8.2.1999

Syyte Salon käräjäoikeudessa

Virallinen syyttäjä vaati A:lle rangaistusta törkeästä petoksesta, koska A oli neuvotellessaan 14.6.1991 Salossa Lounais-Suomen Säästöpankin toimitusjohtajan kanssa X Oy:n ja Y Oy:n sekä eräiden muiden yhtiöiden luotto- ja vakuusjärjestelyistä salannut yhdessä kahden muun henkilön kanssa pankilta X Oy:n käyttöön tulevien varojen todellisen käyttötarkoituksen ja sen, että X Oy ei tule maksamaan sille järjestelyn jälkeen jääviä noin 67,5 miljoonan markan velkoja pankille, että X Oy olisi tullut asettaa selvitystilaan 31.12.1989 ja että sen osakkeet olivat arvottomia sekä sen että Y Oy:n osakkeilla ja optiolainavelkakirjoilla ei ollut yhtiön heikon taloudellisen tilanteen vuoksi vakuusarvoa. Salaamalla edellä mainitut seikat A oli erehdyttänyt pankin hyväksymään sille esitetyn järjestelyn tarkoituksenaan hankkia oikeudetonta taloudellista etua itselleen ja edustamilleen yhtiöille.

A:n osaksi omistama Interbank Osakepankki ja sen tytäryhtiö olivat hyötyneet luotto- ja vakuusjärjestelystä niiden saatua maksun yhteensä 63 miljoonan markan epävarmoista saatavistaan. Eräiden A:n osaksi hallitsemien yhtiöiden omistamat Interbank Osakepankin osakkeet oli lisäksi vapautettu panttivastuista, mikä yhdessä edellä kerrotun maksun kanssa oli nostanut Interbank Osakepankin osakkeiden arvoa ja siten tuottanut hyötyä A:lle. Lounais-Suomen Säästöpankille oli puolestaan aiheutunut järjestelystä 67,5 - 79,5 miljoonan markan vahinko, kun sen saatavat oli jätetty maksamatta. Teon suunnitelmallisuus ja sillä aiheutetun vahingon määrä huomioon ottaen petos oli kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Vastaus

A vaati, että syyte jätetään oikeudenkäyntiin ja esitutkintaan osallistuvien henkilöiden koskemattomuudesta eräissä tapauksissa annetun lain 2 §:n nojalla tutkimatta. Syytettä koskeva haaste oli annettu hänelle tiedoksi 15.8.1997 Suomessa hänen saavuttuaan Salon käräjäoikeuden 19.3.1997 julistamassa lykkäyspäätöksessä asetetun henkilökohtaisen läsnäolovelvollisuuden vuoksi vapaaehtoisesti Zürichissä Sveitsissä sijaitsevasta vakituisesta asuinpaikastaan vastaamaan hänelle 17.12.1996 tiedoksi annetussa haasteessa tarkoitettuihin syytteisiin.

Käräjäoikeuden päätös 20.8.1997

A:n väitteen johdosta käräjäoikeus lausui, että oikeudenkäyntiin ja esitutkintaan osallistuvien henkilöiden koskemattomuudesta eräissä tapauksissa annetun lain 2 §:n mukaan sitä, joka Suomen viranomaisen kutsusta saapuu toisesta valtiosta Suomeen muun muassa vastaamaan tuomioistuimessa rikosasiassa, ei saanut sinä aikana, jonka hän kutsun johdosta oli Suomessa, asettaa syytteeseen sellaisen rikoksen tai muun hänen käyttäytymisensä vuoksi, joka oli tapahtunut ennen hänen lähtöään siitä valtiosta, josta hänet oli kutsuttu, ja jota ei ollut kutsussa mainittu.

A:n vakituinen kotipaikka oli Zürichissä, Sveitsissä. Vaikka A:lle 17.12.1996 tiedoksiannettu haaste saapua vastaamaan tässä jutussa pidettyyn istuntokäsittelyyn oli annettu A:lle tiedoksi hänen ollessaan käymässä Suomessa, oli haastamisen kuitenkin katsottava olleen A:n kotipaikan perusteella kutsu saapua Sveitsistä vastaamaan haasteessa tarkoitetun rikoksen johdosta. Näin ollen oli katsottava, ettei A:han ollut sinä aikana, kun hän oli ollut Suomessa vastaamassa haasteessa tarkoitettuun syytteeseen, saanut kohdistaa uusia kutsussa mainitsemattomia syytteitä.

A oli 19.3.1997 siinä istuntokäsittelyssä, jossa hän oli edellä tarkoitetun haasteen perusteella ollut vastaamassa, julistetussa lykkäyspäätöksessä velvoitettu henkilökohtaisesti saapumaan 20.8.1997 pidettyyn istuntoon. Tuota määräystä voitiin pitää edellä mainitussa laissa tarkoitettuun viranomaisen kutsuun rinnastettavana kutsuna, kun otettiin huomioon se, että lain tarkoituksena oli hallituksen esityksen yleisperustelujen mukaan turvata haastettavan saapuminen Suomeen vastaamaan. Lisäksi lain 1 §:n yksityiskohtaisten perustelujen mukaan koskemattomuus voi perustua myös tuomioistuimen asianosaisille antamaan velvoitteeseen kutsua mainitussa säännöksessä tarkoitettu henkilö oikeuteen.

