10.3.1997

Kanne Helsingin käräjäoikeudessa

A lausui B:tä vastaan 7.6.1994 vireille panemassaan lapsen elatusavun vahvistamista koskevassa jutussa, että heidät tuomittiin asumuseroon 11.2.1985 ja avioeroon 10.6.1986. Asumuseron yhteydessä annettiin päätös siitä, että puolisoiden yhteisistä lapsista D jäi isänsä huoltoon ja C, nyttemmin C, äitinsä huoltoon. Puolisot olivat tehneet avioeron varalta sopimuksen, jonka lasten huoltoa koskevaan kohtaan sisältyvän ehdon mukaan "elatusapua lapsille ei suoriteta puolin eikä toisin". D oli 5.3.1992 täyttänyt 18 vuotta ja hänestä aiheutunut taloudellinen rasite oli vähentynyt. Sen sijaan 18 vuotta 5.7.1995 täyttävän C:n koulunkäynti oli viivästynyt, koska hän oli asunut perheensä kanssa Saksassa kolme ja puoli vuotta. Hän aloittaa syksyllä 1994 opinnot Helsingin Saksalaisen koulun lukiossa. Lukio-opiskelu päättyy 31.5.1997 eikä C:llä tätä ennen ole mahdollisuuksia vastata elatuksestaan ja koulutuksestaan aiheutuvista kustannuksista. A:n taloudellinen asema oli huonontunut avioeron jälkeen. Hänen kuukausiansionsa olivat alentuneet ja hän oli ollut välillä työttömänä. Nyttemmin hän oli perustanut oman yrityksen niin sanotun starttirahan avulla. Yritys ei kuitenkaan vielä tuota mitään ja asiakaskontaktit olivat vielä neuvotteluvaiheessa.

Tämän vuoksi A vaati, että B, jonka ansiotaso oli nouseva ja taloudellinen asema vakaa, velvoitetaan suorittamaan C:lle paitsi elatusapua 1.3.1994 lukien siihen saakka, kun C täytti 18 vuotta, myös koulutusavustusta 2 250 markkaa kuukaudessa kuukausittain etukäteen 1.8.1995 lukien 31.5.1997 saakka. Lisäksi A vaati, että B velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa käräjäoikeudessa 15 161,80 markalla 16 prosentin korkoineen.

Vastaus

B kiisti kanteen. Hän ja A olivat sopineet, että kumpikaan heistä ei suorita elatusapua toisen huoltoon jäävälle lapselle. Hän oli vastannut yksin D:n elatuksesta ja vastasi vieläkin osittain tämän koulutuksesta aiheutuneista kustannuksista. C:n koulunkäynnin pitkittyminen johtui A:n halusta asua Saksassa. B:n taloudellinen tilanne ei ollut muuttunut olennaisesti paremmaksi sitten sopimuksen tekoajan. A oli itse suunnitellut C:n koulutuksen ja sen kalliin laadun. Vaikka A:n taloudellinen asema on tilapäisesti heikentynyt, ei ollut hyväksyttävää, että B joutuisi osaltaan kustantamaan C:n tarpeettoman kallista koulunkäyntiä Saksalaisessa koulussa. A:n perheen taloudellinen tilanne oli parempi kuin B:n perheen. Lisäksi C oli loma-aikoina ja viikonloppuisin ollut itsekin töissä.

Käräjäoikeuden tuomio 12.12.1994

A ja B olivat avioeron varalta tehdyssä sopimuksessa sopineet, että elatusapua lapsille ei suoriteta puolin eikä toisin. Sopimus, jossa lapsen puolesta on luovuttu oikeudesta saada elatusapua vastaisuudessa, on mitätön. Näin ollen mainittu sopimus oli mitätön siltä osin, kun siinä oli ollut tarkoitus luopua C:n oikeudesta saada vastaisuudessa elatusapua itselleen.

