1.7.1998

Syyte Joensuun käräjäoikeudessa

Virallinen syyttäjä kertoi, että A oli 16.4.1996 Kontiolahdessa tahallaan yrittänyt tappaa B:n lyömällä tätä kaksi eri kertaa omistamallaan Leatherman-merkkisellä monitoimiveitsellä ylävartaloon. A:n oli täytynyt lyödessään veitsellä B:tä käsittää lyöntien voivan aiheuttaa B:n kuoleman.

Lyönneistä toinen oli suuntautunut vasempaan kylkeen ja ollut pinnallinen. Toinen lyönti oli osunut kaulan tyveen ja ollut 5 - 7 cm syvä aiheuttaen pistovamman käden ja pään valtimorunkoon, mistä oli aiheutunut verenvuoto välikarsinan alueelle sekä ns. valevaltimopullistuma, minkä vuoksi valtimo oli jouduttu poistamaan ja korvaamaan verisuoniproteesilla. Teknisesti vaikealla ja suurella leikkauksella välitön hengenvaara oli poistunut. Leikkauksessa oli jouduttu sulkemaan vasemman käden ja kaulalaskimon runko, mistä saattoi aiheutua turvotusta yläraajaan sekä äänihuulihermon vaurioituminen.

Tämän vuoksi syyttäjä vaati rikoslain 21 luvun 1 §:n 2 momentin nojalla A:lle rangaistusta tapon yrityksestä.

Asianomistaja B yhtyi syyttäjän syytteeseen ja esitti vahingonkorvausvaatimuksia. B, jolle lääkärinlausunnon mukaan on verisuonivamman seurauksena tullut laaja aivoinfarkti, kertoi, että itse tapahtumasta hän ei muistanut mitään.

A:n vastaus

A kiisti syytteen ja vahingonkorvausvaatimukset, koska hän ei ollut syyllistynyt rikokseen. A kertoi muun ohella, että hän oli ollut yöllä asuntonsa keittiön pöydän ääressä istumassa B:n kanssa. He olivat nauttineet alkoholia. A oli äkkiä huomannut B:llä olevan A:n monitoimiveitsi kädessä. Veitsi oli ollut B:n vasemmassa kädessä terä 90 asteen kulmassa kahvaosaan nähden. B oli samanaikaisesti pyrkinyt kaulailemaan A:ta sanoen, että A oli mahdottoman hyvä kaveri. B oli laittanut oikean kätensä A:n kaulan ympärille ja vetäissyt A:n itseään vasten. Tuossa yhteydessä veitsen terä oli tunkeutunut B:n kaulan tyveen aiheuttaen syytteessä kuvatut vammat.

Joensuun käräjäoikeuden tuomio 18.6.1996

Näyttökysymyksen osalta käräjäoikeus otti syytettä tukevina seikkoina muun ohella huomioon, että A ei ollut esitutkinnan alussa suoritetuissa kuulusteluissa kertonut mitään haavan syntymisestä, vaan sanonut, ettei muistanut asunnon tapahtumia. A oli myös soittanut hätäkeskukseen ja kertonut: "Semmonen omituinen ihminen hyökkäs kimppuun ja miun piti tappoo se." Paikalle tulleiden poliisimiesten X:n ja Y:n kysymykseen, mitä oli tapahtunut, A oli sanonut: "Tuo jätkä tuli hulluksi. Meinasi meidät kaikki tappaa." Samassa yhteydessä vastaajan avopuolison Z:n tultua huoneeseen A oli sanonut hänelle: "Sinä et tiedä tästä mitään." Vielä A oli sanonut X:lle ja Y:lle: "Se on teidän tehtävänne selvittää, mitä on tapahtunut." Lääkärintodistuksesta ilmeni, että B:ssä oli kaksi veitsellä tehtyä jälkeä. Toinen oli osunut kaulan tyveen ja toinen vasemmalle puolelle kylkeen. Yleisen elämänkokemuksen perusteella ei ollut kovin uskottavaa, että alkoholin vaikutuksen alainen B olisi aiheuttanut itse kaksi veitsellä tehtyä vammaa. Kukaan muu ulkopuolinen kuin A ei ollut voinut aiheuttaa B:n vammoja. Oikeudelle ei ollut myöskään esitetty selvitystä siitä, kenen sormenjäljet veitsestä oli löytynyt.

