18.12.1996

Kemijärven kihlakunnanoikeuden päätös 8.9.1993

Kihlakunnanoikeus katsoi virallisen syyttäjän syytteestä, johon asianomistajat B ja C olivat yhtyneet, selvitetyksi, että A oli Savukoskella ja Pudasjärvellä hankkiakseen itselleen oikeudetonta taloudellista hyötyä erehdyttämällä ja erehdystä hyväksi käyttämällä saanut B:n ja C:n takaajiksi 1.7.1992 Pohjolan Osuuspankin Savukosken konttorista ottamaansa 290 000 markan luottoon sekä C:n asettajaksi 30.12.1992 Savukosken Säästöpankista ottamaansa 27 500 markan vekseliin.

A oli toteuttanut tekonsa siten, että hän ei ollut maksuvaikeuksistaan huolimatta ilmaissut takaajille velkavastuitaan vaan oli antanut heille itsestään vakavaraisen ja luotettavan kuvan. Sen lisäksi hän oli erehdyttänyt takaajia luoton käyttötarkoituksen suhteen ilmoittamalla sen muuksi kuin mihin hän oli luoton todellisuudessa käyttänyt tai ilmoittanut lainan muut vakuusjärjestelyt erheellisesti. A:n teosta oli aiheutunut takaajille vahinkoa, kun hän ei ollut pystynyt maksamaan luottojaan.

Tämän vuoksi kihlakunnanoikeus tuomitsi A:n rikoslain 36 luvun 1 §:n 1 momentin nojalla edellä mainituista petoksista ja seitsemästä muusta vastaavasta teosta yhteiseen kuuden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen, jonka koetusaika päättyi 31.12.1994.

Rovaniemen hovioikeuden tuomio 25.9.1995

A valitti hovioikeuteen.

Hovioikeus, joka toimitti suullisen käsittelyn, lausui, että todistajana kuullun Pohjolan Osuuspankin Savukosken konttorin johtajan mukaan A:n pankista 1.7.1992 ottama 290 000 markan suuruinen luotto oli ollut järjestelylaina, jolla oli maksettu A:n pankissa olleita entisiä velkoja, jotta ne eivät olisi joutuneet perintään. A oli muistellut kertoneensa B:lle ja C:lle käyttävänsä osan luotosta Savukoskelle rakennuttamansa omakotitalon rakennuskustannuksiin. A:n mukaan B:n ja C:n kanssa oli ilmeisesti keskusteltu siitäkin, että hän maksaisi osalla luottoa pois vanhoja velkojaan. B:n ja C:n kertomuksista ilmenee, ettei kummallakaan heistä ollut ollut A:n kanssa tarkemmin puhetta luoton käyttötarkoituksesta, mutta he olivat olettaneet A:n tarvinneen luoton omakotitalonsa rakennuskustannuksiin. A oli kertonut maksaneensa 1.7.1992 ottamallaan luotolla samasta pankista aikaisemmin ottamansa 130 000 markan suuruisen luoton ja hieman yli 40 000 markan suuruisen vekselin sekä aikaisemmin ottamansa 600 000 markan luoton erääntyneitä korkoja.

C:n mukaan A oli 2.7.1992 kertonut hänelle, että laina otettaisiin puoleksi vuodeksi, jona aikana hän saisi myytyä Pudasjärvellä olevan omakotitalonsa. C:n mukaan A oli tarkoittanut maksaa luoton talon myynnistä saatavilla varoilla. A:n mukaan hän oli saattanut mainita ainakin jollekin 1.7.1992 ottamansa lainan takaajista olleensa tuolloin myymässä Pudasjärvellä ollutta omakotitaloaan ja Livojoella ollutta kesämökkiään. A oli kuitenkin kertonut myyneensä jo 13.5.1992 Pudasjärvellä olleen omakotitalonsa 270 000 markan kauppahinnalla. Kauppahinnan osasuorituksena A oli saanut Ylivieskassa olleen 160 000 markan arvoisen asunto-osakehuoneiston. Saamallaan käteiskauppahinnalla A oli maksanut Pudasjärven Osuuspankista olleita velkojaan yli 70 000 markalla sekä Savukoskella olleen omakotitalonsa rakennuskustannuksia noin 30 000 markalla.

