27.10.1998

Porin käräjäoikeuden tuomio 22.3.1995

Käräjäoikeus lausui A:n Keskinäistä yhtiötä Yrittäjäinvakuutus-Fenniaa vastaan ajamasta kanteesta asiassa selvitetyksi, että 26.1.1994 päivätyn irtisanomisilmoituksen mukaan A oli irtisanottu tuotannollisista syistä tehtävien uudelleen organisoinnin vuoksi.

Oikeudenkäynnin yhteydessä yhtiö oli vedonnut irtisanomisen tueksi myöskin taloudellisiin syihin.

A oli toiminut kahden muun henkilön kanssa vahinkokäsittelijänä Porin konttorissa. Hänen tehtäviinsä oli kuulunut myös asiakaspalvelua. A:n toimenkuvaan oli kuulunut yksityistapaturmavahinkojen käsittely ja kahden muun vahinkokäsittelijän toimenkuvaan taas autovahinkojen sekä palo- ja omaisuusvahinkojen käsittely. A:n irtisanomisen jälkeen kaksi muuta vahinkokäsittelijää oli hoitanut myöskin A:n aiemmin suorittaman yksityistapaturmavakuutusasioiden käsittelyn.

Oikeudelle esitettyjen tilastojen mukaan, jotka todistajana kuultu yhtiön pääkonttorin vakuutuskäsittelijä oli vahvistanut oikeiksi, Porin konttorin vahinkosuoritusten yhteismäärä oli vuodesta 1991 lähtien laskenut siten, että vuonna 1991 yhteismäärä oli ollut 4 329 kappaletta, vuonna 1992 3 577 kappaletta, vuonna 1993 3 263 kappaletta ja vuonna 1994 3 132 kappaletta. Yksityistapaturmavakuutusten osalta, joita A oli päätyökseen hoitanut, vastaavat luvut olivat olleet vuonna 1991 2 320, vuonna 1992 1 819, vuonna 1993 1 826 ja vuonna 1994 1 339, eli muutoin paitsi vuodesta 1992 vuoteen 1993 luvut olivat olleet laskevia. Kahden muun vahinkokäsittelijän hoitamien autovahinkojen ja omaisuusvahinkojen osalta luvut olivat olleet niin ikään laskevia, paitsi vuodesta 1993 vuoteen 1994 nousevia.

Vakuutuskäsittelijän mukaan vielä vuonna 1994, jolloin Porin konttorissa oli ollut enää kaksi vahinkokäsittelijää, avattujen vahinkojen määrä ja myöskin korvaussuoritusten määrä käsittelijää kohden oli ollut huomattavasti alle koko maan aluekonttoreiden keskiarvon. Porin konttorin osalta määrät olivat olleet 955 ja 1 566 kappaletta käsittelijää kohden. Koko maan keskiarvot olivat olleet 1 277 ja 2 002 kappaletta käsittelijää kohden.

Kuitenkin todistajana kuullun, itsekin vahinkokäsittelijänä toimineen yhtiön pääluottamusmiehen kertomuksen mukaan edellä kerrotut tilastot, jotka olivat pohjautuneet siihen, montako vahinkoa oli avattu ja montako vahinkosuoritusta oli kirjattu, eivät antaneet totuudenmukaista kuvaa tehdyn työn määrästä. Esimerkiksi kahden osapuolen avausvaihe vei aikaa noin 5 minuuttia ja, jos maksu oli selvä, maksuvaihe vei ehkä 15 minuuttia, kun taas itse asian käsittely- ja selvittelytyö vei pääajan, isossa asiassa jopa kaksikin tuntia. Todistajan mukaan myöskään sellaisia vahinkoja, joista ei maksettu suoritusta, ei ollut tilastoitu ollenkaan.

Pääluottamusmiehen mukaan tuotannolliset ja taloudelliset syyt eivät olleet voineet olla A:n irtisanomisen syynä, koska yhtiöllä oli mennyt hyvin ja tilastojen mukaan myynti oli ollut nousussa. Yhtiössä oli viime aikoina ollut suuntauksena se, että yhä enemmän töitä oli siirretty aluekonttoreiden tehtäväksi. Tämänkään vuoksi ei A:n tapauksessa voinut olla kyse tuotannollisesta irtisanomissyystä. Todistajan mukaan myöskään A:n henkilökohtainen työ ei ollut ratkaisevasti vähentynyt, joten ei ollut ollut perusteita juuri hänen irtisanomiselleen.

