KKO:1997:107
- Asiasanat
- Perintö - Perinnönjaon moiteAvioliitto - Omaisuuden ositus
- Tapausvuosi
- 1997
- Antopäivä
- Diaarinumero
- S 95/1260
- Taltio
- 2310
- Esittelypäivä
Ään.
Leski, joka oli perinyt puolisonsa, oli toimittanut osituksen hänen ja kuolleen puolison sukulaisten välillä. Osituksessa leski, jonka omaisuuden säästön oli todettu olevan kuolleen puolison jäämistön säästöä suurempi, oli vedonnut avioliittolain 103 §:n 2 momenttiin perustuvaan oikeuteen olla luovuttamatta omaisuutta kuolleen puolison perillisille. Ositus oli vailla oikeudellista merkitystä.
ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA
Kanne ja vastaus Pirkkalan kihlakunnanoikeudessa
E:n perilliset A ja B vaativat F:n perillisiä C:tä ja D:tä vastaan nostamassaan kanteessa, että Häikiön suorittama perinnönjako kumottaisiin ja palautettaisiin uudelleen toimitettavaksi, jolloin kantajille E:n perillisinä olisi perintökaaren 3 luvun 1 §:n 2 momentin mukaisesti jaettava puolet F:n pesän omaisuudesta. A ja B katsoivat, että jako oli toimitettu sanotusta lainkohdasta ilmenevän oikeusohjeen vastaisesti. Pesänjakajan ei olisi pitänyt ottaa lähtökohdaksi F:n omasta omaisuudesta toimitettua ositusta. Sellaista laskelmallista ositusta, jossa asianosaisina olivat leski ja kuolleen puolison perilliset, ei ollut mahdollista pätevästi toimittaa. Ositus oli siten mitätön.
C ja D vaativat kanteen hylkäämistä viitaten siihen, että F:n kieltäytyminen tasingon luovuttamisesta osituksessa oli otettava huomioon moitteenalaisessa jaossa.
Kihlakunnanoikeuden päätös 31.5.1993
Kihlakunnanoikeus totesi perusteluinaan, että F oli perintökaaren 3 luvun 1 §:n 1 momentin nojalla saanut E:n jäämistön tämän kuollessa perintönä ja tullut siten hänen omaisuutensa omistajaksi mainitussa luvussa säädetyin rajoituksin. Perintösaannon toteutumisen kannalta 15.4.1988 toimitettu ositus oli merkityksetön.
Kysymyksessä olevassa osituksessa F oli saanut avioliittolain 103 §:n 2 momentin nojalla osituskirjassa luetellun omaisuutensa kokonaan. Lisäksi E:n jäämistö oli jäänyt hänen omistukseensa perintökaaren 3 luvussa säädetyin rajoituksin.
Kihlakunnanoikeus totesi, että avioliittolain 103 §:n 2 momentin mukaan eloonjäänyt puoliso ei ollut velvollinen luovuttamaan omaisuuttaan ensiksi kuolleen puolison perillisille osituksessa, joka toimitettiin ensiksi kuolleen puolison kuoleman jälkeen. Avioliittolain 85 §:n 2 momentin (681/48) mukaan osituksen tarkoituksena oli avio-oikeuden toteuttaminen. Kihlakunnanoikeus katsoi, että omaan omaisuuteen ei voinut kohdistaa avio-oikeutta ja että puolison perittyä kuolleen puolisonsa puolisoilla toistensa omaisuuteen ollut aviooikeus oli rauennut eikä ositusta avio-oikeuden toteuttamiseksi voitu lain mukaan toimittaa. Avioliittolain 103 §:n 2 momentin mukaan tasinkoetuoikeuteen vetoaminen oli mahdollista vain osituksessa. Suoritettua 15.4.1988 loppuun saatettua toimitusta ei ollut pidettävä sanotussa lainkohdassa tarkoitettuna osituksena vaan ainoastaan avioliittolain 85 §:n 2 momentin (681/48) mukaisena omaisuuden erotteluna. Sen vuoksi tässä toimituksessa F:n puolesta tehdyllä ilmoituksella tasingon luovuttamisesta kieltäytymisestä ei ollut ollut oikeudellista merkitystä moitteenalaisessa perinnönjaossa.
