11.6.1997

Kanne Helsingin raastuvanoikeudessa

Palopäällikkö A kertoi kanteessaan, että Kustannusosakeyhtiö Iltalehden kustantamassa 6.9.1991 Vantaalla ilmestyneessä Iltalehden numerossa 205 oli julkaistu toimittaja B:n laatima ja vastaavan päätoimittajan C:n julkaistavaksi hyväksymä artikkeli "Palopäällikön vaimoa epäillään kuudesta tuhopoltosta Hartolassa". Artikkelissa oli mainittu ilman lupaa A:n nimi ja ammatti, vaikka hän oli rikosasiassa täysin ulkopuolinen henkilö. A oli häneen yllättävästi yhteyttä ottaneelle toimittajalle ilmoittanut kieltäytyvänsä kaikista haastatteluista sekä kieltänyt julkaisemasta nimeään tai muita hänen henkilöllisyyteensä viittaavia tietoja.

Lehtiartikkeli oli ollut omiaan aikaansaamaan lukijoissa virheellisen mielikuvan siitä, että A olisi itse syyllistynyt uutisoinnissa mainittuihin tekoihin tai että hän muuten olisi virka-asemansa tai sukulaissuhteensa perusteella syytettyyn ollut asian kanssa tekemisissä. Rikoksista epäillyn nimeä ei artikkelissa ollut mainittu. Kirjoituksella ja sen otsikoinnilla oli pyritty antamaan lukijalle vaikutelma, että A olisi jollakin tavalla laiminlyönyt virkansa hoitamisen.

A on katsonut, että B ja C olivat näin ilman laillista oikeutta joukkotiedotusvälinettä hyväksikäyttäen julkisesti levittäneet A:n yksityiselämästä tiedon ja vihjauksen, joka oli ollut omiaan aiheuttamaan hänelle vahinkoa ja kärsimystä. Koska uutisointi oli tapahtunut laajalevikkisessä iltapäivälehdessä, A oli joutunut halveksimisen alaiseksi, mikä oli ollut omiaan haittaamaan hänen ammattinsa harjoittamista ja menestystä siinä. A:n ammatillinen kykenevyys oli saatettu valtakunnallisesti kyseenalaiseksi. Asiasta aiheutuneen henkisen kärsimyksen vuoksi A oli joutunut turvautumaan sairauslomaan 6. - 20.9.1991.

Näillä perusteilla A, samalla kun hän on vaatinut B:n ja C:n tuomitsemista rangaistukseen yksin teoin painotuotteen kautta tehdyistä solvauksesta ja yksityiselämän loukkaamisesta, on vaatinut, että heidät ja Kustannusosakeyhtiö Iltalehti velvoitetaan yhteisvastuullisesti suorittamaan hänelle korvauksena henkisestä kärsimyksestä 300 000 markkaa 16 prosentin korkoineen 6.9.1991 lukien.

Vastine

Vastaajat ovat kiistäneet kanteen ja korostaneet, että koska A oli ollut julkisessa tehtävässä palo- ja pelastustoimen päällikkönä, uutisointi oli ollut oikeutettu yleisen uskottavuuden ja luottamuksen säilyttämiseksi. Artikkeli oli ollut objektiivinen epäiltyjen tekojen osalta ja A:lla oli ollut haastattelun yhteydessä tilaisuus lausua asiasta nimenomaan palopäällikkönä. Tosiasia oli ollut, että kantajan puoliso oli rikoksista epäiltynä vangittu ja että hänet oli 25.10.1991 tuomittu murhapoltoista ehdolliseen vankeusrangaistuksen. Kirjoituksen laatijalta B:ltä puuttui sen vuoksi syyksiluettavuus. C ei vastaavana päätoimittajana ollut osallistunut kirjoituksen laatimiseen eikä tehnyt sen julkaisemispäätöstä.