A:n kertomusta tukevina seikkoina käräjäoikeus otti huomioon, että konstaapeli X oli havainnut monitoimiveitsen keittiön tiskipöydän alta. Sen nahkakotelo oli ollut veitsen vieressä ja veitsen terä oli löydettäessä ollut kahvaan nähden taittuneena 90 asteen kulmassa. Todistajana kuultu Z ei ollut myöskään kuullut makuuhuoneeseen mitään riitelyä.

Käräjäoikeus piti syytettä tukevia seikkoja huomattavasti painavampina kuin A:n kertomusta tukevia seikkoja. Käräjäoikeus ratkaisi asian siitä lähtökohdasta, ettei B ollut itse aiheuttanut veitsen tekemiä vammoja. Oli riittävästi selvitetty, ettei A:n kertomusta kaulan tyveen tapahtuneesta pistosta ollut pidettävä uskottavana. A oli siten aiheuttanut B:lle syytteessä mainitut vammat lyömällä tätä monitoimiveitsellään kaksi kertaa ja pistäen siten tätä hengenvaaralliseen kohtaan. Käräjäoikeus katsoi A:n tahallisuuden ulottuneen B:n kuolemaan saakka. A oli näin ollen tahallaan yrittänyt surmata B:n. Tämän vuoksi käräjäoikeus tuomitsi A:n rikoslain 21 luvun 1 §:n ja 4 luvun 1 §:n nojalla tapon yrityksestä kahden vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Lisäksi A velvoitettiin suorittamaan B:lle vahingonkorvauksia.

Käräjätuomari Asp otti näyttökysymyksiä koskevan ratkaisun perusteeksi edellä mainittujen seikkojen lisäksi huomioon sen, ettei teon motiivia tai B:n kyljessä olleen vamman syntytapaa ollut selvitetty sekä sen, että B:n haava kaulan tyvessä oli kulkenut pelkästään pehmytkudosalueella, mikä ei edellyttänyt voimakasta iskua. A:n kertomusta vastaan puhuvat seikat olivat melko painavia. Yleiseen elämänkokemukseen perustuva arviointi ei kuitenkaan sulkenut pois erehtymisen mahdollisuutta eikä sitä mahdollisuutta, etteikö tapahtuma olisi sattunut siten kuin A oli kertonut. Suomen oikeuskäytännössä ja oikeuskirjallisuudessa on vallitsevana mielipiteenä rikosasioissa syytetyn suosimisperiaate eli epäselvässä tapauksessa asia oli ratkaistava syytetyn eduksi. Kun kysymys on näinkin vakavasta rikoksesta, oikeudelle ei saa jäädä pienintäkään epäilystä, etteikö vastaaja olisi syyllinen. Tässä tapauksessa syyllisyyttä tukeva näyttö ei ollut ehdottoman aukoton. Näyttö ei ollut myöskään riittävästi syytettä tukevaa niin, ettei erehtymisen mahdollisuutta olisi. Näin ollen käräjäoikeuden lopputulos ei välttämättä vastannut historiallista totuutta.

Tämän vuoksi Asp hylkäsi syytteen ja asianomistajan vahingonkorvausvaatimukset.

Itä-Suomen hovioikeuden tuomio 14.1.1997

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A saattoi asian, lausui, että hovioikeudessa toimitetussa suullisessa käsittelyssä esitetty näyttö vastasi käräjäoikeuden tuomiossa selostettua näyttöä.

Käräjäoikeuden tuomiossa selostettu A:n puhelinsoitto hälytyskeskukseen ja hänen käyttäytymisensä ja puheensa X:n ja Y:n tullessa tapahtumapaikalle tukivat syytettä. Lisäksi syytettä tuki se, että A oli aluksi esitutkinnassa kertonut, ettei hän muistanut puheena olevia tapahtumia.

Asiassa oli jäänyt selvittämättä, miten B:n kyljessä ollut haava oli aiheutunut. Tämän mainitun haavan perusteella ei voitu tehdä johtopäätöksiä A:n syyllisyyden tueksi.

A oli väittänyt, että kysymyksessä oli ollut tapaturma. A:n syyttömyyttä tuki se, että A, B ja Z olivat kertoneet, ettei A:n ja B:n välillä ollut aikaisemmin illalla ollut riitaa. Z, joka oli tapahtuman aikana ollut nukkumassa viereisessä huoneessa, ei ollut kuullut A:n ja B:n riitelevän. Asiassa ei ollut tullut ilmi, että A:lla olisi ollut mitään motiivia syytteessä kuvatulle teolle.