Tämän vuoksi ja ottaen huomioon myös sen, mitä kuolinpesien tilasta oli tullut esiin, kihlakunnanoikeus kumosi moitteenalaisen perinnönjaon ja palautti sen uuteen toimituskäsittelyyn päätöksestä ilmenevässä tarkoituksessa.
Turun hovioikeuden tuomio 11.4.1995
Hovioikeus, jonka tutkittavaksi C ja D olivat saattaneet jutun vaatien kihlakunnanoikeuden päätöksen kumoamista ja kanteen hylkäämistä, lausui, että F oli perintökaaren 3 luvun 1 §:n 1 momentin nojalla perinyt 7.9.1982 kuolleen E:n. F:llä oli kuitenkin ollut avioliittolain 85 §:n 1 momentin (681/48) nojalla oikeus vaatia omaisuuden osituksen toimittamista hänen ja E:n toissijaisten perillisten välillä. F oli tällöin voinut vedota avioliittolain 103 §:n 2 momentin mukaiseen oikeuteen kieltäytyä luovuttamasta tasinkoa. Näin ollen kysymyksessä oleva 15.4.1988 suoritettu ositus oli otettava huomioon F:n jälkeen toimitettavassa osituksessa.
Hovioikeus määräsi, että pesänjakajan tuli uudelleen toimitettavassa perinnönjaossa ottaa E ja F:n omaisuuden ositus huomioon. Muutoin asia jätettiin kihlakunnanoikeuden päätöksen lopputuloksen varaan.
MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA
Valituslupa on myönnetty 11.10.1995.
A ja B ovat vaatineet hovioikeuden tuomion kumoamista ja asian jättämistä kihlakunnanoikeuden päätöksen varaan.
C ja D ovat antaneet pyydetyn vastauksen.
KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 1.7.1997
Perustelut
Asiassa on kysymys siitä, onko 15.4.1988 toimitettu ositus voitu laillisesti toimittaa ja, jos näin on, onko F:llä ollut siinä oikeus vedota avioliittolain 103 §:n 2 momentin (705/75) säännökseen, jonka mukaan eloonjäänyt puoliso ei ensiksi kuolleen puolison jälkeen toimitettavassa osituksessa ole velvollinen luovuttamaan omaisuuttaan ensiksi kuolleen puolison perillisille.
Asiassa on sovellettava avioliittolain ja perintökaaren säännöksiä sellaisina kuin ne olivat E:n kuollessa 7.9.1982.
Avioliittolain 85 §:n 1 momentin (681/48) mukaan on silloin, kun puoliso on kuollut, eloonjääneen puolison tai perillisen vaatimuksesta toimitettava omaisuuden ositus, paitsi milloin kumpaisellakaan puolisolla ei ole avio-oikeutta toisen omaisuuteen. Osituksen tarkoitus on vainajan ja eloonjääneen puolison avio-oikeuden toteuttaminen. Osituksessa on, sen jälkeen, kun siinä on todettu, mitä eloonjääneelle puolisolle tai perilliselle on arvomääräisesti tuleva, osoitettava tasinkoa saavalle osapuolelle se omaisuus, jonka hän tasingon maksuksi on saava.
Avioliittolain 103 §:n 2 momentin (705/75) mukaan eloonjäänyt puoliso ei ole osituksessa, joka toimitetaan ensiksi kuolleen puolison jälkeen, velvollinen luovuttamaan omaisuuttaan ensiksi kuolleen puolison perillisille.
Perintökaaren 3 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan jäämistö menee eloonjääneelle puolisolle, jos perittävä oli naimisissa eikä häneltä ole jäänyt rintaperillisiä.
Milloin eloonjääneen puolison kuollessa ensiksi kuolleen puolison isä, äiti, veli tai sisar tahi veljen tai sisaren jälkeläinen on elossa, saavat ne heistä, joilla silloin lähinnä on oikeus periä ensiksi kuollut puoliso, perintökaaren 3 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan puolet eloonjääneen puolison pesästä, jollei perintökaaren 3 luvussa toisin säädetä.