B oli kertonut aiemmin vuonna 1991 olleensa takaamassa erästä A:n luottoa, minkä yhteydessä A oli kertonut hänelle, että henkilötakaukset olivat olleet väliaikainen ratkaisu. B:n mukaan A:n tarkoituksena oli ollut kiinnittää Savukoskella oleva omakotitalonsa, minkä johdosta takaajat olisivat sittemmin vapautuneet takausvastuusta. B:n mukaan A oli pyytänyt häntä uudelleen heinäkuun alussa 1992 takaajaksi kertoen, että kyseessä olisi jälleen ollut väliaikainen ratkaisu. Laina-aika olisi ollut ainoastaan puoli vuotta. A:lla oli ollut tarkoitus saada asiansa järjestymään tuona aikana. B ei ollut kuitenkaan tiedustellut rehelliseksi tuntemaltaan A:lta sitä, miten A oli aikonut asiansa järjestää.

Hovioikeus katsoi, että nämä seikat osoittivat A:n erehdyttäneen B:tä ja C:tä ottamansa lainan käyttötarkoituksen osalta.

B ja C eivät olleet tiedustelleet maksukykyisenä pitämältään A:lta tämän aikaisempia velkoja. A:n kertomuksesta ilmeni hänellä olleen 1.7.1992 luottoa ottaessaan velkaa pelkästään Pohjolan Osuuspankin Savukosken konttoriin noin 1 000 000 markkaa. Asiakirjoista ilmeni A:n velkavastuiden eri tahoille luoton ottamisen jälkeen olleen noin 1 700 000 markkaa. Näissä olosuhteissa A:n oli täytynyt ymmärtää olleensa taloudellisissa vaikeuksissa 1.7.1992 luottoa ottaessaan ja siten kykenemätön suoriutumaan veloista. Näillä perusteilla hovioikeus katsoi, että A oli erehdyttänyt B:tä ja C:tä salaamalla todellisen asianlaidan aikaisempien velkojen aiheuttamasta maksukyvyttömyydestään. A oli sen vuoksi syyllistynyt kihlakunnanoikeuden päätöksessä kerrottuun petokseen.

A oli kertonut pyytäneensä C:tä asettajaksi 30.12.1992 Savukosken Säästöpankin konttorista otettuun 27 000 markan suuruiseen vekseliin, jolla oli uusittu aikaisempi syys- tai lokakuussa otettu vekseli. Vekselin A oli käyttänyt Joensuussa asuneen vanhimman poikansa ja tämän tyttöystävän avustamiseen sekä muihin erilaisiin maksuihin. Tämän käyttötarkoituksen A oli muistellut kertoneensa myös C:lle. C:n mukaan A oli kertonut hänelle syksyllä 1992 aikovansa maksaa tuolloin ottamallaan vekselillä loput rakennuslaskunsa pois. C:n mukaan hänellä ei ollut tuolloin ollut A:n kanssa puhetta tämän muista luotoista. A oli sittemmin joulukuussa 1992 ilmoittanut C:lle, että aikaisempi syksyllä asetettu vekseli oli ollut erääntymässä. A oli lisäksi tuolloin valitellut C:lle, ettei hän ollut saanut omaisuuttaan realisoitua suunnitelmiensa mukaisesti ja pyytänyt tätä asettajaksi vekseliin, jolla aikaisempi vekseli oli ollut tarkoitus uusia.

Hovioikeus lausui edellä 290 000 markan lainan osalta kerrotusta ilmenneen, että A oli jo aikaisemmin erehdyttänyt C:tä hänellä ennen 1.7.1992 ottamaansa luottoa olleiden velkojen osalta. Ilmeisesti tästä syystä C ei ollut myöskään 30.12.1992 vekseliä asettaessaan tiedustellut A:lta tämän aikaisempia velkoja.

