15.9.1998

Taustatiedot

Petäjäveden kunta rakennuttajana ja Jokilaakson Tehorakentajat Oy urakoitsijana olivat 16.3.1993 tehneet rakennusurakkasopimuksen vanhainkodin ja sairaalan rakennuttamisesta. Urakkasumma piti maksaa maksuerätaulukon mukaisesti 104 erässä.

Lokakuussa 1993 Rakentajan Starckjohann Oy ja urakoitsija olivat sopineet siitä, että urakoitsija siirtää Rakentajan Starckjohann Oy:lle urakkaerät 63, 64 ja 65, yhteismäärältään 300 000 markkaa, tavaratoimitusten maksuksi. Siirtosopimukset oli ennen urakkaerien erääntymistä annettu tiedoksi kunnalle.

Kunta ei ollut kuitenkaan maksanut siirrettyjä eriä Rakentajan Starckjohann Oy:lle vaan oli suorittanut ne urakoitsijalle. Kunta oli purkanut urakkasopimuksen 27.4.1994, ja urakoitsija oli asetettu 12.8.1994 konkurssiin.

Maksamattomien urakkaerien määrä sopimuksen purkuhetkellä oli ollut 2 017 300 markkaa ja kunnalle oli kohteen loppuunsaattamisesta aiheutunut 3 314 023,27 markan kustannukset. Kunta oli valvonut konkurssissa työn loppuunsaattamisesta aiheutuneina kustannuksina 1 553 738,16 markkaa.

Rakentajan Starckjohann Oy:llä oli ollut urakoitsijalta konkurssituomioon perustuvaa saatavaa 138 362,35 markkaa sekä 18 prosentin korkosaatava 106 622,70 markalle 13.8.1994 alkaen. Saatava oli syntynyt tavaratoimituksista 1.7.1993 ja 30.10.1993 välisenä aikana.

Rakentajan Starckjohann Oy:n kanne Jyväskylän käräjäoikeudessa

Rakentajan Starckjohann Oy lausui, paitsi muuta, että kunta oli saanut saatavansa urakoitsijalta vasta purettuaan urakkasopimuksen 27.4.1994. Saatuaan saatavansa vasta sen jälkeen, kun se oli saanut tietää urakkaerien siirrosta Rakentajan Starckjohann Oy:lle kunta ei enää, huomioon ottaen velkakirjalain 28 §:n säännös, voinut käyttää urakoitsijalta olevaa saatavaansa Rakentajan Starckjohann Oy:n saatavan kuittaamiseen, niin kuin kunta oli katsonut. Tämän vuoksi yhtiö vaati kunnan velvoittamista suorittamaan sille pääomaa 138 362,35 markkaa sekä korkoa 18 prosenttia 106 622,70 markalle 13.8.1994 alkaen.

Petäjäveden kunnan vastaus

Kunta kiisti kanteen ja vaati sitä hylättäväksi.

Kunta vetosi velkakirjalain 28 §:ään, jonka mukaan luovuttajalta olevaa saatavaa voidaan käyttää kuittaukseen, mikäli se on hankittu ennen kuin velallinen oli saanut tiedon luovutuksesta ja saatava on erääntynyt ennen luovutusta. Molemminpuolisesti velvoittavissa sopimuksissa osapuolen oli katsottava hankkineen saatavansa jo sopimuksentekohetkellä eli tässä tapauksessa urakkasopimusta allekirjoitettaessa. Samaan sopimussuhteeseen perustuva kuittaus oli mahdollinen, vaikka vastasaaminen ei olisi syntynyt ennen siirtoa. Siirretyn saatavan velkojalla ei voinut olla parempaa oikeutta kuin alkuperäisellä velkojalla, ja oikeussuhteen osapuolilla oli oikeus luottaa siihen, että ne voivat selvittää välinsä puheena olevassa suhteessa syntyviä saatavia hyväksikäyttäen.

