24.10.1997

Kanne Helsingin käräjäoikeudessa

A sekä hänen myötäpuolinaan olevat ulkomaanoppaat ja ulkomailla kohdepäälliköinä toimivat oppaat (matkaoppaat) vaativat kanteessaan vahvistettavaksi, että heidän työnantajansa Oy Aurinkomatkat-Suntours Ltd Ab (Aurinkomatkat) oli työsopimuslain 17 §:n 1 momentin nojalla velvollinen noudattamaan heidän työsuhteissaan vähimmäisehtoina matkatoimistojen palveluksessa olevia toimihenkilöitä koskevan yleissitovan työehtosopimuksen palkkamääräyksiä.

Matkatoimistoalalla oli voimassa yleinen työehtosopimus, jonka olivat solmineet työnantajapuolelta LTK:n Erityisalojen Työnantajaliitto r.y. sekä alan työntekijöitä edustava Teknisten ja Erikoisammattien Liitto r.y. Tämä työehtosopimus oli työsopimuslain 17 §:n 1 momentissa tarkoitettu yleissitova työehtosopimus. Ulkomaanoppaan ammattia koskevaa työehtosopimusta ei ollut solmittu. Matkaoppaiden palkka alitti matkatoimistoalan yleissitovan työehtosopimuksen mukaiset ohjepalkat.

Matkaoppaan työ oli matkatoimistoalan muihin työtehtäviin rinnastettavaa työtä. Matkaoppaan tehtäviin kuului Aurinkomatkojen matkailijoista huolehtiminen, majoitusten ja lentokenttäkuljetusten järjestely sekä matkakohteessa järjestettävien retkien ja muiden yhteistilaisuuksien ideointi, suunnittelu ja opastus. Kohdepäällikön tehtävissä työskentelevät oppaat olivat vastuussa kohteen rahaliikenteestä ja kirjanpidosta, suhdetoiminnasta yhteistyökumppaneiden kanssa, viikottaisten työohjelmien laatimisesta, uusien oppaiden työhön perehdyttämisestä sekä tuotanto-osaston avustamisesta seuraavan kauden suunnittelussa. Työ oli kokoaikatyötä. Säännöllisestä työajasta ei ollut sovittu. Matkaoppailla ei ollut oikeutta ilman Aurinkomatkojen lupaa työskennellä toisen työnantajan palveluksessa. Matkaoppaiden työstä maksettiin kuukausipalkka. Pääasiallinen ero luontaiseduissa oli se, että matkaoppaalla oli kuukausipalkan lisäksi työsuhdeasunto tai hän sai asuntokorvausta, kun matkatoimistovirkailijalla oli lounassetelietu. Palkkausjärjestelmiä verrattaessa ei ennakonpidätyksen suorittamisella tai eri maiden elinkustannusten eroilla ollut merkitystä. Kysymys oli matkaoppaiden vähimmäispalkasta. Se, ettei työnantajaa ennen 1990-luvun alkua ollut vaadittu työehtosopimuslain 4 §:n 2 momentin nojalla soveltamaan ulkomaanoppaisiin alan työehtosopimusta, oli johtunut heidän työskentelyynsä liittyvistä seikoista ja olosuhteista, jotka olivat nyt olennaisesti muuttuneet. Ulkomaantyöskentelyä koskevan lainsäädännön muuttuminen Suomen ETA- ja EU-jäsenyyden seurauksena oli näistä muutoksista merkittävin.

Vastaus

Aurinkomatkat vaati kanteen hylkäämistä ja lausui, että matkatoimistovirkailijoita koskeva työehtosopimus ei koskenut matkaoppaan työtä. Matkatoimistoalan työehtosopimustoiminta ja matkatoimistojen ulkomaanoppaiden palkkaaminen oli jatkunut useita vuosikymmeniä. Matkatoimistojen työehtosopimus koski ainoastaan matkanjärjestäjinä toimivien matkatoimistojen kotimaan toimistovirkailijoita. Tämä tulkinta oli ollut selvä koko alan työehtosopimustoiminnan ajan. Työehtosopimuksen noudattamista ei ollut koskaan vaadittu matkaoppaiden työsuhteissa. Yleissitovuudella ei voitu laajentaa työehtosopimuksen soveltamisalaa.