Yhtiön oikeudelle esittämän tuotannollisista syistä vuosina 1993 ja 1994 irtisanottujen työntekijöiden listan osalta pääluottamusmies oli todennut, ettei hänellä ollut tiedossaan yhdenkään A:ta vastaavan eli vahinkokäsittelijän irtisanomista kentältä.

Myöskään yhtiö ei ollut kyennyt jutussa osoittamaan tällaisia vahinkokäsittelijöiden irtisanomisia, vaikka todistajana kuultu yhtiön henkilöstöpäällikkö oli ilmoittanut irtisanottuihin sisältyvän myöskin vahinkokäsittelijöitä, joskaan todistaja ei ollut pystynyt tällaisia henkilöitä tarkemmin selvittämään.

Pääluottamusmiehen mukaan yhtiössä oli ajanjaksona 25.4.1994 - 30.1.1995 solmittu uusia työsuhteita 33 kappaletta. Kaikki olivat olleet sellaisia töitä, joita olisi voitu tarjota A:lle. Myöskin määräaikaisia työsuhteita, jotka olivat päättyneet A:n irtisanomisaikana tai takaisinottoajan kuluessa, oli ollut kahdeksan kappaletta. Näitä oli joko jatkettu määräaikaisina tai vakinaistettu, mutta niitäkään ei todistajan tietojen mukaan ollut tarjottu A:lle.

A oli ilmoittamansa mukaan pyytänyt ilmoittamaan hänelle kaikki ne avoimet työpaikat, jotka yhtiössä vapautuvat, jotta hän voisi harkita työn vastaanottamista. A:n mukaan yhtä Helsingissä ollutta työpaikkaa henkilöstöpäällikkö oli hänelle tarjonnut.

Henkilöstöpäällikön todistajankertomuksen mukaan eräistä vapaista työpaikoista oli lähetetty tieto A:lle, vaikka yhtään sellaista työpaikkaa ei ollut ollutkaan, joka olisi sopinut hyvin hänelle, koska vahinkokäsittelytyötä ei ollut ollut tarjolla. Henkilöstöpäällikkö ei ollut kuitenkaan pystynyt yksilöimään niitä työpaikkoja, joista tieto oli lähetetty, paitsi yhtä Helsingin Lassilassa ollutta niin sanottua suorapalvelutoimintapaikkaa. Siitä A ei ollut ollut kiinnostunut.

Yhtiön olisi tullut työsopimuslain 42 a §:n tarkoittaman niin sanotun takaisinottoajan kuluessa ilmoittaa A:lle kaikki mahdolliset avoimet työpaikat, jotka koskivat samoja tai samanlaisia tehtäviä, joita hän oli hoitanut. Yhtiö ei ollut näyttänyt näin menetelleensä. Tämäkin seikka kuvasti yhtiön asennetta A:han.

Jutussa oli vedottu Porin konttorissa olleeseen kesälomasijaisuuteen kesällä 1994 sekä Raumalla olleeseen määräaikaiseen työsuhteeseen asiakaspalvelussa. Käräjäoikeus katsoi, että kyseiset työt olivat asiassa esitetyn selvityksen mukaan olleet jo palkkaukseltaankin sellaisia, ettei A olisi niistä ollut edes kiinnostunut.

A:n vedottua Porin konttorissa hänen irtisanomisensa jälkeen tehtyihin ylitöihin, käräjäoikeus totesi todistajana kuullun Porin konttorin myyntipäällikön kertomus huomioon ottaen jutussa jääneen näyttämättä, että väitetynlaisia ylitöitä olisi siellä tehty.

