, että säännöksiä olisi noudatettu, ei ole täsmällisesti voitu selvittää, vahingonkorvauksen määrä on oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 6 §:n nojalla arvioitava.
Arvioin vahingon määrän 60 000 markaksi, mihin määrään alennan A:n Helsingin yliopistolle maksettavaksi tuomitun vahingonkorvauksen.
Oikeusneuvos Tulokas: B on tilannut nyt kysymyksessä olevan tutkimuksen professori A:lta käytettäväksi tuotteittensa markkinoinnissa. Tutkimuksen käytännön toimet on suoritettu A:n johtamalla Helsingin yliopiston hammaslääketieteen laitoksella pääosin hänen palkkaamansa henkilöstön toimesta. Tutkimuksesta laadittu raportti on julkaistu myöhemmin alan tieteellisessä julkaisussa. Yhtiö on maksanut A:lle tutkimuksesta 184 207 markkaa, josta A on suorittanut tutkimukseen liittyneitä palkka-, matka- ja tarvikekuluja yhteensä 73 930 markkaa.
Syyttäjä on vaatinut A:lle rangaistusta ensisijaisesti virka-aseman väärinkäyttämisestä rikoslain 40 luvun 7 §:n 1 kohdan ja vaihtoehtoisesti virkavelvollisuuden rikkomisesta 40 luvun 10 §:n perusteella, koska A oli - hyötyä saadakseen virkavelvollisuutensa rikkoen solminut sopimuksen B:n kanssa, vaikka hänellä ei ollut toimivaltaa yliopiston puolesta päättää maksullisista tutkimussopimuksista, - teetättänyt tutkimuksen hammaslääketieteen laitoksella käyttäen hyväksi laitoksen henkilökuntaa, työtiloja ja välineitä, - salannut sopimuksen tekemisen ja tutkimuksen suorittamisen Helsingin yliopiston hallinnolta, - vastaanottanut yhtiön maksaman korvauksen ja käyttänyt sitä myös yksityisiin menoihinsa.
Asiakirjoista ja Korkeimmassa oikeudessa suoritetusta todistelusta ilmenee, etteivät yhtiö ja A ole tarkoittaneet yliopiston tulevan tutkimussopimuksen osapuoleksi. Sopimuksen solmimisessa ja sen täyttämisessä A:n asiantuntemuksella ja kansainvälisellä tutkijanmaineella on ollut keskeinen merkitys. Kysymys on ollut yhtiön ja A:n välisestä sopimuksesta, jonka täyttämisestä A on sitoutunut vastaamaan yhtiön hänelle maksamaa korvausta vastaan. Virkaan perustuvaa velvollisuutta esillä olevan kaltaisen tilaustutkimuksen tekemiseen A:lla ei ole ollut.
Ratkaistavaksi jää, onko kyseisen sivutoimen luonteisen tutkimussopimuksen solmiminen ja tutkimuksen suorittaminen hammaslääketieteen laitoksen yhteydessä ollut ristiriidassa A:n virkavelvollisuuksien kanssa sillä tavoin, että hänet syytteen perusteella tulisi tuomita rangaistukseen.
Yliopiston professorien asiantuntemusta on perinteisesti käytetty hyväksi myös viran ulkopuolella sekä julkisissa että yksityisissä asiantuntijatehtävissä. Edelliset suoritetaan yleensä korvauksetta tai niistä maksetaan vain nimellinen korvaus. Monilla aloilla mahdollisuudella yksityisten sivutoimien pitämiseen on olennainen merkitys virkoihin hakeutumisen ja virkamiesten tulonmuodostuksen kannalta. Professorien palkkakehitys on ollut omiaan pikemminkin lisäämään tarvetta sivuansioiden hankkimiseen kuin sitä vähentämään.
Valtion maksuperustelaissa (980/1973) säädetään maksujen perimisestä viranomaisten suoritteista. Lain perusteella on annettu asetus korkeakouluilta tilatuista tutkimuksista ja muista palvelutehtävistä perittävistä maksuista (955/1975). Säännökset eivät valaise nyt esillä olevaa kysymystä yliopiston professorin oikeudesta sivutoimenaan harjoittaa tilaustutkimusta. Sen sijaan opetusministeriön 24.5.1976 edellä mainitun asetuksen täytäntöönpanosta ja soveltamisesta antaman ohjeen kohdassa 4 todetaan, että "korkeakoulun tai tutkimuslaitoksen palveluksessa oleva henkilö ei voi ilman korkeakoulun tai tutkimuslaitoksen keskushallinnon tekemää tutkimussopimusta tai vastaavaa päätöstä ottaa suoritettavakseen tilattua tutkimusta". Samassa kohdassa mainitaan myös, ettei korkeakoulun opettajaa voida ilman oma suostumustaan määrätä suorittamaan maksullista palvelutehtävää.
Opetusministeriön ohjeen sitova merkitys ja suhde virkamieslain säännöksiin on epäselvä sikäli kuin kysymys on tutkijoiden oikeudesta sivutoimiin. Huomionarvoista on kuitenkin, että ohjeenkin mukaan korkeakoulujen maksuasetuksessa tarkoitettuna tutkimuksen tilaamisena ei pidetä kaikkea korkeakoulun ulkopuolelta saatua tutkimustyön rahoitusta. Eräänä arviointiperusteena on ohjeen mukaan se, onko rahoituksen ehtona ollut oikeuksien pidättäminen tutkimustuloksiin.
Säännökset ja määräykset, joiden perusteella syytteessä mainittuna aikana tuli erottaa toisistaan yliopiston ulkopuolisille suorittamat tilaustutkimukset ja yksittäisten tutkijoiden omaan lukuunsa ottamat luvalliset sivutoimen luonteiset tutkimustehtävät, ovat olleet tulkinnanvaraiset. Huolellisesti ja varovaisesti menetellen A:n olisi tullut B:n yhteydenoton jälkeen ottaa yhteyttä yliopiston keskushallintoon ja varmistua siitä, että hänen tulkintansa vastasi yliopiston käsitystä. Jos tällöin olisi päädytty sille kannalle, että tutkimus voitiin tehdä vain yliopistolta tilattuna tutkimuksena, osapuolet olisivat voineet sopia A:n osallistumisesta tutkimukseen ja hänelle maksettavasta korvauksesta.
A:n menettely antaa yllä mainitussa suhteessa aihetta arvosteluun, vaikkakaan se ei ilmeisesti ole poikennut aikaisemmasta käytännöstä hammaslääketieteen laitoksen piirissä ulkopuolisille tehtyjen tutkimusten suhteen. Rangaistavasta virka-aseman väärinkäyttämisestä tai virkavelvollisuuden rikkomisesta ei kuitenkaan ole ollut kysymys. A ei ole yliopiston puolesta sopinut maksullisesta tilaustutkimuksesta. Hän on tehnyt sopimuksen omaan lukuunsa ja maksanut korvauksen tutkimuksen käytännön toimenpiteet suorittaneille henkilöille sekä tutkimukseen liittyneet matka- ja tarvikekulut. Syytteitä ei ole muiltakaan osin näytetty toteen.
Edellä mainituilla perusteilla päädyn samaan lopputulokseen kuin Korkeimman oikeuden enemmistö.
Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Lahti, Brax (eri mieltä) ja Lattunen. Esittelijä Stenberg.
Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Lindholm, Tulenheimo-Takki, Tulokas (eri mieltä), Palaja ja Krogerus (eri mieltä). Esittelijä Jarmo Hirvonen (mietintö).