15.3.1999

AP-Konepaja Oy:n konkurssipesän kanne Espoon käräjäoikeudessa

AP-Konepaja Oy:n konkurssipesä kertoi Keskinäistä Eläkevakuutusyhtiö Tapiolaa ja Keskinäistä Vakuutusyhtiö Tapiolaa vastaan ajetussa kanteessa, että AP-Konepaja Oy oli 7.12.1992 ja 29.10.1993 välisenä aikana suorittanut vakuutusyhtiöille maksuja yhteensä 11 412 117,40 markkaa. Tästä määrästä Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Tapiola oli saanut 9 998 167,70 markkaa ja Keskinäinen Vakuutusyhtiö Tapiola 1 413 949,60 markkaa. AP-Konepaja Oy oli 16.5.1994 asetettu konkurssiin ja määräpäivä oli 18.11.1993. Maksuilla oli sopimattomasti suosittu vakuutusyhtiöitä muiden velkojien kustannuksella. Myöhemmin kuin kolme kuukautta ennen määräpäivää eli ajanjaksona 23.8. - 29.10.1993 suoritetut maksut olivat yhteensä 5 052 117,40 markkaa, mikä oli pesän varoihin nähden huomattava määrä. Sanotusta summasta oli maksettu Keskinäiselle Eläkevakuutusyhtiö Tapiolalle 4 703 933,55 markkaa ja Keskinäiselle Vakuutusyhtiö Tapiolalle 348 183,85 markkaa. Vakuutusyhtiöt olivat saaneet suoritukset vasta painostettuaan maksuvaikeuksissa ollutta velallista. AP-Konepaja Oy:lle oli muun muassa 7.4.1993 annettu tiedoksi konkurssiuhkainen perintäkirje. AP-Konepaja Oy oli ollut maksukyvytön jo vuoden 1992 lopusta lähtien, mistä vakuutusyhtiöiden oli täytynyt olla tietoisia. Saamansa maksut Tapiola-yhtiöt olivat kohdistaneet eri vakuutuslajeihin haluamallaan tavalla eikä tämän tullut koitua velallisen vahingoksi esimerkiksi suoritusten huomattavuutta arvioitaessa. AP-Konepaja Oy oli ollut osa AP-yhtiöistä.

Tämän vuoksi konkurssipesä vaati, että vakuutusyhtiöt takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain (takaisinsaantilaki) 5 ja 10 §:n nojalla velvoitetaan palauttamaan saamansa maksut korkoineen konkurssipesään.

Vastaus

Vakuutusyhtiöt kiistivät maksujen sopimattomuuden, velallisen maksukyvyttömyyden ennen huhtikuuta 1993, ja sen, että ne olisivat olleet tietoisia velallisen maksukyvyttömyydestä ja seikoista, joiden vuoksi maksut olisivat olleet sopimattomia. Perintätoimet kohdistettiin lakisääteisiin tapaturma- ja työttömyysvakuutusmaksusaataviin. Konkurssiuhkaista perintätapaa käytettiin tavanomaiseen tapaan saatavien kasvun pysäyttämiseen eikä konkurssin vaikutusten kiertämiseen. Edelleen vakuutusyhtiöt kiistivät, että niiden saamat maksut olisivat olleet huomattavat pesän noin 21,5 miljoonan markan varoihin nähden. Vielä vakuutusyhtiöt katsoivat, että niille mahdollisesti määrättävää palautusvelvollisuutta oli soviteltava.

Käräjäoikeuden tuomio 31.5.1996

Takaisinsaantilain 5 §:n mukainen takaisinsaantiperuste

AP-Konepaja Oy:n maksukyvyttömyys ja vastaajien tietoisuus yhtiön maksukyvyttömyydestä

Lausumillaan perusteilla käräjäoikeus katsoi, että AP-Konepaja Oy oli ollut maksukyvytön maaliskuun lopussa 1993.