Yhtiön Porin konttorissa suoritetussa työntutkimuksessa oli tultu siihen lopputulokseen, että konttorissa oli 0,8 henkilöä liikaa. Pääluottamusmies oli todennut, että tällaisen tutkimuksen luotettavuus oli hyvin kyseenalainen, koska tutkimuksen tilastopohja oli hyvin epävarma. Tilastot eivät kertoneet asioista koko totuutta, sillä konttoreilla oli oikeus ohjata töitä muualle, esimerkiksi alunperin Porin konttori oli käsitellyt kaikki Raumankin vahingot. Tutkijana oli ollut konsultti, joka ei ollut tehnyt päivääkään sitä työtä, jota hän tutki.

Todistajana kuullun yhtiön Porin konttorin myyntipäällikön mukaan konttorin myynti vuonna 1992 oli ollut yli 3 miljoonaa markkaa, mutta vuonna 1993 enää 2,4 miljoonaa markkaa eli myynti oli laskenut noin 20 prosenttia. Tämä oli todistajan mukaan johtunut yleisestä lamasta, jolloin yrityksiä oli lopetettu ja myöskin yksityiset olivat lopettaneet vakuutuksiaan. Lisäksi oli 1.3.1994 lukien Kankaanpäähän perustettu niin sanottu franchiseyhtiö. Miljoona markkaa myynnistä oli mennyt sinne.

Henkilöstöpäällikön kertoman mukaan Porin konttorin kannattavuus oli vuonna 1992 ollut -4,7 prosenttia, kun se koko maan konttoreissa oli ollut keskimäärin 21,7 prosenttia. Vuonna 1993 vastaavat luvut olivat olleet 0 prosentin tasossa Porissa ja koko maan keskiarvo 20,1 prosenttia.

Yhtiön taholta taas oli oikeudenkäynnissä ilmoitettu, että vuonna 1993 Porin konttorin kannattavuus olisi ollut 0,6 prosenttia, kun se keskimäärin yhtiössä oli ollut 17,5 prosenttia. Nämä luvut osoittivat Porin konttorissa kannattavuuden nousua vuodesta 1992 vuoteen 1993.

Yhtiön lehdistötiedotteen 19.4.1994 mukaan yhtiö oli vuonna 1993 tehnyt hyvän tuloksen ja tilikauden ylijäämäksi oli muodostunut 76 miljoonaa markkaa. Tilikauden aikana yhtiö oli maksanut pois Teollisuusvakuutuksen 24 miljoonan markan osuuden takuupääomastaan. Tästä huolimatta yhtiön oma pääoma oli lisääntynyt merkittävästi. Vakuutusyhtiöiden vastuunkantokykyä kuvaava solvenssisuhde oli yhtiön osalta kohonnut 70 prosenttiin, mikä oli eräs alan korkeimmista.

Ottaen edellä esitetty ja etenkin pääluottamusmiehen kertomus huomioon, käräjäoikeus katsoi jääneen näyttämättä, että työ yhtiössä olisi taloudellisista tai tuotannollisista syistä vähentynyt vähäistä suuremmassa määrin ja muutoin kuin tilapäisesti ja että yhtiöllä olisi tällä perusteella ollut oikeus irtisanoa A:n työsuhde.

Pääluottamusmiehen kertoman mukaan A:n ja hänen esimiestensä välillä oli jo vuonna 1989 tullut erimielisyyksiä, jotka liittyivät eräisiin yksittäisiin esinevahinkotapauksiin. A:n mielestä ne tuli käsitellä oikeudenmukaisesti eli samoin kuin muut vastaavat vahinkotapaukset vakuutusehtojen perusteella. Tämän vuoksi A:n toimenkuvaa oli muutettu siten, että häneltä oli otettu pois esinevahinkojen käsittely- ja tarkastustehtävät ja myöhemmin 29.8.1990 jälkeen A oli siirretty hoitamaan osittain asiakaspalvelutehtäviä konttorin alakertaan. Pääluottamusmiehen mukaan A:ta oli painostettu irtisanoutumaan yhtiön palveluksesta.

A, jota oli kuultu asiassa henkilökohtaisesti todistelutarkoituksessa, oli kertonut vuoden 1989 tapahtumista, että hänen silloisten esimiestensä sukulaiset tai tuttavat olivat yrittäneet saada perusteettomia tai ylisuuria korvauksia ja että hän oli antanut tapaukset yhtiön etsivän tutkittavaksi. Tästä oli aiheutunut se, että häntä oli yritetty saada eroamaan yhtiön palveluksesta. Hänen toimenkuvaansa oli muutettu ja myöhemmin hänet oli irtisanottu.

