10.12.1996

Kanne Tornion kihlakunnanoikeudessa

Svenska Handelsbanken Ab vaati, että A velvoitettaisiin suorittamaan pankille allekirjoittamiensa omavelkaisten takaussitoumusten perusteella pankin eräälle ruotsalaiselle yhtiölle myöntämiin lainoihin perustuvat saatavat.

Vastaus

A vaati kanteen hylkäämistä. Hän ilmoitti allekirjoittaneensa takaussitoumukset Suomessa, jossa hänellä oli edelleenkin kotipaikka. Koska hän oli lisäksi Suomen kansalainen, takaussitoumuksiin oli sovellettava Suomen lakia, jonka mukaan pankin takaussaatavat olivat vanhentuneet.

Kihlakunnanoikeuden päätös 11.11.1993

Kihlakunnanoikeus lausui, että kansainvälisluonteisiin sopimuksiin sovellettavasta laista annetun lain 5 §:n mukaan sopimukseen sovellettiin sen valtion lakia, johon sopimus kaikki olosuhteet huomioon ottaen läheisimmin liittyi. Kyseessä olevassa tapauksessa päävelasta oli sovittu Ruotsissa ja päävelallinen oli ollut ruotsalainen yhtiö. Kihlakunnanoikeus katsoi, että sopimuksella oli edellä mainituilla perusteilla läheisempi liittymä Ruotsiin. Ruotsin vanhentumislain 2 §:n mukaan takaussaatava vanheni kymmenessä vuodessa.

Kihlakunnanoikeus velvoitti A:n suorittamaan pankille sen vaatimat saatavat.

A valitti hovioikeuteen.

Rovaniemen hovioikeuden päätös 1.6.1995

Hovioikeus lausui, että kansainvälisluonteisiin sopimuksiin sovellettavasta laista annetun lain 5 §:n 1 momentissa säädettiin, että mikäli sopijapuolet eivät olleet sopineet sopimukseen sovellettavasta laista eli lakiviittausta ei ollut tehty, sovellettiin sen valtion lakia, johon sopimus kaikki olosuhteet huomioon ottaen läheisimmin liittyi. Lainkohdan 2 momentissa täsmennettiin tätä säännöstä siten, että jos jonkun sopijapuolen suoritus oli sopimukselle luonteenomainen, katsottiin sopimuksen liittyvän läheisimmin siihen valtioon, jossa tällä sopijapuolella oli liikepaikka. Saman momentin toisessa lauseessa säädettiin vielä, että mikäli sopimus kuitenkin yksittäistapauksessa kaikki olosuhteet huomioon ottaen selvästi liittyi läheisimmin muuhun valtioon, oli sen lakia sovellettava.

Lain 13 §:n 3 momentista ilmeni, että jollei sopijapuolella ollut liikepaikkaa, pidettiin liikepaikan sijasta liittymänä sopijapuolena olevan luonnollisen henkilön kotipaikkaa.

Takaajan antamaansa takaussitoumukseen perustuva velan maksaminen oli takaussitoumukselle luonteenomainen suoritus. Mainitun lain esitöistä (HE 44/1987 s. 18) ilmeni, että luonteenomaisen suorituksen perusteella määräytyvä laki oli lähtökohta ja että näin määräytyvän lain väistyminen oli poikkeuksellista.

A:n antamiin takaussitoumuksiin oli siten edellä mainitun lain 5 §:n 2 momentin nojalla sovellettava A:n kotipaikan mukaan määräytyvää lakia eli Suomen lakia, ellei takaus kaikki olosuhteet huomioon ottaen selvästi liittynyt läheisimmin muuhun valtioon.

Jutussa esitetyn selvityksen perusteella hovioikeus katsoi näytetyksi, että A oli allekirjoittanut takaussitoumukset Suomessa. Tällä seikalla ei kuitenkaan ollut merkitystä lainvalinnan kannalta, koska takaussitoumuksiin oli merkitty allekirjoituspaikaksi Övertorneå ja koska pankin tietoon ei ollut tullut, että A tuosta merkinnästä poiketen oli allekirjoittanut takaussitoumukset Suomessa. Myöskään A:n Suomen kansalaisuudella ja takausasiakirjojen ruotsinkielisyydellä ei hovioikeuden mielestä tässä tapauksessa ollut merkitystä lainvalinnan kannalta.

Tässä tapauksessa lainvalintaan vaikuttavina seikkoina oli otettava huomioon, että A:n kotipaikka oli ollut Suomessa, pankin liikepaikka oli ollut Ruotsissa ja että takaussitoumukset oli annettu sellaisen yhtiön veloista, jolla oli ollut liikepaikka Ruotsissa. Kaikki olosuhteet huomioon ottaen A:n antamat takaussitoumukset eivät selvästi liittyneet läheisimmin Ruotsin valtioon. A:n takaussitoumuksiin oli siten mainitun lain 5 §:n 2 momentin ensimmäisen lauseen nojalla sovellettava Suomen lakia.

