KKO:1997:163
- Asiasanat
- LiikennevakuutusVahingonkorvaus - Syy-yhteys
- Tapausvuosi
- 1997
- Antopäivä
- Diaarinumero
- S 96/570
- Taltio
- 3535
- Esittelypäivä
Ään.
A oli 24.8.1989 saanut liikenneonnettomuudessa niskan whiplash-vamman eli ns. retkahdusvamman, josta aiheutuneen työkyvyttömyyden vuoksi vakuutusyhtiö oli suorittanut hänelle muun muassa ansionmenetyskorvausta 30.4.1992 saakka. Riidatonta oli, että A oli tämän jälkeenkin työkyvytön. Kysymys siitä, aiheutuivatko A:n oireet ja vaivat edelleen niskan retkahdusvammasta.
ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA
Kanne Vaasan käräjäoikeudessa
A on Vakuutusosakeyhtiö Sampoa vastaan ajamassaan kanteessa lausunut joutuneensa 24.8.1989 liikenneonnettomuuteen, jossa hän sai niskanretkahdusvamman. Hän oli ollut täysin työkykyinen ennen onnettomuutta. Hän oli eri kertoja kuntoutuksen jälkeen yrittänyt suoriutua työkokeilussa entisistä töistään vastaanottoapulaisena röntgenlaitoksessa, mutta ei ollut onnistunut siinä. Vakuutusyhtiö oli suorittanut liikennevahingon johdosta A:lle korvauksena pysyvästä viasta ja haitasta haittaluokan 4 mukaisena määränä 41 000 markkaa ja kivusta ja särystä luokituksena vaikea vamma 17 000 markkaa, mutta katsonut, ettei työkyvyttömyys 1.5.1992 jälkeen enää johtunut liikennevahingosta. Tämän vuoksi A on vaatinut vakuutusyhtiön velvoittamista suorittamaan hänelle työkyvyttömyyseläkettä 1.5.1992 lukien sekä lisäksi kivusta ja särystä luokituksena erittäin vaikea vamma yhteensä 50 000 markkaa sekä pysyvästä viasta ja haitasta haittaluokan 8 mukaisesti yhteensä 100 000 markkaa korkoineen.
Käräjäoikeuden tuomio 3.5.1994
Vakuutusyhtiön vastustettua kannetta käräjäoikeus on todennut asianosaisten esittäneen sille useita keskenään ristiriitaisia lääkärinlausuntoja. Käräjäoikeus oli hankkinut asiassa terveydenhuollon oikeusturvakeskukselta lausunnot 26.7.1993 ja 3.3.1994. Käräjäoikeus totesi, että oikeusturvakeskus, jota on pidettävä Suomen korkeimpana asiantuntijaelimenä terveydenhuoltoa koskevissa asioissa, oli molemmissa lausunnoissaan katsonut, että A:n saama retkahdusvamma vastasi haittaluokkaa 4. Lisäksi lausunnossa oli todettu, että A:n psyykkiset oireet olivat omalta osaltaan hidastaneet toipumista ruumiillisesta vammasta, mutta että psyykkiset oireet olivat erittäin epätodennäköisesti syy-yhteydessä niskan retkahdusvammaan. Myöhemmässä lausunnossa oli lisäksi todettu, että nikaman TH 3 päätelevyn muutos sopii puristusvamman aiheuttamaksi ja tämä muutos oli saattanut aiheutua niskan retkahdusvamman yhteydessä. Löydöstä oli kuitenkin pidettävä vähäisenä eikä se aiheuttanut muutosta aikaisemmin arvioituun haittaluokkaan.
Tämän vuoksi käräjäoikeus on hylännyt kanteen toteennäyttämättömänä.
Vaasan hovioikeuden tuomio 22.12.1995
A valitti hovioikeuteen vaatien kanteen hyväksymistä. Hovioikeus lausui perusteluinaan seuraavaa.
A oli 24.8.1989 joutunut liikenneonnettomuuteen. Hän oli ollut pysähtyneenä risteyksessä, kun hänen autonsa perään oli ajettu ja hänen niskansa oli törmäyksen seurauksena retkahtanut voimakkaasti taaksepäin.
A oli ennen onnettomuutta ollut terve ja työkykyinen. Onnettomuuden jälkeen hänelle oli kehittynyt lukuisia oireita, muun muassa niska-, takaraivo- ja lapavälisärkyä, ärtyneisyyttä ja masennusoireita. Hän ei ollut lyhyitä työhönpaluukokeiluja lukuunottamatta kyennyt palaamaan työelämään.