Selostettuaan eräiden todistajainlausuntojen sisältöä käräjäoikeus totesi, että vastaajien tietoisuus AP-yhtiöitten maksukyvyttömyydestä oli pääteltävissä myös vastaajayhtiöitten ja AP-yhtiöitten välisestä kirjeenvaihdosta. AP-yhtiöitten toimitusjohtaja ja pääosakas oli lähettänyt Tapiola-yhtiöille 11.12.1992 päivätyn kirjeen, jossa hän oli käsitellyt AP-Konepaja Oy:n ja AP-Putki Oy:n maksuja Tapiola-yhtiöille ja todennut: "Tiedostamme tilanteen vakavuuden minkä maksujemme viivästyminen Teille aiheuttaa." Kirjeessä oli lisäksi todettu vakuuksien järjestäminen luotoille huomattavasti aikaisempaa työläämmäksi. Kirjeessä ilmoitettiin ainoaksi ratkaisuksi se, että vakuusjärjestelyjen loppuun hoitamisen jälkeen yhtiö maksaa erääntyneet saatavat Tapiola-yhtiöille. Kokonaisratkaisun loppuunviemisen takarajaksi kirjeessä ilmoitettiin 23.12.1992. Tapiola-yhtiöitten lakiasiainyksikön päällikkö oli lähettänyt AP-yhtiöille 31.3.1993 päivätyn kirjeen, jossa oli varsin kärkevästi moitittu AP-yhtiöitä. Kirjeessä oli AP-yhtiöitä vaadittu suorittamaan 6.4.1993 kello 12 mennessä vakuutusmaksujen lyhentämiseksi vähintään kaksi miljoonaa markkaa sekä 16.4.1993 niin ikään kahden miljoonan markan suoritus ja sen jälkeen jokaisen viikon perjantaina 500 000 markan maksu. Lisäksi kirjeessä oli esitetty erinäisiä muita vaatimuksia. Kirje päättyi toteamukseen, että mikäli AP-yhtiöt laiminlyövät vastuittensa hoitamisen kirjeessä edellytetyllä tavalla, Tapiola-yhtiöt tulivat välittömästi ja ilman eri ilmoitusta käynnistämään oikeudelliset toimenpiteet saataviensa perimiseksi. Lakiasiainyksikön päällikkö oli 13.4.1993 pidetyssä neuvottelussa todennut, "että Tapiola ei voi toimia yrityksen rahoittajana siten, että eläkemaksuja ei makseta." Keskinäinen Vakuutusyhtiö Tapiola ja Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Tapiola olivat haastemiehen välityksellä 7.4.1993 antaneet AP-Konepaja Oy:lle konkurssiuhkaisen maksukehotuksen suorittaa 9 262 292,14 markan määräiset erääntyneet vakuutusmaksut. Vastaajien taholta oli vähätelty konkurssiuhkaisen maksukehotuksen esittämistä toteamalla, että se kuului normaaliin saamisten perimistoimintaan.

Käräjäoikeus katsoi todistajien kertomuksista, 11.12.1992 ja 31.3.1993 päivätyistä kirjeistä ynnä konkurssiuhkaisesta maksukehotuksesta ilmenevän, että vastaajat olivat olleet tietoiset AP-Konepaja Oy:n maksukyvyttömyydestä heti sen alettua eli maaliskuun lopussa 1993.

Vastaajien toimenpiteitten sopimattomuus muitten velkojien kannalta

Tapiola-yhtiöiden lakiasiainyksikön päällikkö, yhtiöiden perintäryhmän lakimies ja yhtiöiden saataviensa perinnässä käyttämä asianajaja olivat todistajina kertoneet, että vuodenvaihteessa 1992 - 1993 käynnistettyjen toimenpiteitten tarkoituksena oli ollut AP-yhtiöitten velan kasvun pysähdyttäminen. Tarkoitus oli ollut, että velallisen suorituksilla katettaisiin ensin uudet velat. Esitettyjen tilitysten mukaan velalliselta saadut suoritukset oli kohdistettu vanhoihin velkoihin ja niitten viivästysseuraamuksiin. Tapiola-yhtiöitten velalliselle asettamat määräajat velkojen suorituksille olivat olleet tiukat. Esimerkkinä tästä oli edellä selostettu lakiasiainyksikön päällikön kirje, joka oli lähetetty aikana, jolloin hänen tiedossaan oli, että konsernin kassassa oli rahaa kolme miljoonaa markkaa. Saatavien perintä oli toukokuun lopussa annettu tehtäväksi asianajotoimistolle, jossa asiaa oli hoitanut todistajana kuultu asianajaja. Hän oli lähettänyt velallisen asiamiehelle 7.7.1993 päivätyn kirjeen, jossa velalliselta oli edellytetty viikolla 27 miljoonan markan suoritusta sekä viikottain 500 000 markan suoritusta, kunnes koko velka oli maksettu. AP-Konepaja Oy:ltä oli vaadittu eräitten urakkasuoritusten panttaamista. Panttaussitoumus oli tarkoitus julkistaa maksajalle, mikäli velallinen ei pysynyt maksusopimuksen mukaisessa aikataulussa. Asianajaja oli oikeudessa katsonut, että panttaussitoumus oli sopiva "kiristysruuvi" saada velallinen noudattamaan maksusuunnitelmaa. Velallisilta oli vaadittu allekirjoitus sopimukseen, jossa kaikki velallisten tileille kertyvät varat sitouduttiin suorittamaan Tapiola-yhtiöille ennen minkään muiden velallisten maksuja. AP-yhtiöitten johtaja oli 22.6.1993 Tapiola-yhtiöitten asiamiehelle lähettämässään kirjeessä todennut, että esitetty maksuohjelma oli "liian kireä eikä niin muodoin palvele mitään osapuolta."