Raastuvanoikeuden päätös 24.8.1993

Raastuvanoikeus totesi, että puheena olevan kirjoituksen otsikko oli ollut yleistä uteliaisuutta herättävä. Kirjoituksessa oli kerrottu Hartolassa tapahtuneista tuhopoltoista ja mainittu A:n silloisen puolison vangitsemisesta sekä A:n suhtautumisesta tapaukseen hänen nimensä ja virka-asemansa mainiten. Artikkelissa ei ollut kuitenkaan loukattu A:ta häväisevällä lauseella tai väitetty hänen syyllistyneen halventavaan tekoon. Kirjoituksesta ei myöskään voinut saada sellaista käsitystä, että A:lla olisi ollut jokin yhteys kyseisiin tuhopolttoihin. Näillä syillä raastuvanoikeus, ottaen huomioon sen, ettei C lehden vastuunalaisena päätoimittajana ollut edes osallistunut kirjoituksen laatimiseen, katsoi syytteen solvauksen osalta jääneen näyttämättä.

Yksityiselämän loukkaamista koskevan rangaistusvaatimuksen osalta raastuvanoikeus ei pitänyt uskottavana todistelu huomioon ottaen sitä A:n väitettä, että hän olisi saanut tiedon puolisoon kohdistuneista epäilyistä ensimmäisen kerran vasta B:n soiton välityksellä. Virka-asemansa perusteella palopäällikkönä ja rikosten laatuun nähden A:n oli täytynyt ymmärtää, kun lehden toimittaja oli ottanut häneen yhteyttä, että hänen lausumansa saatetaan julkaista lehdessä. Näyttämättä oli jäänyt, että kirjoitus olisi julkaistu A:n suostumuksetta ilman laillista oikeutta ja että B tai C olisivat myöskään tältä osin syyllistyneet heidän syykseen väitettyyn tekoon.

Näillä perusteilla raastuvanoikeus samalla kun se hylkäsi B:tä ja C:tä vastaan ajetut syytteet hylkäsi myös heihin ja Kustannusosakeyhtiö Iltalehteen kohdistetut korvausvaatimukset.

Helsingin hovioikeuden tuomio 28.5.1996

Korvausvaatimus

Kustannusosakeyhtiö Iltalehden julkaisemassa Iltalehden 6.9.1991 ilmestyneessä numerossa oli julkaistu B:n laatima kirjoitus otsikolla "Palopäällikön vaimoa epäillään kuudesta tuhopoltosta Hartolassa". Kirjoituksessa oli kerrottu Hartolan palopäällikön vaimon vangitsemisesta epäiltynä kahdesta murhapoltosta ja yhdestä yrityksestä. Kirjoituksessa oli kerrottu palopäällikkö A:n haastattelusta. Lehden etusivulla ja markkinointia varten laaditussa "lööpissä" kirjoitusta oli mainostettu sanoilla "Tuhopolttojen sarja. Palopäällikön vaimo vangittiin."

A oli kiistänyt suostuneensa nimensä ja ammattinsa julkistamiseen kirjoituksessa esitetyllä tavalla. Vastaajat eivät haastattelun jälkeen ennen artikkelin julkaisemista olleet olleet yhteydessä A:han.

Palopäällikön haastattelu samalla paikkakunnalla tapahtuneiden tuhopoltoiksi epäiltyjen tulipalojen johdosta oli sinänsä ollut perusteltua yhteiskunnallisesti merkittävän asian käsittelemiseksi. Kun ei ollut edes väitetty, että A:lla palopäällikön virassa olisi ollut jotain osuutta tapahtumiin, asian käsittelyn kannalta ei ollut ollut tarpeen julkistaa hänen nimeään ja sukulaisuuttaan tekoihin syylliseksi epäiltyyn henkilöön. Varsinkin kirjoituksen otsikoinnissa ja sen markkinoinnissa oli korostetusti vain yleisen uteliaisuuden herättämiseksi annettu A:n yksityiselämästä sellainen tieto ja vihjaus, joka oli sisältänyt häntä loukkaavan seikan ja ollut omiaan aiheuttamaan hänelle vahinkoa ja kärsimystä. C:n lehden päätoimittajana ja B:n kirjoituksen laatijana oli täytynyt mieltää, että kerrotun kaltainen otsikointi oli omiaan loukkaamaan A:ta ja aiheuttamaan hänelle kärsimystä. Tämän vuoksi he olivat yhteisvastuullisesti lehden julkaisijan kanssa vastuussa A:lle tahallisella teolla aiheutetun vahingon korvaamisesta.

