18.11.1998

Riidattomat tapahtumatiedot

MAT Transport Oy oli asetettu konkurssiin Vantaan käräjäoikeudessa 13.9.1995. Yhtiön pesäluettelon mukaiset varat olivat olleet 7 730 929,87 markkaa, mutta pesän varojen todellinen arvo oli ollut noin 3 000 000 markkaa.

Yhtiö oli maksanut tullihallitukselle 13.6. - 13.9.1995 tullimaksuja yhteensä 5 316 257 markkaa. Yhtiö oli ollut kyseisten maksusuoritusten tapahtuessa maksukyvytön ja tullihallitus oli ollut tietoinen maksukyvyttömyydestä.

MAT Transport Oy:n konkurssipesän kanne Helsingin käräjäoikeudessa

Konkurssipesä vaati, että käräjäoikeus takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain (takaisinsaantilaki) 5 ja 10 §:n nojalla peräyttää tullihallitukselle myöhemmin kuin kolme kuukautta ennen konkurssin alkua tehdyt mainitut maksut ja velvoittaa tullihallituksen palauttamaan konkurssipesälle 5 316 257 markkaa korkoineen. Maahantuojien MAT Transport Oy:lle maksamat suoritukset, joihin olivat sisältyneet myös tullihallitukselle maksettavat osuudet, olivat tulleet osaksi yhtiön varallisuutta eikä yhtiön suorituksia tullihallitukselle tullut arvioida eri tavoin kuin suorituksia muille velkojille. Maksut olivat olleet pesän varoihin nähden huomattavia eikä niitä voitu olosuhteet huomioon ottaen pitää tavanomaisina. Maksuilla oli sopimattomasti suosittu tullihallitusta muiden velkojien vahingoksi. Tullihallitus oli ollut tietoinen yhtiön maksuvaikeuksista. Tullihallitus oli tästä huolimatta ottanut vastaan suoritukset ja lisäksi vaatinut yhtiöltä lisävakuutta. Maksuilla oli ollut olennainen vaikutus yhtiön likviditeettiin. Maksut olivat osaltaan johtaneet yhtiön maksukyvyttömyyteen ja tullihallituksella oli ollut syytä olettaa, että yhtiö jättää maksamatta maksut muille velkojille.

Tullihallituksen vastaus

Tullihallitus kiisti kanteen. Varat, joilla tullilaskut oli maksettu, eivät olleet yhtiön varoja, vaan erillisiä varoja, jotka yhtiön asiakkaat olivat siirtäneet yhtiön tilille tullilaskujen maksamiseksi. Yhtiön oli tullut tallettaa kyseiset varat asiakasvarain tilille siihen saakka, kun tullilasku oli maksettu tullilaitokselle. Jos katsotaan, että varat olivat kuuluneet yhtiölle, maksuja oli pidettävä tavanomaisina. Tullilaskujen maksaminen oli ollut yhtiön toiminnan jatkamisen edellytys. Maksut eivät olleet huomattavia toimialaan nähden. Maksuilla ei myöskään ollut sopimattomasti suosittu tullihallitusta. Maksuja ei voinut myöskään palauttaa, sillä valtio oli siirtänyt varat edelleen Euroopan yhteisölle.

Käräjäoikeuden tuomio 20.3.1997

Käräjäoikeus katsoi, että arvioitaessa sitä, olivatko varat olleet yhtiön muista varoista erillisiä varoja, ratkaisevaa oli todellinen yhtiössä vallinnut tilanne eikä se, miten yhtiön olisi tullut menetellä solmimiensa sopimusten perusteella. Koska asiakkaat olivat maksaneet yhtiölle myös muita kuin tullilaskuja koskevat suorituksensa kokonaissummana eikä yhtiön ollut näytetty tällöinkään erottaneen tullihallitukselle menevää osuutta asiakasvarain tilille tai muulla tavoin, varat eivät olleet erotettavissa yhtiön muista varoista. Tämän vuoksi tullihallitus ei voinut tehokkaasti vedota erillisvarallisuusväitteeseensä.

Asiassa ei ollut merkitystä sillä, mihin ja millä perusteella tullihallitus oli edelleen luovuttanut kyseiset varat.

Maksetun määrän huomattavuuden arviointi oli suoritettava yksinomaan konkurssipesän varojen ja peräytettäviksi vaadittujen varojen määrän suhteessa. Tällä perusteella kyseiset suoritukset olivat huomattavia takaisinsaantilain 10 §:n tarkoittamin tavoin.

