KKO:1996:151
- Asiasanat
- Lapsen palauttaminen
- Tapausvuosi
- 1996
- Antopäivä
- Diaarinumero
- S 96/2489
- Taltio
- 5067
- Esittelypäivä
Äiti oli ilman isän suostumusta vienyt puolisoiden yhteiset lapset perheen Ranskassa olevasta kodista Suomeen. Lapset määrättiin palautettavaksi Ranskaan vanhempien yhteiseen huoltoon.
L lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta 34_§_1_mom_2_kohta Lapsen oikeuksia koskeva yleissopimus 3_artikla, 11_artikla
ASIAN KÄSITTELY ALEMMASSA OIKEUSASTEESSA
Hakemus Helsingin hovioikeudessa
A lausui Helsingin hovioikeuteen toimittamassaan hakemuksessa, että hänen aviopuolisonsa B oli ilman A:n suostumusta 6.6.1996 vienyt puolisoiden yhteiset lapset, vuonna 1993 syntyneen tytön C ja vuonna 1994 syntyneen pojan D, perheen Ranskassa olevasta kodista Suomeen eikä ollut kehoituksista huolimatta palauttanut lapsia kotiinsa Ranskaan. B oli siten loukannut A:lle lasten isänä kuuluvia huoltajan oikeuksia.
Sen vuoksi A pyysi, että hovioikeus määräisi lapset heti palautettavaksi kotiinsa A:n luokse Ranskaan.
Vastaus
B lausui, että hän oli C:n puheiden vuoksi ruvennut epäilemään, että A oli käyttänyt C:tä seksuaalisesti hyväkseen. Sen vuoksi B oli lähtenyt lasten kanssa Suomeen turvaan. Suomessa tehdyt tutkimukset ja perheneuvolan psykologin lausunto vahvistivat hänen epäilyjään ja oli mahdotonta ajatella, että lapset ja isä asuisivat keskenään. Isä ei edes suoriutuisi koko ikänsä äidin hoidossa olleiden pienten lasten hoidosta. Puolisoiden välit olivat entisestäänkin tulehtuneet ja heidän oli mahdotonta asua yhteisessä taloudessa. Lasten palauttamiselle oli siten olemassa lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain 34 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettu este. Lisäksi C tarvitsi edelleen Suomessa aloitettua terapiahoitoa, jota ei saisi väkivaltaisesti katkaista. Lasten palauttaminen näissä olosuhteissa olisi lasten edun ja siten New Yorkissa 20.11.1989 tehdyn lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen 3 artiklan vastaista.
Selitys
A lausui, että B:n väitteisiin ja niiden johdosta Suomessa tehtyihin tutkimuksiin täytyi suhtautua varauksellisesti. B:n esittämät väitteet oli kuitenkin syytä tutkia. Lasten edun ja oikeussuojan ja A:n oikeussuojan kannalta oli tärkeää tutkia ne siellä, missä perheen yhteinen koti on ollut. Perheen kotipaikan viranomaiset pystyvät yhtä hyvin kuin suomalaiset viranomaiset ottamaan huomioon lasten edun. Sen vuoksi A toisti vaatimuksensa siitä, että lapset välittömästi määrätään palautettaviksi Ranskaan.
Hovioikeuden päätös 8.11.1996
Hovioikeus totesi, että lasten huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain 30 §:n mukaan Suomessa oleva lapsi, joka on luvattomasti viety pois siitä valtiosta, jossa lapsella on asuinpaikka, taikka jätetty luvattomasti palauttamatta, on määrättävä heti palautettavaksi, jos lapsella välittömästi ennen luvatonta poisviemistä tai palauttamista oli asuinpaikka valtiossa, joka on Haagissa 25.10.1980 kansainvälisestä lapsikaappauksesta tehdyn yksityisoikeuden alaa koskevan yleissopimuksen (Haagin sopimus) osapuoli. Edellä mainitun lain 32 §:n mukaan lapsen poisviemistä tai palauttamatta jättämistä on pidettävä luvattomana, jos se loukkaa lapsen huoltoa koskevia oikeuksia, jotka kuuluvat henkilölle, joko yksin tai yhdessä, sen valtion oikeusjärjestyksen mukaan, missä lapsella välittömästi ennen poisviemistä tai palauttamatta jättämistä on ollut asuinpaikka ja näitä oikeuksia on poisviemisen tai palauttamatta jättämisen hetkellä tosiasiallisesti käytetty.