A:lla oli oma 50 000 markan arvoinen yritys ja hänen aviopuolisonsa kuukausitulot olivat 31 057 markkaa sekä autoetu. A ja puolisonsa oli lisäksi kaksi yhteistä asuntoa eli varallisuutta yhteensä 1 300 000 markkaa ja yhteistä velkaa 673 000 markkaa. B:n kuukausiansiot olivat 18 264 markkaa ja hänen puolisonsa 14 000 markkaa. B ja puolisonsa omistivat yhteisen asunnon, kesämökin ja auton, joiden yhteinen arvo oli 695 000 markkaa. Puolisoilla oli yhteistä velkaa 311 600 markkaa. C:n opiskelusta lukiossa aiheutui kustannuksia lukuvuosina 1995 - 1996 ja 1996 - 1997 lukukausimaksujen osalta 2 950 markkaa lukukaudessa ja oppikirjojen osalta noin 1 000 markkaa vuodessa. Käräjäoikeus katsoi, että C:llä oli oikeus saada elatusapua isältään ja harkitsi elatusavun määräksi esitetyn selvityksen perusteella 1 500 markkaa kuukaudessa. Sen sijaan käräjäoikeus hylkäsi koulutusavustuksesta esitetyn vaatimuksen, koska asiassa esitetyn selvityksen perusteella ei ollut kohtuullista velvoittaa B:tä suorittamaan koulutusavustusta C:lle. Kun A oli voittanut jutun elatusapua koskevalta osalta ja kun oikeudenkäyntikulut olivat syntyneet olennaiselta osalta elatusapukysymyksen selvittämisestä ja ne olivat enentyneet vain vähäisessä määrin koulutusavustusvaatimuksen johdosta, käräjäoikeus velvoitti B:n korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut jutussa kokonaisuudessaan eli 15 161,80 markalla 16 prosentin korkoineen alkaen kuukauden kuluttua tuomion antamispäivästä.

Helsingin hovioikeuden tuomio 30.8.1995

A ja B valittivat hovioikeuteen. Hovioikeus ei muuttanut elatusavusta ja koulutusavustuksesta annettua ratkaisua.

Oikeudenkäyntikulujen osalta hovioikeus lausui, että B ei ollut käräjäoikeudessa lausunut A:n esittämästä oikeudenkäyntikuluvaatimuksesta. Asiakirjoista ei ilmennyt, oliko B:ltä tiedusteltu, vastustiko hän vaatimusta. Valituksessaan hovioikeudelle B oli kuitenkin vaatinut oikeudenkäyntikuluvaatimuksen hylkäämistä tai ainakin niiden alentamista sillä perusteella, että A oli käräjäoikeudessa voittanut elatusapua koskevan vaatimuksen, mutta hävinnyt koulutusavustusta koskevan vaatimuksen. Sitäpaitsi elatusapukysymyksen selvittäminen ei B:n mukaan ollut edellyttänyt A:lta enempää toimenpiteitä kuin B:ltä.

A oli käräjäoikeudessa vaatinut C:lle elatusapua 1.3.1994 ja 5.7.1995 väliseltä ajalta yhteensä noin 36 000 markkaa ja koulutusavustusta 1.8.1995 ja 31.5.1997 väliseltä ajalta yhteensä noin 45 000 markkaa. Käräjäoikeus oli hylännyt elatusapuvaatimuksen osaksi ja koulutusavustusta koskevan, määrältään suuremman vaatimuksen kokonaan. A oli esittänyt kanteensa tueksi asiakirjanäyttöä. Todistajia asiassa ei ollut kuultu. Asiassa oli ollut yksi suullinen valmisteluistunto ja välittömästi sen jälkeen pidetty pääkäsittely. A ei ollut esittänyt laskua toimenpiteistään käräjäoikeudessa, mutta oli pääteltävissä, että kanteen ajaminen ei ollut vaatinut merkittäviä kustannuksia eikä tavanomaista enempää ajanhukkaa. A:n käräjäoikeudessa esittämää oikeudenkäyntikuluvaatimusta ei voitu pitää kohtuullisena. Edellä mainittu asian lopputulos ja asian laatukin huomioon ottaen A sai pitää osan hänellä käräjäoikeudessa olleista kuluista vahinkonaan. Tämän vuoksi hovioikeus alensi B:n A:lle käräjäoikeuden osalta maksettavan oikeudenkäyntikulujen korvauksen 5 000 markaksi käräjäoikeuden määräämine korkoineen ja velvoitti A:n korvaamaan B:n oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa korkoineen.

Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos Kartano lausui:

Pääasia

Käräjäoikeuden mainitsemien B:n elatuskykyä koskevien seikkojen perusteella alennan B:n C:lle maksettavaksi tuomitun elatusavun 1 200 markaksi kuukaudessa.