Käräjäoikeuden tuomio 19.1.1996

Perustelut

Kuittausoikeus siirretyn saatavan suhteen perustui periaatteisiin, että toiselle ei voinut siirtää parempaa oikeutta kuin itsellä oli ja että samasta sopimussuhteesta johtuvat seikat oli näin voitava selvittää yhdessä. Kunta oli katsonut saaneensa vastasaamisen jo urakkasopimuksen tekohetkellä, koska maksuaikataulu oli ollut etupainotteinen ja saatava oli sitten yksilöitynyt urakoitsijan konkurssin yhteydessä.

Tilanne syys - lokakuussa 1993, jolloin siirretyt maksuerät olisi tullut maksaa Rakentajan Starckjohann Oy:lle, oli ollut sellainen, että kunta ei olisi voinut kieltäytyä maksusta ja vedota kuittausoikeuteensa siirtäjään eli urakoitsijaan nähden ja se olikin maksanut siirretyt erät sekä useita eriä sen jälkeenkin urakoitsijalle. Laiminlyömällä siirrettyjen saatavien maksun siirronsaajalle velallinen ei ollut voinut tulla tähän nähden parempaan asemaan kuin siirtäjään nähden eli saada mahdollisuutta vedota myöhemmin ilmenneeseen vastasaatavaansa. Näillä perusteilla käräjäoikeus katsoi, että kunnalla ei ollut kuittausoikeutta.

Tuomiolauselma

Käräjäoikeus velvoitti Petäjäveden kunnan kanteessa vaadittuun suoritukseen.

Vaasan hovioikeuden tuomio 16.4.1997

Hovioikeus totesi, että jutussa oli kysymys siitä, oliko kunnalla oikeus kuitata yhtiön saatava urakoitsijan konkurssituomiossa vahvistetulla saatavalla.

Hovioikeus lausui seuraavan: "Oikeuskirjallisuudessa on hyväksytty käsitys, että samaan oikeussuhteeseen, erityisesti molemminpuolisesti velvoittavaan sopimukseen perustuvaa saatavaa voidaan käyttää kuittaukseen pääsaatavan siirronsaajaa kohtaan, vaikka saatava olisi lopullisesti muodostunut velkakirjalain 28 §:ssä tarkoitetun kriittisen hetken jälkeen. Näissä tilanteissa on myös katsottu voitavan poiketa mainitussa lainkohdassa tarkoitetusta vastasaatavan erääntymistä koskevasta rajoituksesta. (Ks. Jouko Halila: Saamisoikeuksien kuittauksesta, Vammala 1961, s. 46 - 51; Y.J. Hakulinen: Velkakirjalaki, Porvoo 1965, 2. painos, s. 170 -173; Jarno Tepora - Tapio Takki: Factoring, Tampere 1994, s. 95 - 99)

Kunnan ja urakoitsijan välistä rakennusurakkasopimusta on pidettävä molemminpuolisesti velvoittavana sopimuksena, johon soveltuvat mainitut periaatteet kuittauksesta. Kunnan urakoitsijalta olevat saatavat, jotka se nyt vaatii käytettäväksi kuittaukseen, johtuvat urakkasopimuksen purkamisesta. Yhtiön velkomat urakkaerät ja kunnan urakoitsijalta olevat saatavat perustuvat siten samaan sopimussuhteeseen. Edellä lausutun oikeusperiaatteen mukaan kunnalla on oikeus käyttää urakoitsijalta olevaa vastasaamistaan kuittaukseen myös siirronsaajana olevaa yhtiötä vastaan, koska siirretyn saatavan velkojalla ei ole parempaa oikeutta kuin alkuperäisellä velkojalla.

Kunta on edellä kerrotulla tavalla maksanut urakkasopimuksen mukaiset maksuerät urakoitsijalle. Koska suoritusta ei ole tehty saamisoikeuden haltijana olevalle yhtiölle, suoritus ei vapauta kuntaa käräjäoikeuden tuomiossa kerrotulla tavalla maksuvelvollisuudesta eikä saaminen ole tämän suorituksen johdosta lakannut. Näin ollen kunta ei ole, toisin kuin käräjäoikeus on katsonut, menettänyt oikeuttaan käyttää urakoitsijalta olevaa vastasaamistaan kuittaukseen."

