31.7.1998

Kanne Oulun käräjäoikeudessa

A lausui Veitsiluoto Oy:tä, joka oli sulautunut Enso Oy:öön, vastaan ajamassaan kanteessa ja sitä kehittäessään, että hän oli ollut työsuhteessa Oulu Oy:öön, joka puolestaan oli sulautunut Veitsiluoto Oy:öön. A oli työskennellyt Oulun tehtaiden uudisrakennusosastolla useaan otteeseen vuosina 1959 - 1976 yhteensä yli yhdeksän vuoden ajan. Hän oli jäänyt eläkkeelle Oulu Oy:n palveluksesta 30.11.1976. A:lla oli 30.1.1991 todettu asbestin aiheuttama ammattitauti eli keuhkopussin plakkimuutos.

A oli altistunut asbestille rakennustöissä hänen käsitellessään asbestia sisältäneitä rakennusmateriaaleja. Merkittävin altistuminen oli tapahtunut vuosina 1960 - 1975.

Yhtiö oli vastuussa hänelle aiheutuneesta vahingosta muiden vastuuperusteiden ohella myös tuottamuksesta riippumattoman niin sanotun ankaran vastuun perusteella.

Tämän vuoksi A vaati, että yhtiö velvoitetaan suorittamaan hänelle korvaukseksi kivusta ja särystä yhteensä 100 000 markkaa.

Vastaus

Yhtiö kiisti kanteen ja vaati sen hylkäämistä, koska yhtiö ei harjoittanut sellaista erityisen vaarallista toimintaa, josta olisi seurannut tuottamuksesta riippumaton korvausvastuu.

Käräjäoikeuden tuomio 26.9.1994

Käräjäoikeus lausui muun ohessa seuraavan.

Ammattitaudin toteaminen

A:lla oli 30.1.1991 havaittu asbestialtistumisen seurauksena pleuraplakkimuodostus, joka oli todettu ammattitaudiksi.

Työn laatu ja työolosuhteet

A oli työskennellyt yhtiön tehtailla kirvesmiehenä sen uudisrakennusosastolla 21.5.1959 - 16.3.1961, 28.5.1962 - 2.4.1966, 4.3.1971 - 25.2.1974 ja 7.7.1975 - 1.3.1976.

Työssään A oli ainakin aika-ajoin joutunut käsittelemään asbestia sisältäneitä rakennuslevyjä rakennusten sisä- ja ulkoseinien sekä kattojen kattamistyössä sekä myös tehtaalla tehdyissä erilaisissa purkutöissä. Lisäksi hän oli työskennellyt tehtaan sisätiloissa sellaisinakin aikoina, joina siellä oli suoritettu putkien eristämistä asbestilla ja vanhojen eristeiden purkamista.

Esitetyn selvityksen mukaan A oli ajoittain joutunut työskentelemään erittäin pölyisissä olosuhteissa ja altistuminen asbestille oli tuolloin ollut voimakasta. A oli siten työssään altistunut asbestille niin, että siitä oli vähitellen kehittynyt edellä todettu sairaus.

Tietämys asbestipölyn vaarallisuudesta

Käräjäoikeus totesi kymmenien vuosien ajan olleen tiedossa, että asbestipöly saattoi aiheuttaa muutoksia keuhkoissa. Tietämättömyys asbestin todellisesta vaarallisuudesta sairauden aiheuttajana oli kuitenkin vielä 1960-luvulla ja 1970-luvun alkupuolella ollut yleinen. Suomen terveysviranomaisten silloinen käsitys asbestipölyn vaarallisuudesta ilmeni sosiaali- ja terveysministeriön hyväksymistä enimmäispitoisuusohjeista. Vuonna 1960 annetun ohjeen mukaan enimmäispitoisuus oli keskimäärin 175 hiukkasta eli 30 kuitua ja vuoden 1972 ohjeen mukaan 5 kuitua kuutiosenttimetrissä ilmaa 8-tuntisen työpäivän aikana.

