16.12.1997

Helsingin raastuvanoikeuden päätös 30.9.1993

Andalucia Investors Oy:n (velallisyhtiö) konkurssipesän Kansallis-Osake-Pankkia, A:ta, B:tä, C:tä ja D:tä vastaan nostamasta takaisinsaantikanteesta raastuvanoikeus katsoi selvitetyksi, että Osuuspankkien Keskuspankki Oy oli 29.8.1990 antanut velallisyhtiölle 2 100 000 markan lainan kahden rivitaloyhtiön hankkimiseksi Espanjasta. Lainan vakuudeksi pantattiin samana päivänä velallisyhtiön tuohon tarkoitukseen perustettujen yhtiöiden Lemonia Oy:n ja Arionis Oy:n kaikki osakkeet. Tuon luoton vakuutena oli myös Kansallis-Osake-Pankin 750 000 markan pankkitakaus. Pankkitakauksen olivat puolestaan vastatakauksellaan taanneet A, B, C ja D. A, B, C ja D olivat myös taanneet velallisyhtiön Kansallis-Osake-Pankissa olleen luotollisen shekkitilin.

Raastuvanoikeus totesi, että Arionis Oy:llä tai Lemonia Oy:llä ei ollut ollut muuta omaisuutta kuin Espanjan huoneistot. Ne oli sittemmin myyty ja niistä saadut varat käytettiin Arionis Oy:n ja Lemonia Oy:n velallisyhtiölle olleiden velkojen lyhentämiseen 14.5.1992 450 000 markalla ja 18.5.1992 381 005,10 markalla siten, että maksut suoritettiin velallisyhtiön edellä sanotulle shekkitilille. Tilillä oli ennen näitä suorituksia 159 912,73 markan määräinen velkasaldo.

Jo ennen näitä maksuja Osuuspankkien Keskuspankki Oy oli lähettänyt Kansallis-Osake-Pankille 7.5.1992 päivätyn kirjeen, jossa oli vaadittu 750 000 markan määräisen takauksen suorittamista. Kansallis-Osake-Pankki siirsi 19.5.1992 velallisyhtiön tililtä 670 500 markkaa reskontratilille. Nämä varat Kansallis-Osake-Pankki kuittasi 22.5.1992 maksettuaan samana päivänä Osuuspankkien Keskuspankki Oy:lle pankkitakauksen perusteella 750 000 markkaa. Pankkitakauksen ja Kansallis-OsakePankin näin saaman summan 670 500 markan erotuksen olivat maksaneet pankille takaajat A, B, C ja D.

Arionis Oy ja Lemonia Oy olivat jättäneet konkurssihakemuksensa 17.6.1992 ja konkurssit olivat varojen puutteessa rauenneet. Velallisyhtiö oli jättänyt oman konkurssihakemuksensa 23.7.1992 ja se oli 20.8.1992 asetettu konkurssiin.

Kanne Kansallis-Osake-Pankkia vastaan

Kansallis-Osake-Pankkia vastaan takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain (takaisinsaantilaki) 5, 10 ja 13 §:n nojalla ajetusta kanteesta raastuvanoikeus erikseen totesi, että neljä osakeyhtiötä oli omistanut velallisyhtiön sekä kaksi muuta yhtiötä. Viimeksi mainittujen varsinaisena omaisuutena oli ollut kummallakin yksi lomahuoneisto Espanjassa. Velallisyhtiö oli antamalla lainan rahoittanut näiden hankinnan. Velallisyhtiö oli ollut näiden kahden muun osakeyhtiön ainoa velkoja. Velallisyhtiön ja kahden muun osakeyhtiön pesäluettelon oli vahvistanut oikeaksi sama henkilö. Siten velallisyhtiö ja kiinteistöt omistaneet osakeyhtiöt olivat olleet toistensa läheisiä. Läheisyhtiöiden myytyä omistamansa kiinteistöt ja niiden tultua myynnin perustella varattomiksi velallisyhtiön omaisuuden rakenne oli muuttunut siten, että läheisyhtiöltä olevien saatavien sijaan olivat tulleet pankissa shekkitilillä olleet varat.