Ottaen huomioon pääluottamusmiehen kertomus A:n kertomusta oli pidettävä uskottavana. Myöskin henkilöstöpäällikkö oli myöntänyt mainitunlaisia erimielisyyksiä olleen. Pääluottamusmiehen mukaan yhtiön etsivä oli todennut ainakin väärinkäytösyrityksiä A:n mainitsemissa tilanteissa.

Pääluottamusmiehen mukaan A:n irtisanomiseen johtaneissa yhteistoimintaneuvotteluissa ei oikeastaan ollut suostuttu neuvottelemaan muista ratkaisuista A:n irtisanomisen vaihtoehtona kuin että A lähtisi Oulun konttoriin hoitamaan avoinna ollutta vahinkokäsittelijä/pienvahinkotarkastajan tointa, vaikka yhtiössä oli tiedetty, ettei A voisi lähteä Ouluun, koska hänen perheensä ja omaisuutensa sekä vaimonsa yritys olivat Porissa. Pääluottamusmiehen kertoman mukaan, hänen tullessaan henkilöstöpäällikön kanssa yhdessä Helsingistä toiseen yhteistoimintaneuvotteluun 26.1.1994, matkan aikana oli käynyt selväksi, että A tultiin irtisanomaan. Henkilöstöpäällikkö olikin suoraan sanonut, että A oli hankala tyyppi, josta haluttiin päästä eroon. Henkilöstöpäälliköllä oli myös pääluottamusmiehen kertoman mukaan ollut mukanaan valmis allekirjoittamaton irtisanomispaperi.

Myöskin se yhtiön myöntämä seikka, että kyseiseen A:lle tarjottuun Oulun toimeen ei sittemmin ollut otettu ketään uutta henkilöä, vaan tehtävät oli annettu erään jo yhtiön palveluksessa olleen henkilön hoidettavaksi tämän muiden töiden ohella, osoitti, ettei A:n ollut oletettukaan ottavan kyseistä tointa vastaan. Tätä osoitti sekin, että A:lle tarjottu Oulun toimi käsitti myös vahinkotarkastusta, mikä työ juuri oli Porissa otettu pois A:lta vuonna 1989 olleiden erimielisyyksien jälkeen.

Vahinkokäsittelijöitä oli ollut Porin konttorissa kolme, joista A oli 22 työvuodellaan ollut ylivoimaisesti vanhin. Kuitenkin irtisanominen oli kohdistettu juuri häneen. Tämäkin osoitti irtisanomisen johtuneen A:n henkilöstä, vaikkei yhtiöllä ollutkaan sinänsä ollut velvollisuutta tiettyyn irtisanomisjärjestykseen. Myöskin se, ettei kahta muuta korvauskäsittelijää ollut kutsuttu enää toiseen eli 26.1.1994 pidettyyn yhteistoimintaneuvotteluun, oli niinikään osoituksena siitä pääluottamusmiehen kertomasta seikasta, että irtisanominen oli jo etukäteen päätetty kohdistaa A:han.

Henkilöstöpäällikön ja myyntipäällikön kertomuksille siitä, etteivät henkilöön kohdistuneet syyt olleet A:n irtisanomisen takana, ei käräjäoikeuden mielestä tullut panna painoa, koska he olivat molemmat edustaneet irtisanomisprosessissa yhtiötä, kun taas pääluottamusmies oli ollut tavallaan ulkopuolinen tapahtumia seurannut henkilö.

Pääluottamusmiehen mukaan irtisanomistilannetta oli edeltänyt hyvin kiihtynyt ja vihamielinen tilanne, joka osoitti, että henkilösuhteet olivat tulehtuneet.

Käräjäoikeus katsoikin selvitetyksi, että A:n työsuhteen irtisanominen oli suoritettu hänen henkilöstään johtuvasta syystä. Irtisanomiseen ei ollut ollut erityisen painavaa eikä muutakaan syytä, joten irtisanominen oli katsottava laittomaksi.

Yhtiö oli työsopimuslain 47 f §:n nojalla velvollinen maksamaan A:lle korvausta perusteettomasta työsopimuksen päättämisestä.