Ankara vastuu

Vahingonkorvausvastuun lähtökohtana oli pääsääntöisesti tuottamusvastuu. Ankaran vastuun suuntaan oli yleensä edetty vain lainsäädännöllisin ratkaisuin. Vahingonkorvausvastuun laajentamiseen tuottamuksesta riippumattoman vastuun suuntaan ilman lainsäädännön tukea oli suhtauduttu varovasti.

Yhtiön Oulun tuotantolaitoksen toiminta oli suuntautunut pääasiassa paperimassan valmistamiseen. Yhtiö ei ollut myöskään harjoittanut ainakaan A:n osalta erityisen vaarallista toimintaa eikä se ollut asettanut häntä erityiselle vaaralle alttiiksi.

Tämän vuoksi yhtiöllä ei voitu katsoa olevan tuottamuksesta riippumatonta korvausvastuuta. Yhtiö ei siten ollut korvausvelvollinen A:lle.

Muun ohessa näillä perusteilla käräjäoikeus hylkäsi kanteen.

Rovaniemen hovioikeuden tuomio 22.3.1996

A valitti hovioikeuteen toistaen kanteensa.

Hovioikeuden ratkaisun perustelut

Työn laatu ja työolosuhteet

A oli työskennellyt kirvesmiehenä Oulu Oy:n Oulun tehtailla uudisrakennusosastolla käräjäoikeuden kertomin tavoin eri jaksoissa vuosina 1959 - 1976. Työssään A oli joutunut aika-ajoin käsittelemään asbestia sisältäneitä rakennuslevyjä. Lisäksi hän oli työskennellyt tehtaalla sisätiloissa, joissa oli suoritettu putkien asbestilla eristämistä ja vanhojen putkien eristeiden purkamista. A oli aika-ajoin joutunut työskentelemään erittäin pölyisissä olosuhteissa ja altistuminen asbestille on ajoittain ollut voimakasta. Selvitystä asbestipölyn määrästä A:n työskentelypaikoilla ei ollut pystytty esittämään, koska mitään mittauksia ei ollut suoritettu.

Hovioikeus katsoi käräjäoikeuden tavoin näytetyksi, että A oli Oulu Oy:llä tapahtuneen asbestille altistumisen seurauksena sairastunut ammattitautiin. A:lla oli todettu asbestin aiheuttama keuhkopussin plakkimuutos.

Työpaikan ilman epäpuhtauksien enimmäispitoisuudet

Käräjäoikeuden päätöksessä selostettujen määräysten lisäksi valtioneuvosto oli 26.11.1987 antanut päätöksen asbestityöstä. Päätöksen mukaan työpaikan ilman sisältämän asbestin määrä työntekijän hengitysvyöhykkeellä ei saanut kahdeksan tunnin keskiarvona olla suurempi kuin 0,5 yli viiden mikrometrin pituista kuitua kuutiosenttimetrissä.

Valtioneuvoston 21.12.1994 asbestityöstä antaman päätöksen mukaan työpaikan ilman asbestipitoisuuden rajaarvo oli 0,3 kuitua kuutiosenttimetrissä mitattuna tai laskettuna kahdeksan tunnin vertailuajalle. Työntekijän hengitysilman asbestipitoisuus ei saanut ylittää mainittua raja-arvoa.

Ankara vastuu

Vahingonkorvausvastuu oli pääsääntöisesti tuottamusvastuuta. Vastuun laajeneminen tuottamuksesta riippumattoman ankaran vastuun suuntaan oli tapahtunut paitsi lainsäädäntöteitse myös oikeuskäytännön nojalla. Oikeuskäytännössä oli vastuuperusteeksi ilman kirjoitetun lain tukea katsottu eräissä tapauksissa erittäin vaarallinen toiminta.