Perintökaaren 3 luvun 1 §:n 1 momentin säännös osoittaa, että kun ensiksi kuolleelta puolisolta ei ole jäänyt rintaperillisiä, eloonjääneellä puolisolla ei ole tarvetta osituksen toimittamiseen hänen ja kuolleen puolison edellä mainittujen sukulaisten välillä sen selvittämiseksi, mitä hänelle arvomääräisesti on tuleva ja sen osoittamiseksi, mitä hän on saava tai hänen on suoritettava tasingon maksuksi. Koko jäämistö menee joka tapauksessa eloonjääneelle puolisolle.
Kun osituksen tarkoitus on puolisoiden avio-oikeuden toteuttaminen, voidaan myös kysyä, mitä ositettavaa lesken omistukseen näin kokonaisuudessaan tulleessa, yhden varallisuusmassan käsittävässä omaisuudessa ylipäätään voisi olla. Kahta varallisuusmassaa, joiden kesken ositus toimitettaisiin, ei ole. Sen sijaan leskellä on olemassa tarve laskennallisen osituksen toimittamiseen päästäkseen soveltamaan aiempana mainittua avioliittolain 103 §:n 2 momentin säännöstä kieltäytymällä luovuttamasta ensiksi kuolleen sukulaisille omaisuuttaan ja siten parantamalla omien perillistensä perillisasemaa ensiksi kuolleen sukulaisten kustannuksella.
Säännös otettiin lakiin samassa yhteydessä kuin perintökaarta muutettiin siten, että kaikki lapset saivat saman perintöoikeudellisen aseman syntyperästä riippumatta. Säännöksen tavoitteena on sen esitöiden (HE n:o 90/1974 vp. s. 62) mukaan "suojata eloonjäänyttä puolisoa hänen elinaikanaan toimitettavassa osituksessa". Säännöksen esitöissä todetaan samassa yhteydessä edelleen, ettei sen soveltaminen tule kysymykseen silloin, "kun ositusta ei puolison perintöoikeuden tai ensiksi kuolleen puolison eloonjääneelle puolisolle tekemän testamentin johdosta tule toimitettavaksi ja jolloin 3 luvussa sekä 12 luvun 1 §:ssä tarkoitettu jako toimitetaan vasta kumpaisenkin puolison kuoltua". Näin ollen tästä säännöksestä ei voida päätellä lainsäätäjän tarkoituksena olleen, että ositus voitaisiin toimittaa esillä olevan kaltaisessa tilanteessa.
Hovioikeus on katsonut, että F:llä on ollut avioliittolain 85 §:n 1 momentin (681/48) nojalla oikeus vaatia omaisuuden osituksen toimittamista hänen ja E:n perillisten välillä.
Tukea hovioikeuden kannalle olisi saatavissa mainitun lainkohdan sanamuodosta vain siinä tapauksessa, että ne ensiksi kuolleen puolison sukulaiset, joilla perintökaaren 3 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan oli oikeus toisen puolison kuoleman jälkeen saada omaisuutta tämän pesästä, ovat ositusaikana olleet ensiksi mainitussa lainkohdassa tarkoitettuja ensiksi kuolleen puolison perillisiä.
Perintökaaren 3 luvun 1 §:n 2 momentista ilmenee, että kysymys siitä, keillä ensiksi kuolleen puolison sukulaisilla on oikeus saada omaisuutta eloonjääneen puolison pesästä, ratkaistaan eloonjääneen puolison kuolinhetken perusteella. Näin ollen tätä ennen ei voida tietää keillä ensiksi kuolleen puolison perintökaaren 3 luvun 1 §:n 2 momentissa tarkoitetuilla sukulaisilla on oikeus saada omaisuutta tämän pesästä. Jo tämä viittaa siihen, ettei mainitussa lainkohdassa tarkoitettuja sukulaisia ole ennen eloonjääneen puolison kuolemaa pidettävä ensin kuolleen puolison avioliittolain 85 §:n 1 momentissa (681/48) tarkoitettuina perillisinä.