Laissa ei ollut suoranaista määräystä siitä, milloin koskemattomuus alkoi. Koskemattomuuden oli hallituksen esityksen 4 §:ää koskevissa perusteluissa ilmaistun perusteella katsottava alkavan sinä ajankohtana, jona kutsuttu kutsun johdosta saapui Suomeen vastaamaan. Kutsusta saapumisen voitiin tällöin edellyttää tapahtuvan kohtuullisen ajan kuluessa ennen oikeudenkäyntiä niin, että kutsuttavalla oli riittävä mahdollisuus valmistautua vastaamaan kutsussa tarkoitettuun asiaan ja tavata esimerkiksi oikeudenkäyntiavustajansa. Saapumiselta oli siten edellytettävä riittävää ajallista ja asiallista yhteyttä kutsussa tarkoitettuun asiaan.

Koska A:n 12.8.1997 tapahtuneeksi kertomalla Suomeen saapumisella oli katsottava olevan edellä tarkoitetunlainen yhteys 20.8.1997 pidettyyn istuntokäsittelyyn, oli katsottava, että A oli haastetta 15.8.1997 tiedoksiannettaessa ollut tuomioistuimen lykkäyspäätöksen johdosta Suomessa edelleen vastaamassa haasteessa tarkoitettuun syytteeseen. Edellä mainitun lain säännösten perusteella A:ta ei tällöin saanut asettaa syytteeseen säännöksessä tarkoitetunlaisesta rikoksesta.

Näillä perusteilla käräjäoikeus jätti A:lle 15.8.1998 tiedoksiannetussa haasteessa tarkoitetun syytteen tutkimatta.

Turun hovioikeuden päätös 11.2.1998

Virallinen syyttäjä valitti hovioikeuteen ja vaati, että A:n väite rikosoikeudellisesta koskemattomuudesta hylätään ja asia palautetaan käräjäoikeuteen syytteen tutkimista varten. A:n mainitsemaa lainkohtaa ei voitu soveltaa tässä asiassa, koska aikaisempaa haastetta ja käräjäoikeuden lykkäyspäätöstä ei ollut annettu A:lle tiedoksi vieraassa valtiossa kansainvälistä oikeusapua koskevien säännösten mukaisesti.

Hovioikeus lausui, että A oli hänelle 17.12.1996 Suomessa tiedoksi annetun haasteen johdosta ollut 19.3.1997 pidetyssä Salon käräjäoikeuden istunnossa henkilökohtaisesti vastaamassa kahteen velallisen epärehellisyyttä koskevaan syytteeseen. Lykkäyspäätöksessään käräjäoikeus oli määrännyt asian käsittelyä jatkettavaksi 20.8.1997 ja velvoittanut A:n saapumaan jatkokäsittelyyn henkilökohtaisesti 2 000 markan sakon uhalla. Nyt kysymyksessä olevaa syytettä koskeva haaste oli annettu tiedoksi A:lle Suomessa 15.8.1997 hänen saavuttuaan Salon käräjäoikeuden lykkäyspäätöksen johdosta maahan Zürichissä Sveitsissä sijaitsevasta vakituisesta kotipaikastaan.

Asiassa oli kysymys siitä, estivätkö 17.12.1996 vireille tulleet syytteet oikeudenkäyntiin ja esitutkintaan osallistuvien henkilöiden koskemattomuudesta eräissä tapauksissa annetun lain nojalla 15.8.1997 tiedoksi annetussa haasteessa tarkoitetun syytteen tutkimisen. Lain 2 §:n mukaan sitä, joka Suomen viranomaisen kutsusta saapuu toisesta valtiosta Suomeen vastaamaan tuomioistuimessa rikosasiassa, ei saanut sinä aikana, jonka hän kutsun johdosta oli Suomessa, asettaa syytteeseen sellaisen rikoksen vuoksi, joka oli tapahtunut ennen hänen lähtöään siitä valtiosta, josta hänet oli kutsuttu, ja jota ei ollut kutsussa mainittu. Lainkohtaa oli sanamuotonsa perusteella mahdollista tulkita siten, että se soveltui, kun Suomen viranomaisen antaman kutsun noudattaminen edellytti kutsutun olosuhteista johtuen Suomeen saapumista toisesta maasta.