Näillä perusteilla käräjäoikeus velvoitti yhtiön suorittamaan A:lle työsopimuslain 47 f §:n mukaisena korvauksena perusteettomasta työsopimuksen irtisanomisesta 18 kuukauden palkkaa vastaavan määrän 173 151 markkaa korkoineen.

A ja yhtiö valittivat hovioikeuteen.

Turun hovioikeuden tuomio 3.1.1997

Hovioikeus, joka toimitti asiassa suullisen käsittelyn, lausui, että A oli 1.5.1972 lähtien ollut yhtiön palveluksessa toistaiseksi voimassa olleessa työsuhteessa yhtiön Porin konttorissa. Työsuhde oli päättynyt yhtiön 26.1.1994 suorittaman irtisanomisen johdosta 26.7.1994. Irtisanomisen aikaan A oli tehnyt käräjäoikeuden ratkaisun perusteluosassa mainittuja työtehtäviä.

Käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevä selvitys osoitti, että yhtiön Porin konttorin vahinkosuoritusten määrä oli vuodesta 1991 alkaen laskenut ja myös tapaturmavakuutusten osalta vähennys oli ollut tuntuvaa. Porin konttorissa avattujen vahinkojen ja korvaussuoritusten lukumäärä oli ollut huomattavasti kaikkien aluekonttoreiden keskiarvoa alhaisempi. Myös Porin konttorin myynti oli laskenut ja konttorin kannattavuus oli ollut huono ja huomattavasti kaikkien konttorien keskiarvoa alhaisempi. A:n työsuhteen päättymisen jälkeen konttoriin jääneet kaksi muuta vahinkokäsittelijää olivat ylitöitä tekemättä kyenneet käsittelemään myös A:n työtehtäviin kuuluneet tapaturmavahingot. Muutoinkaan A:n työtehtäviä tekemään ei ollut palkattu ketään uutta työntekijää. Porin konttorin työntekijöitten määrä oli vielä A:n irtisanomisen jälkeenkin vähentynyt.

Työnantajalla oli työsopimuslain 37 a §:n mukaan oikeus irtisanoa toistaiseksi voimassa oleva työsopimus, jos työ oli vähentynyt taloudellisista, tuotannollisista tai muista niihin verrattavista syistä vähäistä suuremmassa määrin ja muutoin kuin tilapäisesti eikä työntekijää voitu ammattitaitoonsa ja kykyynsä nähden kohtuudella sijoittaa uudelleen tai kouluttaa uusiin tehtäviin.

Asiassa esitetty selvitys osoitti, että korvauskäsittelijöiden tekemä työ oli yhtiön Porin konttorissa tuotannollisista syistä vähentynyt vähäistä suuremmassa määrin ja muutoin kuin tilapäisesti. Irtisanomisen asianmukaisuutta oli arvioitava pääasiallisesti Porin konttorin toimintaan vaikuttaneiden tuotannollisten ja taloudellisten syiden kannalta. Pelkästään se, että koko yhtiön taloudellinen tila ja yhtiön kokonaistulos oli hyvä, ei ollut estänyt vähentämästä yksittäisen aluekonttorin työmäärään nähden liian suurta työntekijämäärää. Yhtiö oli sanotuissa olosuhteissa voinut järjestää Porin konttorin työt uudelleen ja lakkauttaa yhden korvauskäsittelijän toimen sekä siirtää tämän tehtävät jäljelle jääneille kahdelle korvauskäsittelijälle.

Yhtiö oli katsonut, että sillä oli ollut oikeus valita kuka kolmesta korvauskäsittelijästä irtisanottiin. Irtisanominen oli kohdistettu A:han, koska tämän tekemät työt olivat vähentyneet eniten ja koska kaksi muuta korvauskäsittelijää oli tehnyt vaativampia töitä kuin A ja oli pystynyt tekemään kaikkia Porin konttorissa olleita töitä.

Hovioikeus totesi, että laissa ei ollut yleistä määräystä irtisanomisjärjestyksestä eikä vakuutusalalla myöskään ollut olemassa sellaista irtisanomissuojasopimusta, joka olisi määritellyt irtisanomisjärjestyksen.