Avioliittolain 98 §:n mukaan ositus on toimitettava siinä järjestyksessä, kuin perinnönjaosta on säädetty. Tällä tarkoitetaan muun muassa sitä, että sekä puolisolla että perillisellä on oikeus pyytää pesänjakajan määräämistä osituksen toimittamista varten. Perintökaaren 23 luvun 1 ja 12 §:stä ilmenee kuitenkin, ettei se, joka ei ole kuolinpesän osakas, voi vaatia pesänjakajan määräämistä, paitsi viimeksi mainitussa lainkohdassa tarkoitetuissa poikkeustapauksissa, joista ei nyt ole kysymys.
Perintökaaren 18 luvun 1 §:n mukaan kuolinpesän osakkaita ovat muun muassa perilliset ja pääsäännön mukaan eloonjäänyt puoliso. Ensiksi kuolleen puolison perintökaaren 3 luvun 1 §:n 2 momentissa tarkoitettuja sukulaisia ei tuossa lainkohdassa pidetä tämän kuolinpesän osakkaina. Ensiksi kuolleen puolison perintökaaren 3 luvun 1 §:n 2 momentissa tarkoitetuilla sukulaisilla ei tämän mukaan ole käytettävissään mitään keinoa osituksen aikaansaamiseksi vastoin eloonjääneen puolison tahtoa. Kun eloonjäänyt puoliso näin olisi kuolleen puolisonsa jäämistön ainoa osakas, ei hänenkään vaatimuksestaan voitaisi määrätä pesänjakajaa toimittamaan ositusta hänen ja ensiksi kuolleen puolison perintökaaren 3 luvun 1 §:n 2 momentissa tarkoitettujen sukulaisten välillä.
Niitä E:n sukulaisia, joilla perintökaaren 3 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan oli oikeus F:n kuoleman jälkeen saada omaisuutta tämän pesästä, ei edellä mainitut seikat huomioon ottaen ole 15.4.1988 tapahtuneessa osituksessa ollut pidettävä avioliittolain 85 §:n 1 momentissa (681/48) tarkoitettuina E:n perillisinä. Näin ollen ei myöskään avioliittolain 85 §:n 1 momentin (681/48) sanamuoto osoita, että 15.4.1988 tapahtunut ositus on voitu laillisesti toimittaa.
Edellä esitetyn perusteella 15.4.1988 tapahtunutta ositusta ei ole voitu laillisesti toimittaa, vaan se on mitätön. Sen vuoksi myöskään F:n vetoamisella 103 §:n 2 momentin säännökseen (705/75), jonka mukaan eloonjäänyt puoliso ei ensiksi kuolleen puolison jälkeen toimitettavassa osituksessa ole velvollinen luovuttamaan omaisuuttaan ensiksi kuolleen puolison perillisille, ei ole merkitystä E:n sukulaisten perintöoikeuden suhteen.
Tuomiolauselma
Hovioikeuden tuomiota muutetaan siltä osalta kuin pesänjakaja on velvoitettu pesänjaon F:n ja E:n perillistahojen välillä uudelleen toimittaessaan A:lle ja B:lle tulevan omaisuuden osalta ottamaan huomioon 15.4.1988 toimitetun E ja F:n omaisuuden osituksen. Jaon uusintakäsittelyssä pesänjakajan on edellä tässä tuomiossa lausuttu huomioon ottaen määrättävä A:n ja B:n osuudet F:n pesästä perintökaaren 3 luvun säännösten mukaan.
Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevien jäsenten lausunnot
Vanhempi oikeussihteeri Poutiainen: Korkein oikeus antanee seuraavan ratkaisun.
Perustelut
Asiassa on sovellettava avioliittolain ja perintökaaren säännöksiä sellaisina kuin ne olivat E:n kuollessa 7.9.1982.
Osituksessa on kysymys puolisoiden aviovarallisuussuhteen purkamisesta ja puolison tasinko-oikeuden toteuttamisesta. Perintökaaren 3 luvussa puolestaan ovat säännökset puolison perintöoikeudesta ja ensiksi kuolleen puolison jäämistön jakamisesta perillisten kesken. Avioliittolain mukainen ositusjärjestelmä ja perintökaaren 3 lukuun perustuva perimysjärjestelmä ovat systemaattiselta kannalta eri asioita. Ositusta sääntelevät yksin avioliittolain määräykset, ensiksi kuolleen puolison perinnön jakamista säännellään perintökaaressa.