A:ta tutkineet ja hoitaneet lääkärit, fysiatrit Jukka Mannevaara ja Michael Eklund sekä psykiatrian erikoislääkäri Birgitta Smeds, olivat antamissaan lääkärinlausunnoissa katsoneet A:n oireiden ja niiden aiheuttaman työkyvyttömyyden johtuvan hänen peräänajokolarissa saamastaan niskan retkahdusvammasta (whiplash).
Hovioikeudessa oli kuultu todistajana professori, neurologian erikoislääkäri Leo Jarhoa, joka oli muodostanut asiasta käsityksensä tutustuttuaan A:ta koskeviin asiakirjoihin ja tutkittuaan 7. - 9.4.1992 tämän. Jarho oli kirjallisessa lausunnossaan katsonut, että A oli ilmeisen työkyvytön, mutta että työkyvyttömyyden syynä ei enää ole ollut A:n liikennevahingossa saama vamma. Diagnoosina oli ollut myalgia nuchae (niskan lihaskipu) ja whiplash-vamma sekä "ei liikennevahingon aiheuttama sairaus" reactio angoris et depressiva (ahdistus- ja masennustila). Jarho oli hovioikeudessa kuultuna näkemyksensä laajemmin selostaen asiallisesti toistanut mainitut johtopäätöksensä.
Hovioikeudessa oli lisäksi kuultu todistajana ruotsalaista whiplash-vammaan ja sen oireisiin perehtynyttä lääkäri Gunilla Bringia (legitimerad läkare, rättsläkare), joka oli muodostanut käsityksensä tutustuttuaan A:ta koskeviin asiakirjoihin. Bringin mukaan A:n oireiden kehitys oli ollut tyypillinen whiplash-vammoille ja A:n pitkittyneen, edelleen jatkuvan työkyvyttömyyden voitiin siten katsoa olevan syy-yhteydessä hänen liikennevahingossa saamaansa vammaan.
Terveydenhuollon oikeusturvakeskus oli 13.11.1995 antamassaan lausunnossa todennut, että asiakirjoista käytettävissä olevan selvityksen perusteella oli epätodennäköistä, että A:n whiplash-vammaksi tai niskan retkahdusvammaksi kutsuttu vamma aiheuttaisi kuvatunlaisia hankalia tai pitkäaikaisia psyykkistyyppisiä oireita. Edelleen se oli todennut olevan epätodennäköistä, että A:n oireet ja hänen niistä johtuva työkyvyttömyytensä olisivat seurausta hänelle 24.8.1989 "peräänajokolarissa" sattuneesta niskan retkahduksesta.
A oli ennen joutumistaan onnettomuuteen ollut pitkään ja ongelmitta mukana työelämässä ja myös välittömästi ennen onnettomuutta aivan terve ja työkykyinen. Tapahtuman jälkeen hänen terveydentilansa oli kerrotuin tavoin huonontunut. A:n nykyisestä tosiasiallisesta työkyvyttömyydestä sellaisenaan ei lääkäreiden kesken ollut ilmennyt erimielisyyttä. Näkemyserot olivat koskeneet pelkästään työkyvyttömyyden syytä. Asiassa esitetyn selvityksen perusteella A:lle liikenneonnettomuudessa sattuneen niskan retkahduksen ja hänen työkyvyttömyytensä syy-yhteyttä ei voitu opillisten koulukuntaerimielisyyksien vuoksi pitää lääketieteelliseltä kannalta katsottuna riidattomasti selvitettynä. Asiassa ei ollut toisaalta esitetty selvitystä, joka osoittaisi mitään muutakaan lääketieteellisesti tunnettua selitystä A:n työkyvyttömyydelle. Näillä perusteilla hovioikeus katsoi A:n riittävällä todennäköisyydellä näyttäneen kysymyksessä olevan syy-yhteyden olemassaolon.
Hovioikeus oli arvioinut kohtuulliseksi korvaukseksi A:lle aiheutuneesta pysyvästä viasta ja haitasta 60 000 markkaa sekä kivusta ja särystä 25 000 markkaa. Harkitessaan korvausmäärien suuruutta hovioikeus on pitänyt suuntaa-antavasti silmällä liikennevahinkolautakunnan korvaussuosituksia.
Näillä perusteilla hovioikeus on kumonnut käräjäoikeuden tuomion.
