9.1.1997

Kanne Ylitornion kihlakunnanoikeudessa

B, C, D, E ja F kertoivat G:tä, H:ta ja A:ta vastaan ajamassaan kanteessa, että 20.1.1970 kuolleen I:n oikeudenomistajien G:n ja H:n sekä I:n aviopuolison A:n välillä oli 2. ja 15.1.1992 tehty ositus ja perinnönjako I:n jälkeen. J oli edustanut toimituksessa A:ta kihlakunnanoikeuden 24.10.1990 antaman uskotun miehen määräyksen nojalla.

Uskotun miehen määräämisessä oli tapahtunut tuomiovirheeseen verrattava virhe, koska kihlakunnanoikeus oli määrännyt J:n A:n uskotuksi mieheksi varaamatta tämän ensimmäisestä avioliitosta oleville lapsille B:lle ja C:lle sekä tuosta avioliitosta olleen lapsen, sittemmin kuolleen L:n lapsille D:lle, E:lle ja F:lle tilaisuutta tulla asiassa kuulluksi. Osituksessa ja perinnönjaossa oli myös oleellisia virheellisyyksiä ja puutteita.

Tämän vuoksi B ja hänen myötäpuolensa vaativat, että 2. ja 15.1.1992 tehty ositus- ja perinnönjakokirja julistetaan pätemättömäksi ja että ositus- ja perinnönjakokirjan perusteella Hosion tilaan RN:o 52:0 mahdollisesti annettu lainhuuto julistetaan mitättömäksi.

Vastaus

G ja hänen myötäpuolensa vaativat kanteen jättämistä tutkimatta, koska kantajat eivät olleet I:n kuolinpesän osakkaita. Kantajilla ei näin ollen ollut puhevaltaa asiassa, koska heidän äitinsä A eli.

Kihlakunnanoikeuden päätös 10.6.1992

Kihlakunnanoikeus katsoi, etteivät B ja hänen myötäpuolensa olleet I:n kuolinpesän osakkaita. Tässä jutussa oli kysymys I:n jälkeen pidetyn osituksen ja perinnönjaon kumoamisesta. Kantajilla ei ollut kanneoikeutta eikä niin ollen oikeussuojan tarvetta asiassa.

Kihlakunnanoikeus jätti kanteen kokonaisuudessaan tutkimatta.

Rovaniemen hovioikeuden tuomio 7.4.1995

B ja hänen myötäpuolensa valittivat hovioikeuteen ja toistivat kanteensa.

Hovioikeus otti erityisestä syystä huomioon määräaikojen jälkeen hovioikeuteen toimitetut asiakirjat, joista ilmeni, että A oli kuollut 24.2.1993 ja että Korkein oikeus oli 27.9.1993 antamallaan päätöksellä poistanut Ylitornion kihlakunnanoikeuden 24.10.1990 tekemän päätöksen J:n määräämisestä A:n uskotuksi mieheksi.

Hovioikeus ei muuttanut kihlakunnanoikeuden päätöstä.

Puhevaltaa koskevan ratkaisun perustelut

B, E ja F sekä C ja D ovat kanteessaan vaatineet A:n ja tämän 20.1.1970 kuolleen aviopuolison I:n oikeudenomistajien G:n ja H:n välillä 2.1. ja 15.1.1992 tehdyn ositus- ja perinnönjakokirjan julistamista pätemättömäksi. Kun kantajat eivät ole olleet jako-osakkaita ja kun kannetta on ajettu A:n eläessä, on ilmeistä, ettei kantajilla voi olla kanneoikeutta, elleivät he voi esittää puhevaltansa tueksi erityisiä syitä.

Korkein oikeus toteaa, että kantajat ovat perustaneet puhevaltansa kahteen seikkaan. Ensinnäkin heidän puhevaltansa perustui siihen, että he olivat A:n aikaisemmasta avioliitosta K:n kanssa syntyneitä lapsia. K oli kuollut 21.2.1940 ja omaisuuden ositus hänen perillistensä ja A:n välillä oli edelleen suorittamatta. Toiseksi heidän kanneoikeutensa perustui siihen, että A:n ja I:n perillisten välillä suoritetussa ositus- ja perinnönjakotoimituksessa oli tehty erinäisiä A:n varallisuusasemaa vahingoittaneita virheitä.

Ensiksi mainitun perusteen osalta Korkein oikeus katsoo, ettei pelkästään se seikka, että kantajien mainitsema ositus on toimittamatta, voi perustaa kantajille oikeutta moittia A:n ja I:n perillisten välillä 2.1. ja 15.1.1992 tehtyä ositusta ja perinnönjakoa. Kantajilla on edelleen oikeus vaatia mainitsemansa osituksen toimittamista eivätkä he ole saattaneet todennäköiseksi, että sanotun osituksen toimittamiseksi olisi tarpeellista moittia A:n ja I:n perillisten kesken tehtyä ositusta ja perinnönjakoa.

Mitä tulee toiseen kanneoikeuden perusteeksi ilmoitettuun seikkaan, Korkein oikeus toteaa aluksi, että kanne on pantu vireille ja sitä on ajettu alioikeudessa A:n eläessä. Vaatimukset eivät siten ole perustuneet kantajien asemaan A:n oikeudenomistajina. Kanteen ajaminen merkitsee siten, että kantajat tahtovat A:n sijasta käydä oikeutta tälle kuuluvista varallisuuseduista. Kun kantajat ovat olleet A:n vastaisia perillisiä, heidän oikeudellinen etunsa jaossa tapahtuneiksi väitettyjen A:n varallisuusasemaa vahingoittaneiden virheiden osalta on ollut vain välillinen. Korkein oikeus katsoo, ettei sanottu etu ole niin merkittävä, että kantajilla senkään perusteella olisi oikeus A:n sijasta ajaa kysymyksessä olevaa moitekannetta.

Korkeimman oikeuden ratkaisussa ei ole otettu kantaa B, E ja F:n sekä C:n ja D:n oikeuteen moittia ositusta ja perinnönjakoa tai vaatia niiden julistamista mitättömiksi A:n kuoleman jälkeen tämän oikeudenomistajina.

Päätöslauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.