Matkaoppaiden työ poikkesi täysin matkatoimistovirkailijoiden kotimaassa tekemästä työstä, joten työsopimuslain 17 §:n mukainen rinnastettavuus ei tullut kysymykseen. Matkaoppaiden työ oli kausiluontoista, he saattoivat kiertää eri vuodenaikoina eri maiden matkakohteissa ja toimia välillä kohdepäällikköinä, välillä oppaina. Pienemmissä kohteissa oppaiden ja kohdepäälliköiden työ ei poikennut olennaisesti toisistaan. Suuremmissa kohteissa oli tavallisesti erikseen toimistonhoitaja. Matkaoppaiden palkka muodostui peruspalkasta ja palkan ulkomaanosuudesta. Oppaiden palkan sitomisen matkatoimistovirkailijoiden taulukkopalkkoihin teki erityisen vaikeaksi eri kohdemaiden elinkustannusten suuret eroavuudet sekä se, että osa ansioista maksettiin kohdemaan valuutassa. Oppaiden palkoista ei ollut velvollisuutta suorittaa ennakonpidätyksiä.

Käräjäoikeuden tuomio 29.6.1995

Käräjäoikeus lausui, että A ja hänen myötäpuolensa työskentelivät Aurinkomatkojen palveluksessa työsopimussuhteissa ulkomaanoppaina. Matkaoppaat olivat sitoutuneet työskentelemään siinä lomakohteessa, jonne työnantaja heidät kulloinkin lähetti, tai tietyssä vakituiseksi sovitussa työkohteessa. Työsopimukset olivat voimassa toistaiseksi. Matkatoimistoalalla oli voimassa yleinen työehtosopimus, jonka olivat solmineet työnantajapuolelta LTK:n Erityisalojen Työnantajaliitto r.y. ja Matkatoimistojen Työnantajayhdistys r.y. sekä alan työntekijöitä edustavat Teknisten ja Erikoisammattien Liitto r.y. ja Matkailun Ammattiliitto r.y. Asianosaiset olivat yhtä mieltä siitä, että tämä työehtosopimus oli työsopimuslain 17 §:n 1 momentissa tarkoitettu yleissitova työehtosopimus.

Työehtosopimuksen 1 §:n mukaan sopimuksella määrättiin matkatoimistojen palveluksessa työskentelevien toimihenkilöiden työehdot. Työehtosopimus koski siten vain matkatoimistojen toimistovirkailijoita eikä sitä voitu työehtosopimuslain 4 §:n 2 momentin nojalla ulottaa ulkomaanoppaisiin. Matkaoppaan ammattia koskevaa työehtosopimusta ei ollut olemassa.

Työsopimuslain 17 §:n 1 momentin mukaan työnantajan oli työsopimuksessa tai työsuhteessa muuten noudatettava vähintään niitä palkka- ja muita ehtoja, jotka kyseessä olevasta tai siihen lähinnä rinnastettavasta työstä asianomaisen alan yleiseksi katsottavassa valtakunnallisessa työehtosopimuksessa oli noudatettavaksi määrätty.

Työsopimuslain 17 §:n 1 momentissa säädetty työsuhteen ehtojen määräytyminen yleissitovan työehtosopimuksen mukaan edellytti, että oli olemassa työehtosopimus, jota oli pidettävä asianomaisen alan sopimuksena. Mikäli tällaista työehtosopimusta ei ollut, puuttuivat myös edellytykset lainkohdassa tarkoitetun järjestelmän soveltamiseen. Käräjäoikeus totesi, että "säännöksen sanamuodosta johtui suoranaisesti se, ettei sen perusteella voitane velvoittaa työnantajaa noudattamaan jonkin muun alan työehtosopimusta asianomaisen alan sopimuksen puuttuessa" (Tapani Kahri - Jyrki Vihma, Työsopimuslaki 1989, s. 91).