A:n kertomuksesta ilmeni hänellä olleen jo 290 000 markan luottoa 1.7.1992 ottaessaan velkaa pelkästään Pohjolan Osuuspankin Savukosken konttoriin noin 1 000 000 markkaa. Asiakirjoista ilmeni A:n velkavastuiden eri tahoille olleen jo 1.7.1992 lukien yhteensä noin 1 700 000 markkaa. Näissä olosuhteissa A:n oli täytynyt ymmärtää olleensa taloudellisissa vaikeuksissa 30.12.1992 vekseliä asetettaessa ja siten kykenemätön suoriutumaan veloistaan. Näillä perusteilla hovioikeus katsoi, että A oli erehdyttänyt C:tä salaamalla todellisen asianlaidan aikaisempien velkojen aiheuttamasta maksukyvyttömyydestään. A oli sen vuoksi syyllistynyt kihlakunnanoikeuden päätöksessä kerrottuun petokseen.

Näillä perusteilla hovioikeus, samalla kun se hylkäsi muita tekoja koskevat syytteet, tuomitsi A:n kahdesta petoksesta yhteiseen kolmen kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen, jonka koetusaika päättyi 31.12.1994.

Perustelut

A:lla on hänen ottaessaan sekä 290 000 markan määräisen järjestelyluoton 1.7.1992 että 27 000 markan määräisen vekseliluoton 30.12.1992 ollut velkaa pelkästään Pohjolan Osuuspankin Savukosken konttoriin noin 1 000 000 markkaa. Tämän lisäksi hänellä on ollut luottoja muilta tahoilta yhteensä lähes 700 000 markkaa. A:n nettotulot ovat tuolloin hänen ilmoituksensa mukaan olleet noin 10 000 markkaa kuukaudessa ja hänen omaisuutensa arvo noin puoli miljoonaa markkaa. Näissä olosuhteissa A:n on täytynyt nyt kyseessä olevia muiden velkojen maksuun käytettyjä lyhytaikaisia luottoja ottaessaan ymmärtää niiden jäävän häneltä maksamatta ja hän on suhtautunut tähän mahdollisuuteen välinpitämättömästi.

Asiassa on riidatonta, että C ja B eivät ole takaussitoumuksia antaessaan eikä C vekseliä asettaessaan tiedustelleet A:lta hänen taloudellista asemaansa, muita velkoja tai maksukykyä, eikä A ole sitoumuksia pyytäessään myöskään oma-aloitteisesti kertonut takaajille muista maksamattomista luotoistaan. Asiassa on siten kysymys siitä, onko A maksukyvyttömyytensä salaamalla erehdyttänyt takaajia tai käyttänyt hyväkseen heidän erehdystään.

Takaajat ovat olleet A:n pitkäaikaisia työtovereita ja he ovat tienneet A:n palkkatulot ja hänellä olleen omaisuuden. Nyt kyseessä olevat laina ja vekseli eivät ole niihin nähden olleet suhteettoman suuria. Luotot oli lisäksi tarkoitettu lyhytaikaisiksi ja takaajien käsityksen mukaan ne piti maksaa välittömästi, kun A:n omaisuutta olisi saatu myydyksi. Tämän voi otaksua osaltaan vaikuttaneen sitoumusten antamiseen. B ja C eivät kuitenkaan ole tienneet A:n velkojen kokonaismäärää eivätkä sitä, että velat jo tuolloin ovat olleet noin kolminkertaiset verrattuna A:n omaisuuteen, jonka myyminen ei siten voinut riittää velkojen suorittamiseen. Heillä on näin ollen ollut virheellinen käsitys A:n taloudellisesta tilanteesta, mistä myös A:n on pitänyt olla tietoinen. Näissä olosuhteissa takauksen antaminen ja vekselin asettaminen ovat A:n tieten tosiasiallisesti merkinneet takaajille sitoutumista suoraan velkavastuuseen. Jättäessään kertomatta B:lle ja C:lle muiden vastuiden aiheuttamasta maksukyvyttömyydestään A on siten käyttänyt hyväkseen takaajien erehdystä hankkiakseen itselleen oikeudetonta hyötyä. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo A:n syyllistyneen hovioikeuden hänen syykseen lukemiin petoksiin.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.