Avioliittolain 85 §:n 1 momentin mukaan ositus on avioliiton purkauduttua tehtävä, jos puoliso sitä vaatii. Lainkohdan mukaan, sellaisena kuin se oli 23.9.1948 annetussa laissa (681/48), puolison kuolema oli niin ikään ositusperuste ja ositus oli toimitettava lesken vaatimuksesta. Avioliittolakiin ja perintökaareen ei ole sisältynyt eikä myöskään voimassa olevassa laissa ole säännöstä, jossa kiellettäisiin osituksen suorittaminen nyt kysymyksessä olevassa tilanteessa.
Puolison perintöoikeutta koskevien lainvalmisteluasiakirjojen mukaan (Ehdotus perintö- ja testamenttilainsäädännön uudistamiseksi perusteluineen, lainvalmistelukunnan julkaisuja 1935:2 ja Korkeimman oikeuden 1.11.1941 niin sanotusta Esitysehdotuksesta, Ehdotus hallituksen esitykseksi eduskunnalle perintölaiksi sekä siihen liittyvä lainvalmistelukunnan mietintö, lainvalmistelukunnan julkaisuja 1938:5, antama lausunto) puolison periessä aviopuolisonsa perintökaaren 3 luvussa säännellyllä tavalla ei ole tarvetta toimittaa ositusta ensiksi kuolleen puolison kuoleman jälkeen. Ositus olisi tarpeen suorittaa vasta leskenkin kuoltua. Vaikka osituksen toimittamiseen ei lesken perintöoikeuden takia ole hänen eläessään tarvetta, ei tästä seuraa, ettei ositusta voitaisi lesken niin halutessa suorittaa hänen ja kuolleen puolison perillisten välillä. Sanotut lainvalmistelussa esitetyt kannanotot eivät sulje pois sellaista laintulkintaa, jonka mukaan eloonjääneellä puolisolla on oikeus toimituttaa ositus hänen elinaikanaan.
Edellä mainitussa Esitysehdotuksessa esitettiin säädettävään perintölakiin sisällytettäväksi määräys, jonka mukaan ositus olisi ollut toimitettava kuolleen puolison ja lesken välillä silloinkin, kun leski peri puolisonsa. Ehdotus tällaisen osituksen suorittamisesta torjuttiin sanotussa Korkeimman oikeuden lausunnossa, eikä ajatusta omaksuttu myöhemmässä perintökaaren säätämiseen johtaneessa lainvalmistelussa. Esitysehdotuksen mukaan osituksen toimittaminen olisi ollut sanotussa tilanteessa pakollista. Esitysehdotus rakentui siten kokonaan toiselle kannalle kuin lakiin sittemmin otetut säännökset. Ehdotetun osituspakon hylkäämisestä ei siten seuraa, että ositus lesken ja kuolleen puolison perillisten kesken olisi lainvalmisteluasiakirjojen perusteella kielletty.
Vaikka eloonjäänyt puoliso perii perintökaaren 3 luvun 1 §:n 1 momentin nojalla ensiksi kuolleen puolison, leskellä on kuitenkin muun muassa testamenttausvaltansa rajojen selvittämiseksi tarve toimituttaa ositus hänen ja kuolleen puolison perillisten välillä. Osituksessa vahvistetaan avioliittolain 100 §:n mukaisesti tasingon suuruus ja määrätään tasinkona annettava omaisuus. Tasingon hallinnan luovutus ei sen sijaan sisälly ositukseen. Perintökaaressa ei ole säännöksiä, joiden perusteella ositus puheena olevassa tilanteessa ei olisi mahdollinen tai sitä olisi pidettävä tarpeettomana.
