1.11.1999

Syyte Lahden käräjäoikeudessa

Virallinen syyttäjä vaati A:lle rangaistusta tekijänoikeusrikoksesta tekijänoikeuslain 1, 2 ja 56 §:n (442/1984) nojalla, koska A oli syyskuun 1991 ja 30.5.1995 välisenä aikana Lahdessa tahallaan ansiotarkoituksessa vastoin tekijänoikeuslakia valmistanut kappaleita kirjallisina teoksina pidettävistä tietokoneohjelmista ja saattanut niitä yleisön saataville. Tekoa oli kappaleiden suuren määrän, toiminnan laajuuden sekä suunnitelmallisuuden vuoksi pidettävä törkeänä.

Teko oli tehty siten, että A oli rakentanut ja ylläpitänyt laittomia ohjelmistokopioita sisältäneen Bulletin Board System -järjestelmän. Se oli toiminut ympäri vuorokauden siten, että A oli kuutta eri puhelinlinjaa pitkin modeemiyhteyksien avulla, joista yksi oli ollut erityisen nopea ISDN-linja, tarjonnut käyttäjien tietokoneille laittomia tietokoneohjelmia. A:n ylläpitämään järjestelmään oli saanut pääsyn henkilö, jolle A oli myöntänyt käyttäjätunnuksen ja salasanan. Tämä oli puolestaan edellyttänyt järjestelmän käyttäjiltä tietyn määrän ennen julkaisemattoman ohjelmistomateriaalin tuomista A:n järjestelmään. Käyttäjät olivat lisäksi tehneet rahasuorituksia A:n tilille. Laitteiden takavarikointihetkellä laitteiston käyttäjäluettelo oli käsittänyt 101 nimeä ja tutkittu aineisto oli sisältänyt kopiot ainakin 443 sellaisesta ohjelmasta, joiden tekijänoikeudet olivat kuuluneet asianomistajille eli Adobe Systems Incorporated, Autodesk Incorporated, Bentley Systems Incorporated, Corel Corporation, Lotus Development Corporation, Microsoft Corporation, Novell Incorporated, Santa Cruz Operation ja Symantec Corporation -nimisille yhtiöille. Teko oli ollut omiaan aiheuttamaan huomattavaa haittaa ja vahinkoa asianomistajille, joilla tietokoneohjelmien tekijänoikeuden haltijoina oli tekijänoikeuslain mukaan yksinomainen oikeus valmistaa ohjelmista kappaleita ja saattaa niitä yleisön saataviin.

Vielä syyttäjä vaati, että A:lta 30.5.1995 takavarikoidut takavarikkopöytäkirjassa mainitut laitteet ja tarvikkeet, muun muassa tietokone, modeemit, levykkeet ja nauhat, tuomitaan rikoslain 2 luvun 16 §:n 3 momentin nojalla tekovälineinä valtiolle menetetyiksi.

Asianomistajien vaatimukset

Yhtiöt yhtyivät virallisen syyttäjän rangaistusvaatimukseen. Yhtiöt vaativat A:n velvoittamista maksamaan niille tekijänoikeuden loukkauksesta aiheutuneina tekijänoikeuslain 57 §:n 1 momentin tarkoittamana kohtuullisena hyvityksenä ilman lupaa valmistetuista ja yleisön saataviin levitetyistä laittomista tietokoneohjelmistokopioista yhteensä 1 355 280 markkaa takavarikkopäivästä 30.5.1995 lukien laskettavine korkoineen. Mikäli tuomittava kohtuullinen hyvitys alitti vaaditun määrän, erotus oli tuomittava tekijänoikeuslain 57 §:n 2 momentin mukaisena vahingonkorvauksena muusta haitasta ja menetyksestä. Poliisin A:n hallusta takavarikoimat laittomat tietokoneohjelmat oli määrättävä hävitettäväksi tekijänoikeuslain 58 §:n perusteella.

Yhtiöiden puolesta todettiin syyttäjän esittämän lisäksi perusteena, että ensimmäinen ohjelmistojen laiton kopiointi, josta A oli vastuussa, oli tapahtunut, kun käyttäjä oli tuonut ohjelmiston A:n tietokoneeseen. Kopiointi oli tapahtunut A:n antamien käskyjen mukaisesti ja A oli toiminut sen organisoijana. Toisen kerran A oli suorittanut laittoman kopioinnin siirtäessään koneelleen tuodun ohjelmiston DAT-nauhalle. Kolmannen kerran A:n vastuulla oleva laiton kopiointi oli tapahtunut, kun käyttäjä oli kopioinut A:n koneelta haluamansa ohjelmiston omalle koneelleen.

A:n vastaus

A kiisti valmistaneensa luvatta uusia kopioita tietokoneohjelmistoista ja saattaneensa niitä yleisön saataville. Niitä tietokoneohjelmien kappaleita, jotka olivat takavarikossa löytyneet A:n koneelta, ei ollut valmistanut A, vaan hänen järjestelmänsä käyttäjät. Käyttäjät, joita oli loppuvaiheessa ollut 101 kappaletta, eivät olleet lain tarkoittama yleisö. A:n koneelle olivat päässeet vain ne henkilöt, joille hän oli antanut käyttöoikeuden. A ei ollut toiminut ansiotarkoituksessa. A oli poliisitutkinnasta ilmenevällä tavalla saanut vuosina 1991 - 1993 noin 20 000 markkaa rahaa järjestelmän käyttäjiltä. Kysymyksessä ei kuitenkaan ollut ollut maksu edellä mainituista ohjelmista vaan kulukorvaus siitä, että A oli käyttäjien puolesta ottanut puhelinyhteyksiä Yhdysvaltoihin ja ollut mukana kansainvälisessä viestijärjestelmässä.