C oli syksystä 1994 lukien opiskellut Helsingin Saksalaisen koulun lukiossa tarkoituksenaan suorittaa ylioppilastutkinto keväällä 1997. Koulunkäynnistä johtuen hän ei lukukausien aikana kykene itse vastaamaan elatuksestaan ja koulutuksestaan aiheutuneista kustannuksista. Hän ei lukion käytyäänkään kykene lukiokoulutuksen avulla maksamaan siitä aiheutuneita kustannuksia. Sen vuoksi oli kohtuullista, että B osallistui C:n lukio-opiskelusta aiheutuviin kustannuksiin. B:n elatuskykyyn nähden ja toisaalta C:n ansiomahdollisuudet lukukausien ulkopuolella huomioon ottaen koulutusavustuksen kohtuullisena määränä oli pidettävä 800 markkaa kuukaudessa. Velvoitan B:n suorittamaan C:lle elatusavun lisäksi koulutusavustusta 800 markkaa kuukaudessa 6.7.1995 alkaen 31.5.1997 saakka, kuitenkin vain niin kauan kuin C kävi lukiota. Koulutusavustus oli suoritettava hovioikeuden tuomiota edeltävältä ajalta heti ja sen jälkeiseltä ajalta kuukausittain etukäteen.

Oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuus

Käräjäoikeuden pöytäkirjan mukaan pääkäsittelyssä on A:n puolesta ilmoitettu hänen oikeudenkäyntikulujensa määräksi arvonlisäveroineen 15 161,80 markkaa niitä muutoin erittelemättä. Pöytäkirjassa ei ole B:n lausumaa vaaditun oikeudenkäyntikulukorvauksen määrästä eikä pöytäkirjasta ilmene, onko häntä kehotettu siitä lausumaan. Hänen ei näin ollen voi katsoa määrältään hyväksyneen vaatimusta. Kun vaatimusta ei ole eritelty, katson A:n asianajajan tarpeellisiksi toimenpiteiksi haastehakemuksen valmisteluun liittyvät neuvottelut, haastehakemuksen laatimisen ja siinä mainittujen asiakirjojen hankkimisen sekä asianajon yhteydessä suullisen valmistelun istunnossa ja välittömässä pääkäsittelyssä. Arvioin A:n käräjäoikeuskulujen kohtuulliseksi määräksi 5 000 markkaa. Kun kanteesta hyväksymättä jäänyt osa koskee sellaista seikkaa, jolla ei ole ollut sanottavaa vaikutusta kulujen määrään, korvauksen määrää ei ole syytä alentaa. Tämän vuoksi alennan B:n A:lle käräjäoikeuden osalta maksettavan oikeudenkäyntikulujen korvauksen 5 000 markaksi.

Asian lopputulokseen nähden B ja A saivat pitää vahinkonaan oikeudenkäyntikulunsa hovioikeudessa.

Perustelut

Koulutuskustannukset

B ja A, myöhemmin A, ovat 30.1.1985 allekirjoittaneet avioeron varalta sopimuksen. Sen lasten huoltoa koskevassa ehdossa on sovittu siitä, että puolisoiden tuolloin alaikäisistä lapsista D jää isän B:n ja C äidin A:n huoltoon ja kasvatettavaksi. Samassa yhteydessä on sovittu, että elatusapua lapsille ei suoriteta puolin eikä toisin. Elatusapua koskevan lausuman sijoittaminen sopimuksessa alaikäisten lasten huoltoa koskevaan sopimuskohtaan viittaa siihen, että silmällä on pidetty lapsille näiden alaikäisinä ollessa suoritettavaa elatusapua. Sopimukseen ei sisälly ehtoa lasten koulutuskustannuksista heidän tultuaan täysi-ikäisiksi. Näiden seikkojen perusteella Korkein oikeus katsoo, ettei mainittu sopimus koske näitä kustannuksia.

Lapsen elatuksesta annetun lain 3 §:n 2 momentin mukaan vanhemmat vastaavat lapsen koulutuksesta aiheutuvista kustannuksista myös sen jälkeen, kun lapsi on täyttänyt 18 vuotta, mikäli se harkitaan kohtuulliseksi. Tällöin otetaan lainkohdan mukaan erityisesti huomioon lapsen taipumukset, koulutuksen kestoaika, siitä aiheutuvien kustannusten määrä sekä lapsen mahdollisuudet koulutuksen päätyttyä itse vastata koulutuksesta aiheutuneista kustannuksista. Lainkohdan säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä (HE 90/1974 vp, s. 49) on todettu, että viimeksi mainittu peruste on otettu säännösehdotukseen sen vuoksi, että nuoren henkilön mahdollisuudet rahoittaa koulutuksensa ja opintonsa turvautumatta vanhempien taloudelliseen tukeen ovat viime vuosina olennaisesti lisääntyneet. Esityksessä on lausuttu, että useimmissa tapauksissa on pidettävä kohtuullisena, että nuori henkilö pyrkii mahdollisuuksiensa mukaan rahoittamaan opintonsa itse, esimerkiksi yhteiskunnan varoista tuetun luottorahoituksen avulla.