Vakuutusyhtiö on velvoitettu suorittamaan A:lle liikennevakuutuksen perusteella täysi työkyvyttömyyseläke edelleen 1.5.1992 lukien.
Lisäksi yhtiön A:lle maksettava korvaus pysyvästä viasta ja haitasta on korotettu 60 000 markaksi sekä korvaus kivusta ja särystä 25 000 markaksi.
MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA
Vakuutusyhtiölle on myönnetty valituslupa. Valituksessaan vakuutusyhtiö on vaatinut kanteen hylkäämistä.
A on antanut pyydetyn vastauksen.
KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 21.10.1997
Käsittelyratkaisu
Asiassa on pääosin kysymys A:n liikenneonnettomuudessa tapahtuneen vammautumisen ja hänen nykytilansa välisen syy-yhteyden selvittämisestä esitetyn lääketieteellisen selvityksen pohjalta. Hovioikeus on toimittanut asiassa suullisen käsittelyn, josta laadittu pöytäkirja todistajankertomuksineen on muun asiakirja-aineiston ohella ollut Korkeimman oikeuden käytettävänä. Asianosaiset eivät ole pyytäneet suullisen käsittelyn toimittamista Korkeimmassa oikeudessa. Korkein oikeus katsoo, että asia voidaan ratkaista toimittamatta suullista käsittelyä Korkeimmassa oikeudessa.
Pääasia
Perustelut
A on 24.8.1989 vammautunut liikenneonnettomuudessa ja hän on nykyisin työkyvytön. Työkyvyttömyys johtuu muun muassa niskavaivoista sekä masentuneisuudesta, ärtyneisyydestä, keskittymisvaikeudesta ja passiivisuudesta. Ennen liikenneonnettomuutta A oli ollut työkykyinen.
A:n kanne perustuu siihen, että nykytila on seurausta hänen liikenneonnettomuudessa saamastaan niskanretkahdus- eli whiplash-vammasta. Vakuutusyhtiö on kiistänyt kanteen ja katsonut, että A:n oireet ja sairaudet eivät 1.5.1992 jälkeen johdu liikenneonnettomuudesta, vaan muusta syystä.
Asianosaisten erimielisyys koskee siis pääosin liikenneonnettomuuden ja A:n nykytilan syy-yhteyttä.
Terveydenhuollon oikeusturvakeskus on antanut jutussa neljä lausuntoa, jotka on päivätty 26.7.1993, 3.3.1994 sekä 9.10. ja 13.11.1995. Lausunnot perustuvat oikeusturvakeskuksen pysyvien asiantuntijoiden neurologian dosentti Juhani Wikströmin 21.6.1993, 21.2.1994 ja 7.7.1995, lääketieteen ja kirurgian tohtori, va. ylilääkäri Jouko J. Salmisen 10.5.1995 sekä ortopedian ja traumatologian dosentti E. Antero Mäkelän 1.10.1995 ja 31.10.1995 antamiin lausuntoihin. Oikeusturvakeskuksen viimeksi mainitun lausunnon pyytäminen on johtunut hovioikeuden Mäkelän 1.10.1995 päivätyssä lausunnossa havaitsemasta virheestä. Mäkelä on molemmissa lausunnoissaan sekä Wikström erityisesti kahdessa ensiksi mainitussa lausunnossaan katsonut olevan epätodennäköistä, että A:n oireet olisivat seurausta hänelle aiheutuneesta niskanretkahdusvammasta. Viimeisimmässä lausunnossaan Wikström on muun muassa todennut, että A:lla hänen käsityksensä mukaan on niskan retkahduksesta aiheutunut kiputila, joka selittää A:n oireet ja selviytymisvaikeudet työssä ja itsenäisessä toiminnassa. Wikström on myös lausunut, etteivät A:n psyykkiset oireet vastaa elimellisissä aivosairauksissa tai vammoissa todettavia psyko-orgaanisia oireyhtymiä ja ettei A:n elimellisistä vaurioista ole aiheutunut objektiivisesti todettavaa merkittävää toimintakyvyn rajoitusta. Turun yliopistollisen keskussairaalan fysiatrian yksikössä työskentelevä Salminen on puolestaan todennut, ettei lääketieteellisillä perusteilla voida esittää vahvaa todistusaineistoa sen enempää A:n vaatimuksien puolesta kuin niitä vastaankaan eikä varsinkaan asettaa tarkkaa aikarajaa, koska oireet ja koettu työkyvyttömyys olisivat muuttuneet muusta syystä kuin tapaturmasta johtuviksi. Kokonaisuus huomioon ottaen Salminen on pitänyt syy-seuraussuhdetta vamman ja nykytilan välillä mahdollisena ja jopa todennäköisenä. Pysyvästi työkyvyttömänä Salminen ei kuitenkaan ole A:ta tämän ikä ja löydökset huomioon ottaen kysymyksessä olevan vamman vuoksi voinut pitää.
Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen kaikki edellä mainitut lausunnot ovat olleet kanteen hyväksymisen kannalta kielteisiä. Viimeisimmässä, 13.11.1995 antamassaan lausunnossa oikeusturvakeskus on katsonut olevan epätodennäköistä, että A:n whiplash-vammaksi tai niskan retkahdusvammaksi kutsuttu vamma aiheuttaisi kuvatunlaisia hankalia tai pitkäaikaisia psyykkistyyppisiä oireita. Lausunnon mukaan on myös epätodennäköistä, että A:n oireet ja niistä johtuva työkyvyttömyys olisivat seurausta hänelle 24.8.1989 "peräänajokolarissa" sattuneesta niskan retkahduksesta. Hovioikeudessa todistajana kuultu professori Leo Jarho, joka on ennen lausunnon antamista henkilökohtaisesti tutkinut A:ta, on päätynyt samaan lopputulokseen.
Jutussa myös todistajina kuullut, A:ta tutkineet ja hoitaneet fysiatrit Jukka Mannevaara ja Michael Eklund sekä psykiatrian erikoislääkäri Birgitta Smeds ovat toisaalta katsoneet, että A:n oireet ja niistä johtuva työkyvyttömyys ovat seurausta hänen peräänajossa saamastaan niskan retkahdusvammasta. Ruotsalainen whiplash-vammoihin ja niiden oireisiin perehtynyt lääkäri Gunilla Bring on asiakirjojen perusteella päätynyt samalle kannalle kuin Mannevaara, Eklund ja Smeds.
Oikeusturvakeskuksen lausuntojen osalta ei ole näytetty, että ne perustuisivat virheellisiin tosiseikkoihin. Oikeusturvakeskuksen edustama lääketieteellinen asiantuntemus huomioon ottaen Korkein oikeus katsoo, ettei kanteen tueksi esitetty selvitys ole kumonnut tai olennaisesti järkyttänyt oikeusturvakeskuksen lausuntoja eikä A ole riittävällä todennäköisyydellä näyttänyt kysymyksessä olevan syy-yhteyden olemassaoloa.
Sen vuoksi Korkein oikeus katsoo jääneen näyttämättä, että kanteessa selostetut oireet ja sairaudet 1.5.1992 jälkeen johtuisivat A:n liikenneonnettomuudessa 24.8.1989 saamasta niskanretkahdus- eli whiplash-vammasta.
Tuomiolauselma
Hovioikeuden tuomio kumotaan ja juttu jätetään käräjäoikeuden tuomion varaan.
Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevien jäsenten lausunnot
Esittelijäneuvos Laakso: Korkein oikeus antanee seuraavan ratkaisun:
Perustelut
Erimielisyys koskee sitä, onko A:n työkyvyttömyyden aiheuttanut tila, joka ilmenee erilaisina fyysisinä tuntemuksina, väsymyksenä, keskittymiskyvyn puutteena ja mielenmasennuksena, seurausta hänen peräänajokolarissa saamastaan niskanretkahdus- eli whiplash-vammasta. Useissa lääkärinlausunnoissa pidetään syy-yhteyttä ilmeisenä tai todennäköisenä, toisissa taas sitä ei katsota selvitetyksi. Terveydenhuollon oikeusturvakeskus on lausunnoissaan omaksunut viimeksi mainitun kannan.
Whiplash-potilaiden hoidosta saatujen kokemusten mukaan tyypilliset vammat paranevat yleensä parissa kuukaudessa. Osalla potilaista ilmenee kuitenkin pitkittyneitä, osittain psyykkistyyppisiä oireita, jotka pahimmassa tapauksessa saattavat johtaa pysyvään työkyvyttömyyteen. Fyysisten löydösten puuttuminen tai vähäisyys vaikeuttavat sairaudentilan ja sen syysuhteiden selvittelyä. Ilmeisesti osalla potilaista esiintyy myös korvaushakuista käyttäytymistä. Viimeksi mainittu seikka on osaltaan vaikuttanut siihen, että vakuutuslääketieteessä pitkittyneiden oireiden ja työkyvyttömyyden korvaamiseen on suhtauduttu varauksellisesti.