A vastusti yhtiöiden tekijänoikeuslain 57 §:n 1 ja 2 momentin nojalla esittämiä ohjelmien tekijänoikeuslain vastaiseen käyttöön perustuvia vaatimuksia, koska syytteessä ei ollut edes väitetty, että A olisi käyttänyt ohjelmia eikä hänen ollut näytetty niitä käyttäneen. Joka tapauksessa A piti vaatimuksia määrältään liian suurina. A ei vastustanut tietokoneohjelmien hävittämisvaatimusta.

Käräjäoikeuden tuomio 16.6.1997

Riidattomat asiat

Asianosaiset olivat yksimielisiä siitä, että A:n koneesta takavarikkohetkellä 30.5.1995 oli löytynyt 101 käyttäjää. Edelleen asianosaiset olivat yksimielisiä siitä, että puretulta DAT-nauhalta oli löydetty 443 kappaletta yhtiöiden tekijänoikeudellisesti suojattuja tietokoneohjelmistoja. Myös noiden ohjelmistojen tavanomaisista jälleenmyyntihinnoista he olivat yksimielisiä. Ohjelmistojen lukumäärä ja vähittäismyyntihinnat jakautuivat yhtiöiden välillä seuraavasti:

Adobe Systems Incorporated 24 ohjelmaa yhteensä 56 880 markkaa Autodesk Incorporated 60 ohjelmaa yhteensä 685 420 markkaa Bentley Systems Incorporated 1 ohjelma 35 250 markkaa Corel Corporation 20 ohjelmaa yhteensä 19 200 markkaa Lotus Development Corporation 31 ohjelmaa yhteensä 76 550 markkaa Microsoft Corporation 190 ohjelmaa yhteensä 324 428 markkaa Novell Incorporated 46 ohjelmaa yhteensä 81 030 markkaa Santa Cruz Operation 2 ohjelmaa yhteensä 8 080 markkaa Symantec Corporation 69 ohjelmaa yhteensä 67 050 markkaa

Vähittäismyyntihintojen yhteissummaksi tuli siten 1 353 888 markkaa.

Perustelut

Tahallisuus

A oli kertonut oikeudessa, että hän oli ollut tietoinen siitä, että tietokoneohjelmien laiton kopiointi on kiellettyä. Hän oli tosin väittänyt, ettei ollut tiennyt, mitä ohjelmia hänen koneeseensa oli tuotu, mutta oli myöntänyt, että takavarikoitaessa hänen hallustaan oli löytynyt 443 suojattua ohjelmaa.

A:n omasta kertomuksesta, todistaja X:n kertomuksesta, A:n koneelta löydetyistä valvontaviesteistä ja käyttäjien logitiedoista kävi ilmi, että käyttäjien koneesta viemiä ja tuomia ohjelmia oli seurattu varsin tarkasti aina ohjelmien sisältöä myöten. A oli asentanut koneeseensa purkkiohjelman, joka kontrolloi vientejä ja tuonteja. A oli elektronisen postilaatikon eli niin sanotun purkin pitäjänä ja valvojana nimenomaan vaatinut käyttäjiä tuomaan purkkiinsa laittomia ohjelmia. Tämä kävi ilmi todistajan kertomuksesta sekä koneelta löydetyistä viesteistä.

Edellä mainituista syistä A:n teko oli ollut tahallinen.

Valmistaminen/kopiointi

A:n rakentama ja ylläpitämä purkki oli hänen oman kertomansa mukaan ollut Suomen suurin tämän lajin edustaja ja siinä oli ollut eniten linjoja, joista yksi oli ollut digitaalinen ISDN-linja. A:n ylläpitämä järjestelmä oli ollut hyvin suunniteltu. Täten A oli tehnyt mahdolliseksi huomattavan laajan toiminnan, jossa läpi vuorokauden hänen purkkiinsa oli tuotu ja sieltä viety laittomia ohjelmia. Käyttäjiä oli takavarikointihetkellä ollut 101. Käyttäjät, joista osalla oli myös ollut purkki, olivat saattaneet edelleen jatkaa ohjelmien vientiä eteenpäin niiden mahdollisille loppukäyttäjille.

A:n toimintaa oli jo edellä kerrotulla perusteella pidettävä varsinaisena tekijän toimintana eikä avunantona. A:n edellä mainittu toiminta oli tehnyt mahdolliseksi laajamittaisen, järjestäytyneen laittomien ohjelmien kopioimisen. Todistaja X:n oikeudessa kertoman mukaan A oli itsekin kopioinut ohjelmia koneelleen eli hän oli itse aktiivisesti etsinyt laittomia ohjelmia ja tuonut niitä koneeseen. A oli myös kopioinut kaikki 443 ohjelmaa koneesta kovalevyltä nauhalle. Mikäli ohjelmistoa ei ollut ollut koneen kovalevyllä, A oli käyttäjien pyynnöstä kopioinut ohjelmiston nauhalta kovalevylle, josta se oli ollut taas käyttäjän kopioitavissa.

Yleisö/käyttäjät

Käräjäoikeus piti tässä tapauksessa 101 käyttäjää lain tarkoittamana yleisönä. A:n purkin käyttäjien määrä oli todistaja X:n kertomuksen mukaan vaihdellut. Käyttäjät eivät olleet muodostaneet suppeaa toisilleen tuttua harrastuspiiriä, vaan käyttäjiksi oli päässyt tietyin tavoin toimimalla ja noudattamalla uuden käyttäjän ohjeita, muun muassa tuomalla tietyn määrän uusia laittomia ohjelmia korvaukseksi koneelta viemistään ohjelmista. Edelleen käyttäjäksi oli päässyt maksamalla käyttömaksuja. Tämäkin kävi ilmi todistaja X:n kertomuksesta ja todistusaineistossa olevista koneelta löytyneistä viesteistä. Käyttäjille ei ollut asetettu rajoituksia tai kieltoja viemiensä ohjelmien jatkolevityksestä. Kaikki käyttäjät eivät olleet tunteneet A:ta tullessaan hyväksytyksi purkkiin. Käyttäjät olivat esiintyneet "aliasnimellä" ja sikäli kun näitä nimiä oli pystytty selvittämään, käyttäjiä oli kuultu esitutkinnassa syyllisiksi epäiltyinä.