Mainitun lainkohdan kanssa samansisältöinen rikosoikeudellinen koskemattomuus oli säädetty myös Suomessa voimassa olevan keskinäistä oikeusapua rikosasioissa koskevan eurooppalaisen yleissopimuksen 12 artiklan 2 kappaleessa. Lain esitöistä (HE 62/1993) ilmeni, että tämä yleissopimuksen määräys oli otettu huomioon lakia säädettäessä. Kansainvälisestä oikeusavusta rikosasioissa annetun lain 28 §:n 2 momentissa oli lisäksi nimenomainen viittaus ensiksi mainitussa laissa säädettyyn rikosoikeudelliseen koskemattomuuteen. Viittaussäännös sisältyi lukuun, joka koskee oikeusavun pyytämistä vieraalta valtiolta. Kun otettiin edelleen huomioon, että molemmat edellä mainitut lait oli säädetty samanaikaisesti, oli kysymyksessä oleva rikosoikeudellinen koskemattomuus tarkoitettu sovellettavaksi vain niissä tapauksissa, joissa kutsu oli annettu tiedoksi Suomen ulkopuolella. Tämä tulkinta sopi yhteen myös sen kansainvälisessä prosessioikeudessa sovellettavan periaatteen kanssa, että kussakin valtiossa suoritettujen prosessitoimien kuten haastamisen vaikutukset määräytyivät tuon valtion lakien mukaan. Käräjäoikeuden ei siten olisi pitänyt jättää syytettä tutkimatta.

Kun muutakaan estettä syytteen tutkimiselle ei ollut ilmennyt, hovioikeus kumosi käräjäoikeuden päätöksen ja palautti asian käräjäoikeuteen.

Perustelut

Oikeudenkäyntiin ja esitutkintaan osallistuvien henkilöiden koskemattomuudesta eräissä tapauksissa annetun lain (11/1994) 2 §:n mukaan sitä, joka Suomen viranomaisen kutsusta saapuu toisesta valtiosta Suomeen vastaamaan tuomioistuimessa rikosasiassa, ei saa sinä aikana, jonka hän kutsun johdosta on Suomessa, asettaa syytteeseen sellaisen rikoksen vuoksi, joka on tapahtunut ennen hänen lähtöään siitä valtiosta, josta hänet on kutsuttu, ja jota ei ole kutsussa mainittu.

Vastaava säännös sisältyi aikaisemmin rikoslain 1 luvun 11 §:n 3 momenttiin (602/1976), joka säädettiin samassa yhteydessä kuin laki rikosasian vastaajan kutsumisesta toisen pohjoismaan tuomioistuimeen (601/1976). Säännöstä ei kuitenkaan rajoitettu koskemaan vain toisesta pohjoismaasta saapunutta vastaajaa, vaan koskemattomuus ulotettiin myös muista maista viranomaisen kutsusta vapaaehtoisesti saapuneisiin vastaajiin. Hallituksen esityksen (34/1976 vp. s. 5) perustelujen mukaan tämä johtui siitä, että Suomi tulisi myöhemmin liittymään keskinäistä oikeusapua rikosasioissa koskevaan eurooppalaiseen yleissopimukseen (SopS 30/1981), jonka 12 artiklan 2 kappaleeseen sisältyi vastaava koskemattomuutta koskeva määräys. Sopimus on Suomen osalta tullut voimaan 29.4.1981.

Mainitun artiklan sekä oikeudenkäyntiin ja esitutkintaan osallistuvien henkilöiden koskemattomuudesta eräissä tapauksissa annetun lain 2 §:n tarkoituksena on - niin kuin esitöistäkin ilmenee - edistää toisesta valtiosta kutsutun rikosasian vastaajan halukkuutta noudattaa haastetta ja toisaalta turvata se, ettei vastaajaan yllättäen kohdisteta säännöksessä tarkoitettuja toimenpiteitä muun kuin kutsussa mainitun rikoksen johdosta (HE 55/1979 vp. s. 5 ja HE 62/1993 vp. s. 1 ja 6).

Rikosoikeudellista koskemattomuutta ei säännöksessä sen sijaan ole ulotettu sellaiseen rikosasian vastaajaan, joka tavataan Suomessa, koska häntä vastaan voidaan ilman erillistä vieraassa valtiossa suoritettavaa kutsumismenettelyäkin nostaa syyte ja häneen voidaan tarvittaessa kohdistaa myös rikosoikeudenkäyntiä turvaavia pakkokeinoja. Tämä käy välillisesti ilmi myös lain 4 §:stä, jonka mukaan koskemattomuus lakkaa sen jälkeen, kun kutsutulla on ollut tilaisuus poistua maasta 15 päivän ajan siitä päivästä, jona hänelle on ilmoitettu, ettei hänen läsnäolonsa enää ole tarpeen. Lisäksi lain esitöissä (HE 62/1993 vp. s. 7) on nimenomaisesti todettu, ettei koskemattomuutta ole henkilöllä, joka poistuttuaan maasta on vapaaehtoisesti palannut takaisin.

A on oleskellut Suomessa 17.12.1996, jolloin hänelle on annettu tiedoksi haaste, jossa hänet on kutsuttu vastaamaan kahteen velallisen epärehellisyyttä koskevaan syytteeseen. Edellä esitetyillä perusteilla A ei ole tuolloin nauttinut rikosoikeudellista koskemattomuutta. A ei siten myöskään saapuessaan Salon käräjäoikeuden määräyksestä henkilökohtaisesti jutussa 20.8.1997 toimitettuun jatkokäsittelyyn ole nauttinut rikosoikeudellista koskemattomuutta. A:ta vastaan on näin ollen hänen Suomessa ollessaan tuolloin voitu nostaa myös nyt kysymyksessä oleva törkeää petosta koskeva syyte.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.