18.6.1998

Kanne I Vantaan käräjäoikeudessa

B "Lämpö- ja vesijohtoliike B" nimisen toiminimen haltijana kertoi rakennusliike A Oy:tä vastaan ajamassaan kanteessa ja sitä kehitellessään, että asianosaiset olivat 25.9.1991 allekirjoittaneet LVV-töitä koskeneen aliurakkasopimuksen. Yhtiö oli 31.3.1992 purkanut sopimuksen rakennusurakan yleisten sopimusehtojen YSE 1983 3 §:n nojalla siten, että yhtiön edustaja oli lukenut purkamisilmoituksen B:lle todistajien läsnä ollessa. Purkamisperusteena käytetty sopimusehtojen 3 § koski irrotettavia maa-, kivi- ja puuaineksia eikä liittynyt B:n aliurakkasopimukseen sisältyneisiin työtehtäviin ja vastuualueeseen. Se ei myöskään sisältynyt sopimusehtojen mukaisiin sopimuksen purkuperusteisiin.

B oli välittömästi todistajien paikalla ollessa suullisesti reklamoinut sopimuksen purkamisesta todeten sen sopimusehtojen vastaiseksi. Sopimuksen purkamismenettely oli myös ollut muodollisesti virheellinen, koska B:lle ei ollut toimitettu kirjallista purkuasiakirjaa kirjattuna kirjeenä tai muutoin todistettavasti kirjallisena. Purkamismenettely oli virheellinen senkin johdosta, että B:lle ei ollut ennen urakkasopimuksen purkamista annettu yleisten sopimusehtojen 62 §:n 1 momentissa edellytettyä kirjallista huomautusta hänen urakkasuorituksensa viivästymisestä.

Yhtiö oli rikkonut aliurakkasopimukseen perustuvan maksuvelvollisuutensa ja purkaessaan perusteettomasti sopimuksen aiheuttanut B:lle taloudellisen vahingon, jonka määrä perustui urakkasopimukseen.

Sen vuoksi B vaati, että yhtiö velvoitetaan maksamaan erääntynyt korvaus suoritetusta työstä, korvaus erilaisista muutostöistä materiaalikuluineen ja vahingonkorvausta aliurakkasopimuksen mukaisen loppusuorituksen määrä sekä palauttamaan rakennusajan vakuus, kaikki korkoineen.

Kanne II käräjäoikeudessa

Yhtiö kertoi B:tä vastaan ajamassaan kanteessa, että rakennusurakan yleisten sopimusehtojen 68 §:n mukaan rakennuttajan purkaessa urakkasopimuksen urakoitsija oli velvollinen korvaamaan rakennuttajalle kaikki sopimuksen purkamisen johdosta aiheutuneet urakkasumman ylittävät kustannukset samoin kuin kaikki muutkin rakennuttajalle sopimuksen purkamisesta aiheutuneet, urakoitsijan tahalliseen tai tuottamukselliseen menettelyyn syysuhteessa olleet vahingot.

Purkuilmoituksessa oli pääurakoitsijan erehdyksen vuoksi merkitty purkuperusteeksi 3 §, kun siinä olisi pitänyt olla 62 §. Oikeustoimilain 32 §:n 1 momentin mukaan ei tahdonilmaisu, joka erhekirjoituksen tai muun erehdyksen johdosta on saanut toisen sisällön kuin oli tarkoitettu, sellaisenaan sido sen antajaa, jos se, johon tahdonilmaisu on kohdistettu, tiesi tai hänen olisi pitänyt tietää erehdyksestä.

Nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa B:lle oli ennen kirjallista purkuilmoitusta huomautettu useita kertoja viivästymisistä ja siitä, että hänen viivästyksensä sotki koko työmaan rytmiä. B:n sopimus päätettiin kertaalleen hänen tietensä jo purkaakin, mutta B:n vakuutettua, että hän hoitaa tehtävänsä vastaisuudessa ajallaan keskittymällä vain kysymyksessä olevan työmaan hoitamiseen, purkamisesta luovuttiin. B oli ollut tietoinen purun perusteesta ja näin pääurakoitsijan erehdyksestä purkuilmoitusta annettaessa.