Käräjäoikeus katsoi, että Tapiola-yhtiöitten perimistoimet olivat olleet poikkeuksellisen tehokkaita siitä lähtien, kun AP-Konepaja Oy:lle oli annettu konkurssiuhkainen maksukehotus. AP-Konepaja Oy:ltä oli vaadittu lyhyessä ajassa niin suuria summia, että Tapiola-yhtiöitten oli täytynyt ymmärtää, että niitten suorittaminen johti muiden erääntyneiden velkojen rästiintymiseen. Maksut olivat siten olleet muille velkojille vahingollisia. Kirjeissä asetetut määräajat olivat olleet niin lyhyitä, että maksuaikataulusta neuvottelemiseen ei ollut tilaisuutta.

Hallituksen esityksessä (HE n:o 102/1990 s. 48) lausuttiin sopimattomasta menettelystä muun muassa seuraavaa: "Menettely olisi sopimaton ainakin silloin, kun olosuhteet osoittavat velallisen nimenomaisena tarkoituksena olleen vähentää konkurssipesään kuuluvia varoja tai kun oikeustoimen toinen osapuoli on ollut erityisen hyvin selvillä velallisen heikosta taloudellisesta tilanteesta."

Kirjallisuudessa oli todettu seikaksi, joka voi antaa aiheen pitää menettelyä sopimattomana, se, että velkoja on saanut maksun painostettuaan voimakkaasti velallista.

Edellä olevilla perusteilla käräjäoikeus katsoi, että maksut, jotka AP-Konepaja Oy oli suorittanut 31.3.1993 jälkeen, olivat olleet takaisinsaantilain 5 §:ssä tarkoitetulla tavalla sopimattomia. Takaisinsaantilain 5 §:n mukainen peräyttäminen edellytti, että velkoja tiesi tai hänen olisi pitänyt tietää seikoista, joiden vuoksi tapahtuneet maksut olivat olleet sopimattomia. Tästä seikasta peräytymisvaatimuksen tekijällä eli konkurssipesällä oli todistustaakka.

Käräjäoikeus totesi edellä katsoneensa Tapiola-yhtiöitten olleen tietoisia AP-Konepaja Oy:n maksukyvyttömyydestä. Tapiola-yhtiöitten olisi tullut ottaa selvää maksujen vaikutuksesta muitten velkojien asemaan. Laiminlyödessään tämän Tapiola-yhtiöt olivat menetelleet tavalla, joka aikaansai maksujen peräyttämisen.

Edellä olevilla perusteilla käräjäoikeus katsoi, että maksut, jotka oli suoritettu 1.4.1993 jälkeen, oli palautettava korkoineen konkurssipesään.

Takaisinsaantilain 10 §:n mukainen palauttamisperuste

Käräjäoikeus katsoi edellä olevilla perusteilla, että tapaukseen soveltui takaisinsaantilain 5 §. Tämän vuoksi kanteen tutkiminen siltä osin, kuin sitä ajettiin soveltamisalaltaan suppeamman takaisinsaantilain 10 §:n nojalla, ei ollut tarpeen. Viime mainitun lainkohdan soveltamisesta tapaukseen käräjäoikeus esitti kuitenkin seuraavaa:

Takaisinsaantilain 2 §:n tarkoittama määräpäivä oli 18.11.1993, joten 23.8.1993 ja sen jälkeen suoritettujen maksujen peräyttämiseen soveltui myös takaisinsaantilain 10 §.

Asianosaiset olivat olleet erimielisiä siitä, oliko eri Tapiola-yhtiöitten saamat suoritukset laskettava yhteen niiden takaisinsaantilain 10 §:ssä tarkoitettua huomattavuutta arvioitaessa vai oliko ne pidettävä erillään.