Hovioikeus muutti käräjäoikeuden tuomiota siten, että Rakentajan Starckjohann Oy:lle maksettavaksi tuomittu 138 362,35 markkaa korkoineen kuitattiin Petäjäveden kunnan Jokilaakson Tehorakentajat Oy:ltä olevalla 1 773.738,16 markan suuruisella saatavalla 12.10.1995 alkaen.

Perustelut

Rakentajan Starckjohann Oy on väittänyt, että Petäjäveden kunta oli maksaessaan kysymyksessä olevat urakkaerät luopunut kuittausoikeudestaan, mikä luopuminen koski myös yhtiötä siirronsaajana. Korkein oikeus toteaa, että kunta on tietoisena siitä, että urakoitsija Jokilaakson Tehorakentajat Oy oli siirtänyt kysymyksessä olevat urakkaerät Rakentajan Starckjohann Oy:lle, maksanut ne siirtäjänä olleelle urakoitsijayhtiölle. Velkakirjalain 29 §:stä ilmenevän periaatteen mukaisesti kunnan maksu on tapahtunut väärälle velkojalle ja suoritus ei siten ole ollut pätevä. Näin ollen maksuilla ei ole sellaista merkitystä, että kunta olisi maksut suorittaessaan Rakentajan Starckjohann Oy:n väittämällä tavalla luopunut kuittausoikeudestaan, eikä kunta myöskään ole vapautunut velvollisuudestaan maksaa siirronsaajalle.

Vastasaatava, jolla kunta on halunnut kuitata Rakentajan Starckjohann Oy:lle siirretyn urakkahintasaatavan, on syntynyt vasta sen jälkeen, kun kunta oli saanut tiedon urakkaerien siirrosta. Urakkaerät olivat lisäksi erääntyneet maksettaviksi ennen kuin kunta oli saanut vastasaatavansa. Asiassa on siten kysymys siitä, voiko kunta tällaisessa tilanteessa käyttää urakoitsijan konkurssipesästä olevaa vastasaatavaansa Rakentajan Starckjohann Oy:llä kunnalta olevan saatavan kuittaukseen.

Kunnan ja Jokilaakson Tehorakentajat Oy:n välillä solmittu urakkasopimus on molemminpuolisesti velvoittava sopimus, jossa sopijapuolten tarkoitus on ollut vaihtaa pääsuoritusvelvoitteet toisiinsa. Kysymyksessä olevat urakkaerät oli sovittu maksettaviksi, kun rakennustyö oli edennyt tiettyyn sopimuksessa määriteltyyn vaiheeseen.

Kunnan vastasaaminen on johtunut siitä, että se oli urakoitsijan konkurssin johdosta joutunut suorittamaan rakennustyön loppuun omalla kustannuksellaan. Kunnan urakkahintavelka ja sille näin syntynyt vastasaatava perustuvat urakkasopimukseen. Keskinäisten velvoitteiden välinen vaihtosuhde vallitsee myös näiden saatavien välillä. Urakkaerien siirto ei katkaise tätä riippuvuussuhdetta. Kuittaus merkitsee tässä tapauksessa itse asiassa vain molemminpuolisesti velvoittavalle sopimukselle luonteenomaista sopijapuolten keskinäisten velvoitteiden toisiinsa vaihtamista.

Edellä sanotuista syistä myöskään sillä, että kysymyksessä olevat urakkaerät olivat erääntyneet maksettaviksi ennen kunnan vastasaatavan syntymistä, ei ole kuittauksen estävää vaikutusta.

Sanotuilla perusteilla Petäjäveden kunnalla on velkakirjalain 28 §:n säännöksestä huolimatta oikeus kuitata Rakentajan Starckjohann Oy:lle siirretty saatava siirtäjän konkurssipesästä olevalla vastasaamisellaan.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.