KKO:1997:71
- Asiasanat
- Yksityishenkilö velkajärjestely - Maksuohjelma
- Tapausvuosi
- 1997
- Antopäivä
- Diaarinumero
- S 96/1293
- Taltio
- 1822
- Esittelypäivä
Ään.
Velallisina olevat aviopuolisot hallitsivat alaikäiselle lapselleen lahjoittamallaan kiinteistöllä ollutta asuinrakennusta pidättämänsä elinikäisen asumisoikeuden nojalla. Korkeimman oikeuden lausumilla perusteilla kiinteistöä ei pidetty aviopuolisoiden yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 3 §:n 1 momentin 8 kohdassa tarkoitettuna velallisen omistusasuntona eikä tähän kiinteistöön kohdistuvia panttivelkoja lain 3 §:n 1 momentin 5 kohdassa tarkoitettuina vakuusvelkoina.
VJL 3 § 1 mom 5 kohtaVJL 3 § 1 mom 8 kohta
ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA
Velkajärjestelyn aloittaminen ja maksuohjelmaehdotus Toijalan käräjäoikeudessa
A haki puolisonsa B:n kanssa 11.5.1995 yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain mukaista velkajärjestelyä. Käräjäoikeus aloitti velkajärjestelyn ja määräsi selvittäjäksi varatuomari Vuokko Vänskän. Selvittäjän laatiman maksuohjelmaehdotuksen mukaan A ja B saivat pitää alaikäiselle lapselleen 9.6.1993 lahjoittamansa kiinteistön, mihin lapselle oli 14.6.1993 myönnetty lainhuuto. Pankki vastusti maksuohjelmaehdotuksen hyväksymistä ja katsoi, ettei velkajärjestelyssä voitu ottaa kantaa kyseisen kiinteistön säilyttämiseen, koska kiinteistö ei ollut A:n ja B:n nimissä.
Selvittäjä totesi pankin väitteen johdosta, että A ja B olivat ostaneet vuonna 1987 yhdessä tyttärensä ja hänen puolisonsa kanssa kiinteistön, joka oli lohottu siten, että A ja B olivat saaneet lainhuudon kiinteistöön Mäntyrinne II RN:o 2:37. Kiinteistöille oli rakennettu paritalo siten, että toinen puolisko paritalosta sijoittui puolisoiden A:n ja B:n omistamalle kiinteistölle ja toinen puoli heidän tyttärensä perheen kiinteistölle. Puolisot olivat kiinnittäneet kiinteistöönsä vuosina 1988 ja 1989 yhteensä 490 000 markan haltijavelkakirjat, jotka olivat heidän 3.6.1988 ja 11.10.1989 allekirjoittamiensa yleispanttaussitoumusten nojalla pankin hallussa.
Puolisoilla oli yhteisvastuullista asuntolainaa pankilta velkajärjestelyn aloittamispäivänä yhteensä 131 627 markkaa. A:lla oli lisäksi yritystoiminnasta jäänyttä velkaa pankille yhteensä 423 561 markkaa, erääntymätöntä takausvelkaa noin 15 000 markkaa sekä vielä verovelkaa 7 300 markkaa.
Yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 3 § 1 momentin 5 kohdassa säädetään muun muassa, että vakuusvelalla tarkoitetaan sellaista velkajärjestelyn piiriin kuuluvaa velkaa, jonka vakuudeksi velkojalla on kolmansiin nähden tehokas esinevakuusoikeus velalliselle kuuluvaan tai velallisen hallinnassa olevaan omaisuuteen. Puolisoiden vakuusvelaksi oli maksuohjelmaehdotuksessa katsottu 187 800 markkaa. Vakuusvelan puolisot maksoivat ehdotuksen mukaan takaisin 10 vuodessa 9 prosentin korolla.
Puolisoiden alaikäiselle lapselleen lahjoittamaa kiinteistöä oli keskeytymättä käytetty puolisoiden ja lapsen vakituisena asuntona. Puolisot olivat vastanneet kaikista velkojen hoitomenoista ja asumiskustannuksista. Lapsella ei ollut eikä koskaan ollutkaan tuloa tai varallisuutta. Lahjana saatu omaisuus oli jo lahjoitushetkellä ollut pantattuna veloista, jotka olivat ylittäneet vakuuden arvon. Saajalle lahjalla ei näin ollut mitään varallisuusoikeudellista merkitystä.
Selvittäjä lausui, että asuinkiinteistö kuului kiistatta puolisoiden perusturvaan. Selvittäjä viittasi Korkeimman oikeuden ratkaisuun 1994:141. Puolisoiden asunnon säilyttäminen oli rinnastettavissa mainitussa tapauksessa mainitun auton säilyttämiseen. Säilytettäväksi ehdotettu kiinteistö turvasi perheen asumisen. Asumisessa ei ollut merkitystä sillä, kenen perheenjäsenen nimissä asunto muodollisesti oli.