Oulu Oy:n tuotantolaitoksen toiminta oli pääasiassa suuntautunut paperimassan valmistamiseen, mitä toimintaa sinänsä ei voitu pitää erityisen vaarallisena toimintana. Asbestin käsittely ei ollut varsinaisesti kuulunut tuotantolaitoksen toimialaan. Suuren tuotantolaitoksen toimintaan oli kuitenkin kuulunut sen varsinaisen tuotantotoiminnan ylläpitämiseksi erilaisia osatoimintoja, kuten rakennustöitä, eristystöitä ja asbestinpurkutöitä, joissa oli jouduttu käsittelemään asbestia. Tuotantolaitoksen toiminnan vaarallisuutta ei ollut tarkasteltava kokonaisuutena vaan osatoimintojen osalta erikseen.

Kuten käräjäoikeuden päätöksessä kerrottiin, käsitys asbestipölyn vaarallisuudesta oli ajan kuluessa muuttunut, kun tieto sen vaarallisuudesta oli lisääntynyt. A:n asbestille altistumisen aikana oli jo ollut suosituksia asbestin enimmäispitoisuudesta hengitysilmassa, mutta asbestin todellisesta vaarallisuudesta ei ollut yleisesti tiedetty. Suomen terveysviranomaisten käsitys asbestipölyn vaarallisuudesta ilmeni kunakin aikana voimassaolleista enimmäisohjeista. Työnantajalla oli pitänyt olla ainakin samantasoinen tietämys.

Nykyisin tiedettiin, että yleensä asbestista sairastuneet olivat altistuneet useita vuosia. Voimakkaassa altistumisessa sairastuminen saattoi kuitenkin olla joidenkin kuukausien altistumisen seurausta. Vähimmäisaika, joka vaadittiin altistumisesta sairauden syntyyn, oli 10 - 15 vuotta. Vuosina 1990 - 1992 oli tehty asbestisairauksien seulontatutkimus, jossa oli tutkittu lähes 18 000 yli kymmenen vuotta talonrakennusalalla työskennellyttä työntekijää, jotka olivat joutuneet asbestipitoisten aineiden kanssa tekemisiin. Tutkimuksessa voitiin todeta, että tutkimukseen osallistuneista yli 20 prosenttia oli jollakin lailla sairastunut asbestista. Tutkimuksen mukaan työntekijän ammatilla ei ollut ollut kovinkaan suurta merkitystä sairastavuuden kannalta.

Nykyään asbestin käyttö rakennusteollisuudessa oli kokonaan lopetettu aineen vaarallisuuden takia. Nykyisten säännösten mukaan sallittu asbestipölyn enimmäispitoisuus hengitysilmassa oli määrätty varsin alhaiseksi. Asbestinpurkutyö oli tehty luvanvaraiseksi. Nykytietämyksen mukaan rakennustyötä, johon liittyi asbestipitoisten aineiden käsittelyä, oli pidettävä erittäin vaarallisena toimintana. Sitä työ oli ollut myös A:n altistumisen aikana, vaikka sitä ei ollut silloin sellaisena pidetty.

Harkitessaan, kuka kantoi riskin jälkikäteen erittäin vaaralliseksi osoittautuneesta toiminnasta, hovioikeus totesi, että vahingot olivat sattuneet yhtiön harjoittaessa elinkeinotoimintaa. Yhtiö oli saanut toiminnasta taloudellisen hyödyn. Aiheutuneet vahingot olivat olleet henkilövahinkoja. Työntekijöiden ollessa työnantajan johdon ja valvonnan alaisia, heillä ei ollut ollut mahdollisuutta valita tehtävää työtä. Työntekijöillä oli mahdollisuus saada vain osasta vahinkoja korvaus tapaturmavakuutuslain nojalla. Työnantajan maksettavaksi ei tullut taloudellisesti ylivoimaisia korvauksia. Näistä syistä hovioikeus katsoi perustelluksi, että työnantajan oli kannettava vastuu jälkikäteen erittäin vaaralliseksi osoittautuneen toiminnan aiheuttamista vahingoista, joita sen enempää työnantaja kuin työntekijätkään eivät olleet osanneet ennakoida.

