30.9.1999

Pesänjakajan toimittama ositus ja perinnönjako

Asianajaja X toimitti oikeuden määräämänä pesänjakajana 21.3.1994 omaisuuden osituksen 3.3.1992 kuolleen C:n toissijaisten perillisten ja lesken B:n välillä sekä perinnönjaon C:n jälkeen.

Pesän omaisuudesta tehdyn selonteon mukaan C:n omaisuuden arvo velkojen ja vähennysten vähentämisen jälkeen oli 60 059 markkaa ja B:n omaisuuden arvo oli 424 714 markkaa.

Toimituksessa B oli ilmoittanut, että avioliittolain 103 §:n 2 momentin nojalla hän ei luovuta omaisuuttaan vaimonsa perillisille. Lisäksi hän oli perintökaaren 3 luvun 5 a §:n nojalla vaatinut jaon toimittamista hänen ja vaimonsa toissijaisten perillisten välillä siten, että C:n omaisuus erotetaan ja jaetaan toissijaisille perillisille.

Jakopäätöksessään pesänjakaja totesi, että perintökaaren 3 luvun 1 §:n mukaan jäämistö meni eloonjääneelle puolisolle, jos perittävä oli ollut naimisissa eikä häneltä ollut jäänyt rintaperillistä. Saman luvun 5 a §:n mukaan eloonjääneen puolison vaatimuksesta oli toimitettava jako hänen ja ensiksi kuolleen puolison perillisten kesken, jolloin jakoon sovellettiin perintökaaren perinnönjakoa koskevia säännöksiä ja se sitoi myös niitä ensiksi kuolleen puolison perillisiä, joilla eloonjääneen puolison kuoltua olisi oikeus perintöön.

Avioliittolain 103 §:n 2 momentin mukaan osituksessa, joka toimitettiin ensiksi kuolleen puolison kuoleman jälkeen, eloonjäänyt puoliso ei ollut velvollinen luovuttamaan omaisuuttaan ensiksi kuolleen puolison perillisille.

Koska lesken omaisuus oli suurempi kuin ensiksi kuolleen puolison omaisuuden säästö, seurasi tästä, että leski sai pitää koko omaisuutensa ja ensiksi kuolleen puolison perillisille jaettiin vain sanotun puolison omaisuudesta se määrä, joka jäi jäljelle, kun velat oli katettu.

Pesänjakaja määräsi, että B sai pitää kaiken omaisuutensa eikä hänen tarvinnut luovuttaa mitään siitä vaimonsa perillisille. C:n omaisuus jaettiin tasan hänen kolmen toissijaisen perillisensä kesken.

Kanne Tornion käräjäoikeudessa

A C:n toissijaisena perillisenä kertoi B:tä vastaan ajamassaan kanteessa, että B ja C:llä ei ollut ollut avioehtosopimusta eikä varoja, jotka muullakaan perusteella olisivat olleet avio-oikeudesta vapaita. C:n jälkeen ei ollut jäänyt testamenttia, eikä häneltä ollut jäänyt rintaperillisiä.

Perintökaaren 3 luvun 5 a §:n mukaiseen jakoon sovellettiin saman luvun jakoa koskevia säännöksiä. Ellei avioehtosopimusta ollut, varat oli mainitun luvun 1 §:n 2 momentin mukaisesti jaettava puoliksi lesken ja ensiksi kuolleen puolison perillisten kesken. Ennen jakoa ei voitu toimittaa ositusta, eikä jaossa voitu soveltaa avioliittolain 103 §:n 2 momentin säännöstä lesken oikeudesta olla luovuttamatta omaisuuttaan ensiksi kuolleen puolison perillisille.

A vaati osituksen ja perinnönjaon oikaisemista siten, että hänen jako-osuudekseen tulee kuudesosa B ja C:n yhteenlasketuista nettovaroista. A vaati myös, että jaon toimittaminen määrätään pesänjakajan uudelleen tehtäväksi, ellei oikeus voi vahvistaa vaadittuja korjauksia jakolaskelmaan ja hänelle tulevia varallisuuseriä.

Vastaus

B kiisti kanteen ja vaati sen hylkäämistä. Asiassa ei ollut kysymys perintökaaren 3 luvun 5 a §:n soveltamisesta, koska B oli hakenut vain ositusta. Ositus oli tällaisessa tilanteessa joka tapauksessa mahdollinen, ja leskellä oli siinä oikeus olla luovuttamatta omaisuuttaan ensiksi kuolleen puolison perillisille.

Käräjäoikeuden tuomio 1.11.1995

Käräjäoikeus selosti ositus- ja perinnönjakokirjan sisältöä ja katsoi siitä käyvän ilmi, että pesänjakajan mukaan kysymyksessä oli ollut sekä ositus että perintökaaren 3 luvun 5 a §:n mukainen perinnönjako.