Käräjäoikeuden päätös 27.10.1995
Käräjäoikeus vahvisti maksuohjelmaehdotuksen sellaisenaan A:n maksuohjelmaksi. Käräjäoikeus hyväksyi selvittäjän edellä kerrotut perustelut asunnon säilyttämisen osalta. Samana päivänä antamassaan toisessa päätöksessä käräjäoikeus vahvisti maksuohjelmaehdotuksen B:n maksuohjelmaksi.
Turun hovioikeuden päätös 29.3.1996
Pankki valitti hovioikeuteen. Valituksessaan pankki vaati käräjäoikeuden päätöksen kumoamista, koska se oli lainvastainen, ja asian palauttamista käräjäoikeuteen uuden lainmukaisen maksuohjelmaehdotuksen laatimiseksi.
Hovioikeus lausui päätöksensä perusteluissa, että maksuohjelma perustui siihen, että A:n yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 5 §:n 2 momentissa tarkoitettuun perusturvaan kuului asuntokiinteistö, jota A perheineen käytti vakituisena asuntonaan. Tämän kiinteistön kuitenkin omisti kokonaan A:n alaikäinen lapsi eikä se siten kuulunut A:n perusturvaan. Maksuohjelma oli yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain säännösten vastainen.
Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden päätökset maksuohjelman vahvistamisesta. Hovioikeus palautti asian käräjäoikeuteen uusien maksuohjelmien laatimista varten.
MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA
Valituslupa myönnettiin 13.6.1996.
Valituksessaan A vaati, että hovioikeuden päätös kumotaan ja asia jätetään käräjäoikeuden päätöksen varaan.
Pankki ei vastannut valitukseen.
VÄLITOIMENPIDE
Toijalan käräjäoikeuden 1.11.1996 alaikäiselle lapselle määräämä uskottu mies antoi vastauksen. Uskottu mies katsoi, että asia on ratkaistava A:n valituksessaan esittämällä tavalla.
A ja pankki antoivat uskotun miehen vastauksen johdosta vastineensa.
KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 29.5.1997
Perustelut
Asiassa on riidatonta, että velallisten A:n ja B:n sekä heidän poikansa C:n yhteisessä asuinkäytössä olevan Mäntyrinne II -nimisen tilan RN:o 2:37 omistaa C. Kysymys on siitä, voidaanko kiinteistö A:n ja B:n velkajärjestelyissä ottaa huomioon yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain (velkajärjestelylain) 3 §:n 1 momentin 8 kohdassa tarkoitettuna velallisen omistusasuntona ja ne heidän velkansa, joiden vakuutena kiinteistö on panttina kiinteistökiinnityksen ja panttaussitoumuksen nojalla, momentin 5 kohdassa tarkoitettuina vakuusvelkoina.
Velkajärjestelylain 3 §:n 1 momentin 5 kohdan mukaan vakuusvelalla tarkoitetaan sellaista velkajärjestelyn piiriin kuuluvaa velkaa, jonka vakuutena velkojalla on tehokas esinevakuusoikeus velalliselle kuuluvaan omaisuuteen. Saman momentin 8 kohdan mukaan velallisen omistusasunnolla tarkoitetaan muun muassa kiinteistöä, jonka velallinen omistaa yksin tai yhdessä toisen kanssa. Velallisen perusturvaan luetaan velkajärjestelylain 5 §:n 2 momentin mukaan hänen omistusasuntonsa.
Velkajärjestelylain 14 §:n 1 momentissa (laissa 57/93 ja 1.2.1997 alkaen voimassa olevassa laissa 63/97) ovat puolestaan säännökset velkojan oikeudesta periä saatava kolmannen asettamasta vakuudesta. Sellaisen henkilön turvana, joka yksityishenkilönä on asettanut omistusasuntonsa vakuudeksi toisen velasta, on, mikäli laissa säädetyt edellytykset siihen ovat olemassa, mahdollisuus hakea velkajärjestelylain 73 §:ssä tarkoitettua vakuusvastuun järjestelyä tai omaa velkajärjestelyä (KKO 1995:201).