Shekkitili. Takaisinsaantilain 1 §:n mukaan kaikki oikeustoimet ja oikeustoimeen verrattavissa olevat menettelyt ja järjestelyt voitiin peräyttää. Siten oli mahdollista peräyttää myös muun kuin velallisen itsensä suorittama tilillepano, joka oli johtanut velallisen pankille olevan velan maksuun. Velallisyhtiön shekkitilille tulleista yhteensä 831 005 markan suorituksista käytettiin 160 418,73 markkaa shekkitilin velkasaldon kattamiseen. Kansallis-Osake-Pankki oli myöntänyt suorituksen olleen huomattava, mutta väittänyt sen olleen tavanomainen. Kun suoritukseen tulleet varat olivat perustuneet edellä kerrotuin tavoin läheisyhtiöiden kiinteistöjen myynti huomioon ottaen velallisyhtiön varojen myyntiin, ei tilille tullutta suoritusta voitu pitää tavanomaisena ja velan maksu peräytyi huomattavana suorituksena takaisinsaantilain 10 §:n nojalla. Sen sijaan konkurssipesä ei ollut näyttänyt, että maksu olisi ollut shekkitilin aikaisempaan käyttöön nähden ennenaikainen, kun luotollinen shekkitili oli tarkoitettu juoksevan maksuliikenteen hoitoon ja sen saldo saattoi siten muuttua runsaastikin.

Pankkitakaus. Takaisinsaantilain 13 §:n mukaan kuittaukseen oli sovellettava, mitä maksun peräytymisestä oli säädetty kyseisessä laissa, jos velkoja ei olisi ollut oikeutettu kuittaamaan saatavaansa konkurssissa. Konkurssisäännön 33a §:n perusteella takaajavelkojan takautumissaaminen velallisen omaisuuteen syntyi jo hänen mennessään takaukseen. Siten Kansallis-Osake-Pankin oikeus vastasaamiseensa oli syntynyt jo silloin, kun se antoi pankkitakauksen eikä varojen siirtäminen ensin järjestelytilille poistanut kuittausoikeutta, joka sittemmin oli toteutunut Kansallis-Osake-Pankin maksaessa Osuuspankkien Keskuspankki Oy:lle pankkitakauksen perusteella 750 000 markkaa. Näin ollen Kansallis-Osake-Pankilla olisi ollut kuittausoikeus konkurssissa, eikä takaisinsaantilain 10 § tullut sovellettavaksi pankkitakauksen osalta.

Yleinen takaisinsaantiperuste. Koska takaisinsaantilain 13 §:ää sovellettiin vain verrattaessa kuittausta maksun peräyttämiseen eli takaisinsaantilain 10 §:n mukaisiin oikeustoimiin, oli kuittaus mahdollista peräyttää takaisinsaantilain 5 §:n mukaisella yleisellä takaisinsaantiperusteella.

Tilintarkastajan jo vuodelta 1991 ollut selvitystilaa koskeva maininta sekä pesäluettelosta muuten ilmenneet tiedot osoittivat velallisyhtiön olleen maksukyvytön toukokuussa 1992. Koska Osuuspankkien Keskuspankki Oy oli esittänyt pankkitakaukseen perustuvan maksuvaatimuksen Kansallis-Osake-Pankille ennen shekkitilille tulleita suorituksia, olisi Kansallis-Osake-Pankin ainakin pitänyt olla tietoinen velallisyhtiön maksukyvyttömyydestä. Koska Kansallis-Osake-Pankin antaessaan pankkitakauksen oli täytynyt olla tietoinen Osuuspankkien Keskuspankki Oy:n ja velallisyhtiön sekä sen läheisyhtiöiden välisistä vakuussuhteista, Kansallis-Osake-Pankin oli saadessaan yksinään maksun Osuuspankkien Keskuspankki Oy:n antaman velan vakuutena olleista huoneistoista täytynyt ymmärtää kuittausten olleen sopimattomia ja niiden loukkaavan muita velkojia. Siten kuittauksen estämättä sekä shekkitilin velkasaldon kattaminen että pankkitakauksen takautumissaamisen kuittaaminen shekkitilillä olleilla varoilla peräytyivät konkurssipesään takaisinsaantilain 5 §:n perusteella.