Lapsen palauttaminen Haagin sopimuksen nojalla on tarkoitettu yksinkertaiseksi ja nopeaksi menettelyksi, jonka tarkoituksena on ainoastaan ratkaista, määrätäänkö lapsi palautettavaksi omaan asuinpaikkavaltioonsa. Palautuksen tarvetta harkittaessa ei tule ratkaistavaksi se seikka, miten lasten edun mukaisesti heidän huoltonsa on järjestettävä. Hovioikeuden päätöksessä ei siten millään tavoin oteta kantaa siihen, miten lasten huolto ehkä muussa yhteydessä määrätään.
Asiassa on riidatonta, että lasten asuinpaikka välittömästi ennen poisviemistä on ollut Ranska, joka on Haagin sopimuksen osapuoli. Samoin on riidatonta, että A:lla on lain tarkoittamat huoltajan oikeudet ja hän on tosiasiallisesti myös poisviemisen hetkellä käyttänyt oikeuksiaan ja että lapset on viety pois Ranskasta ilman hänen suostumustaan. Lasten poisviemistä oli siten pidettävä lasten huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain 32 §:n tarkoittamin tavoin luvattomana.
Lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain 34 §:n mukaan, jos hakemus lapsen palauttamisesta on tehty ennen kuin vuosi on kulunut lapsen luvattomasta poisviemisestä, hakemus voidaan hylätä vain, jos on vakava vaara, että palauttaminen saattaisi lapsen alttiiksi ruumiillisille tai henkisille vaurioille tai että lapsi muutoin joutuisi sietämättömiin olosuhteisiin, tai jos tuomioistuin toteaa lapsen, joka on saavuttanut sellaisen iän ja kypsyyden, että lapsen mielipiteeseen on aiheellista kiinnittää huomiota, vastustavan palauttamista.
B on esittänyt väitteitä ja myös väitteitään tukevia asiantuntijalausuntoja, jotka sellaisinaan olisivat omiaan puhumaan A:n huoltajuutta vastaan. Mainittujen väitteiden paikkansapitävyyden ja vasta sen myötä mahdollisen vaikutuksen arviointi kuuluu kuitenkin lasten huollosta käytävään oikeudenkäyntiin.
B:n esittämiä näkökohtia ei, sellaisina kuin ne on esitetty hovioikeudelle, voida pitää edellä mainitun lain 34 §:ssä tarkoitettuna hakemuksen hylkäämisperusteena.
Lisäksi hovioikeus katsoi, ettei kumpikaan lapsista ollut saavuttanut sellaista ikää tai kypsyyttä, että heidän mielipiteisiinsä asiassa olisi kiinnitettävä huomiota eikä heidän mielipiteidensä selvittäminen asiassa siten ollut tarpeellista.
A ja B olivat Ranskan lakien nojalla avioliiton aikana yhdessä lastensa huoltajia.
Näillä perusteilla hovioikeus määräsi lapset palautettavaksi Ranskaan puolisoiden yhteiseen huoltoon.
MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA
B on toistanut hovioikeudessa esittämänsä vaatimukset.
A on vastannut valitukseen.
KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 27.12.1996
Pääasiaratkaisu
B on väittänyt, että lasten palauttaminen Ranskaan saattaisi heidät alttiiksi ruumiillisille ja henkisille vaurioille. Väitteensä tueksi hän on esittänyt Tampereen kaupungin perheneuvolan psykologin Mirja Sampilan lausunnon, jonka mukaan C:n terapiahoidossa on ilmennyt paljon vahvistusta äidin epäilyille siitä, että isä on käyttänyt lasta seksuaalisesti hyväkseen. Toisaalta lausunnosta ilmenee, ettei lapsen kertomasta saa selvää kuvaa siitä, mitä tarkalleen on tapahtunut, mutta sekä lapsen leikit että puheet todistavat jotakin hämmentävää ja ahdistavaa tapahtuneen seksuaalisuuden alueella. Sampila on pitänyt mahdottomana ajatusta siitä, että lapsi joutuu isänsä kanssa tekemisiin ilman valvontaa ennen kuin tilannetta on rauhassa selvitetty ja hoidettu. Sampila on pitänyt tärkeänä myös sitä, ettei terapiahoitoa keskeytetä liian nopeasti, vaan että C saa aikaa ennakoida terapian lopettamisen ja käsitellä rauhassa siihen liittyvät tunteet. Lisäksi B on esittänyt Tampereen yliopiston lastenpsykiatrian professorin Tuula Tammisen lausunnon, jonka mukaan C on ilmeisen todennäköisesti kokenut ennen Suomeen tuloaan seksuaalisuuteen liittyvää hyväksikäyttöä ja kärsii selvästä, osin vakavasta posttraumaattisesta stressihäiriöstä. C:n psyykkisen terveydentilan kannalta on olennaista, että aloitettu hoito Tampereen perheneuvolassa jatkuu riittävän pitkään.