Tasinkoetuoikeutta koskeva avioliittolain 103 §:n 2 momentin säännös otettiin lakiin 1.10.1976 voimaan tulleella lainmuutoksella (705/75). Sen esitöissä todetaan säännöksen tavoitteena olevan suojata eloonjäänyttä puolisoa hänen elinaikanaan toimitettavassa osituksessa ja ettei säännöksen soveltaminen tule kysymykseen silloin, kun ositus ei puolison perintöoikeuden johdosta tule toimitettavaksi (HE 90/74 s. 62). Sanottu lausuma on tulkittavissa siten, ettei osituksen suorittaminen olisi puheena olevassa tapauksessa mahdollinen. Tasinkoetuoikeussäännöstä voimaan saatettaessa ei kuitenkaan muutettu avioliittolain 85 §:n 1 momentin säännöksiä ositusperusteesta ja ositusvaateen omaavista henkilöistä. Lakiin ei myöskään sisällytetty määräystä, joka kieltäisi osituksen suorittamisen lesken niin halutessa. Sanotulle lainvalmistelussa ehkä omaksutulle kielteiselle kannalle ei siten voida antaa ratkaisevaa merkitystä.
Perhe- ja perintöoikeudellisessa kirjallisuudessa on esitetty vastakkaisia käsityksiä osituksen mahdollisuudesta puheena olevassa tilanteessa. Mahdolliseksi ositus on katsottu esimerkiksi teoksissa Urpo Kangas: Lesken oikeudellinen asema, 1982, s. 143 - 162, Aulis Aarnio - Urpo Kangas: Suomen Jäämistöoikeus I, 1991, s. 543 - 570 ja Ahti Saarenpää: Perintö ja jäämistö, 1994, s. 53 - 60. Kielteistä kantaa edustaa Matti Savolainen: Makes arvsrätt och avvittring enligt äktenskapslagen I ja II, Tidskrift utgiven av Juridiska Föreningen i Finland 1991 s. 243 - 262 ja 371 - 387.
Perintökaaren 3 luvun 1 §:n 2 momentissa tarkoitettu, eloonjääneen puolison kuoltua suoritettava pesänjako ensiksi kuolleen puolison perillisten ja lesken perillisten kesken rakentuu avioliittolaissa säädetylle aviovarallisuusjärjestelmälle. Lesken oikeus kieltäytyä osituksessa luovuttamasta tasinkoa sisältyy tähän järjestelmään. Avioliittolain 103 §:n 2 momentin tasinkoetuoikeussäännös on säädetty nimenomaan eloonjääneen puolison eduksi. Osituksessa tapahtunut lesken vetoaminen avioliittolain 103 §:n 2 momentin tasinkoetuoikeussäännökseen sitoo siten ensiksi kuolleen puolison perillisiä lesken jälkeen toimitettavassa jaossa.
Tuomiolauselma
Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.
Oikeusneuvos Kitunen: Hyväksyn mietinnön.
Oikeusneuvos Palaja: Olen samaan mieltä kuin oikeusneuvos Kitunen.
Oikeusneuvos Lindholm: Osituksen tarkoitus on kummankin puolison avio-oikeuden toteuttaminen. Osituksessa todetaan kummankin puolison avio-oikeuden alaisen omaisuuden säästö, minkä jälkeen säästöt tasataan ja osoitetaan tasinkoa saavalle osapuolelle se omaisuus, jonka hän on tasinkona saava. Kun puoliso on perintökaaren 3 luvun 1 §:n 1 momentin nojalla perinyt puolisonsa jäämistön, kuolleen puolison omaisuus ja lesken omaisuus muodostavat varallisuusmassan (pesän), joka on lesken omistuksessa. Tällöin ei enää ole mitään ositettavaa. Sen vuoksi 15.4.1988 toimitettu ositus on vailla oikeudellista merkitystä.
Oikeusneuvosten Möllerin ja Paasikosken lausunnosta ilmeneviä lisäperusteluja, jotka sinänsä hyväksyn, en pidä tarpeellisina lopputuloksen kannalta. Tuomiolauselman osalta olen Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevällä kannalla.
Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Kilpi, Salonen, Laapas. Esittelijä Kristiina Mäenpää.
Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Lindholm (eri mieltä), Paasikoski, Möller, Palaja (eri mieltä) ja Kitunen (eri mieltä). Esittelijä Soile Poutiainen (mietintö).