Kihlakunnanoikeus oli lausunut kanteesta sikäli kuin sovellettava laki olisi Ruotsin laki. Koska jutussa oli edellä sanotun mukaisesti sovellettava Suomen lakia ja koska oikeusastejärjestyksen noudattaminen edellytti jutun käsittelemistä Suomen lain nojalla myös alioikeudessa, juttua ei voitu tutkia suoraan hovioikeudessa. Sen vuoksi hovioikeus kumosi kihlakunnanoikeuden päätöksen ja palautti jutun kihlakunnanoikeuden tilalle tulleeseen Tornion käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi.

Perustelut

Kansainvälisluonteisiin sopimuksiin sovellettavasta laista annetun lain 4 §:n mukaan sopimuskumppanit voivat määrätä, minkä valtion lakia on heidän solmimaansa sopimukseen sovellettava. Jos tällaista sopimusehtoa eli lakiviittausta ei ole, tulevat noudatettaviksi lain 5 §:n säännökset. Tämän lainkohdan ensimmäisen momentin mukaan sovelletaan sen valtion lakia, johon sopimus kaikki olosuhteet huomioon ottaen läheisimmin liittyy. Pykälän toisen momentin ensimmäisen virkkeen mukaan jos jonkun sopijapuolen suoritus on sopimukselle luonteenomainen, katsotaan sopimuksen liittyvän läheisimmin siihen valtioon, jossa tällä sopimuskumppanilla on liikepaikka. Momentin toisen virkkeen mukaan mikäli sopimus kuitenkin yksittäistapauksessa kaikki olosuhteet huomioon ottaen selvästi liittyy läheisimmin muuhun valtioon, on sen lakia sovellettava. Lain 13 §:n 3 momentin mukaan jos sopijapuolella ei ole liikepaikkaa, pidetään liittymänä sopimuskumppanina olevan luonnollisen henkilön kotipaikkaa.

Lain 5 §:ssä on - lakiviittauksen puuttuessa - sovellettavan lain ennalta arvattavuuden lisäämiseksi asetettu lähtökohdaksi kiinteä liittymäsääntö, sopimukselle luonteenomaisen suoritusvelvoitteen velallisen liike- tai kotipaikka. Laissa on asetettu olettamukseksi, että sopimus liittyy läheisimmin siihen valtioon, jossa sanotulla sopimuskumppanilla on liike- tai kotipaikkansa. Lain esitöiden mukaan on pääsääntöisesti sovellettava puheena olevan sopijapuolen liike- tai kotipaikan lakia ja laissa säädetyn olettaman väistyminen on poikkeuksellista (HE 44/87 ss. 17 - 18).

Lain 5 §:n tarkoituksen ja lain esitöiden lausumien perusteella Korkein oikeus katsoo, että harkittaessa, milloin sopimus liittyy selvästi läheisemmin johonkin muuhun kuin lain 5 §:n 2 momentin ensimmäisessä virkkeessä tarkoitettuun valtioon, sopimuksen liittymien tällaiseen toiseen valtioon on laissa säädetyn olettaman syrjäyttämiseksi oltava huomattavan voimakkaat. Lain 5 § tulee noudatettavaksi, kun lakiviittausta ei ole tehty. Tämän vuoksi eri liittymien merkitys on lain 5 §:n 2 momenttia sovellettaessa arvioitava objektiivisesti kiinnittämättä huomiota siihen, minkä merkityksen sopimussuhteen osapuolten voidaan olettaa jollekin liittymälle antavan.

Lain esitöiden mukaan yksipuolisissa oikeustoimissa, kuten takauksessa, sitoumuksen antajan suoritus on lain 5 §:n 2 momentissa tarkoitettu luonteenomainen velvoite (HE 44/87 s. 17).

A:n kotipaikka on takaussitoumusten antamisajankohtina ollut Suomessa. Suomen oikeuden soveltamista puoltaa lisäksi se, että takaussitoumukset on annettu Suomessa ja A on Suomen kansalainen.

Ruotsin oikeuden soveltamista puoltavat lähinnä seuraavat liittymät: päävelkoina ovat ruotsalaisen pankin ruotsalaiselle yhtiölle myöntämät luotot, takaussitoumukset on annettu ruotsalaiselle pankille, takausasiakirjoja laadittaessa on nojauduttu Ruotsin lainsäädäntöön ja oikeuskäytäntöön, päävelkoihin on sovellettava Ruotsin lakia ja takaussitoumukset on täytettävä Ruotsin valuutassa.

Korkein oikeus katsoo, kuten hovioikeuskin, etteivät A:n takaussitoumukset kaikki olosuhteet huomioon ottaen liity selvästi läheisemmin Ruotsin valtioon. Asiassa on siten sovellettava Suomen lakia.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.