Koulutuskustannukset, joihin C on vaatinut B:tä osallistumaan, ovat lukion kahden viimeisen luokan oppimäärän suorittamisesta lukuvuosina 1995 - 1996 ja 1996 - 1997 aiheutuvia kustannuksia. Koulutuskustannuksiin on varsinaisten opintomenojen lisäksi luettava myös koulutuksen aikaiset elinkustannukset, sikäli kun koulutuksesta johtuu, ettei niitä voida esimerkiksi työnteolla rahoittaa.

C:lle on myönnetty opintorahaa lukuvuonna 1995 -1996 380 markkaa kuukaudessa ja lukuvuonna 1996 - 1997 280 markkaa kuukaudessa. Tämä määrä voi kuitenkin vain pieneltä osalta kattaa puheena olevalta opiskeluajalta koituvat kustannukset. Lukion oppimäärä ei valmista mihinkään ammattiin, mutta se on edellytyksenä yliopistotasoisten ammattiin valmistavien opintojen harjoittamiselle. Lukio-opintojen luonne vaikuttaa olennaisesti lukiolaisten mahdollisuuksiin ottaa opintolainaa ja vastata siitä. Mahdollisuudet työansioiden saantiin ovat suuresti vähentyneet maassamme 1990-luvulla vallinneen talouslaman vuoksi. Vaikka C pystyy loma- ja viikonlopputöistä saamillaan ansioilla itsekin vastaamaan osasta koulutuskustannuksia ja vaikka A osallistuu niihin vapaaehtoisesti, C on silti koulutusavustuksen tarpeessa. B:n varallisuusasemasta esitetty selvitys osoittaa, että hän kykenee osallistumaan sanottuihin kustannuksiin. Sen vuoksi ja kun lukion käyntiä Helsingin Saksalaisen koulun lukiossa ei voida pitää C:n kannalta tarpeettoman kalliina koulutuksena, Korkein oikeus katsoo, että B:n velvoittaminen osaltaan vastaamaan C:n lukiokoulutuksesta on kohtuullista sillä tavoin kuin lapsen elatuksesta annetun lain 3 §:n 2 momentissa tarkoitetaan.

Koulutusavustuksen määrään ei voida suoraan soveltaa mainitun lain elatusapua koskevia säännöksiä, vaan vanhempien vastuu koulutuskustannuksista on toissijainen ja täydentävä. B:n ja A:n elatuskyvystä ja C:n saamasta opintorahasta ja ansiomahdollisuuksista esitetty selvitys huomioon ottaen koulutusavustuksen kohtuullisena määränä on pidettävä 800 markkaa kuukaudessa.

Oikeudenkäyntikulut

Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 §:n 1 momentin mukaan oikeudenkäyntikulujen korvauksen tulee täysimääräisesti vastata oikeudenkäynnin valmistelusta ja asian tuomioistuimessa ajamisesta sekä asiamiehen ja avustajan palkkiosta aiheutuneita kustannuksia, mikäli ne kohtuuden mukaan ovat olleet aiheellisia asianosaisen oikeuden valvomiseksi. Saman luvun 14 §:n 1 momentin mukaan oikeudenkäyntikuluja vaativan on ilmoitettava, mistä kustannukset koostuvat. Mainitun luvun 15 §:n mukaan jos oikeudenkäyntikulujen korvaamista on vaadittu, tuomioistuimen on korvausvelvollisuutta ratkaistessaan otettava viran puolesta huomioon 1 - 10, 12 ja 13 §:n säännökset, jollei asianosaisen vaatimuksesta tai myöntämisestä muuta johdu. Lainkohtien säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä (HE 191/1993 vp, s. 16) on todettu, että täysimääräisten oikeudenkäyntikulujen korvaamisen edellytyksenä on, että nämä kustannukset kohtuuden mukaan ovat olleet aiheellisia asianosaisen oikeuden valvomiseksi. Avustajan ja asiamiehen palkkio on määrättävä huomioon ottaen asian vaikeus ja laajuus sekä suoritetun työn määrä ja laatu.

Oikeudenkäyntikuluja koskeva vaatimus on sellainen, josta asianosaiset voivat sopia. Jos jutun hävinnyt osapuoli myöntää voittopuolen oikeudenkäyntikuluvaatimuksen, kulut on oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 15 §:n mukaan tuomittava vaaditun suuruisina. Pelkkää vaikenemista oikeudenkäyntikulujen määrästä ei voida pitää niiden myöntämisenä.