Asiassa oli selvitetty, että Tapiola-yhtiöillä oli ollut saatavien perimistä varten perintäosasto, josta maksut ohjattiin etukäteen vahvistettujen periaatteitten mukaan eri yhtiöitten tileille. Vastaajat olivat siten voineet seurata maksujen suoritusta velalliselta ja kaikilla oli ollut samanlaiset mahdollisuudet arvioida peräytymisriskiä.

Edellä olevilla perusteilla käräjäoikeus katsoi, että suoritusten huomattavuutta arvioitaessa oli kaikki vastaajien perintäosastolle suoritetut maksut laskettava yhteen.

Maksujen tavanomaisuuden osalta käräjäoikeus totesi 23.8.1993 ja sitä myöhemmin suoritettujen maksujen tapahtuneen sen jälkeen, kun velalliselle oli annettu tiedoksi konkurssiuhkainen maksukehotus. Maksetut velat olivat olleet suhteellisen pitkään erääntyneinä ennen niiden suorittamista. Maksut olivat tapahtuneet edellä kuvatun tehokkaan painostuksen ja konkurssiin asettamisuhan alaisena.

Asian ratkaisemiseen ei vaikuttanut se, että osa saatavista, joita koskevien maksujen peräyttämisestä oli kysymys, poikkesi syntymis- ja perintätavaltaan tavallisista yksityisoikeudellisista saatavista.

Edellä olevilla perusteilla käräjäoikeus katsoi, että tapahtuneita maksuja ei voitu miltään osin pitää tavanomaisina.

Käräjäoikeus totesi, että 23.8.1993 ja sen jälkeen suoritetut maksut voitiin peräyttää myös takaisinsaantilain 10 §:n nojalla.

Sovittelusta

Vastaajat olivat perustelleet sovitteluvaatimustaan sillä, että mikäli ne olisivat hakeneet velallista konkurssiin välittömästi vakuutusmaksusaamisten eräännyttyä, ei vuoden vakuutusmaksusaamisia vastaava velka olisi päässyt syntymään. Tältä osin ne olivat viitanneet hallituksen esityksen (HE n:o 102/1990) perusteluihin ja erityisesti sivulla 71 esitettyyn. Konkurssipesä oli katsonut sovitteluvaatimuksen aiheettomaksi.

Hallituksen esityksen perusteluissa oli todettu vastaajan tehtävänä olevan näyttää, että sovitteluun oli edellytykset. Hallituksen esityksen mukaan sovitella voitaisiin vain, kun siihen oli painava syy. Esimerkkeinä sovittelulle oli mainittu palautettavaksi vaaditun omaisuuden arvon muuttuminen tai kun palautettava omaisuus oli tuhoutunut palautusvelvollisen tuottamuksetta. Näihin esimerkkeihin soveltuvasta tilanteesta ei nyt ollut kysymys.

Käräjäoikeus katsoi, etteivät vastaajat olleet näyttäneet sovittelun edellytyksiä.

Tuomiolauselma

Käräjäoikeus hyläten kanteen enemmälti velvoitti Keskinäisen Eläkevakuutusyhtiö Tapiolan palauttamaan AP-Konepaja Oy:n konkurssipesälle yhteensä 7 988 167,75 markkaa, eri erille maksettaviksi määrättyine korkoineen, ja Keskinäisen Vakuutusyhtiö Tapiolan palauttamaan konkurssipesälle yhteensä 563 949,65 markkaa, eri erille suoritettavaksi tuomittuine korkoineen.

Lisäksi käräjäoikeus antoi jälkivalvontaosoituksen.

Helsingin hovioikeuden tuomio 15.5.1997

Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Tapiola ja Keskinäinen Vakuutusyhtiö Tapiola valittivat hovioikeuteen.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Perustelut

Yleinen takaisinsaantiperuste

AP-Konepaja Oy:n konkurssipesä on takaisinsaantilain 5 §:n nojalla katsonut, että yhtiö oli suorittaessaan kysymyksessä olevat maksut Keskinäiselle Eläkevakuutusyhtiö Tapiolalle ja Keskinäiselle Vakuutusyhtiö Tapiolalle (Tapiola-yhtiöt) sopimattomasti suosinut näitä toisten velkojien kustannuksella.