Asiassa ei ollut tullut selvitetyksi, että A:n tekemät työt olisivat vähentyneet ainakaan olennaisesti enemmän kuin muiden korvauskäsittelijöiden työt. Toisaalta oikeuskäytännössä (esimerkiksi KKO:1994:17 ja KKO:1995:20) oli katsottu, että työntekijä voitiin irtisanoa taloudellisista ja tuotannollisista syistä, vaikka hänen omat työtehtävänsä eivät olleet vähentyneet, kun hänen työtehtävänsä yrityksen töiden vähentymisen vuoksi ja taloudellisen tuottavuuden parantamiseksi oli töiden uudelleenjärjestelyjen seurauksena siirretty yrityksen muille työntekijöille.

Asiassa ei ollut osoitettu, että muiden korvauskäsittelijöiden työtehtävät olisivat olleet olennaisesti vaativampia kuin A:n työtehtävät tai että nämä A:ta paremmin olisivat kyenneet tekemään kaikkia Porin konttorissa olleita töitä. A oli työsuhteensa aikana käsitellyt myös esinevahinkoja ja A:n työkokemus huomioon ottaen oli ilmeistä, että hän olisi kyennyt suoriutumaan kaikkien vahinkolajien korvauskäsittelytyöstä. A:n ei ollut osoitettu hänen työkokemuksensa ja ammattitaitonsa huomioon ottaen olleen yhtiön Porin konttorin toiminnalle vähemmän tärkeä työntekijä kuin kaksi muuta korvauskäsittelijää.

Työnantajan tuli työsopimuslain 17 §:n 3 momentin säännös huomioon ottaen kohdella työntekijöitään tasapuolisesti. Työnantaja ei saanut irtisanoessaan työntekijän tuotannollisilla ja taloudellisilla perusteilla menetellä epäasiallisesti. A oli ennen irtisanomistaan palvellut yhtiötä ja sen Porin konttoria noin 22 vuoden ajan hoitaen eri vahinkolajien korvauskäsittelyyn liittyviä töitä. Yhtiön tiedossa oli ollut, että A ei hyväksyttävistä henkilökohtaisista syistä johtuen voinut muuttaa Porista ja ottaa vastaan yhtiöllä muualla Suomessa mahdollisesti tarjolla ollutta työtä. Kaksi muuta Porin konttorin korvauskäsittelijää oli ollut yhtiön palveluksessa huomattavasti A:ta lyhyemmän ajan eli toinen noin 8 vuotta ja toinen noin 4 vuotta. Heidän kohdallaan ei ollut esitetty olleen estettä työskennellä myös jollakin muulla paikkakunnalla olevassa yhtiön konttorissa.

Edellä sanotut seikat huomioon ottaen irtisanomisen kohdistaminen A:han ja hänen asettamisensa näin eri asemaan kahteen muuhun korvauskäsittelijään nähden oli tapahtunut perusteettomasti ja epäasiallisin perustein. Irtisanomisen oli näin ollen ja todistajana kuullun pääluottamusmiehen kertomuksen perusteella katsottava ainakin osaksi aiheutuneen A:n henkilöstä johtuneesta syystä, vaikka hänen irtisanomiseensa ei ollut esitetty erityisen painavaa syytä.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta.

Eri mieltä olleen jäsenen lausunto

Hovioikeudenneuvos Kajanen: Enemmistön tavoin totean, että yhtiöllä on ollut oikeus vähentää korvauskäsittelijöiden määrää Porin konttorissa ja että A:lla voi olla oikeus saada korvausta yhtiöltä työsopimuksen laittomasta irtisanomisesta vain, mikäli voidaan osoittaa, että tuotannollisilla ja taloudellisilla syillä pätevän irtisanomisen kohdistaminen A:han rikkoo työsopimuslain 17 §:n 3 momentin määräystä, joka velvoittaa työnantajan kohtelemaan työntekijöitä tasapuolisesti.