Velallisen näkökulmasta velkajärjestelyn tarkoituksena on turvata laissa mainituilla edellytyksillä hänen ja myös hänen perheensä kohtuullinen asuminen velkajärjestelyn aikana omistusasuntokin säilyttäen. Puheena olevassa tapauksessa on sellaisia seikkoja, jotka tukevat sitä, että velkajärjestelylain mielessä katsotaan kiinteistö velallisten omistusasunnoksi ja vakuusveloiksi ne heidän velkansa, joiden vakuutena kiinteistö on. A ja B ovat asumisoikeuden pidättäen lahjoittaneet alaikäiselle lapselleen kiinteistön, jolla he kaikki ovat sekä ennen lahjoitusta että sen jälkeen asuneet. Kiinteistö on jo lahjoitushetkellä ollut velallisten velkajärjestelyn piiriin kuuluvien velkojen vakuutena.
Kiinteistöä eivät kuitenkaan omista A ja B, vaan sen omistaa C, jonka puolesta ei ole haettu velkajärjestelyä. Kysymys on siten velkajärjestelylain mukaisesta kolmannen asettamasta vakuudesta.
Ottaen tässä tilanteessa huomioon mainitun C:n omistusoikeuden kiinteistöön sekä edellä selostetun vakuusvelkojan ja velallisen velasta vakuuden antaneen kolmannen henkilön aseman velkajärjestelyssä Korkein oikeus päätyy siihen, ettei kiinteistöä voida pitää velkajärjestelylain 3 §:n 1 momentin 8 kohdassa tarkoitettuna velallisen omistusasuntona eikä velallisten velkoja, joiden vakuutena kiinteistö on, saman momentin 5 kohdassa tarkoitettuina vakuusvelkoina.
Päätöslauselma
Hovioikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.
Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevien jäsenten lausunnot
Nuorempi oikeussihteeri Haapaniemi esitti Korkeimman oikeuden ratkaisun mukaisen mietinnön käsittelyratkaisua ja maksutonta oikeudenkäyntiä koskevan ratkaisun osalta. Muilta osilta mietintö kuului seuraavasti:
Korkein oikeus lausunee perusteluinaan seuraavaa.
A ja B ovat 11.5.1995 vireille tulleilla eri hakemuksilla hakeneet velkajärjestelyä yhdessä.
Esitetyn selvityksen mukaan puolisot A ja B ovat 9.6.1993 lahjoittaneet omistamansa Mäntyrinne II -nimisen tilan alaikäiselle pojalleen C:lle. Tilalla on vuonna 1988 valmistunut omakotitalo, jossa A, B ja C ovat asuneet jo ennen lahjoitusta ja asuvat edelleenkin. Lahjoittajat ovat pidättäneet itselleen elinikäisen asumisoikeuden tilalla sijaitsevassa asuinrakennuksessa ja sitoutuneet vastaamaan kaikista tilan ja rakennuksen ylläpidosta aiheutuvista kustannuksista siihen asti, kun lapsi tulee täysi-ikäiseksi. Lahjan saajalla ei ole oikeutta luovuttaa tilaa edelleen niin kauan kuin asumisoikeus on voimassa. Lahjakirjan mukaan tilaa rasittaneet velat ovat jääneet lahjoittajien vastattaviksi.
Yksityishenkilön velkajärjestelyn tarkoituksena on turvata laissa mainituin edellytyksin omistusasuntokin säilyttäen velallisen ja hänen perheensä kohtuullinen asuminen velkajärjestelyn aikana. Perheen käyttämän asunnon säilyttäminen A:n ja B:n velkajärjestelyssä edellyttäisi kuitenkin, että edellä mainittu lapselle lahjoitettu kiinteistö otettaisiin huomioon yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain (velkajärjestelylaki) 3 §:n 1 momentin 8 kohdassa tarkoitettuna velallisen omistusasuntona sekä puolisoiden velat, joiden vakuutena kiinteistö on, saman momentin 5 kohdassa tarkoitettuna vakuusvelkana siltä osalta kuin kiinteistön arvo kattaa velkojan saatavan määrän. Selvittäjän laatiman maksuohjelman mukaan puolisot kykenisivät tällöin maksuvarallaan suoriutumaan asunnon säilyttämisen edellytyksenä olevasta vakuusvelkaosuudesta ja tavallisten velkojen vähimmäiskertymää vastaavasta määrästä.
Toisaalta omistusoikeus kiinteistöön kuuluu yksiselitteisesti C:lle, ja pankilla on A:lta ja B:ltä olevien saataviensa vakuutena heidän antamansa yleispanttaussitoumuksen nojalla kiinteistöön kiinnitetyt haltijavelkakirjat.
Velkajärjestelylain 3 §:n 1 momentin 5 kohdan mukaan vakuusvelalla tarkoitetaan sellaista velkajärjestelyn piiriin kuuluvaa velkaa, jonka vakuutena velkojalla on tehokas esinevakuusoikeus velalliselle kuuluvaan omaisuuteen. Saman momentin 8 kohdan mukaan velallisen omistusasunnolla tarkoitetaan muun muassa kiinteistöä, jonka velallinen omistaa yksin tai yhdessä toisen kanssa. Velallisen perusturvaan luetaan velkajärjestelylain 5 §:n 2 momentin mukaan hänen omistusasuntonsa.