Tuomioistuimen on asiaa istunnossa käsiteltäessä huolehdittava myös oikeudenkäyntikuluja koskevien vaatimusten osalta siitä, että asianosaiset esittävät vaatimustensa perusteet ja lausuvat siitä, mitä vastapuoli on esittänyt. Tuomioistuimen tulee tarvittaessa selventää vaatimuksia ja vastauksia kysymyksin. Jos vaatimusta ei ole myönnetty, tuomioistuimen on viran puolesta otettava kantaa vaatimuksen lainmukaisuuteen ja harkittava, onko vaatimuksen perusteena ollut toimenpide ollut aiheellinen ja onko siitä vaadittu palkkio kohtuullinen. Tarvittaessa avustajalta tai asiamieheltä on vaadittava erittely oikeudenkäyntikulujen määrästä.

B on kiistänyt A:n kanteen kokonaan. A on voittanut jutun. Hänen vaatimustensa hyväksymättä jäänyt osuus koskee vain sellaista seikkaa, jolla ei ole ollut sanottavaa vaikutusta asianosaisten oikeudenkäyntikulujen määrään. A on käräjäoikeudessa vaatinut oikeudenkäyntikulujensa korvaamista 15 161,80 markalla korkoineen. B ei ole käräjäoikeudessa erikseen lausunut kuluvaatimuksesta eikä käräjäoikeus ole selvittänyt, myöntääkö vai kiistääkö B oikeudenkäyntikuluvaatimuksen. Kun vaatimusta ei ole käräjäoikeudessa myönnetty, hovioikeus on voinut kohtuullistaa tuomittua määrää. A on toimittanut valituksensa mukana Korkeimmalle oikeudelle oikeudenkäyntikululaskut käräjäoikeuden, hovioikeuden ja Korkeimman oikeuden osalta. B:llä on ollut tilaisuus vastauksessaan lausua niistä.

Laskun mukaan oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa 15 161,80 markkaa koostuvat neuvotteluista, tarpeellisten asiakirjojen hankkimisesta, oikeudenkäynnin valmistelusta ja asianajosta käräjäoikeudessa aiheutuneista kuluista ja palkkiosta. Kaikkia näitä toimenpiteitä on pidettävä aiheellisina A:n oikeuksien valvomiseksi. Niistä aiheutuneiden kulujen määrä on ollut 402,80 markkaa ja palkkiovaatimus kaikista mainituista toimenpiteistä arvonlisäveroineen 14 759 markkaa. Kysymyksessä on juttu, jossa on ollut vain kirjallista todistelua ja joka on ratkaistu yhden suullisen valmisteluistunnon jälkeen samana päivänä seuranneessa välittömässä pääkäsittelyssä. Huomioon ottaen asian vaikeusaste ja laajuus sekä A:n asiamiehen suorittaman työn määrä, kohtuullinen korvaus oikeudenkäyntikuluista käräjäoikeuden osalta on 8 500 markkaa. Hovioikeuden osalta kohtuullisena oikeudenkäyntikulujen määränä on pidettävä, ottaen huomioon että laskun mukaiset hyväksyttävät kulut ovat olleet 1 660 markkaa, 4 600 markkaa ja Korkeimman oikeuden osalta kohtuullisena A:n ja C:n yhteisten oikeudenkäyntikulujen määränä 5 000 markkaa.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan. B velvoitetaan suorittamaan C:lle koulutusavustusta 800 markkaa kuukaudessa 1.8.1995 lukien 31.5.1997 saakka, kuitenkin vain niin kauan kun C käy lukiota. Koulutusavustus on suoritettava Korkeimman oikeuden tuomiota edeltäneeltä ajalta heti ja sen jälkeiseltä ajalta kuukausittain etukäteen. A vapautetaan korvaamasta B:n oikeudenkäyntikuluja hovioikeudessa.

B velvoitetaan suorittamaan A:lle oikeudenkäyntikulujen korvaukseksi käräjäoikeuden ja hovioikeuden osalta yhteensä 13 100 markkaa, mistä määrästä 5 000 markalle on maksettava käräjäoikeuden tuomitsemaa viivästyskorkoa ja muulle osalle eli 8 100 markalle korkolain 4 §:n 3 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaista viivästyskorkoa siitä lukien, kun kuukausi on kulunut Korkeimman oikeuden tuomion antopäivästä.

B velvoitetaan korvaamaan A:n ja C:n yhteiset oikeudenkäyntikulut Korkeimmassa oikeudessa 5 000 markalla, mille määrälle on maksettava viivästyskorkoa korkolain 4 §:n 3 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan siitä lukien, kun kuukausi on kulunut Korkeimman oikeuden tuomion antopäivästä.