Tunnusmerkistö täyttyi täten siltäkin osin, että A oli levittänyt luvattomia ohjelmia yleisön saataviin.

Ansiotarkoitus

Takavarikoidussa aineistossa oli ollut kuitteja ja tilitietoja, joiden perusteella oli voitu laskea A:n sijoittaneen järjestelmän rakentamiseen laitteiden osalta noin 66 000 markkaa. A itse oli arvellut määrän olevan oikea. Kuittien ja tilitietojen perusteella oli samoin laskettu A:n saaneen erilaisina maksuina noin 30 000 markkaa. A oli elänyt toimeentulotuen varassa ja hän oli kertonut sen lisäksi saaneensa vanhemmiltaan ja mummoltaan rahaa tarvittaessa. A:n puhelinmaksut tekoajalta olivat takavarikoitujen kuittien perusteella tehdyn erittelyn mukaan noin 97 000 markkaa, mikä merkitsi karkeasti laskien noin 2 400 markkaa kuukaudessa. A oli itse selittänyt, että hän oli vuosien 1991 - 1993 aikana pyytänyt käyttäjiä osallistumaan puhelinmaksujen korvaamiseen ja ettei kysymys ollut ollut ansiotarkoituksessa kerätystä rahasta. A oli väittänyt, että tuolloin ei ollut vielä ollut yleisesti käytössä Internetiä ja että hänen purkkiaan oli käytetty pelkästään erilaisten viestien kansainväliseen lähinnä Yhdysvaltojen kautta tapahtuvaan viestintään, ei sen sijaan lainkaan ohjelmien siirtoon. Takavarikointihetkellä ei DAT-nauhalta puretusta aineistosta eikä koneelta ollut ollut saatavissa tietoa aikaisempina vuosina mahdollisesti viedyistä ja tuoduista ohjelmista. Oikeudelle jätetystä 29.12.1991 päivätystä kirjeestä ilmeni, että ohjelmista oli keskusteltu ja niitä oli tilattu jo vuonna 1991. Näin ollen ei ollut pidettävä uskottavana, että käyttäjät olisivat tuolloinkaan suostuneet maksamaan korvausta pelkästään viestien välittämisestä ja lukemisesta, vaan kysymyksessä oli täytynyt olla ohjelmien kopioiminen.

Takavarikoituun aineistoon liittyvistä pankki- ja postisiirtokuiteista oli havaittavissa, että suoritettuja maksuja oli nimetty avustuksiksi, puhelinmaksuiksi, käyttömaksuiksi ja laiteavustuksiksi. Tämän tyyppiset maksut olivat ajoittuneet pääasiassa vuosiin 1991 ja 1992 ja niitä oli joitakin myös vuosilta 1993 ja 1994. Viesteissä oli selviä kehotuksia käyttömaksuista, filemaksuista ja niiden määristä. Missään vaiheessa ei kuitenkaan ollut käynyt ilmi, että maksuja olisi kielletty enää suorittamasta ja oikeudelle jätetyistä kirjeistä oli havaittavissa, että rahaa oli lähetetty myös kirjeitse. Tutkinnassa ei ollut pystytty selvittämään, miksi maksut olisivat loppuneet, oliko niitä edelleen maksettu ja miten.

Eräs käyttäjä oli esitutkinnassa myöntänyt maksaneensa vielä 8.7.1994 käyttäjänä lisäajasta 539 markkaa. A:n väitettä siitä, että hän olisi ollut valmis maksamaan harrastuksestaan muiden käyttäjien hyväksi yli 2 000 markkaa kuukaudessa pelkkinä puhelinmaksuina ei ollut pidettävä uskottavana. Edellä kerrottuja rahakorvauksia oli pidettävä osoituksena ansiotarkoituksesta. Todistusaineistosta kävi ilmi, että edellytyksenä sille, että oli saanut viedä A:n purkista ohjelmia oli ollut, että uusia ohjelmia tuotiin tilalle ja tätä käyttäjien toimintaa A oli valvonut käyttäjäkohtaisten logien avulla seuraten tarkasti, millaisia ohjelmia ja kuinka paljon käyttäjät olivat koneeseen tuoneet, ja puuttunut tarvittaessa käyttäjien oikeuksiin viestien avulla, joissa hän oli uhannut poistaa käyttäjän listoilta. Käyttömaksuun verrattavana oli pidettävä velvollisuutta tuoda A:n koneelle uutta viedyn aineiston sijaan eli ohjelmien vaihtamista.

Todistaja X:n kertomuksesta kävi lisäksi ilmi, että A oli viestien perusteella tarjonnut myös CD-rom levyjä myyntiin ja että tällaisia levyjä oli häneltä kyselty. Viesteissä oli ollut mainintoja ainakin 500 markan suuruisesta hinnasta. Yksi tällainen levy oli löytynyt ja oli takavarikossa.

A oli selittänyt, että hänen toimintansa oli kaiken kaikkiaan ollut varsin tappiollista eikä suinkaan voittoa tuottavaa. Voiton saaminen ei ollut kuitenkaan ansiotarkoituksen edellytys. Riitti, kun A oli pyrkinyt saamaan toiminnastaan tuloja. Tämä ilmeni muun muassa hallituksen esityksestä 94/1993.