Kanne takaajia vastaan

A:ta, B:tä, C:tä ja D:tä vastaan ajetusta kanteesta raastuvanoikeus erikseen totesi, että takausten olemassaoloa ei ollut kiistetty. Takaisinsaantilain 19 §:n ja 21 §:n 2 momentin perusteella, kun Kansallis-Osake-Pankin olisi ainakin pitänyt tietää velallisyhtiön maksukyvyttömyydestä, Kansallis-OsakePankin oli palautettava koko saamansa suoritus. Konkurssipesä oli vaatinut takaajia suorittamaan yhteisvastuullisesti Kansallis-Osake-Pankin kanssa sille sen, mitä Kansallis-Osake-Pankki joutuu asiassa suorittamaan. Koska takaajilla oli ollut velallisyhtiön omaisuuteen nähden suuren takauksen perusteella olennainen etuuksien yhteys yhtiön kanssa ja he olivat siten olleet yhtiön läheisiä ja heidän oli katsottava tienneen oikeustoimien sopimattomuudesta ja kun he eivät olleet vastanäyttöä esittäneet, takaajille suoraan suoritettu maksu olisi tuomittu peräytymään. Kanteen hyväksymisen edellytykset takaajien osalta täyttyivät.

Näillä perusteilla raastuvanoikeus peräytti KansallisOsake-Pankin shekkitilin velkasaldon kattamiseen käytetyn 160 418,73 markan velan maksun sekä 22.5.1992 toteutetun 670 500 markan kuittauksen sekä velvoitti Kansallis-Osake-Pankin, A:n, B:n, C:n ja D:n suorittamaan yhteisvastuullisesti konkurssipesälle 830 918,73 markkaa korkoineen.

Helsingin hovioikeuden tuomio 7.12.1995

Kansallis-Osake-Pankki, A, B, C ja D valittivat hovioikeuteen ja vaativat konkurssipesän kanteen hylkäämistä. A, B, C ja D olivat liittäneet valituksiinsa jäljennöksen pankkitakauksen vastatakauksesta ja luotolliseen shekkitiliin liittyvästä takaussitoumuksesta, joista ilmeni, että takaajiksi sitoutuneiden vastuu oli kunkin osalta ollut rajoitettu vastatakauksessa 187 500 markan ja luotollisessa shekkitilissä 37 500 markan pääomaosuuteen korkoineen ja kuluineen.

Hovioikeus otti 30.11.1993 saakka voimassa olleen oikeudenkäymiskaaren 25 luvun 14 §:n nojalla huomioon esitetyn lisäselvityksen. Takaisinsaantilain 21 §:n 2 momentin mukaan takaajat olivat velvolliset palauttamaan konkurssipesälle vain vakuuden arvon. Tämän vuoksi takaajien vastuu palautettavasta määrästä rajoittui kunkin osalta 225 000 markkaan korkoineen.

A:n, B:n, C:n ja D:n korvausvelvollisuus alennettiin kunkin osalta 225 000 markkaan korkoineen. Muilta osin raastuvanoikeuden päätöstä ei muutettu.

Perustelut

Takaisinsaantivaatimukset entistä Kansallis-Osake-Pankkia vastaan

Shekkitilin velkasaldon kattaminen

Hovioikeuden perusteluista ilmenevien seikkojen lisäksi Korkein oikeus toteaa, että muun kuin velallisen itsensä suorittama tilillepano hänen pankissa olevalle tililleen, jolla on velkasaldo, voidaan rinnastaa pankille olevan velan maksuun, koska varojen kirjautuessa tilille ne ovat tulleet velallisen omaisuudeksi. Oikeudellista merkitystä ei ole sillä, että varat välittömästi tulevat käytetyiksi velkasaldon kattamiseen.