Hovioikeus katsoi, että A:n syyllisyyden tueksi esitetyillä seikoilla ei ollut suljettu pois sitä mahdollisuutta, että B:n vammat olisivat syntyneet A:n väittämällä tavalla. Mainitut seikat eivät muutoinkaan muodostaneet riittävän vahvaa ja uskottavaa näyttöä siitä, että A olisi tahallaan tai edes huolimattomuudellaan aiheuttanut B:lle kysymyksessä olevat vammat. Sen vuoksi hovioikeus katsoi jääneen näyttämättä, että A olisi syyllistynyt käräjäoikeuden hänen syykseen lukemaan tai muuhunkaan rikokseen ja että A olisi velvollinen korvaamaan B:lle aiheutuneet vahingot.

Näillä perusteilla hovioikeus hylkäsi syytteen ja vapautti A:n tuomitusta rangaistuksesta ja vahingonkorvausvelvollisuudesta.

Perustelut

Tapahtumien kulkua koskevat kertomukset

B, joka asiaa alemmissa oikeuksissa käsiteltäessä ei ole muistanut vammautumiseensa johtaneita tapahtumia, on Korkeimmassa oikeudessa kertonut, että hän oli mennyt 15.4.1996 illansuussa kylään A:n ja Z:n kotiin mukanaan kaksi pulloa Koskenkorvaviinaa. Illan aikana he olivat saunoneet, syöneet ja juoneet B:n tuomien juomien lisäksi myös A:n alkoholijuomia. Heillä ei ollut ollut riitaa.

Loppuillasta B oli istunut keittiön pöydän ääressä kahdestaan A:n kanssa. Tuolloin A oli ottanut pesupöydältä Leatherman monitoimiveitsen ja alkanut leikkiä sillä. B oli noussut pöydästä lähteäkseen nukkumaan. A oli tällöin raapaissut häntä veitsellä oikeaan kylkeen. Kun B oli kysynyt, mitä A oikein aikoi, ja käskenyt A:ta panemaan veitsen pois, A oli iskenyt häntä monitoimiveitsellä kaulan tyveen. Veitsi oli silloin luultavasti ollut suorana A:n kädessä. B on kertonut muistavansa vielä sen, kuinka hän kaatui lattialle.

A on puolestaan kertonut Korkeimmassa oikeudessa samalla tavoin kuin käräjäoikeuden tuomiossa on selostettu. B oli ottanut monitoimiveitsen käteensä ja mennyt se kädessään keittiöstä nurkan taakse eteiseen hänelle yöpymispaikaksi laitettua huonetta kohti. A itse oli noussut ylös. B oli kuitenkin tullut nurkan takaa takaisin keittiön puolelle monitoimiveitsi kädessään ja yrittänyt tapansa mukaan kaulailla A:ta. Tällöin veitsen terä oli painunut B:n kaulan tyveen käräjäoikeuden tuomiossa kerrotulla tavalla.

A:n mainitsemasta kaulailemisesta B on lausunut, että hänellä oli tapana hyvällä tuulella ollessaan halata ystäviään.

Muu tapahtumiin liittyvä selvitys

Z on kertonut Korkeimmassa oikeudessa samalla tavalla kuin käräjäoikeuden tuomiossa on selostettu. Z oli tapahtumahetkellä ollut jo nukkumassa ja havahtunut siihen, että A oli huutanut häntä apuun. Mitään riitelyä hän ei ollut kuullut, mutta A oli kyllä illan kuluessa kertonut B:n pyrkineen kaulailemaan häntä. Havaittuaan keittiössä tapahtuneen Z oli mennyt tolaltaan, ja tilanne oli ollut sekava. A oli kuitenkin soittanut hälytyskeskukseen.

A onkin soittanut hälytyskeskukseen käräjäoikeuden tuomiossa selostetun puhelinsoiton.

Poliisin autopartioon kuuluneet todistajat X ja Y ovat kertoneet tulleensa paikalle noin viidessä minuutissa hälytyksestä. A oli ollut uhrin puoleen kumartuneena ja yrittänyt pitää kättä haavan päällä. Hän oli ollut huolestunut B:n tilasta ja vaatinut poliiseja auttamaan B:n hoitamisessa. Itse tapahtumista A ei ollut paljon puhunut. X:n ja Y:n kertoman mukaan A oli puhunut B:n "hulluksi tulemisesta" sekä sanonut Z:lle tämän olevan asiasta tietämätön.