Teoksen kappaleiden suuri määrä, toiminnan laajuus tai muu niihin rinnastettava syy

Luvattomia ohjelmakopioita oli takavarikointihetkellä ollut puretulla DAT-nauhalla 443 kappaletta, mitä on pidettävä lain tarkoittamana suurena määränä. Käyttäjiä oli ollut 101. Laittomista ohjelmista oli lähtenyt kopioita edelleen käyttäjille. Näiden kopioiden määrää oli ollut mahdoton selvittää. Todistaja X:n kertomasta sekä asiakirjatodistelusta ilmenevän mukaan ohjelmistojen siirtovauhti oli kuitenkin ollut melko nopeaa. Esimerkiksi yksi kello viideltä tuotu ohjelma oli jo saman vuorokauden aikana mennyt kolmeen kertaan eteenpäin. Ilmeisenä oli pidettävä, että purkamatta olevilla 12 DAT-nauhalla oli mahdollisesti lisää luvattomia ohjelmakopioita. Toiminnan laajuudesta kertoi A:n jo edelläkin ilmenevä lausuma Suomen suurimmasta purkista. Toiminta oli ollut erittäin hyvin järjestettyä ja valvottua. A:n purkki oli ollut organisaation huippuna Suomessa ja korkealla organisaatiossa myös kansainvälisellä tasolla. A:n purkissa oli todistaja X:n mukaan pyörinyt kaksi erillistä verkkoa, joista toinen oli ollut kotimaahan ja toinen ulkomaille suuntautunut. Purkki oli lisäksi kuulunut erääseen amerikkalaiseen BBS-purkkiin, joka toimi kolmella eri osa-alueella: ohjelmapiratismi, Ansi-grafiikka ja hakkerointi.

Todistaja X oli oikeudessa kertonut tutkitun aineiston perusteella ilmenneen, että edellytys pysyä käyttäjänä oli ollut niin sanotun piraattisoftan tuominen eli A vaati vaihdossa laittomia uusia ohjelmia, muu ei kelvannut. Eri tyyppisille ohjelmille oli ollut koneessa erilaisia osastoja, esimerkiksi: PD-alueet eli ilmaisohjelmat; off-line, joka tarkoitti, että niistä tiedostoista oli ollut jätettävä viesti A:lle, joka oli etsinyt ne nauhoilta; viestialue; ja osasto, jolle oli ohjeiden mukaan ollut tuotava piraattisoftaa. Piraattiohjelmia oli kyllä ollut myös muiden ohjelmien joukossa.

Edellä kerrottu huomioon ottaen A:n tekoa oli pidettävä teosten suuri lukumäärä sekä toiminnan laajuus ja suunnitelmallisuus huomioon ottaen törkeänä.

Tekoaika

Tekoaikana oli pidettävä syyskuun 1991 ja 30.5.1995 välistä aikaa. Edellä oli jo käynyt ilmi, että ohjelmista ja niiden saatavuudesta oli puhuttu jo vuodesta 1991 lähtien. Tämä ilmeni muun muassa edellä mainitusta erään käyttäjän kirjeestä ja takavarikoidussa aineistossa olevista viesteistä, joissa puhuttiin filemaksuista. A:n väitettä, että tekoajan alussa olisi ollut kyse vain viesteistä ja niiden välittämisestä, ei ollut pidettävä uskottavana. Oli huomattava, että purettu DAT-nauha oli ollut ajallisesti viimeinen, joten purkamattomilla nauhoilla oli ilmeisesti tietoja aikaisemmilta vuosilta. Näiden nauhojen purkaminen oli ollut kuitenkin käytännössä ja ajallisesti mahdotonta niiden sisältämän suuren aineiston vuoksi.

Kohtuullinen hyvitys

A:n oli katsottu edellä kerrotulla toiminnallaan tahallisesti käyttäneen yhtiöiden ohjelmia tekijänoikeuslain säännösten vastaisesti. Käyttäminen tarkoitti tekijänoikeuslain 57 §:ssä mainittua teoksen valmistamista eli tässä tapauksessa tietokoneohjelman laitonta kopiointia.

Tämän vuoksi A oli velvollinen suorittamaan tekijänoikeuslain 57 §:n 1 ja 2 momentin mukaisesti yhtiöille kohtuullisen hyvityksen ja sen lisäksi korvauksen kaikesta muustakin menetyksestä ja haitasta. Kohtuulliseksi hyvitykseksi käräjäoikeus katsoi 60 prosenttia yhtiöiden vaatimista vähittäismyyntihinnoista. Vaatimus siitä, että vaaditun ja tuomitun kohtuullisen hyvityksen erotus olisi toissijaisesti tuomittava maksettavaksi tekijänoikeuslain 57 §:n 2 momentin mukaisena vahingonkorvauksena muusta haitasta ja menetyksestä oli hylättävä, koska tuomittu kohtuullinen hyvitys oli riittävä kokonaiskorvaus yhtiöille kaikesta muustakin käyttämisestä aiheutuneesta menetyksestä ja haitasta.

