7.6.1996

Oikeudenkäynti Lapin käräjäoikeudessa

A, B, C, D, E, F ja G sekä H vaativat I:tä ja J:tä vastaan ajamassaan kanteessa, että käräjäoikeus vahvistaa 14.1.1993 kuolleen K:n kuolinpesässä lakiosan laskentaperusteena olevaksi jäämistön arvoksi 671 311,38 markkaa ja kunkin rintaperillisen lakiosan arvoksi 30 514,15 markkaa sekä velvoittaa I ja J yhteisvastuullisesti suorittamaan kullekin kantajalle erikseen lakiosan täydennyksenä 14 061,73 markkaa korkoineen. Vaatimus perustui muun muassa kiinteistön kauppaan 10.11.1989. Kantajien äiti K oli tuolloin tehdyllä kauppakirjalla myynyt I:lle ja J:lle yhden neljäsosan tilasta X RN:o 20:10 50 000 markan kauppahinnalla, joka oli sovittu maksettavaksi elinikäisenä syytinkinä. Sovittu vastike oli ollut täysin epäsuhteessa luovutetun omaisuuden arvoon. I:n ja J:n oli siten katsottava saaneen kaupassa kiinteistön arvo huomioon ottaen vähintään 241 000 markan etuuden, joka oli rinnastettava lahjaan ja jonka tarkoituksena oli ollut suosia I:tä ja J:tä lakiosaan oikeutettujen perillisten vahingoksi.

Vastaus

I ja J kiistivät kanteen ja vaativat sen hylkäämistä. Kiinteistön kauppaan perustuneen vaatimuksen osalta I ja J vaativat kanteen hylkäämistä vanhentuneena.

Käräjäoikeuden välituomio 1.2.1995

Käräjäoikeus ratkaisi välituomiossa kysymyksen siitä, oliko vaatimus siltä osin kuin se perustui kiinteistön kauppaan vanhentunut.

Käräjäoikeus totesi, että kantajat olivat vaatineet lakiosan täydennystä 6.4.1994 käräjäoikeuden kansliaan saapuneella haastehakemuksella. Kiinteistön kaupasta ja sen sisällöstä kantajat olivat saaneet tiedon viimeistään kesäkuussa 1991 L:n, M:n ja N:n kuolinpesien perinnönjakokokouksen toimituspöytäkirjasta tiedon saatuaan.

K oli kuollut 14.1.1993 ja kantajat olivat saaneet tiedon kuolemasta viimeistään saatuaan kutsun K:n hautajaisiin, jotka pidettiin tammi - helmikuun vaihteessa 1993.

Perunkirjoitus K:n jälkeen oli pidetty 7.4.1993.

Perintökaaren 7 luvun 10 §:n mukaan lakiosan täydennystä oli vaadittava kanteella vuoden kuluessa siitä, kun perillinen oli saanut tiedon perittävän kuolemasta ja siitä perittävän tekemästä lahjoitukseen tai muuhun oikeustoimeen sisältyvästä määräyksestä, joka loukkasi hänen oikeuttaan lakiosaan. Täydennyskanteen vanhentumisen kannalta oli merkitystä siten sekä sillä, milloin perillinen oli saanut tiedon oikeustoimeen sisältyvästä määräyksestä, joka loukkasi hänen oikeuttaan lakiosaan, että sillä, milloin hän oli saanut tiedon perittävän kuolemasta.

Korkeimman oikeuden ratkaisussa 1968 II 100 oli katsottu lakiosan täydennyskanteen vanhentumisen alkaneen vasta perunkirjoituksesta. Vastaajan oli katsottu saaneen oikeustoimen sisällöstä vasta perunkirjoituksessa sellaisen tiedon, että hänellä oli ollut edellytykset harkita, oliko tuolla oikeustoimella loukattu hänen oikeuttaan lakiosaan. Vastaaja oli vasta perunkirjoituksessa saanut tiedon luovutuksen sisällöstä, vaikka oli tätä ennen ollut tietoinen perittävän tekemästä luovutuksesta.

