24.1.1996

Vaatimukset Tampereen käräjäoikeudessa

A lausui B:tä vastaan ajamassaan syytejutussa, että B oli 9.10.1993 pahoinpidellyt häntä seurauksin, että hän oli saamiensa kallovammojen vuoksi ollut työkyvyttömänä 9.10. - 15.11.1993. Sen vuoksi A vaati, paitsi B:n tuomitsemista rangaistukseen, B:n velvoittamista suorittamaan hänelle korvaukseksi ansionmenetyksestä ajalta 9.10. - 15.11.1993 8 506,40 markkaa, mistä oli kuitenkin vähennettävä kansaneläkelaitoksen ajalta 21.10. -15.11.1993 maksama sairauspäiväraha 1 961,40 markkaa. Sen varalta, että A:lla katsottaisiin olleen palkanmenetystä vain hänen määräaikaisen työsopimuksensa päättymispäivään 29.10.1993 saakka, A ilmoitti, että hänen palkkansa ajalta 9. - 29.10.1993 olisi ollut 4 939,20 markkaa. Kun tästä oli vähennettävä kansaneläkelaitoksen ajalta 21. - 29.10.1993 maksama sairauspäiväraha 747,20 markkaa, korvauksen palkanmenetyksestä tulisi olla ainakin 4 192 markkaa korkoineen.

Käräjäoikeuden tuomio 28.11.1994

Käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että B oli 9.10.1993 ravintolassa Tampereella pahoinpidellyt A:ta lyömällä tätä avokämmenellä päähän. A oli sen johdosta kaatunut tanssiparketille ja loukannut päänsä saaden kallonpohjan murtuman ja verenvuodon välikorvaan. Sen vuoksi käräjäoikeus, samalla kun B tuomittiin sakkorangaistukseen ja velvoitettiin suorittamaan kansaneläkelaitokselle sen A:lle ajalta 21.10. - 15.11.1993 maksama sairauspäiväraha 1 961,40 markkaa korkoineen, velvoitti B:n, A:n vaatimukset enemmälti hyläten, suorittamaan A:lle korvaukseksi työansion menetyksestä ajalta 9. -29.10.1993 4 932,20 markkaa vähennettynä kansaneläkelaitoksen A:lle suorittamilla 1 961,40 markalla eli 2 977,80 markkaa. Lisäksi B velvoitettiin suorittamaan A:lle korvausta sairauskuluista sekä kivusta ja särystä eli korvauksia kaikkiaan 6 731,80 markkaa 16 prosentin korkoineen 9.10.1993 lukien.

Turun hovioikeuden tuomio 13.6.1995

A valitti hovioikeuteen. Hovioikeus katsoi jääneen näyttämättä, että A:n työsuhde olisi ilman pahoinpitelyä jatkunut 29.10.1993 jälkeen. A oli sairausvakuutuslain 27 c §:n 1 momentin nojalla saanut kansaneläkelaitokselta sairauspäivärahaa 1 961,40 markkaa. Päivärahan maksamisen perusteena oli ollut B:n A:lle rikoksella aiheuttama työkyvyttömyys. Sairausvakuutuslain 27 c §:n 2 momentin mukaan A:n oikeus saada B:ltä korvausta palkanmenetyksestä oli suoritetun päivärahan koko määrään saakka siirtynyt kansaneläkelaitokselle. Sen vuoksi käräjäoikeus oli menetellyt oikein vähentäessään A:lle suoritettavasta korvauksesta päivärahan koko määrän.

Näillä perusteilla hovioikeus jätti käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen voimaan.

Perustelut

A on vaatinut B:ltä vahingonkorvausta ansionmenetyksestä ajalta 9.10. - 15.11.1993. Korvausvaateen perusteeksi on ilmoitettu, että A oli B:n suorittaman pahoinpitelyn johdosta ollut sanotun ajan työkyvytön ja menettänyt siltä ajalta työpalkkansa. Alempien oikeuksien tavoin Korkein oikeus katsoo kuitenkin jääneen näyttämättä, että A:n määräaikainen, 29.10.1993 päättymään sovittu työsuhde olisi ilman pahoinpitelyäkään sen jälkeen enää jatkunut. Sen vuoksi A:lla on ilmoittamallaan perusteella oikeus saada B:ltä korvausta ansionmenetyksestä vain ajalta 9. - 29.10.1993. Palkanmenetyksen määräksi sanotulta ajalta on ilmoitettu 4 939,20 markkaa.

Kansaneläkelaitos on maksanut A:lle kysymyksessä olevan työkyvyttömyyden johdosta sairauspäivärahaa ajalta 21.10. - 15.11.1993. Sairausvakuutuslain 27 c §:n 2 momentin mukaan A:n oikeus vahingonkorvaukseen B:ltä on siirtynyt kansaneläkelaitokselle suoritetun päivärahan määrään saakka. Mainitun lainkohdan mukaan A:n oikeus vahingonkorvaukseen B:ltä on kuitenkin tässä tapauksessa voinut siirtyä kansaneläkelaitokselle vain sikäli kuin se on suorittanut A:lle sairauspäivärahaa siltä ajanjaksolta, jolta A:lla edellä lausutun mukaisesti on oikeus saada B:ltä korvausta ansionmenetyksestä. Kysymyksessä ovat siten ajalta 21. - 29.10.1993 maksetut kahdeksan 93,40 markan määräistä päivärahaa eli yhteensä 747,20 markkaa.

B on siten velvollinen suorittamaan A:lle korvaukseksi ansionmenetyksestä 4 939,20 markkaa vähennettynä 747,20 markalla eli 4 192 markkaa korkoineen.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan. B:n A:lle työansion menetyksestä suoritettava korvaus korotetaan 4 192 markaksi, joten B:n on suoritettava A:lle korvauksia yhteensä 7 946 markkaa 16 prosentin korkoineen 9.10.1993 lukien.