A:n tapauksessa vallitsee yksimielisyys siitä, että hän on työkyvytön. Työkyvyttömyyden aiheuttajaa ei sen sijaan ole lääketieteen tutkimusmenetelmin voitu luotettavasti selvittää. Whiplash-vammamekanismin ohella työkyvyttömyyden selitykseksi on lääkärinlausunnoissa esitetty traumaattista stressireaktiota, pitkäaikaista kiputilaa sekä vahinkotapahtuman laukaisemaa tai siitä riippumatonta psyykkistä sairautta.
Vakuutusosakeyhtiö Sampo ei ole kiistänyt A:n loukkaantumista liikennevahingossa eikä vastuutaan vahinkotapahtuman seurauksista. Kysymys on vain siitä, miten pitkälle korvausvelvollisuuden perustava syy-yhteys ulottuu.
Todistustaakka myös syy-yhteyden ulottuvuuden osalta on korvausta vaativalla. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että korvausvelvollisuus voisi tulla kysymykseen vain sellaisissa tapauksissa, joissa syy-yhteys vahinkotapahtuman ja todetun vamman tai sairauden välillä on mahdollista lääketieteellisin menetelmin aukottomasti todeta. Vahinkotapahtumalle tyypillisten seurausten oletetaan yleensä johtuneen kyseisestä tapahtumasta ellei muuta ilmene. Korvauskanne tulee kuitenkin hylätä, mikäli väitetty syy-yhteys ei ole lääketieteellisesti mahdollinen tai muu seikka on todettua vahinkotapahtumaa todennäköisempi vamman tai sairauden syy. Epäselvissä tapauksissa tuomioistuimen tulee harkittuaan kaikkia esiintulleita seikkoja ratkaista oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 2 §:n nojalla, mitä asiassa on pidettävä totena.
Pienellä osalla whiplash-potilaista esiintyy, kuten edellä mainittiin, sellaisia pitkittyneitä vaivoja ja oireita, joiden johdosta A on todettu työkyvyttömäksi. A:n sairaudentilan syy-yhteyttä vahinkotapahtumaan ei siten voida sulkea pois lääketieteellisin perustein, mutta sitä ei voida myöskään lääketieteellisin menetelmin todistaa.
Kuten hovioikeus on todennut, A:n aikaisempi terveydentila ja vaivojen ilmenemisen ajankohta viittaavat siihen, että syy-yhteys vahinkotapahtumaan on olemassa. Lääketieteellisesti perusteltuja vaihtoehtoisia selityksiä A:n työkyvyttömyydelle ei ole voitu esittää. Mahdollista on, että liikennevahinko on laukaissut ja tuonut ilmi jonkin piilevänä esiintyneen vian tai sairauden. Tässäkin tapauksessa korvausvelvollisuus on kuitenkin vahingonkorvausoikeudellisten periaatteiden mukaan olemassa ellei vahinkotapahtumasta vastuussa oleva voi osoittaa, että asianomainen olisi joka tapauksessa sairastunut. Vahinkotapahtumasta täysin riippumattoman, whiplash-vamman jälkioireita muistuttavan sairaudentilan ilmenemistä liikennevahingon jälkeen ei ole pidettävä uskottavana eikä todennäköisenä.
Edellä mainituilla ja hovioikeuden tuomiosta ilmenevillä perusteilla syy-yhteyden ulottuvuus vahinkotapahtuman ja kanteessa tarkoitettujen vahinkoseurausten välillä on katsottava selvitetyksi. Pysyvän vian ja haitan sekä kivun ja säryn osalta ei ole esitetty syytä muuttaa hovioikeuden tuomiota.
Tuomiolauselma
Hovioikeuden tuomiota ei muuteta.
Oikeusneuvos Tulokas: Hyväksyn mietinnön.
Oikeusneuvos Wirilander: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Tulokas.
Asian on ratkaissut käräjätuomari Sirkka.
Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Matti Kuusimäki, Varila ja Raija Liljenfeldt. Esittelijä Marja Kekäläinen.
Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Portin, Taipale, Wirilader (eri mieltä), Tulokas (eri mieltä) ja Pellinen. Esittelijä Kristiina Laakso (mietintö).