Takaisinsaantilakia koskevasta hallituksen esityksestä (HE 102/1990 vp. ss. 48 - 49) ilmenee, että asettamalla sopimattomuus peräytymisen edellytykseksi takaisinsaantia koskevan yleissäännöksen soveltamisalaa on pyritty rajaamaan siten, että sen nojalla peräytyisivät vain sellaiset oikeustoimet, jotka olosuhteista päätellen on tehty mahdollisen konkurssin vaikutusten kiertämiseksi. Se, onko menettely ollut säännöksessä edellytetyllä tavalla sopimatonta, on siten ratkaistava tilanteen kokonaisarvostelun perusteella kussakin tapauksessa erikseen.

Asiassa ei ole ilmennyt, että AP-Konepaja Oy olisi maksusuorituksillaan tarkoittanut suosia Tapiola-yhtiöitä. Maksetut saatavat ovat olleet selviä ja riidattomia. Tällaisten velkojen jyrkkäsävyinenkään periminen ei sinänsä ole sopimatonta, vaan perintä kuuluu tavanomaiseen liiketoimintaan. Konkurssiuhkaisen maksukehotuksen käyttäminen on perinnässä yleisesti noudatettu tapa, eikä siihen turvautuminen tee menettelyä sopimattomaksi.

Tapiola-yhtiöiden puolesta perinnästä huolehtinut asianajaja on käräjäoikeudessa todistajana kertonut, ettei tarkoituksena ollut kaikkien AP-Konepaja Oy:n velkojen periminen. Pyrkimys oli saada velan kasvu pysähtymään. Tapiola-yhtiöiden AP-Konepaja Oy:lle 7.4.1993 tiedoksiannetussa konkurssiuhkaisessa maksukehotuksessa erääntyneiden vakuutusmaksusaatavien yhteismäärä on ollut 9 262 292,14 markkaa. Pesäluettelon mukaan Tapiola-yhtiöiden vakuutusmaksusaatavat konkurssivelalliselta ovat konkurssiin asettamishetkellä 16.5.1994 olleet 16 905 172,21 markkaa. Huolimatta vakuutusyhtiöiden perintätoimista ja niiden johdosta saaduista suorituksista Tapiola-yhtiöiden saatavat AP-Konepaja Oy:ltä ovat yhtiön konkurssiin mennessä kasvaneet.

Maksusuoritukset Keskinäiselle Eläkevakuutusyhtiö Tapiolalle ovat tapahtuneet noin seitsemän ja Keskinäiselle Vakuutusyhtiö Tapiolalle suunnilleen neljän kuukauden ajanjaksona. Viimeisestä Tapiola-yhtiöiden hyväksi tulleesta maksusta on AP-Konepaja Oy:n konkurssiin asettamiseen kulunut aikaa vajaa seitsemän kuukautta.

Kerrotuissa olosuhteissa ei voida katsoa, että AP-Konepaja Oy olisi suorittanut maksut konkurssin vaikutusten kiertämiseksi. Tapiola-yhtiöitä ei siten ole sopimattomasti suosittu muiden velkojien kustannuksella.

Velan maksun peräytyminen takaisinsaantilain 10 §:n nojalla

Lainkohdan mukaan velan maksu myöhemmin kuin kolme kuukautta ennen määräpäivää peräytyy muun muassa, jos velkaa on maksettu määrällä, jota pesän varoihin nähden on pidettävä huomattavana. Maksu ei kuitenkaan peräydy, jos sitä voidaan pitää olosuhteet huomioon ottaen tavanomaisena.

Takaisinsaantilain 2 §:n mukainen määräpäivä on 18.11.1993. Asiassa on siten tältä osin kysymys 23.8. -29.10.1993 tapahtuneiden maksusuoritusten peräyttämisestä.

Maksujen huomattavuus

Keskinäinen Vakuutusyhtiö Tapiola on saanut kysymyksessä olevia maksuja yhteensä 348 183,85 markkaa. Pesän varat ovat olleet noin 21,5 miljoonaa markkaa. Tämän vakuutusyhtiön saama velan maksu ei siten ole pesän varoihin nähden ollut huomattava. Asiassa onkin kysymys siitä, voidaanko suorituksen huomattavuutta arvioitaessa kummankin vakuutusyhtiön saamat summat laskea yhteen vai onko maksut arvosteltava yhtiökohtaisesti. Korkein oikeus toteaa lähtökohtana olevan, että kunkin velkojan hyväksi tulleet suoritukset harkitaan erikseen.