Turun yliopiston työoikeuden assistentti, oikeustieteen lisensiaatti X oli antamassaan asiantuntijalausunnossa todennut, että työsopimuslain 17 §:n 1 momentin säännöstä oli tulkittava niin, että jos työehtosopimuslain 4 §:n mukaan työehtosopimukseen sidotun työnantajan palveluksessa oli työntekijöitä, joiden työsuhteessa työnantaja ei ollut velvollinen edes viimeksi mainitun pykälän 2 momentin nojalla noudattamaan kyseessä olevan työehtosopimuksen määräyksiä, sovellettiin työnantajaan kuitenkin tältä osin työsopimuslain 17 §:n yleissitovuussäännöstä. Yleissitovuussäännös oli pakottavaa oikeutta. Sen tarkoituksena oli, että soveltuva yleissitova työehtosopimus tulisi löytyä. Säännöksellä pyrittiin siihen, että yleissitovien työehtosopimusten soveltamispiiri olisi normaalisitovuuspiiriä laajempi.

Kouvolan hovioikeus oli ratkaisussaan 28.8.1991 S 90/210 todennut, että käsiteltävänä olleessa kanteessa tarkoitettua työehtosopimusta oli noudatettava muun muassa maatilataloudessa harjoitettuun eläintenhoitoon. Kun ei ollut esitetty, että olisi ollut jokin muu työsopimuslain 17 §:n 1 momentin nojalla kantajan työsuhteeseen sovellettava työehtosopimus, kyseinen työehtosopimus oli sellainen, jota yleissitovuussäännöksen perusteella oli sovellettava kyseiseen työsopimukseen.

Asiassa oli kysymys siitä, oliko työnantaja, joka ei työehtosopimuslain perusteella ollut velvollinen noudattamaan asianomaisen alan työehtosopimuksen määräyksiä matkaoppaiden työsuhteessa, kuitenkin työsopimuslain 17 §:n 1 momentin perusteella siihen velvollinen.

Yhtiön kuulustuttamat todistajat olivat katsoneet, ettei kysymyksessä ollut rinnastettava työ. Kertomusten sisällöstä ilmeni kuitenkin eräitä yhteneväisyyksiä. Kaikki matkatoimiston palveluksessa olevat työntekijät toimivat matkailualalla asiakaspalvelutehtävissä ja heidän koulutuspohjansa oli usein sama. Opas, varsinkin kohdepäällikkönä toimiva opas, hoiti myös toimistotyönluontoisia tehtäviä. Matkailualalla työntekijät siirtyivät toimistotehtävistä opastehtäviin ja päinvastoin. Ulkomaanoppaan työ oli eroavaisuuksistaan huolimatta rinnastettava matkatoimistojen palveluksessa työskentelevien toimihenkilöiden työhön. Ratkaisevaa oli työnantajan toimialan mukaan määräytyvä työ eli matkojen järjestäminen ja matkajärjestelyjen toteuttaminen matkatoimistojen asiakkaiden toiveiden mukaisesti. Kysymys oli työsopimuslain 17 §:n 1 momentissa tarkoitetusta "lähinnä rinnastettavasta työstä".

Käräjäoikeus vahvisti, että Aurinkomatkat oli työsopimuslain 17 §:n 1 momentin nojalla velvollinen noudattamaan matkaoppaiden työsuhteissa vähimmäisehtoina matkatoimistojen palveluksessa olevia toimihenkilöitä koskevan yleissitovan työehtosopimuksen palkkamääräyksiä.

Helsingin hovioikeuden tuomio 27.2.1996

Aurinkomatkat valitti hovioikeuteen. Hovioikeus lausui, että matkatoimistojen toimihenkilöiden työehtoja koskevassa työehtosopimuksessa ei ollut rajattu pois ulkomailla työskenteleviä oppaita ja kohdepäälliköitä, mutta ettei siinä ollut määräyksiä heidän työsuhteensa ehdoista eikä myöskään heidän tekemäänsä työhön rinnastettavaa työtä koskevia määräyksiä. Sopimuksesta ei ilmennyt, että sitä olisi tarkoitettu sovellettavaksi ulkomailla työskenteleviin oppaisiin ja kohdepäälliköihin. Palvelualalla työehtosopimukset solmittiin yleensä ammatin mukaan.