Eräs todistaja oli kertonut, että Iltalehden numero oli Hartolassa loppunut jokaisesta myyntipaikasta. A oli ollut murheellinen ja harmissaan, kun tällaista uutista oli levitelty hänen nimellään. Asia oli ollut kova sensaatio. Kirjoitus oli aiheuttanut huhuja ja kyselyjä myös oman kunnan ulkopuolelta. Myös A:n lapset olivat joutuneet heti silmätikuiksi.

Toinen todistaja oli kertonut, että tapahtuman jälkeen A oli tullut aremmaksi ja syrjään vetäytyväksi. Hän oli myös menettänyt ruokahalunsa ja laihtunut arvion mukaan 20 kiloa.

Lääkärintodistuksen mukaan A oli vastaanotolla 6.9.1991 ollut "perheasioiden vuoksi stressaantunut ja masennusta sekä exhaustiotilanne". Samanaikaisesti tapahtuneen yksityisasioiden julkistamisen iltapäivälehdistössä oli todettu lisänneen masennus- ja stressioireita. A:lle oli psyykkisen ja fyysisen voinnin huononnuttua määrätty sairauslomaa ajalle 6. - 20.9.1991.

Tämän vuoksi hovioikeus katsoi kirjoituksen aiheuttaneen A:lle henkistä kärsimystä, jonka kohtuulliseksi korvaukseksi hovioikeus arvioi 50 000 markkaa.

Tuomiolauselma

Edellä mainituilla perusteilla hovioikeus muutti raastuvanoikeuden päätöstä siten, että jättäen B:hen ja C:hen kohdistetut rangaistusvaatimukset tutkimatta hovioikeus velvoitti B:n, C:n ja Kustannusosakeyhtiö Iltalehden yhteisvastuullisesti suorittamaan A:lle korvaukseksi yksityiselämän loukkaamisesta aiheutuneesta henkisestä kärsimyksestä 50 000 markkaa 16 prosentin korkoineen 6.9.1991 lukien.

Perustelu

Kustannusosakeyhtiö Iltalehden julkaisema Iltalehti on julkaissut hovioikeuden tuomiosta ilmenevän kirjoituksen. A on kiistänyt suostuneensa nimensä ja ammattinsa julkistamiseen kirjoituksessa esitetyllä tavalla.

Palopäällikön haastattelu lukuisien samalla paikkakunnalla tapahtuneiden murhapoltoiksi epäiltyjen tulipalojen ja syylliseksi epäillyn vangitsemisen johdosta on sinänsä ollut perusteltua. Kun ei ole edes väitetty, että palopäälliköllä itsellään olisi ollut jotain osuutta tapahtumiin, ei ole ollut perusteita julkistaa sitä, että hän oli tekoihin syylliseksi epäillyn henkilön aviopuoliso. Varsinkin kirjoituksen otsikoinnissa ja lehden markkinoinnissa on korostetusti vain yleisen uteliaisuuden herättämiseksi annettu A:n yksityiselämästä sellainen tieto ja vihjaus, joka on ollut omiaan aiheuttamaan hänelle vahinkoa ja kärsimystä. C:n vastaavana päätoimittajana ja B:n kirjoituksen laatijana on täytynyt mieltää, että varsinkin kirjoituksen kerrotun kaltainen otsikointi on omiaan loukkaamaan ja aiheuttamaan kärsimystä sille, jota kirjoitus koskee. C lehden vastaavana päätoimittajana ei ole näyttänyt noudattaneensa kaikkea asianaan ollutta varovaisuutta rikkomuksen estämiseksi. B ja C ovat siten yhteisvastuullisesti lehden julkaisijan Kustannusosakeyhtiö Iltalehden kanssa vastuussa A:lle aiheutetun vahingon korvaamisesta.

Tuomitun korvauksen alentamiseen ei ole syytä.

Näillä ja muutoin hovioikeuden lausumilla perusteluilla asia on ratkaistu tuomiolauselmasta ilmenevällä tavalla.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.