Kipu ja särky

A:lla oli todettu ammattitautina keuhkopussin plakkimuutos. A oli ilmoittanut sairauden aiheuttaneen hänelle kipua ja särkyä, josta ei ollut kuitenkaan esitetty tarkempaa selvitystä. Vakuutusosakeyhtiö oli, viitaten yhtiön lääketieteellisten asiantuntijoiden arvioon, pitänyt A:n sairautta verrattavana liikennevahinkolautakunnan normiston mukaiseen luokkaan vähäiset vammat. Hovioikeus piti uskottavana, että A:lle oli sairaudesta aiheutunut kipua ja särkyä. Kohtuullinen korvaus kivusta ja särystä oli 10 000 markkaa.

Tuomiolauselma

Muuttaen käräjäoikeuden tuomiota hovioikeus velvoitti yhtiön suorittamaan A:lle korvaukseksi ammattitaudista aiheutuneesta kivusta ja särystä 10 000 markkaa 16 prosentin korkoineen 25.11.1992 lukien.

Viskaali Riepolan mietintö oli seuraava:

Hovioikeus pysyttänee käräjäoikeuden tuomion siinä mainituilla perusteilla.

Perustelut

Korkein oikeus toteaa, että tuottamuksesta riippumattoman vastuun on katsottu kirjoitetun lain ulkopuolella voivan tulla kysymykseen vain rajoitetusti. Oikeuskäytännössä tällainen vastuu on yleensä liittynyt tilanteisiin, joissa on luotu ilmeinen vaara käyttämällä tai varastoimalla suuria energiamääriä tai vaarallisia aineita.

A on työskennellyt kirvesmiehenä yhtiön päätoimialaan kuuluvassa kemiallisen metsäteollisuuden laitoksessa. Kemiallinen metsäteollisuus ei ole luonteeltaan sillä tavoin erityisen vaarallista, että sen perusteella voisi syntyä tuottamuksesta riippumaton ankara vastuu tuon toiminnan harjoittamisen yhteydessä aiheutuneista vahingoista.

Yhtiön tuotantolaitoksessa seinien ja kattojen rakennusmateriaalina sekä putkien eristysaineena käytetty asbesti on tosin edellä todetuin tavoin osoittautunut terveydelle erittäin vaaralliseksi aineeksi etenkin sitä pitkäaikaisesti ja voimakkaasti käsiteltäessä. Kuitenkin siihen aikaan, jolloin A on työssä altistunut asbestille käsitellessään asbestia sisältäneitä rakennuslevyjä ja työskennellessään tiloissa, joissa oli valmistettu tai purettu putkien asbestieristeitä, asbestin todellisesta vaarallisuudesta ei ollut riittävää tietoa.

Kysymys on siitä, onko työnantajan, joka elinkeinotoiminnassaan on käyttänyt tällaista jälkikäteen erittäin vaaralliseksi osoittautunutta rakennus- ja eristysainetta, kannettava vastuu tästä johtuneista vahingoista, jotka eivät ole olleet enempää työnantajan kuin työntekijänkään ennalta arvattavissa.

Hovioikeuden mainitsemista syistä riskin sälyttäminen tällaisessa tilanteessa työnantajalle, jota useimmiten voidaan pitää työsuhteessa vahvempana osapuolena, voisi tuntua luontevalta. Tällaisen yleisen periaatteen omaksuminen ilman kirjoitetun lain tukea saattaisi kuitenkin johtaa työnantajan kannalta arvaamattomiin ja kohtuuttomiinkin seurauksiin. Työntekijän osalta kohtuuttomuutta taas on omiaan vähentämään se, että työntekijät on vakuutettu työtapaturmien ja ammattitautien varalta ja pääosa vahingoista tulee sitä kautta korvatuksi. Näin ollen myöhemmin tapahtunut tiedon lisääntyminen asbestin todellisesta vaarallisuudesta ei voi johtaa siihen, että asbestia käyttäneelle työnantajalle jälkikäteen asetettaisiin tuottamuksesta riippumaton vastuu asbestin aiheuttamista vahingoista. Yhtiö ei ole siten vastuussa A:n sairaudesta aiheutuneista vahingoista myöskään ankaran vastuun perusteella.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan ja asia jätetään käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen varaan.