Näillä ja muutoin hovioikeuden tuomiosta ilmenevillä perusteilla Korkein oikeus pysyttää hovioikeuden tuomion shekkitilin velkasaldon kattamiseksi suoritetun maksun peräyttämisen osalta.

Pankin suorittama kuittaus

Takaisinsaantilain 13 §:n mukaan kuittaukseen on vastaavasti sovellettava, mitä tässä laissa säädetään maksun peräyttämisestä, jos velkoja ei olisi ollut oikeutettu kuittaamaan saatavaansa konkurssissa.

Konkurssisäännön 33 §:n 3 momentin mukaan velkojalla, joka on sitoutunut velalliselle maksuun sellaisissa olosuhteissa, että tämä menettely on rinnastettavissa velallisen suorittaman velan maksuun, ei ole kuittausoikeutta siltä osin kuin tällainen maksu olisi voitu peräyttää konkurssipesään.

Viimeksi mainittua lainkohtaa koskevassa hallituksen esityksessä (HE 102/90 s. 75 - 76) todetaan, että ehdotetun säännöksen mukaan kuittausoikeutta ei yleensä olisi silloin, kun velkoja on maksun takaisinsaantiaikana sitoutunut velalliselle maksuun sellaisissa olosuhteissa, että jos kuittaustilanteen synnyttämisen asemesta velallinen olisikin suoraan maksanut velkojan saamisen, olisi maksua pidetty epätavallisena, ennenaikaisena tai takaisinsaantia konkurssipesään koskevan lakiehdotuksen 10 §:ssä tarkoitetulla tavalla huomattavana. Velan maksun ollessa tavanomainen kuittaus olisi kuitenkin sallittu. Samoin hallituksen esityksen mukaan ehdotetun säännöksen viittaus velan maksun peräytymiseen koskisi myös velan maksun peräytymistä takaisinsaantia konkurssipesään koskevan lain 5 §:n nojalla. Kuittaus ei sen vuoksi olisi mahdollinen, vaikka vastasaaminen olisi hankittu ennen maksun peräyttämistä koskevia takaisinsaantiaikojakin, jos maksu olisi voitu peräyttää 5 §:n yleisen takaisinsaantisäännöksen nojalla.

Tähän nähden on perusteltua oikeuskirjallisuudessa (Tuomisto, Takaisinsaannista, 1995, s. 171 - 172) esitetyin tavoin tulkita konkurssisäännön 33 §:n 3 momentin ilmaisua "sitoutunut maksuun" siten, ettei se estäisi kuittausrajoitusten soveltamista myös tapauksiin, joissa velka perustuu sellaiseen ennakkositoumukseen kuin pankin ja sen asiakkaan väliseen tilisopimukseen. Velallisen panot tilille aiheuttavat pankin velkaantumisen ilman, että asiasta olisi tarpeen erikseen sopia. Maksuun konkurssisäännön 33 §:n 3 momentin mukaan rinnastettavasta menettelystä voisi siten olla kysymys myös silloin, kun pankille velkaa oleva velallinen tekee tililleen panoja, joiden ei voida katsoa kuuluvan velallisen normaalin tilinkäytön piiriin.

Andalucia Investors Oy:n saatava Kansallis-Osake-Pankilta, jonka pankki on käyttänyt tuolta yhtiöltä olevan takautumissaatavansa kuittaamiseen, on syntynyt siten, että yhtiön Kansallis-Osake-Pankissa olevalle shekkitilille on tullut varoja, jolloin pankki on ollut tilin saldon osoittaman määrän velkaa yhtiölle.