Kun irtisanomisen kohdistaminen johonkin työntekijään jo itsessään poikkeaa tasapuolisuuden vaatimuksesta, säännöstä on irtisanomistilanteessa tulkittava siten, että nyt esillä olevilla perusteilla tapahtuvassa irtisanomisessa irtisanominen ei saa perustua epäasiallisiin seikkoihin. Työnantajalla on muuten oikeus, kun sitovaa säännöstä irtisanomisjärjestyksestä ei ole, valita ne työntekijät, joiden työsuhteen säilyttämisen se katsoo omaa etuaan parhaiten edistäväksi. Työsuhteen kestoa ei säännöksen puuttuessa voi asettaa sellaiseksi ratkaisuperusteeksi, josta poikkeamiseen olisi esitettävä hyväksyttävä syy.

Niiden työntekijöiden työsuhde, joita ei ole irtisanottu, ei ole tämän oikeudenkäynnin kohteena, ja työnantajalla on vain rajoitetusti oikeus viitata sellaisiin tiedossaan ehkä oleviin näitä työntekijöitä koskeviin yksilöllisiin seikkoihin, jotka kenties ovat hyvinkin voimakkaasti puoltaneet heidän työsuhteittensa säilyttämistä paikkakunnalla. Näin ollen työnantajan mahdollista tietoisuutta A:n perhesuhteisiin ja kiinteistönomistukseen liittyvästä haluttomuudesta siirtyä toiselle paikkakunnalle ei voi pitää sellaisena seikkana, joka osoittaisi työnantajan menetelleen epäasianmukaisesti tarjotessaan A:lle työtehtävää toisella paikkakunnalla ja sitten A:n kieltäydyttyä irtisanoessa tämän.

Toisella paikkakunnalla toimineen ja työntekijöiden pääluottamusmiesasemassa olleen todistajan kertomus ei osoita A:ta asetetun perusteettomasti muita työntekijöitä huonompaan asemaan.

On jäänyt näyttämättä, että yhtiö olisi irtisanoessaan A:n menetellyt työsopimuslain 17 §:n 3 momentin vastaisesti.

Näillä perusteilla hylkään kanteen ja vapautan yhtiön kaikesta korvausvelvollisuudesta A:lle.

Perustelut

A on työskennellyt korvauskäsittelijänä yhtiön Porin konttorissa. Yhtiö on 26.1.1994 tuotannollisilla syillä irtisanonut hänen työsopimuksensa päättymään 26.7.1994.

Hovioikeuden tavoin Korkein oikeus katsoo selvitetyksi, että yhtiön Porin konttorin myynti oli laskenut vuodesta 1992 vuoteen 1993. Konttorin vahinkosuoritusten määrä oli laskenut vuodesta 1991 alkaen. Konttorin kate ja vahinkosuoritusten määrä käsittelijää kohden olivat olleet selvästi alhaisempia kuin yhtiön konttoreissa keskimäärin. Yhtiöllä on tässä tilanteessa ollut työsopimuslain 37 a §:n 1 momentin mukainen tuotannollinen syy vähentää Porin konttorin työvoimaa järjestämällä konttorin työt uudelleen ja lakkauttaa yhden korvauskäsittelijän toimi sekä siirtää tämän tehtävät jäljelle jääneille kahdelle korvauskäsittelijälle.

Yhtiöllä on ollut tarjota korvauskäsittelijän työtä Oulun konttorista, mutta A ei ole ottanut työtä vastaan. Yhtiö ei ole voinut kouluttamalla järjestää A:lle muutakaan työtä.

A:n työsuhteen päättymisen jälkeen hänen tilalleen ei ole palkattu uutta työntekijää. Jäljelle jääneet kaksi korvauskäsittelijää ovat ylitöitä tekemättä kyenneet tekemään konttorin työt.

A:n mukaan hänen työnsä eivät olleet vähentyneet eikä häntä sen vuoksi olisi voitu irtisanoa. Oikeuskäytännön mukaan työntekijä voidaan kuitenkin irtisanoa taloudellisista ja tuotannollisista syistä, vaikka hänen omat työtehtävänsä eivät olisi vähentyneet, kun hänen työtehtävänsä on yrityksen töiden vähentymisen vuoksi ja taloudellisen tuottavuuden parantamiseksi töiden uudelleenjärjestelyjen seurauksena siirretty yrityksen muille työntekijöille.