Tapiola-yhtiöillä on ollut yhteinen perintäorganisaatio. Saatavia on peritty AP-Konepaja Oy:ltä yhteisesti siten, ettei perintäkirjeissä ole eritelty vaadittuja saatavia yhtiökohtaisesti. Velotut summat ovat suuruudeltaan olleet miljoonan ja viidensadantuhannen markan määräisiä. Maksut on tehty Tapiola-yhtiöiden yhteiselle tilille, josta niiden perintäosasto on ohjannut suoritukset vakuutusyhtiöille. Maksut on peritty ja suoritettu saajiensa yhteiseen lukuun. Tässä tilanteessa on pääsäännöstä poiketen perusteltua arvioida maksujen huomattavuus yhtenä kokonaisuutena.

Tapiola-yhtiöiden saamat maksut ovat yhteismäärältään olleet 5 052 117,40 markkaa. Määrä on noin 23,5 prosenttia pesän edellä todetuista varoista. Velan maksu on näin ollen ollut huomattava.

Maksujen tavanomaisuus

Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Tapiolan 23.8.1993 saama 2 536 429,90 markan suoritus, joka on määrältään yli puolet Tapiola-yhtiöille kysymyksessä olevana aikana tulleista maksuista, on ollut maksun tapahtuessa viivästyneenä melkein kymmenen kuukautta. Yhtiön saama 250 000 markan vakuutusmaksu on ollut viivästyneenä noin kaksi ja puoli kuukautta ja 927 443,65 markan vakuutusmaksu on myöhästynyt melkein kolme kuukautta. Keskinäinen Vakuutusyhtiö Tapiolan saamat maksut ovat olleet erääntyneinä muutamasta päivästä runsaaseen kuukauteen. Enin osa Tapiola-yhtiöille maksetuista suorituksista on kuitenkin ollut viivästyneenä verraten pitkään.

Kaikki maksusuoritukset on tehty sen jälkeen, kun AP-Konepaja Oy:lle oli annettu tiedoksi konkurssiuhkainen maksukehotus ja Tapiola-yhtiöt olivat muutenkin kohdistaneet siihen painostustoimia maksujen saamiseksi. Maksut eivät siten ole olleet yrityksen juoksevien asioiden hoitoon kuuluvia säännöllisiä suorituksia.

Sanotuilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että kysymyksessä olevat maksut eivät ole takaisinsaantilain 10 §:ssä tarkoitettuja tavanomaisia suorituksia.

Sovittelu

Takaisinsaantilain 22 §:n mukaan palautusvelvollisuutta voidaan painavasta syystä sovitella. Takaisinsaantilain säännöksillä pyritään palauttamaan konkurssivelkojien välinen yhdenvertaisuus. Lain sovittelusäännös merkitsee poikkeamista tästä tavoitteesta. Säännöstä on siten syytä soveltaa vain poikkeuksellisissa tilanteissa.

Palautusvelvollisia ovat tässä tapauksessa kaksi vakavaraista ja maksukykyistä vakuutusyhtiötä. Asiassa ei ole myöskään väitetty, että palautusvelvollisuuden täyttäminen vaarantaisi niiden liiketoiminnan jatkamisen.

Sanotuilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, ettei asiassa ole syytä soveltaa takaisinsaantilain 22 §:ää.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden ja käräjäoikeuden tuomiota muutetaan. Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Tapiola vapautetaan sille määrätystä maksujen palautusvelvollisuudesta AP-Konepaja Oy:n konkurssipesään niin, että yhtiön palautusvelvollisuudeksi jää 23.8.1993 saadut 2 536 429,90 markkaa, 17.9.1993 saadut 250 000 markkaa, 28.10.1993 saadut 990 060 markkaa ja 29.10.1993 saadut 927 443,65 markkaa eli yhteensä 4 703 933 markkaa 55 penniä 16 prosentin korkoineen 22.11.1994 lukien.

Keskinäinen Vakuutusyhtiö Tapiola vapautetaan sille määrätystä maksujen palautusvelvollisuudesta AP-Konepaja Oy:n konkurssipesään niin, että yhtiön palautusvelvollisuudeksi jää 10.9.1993 saadut 84 942,20 markkaa, 14.9.1993 saadut 157 442,80 markkaa, 17.9.1993 saadut 21 888 markkaa, 28.10.1993 saadut 18 555,33 markkaa ja 29.10.1993 saadut 65 355,52 markkaa eli yhteensä 348 183 markkaa 85 penniä 16 prosentin korkoineen 22.11.1994 lukien.