Ulkomaanoppaiden ja kohdepäälliköiden työt erosivat yhtymäkohdista huolimatta matkatoimiston toimihenkilöiden töistä monella tavalla. Ulkomaanoppaat ja kohdepäälliköt tekivät työtään Suomen ulkopuolella sijaitsevassa asemapaikassa. Heidän palkkaetuihinsa vaikutti osaksi myös se, missä maassa työntekijän asemapaikka sijaitsi. Työaika ei ollut yleinen toimihenkilön työaika. Ulkomaanoppaiden ja kohdepäälliköiden suorittama työ ei siten ollut työsopimuslain 17 §:n 1 momentissa tarkoitettua "lähinnä rinnastettavaa työtä" eikä matkatoimistojen toimihenkilöiden työehtoja koskevaa työehtosopimusta ollut sovellettava heihin.

Näillä perusteilla hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion ja hylkäsi matkaoppaiden kanteen.

Perustelut

Työsopimuslain 17 §:n 1 momentin mukaan työnantajan on työsopimuksessa tai työsuhteessa muuten noudatettava vähintään niitä palkka- ja muita ehtoja, jotka kyseessä olevasta tai siihen lähinnä rinnastettavasta työstä asianomaisen alan yleiseksi katsottavassa valtakunnallisessa työehtosopimuksessa on noudatettavaksi määrätty.

Työehtosopimuslain 4 §:n 2 momentin mukaan työehtosopimukseen sidottu työnantaja ei saa sen soveltamisalalla tehdä sopimuksen ulkopuolellakaan olevan työehtosopimuksen tarkoittamaa työtä suorittavan työntekijän kanssa työsopimusta ehdoilla, jotka ovat ristiriidassa työehtosopimuksen kanssa.

Kanne on perustettu ensinnäkin siihen, että matkatoimistojen toimihenkilöiden työehtoja koskeva työehtosopimus oli matkatoimistoalan yleissitova työehtosopimus. Vaikka työehtosopimuksessa ei ollut määrätty matkaoppaiden palkkoja, matkaoppaan työ oli matkatoimistoalan muihin työtehtäviin rinnastettavaa työtä, joten työnantaja oli työsopimuslain 17 §:n 1 momentin nojalla velvollinen noudattamaan matkaoppaiden työsuhteissa vähimmäisehtoina sanotun työehtosopimuksen palkkamääräyksiä. Korkeimmassa oikeudessa kanteen tueksi on vedottu myös siihen, että matkaoppaat kuuluivat työehtosopimuslain 4 §:n 2 momentin perusteella työehtosopimuksen soveltamisalaan.

Työsopimuslain 17 §:n 1 momentissa työnantajan noudatettavaksi säädetty velvollisuus edellyttää, että on olemassa asianomaisen alan työehtosopimus. Hallituksen esitys uudeksi työsopimuslaiksi (HE 228/1969 vp.) ei sisältänyt ehdotusta työehtosopimusten yleissitovuudesta. Esitystä sosiaalivaliokunnassa käsiteltäessä asia otettiin esille eduskunta-aloitteiden pohjalta. Sosiaalivaliokunnassa muotoiltu säännös hyväksyttiin sellaisenaan otettavaksi lakiin. Valiokunnan käsityksen mukaan tulisi annettavalla lailla taata, että työnantaja siitä riippumatta, onko hän muuten työehtosopimukseen sidottu vai ei, työsopimuksessa tai työsuhteessa muuten noudattaa vähintään tiettyjä palkka- ja muita ehtoja. Tällaisen palkan tulisi valiokunnan mietinnössä lausutun mukaan vastata palkkaa, joka kyseessä olevasta tai siihen lähinnä rinnastettavasta työstä asianomaisen alan yleiseksi katsottavassa valtakunnallisessa työehtosopimuksessa on säädetty (SoVM n:o 33/1969). Järjestelmä oli siten tarkoitus luoda työehtosopimuslain soveltamisessa muodostuneen käytännön perusteella.