Osuuspankkien Keskuspankki Oy on 7.5.1992 päivätyllä kirjeellä vaatinut Kansallis-Osake-Pankilta sen antaman pankkitakauksen perusteella 750 000 markan suoritusta Andalucia Investors Oy:n velasta. Tämän jälkeen Arionis Oy ja Lemonia Oy ovat 14. ja 18.5.1992 tulouttaneet omaisuutensa myynnistä saamiaan varoja mainitulle Andalucia Investors Oy:n shekkitilille. Täältä on 19.5.1992 siirretty 670 500 markkaa Kansallis-Osake-Pankin reskontratilille. Kansallis-Osake-Pankin maksettua 22.5.1992 antamansa pankkitakauksen perusteella Osuuspankkien Keskuspankki Oy:lle 750 000 markkaa se on samana päivänä kuitannut reskontratilille siirretyt varat 670 500 markkaa.

Andalucia Investors Oy:n Arionis Oy:lle ja Lemonia Oy:lle lainaamilla varoilla Espanjasta ostettu omaisuus ei, toisin kuin raastuvanoikeus on lausunut, ole ollut Osuuspankkien Keskusosakepankki Oy:n Andalucia Investors Oy:lle antaman luoton vakuutena, vaan sen vakuutena ovat olleet Arionis Oy:n ja Lemonia Oy:n osakkeet. Sen sijaan näillä kahdella yhtiöllä ei raastuvanoikeuden toteamin tavoin ole ollut muuta kuin edellä mainittu Andalucia Investors Oy:ltä lainatuilla varoilla hankittu omaisuus.

Kerrotuista seikoista kokonaisuudessaan voidaan päätellä, että Andalucia Investors Oy:n tarkoituksena on yhtiön maksukyvyttömyystilanteessa ollut kuittaustilanteen synnyttämällä varata pankille mahdollisuus saada suoritus takautumissaatavasta. Tämä on kysymyksessä olevissa olosuhteissa rinnastettavissa Andalucia Investors Oy:n suorittamaan velan maksuun.

Andalucia Investors Oy:n pesäluettelon mukaan sen varoihin kuuluu Arionis Oy:ltä ja Lemonia Oy:ltä olevien arvottomien lainasaamisten lisäksi vain 8 147,24 markan pankkitilit. Kansallis-Osake-Pankin takaisinsaantiaikana saamaa suoritusta on pidettävä konkurssipesän varoihin nähden huomattavana. Arionis Oy:n ja Lemonia Oy:n omaisuuden myyntiin perustuvaa suoritusta ei näissä olosuhteissa voida pitää myöskään tavanomaisena. Näin ollen Kansallis-Osake-Pankin saama maksu peräytyy.

Vaatimukset takaajia kohtaan

Takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain 19 §:n mukaan milloin kolmas henkilö on asettanut velallisen velasta vakuuden ja tämä vakuus on velvoitteen täyttämisen johdosta palautettu hänelle, velkoja on suorituksen peräytyessä velvollinen palauttamaan vain vakuuden arvon ylittävän osuuden, mikäli hän ei voi saada vakuutta takaisin eikä hän vakuuden palauttaessaan tiennyt eikä hänen olisi pitänytkään tietää velallisen maksukyvyttömyydestä. Lainkohdan mukaan säännöstä on vastaavasti sovellettava milloin joku on mennyt takaukseen velallisen velvoitteesta ja velallinen on täyttänyt velvoitteensa.

Takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain 21 §:n 2 momentissa puolestaan säädetään, että edellä 19 §:ssä tarkoitetussa tapauksessa vakuuden saanut kolmas henkilö taikka takaaja on velvollinen asettamaan vakuuden uudelleen tai korvaamaan sen arvon velkojalle tai, jos niin vaaditaan, suoraan pesälle. Edellytyksenä tälle on, että maksu, jos se olisi suoritettu hänelle velkojana, voitaisiin tuomita peräytymään. Takaajan korvausvastuu suoraan konkurssipesälle edellyttää näin ollen, paitsi takaisinsaannin edellytysten täyttymistä velkojaan nähden, myös sitä, että takaisinsaannin edellytykset ovat olemassa takaajaan nähden.

Nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa Osuuspankkien Keskuspankki Oy on kerrotuin tavoin esittänyt Kansallis-Osake-Pankille pankkitakaukseen perustuvan maksuvaatimuksen. Näin ollen Kansallis-Osake-Pankin on täytynyt tietää Andalucia Investors Oy:n maksukyvyttömyydestä. Se ei tällöin saa takaisinsaantilain 19 §:ssä säädettyä suojaa takaisinsaantivaatimuksia kohtaan. Asiassa on kysymys myös siitä, ovatko takaajat mainitun lain 21 §:n 2 momentin nojalla korvausvelvollisia konkurssipesälle siinä tapauksessa, että maksun saanut velkojakin on palautusvelvollinen.

Velallisen velasta vakuuden tai takauksen asettaneen kolmannen henkilön asemasta todetaan takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain 21 §:n 2 momentin osalta hallituksen esityksessä (HE 102/90 s. 70) seuraavaa: "Toisaalta konkurssipesä voi kohdistaa vaatimuksensa suoraan vakuuden takaisin saaneeseen kolmanteen. Tällainen kanne voisi tulla ajettavaksi sekä silloin, kun suoritus voitaisiin saada takaisin myös velkojalta tämän ollessa vilpillisessä mielessä tai voidessa saada vakuuden takaisin, että silloin, kun velkojan saama suoritus ei ole peräytettävissä siitä syystä, että velkojaa suhteessa konkurssipesään suojaavat ehdotetun lain 19 §:n 1 momentin säännökset." Tällöin tarkoitetaan velkojan vilpillistä mieltä velallisen maksukyvyttömyyden suhteen.

Tämän mukaisesti velallisen velasta takauksen antaneen kolmannen korvausvelvollisuus suoraan konkurssipesälle määräytyy sen mukaan, voitaisiinko maksu, jos se olisi suoritettu takaajalle velkojana, tuomita peräytymään. Jos näin olisi, korvausvelvollisuus olisi olemassa siinäkin tapauksessa, että myös maksun saanut velkoja on palautusvelvollinen 19 §:n 1 momentin mukaan.

A, B, C ja D ovat menneet takaukseen Andalucia Investors Oy:n luotolliseen shekkitiliin perustuvasta velasta Kansallis-Osake-Pankille kukin 37 500 markan määrään asti korkoineen ja kuluineen. Tilin velkasaldon maksaminen pankille peräytyy edellä lausutulla tavalla konkurssipesään. Jos pankin saamasta maksusta takausta vastaava määrä olisi suoritettu A:lle, B:lle, C:lle ja D:lle velkojana, kunkin saama maksu olisi pesän varoihin nähden ollut huomattava eikä myöskään maksamista heille olisi voitu nyt kysymyksessä olevissa olosuhteissa pitää tavanomaisena.

Kansallis-Osake-Pankin takautumissaatavastaan saama maksu peräytyy konkurssipesään edellä lausutulla tavalla. A, B, C ja D ovat kukin antaneet vastatakauksen pankin takautumissaatavasta Andalucia Investors Oy:ltä 187 500 markan määrään asti korkoineen ja kuluineen. Jos vastaava osa pankin saamasta maksusta olisi suoritettu takaajalle velkojana, kunkin heistä saama maksu olisi ollut pesän varoihin nähden huomattava, eikä niitä näissä olosuhteissa olisi myöskään voitu pitää tavanomaisina.

Jutussa on esitetty selvitystä siitä, että takaajat ovat jo aikanaan maksaneet puheena olevan, määrältään rajoitetun takauksensa perusteella Kansallis-Osake-Pankille suorituksia siitä osasta pankin takautumissaatavaa, josta pankki ei ollut saanut maksua velallisyhtiöltä. Tässä oikeudenkäynnissä on takaajien osalta kysymys heidän korvausvastuustaan konkurssipesälle. Suoritukset Kansallis-Osake-Pankille eivät nyt kysymyksessä olevassa tilanteessa vähennä takaajan vastuuta konkurssipesää kohtaan. Takaajien ja maksun saaneen velkojan välinen vastuun jako ei ole ollut oikeudenkäynnin kohteena.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.