Yhtiöt, joista yksi oli Kanadasta ja kahdeksan Amerikan yhdysvalloista, eivät joutuneet suorittamaan saamastaan korvauksesta arvonlisäveroa. Alentaessaan vähittäismyyntihintaa 40 prosentilla käräjäoikeus vähensi hinnasta arvonlisäveron sekä mahdolliset muut myyntiin ja markkinointiin liittyvät kustannukset, joita yhtiöille ei tässä asiassa tarkoitettujen ohjelmistojen osalta aiheutunut. Edelleen hyvityksen kohtuullisuutta ja vahingonkorvausta harkittaessa otettiin huomioon, että tässä asiassa ei ollut voitu selvittää, millaiseen käyttöön laittomat ohjelmat olivat lopulta joutuneet. Purkin 101 käyttäjästä ne, jotka oli pystytty selvittämään, olivat suhteellisen nuoria ja ilmeisesti enemmänkin tietokoneen parissa harrastuksekseen toimivia kuin esimerkiksi ammatissaan tai elinkeinossaan keräämiään laittomia ohjelmia käyttäviä. Näin ollen A ja käyttäjäjoukko eivät olisi koskaan laillisesti ostaneet pääosiltaan melko kalliita erilaiseen ammattikäyttöön tarkoitettuja ohjelmia.

Toisaalta käräjäoikeus totesi, ettei hyvitystä tulisi asettaa liian alhaiseksi. Laiton kopiointi ei saisi muodostua edulliseksi tavaksi hankkia kalliita ohjelmia laillisten ohjelmien sijasta. Tässä tapauksessa oli ollut kyse erittäin hyvin järjestetystä laittomien kopioiden valmistamisesta ja hyvin organisoidusta levittämisestä. Tällainen toiminta avasi myös mahdollisuuksia ammattimaiselle rikollisuudelle käyttää sitä hyväkseen. Yhtiöiden edustajan mukaan esimerkiksi tässä asiassa oli laittoman kopioinnin onnistumiseksi jouduttu AutoCad-ohjelmien osalta selvittämään, millainen lisälaite tietokoneeseen tarvittiin, jotta ohjelma oli käytettävissä. Näin ollen hyvinkin suojattujen ohjelmien suojaukset oli pystytty murtamaan.

Rangaistusseuraamuksesta

Rangaistusta mitatessaan käräjäoikeus otti huomioon, että kysymys oli ollut laajasta ja hyvin järjestetystä laittomasta kopioinnista usean vuoden ajan.

Takavarikko- ja hävittämisseuraamuksesta

Takavarikoidut laitteet ja tarvikkeet oli tuomittava valtiolle menetetyksi rikoksen tekovälineinä. A:n oli katsottava käyttäneen tietokonettaan ja siihen liittyneitä modeemeja ja muita laitteita sekä levyjä pääasiassa nyt kysymyksessä olevan rikoksen tekemiseen. Edellä kerrotusta kävi ilmi laittoman toiminnan laajuus, jota ei voitu pitää missään mielessä vähäisenä. A:n purkkia oli käytetty osa tekoajasta jopa läpi vuorokauden laittomien ohjelmien siirtoon. Nauhoilla ja mahdollisesti tietokoneen kovalevyllä olevat laittomat tietokoneohjelmat oli määrättävä hävitettäviksi tekijänoikeuslain 58 §:n nojalla.

Syyksilukeminen ja tuomiolauselma

Käräjäoikeus katsoi A:n syyllistyneen syytteessä kerrotuin tavoin tekijänoikeusrikokseen ajalla syyskuu 1991 - 30.5.1995 ja tuomitsi hänet tekijänoikeuslain 1, 2 ja 56 §:n (442/1984) nojalla siitä 6 kuukaudeksi vankeuteen ehdollisesti 31.5.1999 päättyvin koetusajoin. A:lta takavarikoidut laitteet ja tarvikkeet, muun muassa tietokone, modeemit, levykkeet ja nauhat, tuomittiin valtiolle menetetyksi. Takavarikoidulla tietokoneen kovalevyllä, levykkeillä ja nauhoilla olevat laittomat tietokoneohjelmat määrättiin hävitettäviksi.

A velvoitettiin korvaamaan yhtiöille kohtuullisena hyvityksenä seuraavat määrät: Adobe Systems Incorporated 34 128 markkaa, Autodesk Incorporated 411 252 markkaa, Bentley Systems Incorporated 21 150 markkaa, Corel Corporation 11 520 markkaa, Lotus Development Corporation 45 930 markkaa, Microsoft Corporation 194 656,80 markkaa, Novell Incorporated 48 618 markkaa, Santa Cruz Operation 4 848 markkaa ja Symantec Corporation 40 230 markkaa, kaikki määrät korkoineen 30.5.1995 lukien.

Yhtiöt ja A valittivat hovioikeuteen.

Kouvolan hovioikeuden tuomio 27.1.1998

Hovioikeus lausui syyksilukemisen osalta virallisen syyttäjän käräjäoikeudessa kertoneen, että A oli syyskuun 1991 ja 30.5.1995 välisenä aikana Lahdessa tahallaan ansiotarkoituksessa valmistanut kappaleita tietokoneohjelmista ja saattanut niitä yleisön saataville. Teko oli tapahtunut siten, että A oli rakentanut käräjäoikeuden tuomiossa tarkemmin kerrotun järjestelmän, minkä avulla hän oli tarjonnut käyttäjien tietokoneille laittomia tietokoneohjelmia, sekä ylläpitänyt järjestelmää. A oli hyväksynyt käyttäjät ja edellyttänyt, että nämä tuovat järjestelmään tietyn määrän ohjelmistoa. A oli myös itse valmistanut laittomia kappaleita ja luonut organisaation, jonka tarkoituksena nimenomaisesti oli ollut kopioiden valmistaminen ja levittäminen. Lisäksi A oli antanut käyttäjille ohjeita, varoituksia, käskyjä ja kieltoja ja valvonut tarkasti niiden noudattamista sekä poistanut rekisteristä käyttäjiä, jotka eivät noudattaneet sääntöjä. Viimeistään silloin, kun A oli siirtänyt koneelle tuodut ohjelmat DAT-nauhoille, hän oli tehnyt laittoman kopioinnin.