Ensisijaisesti oli ratkaistava, oliko tällaisessa tapauksessa kysymys avioliittolain mukaisesta osituksesta vai perintökaaren 3 luvun 5 a §:n mukaisesta jaosta, oliko ositus tällaisessa tapauksessa lainkaan mahdollinen ja oliko vastaajalla osituksen ollessa mahdollinen oikeus vedota avioliittolain 103 §:n 2 momentin mukaiseen oikeuteen olla luovuttamatta omaisuuttaan.

Käräjäoikeus selosti oikeuskirjallisuudessa esitettyjä kannanottoja ja katsoi niiden perusteella oikeuskirjallisuudessa vallitsevaksi kannaksi sen, että tällaisissa tapauksissa ositus oli lesken elinaikana mahdollinen ja että osituksessa leskellä oli oikeus käyttää avioliittolain 103 §:n 2 momentin mukaista oikeutta olla luovuttamatta omaisuuttaan ensiksi kuolleen puolison toissijaisille perillisille.

Huomioon ottaen oikeuskirjallisuudessa vallitsevaksi katsottavan kannan ja koska ositusta ei nimenomaan ollut kielletty tällaisissa tapauksissa ja koska perintökaaren 3 luvun 5 a §:n mukainen jako tapahtui nimenomaan eloonjääneen puolison vaatimuksesta, käräjäoikeus katsoi, että eloonjääneen puolison tällaisissa tapauksissa vaatiessa perintökaaren 3 luvun 5 a §:n mukaista jakoa, tuli tällöin eloonjääneen puolison vaatimuksesta toimittaa myös ositus ja että tuossa osituksessa eloonjäänyt puoliso sai käyttää avioliittolain 103 §:n 2 momentin mukaista oikeutta olla luovuttamatta omaisuuttaan.

Koska tässä tapauksessa B jakovaatimuksen esittäessään oli vaatinut myös ositusta ja oikeutta käyttää osituksessa avioliittolain 103 §:n 2 momentin mukaista tasinkoprivilegiä, käräjäoikeus katsoi pesänjakajan suorittaessaan jaon menetelleen sanotuilta osin oikein ja lainmukaisesti.

Näillä perusteilla käräjäoikeus hylkäsi kanteen.

Rovaniemen hovioikeuden tuomio 29.5.1997

A valitti hovioikeuteen toistaen kanteensa. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Perustelut

B:n vaatimuksesta pesänjakaja on toimittanut osituksen ja perintökaaren 3 luvun 5 a §:ssä tarkoitetun jaon 3.3.1992 kuolleen C:n perillisten ja hänen leskensä B:n kesken. Asiassa on kysymys siitä, onko jaon yhteydessä voitu laillisesti toimittaa ositus ja onko B:llä siten ollut toimituksessa oikeus vedota avioliittolain 103 §:n 2 momentin säännökseen, jonka mukaan eloonjäänyt puoliso ei ensiksi kuolleen puolison jälkeen toimitettavassa osituksessa ole velvollinen luovuttamaan omaisuuttaan ensiksi kuolleen puolison perillisille.

Korkein oikeus on ennakkoratkaisussaan KKO 1997:107 katsonut, että ositus, joka puolisonsa perineen lesken vaatimuksesta oli toimitettu hänen ja kuolleen puolison sukulaisten välillä ja jossa leski oli vedonnut avioliittolain 103 §:n 2 momenttiin perustuvaan oikeuteensa olla luovuttamatta omaisuutta kuolleen puolison perillisille, oli vailla oikeudellista merkitystä. Tuossa jutussa on sovellettu avioliittolain ja perintökaaren säännöksiä sellaisina kuin ne olivat perittävän kuollessa 7.9.1982. Siinä on tosin ollut kysymys vain laskennallisesta osituksesta eikä siis omaisuuden tosiasiallisesta jakamisesta lesken ja kuolleen sukulaisten kesken. Viimeksi mainitulla seikalla ei kuitenkaan ole asian ratkaisemisen kannalta merkitystä.

Perintökaaren 1.9.1983 voimaan tulleen 3 luvun 5 a §:n (209/1983) mukaan on eloonjääneen puolison vaatimuksesta toimitettava jako hänen ja ensiksi kuolleen puolison perillisten kesken. Jakoon on tuon lainkohdan mukaan sovellettava saman luvun jakoa koskevia säännöksiä.

Asiassa on näin ollen otettava kanta siihen, seuraako perintökaaren 3 luvun 5 a §:stä, että kysymys osituksen toimittamisesta olisi tuon pykälän mukaisen jaon yhteydessä arvioitava toisin kuin ratkaisussa KKO 1997:107.