Teollisuuden alalla järjestäytymisestä ja työehtosopimusten solmimiskäytännöstä seuraa, että asianomainen ala määräytyy työnantajan tuotannonalan mukaan ja että työehtosopimus kattaa kaikki tai lähes kaikki asianomaisen teollisuusalan työt. Kaupan ja palveluelinkeinojen aloilla työnantajat järjestäytyvät yleensä toimialoittain ja työntekijät vastaavasti ammattityönsä perusteella. Toimihenkilöitä koskevien yleisten työehtosopimusten, yleis- ja runkosopimusten soveltamisalat määräytyvät pääasiassa tehtävien mukaan. Asianomaisella palvelualalla voi työskennellä eri ammatteihin lukeutuvia työntekijöitä. Sovellettavan työehtosopimuksen valintaperuste palvelualalla on työantajan toimialan ohella teetetty työ tai sen pääasiallinen laatu (KKO 1983 II 124).

Korkein oikeus on julkaistuissa ratkaisuissaan 1982 II 156 ja 1987 II 75 katsonut yksittäisen työntekijän tehtävien mukaan määräytyvän teollisuusalan työehtosopimuksen palvelualalla ja invalidihuoltolain mukaisessa suojatyössä yleissitovaksi, kun asianomaisen yrityksen pääasiallisella toimialalla ei ollut valtakunnallista työehtosopimusta. Vaikka työnantajan toimialalle on näissä tapauksissa poikkeuksellisesti annettu laaja sisältö, periaatteesta, että asianomainen ala palvelualalla määräytyy työntekijän tekemän työn perusteella, ei ole kuitenkaan poikettu.

Oikeuskirjallisuudessa on esitetty toisaalta käsitys, että työsopimuslain 17 §:n 1 momentissa tarkoitettu asianomainen ala ei määräytyisi samalla tavoin kuin työehtosopimuslaissa mainittu työehtosopimuksen soveltamisala ja toisaalta, että ensiksi mainittu asianomainen ala pitäisi periaatteessa pyrkiä muodostamaan samalla tavoin kuin se tapahtuisi, jos työtä suoritettaisiin asianmukaisesti järjestäytyneen työnantajan palveluksessa (Pelkonen, Asianomaisen alan yleissitovan työehtosopimuksen määräytymisestä, Työoikeudellisen yhdistyksen vuosikirja 1991, s. 169, 183; Sarkko, Työoikeus, Yleinen osa 1980 p. s. 250).

Työsopimuslain 17 §:n 1 momentin sanamuodosta seuraa, että työehtosopimuksen tulee sisältää määräyksiä, jotka koskevat työnantajan teettämää tai siihen lähinnä rinnastettavaa työtä, jotta tämä olisi velvollinen noudattamaan työehtosopimusta yleissitovana. Pian säännöksen voimaantulon jälkeen esitettiin oikeuskirjallisuudessa kuitenkin näkemys, jonka mukaan epäselvissä tapauksissa ja aloilla, joilla työehtosopimukset laaditaan ammatin mukaan, työnantaja olisi velvollinen noudattamaan rinnastettavan työalan työehtosopimusta (Sarkko, Työehtosopimusten yleissitovuus, Defensor Legis 1972, s. 46). Myöhemmin tätä tulkintaa on pidetty säännöksen tarkoituksen vastaisena ja todettu, ettei menettely olisi sopusoinnussa työehtosopimusjärjestelmän kanssa (Sarkko, emt. 251). Uudemmat kannanotot lähtevät siitä, että ensin on löydettävä asianomaisen alan työehtosopimus, minkä jälkeen selvitetään, onko siinä määräyksiä kyseessä olevasta tai siihen rinnastettavasta työstä (Sarkko emt. s. 251; Pelkonen emk. s. 183; Kairinen, Työoikeus perusteineen 1995 s. 162; Kahri-Hietala, Työsopimuslaki 1995 p. s. 106). Työsuojeluhallituksen vuonna 1989 antaman ohjeen mukaan rinnastettavaa työtä ei saa hakea joltain muulta alalta tai jostakin muusta työehtosopimuksesta.