Tullimaksut olivat juoksevia, toistuvia maksuja, jotka oli maksettava ajallaan yrityksen toiminnan turvaamiseksi. Tullihallituksella oli myös oikeus periä maksamattomat tullimaksut suoraan huolinta-asiakkaalta, jollaisen menettelyn laajempi käyttöönotto johtaisi huolintaliikkeen toiminnan suhteellisen pikaiseen loppumiseen. Tavanomaisuutta arvioitaessa oli otettava huomioon myös se, miten peräytettäväksi vaaditut suoritukset poikkesivat takaisinsaantivastaajan hyväksi aikaisemmin tehdyistä suorituksista ja toisaalta muiden velkojien hyväksi tehdyistä suorituksista. Suurimpien velkojien saatavan saldokehityksestä ajalta 30.6.1994 -13.9.1995 ilmeni, ettei tullihallituksen saatava ollut olennaisesti muuttunut muihin ostovelkojiin nähden. Myöskään tullihallituksen oma saatava, jossa oli ollut mainittuna aikana suuria vaihteluja, ei ollut muuttunut siten, että siitä olisi pääteltävissä, ettei maksuja ollut pidettävä tavanomaisina. Tullihallituksen saataville oli ollut olennaista se, että ne olivat olleet jatkuvasti määrällisesti huomattavia toiminnan laadusta johtuen. Tullihallitus ei ollut ennen konkurssia saanut suorituksia, joilla sen saatavat olisivat joko omiin tai muiden velkojien saataviin nähden erityisesti vähentyneet. Tullihallituksen yhtiöltä konkurssiin asetettamishetkellä olleen saatavan määrä 2 400 000 markkaa ei poikennut olennaisesti tullihallituksen yhtiöltä yleensä olleen saatavan määrästä.

Edellä olevilla perusteilla käräjäoikeus katsoi, että maksuja oli pidettävä tavanomaisina, ja hylkäsi kanteen takaisinsaantilain 10 §:n nojalla ajettuna.

Tullihallituksen ei ollut väitettykään pyrkineen perimään tullimaksuja muulla tavoin kuin normaalilla laskutuksella. Vakuuden vaatimista lukuunottamatta ei ollut väitettykään, että tullihallitus olisi tehnyt mitään tavanomaisista poikkeavia perimisen tehostamiseen tähtääviä toimenpiteitä. Koska vakuuden vaatimisella ei ollut merkitystä tullihallituksen perimistoimintaan eikä yhtiön maksukäytäntöön, se ei osoittanut sopimattomuutta. Tullihallituksella oli ollut perusteltu syy epäillä, että muiden velkojien saatavia jäi suorittamatta. Kuitenkin edellä mainituista tavanomaisuudesta esitetyistä syistä ja erityisesti sen vuoksi, että tullihallituksella oli oikeus periä saatavansa suoraan huolinta-asiakkailta, tullihallituksen toimintaa ei voitu pitää takaisinsaantilain 5 §:n tarkoittamalla tavalla sopimattomana.

Tämän vuoksi käräjäoikeus hylkäsi kanteen myös takaisinsaantilain 5 §:n nojalla ajettuna.

Helsingin hovioikeuden tuomio 7.10.1997

Konkurssipesä valitti hovioikeuteen.

Hovioikeus lausui perusteluissaan, että käräjäoikeuden toteamin tavoin yhtiön asiakkaiden yhtiölle maksamat, tullihallitukselle edelleen maksettaviksi tarkoitetut tullimaksut eivät olleet yhtiön varoista erotettavissa, vaan ne olivat ehtineet sekoittua yhtiön varoihin ennen niiden maksua tullihallitukselle. Maksut olivat siten takaisinsaantilain 1 §:ssä tarkoitetuin tavoin koskeneet velallisen eli yhtiön omaisuutta ja konkurssipesällä oli ollut oikeus vaatia sanotun lain nojalla maksuja peräytettäväksi konkurssipesään. Näillä ja muutoin käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevillä perusteilla hovioikeus pysyttti käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen.

Perustelut

MAT Transport Oy on toiminut huolinta-alalla huolehtien toimeksiantotehtäviä suorittaessaan myös tavaroiden tullauksesta. Maahantuojien maksettaviksi kuuluvat tullimaksut ovat sisältyneet sekä huolintayhtiön maahantuojille lähettämiin, määrättyinä eräpäivinä maksettaviin laskuihin että maahantuojien näiden laskujen perusteella yhtiölle maksamiin kokonaissuorituksiin. Yhtiö on siten vastaanottanut toimeksiantajiltaan tullimaksujen maksamiseen tarvittavat rahamäärät. Yhtiön huolitsijana tekemien tulliselvitysten perusteella tullilaitos on puolestaan lähettänyt yhtiölle tullimaksuja koskevat koontilaskut. Yhtiö on antanut tullihallitukselle 8.12.1993 päivätyn sitoumuksen, jossa se on sitoutunut pitämään asiakkailtaan saamansa tullin maksamiseen tarkoitetut rahavarat erillään yhtiön muista varoista, käyttämään niitä vain tullilaskujen maksamiseen ja perustamaan näille asiakasvaroille erillisen pankkitilin. Yhtiö ei ole kuitenkaan siirtänyt kyseiselle tilille tullimaksuihin tarkoitettuja varoja sitä mukaa kuin asiakkaat ovat maksaneet niitä yhtiölle, vaan se on yleensä maksanut asiakkaille lähettämiensä laskujen mukaiset tullimaksujen osuudet eräpäivinä, toisaalta myös riippumatta siitä, oliko asiakas jo maksanut laskun vai ei. Lisäksi samalla tilillä on ollut muita varoja.