Sellaisen jaon yhteydessä, joka perintökaaren 3 luvun säännösten mukaan suoritetaan molempien puolisoiden kuoltua, ei ole toimitettava ositusta, vaan puolisoiden varallisuussuhteet otetaan huomioon tuon luvun 2 §:n 1 momentin osoittamalla tavalla. Näin ollen luvun 5 a §:n sanamuoto viittaa siihen, ettei siinä tarkoitetun jaon yhteydessä ole toimitettava ositusta.

Lainkohdan säätämiseen johtaneen lainvalmistelun lähtökohtana on ollut perintöoikeuskomitean mietintö (Kom. 1975:84), johon sisältyneen säännösehdotuksen (s. 59) mukaan eloonjääneen puolison elinaikana toimitettavaan jakoon olisi sovellettu aviopuolisoiden varallisuussuhteista annettuja säännöksiä. Säännösehdotuksen perustelujen mukaan eloonjäänyt puoliso olisi jakotoimituksessa saanut hyväkseen sen varallisuusetuuden, joka hänelle olisi tullut puolisoiden välisessä omaisuuden osituksessa. Myöhemmässä lainvalmistelussa (22.9.1981 päivätty ehdotus hallituksen esitykseksi Eduskunnalle perintölainsäädännön uudistamisesta ja HE 225/1982 vp.) tällaisesta sääntelyvaihtoehdosta kuitenkin luovuttiin. Sen sijaan ehdotettiin sittemmin lakiin otetun sisältöistä säännöstä, jonka mukaan jakoon sovelletaan perintökaaren 3 luvun jakoa koskevia säännöksiä. Tätä perusteltiin halulla estää lesken jakomahdollisuuden väärinkäyttö (ehdotus s. 20 ja 40 ja HE s. 11 ja 21). Esityöt viittaavat siten siihen, että perintökaaren 3 luvun 5 a §:ää säädettäessä on tarkoitettu, ettei sen mukaisen jaon yhteydessä ole toimitettava ositusta.

Osituksen toimittamisella jaon yhteydessä olisi käytännön merkitystä lähinnä siinä suhteessa, että eloonjäänyt puoliso voisi osituksessa vedota avioliittolain 103 §:n 2 momentin mukaiseen oikeuteen olla luovuttamatta omaisuuttaan ensiksi kuolleen puolison perillisille. Tuon säännöksen tarkoituksena on sen esitöiden (HE 90/1974 vp. s. 62) mukaan eloonjääneen puolison suojaaminen. Kun perintökaaren 3 luvun 5 a §:n mukainen jako voidaan toimittaa vain eloonjääneen puolison vaatimuksesta, tarvetta hänen suojaamiseensa itse jaossa ei ole. Näin ollen eloonjääneen puolison suojaaminen ei ole sellainen syy, jonka vuoksi olisi perusteltua vastoin säännöksen sanamuotoa ja esitöistä ilmenevää tarkoitusta sallia osituksen toimittaminen jaon yhteydessä.

Mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että perintökaaren 3 luvun 5 a §:ssä tarkoitetun jaon yhteydessä ei voida laillisesti toimittaa ositusta. Kun avioliittolain 103 §:n 2 momentin säännös tulee sovellettavaksi vain osituksessa, eloonjäänyt puoliso ei siten voi jaon yhteydessä vedota lainkohdassa säädettyyn oikeuteen olla luovuttamatta omaisuuttaan ensiksi kuolleen puolison perillisille.

Edellä olevan perusteella pesänjakajan ei olisi tullut hyväksyä B:n ilmoitusta siitä, että hän ei luovuta omaisuuttaan C:n perillisille, vaan toimittaa perintökaaren 3 luvun säännösten mukainen jako C:n perillisten ja B:n kesken. Kun B ja C:llä ei ole C:n kuollessa ollut sellaista omaisuutta, johon toisella ei ollut avio-oikeutta, ja kun C ei ollut testamentilla määrännyt jäämistöstään, pesän omaisuus olisi tullut mainitun luvun 1 §:n 2 momentin mukaisesti jakaa puoliksi C:n perillisten ja B:n kesken. A:n jako-osuudeksi olisi siten tullut määrätä kuudesosa pesästä.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden ja käräjäoikeuden tuomiot sekä ositus ja perinnönjako moitteenalaiselta osalta kumotaan. Perinnönjako palautetaan pesänjakajalle.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Heinonen (eri mieltä) sekä oikeusneuvokset Nikkarinen (eri mieltä), Lindholm, Haarmann, Taipale (eri mieltä), Suhonen, Raulos, Möller, Hidén (eri mieltä), Arponen (eri mieltä) ja Bygglin. Esittelijä Tuomo Antila.