9.12.1996

Kanne Porvoon kihlakunnanoikeudessa

A kertoi B:tä vastaan ajamassaan kanteessa, että asianosaisten jätettyä oikeudelle avioeroa koskevan hakemuksen Porvoon raastuvanoikeus oli 23.9.1992 määrännyt pesänjakajan toimittamaan puolisoiden omaisuuden osituksen. Puolisot olivat kuitenkin 26.10.1992 allekirjoittaneet ositussopimukseksi otsikoidun asiakirjan. Sopimuksessa he vahvistivat siinä sovitun lopulliseksi ositukseksi välilleen ja sitoutuivat olemaan moittimatta ositusta. Sopimus oli asianosaisten allekirjoittama ja kahden henkilön todistama. Pesänjakaja ei ollut toimittanut ositusta puolisoiden välillä eikä muulla tavalla vahvistanut ositusta.

Tämän vuoksi A vaati muun ohella, että ositus julistetaan muotovirheen vuoksi pätemättömäksi.

Vastaus

B vaati kanteen hylkäämistä. Ositussopimusta ei rasittanut muotovirhe, koska osakkaat olivat pesänjakajan määräämisen jälkeen päässeet sopimukseen ja tehneet lain määrämuodon täyttävän sopimusosituksen.

Kihlakunnanoikeuden päätös 5.11.1993

Kihlakunnanoikeus katsoi, että B:n ja A:n 26.10.1992 tekemä ositussopimus oli pätevä sekä asianosaisten sopimuksen mukainen. Kihlakunnanoikeus hylkäsi kanteen.

Helsingin hovioikeuden tuomio 17.10.1995

A valitti hovioikeuteen.

Hovioikeus lausui, että avioliittolain 98 §:n mukaan ositus oli toimitettava siinä järjestyksessä kuin perinnönjaosta oli säädetty. Vastaavasti perintökaaren 23 luvun 3 §:ssä säädettiin, että perinnönjaon osakkaat saivat toimittaa sopimallaan tavalla. Lisäksi säännöksessä lueteltiin ne tilanteet, jolloin jako oli aina pesänjakajan toimitettava. Lainkohdan perusteella voitiin todeta, että A:n ja B:n puolisoiden omaisuuden ositus ei ollut ollut välttämättä pesänjakajan toimitettava.

Vaikka pesänjakaja oli määrätty, tällä ei ollut ollut toimivaltaa ryhtyä toimittamaan ositusta ilman jomman kumman puolison vaatimusta. Puolisot olivat lainopillisten avustajiensa myötävaikutuksella ositusperusteen syntymisen jälkeen laatineet ositussopimukseksi otsikoidun asiakirjan, jonka he olivat allekirjoittaneet. Kun kumpikaan puoliso ei ollut vaatinut, että pesänjakaja toimittaisi osituksen, eikä muutakaan perintökaaren 23 luvun 3 §:n tarkoittamaa tilannetta ollut ollut olemassa, osituksen ei ollut katsottava syntyneen pesänjakajan toimenpiteiden johdosta eikä muutoinkaan perintökaaren 23 luvun 9 §:n 1 momentin tarkoittamalla tavalla hänen toimittamanaan. Kysymys oli siten puolisoiden välisestä sopimusosituksesta, josta laaditun osituskirjan muotovaatimukseen ei kuulunut pesänjakajan allekirjoitus. Sopimusositusta ei siten ollut pidettävä pätemättömänä.

Hovioikeus ei muuttanut kihlakunnanoikeuden päätöksen lopputulosta.

Perustelut

Avioliittolain 98 §:n mukaan ositus on toimitettava siinä järjestyksessä kuin perinnönjaosta on säädetty. Jos vajaavaltaisia osakkaita ei ole eikä pesäosuuksia ole ulosmitattu, jaon toimittamista koskeva perintökaaren 23 luvun 3 § (40/65) antaa osakkaille mahdollisuuden valita, toimittavatko he jaon sopimallaan tavalla vai toimittaako sen pesänjakaja. Saman luvun 7 §:n (40/65) mukaan pesänjakajan on koetettava saada osakkaat sopimaan jaosta ja, jos sopimus saadaan aikaan, toimitettava jako sen mukaisesti. Tämä merkitsee, että myös pesänjakaja on sidottu osakkaiden sopimukseen.

Tuomioistuin voi perintökaaren 23 luvun 5 §:n nojalla osakkaiden pyynnöstä vapauttaa pesänjakajan, vaikka tämä ei vielä olisi toimittanut jakoa. Oikeusjärjestyksemme mukaan asianosaiset toisaalta voivat oikeudenkäynninkin ollessa vireillä sopia asian, jossa sovinto on sallittu.

Edellä esitettyyn nähden perintökaaren säännöksistä voidaan päätellä lain tarkoituksen olevan, että osakkailla on oikeus sopia jaon sisällön lisäksi myös sen toimittamistavasta. Perintökaaren säännösten tulkitseminen siten, että pesänjakajan tultua määrätyksi jakoa ei enää saisi toimittaa muulla tavalla kuin pesänjakajan toimittamana jakona, on vastoin tätä tarkoitusta. Pesän osakkaiden kannalta myös käytännölliset näkökohdat ja jaon kustannustekijät puoltavat sanottua osakkaiden valinnanvapautta. Tämän vuoksi ei ole perusteita katsoa, etteivät osakkaat oikeuden määrättyä pesänjakajan voisi toimittaa jakoa keskenään sopimalla.

Perintökaaren 23 luvun 9 §:n mukaan pesänjakajan on allekirjoitettava jakokirja, milloin hän on toimittanut jaon. Muussa tapauksessa jakokirja on osakasten allekirjoitettava ja kahden esteettömän henkilön todistettava oikeaksi.

A ja B ovat avioeronsa tultua 27.8.1992 vireille osituksesta sovittuaan 26.10.1992 allekirjoittaneet osituskirjan, ja kaksi todistajaa on sen todistanut. Edellä lausutun perusteella A:n ja B:n tekemä sopimusositus ei ole pätemätön sen johdosta, että pesänjakaja ei ole toimittanut ositusta eikä allekirjoittanut osituskirjaa.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.