Velkajärjestelylain sanamuodon mukainen tulkinta johtaisi siihen, ettei kiinteistöä voida pitää A:n ja B:n omistusasuntona eikä siihen kiinnitettyjä velkoja hänen vakuusvelkanaan.
C on joka tapauksessa velkajärjestelylain 73 §:ssä tarkoitettu henkilö, jonka omistusasunto on vakuutena toisen velasta ja jolle voidaan sanotun lainkohdan mukaan myöntää vakuusvastuun järjestely tai laissa säädettyjen edellytysten täyttyessä myös velkajärjestely (KKO 1995:201). C:llä ei kuitenkaan ole tuloja eikä muuta omaisuutta kuin puheena oleva kiinteistö. Hänellä itsellään ei siten olisi maksuvaraa asunnon säilyttämiseksi.
A:n ja B:n C:lle aikanaan edellä kerrotuin tavoin lahjoittama kiinteistö on ollut jo lahjoitettaessa puolisoiden velkojen vakuutena. Lahjoitus ei esitetyn selvityksen mukaan ole muuttanut velkojien asemaa velkajärjestelyssäkään verrattuna siihen, ettei lahjoitusta olisi tapahtunut. Kiinteistönsä kerrotuin tavoin lahjoittaneet, sittemmin velkajärjestelyyn joutuneet velalliset ja kiinteistön nykyinen omistaja asuvat perheenä sillä olevassa omakotitalossa. Näin ollen tässä erityistilanteessa voitaisiin sinänsä katsoa, että kiinteistö tosiasiallisesti on myös A:n ja B:n velkajärjestelylain 3 §:n 1 momentin 8 kohdassa tarkoitettu velallisen omistusasunto, joka kuuluu heidänkin perusturvaansa.
Edellä olevan perusteella Korkein oikeus päätyy siihen, että A:n ja B:n velkajärjestelyä koskeva asia voidaan tutkia nyt puheena olevalta osalta velkajärjestelylain aineellisten säännösten edellyttämällä tavalla vain, jos myös C on yhdessä A:n ja B:n kanssa velkajärjestelyn tai vakuusvelan järjestelyn hakija. Sen vuoksi A:n ja B:n hakemusta ei voida ratkaista ennen kuin C:lle on varattu tilaisuus tehdä velkajärjestely- tai vakuusvelan järjestelyä koskeva hakemus, joka on käsiteltävä yhdessä A:n ja B:n hakemuksen kanssa. Asian jatkokäsittely tapahtuu soveliaimmin Toijalan käräjäoikeudessa.
Korkein oikeus lausunee päätöslauselmanaan seuraavaa.
Hovioikeuden päätös jää voimaan siltä osalta kuin hovioikeus on kumonnut A:lle ja B:lle vahvistetun maksuohjelman. Asia palautetaan Toijalan käräjäoikeuteen, jonka tulee omasta aloitteestaan ottaa asia uudelleen käsiteltäväkseen. C:lle varataan tilaisuus hakea velkajärjestelyä tai vakuusvelan järjestelyä käräjäoikeudessa viimeistään 1.9.1997 mennessä. Ellei C hae sanottuun päivään mennessä velkajärjestelyä tai vakuusvelan järjestelyä, A:n ja B:n hakemus jätetään tutkimatta.
Oikeusneuvos Suhonen: Hyväksyn mietinnön sen perustelujen viimeistä kappaletta ja päätöslauselmaa lukuun ottamatta. Niiden asemesta lausun seuraavasti:
C:n omistusoikeudesta sekä vakuusvelkojan ja velallisen velasta pantin antaneen kolmannen henkilön asemasta velkajärjestelyssä kuitenkin johtuu, että A:lle ja B:lle ei voida vahvistaa selvittäjän laatimaa maksuohjelmaa, ellei myös vakuuden omistajalle vahvisteta maksuohjelmaa kysymyksessä olevista vakuusveloista. Näillä perusteilla tulen samaan lopputulokseen kuin enemmistö.
Oikeusneuvos Lindholm: Hyväksyn mietinnön.
Asian on ratkaissut käräjätuomari Tuominen.
Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Impivaara, Nikula ja Riitta Sandholm. Esittelijä Hannele Satopää.
Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Lindholm (eri mieltä), Paasikoski, Suhonen (eri mieltä), Pellinen ja Kitunen. Esittelijä Pekka Haapaniemi (mietintö).