Jutussa oli selvitetty, että A oli perustanut kotonaan olleeseen tietokoneeseen, jossa oli ollut kuusi modeemia, niin sanotun elektronisen postilaatikon, johon voitiin olla yhteydessä puhelinlinjoja pitkin sellaisten toisten tietokoneiden avulla, joissa oli modeemi. Tietokoneessa oli ollut käytössä niin sanottu Bulletin Board System (BBS), jonka avulla oli mahdollista antaa toiselta tietokoneelta puhelinlinjoja pitkin komentoja toiselle tietokoneelle. Järjestelmän avulla oli myös mahdollista siirtää ohjelmia tietokoneesta toiseen ja kopioida tietokoneeseen toisessa tietokoneessa olevia ohjelmia. A:n perustaman postilaatikon käyttäjät olivat siirtäneet sinne tietokoneohjelmia omista tietokoneistaan ja kopioineet omiin tietokoneisiinsa postilaatikkoon siirrettyjä ohjelmia.

Tietokoneohjelman luvaton siirto tällaiseen postilaatikkoon oli tekijänoikeuslaissa tarkoitettua luvatonta kopiointia. Samalla tavalla edelleen siirto toiseen tietokoneeseen rikkoi tekijänoikeutta. Pelkkä elektronisen postilaatikon perustaminen ja ylläpitäminen eivät kuitenkaan täyttäneet tekijäntoimelta vaadittavaa aktiivisen toiminnan vaatimusta. Rikoksen tekijän tuli itse osallistua teon täytäntöönpanon suorittamiseen.

A oli luonut järjestelmän, joka oli tehnyt mahdolliseksi sen, että järjestelmän käyttäjät olivat voineet kopioida luvattomasti tietokoneohjelmia koneelta toiselle. A oli antanut yksityiskohtaisia ohjeita ja käskyjä ohjelmien tuomisesta ja viemisestä sekä valvonut ohjeiden noudattamista. A oli myös itse tuonut laittomia ohjelmia koneeseen. Lisäksi A oli kopioinut kaikki takavarikossa 30.5.1995 löytyneet yhtiöiden tekijänoikeudellisesti suojatut 443 ohjelmaa koneen kovalevyltä DAT-nauhalle ja siirtänyt näitä ohjelmia jälleen takaisin koneen kovalevylle siinä tapauksessa, että joku käyttäjistä oli kovalevyltä nauhalle tallennettua ohjelmaa pyytänyt. A:n toiminta oli ollut edellä kerrotuin tavoin niin aktiivista, että hän oli osallistunut tekijänä tietokoneohjelmien levittämiseen tekijänoikeuslain tarkoittamassa mielessä. Hän oli myös luvattomasti valmistanut kopioita tietokoneohjelmista kopioimalla aktiivisesti itse ohjelmia tietokoneeseen ja siirtämällä toisten tuomia ohjelmia tietokoneen kovalevyltä nauhalle. Tällainen kopiointi ei ollut ollut välttämätöntä järjestelmän kannalta.

Käyttäjäpiiri oli ollut tosin rajoitettu. Toiminta oli ollut kuitenkin niin yleisesti tunnettua ja käyttäjiä niin paljon, että A:n oli katsottava saattaneen ohjelmat tekijänoikeuslain 56 §:n 1 momentin 1 kohdan tarkoittamalla tavalla yleisön saataviin.

Ansiotarkoituksen osalta hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden tuomion perustelut.

A oli näin ollen edellä kerrotuin tavoin syyllistynyt käräjäoikeuden syyksi lukemaan tekijänoikeusrikokseen.

Hyvitys- ja korvausvelvollisuuden osalta hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden tuomion perustelut.

Rangaistuksen mittaamisen osalta hovioikeus lausui, että kysymys oli nuorehkosta henkilöstä, jolla ei ollut aikaisempia merkintöjä rikosrekisterissä. Tekoon oli johtanut tietokoneharrastuksen piirissä ilmennyt poikkeuksellinen houkutin, joka oli ollut omiaan heikentämään A:n kykyä noudattaa lakia. Tämän vuoksi ja kun A:lle oli aiheutunut menettämisseuraamuksesta ja tuomitusta hyvityksestä ankarat taloudelliset seuraamukset, hovioikeus alensi A:lle tuomittua rangaistusta.

Menettämisseuraamuksen osalta hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden tuomion perustelut.

Näillä perusteilla hovioikeus muutti käräjäoikeuden tuomiota siten, että A:lle tuomittu ehdollinen rangaistus alennettiin 3 kuukaudeksi vankeutta. Muilta osin käräjäoikeuden tuomio jäi voimaan.

Perustelut

Rikosoikeudellinen arviointi

A on hovioikeuden tuomiosta lähemmin ilmenevin tavoin perustanut tietokoneeseensa niin sanotun elektronisen postilaatikon, huolehtinut sen toimivuudesta ja hyväksynyt sen käyttäjät. A:n määräämänä edellytyksenä postilaatikon käyttäjäksi pääsemiselle ja sellaisena olemiselle on ollut, että käyttäjät kopioivat postilaatikkoon tekijänoikeudellisesti suojattuja tietokoneohjelmistoja. Tämän edellytyksen noudattamista A on myös valvonut hovioikeuden tuomiosta ilmenevin tavoin.