Mikäli äidin epäilyt pitävät paikkansa, C:n palauttaminen isänsä luokse voisi saattaa hänet alttiiksi ruumiillisille ja henkisille vaurioille. Harkittaessa sitä, muodostavatko väitteet lain tarkoittaman esteen lasten palauttamiselle, on otettava huomioon, että Haagin yleissopimuksella on pyritty muun ohessa siihen, ettei lasta koskevien riitojen oikeuspaikkaa omavaltaisesti muuteta, ja että hakijan henkilökohtaisiin ominaisuuksiin liittyvien väitteiden paikkansapitävyys voidaan parhaiten todeta perheen yhteisessä asuinpaikassa. Lisäksi on otettava huomioon, että lapset voivat olla vakavassa vaarassa joutua alttiiksi lain tarkoittamille vaurioille vain, jos lasten äiti ei palaa heidän mukanaan Ranskaan. Tällaista vaaraa ei ole, jos äiti palaa lasten mukana ja huolehtii siitä, että lasten asuminen järjestetään heidän etunsa mukaiseksi. Hänellä on tuolloin mahdollisuus huolehtia myös siitä, että Ranskan viranomaiset ryhtyvät tarvittaessa toimiin lasten suojelemiseksi. Lasten palauttamiselle ei siten ole lasten huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain 34 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettua estettä.
B on väittänyt myös, että lasten palauttaminen olisi vastoin New Yorkissa 20.11.1989 tehtyä lapsen oikeuksia koskevaa yleissopimusta, jonka 3 artiklan mukaan kaikissa tuomioistuimen toimissa on otettava huomioon lapsen etu. C:n edun mukaista ei ole, jos hänen terapiahoitonsa vastoin annettuja asiantuntijalausuntoja väkivaltaisesti katkaistaan.
Mainitun yleissopimuksen 11 artiklan mukaan sopimusvaltiot ovat sitoutuneet ryhtymään toimiin ehkäistäkseen lasten laittomat maastakuljetukset ja ulkomailta palauttamatta jättämiset. Tässä tarkoituksessa sopimusvaltiot ovat sitoutuneet edistämään asiaa koskevien kansainvälisten sopimusten aikaansaamista sekä liittymistä jo voimassa oleviin sopimuksiin. Lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksenkin mukaan on siten pidettävä lähtökohtaisesti lasten edun mukaisena sitä, että heidät palautetaan asuinmaahansa. Toisaalta asiassa on esitetty selvitystä siitä, että C tarvitsisi edelleen Suomessa aloitettua terapiahoitoa. A on ryhtynyt toimiin lasten palauttamiseksi jo loppukesästä 1996. B:llä ja C:tä hoitavalla psykologilla on siten ollut useita kuukausia aikaa valmistaa C:tä siihen, että lapset palaavat takaisin asuinmaahansa. B:llä on ollut aikaa ryhtyä myös asian vaatimiin käytännön järjestelyihin. Lapsen palauttamista koskeva päätös ei ole lapsen huoltoa koskeva ratkaisu, vaan sillä varmistetaan vain se, että huoltoasia voidaan tutkia lapsen asuinpaikan tuomioistuimessa. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, ettei C:n ja D:n palauttaminen Ranskaan vanhempien yhteishuoltoon ole lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen 3 artiklan tarkoittamalla tavalla vastoin lasten etua.
Näillä ja muutoin hovioikeuden päätöksessä mainituilla perusteilla Korkein oikeus on ratkaissut asian päätöslauselmasta ilmenevällä tavalla.
Päätöslauselma
Hovioikeuden päätöstä ei muuteta.
Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Matti Kuusimäki, Antila ja Leskinen. Esittelijä Terhi Mattila.
Asian ovat ratkaisseet presidentti Heinonen sekä oikeusneuvokset Haarmann, Krook, Tulokas ja Vuori. Esittelijä Mirja-Leena Nurmi.