Sen vuoksi yhtiö vaati B:n velvoittamista maksamaan sille korvausta korkoineen urakoitsijan viivästyksestä aiheutuneen urakkasopimuksen purkamisen vuoksi.

Käräjäoikeuden välituomio 29.11.1994

Asianosaiset pyysivät käräjäoikeutta erikseen ratkaisemaan kysymyksen sopimuksen purkamisen pätevyydestä.

Käräjäoikeus piti todistajien kertomusten perusteella selvitettynä, että B:n suorituksessa oli ollut viivästystä ja että viivästyksen voitiin odottaa jatkuvan. Tämä kävi selville asianosaisena todistelutarkoituksessa kuullun pääurakoitsijana toimivan yhtiön toimitusjohtajan kertomuksesta ja todistajina kuultujen työmaan vastaavan mestarin, kirvesmiehen ja maalarin kertomuksista. Viivästys oli ensimmäisen kerran ilmennyt vakavampana vuoden 1992 alussa, jolloin vuoden alkupäiviksi suunniteltuja maalaustöitä oli jouduttu kahdesti siirtämään kahden viikon jaksoina, koska B:n LVV-urakka oli viivästynyt eikä maalattaviin tiloihin ollut saatu riittävää lämmitystä. Viivästys kävi edelleen selville esitetyistä työmaakokousten pöytäkirjoista, joissa tosin ei ollut yksilöity viivästyksen syytä. Samoin työmaalla pidetyn työmaapäiväkirjan merkinnöistä voitiin havaita viivästyksiä LVV-urakassa.

Näin ollen käräjäoikeus katsoi, että purkamiselle oli ollut rakennusurakan yleisten sopimusehtojen 62 §:n 1-kohdassa mainitut edellytykset. Purkamismenettelyn osalta todistajien lausunnoista kävi selkeästi ilmi, että B:lle oli toistuvasti huomautettu viivästyksestä suullisesti todistajien läsnäollessa. Käräjäoikeus kiinnitti kuitenkin huomiota siihen, että yhtiön taholta ei ollut väitettykään, että B:lle olisi huomautettu viivästyksestä kirjallisesti niin kuin yleisten sopimusehtojen 62 §:n 1-kohdassa edellytettiin. Tämän seikan arvioimisessa oli yhtiön taholta kiinnitetty huomiota siihen, ettei kirjallista muotovaatimusta voinut pitää pakottavana, vaan vaatimus oli asetettu todistamisen helpottamiseksi. B:n puolesta oli katsottu, että kirjallisen huomautuksen merkitys oli siinä, että urakoitsija tällöin sai täsmällisen tiedon rakennuttajan suhtautumisesta ja vaatimuksista.

Käräjäoikeus katsoi, että kirjallisen muotovaatimuksen noudattamatta jättäminen oli seikka, joka teki purkamismenettelyn pätemättömäksi. Käräjäoikeuden käsitys oli, että ainoastaan kirjallisella huomautuksella voitiin saavuttaa täsmällinen tieto asianosaisten välisestä tilanteesta.

Näin ollen käräjäoikeus rakennusurakan yleisten sopimusehtojen 62 §:n 1-kohdan ja oikeudenkäymiskaaren 24 luvun 17 §:n 2 momentin nojalla vahvisti, ettei kanteessa mainittu urakkasopimuksen purkaminen ollut ollut pätevä eikä B:tä sitova.

Helsingin hovioikeuden päätös 25.3.1997

B ja yhtiö valittivat hovioikeuteen. Hovioikeus katsoi, etteivät valitukset välituomion osalta antaneet aihetta muuttaa käräjäoikeuden tuomiota.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 18.6.1998