Ohjelmistoja, jotka A näin on saanut tietokoneelleen käyttäjien kopioimana, samoin kuin ohjelmistoja, jotka hän on itse koneelleen kopioinut, A on vastavuoroisesti tarjonnut postilaatikon käyttäjien käytettäväksi siten, että nämä ovat postilaatikkoon yhteydessä ollessaan voineet kopioida kyseisiä ohjelmistoja itselleen. Näin menetellessään A on tekijänoikeuslain 2 §:n 3 momentissa tarkoitetulla tavalla levittänyt tietokoneellaan olleita asianomistajayhtiöiden teoksina pidettävien tietokoneohjelmistojen kappaleita postilaatikon käyttäjille. Käyttäjiä on ollut niin paljon ja käyttäjäksi pääseminen niin todennäköistä, että kysymys on ollut tietokoneohjelmistojen kappaleiden levittämisestä tekijänoikeuslain 2 §:n 3 momentin tarkoittamalla tavalla yleisön keskuuteen.

A on ohjelmistoja edellä jo mainitulla tavalla tietokoneelleen kopioimalla myös valmistanut kappaleita asianomistajayhtiöiden teoksina pidettävistä tietokoneohjelmistoista tekijänoikeuslain 2 §:ssä tarkoitetulla tavalla. Koska kopiot on tehty yleisön keskuuteen levitettäviksi, kysymys ei ole ollut kappaleiden valmistamisesta yksityiseen käyttöön. Samoin A on ohjelmistoja hovioikeuden tuomiosta ilmenevin tavoin DAT-nauhalle kopioimalla valmistanut niistä kappaleita. Koska tämäkin kopioiminen on tapahtunut ohjelmistojen yleisön saataviin saattamiseen tähdänneen toiminnan tukemiseksi, kysymys ei tältäkään osin ole ollut kappaleiden valmistamisesta yksityiseen käyttöön.

A on edellä kerrotuin tavoin loukannut asianomistajayhtiöiden oikeuksia teoksina pidettäviin tietokoneohjelmistoihinsa valmistamalla ohjelmistoista kappaleita sekä saattamalla ohjelmistoja yleisön saataviin tekijänoikeuslain säännösten vastaisesti. Teot, jotka ovat tapahtuneet A:n tätä tarkoitusta varten rakentamassa, syytteessä mainitun ajan lähes yhtäjaksoisesti toimineessa järjestelmässä, muodostavat sellaisen yhtenäisen ajallisen ja asiallisen kokonaisuuden, että niitä on huolimatta niiden lukumäärästä ja kohdistumisesta osaksi eri asianomistajiin pidettävä yhtenä eikä useampana rikoksena.

A:n tekijänoikeuksia loukkaava menettely on ollut tahallista. Paitsi että A on saanut toimintaansa käräjäoikeuden mainitsemia käyttäjien rahasuorituksia, toiminnan keskeinen tarkoitus on ollut, että muun muassa A on voinut vastikkeetta kerryttää itselleen huomattavan määrän arvokkaita tietokoneohjelmistoja. A on lisäksi käräjäoikeuden tuomiossa selostetulla tavalla hyödyntänyt mahdollisuutta käydä kauppaa ohjelmistojen kappaleilla. Sanotuilla perusteilla Korkein oikeus katsoo näytetyksi, että A on toiminut ansiotarkoituksessa. Ottaen edelleen huomioon asianomistajayhtiöiden tietokoneohjelmistojen kappaleiden suuri määrä, jota osoittavat muun muassa postilaatikosta 30.5.1995 löytyneet 443 ohjelmistokopiota, toiminnan muu laajuus sekä teon suunnitelmallisuus, tekoa on pidettävä tekohetkellä voimassa olleessa tekijänoikeuslain 56 §:ssä (442/1984) tarkoitetulla tavalla törkeänä. Samoilla perusteilla teko on 1.9.1995 voimaan tulleessa rikoslain 49 luvun 1 §:ssä (1010/1995) tarkoitetulla tavalla ollut omiaan aiheuttamaan loukattujen oikeuksien haltijoille huomattavaa haittaa tai vahinkoa. Rikokseen on sovellettava tekohetken lakia, koska uusi laki ei johda syytetyn kannalta lievempään lopputulokseen. A on siten syyllistynyt tekijänoikeuslain 56 §:ssä (442/1984) tarkoitettuun tekijänoikeusrikokseen.

A:n aikaisempi rikollisuus ei ole sen laatuista, että sillä olisi olennaista merkitystä hänelle tästä rikoksesta tuomittavan rangaistuksen kannalta. Tämä ja muuten alempien oikeuksien mainitsemat perusteet huomioon ottaen Korkein oikeus katsoo, että hovioikeuden A:lle mittaama rangaistus on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen sekä rikoksesta ilmenevään A:n syyllisyyteen.

Siltä osin kuin A on katsonut, että rikoksen tekemiseen käytetyn tietokoneen menetetyksi tuomitseminen on hänen kannaltaan kohtuutonta, Korkein oikeus toteaa, että rikoslain 2 luvun 16 §:n 3 momentin mukaan rikoksen tekoväline voidaan tuomita menetetyksi. Lain esitöiden (HE 11/1932 vp. s. 1) mukaan seuraamuksen jättäminen tuomioistuimen harkintaan on katsottu tarpeelliseksi sen vuoksi, että esineen arvo saattaa tehtyyn rikokseen verrattuna olla niin suuri, että menetetyksi tuomitseminen olisi kohtuutonta. A:n rikoksen mittasuhteisiin verrattuna tietokone, jonka merkitys rikoksen tekemisessä on ollut keskeinen, ei ole niin arvokas, että menetetyksi tuomitseminen olisi sen vuoksi kohtuutonta. Muitakaan sellaisia olosuhteita, joiden vuoksi tietokoneen menetetyksi tuomitseminen tässä tapauksessa olisi kohtuutonta, ei ole osoitettu.