Kanteessa tarkoitetun työehtosopimuksen osapuolina ovat yhtäältä Liiketyönantajien Keskusliitto r.y., nykyisin Palvelutyönantajat r.y., ja Matkatoimistojen Työnantajayhdistys r.y. sekä toisaalta Teknisten ja Erikoisammattien Liitto r.y. ja Matkailun Ammattiliitto r.y. Aurinkomatkat on Matkatoimistojen Työnantajayhdistyksen jäsen, kun taas matkaoppaat ovat laajamittaisesti järjestäytyneet Teknisten ja Erikoisammattien Liittoon vasta 1990-luvulla.

Työehtosopimuksella on määrätty matkatoimistojen palveluksessa työskentelevien, muiden kuin yrityksen johtoon kuuluvien toimihenkilöiden työehdot. Nämä toimet on työehtosopimuksen osana olevan palkkasopimuksen 6 §:n 1 kohdan mukaan ryhmitelty varsinaisiin matkatoimistotehtäviin ja konttoritehtäviin töiden pääasiallisen sisällön mukaisesti. Matkaoppaita ei ole varsinaisesti rajattu työehtosopimuksen soveltamisalan ulkopuolelle. Sopimustekstissä tai palkkaryhmittelyssä ei ole mainittu matkaoppaiden pääasiallisia tehtäviä tai sellaisia tehtäviä, joihin heidän työtehtävänsä voitaisiin laatunsa puolesta rinnastaa. Sopimuksen sanamuodosta ja sisällöstä ei siten ilmene, että se olisi tarkoitettu sovellettavaksi ulkomailla työskentelevien matkaoppaiden työsuhteisiin.

Ulkomaanoppaiden ja kohdepäälliköiden pääasiallisena työnä on huolenpito matkailijoista. Työ poikkeaa pääosaltaan varsinaisista matkatoimisto- ja konttoritehtävistä. Se toimistotyö, jota matkaoppaat tekevät, poikkeaa sisällöltään palkkasopimuksessa ja -ryhmittelyssä mainituista tiettyyn toimistoon sidotuista tehtävistä. Matkaoppaat työskentelevät keskenään erilaisissa olosuhteissa vaihtaen kohdetta yleensä kausittain. Osalla oppaista on sama koulutus kuin kotimaan matkatoimistohenkilöstöllä. Ottaen huomioon matkaoppaiden työhön liittyvät työn luonteesta johtuvat tekijät ei koulutuksen samanlaisuudella ole sellaista merkitystä, että sen perusteella heidän työnsä tulisi rinnastaa matkatoimistojen toimihenkilöiden työhön. Työehtosopimusta ei ole matkatoimistoalan useita vuosikymmeniä kestäneen sopimuskäytännön aikana sovellettu matkaoppaiden työsuhteisiin. Matkaoppaat ovat pitäneet varsinaisissa matkatoimisto- ja konttoritehtävissä työskentelevien toimihenkilöiden palkkaehdoista monin tavoin poikkeavia työehtojaan vielä 1980-luvulla hyväksyttävinä. Teknisten ja Erikoisammattien Liiton lakimies on ulkomaanoppaiden asiamiehenä alioikeudessa ilmoittanut liiton olevan sitä mieltä, "etteivät ulkomaanoppaat kuulu työehtosopimuksen piiriin".

Työehtosopimuksen tarkoittamana toimialana on pidettävä matkatoimistoalaa. Edellä lausutun perusteella Korkein oikeus alempien oikeuksien tavoin päätyy siihen, että työehtosopimusta ei ole tarkoitettu sovellettavaksi ulkomaankohteissa työskentelevien matkaoppaiden työsuhteissa. Matkaoppaat eivät ole tehneet työehtosopimuksen tarkoittamaa työtä, joten kysymys ei ole heidän kohdallaan asianomaisen alan työehtosopimuksesta. Työehtosopimusta ei ole perusteltua pitää asianomaisen alan työehtosopimuksena matkaoppaiden työsuhteissa silläkään perusteella, että se sisältää määräyksiä heidän työtehtäviinsä lähinnä rinnastettavasta työstä.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.