Tullilaitoksen MAT Transport Oy:ltä olevien saatavien määrä on ollut 2 055 184 markkaa 31.5.1995 ja 1 045 970 markkaa 30.6.1995 sekä konkurssiin asettamishetkellä 2 360 413 markkaa. Yhtiö on maksanut tullilaitokselle tullimaksuja 13.6. - 13.9.1995 eli viimeisten kolmen kuukauden aikana ennen konkurssinsa alkua yhteensä 5 316 257 markkaa. Konkurssipesä on vaatinut näiden takaisinsaantiaikana tapahtuneiden suoritusten peräyttämistä takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain (takaisinsaantilain) 5 ja 10 :n nojalla.

Tullihallitus on väittänyt, että tullilaitokselle maksetut varat eivät olleet yhtiön vaan tullilaitoksen asiakkaiden omaisuutta ja että takaisinsaantikanne tulisi tämän vuoksi hylätä. Kun maahantuojien yhtiölle maksamia, tullilaitokselle edelleen maksettaviksi tarkoitettuja varoja ei ole pidetty erillään yhtiön muista varoista toimeksiantajan tai tullilaitoksen lukuun eikä näillä siten olisi oikeutta saada kyseisiä varoja erotetuksi konkurssipesän varoista, väitettyä estettä takaisinsaantikanteen hyväksymiselle ei ole.

Konkurssipesän varojen todellinen arvo on ollut 3 000 000 markkaa. Siten tullilaitokselle takaisinsaantiaikana suoritettuja yhteensä 5 316 257 markan maksuja on pidettävä määrältään pesän varoihin nähden huomattavana.

Takaisinsaantilain 10 §:n mukaan pesän varoihin nähden huomattava maksu ei peräydy, jos sitä on pidettävä olosuhteet huomioon ottaen tavanomaisena. Takaisinsaantilain säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen (HE 102/1990 s. 15 ja 56) mukaan tällaisia ovat esimerkiksi liiketoiminnassa suoritetut tavanomaiset maksut, joilla ei voida katsoa olevan yhteyttä tulevaan konkurssiin.

Toimeksiantojen hoitamisen yhteydessä perittyjen tullimaksujen suorittaminen edelleen tullilaitokselle on kuulunut yhtiön normaaliin toimintaan eikä menettely takaisinsaantiaikana ole poikennut yhtiön noudattamasta käytännöstä. Vaikka tullilaitokselle takaisinsaantiaikana suoritettujen maksujen määrä on sinänsä ollut lähes kaksinkertainen pesän varojen määrään nähden, tullilaitoksen kokonaissaatavan määrä ei ole alentunut eikä siten muuttunut sillä tavoin, että kysymys olisi ollut pitkän ajan kuluessa kertyneen tilivelan maksamisesta. Näissä olosuhteissa ei maksun tavanomaisuutta arvioitaessa ole merkitystä sillä, että takaisinsaantiaikana yhtiön kokonaisvelkamäärä on kasvanut olennaisesti, tai sillä, miten muiden velkojien saatavia on tuona aikana maksettu.

Edellä olevan perusteella tullilaitokselle tapahtuneita maksuja on pidettävä takaisinsaantilain 10 §:ssä tarkoitetulla tavalla tavanomaisina eivätkä ne peräydy konkurssipesään sanotun lainkohdan nojalla.

Konkurssipesä on vaatinut maksujen peräyttämistä myös takaisinsaantilain 5 §:n nojalla. Yhtiö on ollut suoritusten tapahtuessa maksukyvytön, mistä tullihallitus on ollut tietoinen. Asiassa on tältä osin kysymys siitä, onko maksuilla sopimattomasti suosittu tullilaitosta muiden velkojien kustannuksella.

Mainitun hallituksen esityksen (HE 102/1990 s. 48) perustelujen mukaan menettely voisi olla sopimatonta, jos oikeustoimi on koskenut huomattavan arvokasta omaisuutta ja sillä on aiheutettu velkojille tuntuvaa vahinkoa. Mitä lähempänä konkurssia velkojia vaarantava oikeustoimi on tehty, sitä selvemmin sitä voidaan pitää osoituksena menettelyn sopimattomuudesta. Toisaalta lain esitöistä ilmenee myös, että asettamalla sopimattomuus peräytymisen edellytykseksi yleissäännöksen soveltamisalaa on pyritty rajaamaan siten, että sen nojalla peräytyvät vain sellaiset oikeustoimet, jotka olosuhteista päätellen on tehty mahdollisen konkurssin vaikutusten kiertämiseksi.

Nyt ei ole ollut kyse suoranaisista MAT Transport Oy:n omaan liiketoimintaan perustuvista maksuista tullilaitokselle, vaan tullimaksuista, jotka ovat kuuluneet yhtiön toimeksiantajien maksettaviksi ja joita vastaavat määrät yhtiö on laskuttanut toimeksiantajiltaan. Maksuilla ei näissä olosuhteissa voida katsoa sopimattomasti suositun tullilaitosta muiden velkojien kustannuksella eikä maksuja siten voida takaisinsaantilain 5 §:n nojalla peräyttää konkurssipesään.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.