B:n muuttuneen kertomuksen uskottavuutta koskeva selvitys

B on suullisessa käsittelyssä kertonut, että hän oli aluksi ollut tapahtumien suhteen täysin muistamaton. Muisti oli kuitenkin "samana vuonna" hovioikeuden suullisen käsittelyn jälkeen alkanut korjaantua. Muisti oli palautunut pala kerrallaan pikkuhiljaa hänen miettiessään, miten asia oli tapahtunut, sillä hän ei ollut nähnyt järkevää syytä tapahtuneelle. Hän oli myös keskustellut sisartensa kanssa, joilla oli ollut tietoa, että muisti aivoinfarktin jälkeen saattaa korjaantua.

Neuropsykologi D on kertonut hoitaneensa B:tä. B:llä on tyypilliset oikean aivopuoliskon ja pikkuaivojen infarktin vammat, joihin liittyy visuaalisen muistin sekä asioiden mieleen painamisen ja mielessä säilyttämisen vaikeuksia. Muistin palautuminen on kuitenkin mahdollista ja traumaa edeltänyttä aikaa koskevan muistin palautuminen on D:n havaintojen mukaan potilailla jopa tavallista. D piti siten B:n muistin palautumista mahdollisena. B:n vammaan ei D:n mukaan liity mitään sellaista, mikä lisäisi hänen taipumustaan täyttää mielikuvituksen avulla muistissa olevia aukkoja.

Kriminaalipsykiatrian erikoislääkäri ja psykoterapeutti E on kertonut, että lääketieteellisten lausuntojen mukaan B:llä oli vammautumisen jälkeen suoritetun päivystysleikkauksen aikana ollut aivoissa voimakas hapenpuute, joka oli aiheuttanut vakavia vammoja oikeassa isoaivopuoliskossa sekä pikkuaivojen vasemman puoleisella alueella. Tällaiset muutokset ovat pysyviä, ja E on pitänyt autenttisen muistin palautumista mahdottomana. Lisäksi B:llä oli havaittu aivojen frontaalialueen vammoille tyypillisiä piirteitä. Niihin liittyi pyrkimys täydentää muistiaukkoja mielikuvituksen avulla.

Näytön arviointi ja johtopäätökset

Asiassa mainitut monitoimiveitsen ja sen kotelon löytymispaikka tai niiden vereentyminen, sormenjälkien puuttuminen veitsestä, A:n koteloa koskeva kertomus sekä Z:n yöpaidan verijäljet ovat siinä määrin irrallisia seikkoja, ettei niiden perusteella voida tehdä johtopäätöksiä tapahtumien kulun suhteen.

A:n puhelinsoitto hälytyskeskukseen, hänen puheensa X ja Y tullessa tapahtumapaikalle sekä A:n kertomusten epätäsmällisyys esitutkinnan alussa tukevat syytettä. Sen sijaan B:n Korkeimmassa oikeudessa esittämän, sinänsä vilpittömän kertomuksen näyttöarvoa heikentää muistikuvien vähäisyys ja kertomuksen suurpiirteisyys olennaistenkin tapahtumien osalta. B:n vammoista voi aiheutua se, että henkilö täydentää muistissaan olevia aukkoja mielikuvituksen avulla. On näin ollen varsin mahdollista, ettei B:n kertomus perustu välittömiin havaintoihin ja todellisiin muistikuviin.

Kuten hovioikeus on lausunut, B:n ja A:n välillä ei ole tapahtumailtana ollut riitaa eikä A:n väitetylle teolle myöskään ole ilmennyt motiivia.

Asiassa ei siten ole tullut esille sellaista, mikä osoittaisi, ettei A:n kertomus tapahtumista voisi pitää paikkaansa. A:n syyllisyyden tueksi esitetyillä seikoilla ei ole suljettu pois sitä, että B:n vammat olisivat syntyneet A:n kertomalla tavalla tapaturmaisesti. Näin ollen Korkein oikeus katsoo kuten hovioikeus jääneen näyttämättä, että A olisi tahallaan tai huolimattomuudellaan aiheuttanut B:n vammat.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.