Ahti Saarenpää on teoksessaan "Tasajaon periaate" s. 417 ja 418 todennut kommentoidessaan mainittua Korkeimman oikeuden ratkaisua, että perunkirjoituksen ottaminen määräajan laskemisen ensisijaiseksi mittapuuksi on ratkaisu, jossa pesänselvitysjärjestelmä ja lakiosaperillisen oikeussuojan tarve lyövät kättä päälle. Perunkirjoitus on ensimmäinen sellainen toimitus, jossa perillisellä on periaatteessa mahdollisuus saada riittävä selko pesän tilasta. Näin saatuun selvitykseen tukeutuen on mahdollista arvioida karkeasti täydennystarve. Toisaalta hän on todennut, että perunkirjoitus jää kaikesta huolimatta vain yhdeksi vaihtoehdoksi etsittäessä hyväksyttävää määräajan alkupistettä. Perunkirjoituksesta on voitava tapauksittain joustaa niin hyvin kuolinhetkeen kuin jakoonkin päin. Saarenpään kannan mukaan määräajan alkaminen luetaan yleensä perunkirjoituksesta, elleivät osapuolet muuta näytä.

Aulis Aarnio ja Urpo Kangas ovat teoksessaan "Suomen jäämistöoikeus I" s. 362 kommentoineet edellä mainittua Korkeimman oikeuden ratkaisua saman suuntaisesti kuin Saarenpää.

Ahti Saarenpää on teoksessaan "Perintö ja jäämistö" todennut lakiosan täydennyskanteen määräajan säännellyn luovutuskohtaisesti. Saarenpään mukaan vuoden määräaika luetaan aina perittävän kuolemasta ja tietoon tulleesta luovutuksesta.

Käräjäoikeus katsoi, ettei Korkeimman oikeuden ratkaisulla eikä oikeuskirjallisuudessa ollut tarkoitettu sitä, että aina vasta perunkirjoituksen toimittamishetkellä voitaisiin arvostella lakiosaa loukkaavan oikeustoimen merkitystä lakiosaoikeuteen, vaan edellytettiin tietoa oikeustoimen ehdoista ja sen vaikutuksesta lakiosaoikeuteen. Vanhentumisaika voi siten alkaa kulua myös ennen perunkirjoituksen toimittamista.

Tässä tapauksessa kantajat olivat saaneet tiedon kauppakirjan sisällöstä ennen K:n kuolemaa ja heillä oli ollut tilaisuus harkita oikeustoimen mahdollisia lakiosaa loukkaavia vaikutuksia. Kaupan ehkä lakiosaa loukkaava vaikutus oli ollut esillä muun muassa L:n, M:n ja N:n jälkeen toimitetussa perinnönjakokokouksessa ennen K:n kuolemaa.

Perunkirjoituksella ei tässä tapauksessa ollut näytetty olleen olennaista merkitystä kaupan lakiosaa loukkaavaa vaikutusta arvioitaessa.

Koska kantajien oli näytetty saaneen tiedon oikeustoimen sisällöstä ennen K:n kuolemaa, olisi lakiosan täydentämiskanne kiinteistön kaupan osalta tullut nostaa vuoden kuluessa siitä, kun kantajat olivat saaneet tiedon perittävän kuolemasta. Koska perilliset olivat saaneet tiedon kuolemasta viimeistään helmikuussa 1993, kanne olisi tullut nostaa viimeistään helmikuussa 1994. Kanne oli nostettu 6.4.1994 eli liian myöhään.

Tämän vuoksi kihlakunnanoikeus hylkäsi kanteen vanhentuneena siltä osin kuin se perustui kiinteistön kauppaan.

Rovaniemen hovioikeuden tuomio 6.7.1995

A ja hänen myötäpuolensa valittivat hovioikeuteen. Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden perustelut ja hylkäsi valituksen. Käräjäoikeuden välituomio jäi noudatettavaksi.

Perustelut

A myötäpuolineen on tiennyt 10.11.1989 tehdystä kaupasta jo äitinsä K:n eläessä. K on kuollut 14.1.1993. Tästä A myötäpuolineen on tullut tietoiseksi viimeistään helmikuussa 1993. A ja hänen myötäpuolensa ovat kuitenkin saaneet tiedon pesän taloudellisesta tilanteesta ja K:n tekemästä testamentista perunkirjoituksessa 7.4.1993. He ovat siten vasta perunkirjoituksessa saaneet sellaista tietoa, jonka perusteella heillä on ollut edellytykset harkita, oliko sanotulla kaupalla loukattu heidän oikeuttaan lakiosaan ja missä määrin näin oli tapahtunut. Tämän vuoksi perintökaaren 7 luvun 10 §:ssä säädetty aika, jonka kuluessa lakiosan täydennystä on kanteella vaadittava, on luettava K:n jälkeen toimitetusta perunkirjoituksesta 7.4.1993. Koska asia on tullut vireille 6.4.1994, kanne on nostettu määräajassa, eikä sitä olisi tullut hylätä vanhentuneena.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio ja käräjäoikeuden välituomio kumotaan.