Hyvitys ja vahingonkorvaus

A, joka on edellä kerrotulla tavalla valmistanut kappaleita teoksina pidettävistä tietokoneohjelmistoista sekä saattanut niitä yleisön saataviin, on velvollinen suorittamaan tästä ohjelmistojen tekijänoikeuslain vastaisesta käyttämisestä tekijänoikeuden haltijoille tekijänoikeuslain 57 §:n 1 momentissa tarkoitetun kohtuullisen hyvityksen. Asianomistajat ovat vaatineet hyvityksenä postilaatikosta löytyneiden 443 ohjelmiston käyttöoikeuksien tavanomaisia vähittäismyyntihintoja.

Kuten Korkein oikeus on viimeksi ratkaisussaan KKO 1998:91 katsonut, hyvitykseen ei sisälly vahingonkorvausoikeudellista ainesta. Hyvityksenä voidaan yleensä pitää sitä tavanomaista hintaa, jolla käyttäjä olisi voinut hankkia oikeuden luvallisesti käyttää teosta. Hyvitys määräytyy siten usein normaalien käyttökorvausten eli lisenssimaksujen mukaisesti.

Kuten toisaalta ratkaisusta KKO 1989:151 ilmenee, normaalia lisenssimaksua tai sitä vastaavaa korvausta ei kuitenkaan kaikissa tapauksissa voida sellaisenaan ottaa hyvityksen perusteeksi. Mitä enemmän teoksen hyödyntäminen poikkeaa sellaisesta teoksen hyödyntämisestä, jota tavanomaista käyttökorvausta määrättäessä on ajateltu, sitä vähemmän tavanomainen käyttökorvaus soveltuu sellaisenaan hyvityksen pohjaksi. Kun kysymyksessä on lain sanamuodonkin mukaan kohtuullinen hyvitys, tuomioistuimen on hyvityksen suuruutta harkittaessa otettava huomioon tapauksen erityispiirteet.

Asiassa esitetystä selvityksestä ilmenee, että A:n postilaatikossa tapahtunut ohjelmistojen kopiointi on ollut siinä mielessä osaksi harrastusluontoista, että postilaatikon käyttäjille on monien asianomistajayhtiöiden ohjelmistojen osalta ollut tärkeämpää ohjelmistojen kopiointi sinänsä kuin mahdollisuus varsinaisesti hyödyntää ohjelmistoja. Uskottavana voidaan myös pitää, että ainakin osa postilaatikon käyttäjien itselleen tekemistä ohjelmistokopioista on päätynyt enintään kyseisten nuorten tietokoneharrastajien lyhytaikaiseen kokeilukäyttöön. Toisaalta nyt kysymyksessä olevia ohjelmia on postilaatikosta epäilemättä kopioitu lukuisia kertoja, ja postilaatikon käyttäjäkunnan laajuus huomioon ottaen on perusteltua olettaa, että osa kopioista on päätynyt myös varsinaiseen hyötykäyttöön.

Korkein oikeus katsoo, ettei kohtuullisena hyvityksenä tässä tapauksessa voida pitää ohjelmistojen käyttöoikeudesta niiden tavanomaista hyötykäyttöä silmällä pitäen perittäviä hintoja sellaisinaan. Tämän sijasta hyvitys on määrättävä kokonaisharkinnalla, jossa otetaan huomioon edellä mainitut seikat ja muutenkin loukkauksen laatu. Koska kysymyksessä on ollut laaja toiminta, jolla on vakavasti loukattu tekijänoikeuksia, hyvityksen tulee olla määrältään tuntuva. Korkein oikeus harkitsee kohtuulliseksi hyvitykseksi tässä tapauksessa puolet kysymyksessä olevien ohjelmistokopioiden käyttöoikeuksien vähittäismyyntihinnoista.

Koska loukkaus on ollut tahallinen, A on tekijänoikeuslain 57 §:n 2 momentin mukaan velvollinen suorittamaan hyvityksen lisäksi korvauksen kaikesta muustakin menetyksestä, niin myös kärsimyksestä ja muusta haitasta. Yhtiöt ovat vaatineet, että mikäli niiden hyvitysvaatimusta ei kokonaisuudessaan hyväksytä, erotus tuomitaan A:n maksettavaksi tekijänoikeuslain 57 §:n 2 momentissa tarkoitettuna korvauksena. Yhtiöt eivät enää Korkeimmassa oikeudessa ole erityisesti perustelleet tätä vaatimustaan. Alemmissa oikeuksissa yhtiöt ovat kuitenkin viitanneet ohjelmistojen laittomasta kopioinnista ja levittämisestä ohjelmistoteollisuudelle yleisesti aiheutuviin menetyksiin. Sen sijaan yhtiöt eivät ole yksilöineet sitä vahinkoa, joka niille on nimenomaan A:n toiminnasta aiheutunut, tai esittäneet siitä mitään selvitystä. Näin ollen asiassa ei voida katsoa näytetyksi, että A:n toiminnasta olisi aiheutunut yhtiöille sellaista tekijänoikeuslain 57 §:n 2 momentin mukaan korvattavaa vahinkoa, jonka määrä voitaisiin arvioida oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 6 §:n nojalla.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan.

A velvoitetaan suorittamaan alla mainituille yhtiöille tekijänoikeuslain 57 §:n 1 momentissa tarkoitettuna kohtuullisena hyvityksenä alempien oikeuksien tuomitsemien määrien sijasta seuraavat määrät alempien oikeuksien tuomitsemine korkoineen:

- Adobe Systems Incorporated 28 440 markkaa - Autodesk Incorporated 342 710 markkaa - Bentley Systems Incorporated 17 625 markkaa - Corel Corporation 9 600 markkaa - Lotus Development Corporation 38 275 markkaa - Microsoft Corporation 162 214 markkaa - Novell Incorporated 40 515 markkaa - Santa Cruz Operation 4 040 markkaa - Symantec Corporation 33 525 markkaa.

Muilta osin hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.