Edellä esitetyn perusteella Korkein oikeus toteaa kuten hovioikeus, että yhtiöllä on ollut oikeus vähentää korvauskäsittelijöiden määrää Porin konttorissa. Näin ollen A:lla voi olla oikeus saada korvausta yhtiöltä työsopimuksen laittomasta irtisanomisesta vain, mikäli tuotannollisilla ja taloudellisilla syillä pätevän irtisanomisen kohdistaminen A:han on rikkonut työsopimuslain 17 §:n 3 momentin määräystä. Sen mukaan työnantajan on kohdeltava työntekijöitään tasapuolisesti, niin ettei ketään perusteettomasti aseteta toisiin nähden eri asemaan syntyperän, uskonnon, iän, poliittisen tai ammattiyhdistystoiminnan tahi muun näihin verrattavan seikan vuoksi. Työnantaja voidaan tuomita määräyksen rikkomisesta myös rangaistukseen, mikä osoittaa, että menettelyn on oltava laadultaan vakavaa. Kun irtisanomisen kohdistaminen yhteen työntekijään silloin, kun sama peruste on olemassa useamman työntekijän kohdalla, jo itsessään merkitsee työntekijän saattamista toisiin nähden eri asemaan, säännöstä on tällaisessa tilanteessa perusteltua tulkita siten, että irtisanottavan valinta ei saa perustua lainkohdassa tarkoitettuihin epäasiallisiin seikkoihin.

Katsoessaan irtisanomisen kohdistuneen häneen perusteettomasti A on vedonnut siihen, että hän on ollut yhtiön palveluksessa huomattavasti pitempään kuin Porin konttorin kaksi muuta korvauskäsittelijää. Työsopimuslaissa ei kuitenkaan ole työvoiman vähentämisjärjestystä eli irtisanomisjärjestystä koskevaa säännöstä. Työsuhteen kestoa ei sen vuoksi säännöksen puuttuessa voida asettaa sellaiseksi ratkaisuperusteeksi, josta poikkeamiseen työnantajan olisi esitettävä hyväksyttävä syy. Pelkästään sillä, että irtisanominen on kohdistettu A:han antamatta merkitystä sille, että kolmesta korvauskäsittelijästä hänen työsuhteensa oli kestänyt pisimpään, ei näin ollen ole rikottu työsopimuslain 17 §:n 3 momentin mukaista tasapuolisuusvelvoitetta ja syrjintäkieltoa.

Kaikki kolme Porin konttorin korvauskäsittelijää ovat myös kieltäytyneet siirtymästä Oulun konttoriin. Näin ollen ei voida A:n esittämällä tavalla myöskään päätellä, että hänen kieltäytymisensä olisi ollut perusteena irtisanomisen kohdistamiseen juuri häneen ja että irtisanominen sen vuoksi olisi tapahtunut epäasiallisista syistä.

A on vielä väittänyt, että irtisanomisen kohdistaminen häneen olisi tosiasiallisesti johtunut hänen ja hänen esimiestensä välillä vuonna 1989 olleista, eräiden vahinkojen korvattavuutta koskeneista erimielisyyksistä. Alempien oikeuksien ratkaisuissa selostettu näyttö näistä erimielisyyksistä osoittaa niiden aikanaan johtaneen A:n työtehtävien osittaiseen muuttamiseen. Irtisanomiseen erimielisyyksistä on kuitenkin kulunut useita vuosia, joiden aikana niiden johdosta ei ole ryhdytty muihin toimenpiteisiin A:ta vastaan. Sen vuoksi ei ole uskottavaa, että irtisanominen tosiasiassa olisi johtunut niistä. Kohdistaessaan irtisanomisen A:han yhtiön ei voida katsoa asettaneen A:ta perusteettomasti eri asemaan toisiin työntekijöihin nähden.

Edellä olevan perusteella Korkein oikeus päätyy katsomaan, että yhtiö A:n työsopimuksen irtisanoessaan ei ole menetellyt työsopimuslain 17 §:n 3 momentin eikä 37 a tai 37 §:n säännösten vastaisesti.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan ja kanne hylätään. Keskinäinen yhtiö Yrittäjäinvakuutus-Fennia vapautetaan kaikesta korvausvelvollisuudesta A:lle.